kesäkuu 2023 – Saman auringon alla

Pieniä tavoitteita kotona

Nyt, kun kiukkutuolini on valmis, jopa ne viimeiset ruuvit on paikoillaan, on aika alkaa vauhdittamaan muita isompia projekteja kotona.

Yksi näistä projekteista on jo hieman aluillaan, ollut jo loppukeväästä saakka.

Sain ideani pohtiessani ratkaisua jokakesäiseen ongelmaan kotona. Ikkunanäkymä keittiössä antaa suoraan naapuritalon pihoille sekä parkkipaikalle, aurinko helottaa suuren osan päivää sisääntuloon, keittiöön ja kaikki kukkaset etupihalla vuosien varrella tähän mennessä ovat kokeneet kuivuuskuoleman kasteluista huolimatta ja kotiin tullessa näkymä on aika masentava.

Mietin, kuinka saisin muutosta yllämainittuihin asioihin ja idean kehkeytymiseen meni jokunen tovi, kunnes sitten välähti.

Ikkunanäkymään voin vaikuttaa, samoin voin saada hieman varjoa kukille, joita mielelläni katselisin ikkunastani ja samalla kotinäkymä tullessa kotiin olisi itselle mieluisampi eli eikun sisustamaan.

Mieleni maalasi keväällä mukavan näkymän; ikkunan edessä roikkuisi tulenpunainen kukka vihreillä höysteillä. Vaalea päivänvarjo varjostaisi näkymän pihalle oikein aseteltuna ja kaiken kruunaisi metallinen siro pieni pöytä kahdella tuolilla. Pöydän päällä olisi valkoinen kukkaruukku ja siinä jokin punainen kesäkasvi.

Oven luo voisi harkita roikkuvaa, paahdetta ja kuumuuden sietävää kasvia ja lattialle uutta mattoa. Kotiin olisi paljon miellyttävämpi saapua, kun ilo silmälle valtaisi mielen…

Pöytäryhmä on nyt hankittuna, tuolien kanssa joudumme ehkä vielä hieman askaroimaan värin suhteen, mutta pöytä itsessään on täydellinen. Jotta kalusteet sopivat paikoilleen siististi ikkunan alle, meidän on siistittävä hieman maata jalkojen alle.

Nyt olen saanut jo kivenmurikat siirrettyä pois kohdalta mihin tuolit ja pöytä tulevat . Paljastunut maa olisi seuraavana tasoitusvuorossa ja sitten pitäisi tehdä asiaankuuluvat pohjatyöt ennen laattojen laittoa. Hieno hiekka toisi kyllä sellaista lomatunnelmaa pelkästäänkin, mutta kalusteet tuppaa uppoamaan pehmeään maahan ja tarkoitus olisi ihan käyttääkin istuimia illanvarjon aikaan, kun parvekkeelle porottaa vaihteeksi aurinko.

Valkoinen kukkaruukku löytyi jo keväällä, samoin valmiina olisi istutusastiat kukkasille, jotka pitäisi löytää loppukesäksi. Myös päivänvarjo on hakusessa ja harmittelen, etten keväällä sitä napannut kaupasta mukaani, kun sellainen mieleni mukainen varjo tuli kaupassa vastaan. Nyt oli juuri se kyseinen malli loppunut ja etsintä jatkuu uudemman kerran.

Hiljaa hyvä tulee, hitaasti hyvä tulee. Jaksan hyvin vähän kerrallaan ja useimmiten on sellainen päivä, ettei tule kuuloonkaan tehdä mitään ylimääräistä arjen askareiden päälle, jotka nekin tuntuvat toisinaan ylivoimaisen raskailta. Pidän silti toivoa yllä, että saan myös etupihan mieleisekseni, vaikka siihen jälleen vierähtäisi se vuosi, kuten kiikkustuolinkin kanssa.

Edelleen en osaa pyytää apua, ja monesti läheisilläni on muutakin tekemistä kuin auttaa minua. Heillä on oikeutensa omaan elämäänsä ja tiedän kokemuksesta, miten ”jonkun auttaminen” on pois sitten niistä omista asioita ja tekemisistä. Ihan heti ja aivan pienestä en ketään kehtaa vaivata kysyäkseni apua.

Kiikkustuolissa on aivan valtavan hyvä istuskella, sain istuinosan tehtyä samanlaiseksi sisuksiltaan, kuin mikä alkuperäinenkin oli. Haaveilen nyt syksyyn kiikkutuolin viereen jonkinlaista pöytää sekä valoa. Siinä on sitten tämän mummon mukava yrittää neuloa villasukkaa ja hörppiä teetä vesisateen vihmoessa ulkosalla.

Sisustuksellisia asioita pohdin hieman lisääkin. Kuopuksen huoneeseen olisi löydettävä järkevänkokoinen nukkumapaikka, nykyinen nuorisolainen peti ei enää ole sopiva missään mittasuhteissa. Kertaalleen jo mokoma sänky vahvistettu ja kohta on tiedossa lattiamajoitusta. Meillä alkaa ihmiset olla aikuisenkokoisia jokainen, ellei pikkuista vierailijaa lasketa taikka karvakaveria.

En muista, olenko aiemmin maininnut kiinnostuksestani taulujen maalaamiseen. Omalla kohdalla en voi puhua taiteen tekemisestä, yksikään maalaus ei ole vielä säästynyt roskiin päätymiseltä. Mutta, aion silti jatkaa harjoituksia. Pääasia onkin, että itse nautin silloin, kun jotakin yritän maalata, lopputuloksella ei niin väliä. Lapsena ja nuoruudessa luovuuttani ei tuettu, päinvastoin. Ymmärsin vasta hyvin myöhään aikuisena esimerkiksi kykyni piirtämiseen ja hyvään värisilmään eli erotan erittäin hyvin kaikenlaisia vivahteita eri värisävyissä ja saan värin kuin värin kopioitua kankaalle perusvärien avulla. Yritänkin, mikäli jää aikaa ja voimia myös paneutua maalaamisen opetteluun.

Viimeisin, vaan ei vähäisin oma pikku projekti on oman lihaskunnon ja keskivartalon lihasten toimintakyvyn harjoittaminen, jotta osa kokemistani kivuista alkaisi edes vähän helpottaa. Motivaatio alkaa pikkuhiljaa löytyä, enemmän nyt, kun jaksamista on paremmin ja kivut alkavat olla jotenkuten hallinnassani. Pystyuinti, uintikävely sekä pyöräilyn uudelleen aloittaminen vuosien tauon jälkeen olisi pitkän ajan tähtäimessä tällä hetkellä kävelyn lisäksi.

Toimiva keino kodin viilennykseen

Kuinka selvitä mahdottomasta eli estää asunnon sisälämpötilan kohoamisen?

Me olemme kärsineet jokainen kesä liiallisesta kuumuudesta sisällä, lämpötilan kohotessa reilusti yli 30 asteeseen ja voin sanoa, että tukalaa on ollut, koska kerran kohonnut lämpötila ei ole laskenut sitten enää edes yöaikaan.

Useampana kesänä kärsimme ja kuumuus kävi erityisesti minun keholle niin sietämättömäksi, etten oikein ollut enää viikon jälkeen toimintakykyinen ja asiaa ei auttanut myöskään meidän aikuisten fyysiset sairastumiset pari vuotta takaperin.

