Törmäsin aamun somekierroksella otsikon aiheeseen, sekä siihen miten eräs ammattiliitto on alkanut kampanjoimaan lisätäkseen tietoisuutta kyseisestä aiheesta ja onhan minullakin asiaan omakohtaisia kokemuksia ja näkemyksiä.
On erittäin hyvä, että hoitajien työoloja avataan julkiseen keskusteluun. Ihmisten tietoisuus hoitajan työn ankeasta ja väkivaltaisesta puolesta ei kovin usein tule esiin, ihan ymmärrettävästi.
Moni hoitotyöstä mitään tietämätön ei ehkä osaa kuvitella miten eri tavoin hoitaja joutuu ottamaan vastaan toisen ihmisen häneen kohdistettua väkivaltaa kaikissa väkivallan eri muodoissaan. Päivittäin.
Pahin ja näkymättömin osa väkivallan tekijöistä on tosiaan niitä hoitajan omia kolleegoita, joilta odottaisi lähinnä tukea ja ymmärrystä, sekä yhteistä jakamista. Valitettavasti näin ei kuitenkaan ole. Edes työterveys/lähiesihenkilöt eivät ota vakavasti hoitajien kesken esiintyvää väkivaltaa. Sanotaan, että itsepä olet alasi valinnut, älä valita. Edellisen kaltainen mitätöinti ja syyllistäminen ovat väkivallan muotoja myöskin.
On raskasta toimia hoitajana työyhteisöissä, joissa on jatkuva asiakkaiden/potilaiden kuin työtoverien väkivallan uhka ja kokemukset. Monet sietävät urhoollisesti tilannetta jopa vuosien ajan uupuen ja menettäen pikkuhiljaa itsensä työhön, kunnes tulee se ylitsepääsemätön seinä vastaan ja hoitaja lähtee alalta. Itse kuulun tähän ryhmään. En halua menettää enää yhtään terveyttäni työni vuoksi, en halua enää yhtään kokea väkivaltaa kenenkään taholta, olen jo osani siitä saanut ja se riittää.
Hoitaja tekee väkivaltaa myös itse itselleen mukautuen ja sopeutuen vallitseviin tilanteisiin työympäristössään vaihtoehtojen puutteessa. Itsekin olen joutunut niin tekemään, mukautumaan esimerkiksi huonoon ergonomiseen työskentelyyn toisten hoitajien halutessa esimerkiksi omalla voimallaan nostella, käännellä potilasta, vaikka apuvälineitä olisi ollut käytettävissä. On myös pitänyt yksin kyetä toimimaan tilanteissa, missä olisi tarvittu kahden hoitajan työ. Olen saanut kuulla, kuinka apuvälineet potilassiirroissa, nostoissa hidastavat työtä yms. muita perusteluja ammattitaitoisilta kolleegoilta ja tällä hetkellä selkäni on useammasta kohdasta rikki estäen toimimasta enää hoitotyössä. En kumarru, en nostele edes käsivoimin. Kiitos tästäkin, työ hoitajana. Olen saanut ikävää palautetta toisilta hoitajilta, pyytäessäni työssäni ergonomista työskentelyotetta. Niin tehdään, kuten on ennenkin tehty ja kukaan muu ei ole ikinä muka valittanut ja kenenkään muun selkä ei ole koskaan ikinä mennyt rikki työssä..vitsi vitsi…
Olen ollut tilanteissa, joissa kehoni on rikkoontunut väkivaltaisissa kohtaamisissa asiakkaan/potilaan kanssa. Työssä siis. Jokaisen kerran jälkeen mietin, miksi oikein tein sitä työtä silloin, miksi minun piti työssäni lähes päivittäin rikkoa itseni niin fyysisesti kuin henkisestikin? Koin olevani jollakin tapaa hullu, koska eihän kukaan vapaaehtoisesti halua itseään satuttaa saatika työssään? En siis itse satuttanut itseäni, vaan hoidettava satutti tai ainakin kovasti yritti.
Olen tullut työssäni usein purruksi, ihmisen puremaksi ja voin sanoa, miten se sattuu ihan hemmetisti ja irti pääseminen purevien hampaiden välistä on aika vaikeaa, koska samalla pitää huolehtia, ettet itse satuta asiakasta/potilasta. Vapaa-ajalla sitten peittelet vaatetuksella osumia, jälkiä ja selittelet ummet ja lammet lapsille puremajälkien syystä, ettei lapsille tule enempää mieleen kysymyksiä ja ilmaisten ettei sellainen ole normaalia kuitenkaan, ettei ketään saa purra. Sama juttu mustelmien ja ruhjeiden ja muiden vammojen kanssa.
