Säästäväisyyttä ja itsepäisyyttä

Sähkönsäästämisen pienet ja yksinkertaiset konstit

Nämä omat kokemukseen perustuvat vinkit tiputtivat meidän neljän lapsen perheen sähkökulut minimiin jo vuosia sitten. Tällä hetkellä minua ei hirmuisesti (vielä) kauhistuta sähkön hinnan nousu, kun pääosin meidän laskut sähkön osalta on koostuneet lähinnä niistä kaikista muista maksuista, kuin itse sähkön käytöstä, joka on ollut vain sen 20e kuukautta kohden. Muita maksuja erittelyssä tulee reilu 30e siirtoineen, veroineen ja muine lisämaksuineen. Käyttämämme sähkö on ollut jo pitkään ympäristöystävällistä vesivoimalla tuotettua sähköä ja olenkin aina huvittuneena mielessäni miettinyt, miten ihmeessä vesisähkö voi kulkea samoissa johdoissa, kuin vaikka ydinvoimasähkö? Samasta paikasta se sähkö kuitenkin tulee, riippumatta siitä, millä nimellä niitä hintoja myydään. Ainoa, mikä tälle kesälle nosti sähkölaskun hintaa, oli pöhellin ja kohta siitäkin pääsen eroon koko talveksi.

Oli miten oli, lähtökohtaisesti on periaatteessa turhaa säästää sähköä, koska sähköyhtiöt nostavat sähkön hintaa sitten sen mukaisesti ylöspäin, mitä ihmiset on alkaneet säästää. Pitäähän sitä voittoa kuitenkin tehdä ja ihmisten säästötalkoot sähkössä ei voi sähköyhtiöille olla kovin hyvä asia, menettävät euroja tällöin ja hinnankorotukset kompensoivat sitten jatkuvan rahavirran kasvua.

Minulla tuo säästäväisyys on myös sähkön osalta enemmän elämäntapa, kuin pakon sanelemaa. On kiva käyttää eurot muuhun, kuin sähkölaskuun. No, ei vainen. Joskus aikanaan lasten ollessa pieniä, haaveilin pitkälle viedystä omavaraistaloudesta myös sähkön osalta. Se tuskin koskaan tulee onnistumaan, ei enää tällä minun terveydellä kuokita maata tai pidetä ruokaeläimiä hengissä. Puusavottakin on poissuljettu tämän kropan kanssa, joten teen oman osani sitten niinkuin pystyn tässä tällaisessa elämässäni. Aurinkopaneeleita tuskin koskaan on mahdollista hankkia meidän talouteen.

Niin, siihen itse asiaan eli sähkönsäästöön meidän kodissa. Ja tähdennän vielä, etten ole luopunut mistään normaalista elämästä ja sähkönsäästö ei mitenkään estä elämästä normaalia lapsiperhe-elämää. Niin, ja vuoroviikoin koneiden ja laitteiden käyttö putoaa myös minimiin lasten ollessa isällään.

MIkäli mahdollista, ja/ajankohtaista, vaihda pakolliset kodinkoneet A+ tai AAA+ tai suurempaan energialuokkaan. Etsimällä löytää ja joskus kannattaa tarttua tilaisuuteen sellaisen osuessa kohdalle? Huomioi myös esimerkiksi mikron ja muiden laitteiden digitaalisuus/näyttö, onko ne oikeasti tarpeellisia/välttämättömiä ko. laitteessa? Itse vaihdoin kahvinkeittimen malliin, joka tiputtaa kahvin suoraan termariin.

Käytän myös surutta kuivausrumpua, se vie hyvin vähän sähköä, koska yksi valintakriteeri aikanaan oli A+ kone. Tosin, olen yhä enemmän ripustellut narulle pyykkiä kuivumaan, sellaiset mitkä eivät vaadi koirankarvojen vuoksi kuivausrumpua. Meillä ei myöskään ole turhanpäiväisiä nykyajan laitteitta, mitä niitä nyt sitten onkaan. Perustv ja kannettavat tietokoneet taitavat olla kännyköiden lisäksi ainoat sähkösyöpöt kylmälaitteiden, pakastimen ja hellan lisäksi.

Vaihdoimme valaistuksessa kaikki lamput pitkäikäisiin ja vähän energiaa vieviin ja tämä toimenpide tiputti jo yksistään laskun euromäärää. Tunnelmaa tuo kotiin pimeinä iltoina sisustusvalot sekä kynttilät ja hämärän hyssy nyt on aina kuulunut kotiini syksyisin. Eli sammuttelen valoja mennessäni, samoin irroittelen käyttämättömien laitteiden johdot seinästä mm. lasten huoneissa isäviikkojen ajaksi.

Opin jo pienestä ruuanlaiton sähköä säästäen, eli hellan jälkilämpöä voi käyttää ruuan kypsyttämiseen loppuun. Ja kuumaa vettä on edullisempaa saada vedenkeittimellä, kuin hellalla, jos sitä johonkin joskus tarvitsee. Nykyään opettelen käyttämään pinnoittamatonta teräspannua ruuan paistossa ja ilmeisesti matala levyn lämpötila vie vähemmän sähköä ja ainakin liha kypsyy pannulla hyvin nopeasti pienemmälläkin. Uunia käytämme erittäin harvoin, tätä nykyä meillä on järkevämpää käyttää hellaa arjessa, kun väkeä on vähemmän.

Kunnostautua pitäisi myös ruuan haudutuksen kanssa aiempaa tehokkaammaksi ja seuraavana hankintalistalla on jo ollut pidempään oikea haudutuskattila. Tähän asti olen riisipuuron haudutellut teeseitse-kattilaversiolla, joka myös on toiminut hyvin.

Sitten niitä itsestään selvyyksiä eli astianpesukone laitetaan päälle vasta, kun se on täysinäinen, samoin pyykkiä tulee pestyä täydet koneelliset. Paitsi valkopyykin osalta on pakko pestä vajaita koneellisia ihan käytännön syistä. Valkoista pyykkiä ei vaan ole riittävästi.

Miten minusta tuntuu sellaiselta, että jotakin oleellista olen nyt jättänyt kertomatta? No, kun tuo sähkö ja sen säästäminen on niin osa elämää ollut vuosikymmeniä, sitä ei osaa erotella oikein omaksi erilliseksi jutukseen.