Kotimme ongelmana on aina ollut jostain käsittämättömästä syystä juurikin huonosti toimiva ilmanvaihto. Keväällä otin asiakseni ihmetellä tätä hieman tarkemmin ja onnistuin löytämään viimein keinon, jolla saan koko kotiin läpivedon, mitä ei ole ollut ikinä tässä asuessamme. Meillä on siis vain koneellinen ilmanpoisto, jonka täytyy olla koko ajan täysillä päällä. Se on tarkoittanut kylmään aikaan sitä, että korvausilmaventtiilit on pitänyt pitää kiinni vedon estämiseksi sekä asunnon liiallisen jäähtymisen estämiseksi. Lämmitys kun tuppaa olemaan täälläkin liian pienelle säädetty ja olemme muutosta asti saaneet palella kylmään aikaan.

Varsinainen ongelma oli kuitenkin läpivedon puuttuminen, ilma ei kulkenut sisään, eikä ulos ovien ja ikkunoiden auki pitämisestä huolimatta. Ilmanvaihdon säädöillä ei ollut mitään merkitystä ja kodissamme oli seisova tukahduttava ilma yötä päivää. Keväällä huomasin myös, miten vanhoista ikkunankarmeista sekä korvausilmanventtiileistä tuli sisälle pelkkää pölyä pintojen kuorruttuessa hetkessä kerrokseen epämääräistä mujua. Harmistuin suuresti pyyhkiessäni koko ajan pintoja kotona, mutta se oli myös osa ratkaisua kesää ajatellen.

Ikkunoiden tiiviyteen en voi vaikuttaa, karmit ovat vanhat ja päästävät läpi ulkoa tulevan ilman mukana pienhiukkaset ja asia vain korostuu kodin koneellisen poistoilman poiston tehdessä kotiin alipainetta. Alipainetta käytinkin hyväksi saadakseni ilman kiertämään ja tämän hoksasin ikäänkuin vahingossa laittaessani suodattimia korvausilma-aukkoihin keväällä.

Olen ollut muutostamme asti ymmälläni tämän kodin toimimattomaan ilmanvaihtoon (asiaa oli tutkittu jo edellisen asukkaan aikana ihan ammattilaisten voimin tuloksetta) ja sitten onnistuin ratkaisemaan yhtälön vähän niinkuin vahingossa ja sain aikaan läpivedon kokeilemalla kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja aukoen ja sulkien ovia niissä tiloissa, joissa poistoilmaventtiilit sijaitsevat, ikkunoita/ovia eri asennoissaan jne.

Läpivedon ilmestyminen kotiimme oli jotakin ihmeellistä, sitä kun ei ole ollut ikinä tässä huushollissa. Olin kuulevinani oikein humahduksen, kun ilma lähti liikkumaan. Ja sitten asiaan…

Kuinka saada asunto pysymään viileänä?

Hanki pimennysverhot tai vaaleat paksut, peittävät verhot ikkunoihin ja pidä ne tiukasti kiinni koko vuorokauden. Rullaverho tai oikeinpäin/väärinpäin? käännetty sälekaihdin myös kiinni. Käytä läpivetoa yöllä, mikäli ilma on edes hieman viilempää, kuin sisällä. Pidä ikkunoita auki vain varjon puolella ja sulje nekin heti, kun ilma lämpiää liiaksi aamusta. Läpiveto tehostuu selvästi, kun ovi tai ikkuna ei olekaan apposen auki. Esimerkiksi meillä nykyisin riittää ihan pieni, alle sentin rakonen saamaan ilman kiertoon ikkunoissa ja parvekkeen ovessa.

Meillä ilma nyt liikkuu vihdoin ja viimein ja ilmeisesti yöllisen läpivedon ja verhojen avulla sisälämpö on nyt tämän kesän aikana pysynyt max. 24 asteessa koko päivän. Pari kertaa olen unohtanut keittiön ikkunan auki rakosilleen ja iltapäivästä kuuma ilma on vyörynyt sisälle. Eli ikkunat kiinni ajoissa.

Valot ja laitteet lämmittävät myös tarpeettomasti ilmaa sekä keittiössä erityisesti hellan ja uunin käyttö. Nopeasti valmistuvat ja mikrossa lämmitettävät ruuat onkin olleet suosiossa viimeaikoina tästä syystä.

En olisi ikinä uskonut, että jo pelkkien verhojen kiinnipitämisen avulla kodin lämpötilan saa pidettyä aisoissa, vaikka aurinko paistelee suoraan ikkunoihin. Hankimme uudemman ilmanviilentimen täksi kesäksi ja melko tarpeettomaksi se on nyt jäänyt meillä, kun läpiveto toimii yö,-aamuaikaan ja tosiaan ikkunat ja verhot pysyvät kiinni koko päivän ja jos on ihan pakko hellaa käyttää, niin vasta ilta-aikaan, jolloin voi avata ikkunan tarvittaessa. Yöllinen läpiveto on myös ihan huippujuttu, aamulla sisälämpö on ollut alle 20asteessa.

Parvekkeella on ollut varjoa tekemässä roikkuvia kukkia sekä ”säleverhot” jo muutamia vuosia. Tämä ja ikkunoiden kiinni olevat verhot ihan selvästi estävät huoneilman kuumentumisen, vaikka kotona onkin siten kovin hämärää. Vaan, siedän mieluummin hämärän, kuin liiallisen kuumuuden.

Vuoden projekti vihdoin valmis

Kiukkutuoli on valmis. Vain kuusi ruuvia kiinni koneella ja se on siinä sitten. Tein sen, vaikka pari kertaa teki mieli luovuttaa koko projekti. Kaiken kaikkiaan aikaa projektin parissa vierähti melkein kokonainen vuosi.

Vuosi sitten juhannuksen iltahämärissä ajatuksiini putkahti kokeilla kyseisen tuolin uudistamista. Vanha mummo oli itse sitä mieltä, että uuninpesään joutaa koko höskä, hän ei sitä tarvitse ja minä ajattelin, kuinka mahtavaa tuolissa onkaan istuskella. Juuri sopiva minun keholle ja olin etsinyt vastaavaa jo hyvän tovin. Siitä se ajatus sitten lähti.

Puisten osien irroitus ja istuinosan ottaminen paikoiltaan sujui nopeasti, siinä samalla, kun olimme seuraavan kerran mummon luona kyläilemässä. Kotiinkiin osat pääsivät pienen hionnan jälkeen.

Ensimmäinen ongelma tuli verhuilun niittien poiston kanssa. Yritin ja muutamia sainkin pois, käyttäen apuna kotoista ruokailuveistä. Homma tuntui jo alkuunsa erittäin raskaalta noin toimien ja viitisenkymmentä niittiä poistaneena tuumasin, etten kykene enempään. Ulkona alkoi olla kylmä ja työ eteni aina vaan hitaammin. Pakkasen purressa en tarjennut ulkotyöhön ollenkaan ja unohdin koko projektin. Sisällä en päällysteitä voinut purkaa saamatta oireita homeitiöistä, jotka siis kuivuessaan leviävät ympäristöön.

Eräänä päivänä postin toi mukanaan paketin sisältäen niitinirroitustyökalun ja verhoilun irroitus alkoi saada vauhtia. Naureskelin, että tätä vauhtia työ on juhannukseksi valmis, jos sittenkään. Niittikerroksia oli useita, jokaisen verhoilunosan jälkeen ilmestyi aina vaan uusi kierros niittejä. Turhautti melkoisen paljon, mutten halunnut antaa periksi enää tässä vaiheessa.

Kuvasin istuinosan päällustekerrokset, jotta saisin tehtyä samoin uusien päällysteiden kanssa. Kotoa löytyi sisuksiin kaikki tarvittava ja vain päällinen piti tilata. Päällistä ommellessa kävi selväksi, miksi kyseinen keinonahka oli niin edullinen ja edelleen mietin, miksi säästin väärässä paikassa? Noh, kyseinen keinonahka on laadultaan heikoin, mitä olen ikinä tähän mennessä työstänyt ja sain nyt hyvän kokemuksen tästäkin.

