Vielä vähän elämänhallintaa

Elämänhallinta. Yksinkertaisesti sanottuna se on sitä, että hallitsee oman elämänsä osa-alueet, ilman jatkuvaa kaaosta siellä täällä, ja kykenee yhdistämään mielekkääksi kokonaisuudeksi jokaisen osa-alueen.

Kuinka sitten oma elämä otetaan haltuun, jos sitä ei hallitse entuudestaan? Suuri osa elämänhallintaa opitaan alkaen lapsuudesta. Vauva ja pieni lapsi elää elämäänsä aikuisten hallitessa elämää. Milloin syödään, milloin nukutaan, milloin mennään ulos, milloin puetaan, milloin peseydytään jne. Lapsen tahto on aikuisen taskussa. Pieni lapsi ei siis voi hallita käytännössä omaa elämäänsä lainkaan.

Tunnetilat ovatkin ensimmäisiä asioita, joita lapsi alkaa hallita. Kiukun ja ilon ja muita lapsesta itsestään lähteviä tunteita ei edes aikuinen voi hallita, ei ainakaan kokonaan. Jos lapsi päättää kiukustua, nauraa, surra jne. Niin aikuisen on ne tunteet siedettävä ja otettava vastaan sekä ennenkaikkea sanoitettava ja myötäelettävä nämä lapsen kanssa.

Se, miten lapsi oppii turvallisessa ympäristössä hallitsemaan oman elämänsä alkeita, riippuu häntä hoitavista aikuisista ja lapsen elämässä toteutuneista rutiineista ja säännöllisyydestä. Alkuun pienen lapsen omaa elämänhallintaa on hallita vaikkapa wc-käynnit, pukeutuminen, itsenäinen syöminen ja nukkuminen. Myöhemmin lapsen elämänhallinta lisääntyy taitojen/iän karttuessa; peseytyminen ja muu hygienia, liikkuminen itsenäisesti, sosiaalinen elämä jne.

Kuinka pitkään aikuiset pitävät lapsen taitoja hallinnassaan? Kuinka paljon lapsi kokee kykenevänsä hallitsemaan omaa elämäänsä? Osaako lapsen ympärillä olevat aikuiset luottaa lapsen kykyyn hallita omia asioita, kuten myöhemmin koulunkäyntinsä? Vai onko lapsen koulunkäynti aikuisten projekti? Saako lapsi tehdä virheitä oppiakseen niistä vai ennakoiko aikuinen kaiken huolehtimalla ja viemällä lapselta oikeuden omaan elämänhallintaan? Lapsi kasvaa ja kehittyy sekä kehittää otollisessa ympäristössä eläessään itse itselleen elämänhallintaa, joka kantaa myöhemmin koko loppuelämän.

Lapsi on sisäistänyt aikuisuuteen kulkiessa paljon hyviä eväitä kohti aikuisen elämänhallintaa, mikäli on saanut tähän mahdollisuuden harjoitella. Asia kerrallaan elämänhallinnan osasia on siirtynyt lapselle itselleen ja elämänhallinta on pääosin sisäistettynä nuoruuden loppuvaiheilla. Elämänhallintaan liittyy aina vastuu ja velvollisuudet, kun nuorisosta puhutaan etenkin.

Aikuisuus on siitä ikävää, että aikuisena saa ja pitää olla koko loppuelämän. Aikuisen vastuut ja velvollisuudet kulkevat mukana koko loppuelämän ja se voi muodostua hyvinkin pitkäksi ajanjaksoksi verrattuna siihen, että lapsena ja nuorena voi elää vain alle 20 vuotta kutakuinkin. Aikuisen tulee kyetä omineen hallitsemaan oma elämänsä riippumatta siitä, kykeneeko siihen vaiko ei. Mikäli elämänhallintaa ei ole lapsuudessaan oppinut tai taidot ovat jääneet puutteellisiksi, aikuisuus on onneksi siitä mukavaa aikaa, että aina voi harjoitella ottamaan vastuun omasta elämästään ja harjoitella elämänhallinnan taitoja ihan omineenkin. Aikuisen kyvyt ja ajatus on kypsempiä kuin nuorella ja mielikuvitus tuo mukaan oman lisänsä elämänhallinnan taitojen oppimiseen. Jos jokin asia elämänhallinnassa ei toimi, asialle voi tehdä jotakin. Asiassa on vain yksi pieni mutta, kukaan muu ei sitä asiaa voi tehdä puolesta tai muuttaa mitään, kun kyseessä on oman elämänhallinta. Vastuu on jokaisella itsellään hallita se oma elämänsä.