Olen ollut vuosia ihan tyytyväinen sähköntoimittajaan, ja en ole viitsinyt kilpailuttaa sitä ikinä, muka edullisempien hintojen perässä. Onneksi, sillä nyt sähköstä maksamani hinta on kiinteä vielä pitkään ja ehdin rauhasssa jatkaa sähkönkulutuksen minimointia ”yleisen edun nimissä”. Meillä ei oikeastaan uutisotsikot saa aikaan kauhistelevaa reaktiota mahdollisista sähkönjakelun katkoksista, tai kehoituksista säästää sähköä, koska sen olemme tehneet jo toistakymmentä vuotta ja ehdin jo pienen hetken ihmetelläkin, mistä vielä voimme nipistää sähkönkulutuksessamme? Pyykinpesun harventaminen? Vaatteiden pitäminen käytössä likaisena? Se ei ehkä ole järkevää kuitenkaan. Seuraavaksi on vissiin pääkatkaisija kytkettävä pois päivittäin pariksi tunniksi, niin säästöähän siinäkin sitten tulee? No, ei vainen, ajatusleikkiä tuo edellinen. Taitaa riittää jatkojohdot, joissa on kytkin millä saa nopeasti ja vaivattomasti sähkön pois laitteista ja osassa nekin on jo käytössä.

On oikeastaan valintakysymys, mihin haluaa ne vähäiset euronsa käyttää ja itse valitsen jonkin muun kohteen, kuin sähkön. Arjen valinnoilla on suuri merkitys sähkönkin säästämisessä ja yleensä ne valinnat ovat ihan pienenpieniä juttuja. Kuten juurikin valojen käyttö ja polttimoiden vaihto koko taloon. Meillä todella näkyi useamman kympin säästönä vastaava toimenpide.

Säästäväisyyttä ja itsepäisyyttä

Pieni johdatus historian kautta omaan tekemiseen

Olen aina ollut kovin säästäväinen. Lapsena onnistuin säästämään 5 markan eli vajaan euron viikkorahalla pyörän, siis uuden sellaisen. Säästin toista vuotta ja tein myös paljon ylimääräisen rahan eteen ihan oikeaksi luokiteltua työtä, josta sai palkaksi hieman enemmän. Pyörä oli halvin, minkä isosta citymarketista sai, siinä oli ne toivomani 21 vaihdetta ja muistan, miten onnellisena ajoin ensimmäiset kilometrit opetellen käsijarrujen ja vaihteiden käyttöä. Sitten kaikki ei mennytkään niinkuin strömsössä.

Kotimatkalla oli useampi kilometri kuoppaista hiekkatietä, rikkoen takapyörän laakerit ja poljin minkä jaloistani sain irti, vaihtaen aina vaihdetta pienemmälle. Ihmettelin raskasta kulkua kovin ja minua ohjeistettiin vaihteiden käytössä ja en kuulemma ollut vain osannut käyttää pyörän vaihteita oikein. Muutaman päivän yritin ajaa koulumatkoja rikkinäisellä pyörällä ja tuomio pyörälle oli kurja paikkakunnan pyörähuollossa. Uusi pyöräni olisi kaatopaikkatavaraa, valmistettu niin huonosti ja vaihteet eivät kestäisi ja pyörän takalaakeri oli siis antanut periksi jo ensimmäisillä kilometreillä. Pyörä taisi olla ensimmäisiä kiinalaisia tuontipyöriä edulliseen hintaan.

Takapyörän laakerin vaihto olisi tullut hyvin tyyriiksi, ja koko pyörän vaihteisto olisi pitänyt samalla vaihtaa, koska vastaavia varaosia ei ollut. Hinnaksi olisi tullut uuden pyörän hintainen remontti ja sinne jäi se pyörä. Pettymys oli valtava, uuden pyörän ilo vaihtui suuttumukseen ja niinpä aloin entistä kovemmin säästämään seuraavaan uuteen pyörään. Kuunneltani huollon saarnaa siitä, mikä kaikki uudessa pyörässäni oli vialla ja näyttipä jopa sitten malliksi minulle suomalaisen vastaavan pyörän. Silloin tein päätöksen, että juuri se kyseinen pyörä olisi vielä jonain päivänä allani. Tein työtä käskettyä, säästin ja säästin ja onneksi seuraavana kesänä pääsin ihan oikeisiin kesätöihin ja ensimmäisellä oikealla kunnon palkallani kävin ostamassa juuri sen kyseisen pyörän, joka oli silloista suomalaista laatua ja kestäisi hyvällä käytöllä ja huollolla vuosikymmenet.

No, Kun kyse on minusta niin eihän mikään mene, kuten siellä jossain pohjoisessa. Seuraavana talvena uusi pyöräni varastettiin erään kirjastoreissun aikana ja kävelin pitkän matkan takaisin ihmetellen, miten siinä niin kävi. Pyörä oli ollut lukossa, avaimet olivat taskussani todisteena siitä. Siihen aikaan lukosta ei saanut avaimia pois, jos ei laittanut lukkoon. Joten pettymys oli jälleen suuren suuri ja pieni ihminen oppi orastavasti, mitä tarkoittaa isojen ihmisten viljelemä vi…tus.

Seuraavana kesänä ostin jälleen kesätyörahoillani uuden ja samanlaisen pyörän, hieman eri värityksellä. Se säilyikin joitakin kuukausia ja sekin varastettiin. Paikkaa en enää edes muista, en aikaa. Poliisisetä oli jo tuolloin aivan hukassa varastettujen pyörien kanssa ja vaikka molemmissa edellisissä pyörissä oli nimeni ja henkilötunnukseni, niitä ei löytynyt koskaan.

Jälleen säästöni hupenivat uuteen pyörään ja tällä kertaa sellaiseen, joita olen nähnyt tähän päivään mennessä vain yhden liikenteessä minun lisäkseni. Silloin päätin, että olkoon väritykseltään niin erikoinen, että sen tunnistaa jo pelkästä ulkonäöstä ja tuollahan tuo on vielä käyttökelpoisena vielä parinkymmenenkin vuoden jälkeen. Itse en tosin enää sillä kykene menemään, vaatii hieman parempaa fysiikkaa se kapistus. Nykyisin ajelen, jos ajelen tyytyväisenä mummopyörällä, joka mahdollistaa myös koiran kanssa jolkottelun.