Kohta on juhannus, kiukkutuoli on valmis ja olen itse monta kokemusta rikkaampi nyt. Lopputulos ei ole ammattilaisen jälkeä, eikä sen pidäkään olla. Onhan kyseessä kuitenkin ihan uusi asia itselleni ja kädenjälki on sen mukaista, harjoittelua omatoimisesti.

Toki, olisin voinut edes googlettaa tiettyjä juttuja, vaan en kokenut tarpeelliseksi. Työ opetti tekijäänsä tällä kertaa ja olen kiitollinen, että ylipäänsä sain tuolin valmiiksi, juurikin juhannukseksi. Seuraavaksi jo tiedän, missä järjestyksessä on järkevintä mitäkin tehdä. Maalauksen jätin suosiolla viimeiseksi, vaikka sen homman olisi voinut hoitaa jo hyvissä ajoin vaikka talvella. Mietin kuitenkin pitkään väriä ja lopullinen päätös mustasta syntyi vasta ihan viime metreillä.

Erityisherkkänä sosiaalisessa kanssakäymisessä

Erityisherkkyys, se on kuulemma muodissa ollut jo pidempään. Samoin introverttius. Tunnustan molempia suuntauksia itsekin ja somessa on joskus hauska törmätä meemeihin näistä asioista saaden hymyn huulilleni. Se kaikki on niin tuttua ja on hauskaa, että on muitakin samankaltaisia ihmisiä, jotka mieluummin laittavat ovensa visusti säppiin linnoittautuen kotiin, kuin juoksevat päätä pahkaa sosiaalistumaan ihmisten pariin.

Lieko sitten juuri erityisherkkyyttä, vaiko introvertin ominaisuutta sekin, kun jo pelkkä sana juhlat saa omat karvani pystyyn ja epämääräinen ahdistuksenomainen tunne alkaa virrata vuolaana sisuksissa. Ihmisiä, juhlissa on muitakin ja heidän kanssaan pitää olla sosiaalinen, kyetä vuorovaikutukseen jne.

Kyllähän kaikki yllämainittu onnistuu, sitä on harjoiteltu koko ikä ja olen saanut lapsuudessa kuulla ihan tarpeeksi, kuinka on epäkohteliasta olla minä, kadoten ihmisvilinästä omaan rauhaani. Suodatuskykyni esimerkiksi ympäristön äänille on heikko. Äänimaailma, missä yhdistyy epämääräiset puheensorinat kaikkine persoonallisuuksineen, on juhlissa tai ylipäänsä ihmisten kokoontuessa yhteen minulle jonkinasteinen kärsimys, lisättynä yhtälöön kaikki muut ympäristön äänet.

Pitkään luulin kärsiväni sosiaalisten tilanteiden pelosta, se olikin lähin kuvaava nimitys ololleni ja sitten törmäsin tähän erityisherkkyyteen ja introverttiyteen ja sain oikean nimen omalle kokemukselleni. Ääniyliherkkyys on kulkenyt kanssani niin kauan, kuin saatan muistaa. Ihmiset itsessään, niin osaan olla halutessani ja jaksaessani sosiaalinen, harvemmin kylläkin.

Juhliin valmistautuessa minun täytyy siis virittää myös itseni sopivaan sietotilaan, valmistautua ennakkoon tilanteeseen, jossa minun sietokykyni on ääritilassaan kaikkien aistien kautta tulevan informaation vuoksi. Ihmiset ei niinkään ole se ikävä asia, pidän ihmisistä oikeasti, vaikka olen joskus muutakin luullut.

Toinen asia, mikä juhlissa iskee kuin puukko rintaani on ihmisten erilaiset tunnetilat. Vaistoan ja tunnen kehossani eri ihmisten erilaiset tunnelmat ja siihen en ole vielä keksinyt minkäänlaista keinoa suojautua. Juhlien aikana käyn läpi erilaisia vaihtelevia skaaloja tunteita, mielialoja sen ollessa todella uuvuttavaa ja huomioni kiinnittyykin aina ensimmäisenä ihmisen tavatessa hänen tunnetilaansa. Paikassa, missä on väkeä paljon samassa tilassa, skaala on laaja ja yritykseni pystyttää muuria itseni ja muiden väliin onnistuu erittäin harvoin. Tämä on yksi syy, miksi en niin mielelläni viihdy suurissa ihmisjoukoissa pienehkössä tilassa.

Ihmisten parissa oloani hankaloittaa myös se, etten kykene lukemaan toisesta ihmisestä sanattomia viestejä, olen siis pelkän puheen varassa ja nykyisin jo tiedän, että se mitä toinen sanoo, ei välttämättä pidä ollenkaan paikkaansa. Sama on toisinpäin, vaikka olisin iloinen ja onnellinen, joku saattaa ohimennen kysyä, onko kaikki hyvin ja miksi näytän niin vihaiselta, surulliselta jne. Ja se kysyjä ei meinaa sitten millään uskoa, kertoessani minulla olevan kaiken hyvin. Olenkin vuosien aikana opettelemalla opetellut ottamaan kasvoilleni sellaisen virneen, jonka muut voivat tulkita hymyntapaiseksi, ollakseni vähemmän pelottava muille.

Minulle siis sosiaaliset tilanteet on kaikessa karmeudessaan hankalia, ja koen joutuvani itse esittämään teatteria ja sopeutumaan enemmintön tarpeisiin olematta oma itseni. Ja jokainen tietää, millaista se on, kun tukahduttaa omaa persoonaansa muiden vuoksi tai ”esittää” jotakin, mitä ei oikeasti ole.

Itse joudun olemaan koko ajan todella skarppina, etten vain vahingossa loukkaa ketään ja silti onnistun tahtomattani sillointällöin päästämään sammakon suustani, koska en vain aina osaa esimerkiksi muotoilla sanomaani sosiaalisesti hyväksyttävään muotoon.

Joskus jos olen epävarma, saatankin sanoa jo etukäteen, etten halua loukata, taikka saatan myös miettiä ääneen vähän niinkuin kysyen itseltäni, että mitenkähän nyt muotoilisin lauseeni oikein, ettei minua ymmärretä väärin. En meinaan ole oppinut vielä sanomaan asioita silleen kierrellen ja kaarrellen vihjaillen kauniisti.

En myös ymmärrä, jos joku minulle vihjaa puheessa jotakin ja monesti pyydänkin sanomaan asiansa ihan suoraan, ilman turhia kiertelyjä ja kaarteluja. Saatan ymmärtää toisen ihmisen sanoman hyvinkin väärin, jos puhuja käyttää vihjailuja tai vaikka valehtelee päin kasvoja. Sama toisinpäin ja kuulija saattaa ymmärtää sanomani erilailla, kuin mitä itse alunperin olin tarkoittanut.

Kykenen osallistumaan kuitenkin erinäköisiin juhliin, mikä on jo itsessään suuri saavutus. Vuosikymmenien harjoitus on tehnyt tehtävänsä ja ennenkaikkea olen oppinut varomaan avaamasta suutani, väistelemään taitavasti mahdollisia keskusteluja vieraampien ihmisten kanssa sekä olen oppinut hallitsemaan omaa kehonkieltäni niin, että se vastaa suurinpiirtein muiden käyttämää tapaa ilmaista itseään.