Kun jokin ei toimi, on hyvä kysyä itseltään missä mättää? Mikä asia elämässä on kaaoksen vallassa ja kuinka voi toimia, jotta tilanne korjaantuu? Miten toimia niin, ettei kaaosta enää syntyisi? Mitä asialle pitää tehdä? Kuinka otan haltuun oman elämäni eri osa-alueet, koska ei kukaan muukaan hallitse elämääni? Muistaa, että itse on vastuussa aikuisena omasta elämästä, ei kukaan muukaan. Omasta elämästä ei voi vastuuta vierittää muille.

Joskus elämänhallinnasta menettää otteen tai se ei ole päässyt kehittymään normaalisti. Se ei tarkoita kuitenkaan, etteikö asioista voi ottaa vastuuta eli tiedostaa ongelmat ja opettelee asioita elämänsä hallitsemiseksi. Oikeastaan ainoa este elämän hallinnassa on erilaiset riippuvuudet, jotka vievät hyvänkin hallinnan elämästä.

Riippuvuudet, kaikenlaiset sellaiset hallitsevat ihmistä, eikä ihminen niitä. Silloin elämänhallinta karkaa käsistä pakostakin. Olen elämäni aikana törmännyt ihmisiin, jotka eivät halua jostain syystä ottaa vastuuta omasta elämänhallinnastaan ja pakenevat esimerkiksi sairauksiensa, ongelmiensa taakse odottaen yhteiskunnan ratkaisevan, huolehtivan ja hallitsevan heidän elämäänsä ja yhteiskunnan myös tekevän puolesta niitä asioita, jotka ovat jokaisen itsensä vastuulla.

Voi siis sairastua sairastumiseen ja tavallaan olla riippuvainen omista sairauksistaankin. Näissä tapauksissa elämänhallinnan käsite on sitten sitä, että kykenee pyytämään apua ja ottamaan vastaan tarjottua apua niihin asioihin, mitä ei itse omassa elämässään hallitse vielä tai koskaan. Tällaisessa tilanteessa kyse on sitten yleensä jonkinasteisesta vammasta joko fyysisesti tai henkisellä tasolla. Kuitenkin, sairauden tai vamman kanssakin elämänhallinta on jokaisellaan itsellään, vaikka sitten avustetusti.

Mikä lisää omaa elämänhallintaa sitten? Mikä antaa sen kokemuksen, että olet itse oman elämäsi ohjaksissa? Milloin sinusta tuntuu, että sinä johdat omaa elämääsi? Kannatko aikuisen elämäsi vastuuta itse vai sysäätkö omia vastuita ja velvollisuuksia muille? Oletko miettinut omaa aikuisen vastuutasi/velvollisuuksia itse itseäsi kohtaan? Kukaan muu kuin sinä ei voi tehdä puolestasi asioita, joilla sinä hallitset omaa elämääsi.

Joku saattaa hallita elämäänsä siis juomalla, kun muuhun ei rahkeet riitä tai muuta ei ole oppinut elämässään, joku pakenee omaa elämänhallintaa humalaansa. Joku saattaa saada hallinnan tunteen itsensä vahingoittamisesta, koska mitään muita asioita ei koe hallitsevansa elämässään ja pitkään jatkuessaan sekin muuttuu riippuvuudeksi. Joku pakenee elämänhallintaansa työhön, ehkäpä siihen ainoaan asiaan, missä kokee olevansa hyvä, ymmärtämättä sitä tosiseikkaa, että kaiken elämänhallinnan voi opetella, jos ei ole vielä oppinut.

Elämänhallinta ei ole rakettitiedettä, se ei vaadi kuin toistoa toiston perään, rutiineja ja ymmärryksen, miten hyvin elämäänsä haluaa hallita. Jokainen voi olla oman elämänsä kunkku tai kuningatar. Elämänhallintaa on oikeastaan ja kaikessa yksinkertaisuudessaan ne pikkuisen pienet asiat, jotka lapsi ottaa haltuunsa ja vastuulleen iän/taitojen kehittyessä.

Aikuisuudessa elämänhallinnantaidot pitäisi olla sisäistettyinä, jotta itsenäinen elämä olisi mahdollisimman sujuvaa ja ongelmatonta. Kiteytettynä se on tunne siitä, että ”mä hallitsen tän homman, tää sujuu!” Ja jos ei niin, harjoitusta lisää. Tekemällä oppii.