Opin siis jo hyvin pienestä tahdonvoimalla tekemisen, jos päätin jotakin, se myös piti. Pidin kiinni siitä, mitä tavoittelin ja sain myös omalla työlläni sen, mitä kulloinkin tarvitsin. Säästin ja säästin. Olisin saanut käytettyjä, vanhoja pyöriä ja yhden sellaisen käytetyn pyörän jälkeen en voinut enää kuvitella missään tapauksessa itselleni moista kapistusta.

Lapsuuden kokemukset köyhyydestä jättivät jälkensä ja opetti paljon myöhempää elämää varten. Tänä päivänä olen hyvin kiitollinen niistä kokemuksista, ja olen pärjännyt jokseenkin hyvin tiukan paikan tullen. Opin säästämisen jalon taidon, kuinka centtiä venytetään tarpeeseen ja miten voi elää hyvinkin niukilla tuloilla, saaden sen mitä eniten tarvitsee, mikäli vain tahtoa tarpeeksi löytyy säästämiseen. Opin käytännössä sananlaskun, ”ei ne suuret tulot, vaan pienet menot”.

Joku saattaa tässä kohdin miettiä, miksi ei kelvannut se käytetty pyörä, jos kerta oli niin köyhää? Ajoin minikokoisella pyörällä koulumatkat, kunnes polvet alkoivat hipoa leukaa. Pieni tokaluokkalainen ei vielä ymmärtänyt muiden puheita kiusanteoksi. Sain uuden pyörän, mutta koulumatkalla eräänä kelmeänä syksyaamuna rekan aiheuttamana kaaduin? pyörälläni ojaan, ja siinä rytäkässä pyörän runko renkaineen vääntyi. Säästyin itse suuremmilta vammoilta, oli onnea onnettomuudessa ja ojan pohjalla ollut suuri kivikin sijaitsi vain senttien päästä päästäni. Tuohon aikaan ei ollut käytössä kypäriä vielä. Tämän jälkeen minulle hankittiin käytetty pyörä, joka oli kuin suoraan jostain viiskyt-luvulta ja koko lukuvuoden kuuntelin ”koulukaverien” kiusaamista pyörän ulkonäöstä ja erityisesti siitä, ettei ollut ollut varaa hankkia uutta edellisen tilalle. Kaikilla muilla oli uudet ja hienot vaihdepyörät, ja minua siis kiusattiin sen vuoksi, koska pyöräni poikkesi niin paljon muiden pyöristä.

Tuolloin päätin, että seuraava pyöräni olisi uuden uusi, samoilla ominaisuuksilla kuin muillakin. Toisten sanomiset tuntuivat loukkaavilta ja opin häpeämään käytettyä pyörää ja en millään ymmärtänyt pienillä aivoillani, miksi en saanut uutta tilalle ja piti sillä vanhalla rumalla ajaa. Vaihtoehtoja ei siis ollut, paitse se oman rahan kerääminen. Kiusaaminen loppui pyörän osalta saatuani uuden, ja se osaltaan vahvisti sitä, että pitää olla samanlainen kuin muut, jos aikoo välttyä kiusaamiselta.

Tulipa pitkä johdanto, sille että ajattelin kirjoittaa ihan tavallisesta säästäväisestä elämäntyylistä meidän perheessä ja tämä teksti saa jäädä seuraavien kirjoitusten aihioksi.

Arjen pelastus

Jokohan kohta pääsen eroon olohuonetta koristavasta pöheltimestä? Onneksi jätin sen vielä paikoilleen edellisen viikkosiivouksen yhteydessä. Ilma sisällä on hyvin kosteaa ja pöhellintä apuna käyttänen sisäilman kosteus häviää parissa tunnissa. Nyt tuo hökötys on pelastanut jo kaksi kesää ja se 24 astetta sisällä riittää oikein hyvin, mikäli ulkona varjossa on sen yli 30 astetta. Mikä oli itsellä motiivi ko. laitteen hankintaan? No koira, ei itsestä niin väliksi, vaikka sydän meinaakin käydä kovilla kuumassa kodissa.

Osa meidän matoista jäi nyt pesulan pestäviksi. Jotenkin en vain ehtinyt enää mattopyykille, aina jollakin oli jotakin, mihin minua tarvittiin ja kenelläkään ei ollut vastaavasti aikaa lähteä auttamaan minua yhden ison ja painavan maton kanssa. Tässä kohden joudun antamaan periksi, omat voimat eivät riitä suuren ja läpimärän maton nosteluun ja on vain hyväksyttävä vaihtoehto B, pesula.

Komeron sain siivottua vihdoin eilen, ja eihän siellä enää ollutkaan mitään pois heitettävää tai ylimääräistä. Olin aiemmin jo siis tehnyt siivousta rankalla kädellä sielläkin. Ihmettelen kuitenkin, miksi minusta edelleen tuntuu sellaiselta, että meillä on ihan liikaa tavaroita? Onko ne nyt niitä, millä on jokin tunnearvo kuitenkin ja en vain raaski heittää pois? Vaikka todennäköisesti niitä ei kukaan tarvitse saatikka käytä enää missään? Olenkohan repsahtanut ajattelemaan ”Mitä jos joskus tarvitsen?”.

Kukat ovat edelleen hengissä, vaikka unohdan niitä kastella. Pyykkiä saan pestä paljon tai vähän riippuen perheen kulloisestakin kokoonpanosta. Juuri nyt olen saanut omat aluseni tyynyineen ja peittoineen kaikkineen pyöräytettyä koneessa, lasten vastaavat tuli jo aikoja sitten pestyä.

Ruokaakin laitan niillä viikoilla, kun lapset äitiviikollaan, ellei joku nuorista/miesystävä välttämättä halua harjoitella jonkin tietyn aterian valmistusta. Muutoin minusta tuntuu edelleen typerältä nähdä vaivaa pelkästään itseni ruokkimiseen ja jos miesystäväni ei olisi kuvioissa mukana, voisin elää lapsettomat viikot pelkällä kahvilla ja gluteenittomalla näkkileivällä. (Säästöä sekin).