Omalle erikoiselle sosiaalisuudellekin alkaa hahmottua nimi, mikä vapauttaa minut jatkossa olemaan oma itseni, ilman että minun tarvitsee enää ”esittää” muuta, kuin mitä olen synnyinlahjaksi saanut. Toki tiedostaen, oppien ja kunnioittaen yleisesti hyväksyttyjä normeja. Josko juhlat ja muut isommat tilaisuudet alkaisivat olla minulle kaiken uuden tiedon valossa hieman vähemmän kuormittavia?

Korvatulpat olisi itselleni se ensimmäinen asia, mitä voisin alkaa käyttää vaimentamaan ympäristön hälyäänien aiheuttamaan stressiin, johon keho reagoi voimakkaasti. Aurinkolasit olisi myös hyvät, jos niitä joskus olisin oppinut käyttämään. Tai lasit, missä on vain pieni näkökenttä, ja silmä joutuisi erikseen tarkentamaan siihen, mitä haluan nähdä. Tai ehkä kokonaan jonkinlainen suojarakennelma, jonka sisään ei pääsisi mitään aistiärsykkeitä ilman tahtoani ja pitäisi ihmiset tietyn välimatkan päässä itsestäni. Olisi kommunikointiväline, joka tulkkaisi minulle luotettavasti toisen ihmisen puheen ja kääntäisi minun käyttämän kielen toiselle osapuolelle. Laite myös kertoisi minulle, milloin toinen tarkoittaa sanomaansa, ja milloin olisi kyse vitsistä, valheesta ja tulkitsisi sanattoman viestinnän, mitä en ole tähän ikään mennessä oppinut havainnoimaan.

Alkeet osaan kyllä, mutta sillähän ei kovin pitkälle pötkitä sivistyneessä ihmisyhteisössä. No, juu yritin olla hauska miettiessäni kuinka suojautua, välttäen aistien kautta tulevaa yli-informaatiota. Kaikki edellämainittu aiheuttaa myös uupumisen. Olen aina tiennyt omasta kokemuksesta, että kaikenlaiset sosiaaliset tilanteet väsyttävät ja yleensä olen juhlienkin jälkeen niin poikki, ettei edes ajatus kulje. Pidän juhlista kuitenkin omalla tavallani, vaikka osallistuminen, taikka järjestäminen on rankkaa kaikinpuolin.

Hyvää kesää!

Kesä, ihana kesä

Kesä alkaa olla mielessäni vuoden parhainta aikaa. Tai ainakin nyt tuntuu siltä. Olen jo useampana vuonna oppinut nauttimaan lämpöisistä ilmoista, linnunlaulusta, tuoksuista ja vehreydestä. Kesä tarjoaa kaikille aisteille elämyksiä, jos niitä vain haluaa vastaanottaa. Kuumuudenkin voi oppia selättämään itselle sopivin keinoin ja asenne tässäkin asiassa ratkaisee jo paljon.

Vihreän eri sävyt ojanpientareella; aurinko paistaa vielä matalalla, luoden pieniä säteitään korostaen varjoisia kohtia ”pusikossa”. Jälleen, yksi hetki elämässä, kun koen iloa hyvin pienestä.

Onnea on: Vihreä luonto!

Mikä asenne? Niin, se juuri. Itse taisin mokata oikein perusteellisesti äskettäin oman fyysisen olotilani kanssa. Kuumuus itsessään jo aiheuttaa minulle tavallistakin uupuneemman voinnin ja mitä menin tekemään? Aamuisen seitsemän jälkeen kuljetun lenkin jälkeen otin tavanomaiset päikkärit parvekkeen riippukeinussa ja kuulostelin oloni jokseenkin hyväksi ja se tarkoitti minulle sitä, että pääsin aloittamaan kiukkutuolin maalausta. Osasin hiljakseen tehdä työni ja energiaa jäi vielä roimasti yli (mikä on tätä nykyä hyvin harvinaista). Hetkellisen mielenhäiriön saattelema käytin Umpan pikapissillä puolenpäivän jälkeen ja kiinnitin koiran varjoon ja painuin itse siirtelemään kiviä ja repimään rikkaruohoja jäljellä olevalta noin neliön kokoiselta alalta. En yhtään ajatellut maalikerros kakkosta, mikä pitää parin tunnin sisällä laittaa rungon päälle ja jalat huusivat kyykkimisestä hoosiannaansa vapisten kuin haavanlehdet. Hyvä minä! Innostun energiasta, ja ja ja sitten en osaa säästellen sitä käyttää.

Niin, se asenne tosiaan. Valitus kuumuudesta ja ikävästä olosta ei tunnetusti auta yhtään, päinvastoin. Valittaminen saa asian kuin asian tuntumaan vieläkin ikävämmältä ja kurjemmalta. Mitä sitten, jos ei saa valittaa? Järkeily on yksi hyvä keino hakea oikeanlaista asennetta; Kesä ja kuumaa on vuodesta vain muutamia viikkoja pahimmillaankin. Haluaako joku oikeasti pilata nämä muutamat viikot itseltään valituksen kera ? Voisiko miettiä, mitä hyvää tulisi valittamisen tilalle, taikka mitä hyvää ja positiivista lämmin ilma mahdollistaa?

Kuumaa on, varsinkin kun tekee jotakin fyysistä työtä tai työhön verrattavaa. Minua ei myöskään oma valitukseni auta tippaakaan, itse mokasin ja itse myöskin kärsin ja yritän löytää tasapainoa edelleen levon ja fyysisen tekemisen välimaastosta. Joskus kantapään kautta saatu oppi on se parhain oppi. On etsittävä niitä toimivia ratkaisuja aktiivisesti, uskallettava kokeilla, hakea itselle sopivia juttuja, juuri siihen omaan elämään, myös kuumuuden kanssa eläessä. Öitä hieman helpottaa, kun vielä toistaiseksi yöt on olleet viileitä ja saa nukkua ovet ja ikkunat auki.

Mamma nukkuu ylhäällä omassa pesässään ja Umppa on kotiutunut muutaman vuoden kokemuksella omaan paikkaansa partsilla. Vielä on viileää aamupäivisin varjossa ja illalla auringon painuessa vuoren taakse.

”Minä riitän”!

Tiedätköhän tunteen, kun jokin mysteeri alkaa osoittaa selviämisen merkkejä? Itse en ole ennen tiennyt, paitsi sen miltä tuntuu, kun elämän palapelistä on kadoksissa palasia ja kuvaa ei saa kokonaiseksi sitten millään. Kun palapelistä puuttuu, erityisesti niiden reunapalojen osalta iso osa palasia ja kun vihdoin saat ne käsiisi. Kuva alkaa muotoutua samointein kokonaiseksi.

Sulattelen ja ihmettelen suurehkoja asioita tällä erää. Olen aina tiennyt, miten jokin on tavallaan pielessä itsessäni, kun olen yrittänyt saada itseäni sopeutumaan muottiin ja olen pettynyt satoja kertoja itseeni, kun en ole siihen kokenut sopineeni mitenkään päin, tuhansista yrityksistä huolimatta. Olen ollut oikeassa, syy on minussa itsessäni ja sen olen tiennyt lapsesta saakka. Olen kuunnellut ”höpö-höpö”-mitätöintiä nyt ihan tarpeeksi; tiesin ja olin oikeassa.

Muutaman viikon ahaa-elämyksien jälkeen, voinen todeta itselleni ettei mikään muutu kuitenkaan ja silti kaikki on muuttunut omassa maailmassani. Helpotus vaihtuu mietintään, miten tulevaisuudessa. Aiemmin koen olleeni liian tiiviisti sidottu menneeseen ja uusi tieto on vapauttanut minut täysin ja minulla on mahdollisuus miettiä elämääni enemmän, ennakoiden tulevaa.

