Elämänhallintaa rutiineista

Mielessäni on pyörinyt jo pitkään ajatus kirjoittaa elämänhallinnasta ja siitä, miten se näkyy arjessa tai mitä se oikein on.

Niin, elämänhallintaa on monenmoista ja eri rooleissa tapahtuvaa rutiinien muodostamaa tapaa toimia arjessa. Elämänhallinnasta puhuttaessa tarkoitan juuri arjessa tapahtuvaa elämää ja niitä pienenpieniä ja joskus suurempiakin rutiinien muodostamia kokonaisuuksia. Asioita, joita tekee ikäänkuin automaattisesti ilman sen kummempaa miettimästä ja yleensä vielä tietyssä järjestyksessä.

Itse esimerkiksi normaalisti aloitan aamun rutiinit astianpesukoneen tyhjennyksellä tai täytöllä sekä laitan pyykit koneeseen pyörimään. Sitä ennen tietysti aamiainen ja kahvia lääkkeiden kera. Toki oma vointi vaikuttaa paljon ja huonoina aamuina näiden rutiinien tekeminen kestää pidempään. Aamutoimet teen vasta juuri ennen ulostautumista, ja pedinkin petailen monesti vasta ulkoilun jälkeen. Lasten ollessa pieniä aloitin päiväni järjestään koneiden täyttämisellä ja tyhjäämisellä sekä aamupuuron ,-palan teolla herätellen muksuja yksi kerrallaan. Päivään mahtui paljon samoina toistuvia tekoja ruuanlaitosta siivouksiin ja toisinaan kaipaan jopa tuota hektistä aikaa, ollen samalla kiitollinen siitä, että tällä hetkellä monet päivittäiset rutiinit on jääneet poiskin lasten kasvaessa.

Lasteni aikuistuessa, ja heidän alkaessaan haaveilemaan poismuuttoa lapsuudenkodista, oli elämänhallinnan perusteet erityisessä syynissä. Toivoin ja toivon jokaiselta nuorelta tiettyjä asioita tapahtuvaksi, ennenkuin edes alan / aloin keskustella tosissani itsenäistymisestä omilleen kunkin nuoren kanssa.

Pelkkä arjen asioiden osaaminen ei vielä ole elämänhallintaa. Nuori saattaa todellakin olla taitava monissa arjen askareissa ja tehdä asioita kotona esimerkiksi saadakseen rahaa. Matkaan tulee tietty mutta siinä vaiheessa, kun muutetaan omilleen ja kukaan ei palkitse niistä tehdyistä kotitöistä esimerkiksi sillä rahalla. Jos ja kun kotitöihin on ollut pelkkänä motivaatiotekijänä raha,(tai pakko) itsenäisyyden kynnyksellä omassa kodissa voipi tulla eteen pienimuotoinen ongelma, koska kukaan ei ole vaatimassa ja palkitsemassa hommista. Kukaan ei jaa tarroja jääkaapin oveen, kukaan ei kiittele tai huomaa mitä on tehty, tai mitä ei olla tehty. (no, ei kai kukaan enää nuorisoa tarroilla oikeasti palkitse, tiedän.)

Ylläoleva on vain yksi mahdollinen esimerkki, ja tuo esiin vain yhden osan elämänhallintaa eli ne kotiin liittyvät rutiinit ja niiden oikea-aikaisen hallinnan. Samaan syssyyn kuuluu myös kyky huolehtia aikatauluista ja noudattaa niitä sekä toimia vastuullisesti esimerkiksi opinnoissa. Perusteet opitaan yleensä kotona ja jonakin päivänä on ihme tapahtunut;nuori haluaa ihan aikuisten oikeasti hallita oman elämänsä, niin hyvin kuin mahdollista ja mielestäni ennen tätä nuoren on turha haaveilla muuttavansa omilleen asumaan.