Aina tai yleensä, kaikki asiat eivät mene niinkuin oli ajatellut tai toivonut. Silloin joutuu miettimään, kuinka asiat hoidetaan toisin ja joskus myös ikäänkuin antamaan periksi, vaikkapa niille omille periaatteilleen.

Arki, mitä se on? Jokaisella on omanlaisensa ja arki koostuu itse kullekin erilaisista tärkeistä/vähemmän tärkeistä, mutta toistuvista kuvioista ja asioista.

Olen itse iloinen, että arki on jälleen lomien jälkeen koittanut meidänkin perheeseen. Ihanaa, kun on lukujärjestys jääkaapin ovessa ja ulkona sataa enemmän tai vähemmän. Herätys, lapset kouluun, koiran kanssa ulos, päiväunet? Keittiö, pyykit, siivous, ruuanlaitto, kauppareissu, ruokailut, menot, läksyt, iltapalat, suihkut ja niin edespäin. Arjessa asiat toistuvat lähes samankaltaisina ja melkein ennakoitavissa on päivän kulku viikosta toiseen. Vielä en osaa heittäytyä extempore mihinkään poikkeavaan menoon taikka tekemiseen, vaan minun pitää saada tietää hyvissä ajoin etukäteen mahdolliset muutokset arjessa.

Lasten ollessa alle kouluikäisiä, varsinaiseen arkeen kuului paljon epäsäännöllisyyttä ja epävarmuutta. Olimme molemmat vanhemmat töissä ollessamme vuorotyössä, lasten isä myös oli töidensä vuoksi paljon poissa perheen arjesta tuohon aikaan. Lapset tietysti elivät vanhempiensa vuorotyön mukaisesti elämää ja asioiden ennakointi oli melkoisen mahdotonta.

Ensimmäisen lapsen aloittaessa koulutaivaltaan epäsäännöllisen arjen pyörittäminen alkoi olla sula mahdottomuus. Vuorotyöläisten epäsäännölliset työajat näkyivätkin alkuun koululaisen elämässä yksinolemisena, ja minun vuorotyöni päättyikin melkoisen nopeasti koulukkaiden jäädessä käytännössä yksin kotiin useiksi tunneiksi ja olipa aikoja, jolloin itse näin koululaisia sen pari kertaa viikon aikana hereillä, jos hyvä tuuri sattui.

Arkeen tuli enemmän säännöllisyyttä koulujen alkamisen myötä ja koululaisten lukujärjestykset alkoivat sanella kellonaikoineen arjen marssijärjestystä. On jotenkin helpottavaa saada nykyisin lasten lukujärjestykset keittiön oveen, onhan nuo rytmittäneet elämää jo sen 15 vuotta.

Tätä miettiessä tulee mieleen, miten lapsen ensimmäiset seitsemän vuotta ovat loppujen lopuksi niin lyhyt aika. Tämän jälkeen lukujärjestys, omatoimisuus ja liittyminen yhteiskuntaan askel askeleelta määrittävät suuren osan pienen ja oikeastaan koko perheen elämää. Peruskoulua ei voi käydä vuoropäivähoidon tavoin. Muu yhteiskunta ei pyöri vuorotyöläisten tavoin sekään.

Tässä siis yksi näkökulma omaan tärkeäksi muodostuneeseen ennakoitavaan arkeen ja siihen, miten lasten lukujärjestykset ja aiemmin myös harrastukset määrittivät ajankäyttöä ja sen sujuvaa suunnittelua.

Toinen näkökulma siihen, miksi ihan tavallinen perusarki on itselleni niin tärkeää, liittyy vahvasti omaan ehkä jopa traagiseen menneisyyteen.

Arjen askareet ovat koko elämäni ajan olleet se perusturva. Lapset pitivät huolen siitä, että arjen oli vain yksinkertaisesti toimittava. Pyykit oli pestävä, ruoka laitettava, kaupassa oli käytävä, koti siivottava jne. ja töissäkin oli käytävä hammastakin joskus purren. En saattanut jättää lapsia missään tilanteessa ”heitteille”, niin sanoakseni. Arjen sujuminen piti minut liikkeessä, siinä pikkulapsiarjen/koululaisarjen/teinivuosienarjen pyörityksessä ei ollut aikaa jäädä pohtimaan omia asioita, ei myöskään muiden juttuja.

Pidin arjesta lasten kanssa siis kynsin ja hampain kiinni. Jaksoin, vaikken olisi enää jaksanut askeltakaan, unohdin, kun olisi pitänyt muistaa. Ensisijaisesti ajattelin lapsiani ja muita läheisiä, itsestä ei niin ollut väliä. (Ja näin jälkikäteen ajatellen, olisi ollut hyvä, jos olisin voinut edes joskus pitää itsestänikin huolta. ).

Arjen rutiinit pitävät elämän kasassa, vaikka ympärillä kuinka velloisi myrsky. Se, että on vastuussa jostakin, jonkun hyvinvoinnista, saa ainakin minussa aikaan toimintaa, joka erityisesti mahdollistaa arjen normaalin rullaamisen kaikkien kriisienkin keskellä. Kun arkeen on muodostunut tietty rytmi, sama järjestys, joka toistuu joka päivä samankaltaisena, asiat tulevat hoidetuiksi, kuin selkärangasta, enempiä miettimättä. Jokainen päivä yllätyksistä huolimatta kulki omaa tuttua rataansa rutiinien rytmittäessä päivän kulkua.

Jälkeenpäin vasta ymmärrän, kuinka vaikeiden asioiden ja tilanteiden kanssa olen ollut oman elämäni kanssa ja millainen rooli juurikin sillä arjella ja sen rutiineilla olikaan. Kriisien keskellä ja niiden jälkeen on siis todella tärkeää pitää kiinni juuri niistä tylsistä, puuduttavista ja ikävistäkin rutiineista. Ne vievät elämää hetki hetkeltä eteenpäin, poispäin ikävistä tapahtumista/tilanteista, kunnes joskus jossain on aika ja kyky käsitellä ne yhdeksi osaksi elämää.