Uuden tietoni nojalla ymmärrän oman kokemusmaailmani ja itseäni täysin. Palaset alkavat loksahdella paikoilleen ja minun etsintäni on päätöksessään, vihdoin. Olen usein sanonut eläneeni vain seurausten kanssa ja vihdoin minulla on myös syy. Kuva itsestäni alkaa muodostua kokonaisena ja selkeänä, seinä johon olen törmännyt läpi elämäni on katoamassa ja pääsen jatkamaan eteenpäin.

Olen sulatellut tunteitani, hämmästyksestä iloon ja sisäiseen rauhaan. Vihdoin minullakin on lupa olla oma itseni, sellaisena kuin olen. Sain vapautuksen elämän ja ihmisten teatterista, ja minulle löytyi vihdoin oma paikka elämän kiemuroissa. Sitä olen etsinyt tietämättäni lapsuudesta lähtien.

Kaikella on siis tarkoituksensa ja syynsä ja seurauksensa elämässä. Minä olen minä ja se riittää vallan mainiosti. Ajatus on huikea, koska pääsen ensimmäistä kertaa elämässäni tutustumaan siihen, millaiseksi oikeasti synnyin ja jäljillähän olenkin ollut jo pitkään, vaan en ole kyennyt yhdistämään kuvaa kokonaiseksi, sopivien palojen puuttuessa raameista.

Kokemukseni on aina ollut kovin kuvaava. Olen kokenut eläväni täysin väärässä ajassa, paikassa ja väärien ihmisten keskellä jne. Olen itse kokenut olevani jollain lailla poikkeava suhteessa muihin ja samaan aikaan yrittänyt sinnitellä ja kyetä samoihin raameihin kuin muutkin. Olen yrityksissäni onnistunut, mutta hinta siitä on ollut hyvin korkea. Olen maksanut kaiken omalla terveydellä, menettäen sitä yhtä tehokkaasti, kuin muut saavat voimaa ja jaksamista samoista asioita.

Olen ollut tietämättäni jäljillä, löytänyt sotkuisen langanpään miettien, pitäisikö se sikinsokin oleva kerä selvittää. Löyhästi olen pitänyt kädessäni kiinni langanpäästä, ja nyt minulla on ensimmäistä kertaa motivaatio sen selvittämiseen. Punainen lanka alkaa hahmottua ja elämän kuva alkaa saada raamit, joihin rakentaa kokonainen elämä, niin mennyt kuin tulevakin.

Vihdoin voin antaa itselleni tilaa hengittää, olla ja elää niinkuin olen hyväksi kokenut, sellaisena kuin olen. Yksi sana jatkossa riittää hiljentämään ihmettelijät, myös itseni. Enää ei tarvitse selitellä, ihmetellen itsekin muiden seassa, ei tarvitse yrittää keksiä ainuttakaan hataraa arvausta itsestäni. Riittää, kun olen sellainen, kuin olen.

Elämän kivinen, kuoppainen polku on kuljettu nyt loppuun. Teatteri on ohi ja vihdoin pääsen elämään elämää, silleen oikeasti itseäni etsien. Olenhan lapsesta asti itsekin oppinut mitätöimään ja uskottelemaan kaikkea muuta, kuin kuuntelemaan sisintäni, voiden aina vaan yhä huonommin ja huonommin. On aika ajatella omaa hyvinvointia ja laittaa se vihdoin yhdeksi elämäni tärkeimmäksi asiaksi.

Vuosien varrella olen kuvannut elämäni elämistä yhdeksi suossa tarpomiseksi hukkuen aina välillä liejuun. Taikka jatkuvaksi kivikkoisen ylämäen tarpomiseksi raajat verillä, jaksamatta nousta kaatumisten jälkeen ylös. Ei ihmisen elon kuulu tuntua sellaiselta, vaan senkin selitin itselleni, ettei kaikille ihmisille ole jaettu tasaisesti onnen lahjoja, eikä helppoa elämää ja minä nyt vaan olin sattunut syntymään kovin epäonnisten tähtien alla. Sopeuduin siis kiltisti kaikkeen epämukavaan ja tein kaikkea epämieluisaa, koska niin kuului toimia ja niin teki kaikki muutkin.

Hukkasin oman itseni, hävitin persoonani ja samoin ei enää tarvitse jatkaa. Minulle aukeaa ihan kokonaan uusi elämä, itseni näköinen ja kokoinen. Saan olla onnellinen, että minulla on nyt paljon näkemystä ja omakohtaista kokemusta siitä, mitä en ainakaan tarvitse elämässäni. Hieman olen edellisten vuosien aikana myös kokenut, mitä oikeasti tarvitsen elämääni ja siltä pohjalta pääsen alkuun.

Periksiantamattomuudestani on ollut suuresti apua etsiessäni vastauksia oman elämäni mysteereihin. Luovuttaminen on käynyt usein mielessä ja joskus niinkin olen tehnyt; nostanut kädet ylös todeten kylmästi elämän olevan hyvin raadollinen ja julma.

Saan olla jokatapauksessa kiitollinen. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa/ jatkaa oman elämän parissa tehtyä työtä. Uudet oivallukset itsestä osana maailmaa antavat paljon uudenlaisia eväitä elämään. Tästä on hyvä jatkaa…

Millaisia tavaroita meille on siunaantunut isovanhemmuuden myötä

Mitä tarvitaan isovanhempien kotona, jotta pikkuisen kyläilyt ja hoitamiset sujuvat mahdollisimman mukavasti?

Pienen vauvan vierailut sujuvat useimmiten mukavammin, kun vanhemmat itse huolehtivat mukaansa kaiken tarvittavan, ja ehkä ainoa mitä isovanhempien tarvitsee huolehtia, on rauhallinen tila vauvan ruokintaan ja mahdollisiin päiväuniin. Nopeasti arkeen tulee mukaan myös jonkinlainen viltti tai peitto, jossa vauva voi pötkötellä ja liikuskella myös lattialla.

Matkasänky

Meille parhain ratkaisu pikkuisen kasvaessa, oli hankkia kotiin uutukainen kasaanlaitettava matkasänky, joka varmistaa turvalliset unet alakerrassa. Unikoulun ansiosta yökyläilyt meillä mahdollistuivat ja matkasänky on ollut sillointällöin tarpeen. Pikkuisen unet on sujuneet hyvin matkasängyssä ja olen kovan alusen päälle taiteillut vaahtomuovisen patjan pehmentämään. Paikkakuntamme toimimaton ja joustamaton vuorohoito, sekä liian myöhään vanhemmalle tietoon annetut työvuorot ovat aiheuttaneet pikkuiselle hoitopäiviä myös meillä ja päiväunia on myös päässyt matkasängyssään nukkumaan. (On hieman harmi, kun päiväkodilta pyydetään vanhempaa hankkimaan lapsensa hoito muualta, koska yhtä lasta varten eivät haluaisi iltaa, taikka viikonloppua pitää päiväkotia avoinna, tämä erityisesti juhlapäivinä).

Syöttötuoli ja ruokailut

Syömiset vauvavuonna sujuvat hyvin vieraisilla ollessa aikuisen sylissäkin, ja pitkään meilläkin pärjättiin ilman syöttötuolia. Ajankohtaiseksi oman tuolin hankinta meille tuli oikeastaan siinä kohden, kun lapsi halusi itse huolehtia lusikan viemisen suuhun ja se onnistui jokseenkin sujuvasti. Löysimme käytettynä sopivan värisen istuimen pikkuiselle ja hyvää siinä on se, että tuolista sai otettua pois turvakaaren pidentäen syöttötuolin käyttöaikaa myös taapero,-ja leikki-ikään asti. Tällä hetkellä uhmaikäisen kehitystä tukee omatoiminen pääsy omaan tuoliinsa istumaan ja pikkuisesta tämä on vain hauskaa, kiipeillä luvan kanssa.