Itse olen edellyttänyt omiltani, että elämänhallinta pitää olla siinä määrin kunnossa, että tietävät itsekin pärjäävänsä arjessaan ilman valvovaa silmää ja vastuut ja velvollisuudet tulevat hoidetuiksi. Näyttöä tästä siis pitää löytyä jo kotona asuessa.

Siinä vaiheessa, kun nuoriso saa päähänsä mahdollisuuden omilleen muuttamisesta omasta mielestäni asiaa tulisi hieman jarrutella ja yhdessä pohtia aikuisten oikeasti asiaa. Onko nuorella riittävästi vielä tahdonalaisia kykyjä hallita itsenäisesti oma elämänsä? Vaikka nuori periaatteessa osaisikin kaiken tarvittavan, miten se osaaminen ja taidot oman elämänhallinnan kanssa näkyy juuri sillä hetkellä, kun kotona nuoren aloitteesta asiaa aletaan pohtimaan? Onko se nuoren oma tila sellainen, että oman elämän vastuunotto jo näkyy kaikessa siinä käsillä olevassa arjessa? Eli, asuuko perheessä kenties yksi aikuinen vai vielä teini-ikää läpikäyvä nuori?

Elämänhallinta käsitteenä on useimmiten täysin itsestäänselvää ja ehkä niinkin selviö, ettei sitä tule ajatelleeksi. Ei ennenkuin elämässä alkaa mahdollisesti tulla ongelma eteen elämänhallinnan rakoillessa jostakin päin. Joten, mitä elämänhallinta oikein pitää sisällään?

Rutiineja, rutiineja ja vielä kerran rutiineja

Itse en aikanaan edes tullut ajatelleeksi, kuinka tärkeitä nuo jokapäiväiset, pienet, samoin toistuvat kuviot arjessa ovatkaan. Kokemuksesta tiedän, kuinka erityisesti juuri nuo rutiinit ja niistä kiinni pitäminen hankalina aikoina pelastivat ja pitivät elämässä kiinni. Muistelen toisinaan, miten olisin voinut myös oksentaa pelkästä ajatuksesta samana toistuvien arjen kuvioiden keskellä, niin itsepintaisesti pidin kiinni niistä. Ja hyvä kun pidin kiinni, näin vanhana ajatellen. Elämänhallinta tuo mukanaan turvan, vaikka eteen tulisi mutkia matkaan, sitä tietää pärjäävänsä aina jotenkin ja arjesta ei pääse muodostumaan kaaosta. Arkirutiinit pitää kiinni elämänhallinnassa.

Rutiinit siis suojaavat elämässä erityisesti vaikeiden aikojen aikana. Ja erityisesti vaikeina aikoina niistä arjen perusrutiineista tulisikin pitää kiinni kynsin ja hampain kiinni. Kunhan niitä on ensin ehtinyt muodostua ja niitä on tietoisesti rakennettu elämään.

Rutiinit ovat siis niitä pienenpieniä asioita, joita säännöllisesti ihminen tekee ja ne pääosin tähtäävät hyvinvointiin eri muodoissa sekä pitkällä tähtäimellä pitävät kunnossa. Syöt, juot, peseydyt ja huolehdit ympäristön puhtaaksi, liikut ja käyt kodin ulkopuolella, olet jossakin määrin sosiaalinen sekä huolehdit taloudenpidosta vastuullisesti. Näitä kaikkia asioita tulee tehtyä toistuvasti, usein tiettyyn aikaan ja tietyssä järjestyksessä ja rutiineja on myös helppo luoda tietoisestikin. Monet rutiinit on myös opittuna jo ihan lapsuudesta lähtien liittyen oman kehon hoitamiseen fyysisten tarpeiden kautta. Parhaimpia rutiineja ovatkin siten kaikenmaailman pienet hemmottelut arjessa, jotka tuovat iloa elämään.

Rutiinien puuttuessa elämä ajautuu kovin helposti ja nopeasti kaaokseen. Ja kuten positiivinen ruokkii positiivista, myös kaaoksella on taipumus laajentua ja levitä.