Arki ja sen rutiinit jatkuvat kaikesta huolimatta, elämä jatkuu, vaikka ehkä jotakin on tullut lisää tai jotakin jäänyt pois elämästä.

Lasten kasvaessa oma aika ja omanlainen arki muuttavat muotoaan. Jossakin kohtaa sitä huomaa omaksi ilokseen, kuinka pieninkin on jo kovin omatoiminen monissa asioissa ja sitten kuitenkin samaan aikaan tarvitseva. Monia taitoja on vielä opeteltavana, ajatellen hänenkin tulevaa omaa arkea ja elämää omassa kodissa. Paljon olisi vielä opeteltavaa, vaikka viellä hänkin on sitä mieltä, että asuu kotona vielä kolmekymppisenä 🙂 Niin ne kaikki ovat sanoneet ja kun kypsyyttä on riittävästi, he juosten ovat muuttaneet omilleen, muodostamaan sitä omaa arkeaan ja elämäänsä. Kaikkea ei välttämättä kotona ehdi oppia, elämä taitaa sitten opettaa loput ja jos on viisas, ottaa opikseen kerrasta, eikä samaa virhettä tee toiste?

Sitä mukaa, kun elämä on rauhoittunut ja tasaantunut hulinoiden jälkeen, itselläkin on eritavoin aikaa. Tuo aika on nostanut pintaan paljon menneestä käsittelemättömiä asioita, niitä jotka vain kylmästi sivuutin arjen pitäessä pään kasassa. Sen minkä taakseen jättää, edestään löytää pätee omallakin kohdalla.

Joten, pyykkiä pestään jatkossakin ahkerasti, koira pitää huolen siivouksen tarpeesta ja marmatusta tulee myös kuulumaan suustani yrittäessäni perustella ja opettaa jälkikasvun pahnanpohjimmaiselle miksi tietyt arjen asiat pitää osata/viitsiä tehdä itse. Samalla opettelen marmattamaan itselleni omista tarpeistani, tietäen sen, ettei niistä kukaan muu huolehdi, ellen itse.

Virkeyttä ilmassa

Edellisestä kirjoituksesta innostuneena tai ehkä oikeammin sanottuna lannistuneena aloin tutkailla netin syövereistä kuvia. Ei mennyt oikeastaan kauaakaan aikaa, kun olin jo työn touhussa, inspiroituneena laittamaan meidän talouden kierrätysasiat kuntoon.

Vaikka roskiskaapin tila on rajallinen, sain mahdutettua järkevästi ovien taakse useamman erillisen keräysastian. Muoville ja pahveille/maitotölkeille isot astiat, koska nämä jätteet edustavat suurinta osaa syntyvästä jätteestä. Sekajäte, jota siis tulisi kierrätyksen onnistuessa hyvin minimaalinen määrä sai väistyä sivuun uuteen paikkaansa.

Biojäte-astia myös löysi paikkansa roskiskaapista. Järjestelyn lomassa huomasin biopussien päässeen loppumaan ja harmittelin hetken aikaa, ettei kierrätys toimi ilman biojätepusseja. Biojätepusseja teinkin kokeeksi sanomalehdestä. Samoin lehti,-paperiroskakeräys mahtui kaapin pikku hyllylle. Lasi,-ja metallijätteet saivat oman paikkansa viereisen kaapin alahyllyltä ja sinne on helppo viskellä sen laatuiset jätteet.

Pullonpalautuskeräyspussisysteemi siirtyi keittiöstä eteiseen, verhon taakse piiloon käyttämättömäksi jääneeseen korkeaan kannelliseen pyykkikoriin. Pyykkikoriin on helppo sujauttaa muovipussiin palautuspullot/tölkit ja pussin täyttyessä se on vaivatonta napata mukaan kauppaan mentäessä.

Sittemmin jouduin jo kuitenkin roskispoliisin toimeen erotellen roskia oikeisiin paikkoihinsa. Ilmeisesti asiaa pitää vielä kerrata perheenjäsenten (korjaan vanhusten) kesken? Mikä roska kuuluu minnekin astiaan, vaikka ohjekin löytyy. Noh, katsotaan kuinka kierrätys lähtee jälleen sujumaan?

Ja hyvinhän se on lähtenyt, vaikka omat odotukseni ei sen suurempia olleet. Muutamia kertoja olen joutunut poimimaan väärän roskan väärästä astiasta. Nuorisolla tämä homma on hallussa, kunhan on selkeästi opastettu asiaan ja kiitokset heille hyvästä toiminnasta jo nyt.

Uma pyörälenkillä

Valjaat on laitettaessa Umalle kauhistus, hän piiloutuu, eikä millään haluaisi niitä päälleen. Uma ei siis vedä, vaan jolkottelee pyörän edellä pysähtyen vähän väliä haistelemaan. Tämä on myös yksi syy, miksi Uma meille muutti.

Kävimme pitkästä aikaa pienehköllä lenkillä pyöräillen Umaliinin kanssa. Jäätelö maistui hyvin kaupan pihalla kaikille, myös Umalle.

Takaisin päin kotia kohti menimmekin melkein koko matkan kävellen, oli ehkä vähän liian lämmin ilma moiseen hommaan.

Siinä pyörän selässä istuessa Uman kulkiessa nätisti ohjaksissa, mietin miksi en useammin käy pyöräilemässä? Syksyn viilentäessä ilmoja, toivon saavani itseni useammin pyörän selkään, koska myös Uma selkeästi nauttii reippaammasta liikkeestä.

Omalle kohdalle näyttää tämä viikko tuoneen positiivista energiaa. Syynä taitaa olla toisen sydänlääkkeen lopetus. Ilmeisesti tuo kyseinen pikkupilleri on ollut vetämääni kivirekeen syynä ja vaikutuksen poistuessa kroppa on alkanut toimia uudella teholla. Verenpainetta mittailen tiheämmin, mutta kaikenkaikkiaan olo parempi kuin aiemmin.

Parempi jaksaminen näkyy omassa tekemisessä ja minusta tuntuu, kuin olisin saanut palasen vanhaa takaisin jaksaessani touhuta pikkuruisia kodin juttuja kuosiinsa. Yhtenä päivänä sain mausteet järjestykseen sekä keittiön kuiva-aineiden kaaoksen taltutettua, hyvä minä!