Ruokailuvälineet ovat kasvaneet lapsen mukana. Alkuun meillä oli vanhempien tuomana lapsen käteen sopiva, tuttu oma lusikkansa sekä kannelliset juoma-astiat. Nykyisin harjoitellaan jo lusikan sijasta käyttämään haarukkaa ja veistä ja täytyy tässä hieman kehua, miten hienosti pikkuinen jo ruokailun isojen tapaan alkaa hallita. Kannelliset juoma-mukit ovat jääneet pois käytöstä aikaa sitten ja lasinen pieni käteensopiva muki on pikkuisen suosikki meillä. Ehdoton hankinta isovanhemmille kotiin on jonkinlainen ruokalappu, jos ei halua jokaisen ruokailutuokion jälkeen olla vaihtamassa uutta vaatekertaa pikkuiselle.

Meillä on varalle hankittu pikkuisen lempipurkkiruokia, ja aika monesti ovat pelastaneet äkillisessä hoidontarpeessa lapsen sairastuessa yllättäen. (Työnantajalta tuli jossakin vaiheessa kovastikin noottia, siitä ettei äiti voi olla pois työstään niin paljoa, mitä lapsen sairastelu olisi vaatinut). Jokainen pikkuisen vanhempi tietää sairastelukierteen lapsen aloittaessa päivähoidon päiväkodissa ja tutuksi se on tullut meillekin. Nykyisin on helpompaa minun lähteä, kuin kipeää lasta raahata hoitoon meille.

Lapsen kanssa on mukavaa ja kiireetöntä ruokailla, kun on oikeanlaiset välineet turvaamassa ruokahetkeä. Yleensä arkisin olemme olleet kahden ruokapäydän äärellä ja pikkuinen on ollut rohkea halutessaan maistaa, mitä minun lautaselle on eksynyt. Voin mainita esimerkiksi pinaatti,- ja tomaattikeitot, jotka ovat pikkuisen herkkua nykyisin, samoin vaikka maksalaatikko tai piimä. Silliä on maistellut vaarin kanssa ja minusta aina yhtä hauskaa nähdä lapsen uskaltavan maistaa uusia makuja, omasta tahdostaan.

Lelut ja muut viihdykkeet

Pikkuvauvan viihdykkeet, jos niitä kokee tarvitsevansa kyläillessä, voi vanhemmat tuoda tullessaan jonkin lelun yms. Lapsen kasvaessa ja liikkumisen lisääntyessä voi olla erittäin järkevää hankkia isovanhempien luokse niitä lapselle sopivia leluja ja sopivaa tekemistä. Meillä lelujen määrä on ollut vähäinen ihan käytännönkin syystä säilytystilan ollessa rajallinen. Tällä hetkellä poikanen leikkii meillä ollessaan legoilla sekä vaihtelevasti autoilla ja muilla lelulaatikossa olevilla leluillaan. Isovanhempien luona pikkuinen saa tehdä myös niitä spessujuttuja, eli yhdessä aikuisen kanssa ja luvalla. Eräs tällainen on meillä portaikossa kulkeminen, taikka kattilakaapin aarteiden tutkiminen. Saa nähdä, millaisia tavaroita meille vielä eksyykään lapsen kasvaessa? Paljoa leluja ei välttämättä tarvitse isovanhemmille, lapsella on todennäköisesti kotona jo niin paljon kaikkea, että luova mielikuvituksen vapaus on toisenkautta ihan hyväksi lapselle, vaikkapa isovanhempien luona.

Isot legot olivat jääneet varastoon ja niille tuli käyttöä vuosikymmenten jälkeen.

Mielenkiintoisimmat leikit taitaa syntyä ihan oikeilla välineillä isovanhempien luona.

Vaatteet, hygienia

Meille jää aina sillointällöin pesuun lapsenlapsen vaatekertoja ja olen huomannut, että se on oikeastaan oikein toimiva ratkaisu. Näin toimien meillä on aina jokin vaatekappale puhtaana ja tarvittaessa käyttöön. Olipa kerran äidiltä unohtunut kotiin villapuku ja onneksi meillä oli varalla kerrospukemiseen tarpeeksi vaatekertoja ja niin pääsimme ulkoilemaan kylmästä huolimatta.

Ihan pienenä vauvana vanhemmat itse kuljettavat mukanaan vierailuille mm. vaipat, yms tuotteet ja he itse tietävät parhaiten millä ja miten ja millaisia tuotteita haluavat käyttää lapsellaan ja sitä on mielestäni kunnioitettava. Kuten kaikessa muussakin lapseen liittyvässä. Vanhemmat tekevät kaikenlaiset ratkaisut ja päätökset suhteessa omaan lapseensa ja on kohteliasta isovanhemmilta tukea ja kunnioittaa vanhempien ratkaisuja, vaikka ne kuinka sotisivat omia (vanhentuneita 🙂 )ajatusmalleja vastaan.

Nykyisin meiltäkin jo löytyy lapsen käyttämä vaippa-paketti, ihan käytännön helpottamiseksi, mutta myös potta, jossa harjoituksia pikkuinen tekee oman halunsa mukaisesti. Ólen ottanut itse käyttöön elämää helpottavat ”waipsit”, eli kertakäyttöiset vauvanpuhdistuspyyhkeet ja todennut niiden olevan mukava lisä hygienian ylläpidossa ja helpottaa pikkuisen kanssa toimintaa.

Saa nähdä, joskus tulevaisuudessa meiltä ehkä löytyy pikkuisen oma hammasharja, ja muitakin yökyläilytarvikkeita valmiina niin, ettei kaikkea tarvitse aina erikseen pakkailla mukaan. Vaikka, onhan pakkaaminenkin osa yökylään liittyvää jännitystä pikkuisen elämässä?

Potta on ehdoton kapistus siellä, missä pikkuväkeä vierailee ja sen suosittelen hankkimaan ainakin isovanhempien luo.

Olemme pärjäänneet omasta mielestäni melkoisen vähällä tavaramäärällä ja se on ihan hyvä niin. Loppujen lopuksi taitaa olla lapsen vanhempien asiana huolehtia myös isovanhemmille tarvittavat jutut mukaan. (lukuunottamatta ehkä isoja hankintoja, kuten syöttötuolia, joka vaikuttaa sisustukseen taikka matkasänkyyn). Olen kuullut, että joissakin tapauksissa isovanhemmat ovat hankkineet rattaista lähtien kaikenlaista kotiinsa; odottamaan käyttöä ja osa hankinnoista onkin ollut ihan turhaa rahanmenoa.

Viimeisin iso hankinta meidän kotiin lapsenlapselle oli autooni turvaistuin. Paino,-ja pituusrajan lähestyessä kaukalosta oli meidän käytössä luovuttava ja halusin kuitenkin mahdollisuuden liikkua autoillen tarvittaessa lapsen kanssa ja onneksi löytyi sopiva vähän käytössä ollut hyvä istuin meidän autoon. Hankintaa en ole katunut hetkeäkään, ja minusta on kovin hauskaa katsella pikkuisen innostuneisuutta hänen päästessään mummon auton kyytiin, omaan istuimeen. Oma istuin mahdollistaa minun hakevan lapsen myös päivähoidostaan, jos tarve joskus niin vaatisi ja pari kertaa olen päässytkin hakemaan, äitinsä joutuessa jäämään ylitöihin yllättäen.