Koti on perusyksikkö. Koti on se paikka, missä saa ja voi voida hyvin, pitää voida hyvin. Koti on kaiken perusta ja rutiinit kutoutuvat kodin ympärille. Jollekin koti voi olla yhtäkuin reppu selässä, jollakin koti on se yksi huone. Jokatapauksessa on ne rutiinit, mitkä toistuvat samoina päivästä/viikosta/vuodesta toiseen luoden tunnetta turvasta ja jatkuvuudesta sekä siitä, että sinä itse hallitset omat rutiinisi ja olet niistä vastuussa, että ne tulee tehdyksi/huolehdituiksi.

Huolehdit itsestäsi ensin, ennenkuin kykenet ottamaan vastuuta muiden hyvinvoinnista. Kaiken voi opetella, myös aikuisena voi luoda itselleen ja elämälleen rutiineja, mikäli niitä ei jostain syystä ole lapsuudenkodissa oppinut. Rutiinit vähentävät ja poistavat kaaosta ympärillä, ne selkiinnyttävät ja järjestävät koko elämää edelleen luoden tunnetta jatkuvuudesta. Aikuisella vastuu on itsellään, kaikessa arjessa.

Olen vierestä kuullut, kuinka moni nuori on muuttanut liian aikaisin kokeilemaan siipiään omassa kodissaan ja lopputuloksena on elämään tullut kaaos. Raha-asiat ovat sotkussa, pahimmillaan on velkaannuttu pahasti ja nuori on menettänyt kiinnostuksensa kaikkeen. Opinnot tökkivät, koti on hujanhajan ja elämässä pitää kiinni enää jokin itseaiheuttettu riippuvuus tai ylitsepääsemätön kiinnostuksen kohde, joka vie kaiken ajan elämästä. Vaihtoehtoisesti vapaus maistuu niin makealta, ettei rutiinit kiinnosta, biletys ja kaverit menevät etusijalle ja jälleen seurauksena on oman elämän kaaos.

Olen myös omaksi järkytykseksi kuullut sellaistakin, missä vanhemmat heittävät lapsensa kylmästi ulos lapsuudenkodistaan ja toivovat parasta, vaikkei elämänhallinnantaitoja olisi ollenkaan kehittynyt. Sitten samat vanhemmat kantavat kassikaupalla valmista ruokaa toiseen osoitteeseen, maksavat vuokrat yms nuoren puolesta, käyvät siivoamassa sotkut pois ja maksavat nuoren elämää ilman, että kantaisi mistään vastuuta omineen, vanhemmat kyllä hoitavat varmaan niin pitkään kuin elonpäiviä riittää? Yhteiskunta sitten varmaan ottaa vastuun, vai kuka ottaa, jos ja kun ei itse sitä ymmärrä ottaa? Joskus käy niinkin, että nuori muuttaa opiskelemaan muualle ja on vielä liian kypsymätön elämään omillaan ja kantamaan itse itsestään huolta.

Rutiineja voi siis alkaa tekemään elämäänsä milloin vain, parempi myöhään kuin ei ollenkaan. Monilta ongelmilta putoaisi pohja pois, kun elämänhallinnan osa-alueita pidettäisiin tärkeinä, ei itsestäänselvyyksinä. Pahoinvointi elämässä yleensä voi olla seurausta puutteellisesta elämänhallinnasta eli kaaoksesta, jonka voi kylläkin ja onneksi taltuttaa opettelemalla ottamaan vastuuta, vaikka niillä muodostetuilla rutiineilla.

Kun lapsi syntyy, harva miettii siinä hetkessä lapsensa elämää parikymmentä vuotta eteenpäin. Harva sitä miettii myöskään pikkulapsiarjen ja ruuhkavuosien tiimellyksessä. Pitäisikö kuitenkin, vanhempien jo ihan vauvan syntyessä miettiä se lopputulos, mihin omassa kasvatuksessa tähtää ensisijaisesti? Kuka miettii tietoisesti lapsensa tulevaisuuden taitoja elämänhallinnan kautta? Tavoite ohjaa silloin arjessa, automaattisesti ja vauvasta kasvaa joskus aikuinen, jonka on pärjättävä omillaan ja ehkä huolehdittava myös muista. Oppiiko lapsi pienestä pitäen kotonaan arjessa tarvittavat taidot, jotka määrittävät myöhemmin myös hyvän elämänhallinnan taidot?