Vasta nyt, kun sydänlääkkeen vaikutus poistuu, huomaan, kuinka ikävällä tavalla lääke on rajoittanut jarrun lailla olemistani, ajattelua ja kunnon kohentumista. Pulssini ei noussut ollenkaan ja jo se itsessään rajoitti liikkumista. Todellakin, kuin olisin kivirekeä vetänyt perässäni.

Kokeilevaa näpertelyä 🙂

Keittiön uudelleenjärjestelyprojekti näyttää jatkuvan. Juomme jonkin verran teetä ja erilaisten teepussipakettien kanssa on ollut ongelmaa. Erityisesti niiden säilytyksen kanssa ja siinä ei ole ollut mitään järkeä ja tilaa vieneet mokomat paketit kaapissa, joka tarvitaan tärkeämpään käyttöön. Meillä oli myös sellainen puinen teelaatikko, vaan siinäkin oli hyvin hankalaa säilyttää teetä, koska ne vajaat paketit veivät saman tilan kaapista..

Joten, tuumasta toimeen. Hankin kolmihyllyisen metallisen hökötyksen keittiön tason nurkkaan ja siihen perustin pienen teenurkkauksen. Yhtenäisen ilmeen aikaan saamiseksi teepaketit tosin pitää naamioida johonkin laatikkoon, pakettiin tai jotenkin muuten saada teet kauniisti esille. Olen huomannut, että teen juonti vähenee huomattavasti, jos ja kun teet on piilossa kaapissa ja niitä on hankalaa edes ottaa esille.

Kokeeksi olen väkertänyt kuvioidusta pahvista pieneen hyllyyn sopivia laatikoita ja ihan hyvältä alkaa näyttää meidän uusi teepiste. Sekin kaaos alkaa olla järjestettynä. Ja laatikoiden värit vaihtuvat vielä tuosta..

kokeilevaa askartelua laatikoiden muodossa.

Kierrätystä

Menneessä elämässäni kierrätys tuli osaksi pakollista elämää. Kahden viikon välein tyhjentyvä pieni roska-astia ei vetänyt suurperheemme jätteitä ja jotakin piti tehdä.

Nopeasti sitä myös oppi minimoimaan ostetun jätteen määrän jo kaupassa ja kompostikin alkoi olla toivelistan ykkösenä….

Alkoi lajittelu ja jätepisteellä ravaaminen kauppa-reissujen yhteydessä. Iltaisin kävelylenkki lasten kanssa, viemään lajiteltuja roskia jätepisteelle oli myös hyväksi havaittu liikunnan muoto.

Kierrätyksestä ehti muodostua tiivis osa minun ja lasten arkea. Lajittelu sujui oikein hyvin pieniltäkin ja oli itsestään selvyys, ettei kodin jäteastiaa täytetty sellaisella, minkä pystyi lajittelemaan.

Muoville ei tuohon aikaan ollut omaa astiaansa, vaan se meni sekajätteisiin ja sitähän tuli ostettua paljon erilaisten purkkien ja pakkauksien muodossa. Muovit, vaipat ja ruokajäte tuntuivat täyttävän nopeasti tyhjennettävän jäteastiamme ja tuntui, että sitä poisheitettävää roskaa tulee ovista ja ikkunoista asti sisälle.

Sittemmin muutettuani kierrätys jäi aina vain vähemmälle huomiolle, ei tarvinnut itse huolehtia ja erikseen maksaa jäteastian tyhjennyksestä ja elämä sen suhteen oli muuttunut huolettomaksi. Toki edelleen lasit, metallit yms. menivät omiinsa ja siitä roskakatokseen omiin astioihinsa. Tällä hetkellä koko perheen pitäisi opetella uudelleen kierrätys.

Niin, miten on päässyt taito ruostumaan? No, ei kai se taito olekaan hävinnyt. Jos perheessä on yksi ihminen sitä mieltä, että kierrättäminen on turhaa, ja roskat päätyvät jokatapauksessa samaan paikkaan tyhjennyksen jälkeen…Jos yksi ihminen laittaa roskansa aina samaan pussiin, eikä viitsi etsiä tai opetella lajittelua menee koko touhusta idea.

Meillä on hyvin alkuperäinen keittiö ja suhteellisen pienet tilat. Roskiskaappia ei ole suunniteltu kuin kahdelle roska-astialle, ja tilaa ei ole muualla eri roskalaatujen kierrättämiseen. Sellainen syö motivaatiota hurjasti.

Tällä hetkellä meillä on yhdessä kaapissa ämpäri metallille, toisessa kaapissa on pussi lasijätteelle. Paperijäte pyritään viemään samointein jätekatokseen. Muovijäteastia on toisena roskiksena sekajätteen takana roskiskaapissa. Meillä tulee myös biojätettä jonkin verran, ja sen lajitteluun ei ole paikkaa, vaikka taloyhtiössä on myös biojätteen keräys.

Muovipakkausten huuhtelu on kuulemma hankalaa ja sen sijoittaminen omaan astiaan on myös kuulemani mukaan hankalaa. Kuitenkin maitopurkit hän huuhtelee ja jättää ne tiskipöydälle ja siitä sitten minä nakkaan ne sekajätteeseen, koska kartonki,-ja pahvijätteelle ei ole meillä erillistä tilaa. Mihinkään ei enää yksinkertaisesti mahdu mitään säilöttäväksi.

Olen miettinyt pääni puhki, kuinka saisin perheen muut jäsenet motivoitumaan kierrätyksestä. On raskasta kerta toisensa jälkeen muistuttaa ihmisiä erillisistä astioista eri jätelaaduille. Valitettavasti astiat eivät sijaitse kätevästi samassa paikassa, vaan joutuu näkemään hieman enemmän vaivaa avatessaan ja etsiessä oikean paikan . En tosin itsekään aina viitsi lajitella, erityisesti jos on arjessa kiirusta ja kaaos uhkaavasti ilmoittaa tulostaan. On helpompaa ja nopeampaa laittaa kaikki samaan, kuin alkaa pesemään ja huuhtomaan ja kuivattamaan roskia. Meillä ei ole tilaa näiden roskien kuivaamiseen ja vesi on ihan liian kallista roskien pesemiseen.