Luonnossa on hyvä olla

Iltakävelyllä harvemmin enää jaksan kiinnittää huomiotani ympäristööni ja harvemmin siis huomaan mitään ihmeellistä, tai erikoista. Menneenä viikonloppuna sain valokuvaan erikoisen otuksen, joka harvemmin kenenkään kuvissa esiintyy.

Kävelin jo ohikin, muttei otus reagoinut minuun mitenkään ja palasin takaisin pari askelta ottaakseni kuvan. Siinä se vaan istui takertuneena puunrunkoon ja antoi minun häärätä ihan likellä reagoimatta läsnäolooni.

Mietin, oliko lintu jotenkin rikki, kun poseerasi kamerani edessä, kuin vanha tekijä, pörhenteli ja käänteli päätään puolelta toiselle.

Elämässäni tapahtuu tällä hetkellä paljon ja montaa asiaa on selvityksen alla terveyden puolesta. Olisin päässyt elämässäni ehkä hieman helpommalla, mikäli samat asiat olisi olleet tiedossa jo aiemmin. Yritän tsempata ja miettiä, että parempi myöhään, kuin ei milloinkaan.

Tosiaan, kroppa on antanut kaikkensa työelämälle hoitoalalla ja nyt se on myös virallista. Näin ei olisi käynyt, jos työnkuvani olisi ollut toisenlainen alusta alkaen ja fyysisesti työ olisi ollut kevyttä jne. Mutta, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Työn ääreen ei kuitenkaan itseään saa tappaa, vai kuinka?

Luonnossa, ihan jo omassa lähiympäristössä, on paljon silmäniloa. Luonnosta kannattaa nauttia ja opetella huomioimaan sitä eri aistein. Luonto muuttuu jatkuvasti, oman kiertonsa mukaisesti ja kahta samanlaista hetkeä on liki mahdotonta kokea.

Mihin asioihin itse kiinnität huomion kulkiessasi ulkona? Väreihin, eri sävyihin? Ääniin, hajuihin vai tunnelmiin? Lämpötilaan, ympäristössä tapahtuviin liikkuviin asioihin kuten pilviin, kasvustoihin, tuuleen?

Suosittelen ulkoillessa herkistämään eri aistikanavien kautta tulevaa informaatiota ja ulkoilusta tulee enemmän rentouttavaa ja voipi iloakin löytää ihan pienenpienistä huomioista.

Tänä vuonna ympäristön vehreys on näyttäytynyt minulle täysin uusilla sävyillä ja runsaudellaan. Olen hämmästyneenä ulkoillessa miettinyt, enkö ole aikaisempina vuosina nähnyt ympäristöni vehreyttä, eli siis kiinnittänyt huomiotani vihreään runsauteen? Luonnontilainen rehevyys on kaunista katseltavaa ja uskoisin eri lajien viihtyvän ja lisääntyvän mainiosti, erityisesti pölyttäjät, joiden selviytyminen alkaa sekin olla kiinni ihmisen tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Luonto kuuluu kaikille.

Mahdollisimman hyviä hetkiä toivottelen jokaiselle lukijalle!

Ulkoisia ja vähemmän tärkeitä seikkoja

Autostamme hajosi ilmastointi juuri sopivaan aikaan. Viilennykselle ei ole ollut tarvetta näillä keleillä, onneksi. Auto on siis korjaamolla muutaman päivän ja heti on kovin orpo olo, ilman mahdollisuutta liikkua sujuvasti. Onneksi suurimmalla osalla lapsia on mahdollisuus kuskailla minua, jos tarve niin vaatisi.

Tulevaan kesään mahtuisi parit juhlat, joihin joudun hankkimaan valitettavasti uuden asun. Kävin hieman vakoilemassa tarjontaa ja yllätyin positiivisesti käsillä olevaan valikoimaan. Tyttären kanssa kiertelimme liikkeitä ja minulle tuli monessa kohtaa sellainen mummo-olo. Katselin siis jo selvästi varttuneemman väen vaatteita, osin siitäkin syystä, kun vatsani pömpöttää ikävästi ja isompien vaatekokojen rekeissä on huomioitu keskivartalolihavuus ihan mukavasti ja istuvuus on unohdettu asiallisesti. Tiedän nyt mistä löydän tämän kesän juhlamekon, joka peittää asiallisesti.

Ostoskeskuksessa olisi oikein mukava pikkuliike tarjonnan perusteella, mutta siellä on todella ikävä tunnelma asioida. Myyjät ilmaisevat ilmein ja elein ja sananpainoin hyvin selvästi ulkonäköä arvioiden, ettemme ole heidän näkökulmasta katsottuna toivottuja asiakkaita. Heti liikkeeseen astuttaessa tulee itselle sellainen kovin vaivautunut olo ja vaikka kyseisestä putiikista olenkin vuosien varrella hankkinut useita asuja, en asioi siellä mielelläni edellä mainituista kokemuksista johtuen. Asiakasprofilointi on toisinaan sieltä jostakin, ja selvästi on oppi mennyt myyjille perille. Käytetään sitä ammattitaitoa/energiaa vain niihin asiakkaisiin, jotka sopivat etukäteen valikoituun profiiliin. Valitettavasti se karkoittaa ainakin minut, joka en mahdu tavallisena arkena heidän profiiliinsa. Voihan sekin olla tietty yksi syy, että liikkeellä menee erittäin hyvin taloudellisesti ja heillä on oikeasti varaa valikoida asiakkaansa. Se on tosin aika epätodennäköistä tässä kaupungissa.

Vaan annas olla, kun menet liikkeisiin laittautumatta, pelkät arkiset vermeet päällä, samalla kun poikkeaa ruoka-ostoilla tai pikaisesti muuten jossakin jotakin asiaa toimittamassa. Myyjät liikkeissään katsovat silloin pitkin nenänvarttaan ja eivät edes tervehdi, menettäen varman ja maksavan asiakkaan siinä nyrpistellessään. Joidenkin liikkeiden hienous voisi näkyä siinä asiakaspalvelussakin ja olen tällaisiä liikkeitä oppinut varomaan ja vien varani sinne, missä asiakkaan ulkoinen olemus ei määritä palvelualttiutta. Ulkonäön tai vaatetuksen perusteella arvioimalla menettää asiakkaita, valitettavasti. Jos palvelua ja hyvää kohtelua saa vain laittautuneena viimeisen päälle, on tässä yhteiskunnassa jokin pahasti vinksallaan.

On kurjaa, miten pitäisi laittautua viimeisen päälle johonkin #x###xxx### ostoskeskukseen, pelkästään sen vuoksi, että saisi ikävän katseen pois iholta. Joskus olen ollut laittautuneena ja kyllä silloin myyjät juoksivat perään samaisessa putiikissa kysellen, miten voi palvella ja voi hitto sitä pokkurointia. Koin jotenkin ikäväksi myös sen mielistelyn, ja ”palvelualttiuden”.

Itse olen luopunut meikkaamisesta lähestulkoon kokonaan. Itseäni ei mokoma toimenpide kiinnosta tippaakaan ja en osaa olla niin kohtelias, jotta ehostaisin itseäni edes toisten vuoksi. En elä elämääni toisten vuoksi, ja miksi siis miellyttää muita, jos ja kun itselle asia on merkityksetön? Olen ihan sinut itseni kanssa, ilman kerrosta pakkelia kasvoilla.