Tietääkö vanhempi varmasti, ettei nuorensa kuole nälkään tai elä ötökkäinvaasion keskellä osaamatta pitää ympäristön siisteydestä huolta? Oppiiko lapsi ajattelemaan rahan käyttöä ja sitä, kuinka taloudellinen tilanne ei pääse karkaamaan käsistä ja osaa elää sillä mitä on käytettävissä ja ennakoimaan hieman tulevaa? Osaako ja kykeneekö nuori käymään ihan vain ruokakaupassa ja hieman suunnittelemaan rahan käyttöä niin, että se riittää myös laskuihin ja syömisiin? Oppiiko nykypäivän lapsi enää elämänhallinnan perusteita kotona?

Onko lapsillakaan enää rutiineja, jotka luovat perusturvan tunnetta ja elämänjatkuvuuden näkökulmaa elämään? Kaikkihan pitää olla kivaa ja hohdokasta tänä päivänä, ja usein tulee viestiä siitä, kuinka tylsää ja mälsää se peruselämä on. Mutta, aikuisen elämä kaikkine vastuineen ja velvollisuuksineen on pääosin sitä tylsää ja samaa päivästä toiseen. Yhtään en ymmärrä, mikä kiire nuorisolla on saada kokea aikuisten asioita, kun sitten ei osata kuitenkaan ottaa aikuisen vastuuta edes omista asioitaan?

Olin itse aikoinani osin väärässä, kun perustelin vanhimmille lapsilleni irrottautumista netistä ja puhelimesta tekemään muutakin. Perusteluni tuolloin oli tietämättä tulevaisuudesta, ettei puhelin esimerkiksi tuo/tee ruokaa kotiin, eikä se siivoa tai pese pyykkiä tai pese kehoa jne. Nykyisin on hyvä oppia, kuinka kotiin saa tarvittaessa puhelimen avulla sen kauppakassin, jos jostain syystä ei itse kauppaan pääse.Netin kautta voi myös opetella tekemään asioita vaikka omaan kotiin liittyen. Nykyisillä valmisruokien määrillä ei tarvitse myöskään nälkiintyä pahasti, joten pärjäähän sitä niinkin. Kotiin voit puhelimella tilata siivouksen, ja monia muita palveluja pyykkihuollosta lähtien. Peseytyminen taitaa vielä olla taito, jota ei puhelimella voi hoitaa?

Nykyisin puhelimesta saa arjen ja kodinhoitoon paljon neuvoja, jos jotakin ei osaa niin netin kautta voi hyvin videoiden ja muun materiaalin avulla opiskella. Kaikki tehdään nykyisin netissä ja netin välityksellä, kotoa ei oikeastaan tarvitsisi poistua lainkaan.

Maailma on muuttunut hyvin lyhyessä ajassa ja sitä en osaa määritellä, onko kaikki muutos ollut hyvää tai pahaa. Itse olen huolissani erityisesti lasten suuresta pahoinvoinnin määrästä, joka näkyy jokaisessa kadunkulmassa jollakin lailla. Pientenkin lasten väkivaltainen käytös heijastaa mielestäni perheiden laajempaa hätää siellä kulissien takana. Kenties lapset itse pääsevät käsiksi ja näkemään väkivaltaa ja muuta ihmisen silmille sopimatonta netin kautta ja tekevät itsekin sitä, minkä he luulevat normaaliksi tavaksi toimia? En tiedä, kauhistuttaa miten tuleva kokonainen sukupolvi on vääristynyt jotenkin piloille jo ennen kouluikää.