Ei silloin, kun tätä taloa on suunniteltu, ole kierrätyksestä puhuttu. Silloin on yksi astia kaikelle jätteelle riittänyt ja se siitä. Meidän keittiö on edelleen alkuperäisessä kunnossa ja en ole saanut kierrätystä toimimaan, vaikka olen kaikenlaisia säilytysratkaisuja ja konsteja kokeillut. Kierrätys ei toimi osaltaan sen vuoksi, että peruseläminen tarvitsee nekin kaapit ja nurkat. Nykyaikainen keittiö on jo itsessään suunniteltu mahdollistamaan kierrätys. Jokaiselle roskalaadulle on jäte-astiansa tai ainakin mahdollisuus ja tila.

Tilaksi en voi muuttua, en saa lisää tilaa keittiöön tekemälläkään, olen karsinut sieltäkin kaiken ylimääräisen ja turhan. Olen yrittänyt tehdä tilaa kierrätyksen mahdollistamiseksi, vaan voin todeta yrittäneeni parhaani ja se ei riitä.

Kierrätys ja ekologisuus tulivat aikanaan itselle tärkeiksi asioiksi. Voisin sanoa yhden asian johtaneen toiseen ja toisen toiseen. Ekologisuus voi yksinkertaistaa elämää huomattavasti sekä pitkälle vietynä myös vähentää vaikkapa kemikaalikuormaa kehossa ja ympäristössä yleensä.

Onnellisuus

Onko se sitä, kun ei v…ta ihan joka hetki? Hetkinen, tajusin juuri, miten tilanne omalla kohdallani on kääntynyt toisinpäin.

Kuinka tämä nyt on mahdollista? Olen kärsinyt lähes koko ikäni tuosta ikävämmästä tunteesta, ja kun asiaa tarkemmin ajattelen nyt, en enää tunnista sellaisen olemassa-oloa.

No, oikeastaan olen tehnyt paljon yllämainitun eteen. Lukemattomia pohjakosketuksia, kipuamista ylös synkkyydestä askel kerrallaan, kuin veitsenterällä kävelisi toisinaan. Tuhansia kertoja kaatumista rähmälleen maahan ja sieltä ylös omin avuin. Sinnikkyyttä ei ole puuttunut minun matkalta tähän pisteeseen ainakaan.

Periksiantamaton luonne ja tietynlainen sitkeys ja ennenkaikkea oma kokemus vaikeidenkin asioiden yli pääsemisestä ovat vahvistuneet tällä elämänmittaisella matkalla. Joskus on saattanut tuntua, ettei enempää kuraa jaksaisi ottaa niskoilleen elämän heittäessä lokaa ihan urakalla päälle. Silloin onnellisuus on todellakin ollut hyvin kaukana minusta.

Voin jopa väittää, etten ole tiennyt onnellisuudesta hölkäsen pöläystä. Elämässä saattoi olla yksittäisiä päiviä, jolloin koin olevani jollakin tasolla onnellinen, se vaan ei koskaan kestänyt muutamaa päivää pidempään, kun jo ovella oli jokin katastrofiksi luokiteltava tilanne kehkeytymässä ja hyökkäämässä puun takaa täysin yllättäen. Omituista näissä elämäntilanteissa ja kriiseissä on ollut aina se, etten ole itse voinut vaikuttaa asioihin millään tapaa ja ainoaksi vaihtoehdoksi on siis jäänyt asioiden/tapahtumien kanssa eläminen ja niiden vaikutuksien hyväksyminen elämään.

Joskus kuvasin omaa tilaani ikäänkuin asteikolla, missä janalla kulkee plussa ja miinus. Oma elämäni oli lapsuudesta asti pakkasen puolella reilusti ja jos joskus olikin se onnellinen päivä, hetki se kuvastui asteikolla nollarajan plus yhteen ja sen yli ei oma mieli/tunne kyennyt.

Taisin joskus jopa olla sitä mieltä, ettei koko onnellisuutta ole edes olemassa. Sananhelinää ja aihe omalle ärsyyntymiselle. Niin, oli kovin vaivaannuttavaa yrittää iloita ja olla onnellinen toisten puolesta, kun omassa arjessa piili jatkuva katastrofien tulva.

Onneksi olin väärässä! Oma onnellisuus on lähtöisin niin pienistä ajatuksenpoikasista, etten enää kykene muistamaan mistä ja miten olen tähän pisteeseen päässyt. Ehkä kyllästyin alinomaa potemaan mieli maassa elämää, joka ei ollut siihen asti säästänyt ikäviä kokemuksiaan? Kuitenkin,asteikkoni on nyt jo selvästi plussan puolella ja huonoimmillaankin enää nollan hujakoilla, joskus ja hyvin harvoin.

Onnellisuus onkin mielentila, se on oma päätös jokaisena aamuna herätessä ja illalla nukkumaan mennessä. Tänään on hyvä päivä! Onnellisuus on enemmän, kuin pelkkä hyvä mieli ja onnellisuuteen liittyy vahvasti kiitollisuus. Onnellisuus ei estä surun kokemista, ja ehkä yksi onnellisuuden salaisuus onkin tuntea myös ne ikävät tunteet alta pois, eikä jäädä vellomaan niihin viikkotolkulla?

Elämässä on aina mukana niin ne hyvät, kuin ne huonotkin asiat ja aina sattuu ja tapahtuu. Oma asenne varmaankin ratkaisee paljon ja kaikkien ikävien asioiden keskellä on hyvä kaivaa ne hyvät ja onnelliset mietteet esiin, samoin kiitollisuus pienistäkin asioista pitää pään vedenpinnan yläpuolella, kun myrskyää.

Omalla kohdalla onnellisuus tulee kiitollisuuden myötä. Kun arjessa muistaa olla kiitollinen kaikesta, tulee väkisinkin onnelliseksi. Se ei tarkoita, etteikö olisi huolia, murheita mutta ne voi hetkeksi laittaa ikäänkuin sivuun, ja katsoa mitä muuta löytyy samasta hyllystä ja suunnata valokeilan väliin niihinkin asioihin, jotka ovat hyvin.