Meikkaamattomuus on itselleni valinta, tietoinen valinta olla tekemättä kyseistä asiaa. Valinnan ansiosta säästyy euroset ja energia johonkin muuhun, itselleni mieluisampaan asiaan tai säästöön. Samoin on vaikkapa hiusten värjäämisen kanssa. Väri on melkoista myrkkyä keholle ja harvalla on enää tänäpäivänä oma luonnollinen hiusten sävy näkyvissä. Värjääminen/meikkaaminen on monelle osa jokapäiväistä elämää ja yksi osa identiteettiä, jolla saadaan iloa omaan elämään. Sekin on ihan ok. Juhliin on sitten ihan mukava minustakin laittautua, se nostaa hieman tunnelmaa ja saa tilanteen tuntumaan jännittävältä. Olen myös töissä ollessani pyrkinyt siistimään kuontaloni tietäen hyvin yleisen mielipiteen. Naisille itsensä ehostaminen tarkoittaa lähestulkoon samaa asiaa, kuin itsestä huolen pitäminen ja jos et meikkaa, et pidä itsestäsi huolta. Vaikka asiahan ei niin ole todellisuudessa. Olen työelämässäkin joutunut puolustautumaan omalta meikkaamattomuudeltani ihan samoin, kuin lapsena joistakin ominaisuuksistani ulkonäössäni.

Olen ollut positivisesti yllättynyt , jättäessäni myös hiusvärin pois elämästäni useampi vuosi sitten. Lapsesta asti kuvittelin, luulin oman värini hiuksissa olevan ruman ja mitättömän värisen. Poikkeaahan oma luonnollinen väri hiuksissani ja muistan saaneeni hiusteni väristä palautetta jo alakoulun ”kavereilta”, jotka asiaa ihmettelivät ja oikeastaan heidän takiaan aloinkin jo hyvin nuorena värjäämään hiuksiani lopettaakseni sen iänikuisen ihmettelyn ja kommentoinnin oikeasta väristäni. Muistan joidenkin todenneen, ettei kenellekäkään voi olla sen väristä hiusta luontaisesti ja, että minun oli pakko heidän mielestään värjätä sitä salaa kotona ja näin siis alakouluikäiset väittivät minulle. Riitahan siitäkin sitten aina syntyi, minun ja muiden välille.

Punainen pigmentti minussa on ja pysyy yhdessä pisamien kanssa vuodesta toiseen ja sille en mahda mitään. Lapsena muistan, kuinka joku kertoi minulle, että pisamista pääsee eroon sammakonkutua sivelemällä iholle ja minähän sitten hyväuskoisena lapsena keväisin yritin karkottaa ominaisuuttani pois, kyllästyneenä erityisesti muiden ihmisten kommentteihin ulkonäöstäni. Häpesin hiuksiani ja kasvoille auringossa ilmestyviä pisamia aina siitä asti, kun ”kaverit” keksivät niistä alkaa huomauttamaan ja kyselemään, mitä ne ovat ja aikuiset tekivät samaa, muka ihastellen ja kertoen, miten ovat kivan näköisiä kasvoilla. Varmasti yrittivät tarkoittaa vain hyvää, vaan ominaisuuksilleen ei voi mitään itse ja jatkuva huomauttelu saa aikaan sen, että alkaa itse inhoamaan niitä asioita, joihin muut kiinnittävät toistuvasti huomionsa.

Terveys edellä

Onhan ilmoja pidellyt, kesäkuu ja paksusti on pukeuduttava, jotta tarkenee. Illalla piti jo laittaa pipoa päähän lenkille lähtiessä ja nyt aamusesta mittari näyttää kolmea plussa-astetta. Melkoisen harvinaista näille leveysasteille. Vuosi sitten taisi olla melkoisen helteisiä kelejä jo tähän aikaan?

Kyllähän kesä saisi jo tulla, lämpöisine keleineen kaikkineen. Vaikkakin itse pidän hieman viileämmästä, lämmön uuvuttavan vaikutuksen vuoksi.

Edelliset viikot olen ravannut ”asioilla” melkoisen tiiviiseen tahtiin. Asioilla siis tarkoitan tässä yhteydessä omaan terveyteen liittyviä tutkimuksia, jotka pyörähtivät käyntiin yhdellä rytinällä ja alan itse olla helpottunut kaikesta siitä tiedosta, mikä elämässäni on aiheuttanut kitkaa jo vuosien ajan.

On löytynyt sukuvikaa, ainakin gluteenin osalta ja se taipumus kulkee näköjään geeneissä, kuten moni muukin kokemani elämää haittavaa pikkujuttu, ja niistä pikkujutuista sitten muodostuu kokonaisuus, jonka ymmärrettyäni en enää pelkästään ihmettele itsekseni ”omituisia” asioita elämässäni. Saatan joskus tulevassa näitäkin avata hieman tarkemmin, jahka sulattelen ensin itsekseni kaikkea ja tarkempia tuloksia on tiedossa enemmän. Voi olla, että tiputan läheisilleni aikamoisen möhkäleen sulateltavaksi. Hyvää tässä kaikessa on se, että erikoiset ominaisuuteni saavat selityksensä.

Vanha mummo oli hoidettava toista viikkoa sairaalassa talvisen keuhkokuumeensa parantumattomuuden vuoksi, aiheuttaen laajemman tulehdustilan koko elimistöön. Ei siis mikään ihme, ettei vanhempi mummo jaksanut oikeastaan yhtään mitään ja päivystyksestä siirtyikin kiirellisesti suoraan osastolle. Aikaa on mennyt siis mummonkin asioita hoidellessa ja järjestellessä.

Arki on pyörinyt teemana ”terveys edellä”, omia voimavaroja kuunnellessa, ja yrittäessä asettaa rajoja oman jaksamisen turvaamiseksi. Oma suurenluokan ylitsepääsemätön uupumus on kumuloituvaa mallia eli monen eri tekijän summa ja tällä hetkellä ymmärrän paremmin sitäkin osaa elämästäni. Vyyhti, jos toinenkin alkaa selviämään ja voinen odottaa jatkossa ehkäpä hieman vähemmän kuormittavaa elämää, vihdoinkin.

Jatkossa kykenen myös ”tieteellisesti” perustelemaan asiat omassa elämässäni paremmin ja toivotan jo nyt tervetulleeksi sen alkuperäisen oman itseni, sellaisena kuin synnyin. Koko elämäni olen joutunut muuttamaan persoonaani ja esittämään jotakin sellaista, mitä en todellisuussa ole ollut, ihan vain muiden ihmisten vuoksi ymmärtämättä edes miksi. Enää siihen ei ole tarvetta ja helpottuneena pääsen tutustumaan uudelleen itseeni hieman erilaisemmasta näkökulmasta käsin.

Tähän täytyy nyt mainita, miten olen ollut niin oikeassa omien kokemusteni aiheuttamien tunteiden ja havaintojen kanssa lapsuudestani saakka. Tietämättä kuitenkaan syytä, uskoen mukaparemmin tietäviä aikuisia, jotka kehoittivat aina vaan yrittämään enemmän, suoriutumaan kaikesta kiitettävästi ja minähän tein niin, luottaessani pienenä tyttönä aikuisen sanaan. Opin taitavasti esittämään rooliani ihmisten parissa. Opin miellyttämisen kautta saamaan positiivista huomiota, palautetta ja sekös on hyvin väsyttävää jatkuessaan aina vaan. Opettelin, harjoittelin ja aloin voida aina vaan huonommin, unohtaen itseni kokonaan, viimein masentuen ymmärtämättä edes miksi.

Vuosien salapoliisityö alkaa olla omalla kohdalla päätöksessään, helpotus kaikesta on päällimmäisin tunne ilon lisäksi.