Joskus yllätyn positiivisesti esimerkiksi heräämällä aamulla ja ihan pienen pieni utelias mieleni saattaa jännittää tulevaa päivää hyvällä tavalla, koskaanhan ei tiedä mitä mukavaa päivä tuo tullessaan? Tämä on suuri käännös omassa ajattelussa, sillä olen koko ikäni inhonnut aamuisia heräämisiä ja ensimmäinen ajatus on ollut kovin negatiivinen, jo siis ennenkuin olen edes silmiäni avannut.

Olen tehnyt päätöksen joskus aikoinaan, olen halunnut kokea myös elämän toisen puolen, sen positiivisen ja olen päässyt ilokseni alkuun. Päätin, että jo riittää se ainainen rypeminen ja jos kerta muutkin, niin miksen minäkin saisi kokea positiivisia 🙂

Positiivisuutta ilmoilla

Edellisten päivien kiireet on ohitse ja paluu tuikitavalliseen ja tylsähköön arkeeni koittaa jälleen. Tai, no; Arki nyt harvemmin on tylsää omalla kohdallani ja niinä päivinä, kun ei tapahdu mitään, elo on suorastaan luksusta.

Viimeviikolla toinen wc-pönttö alkoi vuotaa, oli tuottanut lattialle lätäkön sitä itseään huuhdeltaessa ja aiheutti minulle suuremman työn kuin yleensä putsatessa pönttöä. Otin kuvan huoltoa varten ja lähetin netissä pyynnön asiaa varten. Useampi päivä meni odotellessa ja perjantaina viimein selvisi, että koko pönttö oli irti alustastaan, jotenkin noussut pois paikoiltaan ja sen vuoksi vuoto. Asia on nyt onneksi korjattu ja elämä jatkuu jälleen normisti.

Lauantaina mummolan piha sai taas elämää, nurimmaiseni jatkoi puunpilkontaa kirveeen kanssa ja täytyy myöntää, että hän on tehnyt kesän aikana todella suuren työn ison koivun kanssa ja taskurahoja tienannut mukavasti. Minä pääsin kokeilemaan käytettynä hankittua vedettävää ruoholeikkuria ja ehkäpä se homma siitä iloksi vielä muuttuupi, kun ei tarvitse koko lihasvoimaa käyttää työntämiseen. Se on yksi (h….tin) työmaa, se mummolan piha ja aina, kun sinne piipahtaa kylään, on jokin odottamassa tai jotakin pitää tehdä. Nykyisin itse olen lauantaipäivien jälkeen niin väsynyt, että kotona en meinaa jaksaa omia kotipuuhiani.

Sunnuntaina kuljetin lapsia autolla isälleen kera pyörän takatelineessään ja ihmetys oli suuri niin lapsella, kuin itselläkin huomatessani puhelimeni takaluukun päällä alkaessani ottaa pyörää pois kyydistä. Siinä se puhelin oli koko matkan matkustanut ja pysynyt onneksi paikoillaan juuri samassa kohdassa, mihin olin sen jättänytkin.

Maanantai-illasta sain yökylään pikkumiehen, joka tosin nukkui suurimman osan aikaa kiltisti. Ensin pitkät 20-07 yöunet ja sitten siihen aamupäivästä parin tunnin päikkärit päälle. Pikkumies suoritti keväällä loistavin arvosanoin unikoulua ja hienosti hän osaa nukahtaa omaan rauhaansa. Päiväunilleen rauhoittui myös yhtä hienosti. Tissitakiainen pärjää siis ainakin vajaan vuorokauden ilman vanhempiaan. Ehdimme tiistaina ulkoilla parisen tuntia käppäillen koirapuistoon ja takaisin tullessa lastenleikkipuiston kautta kotipihalle.

Oli jännä olo siinä vaiheessa, kun tajusin vanhempien unohtaneen jättää poikasen rattaat pihaan. No, Uman piti päästä jokatapauksessa aamuisille tarpeilleen, ja päätin kävellä sinne koirapuistoon (500m) yhdessä taaperon kanssa. Hienosti reissu menikin, juuri kävelemään oppinut on todella innokas harjoittelemaan uutta taitoaan ja kiirehän meillä ei ollut. Matkan varrelle osui monta jännittävää juttua; hienoja kukkia nurmikolla, liikennemerkkejä, muurahaisia ja muita ötöjä sekä mopo. Onneksi Uma on tottunut kulkemaan vetovyössä ja se jättää minulle molemmat kädet vapaiksi ja tällä reissulla huomasin, kuinka Uma osaa huomioida taaperon todella taitavasti liikkuessaan ja korvatkin olivat kuulolla hienosti.

Tervetuloa toistekin yökylään, pikkuinen!

Tänään olen ihan vain huilannut, tai siis olen yrittänyt ottaa rennommin. Nukuinkin peräti seitsemään asti. Koko kesän olen palloillut ylhäällä jo viidestä saakka ja illat on venyneet tarpeettoman myöhäisiin kellonaikoihin todella usein. Univaje kolkuttelee ovella, mikäli sama rytmi vielä jatkuu ja sitä en riesaksi mielelläni huoli.

Uman kanssa olikin miellyttävä ilma ulkoilla, pitkästä aikaa teimme hieman pidemmän lenkin ja koirapuistossakin piti käväistä.

Kotiin tullessa minulle tuli kovin omituinen tunne, ihan kuin jokin asia olisi muuttumassa tai jotakin hyvää tapahtuisi piakkoin. Yleensä koen asian toisinpäin, eli aavistelen jotakin ikävää. Vaihteeksi siis on ihanaa sukeltaa vaaleanpunaisten lasien taakse kokemaan positiivisia aatteita ja tunteita.

Tunteet jäävät usein arjessa taka-alalle, kaikenlaisen tekemisen viedessä huomion toisaalle. Ei ikäänkuin ehdi jäädä kokemaan ja mutustelemaan, miltä tuntuu ja sitten iltaisin on jo liian väsynyt pohtimaan omaa tunnemaailmaansa. Olenkin nyt iloinen, kun tunteet ehtivät tänään ensin, ja kotityötkin sujuvat makustellessa hyvää oloa, joka kumpuaa jostakin..Olisikohan meillä nyt fengshuit sitten kohdillaan 🙂 .