Kuola haisee pahalle ja se onkin ehkä ällöin ihmisen erite, mitä voin itse kuvitella saaneeni iholleni, silmiini, suuhuni työssäni. Voimakkaasti lääkitty ihminen voi kuolata, joskus jokin lääkeaine aiheuttaa syljenerityksen voimakkaan lisääntymisen, joskus itse sairaus jne. Potilas/asiakas voi sylkeä naamalle, aivan tahallaan ja varoittamatta. Joskus lapsi aivastaa/sylkee tahallaan kasvoille, etkä ehdi väistää mihinkään hoitaessa, joku hoidettava voi alkaa nuolemaan tai suukottelemaan varoittamatta, ihan riippuen missä ja mitä työtä teet minkäkin asiakasryhmän parissa. Suojavarusteena vain omat vaatteesi. Joskus hoidettava oksentaa aivan tahallisesti, paskoo housuihinsa aivan tahallaan, tai pissii päällesi mielenosoituksena. Missä työssä pääset kokemaan tällaistä usein? No hoitajana tietenkin!
On kosketusta ja sitten on kosketusta. Limasta eritteiset kädet, jotka hetki sitten kävivät hoidettavan suussa, sitten nenässä ja vielä housunkauluksestakin ennenkuin tämä tarraa sinun käsistä ei niin hellästi, kynnet uppovat ihoon ja siellä kynsien alla on koko päivän saalis eri ruumiinaukkojen tuotoksista ja mietit, tulikohan verinaarmu tälläkin kertaa? Et pääse tilanteesta, heti puhdistamaan ihoasi ja voit vaan toivoa, ettet saa mitään seurauksia (tautia) kyseisestä ihmisestä. Hento vaatetus ei aina suojaa, erityisesti kesäaikaan on mahdotonta työskennellä pitkähihaisissa paidoissa kuolematta itse kuumuuteen, jota ei saa pois kesäaikaan.
Vaatteet menevät tietyissä töissä usein rikki, saumat repeävät hoidettavien väkivallan vuoksi. Eräänkin tarrautumisen jälkeen huomasin, miten rintaliivit olivat katkenneet ja kyllä harmitti. Vaatteisiin tulee myös paljon pesua, koska ihmisen hoito ei ole tahratonta. Kuinkahan monet oksennukset olen saanut päälleni työssäni?
Olen ollut paikoissa, joissa vaatteet työhön on pitänyt maksaa omasta pussista, ja jokainen kerta, kun hoidettavan vuoksi asu on mennyt käyttökelvottomaksi, olen kärsinyt taloudellista tappiota, rahan olisi pitänyt riittää ruokaankin, eikä hankkia työvaatetusta, joka menee hetkessä kuitenkin piloille hoidettavien väkivallan vuoksi. Panssariasuja ei ole vielä keksitty, joissa kykenisi työskentelemään ihmisen kanssa.
Kaikissa ikäryhmissä ja asiakaspotilasryhmissä esiintyy väkivaltaa. Edes päiväkodissa työskentelevä ei ole turvassa väkivallalta. Jos lapsi päiväkodissa repii hiuksista, sylkee, puree, potkii, heittelee tavaroita ja käyttää kamalaa kieltä uhkaillen, niin samaa tekevät iästä riippuen ihan kaikissa hoidettavien maailmassa. Väkivallan ongelma ei ole pelkästään huume,-paihde,-mielenterveystyötä tekevien hoitajien, vaan ihan jokaisen hoitajan ongelma, johon ei saisi turtua ja hiljaa hyväksyä osana työtä.
Hoidettava tarraa usein kovakouraisesti hoitajan käteen, kylkiin, hiuksiin. Ottaa kuitenkin kiinni siitä, mistä kiinni saa. Seurauksena hoitajalle on mustelmaa, kipua, ihorikkoja ja henkistä kärsimystä. Väkivalta on väkivaltaa riippumatta tekijästä. Väkivalta sattuu aina, vaikkei siitä jäisi edes jälkeä todisteeksi. On paikkoja, joissa tilanteita tulee päivittäin, useita kertoja työvuoron aikana. Saa olla itse hieman hullu, jotta kestää sellaista huonosti palkatussa ja pahimmillaan huonosti johdetussa ikävässä työilmapiirissä. Kuka työkseen muuten ottaa osumaa kehoonsa vapaaehtoisesti? Ei varmaan kukaan muu, kuin hoitaja?
Nyrkki saattaa heilahtaa täysin yllättäen johonkin kohtaan hoitajan kehoa, potku viedä jalat alta. Uhkaava käytös jo itsessään saa pelon kouraisemaan vatsasta ja siltikin on hoidettava. On mentävä lähelle, on oltava asiallinen, ystävällinenkin jopa. On kyettävä hoitamaan kaikenlaiset, eritteineen päivineen. On kyettävä ohittamaan oma pelko ja kohtaamaan väkivalta silmästä silmään. Jokaikinen päivä, työuran loppuun asti. Kuka sellaista oikeasti jaksaa, todellisessa elämässä? Myönnän, itse en jaksanut, kehoni ei jaksanut.
Hoidettava ottaa käteensä esineitä ja heittää päin hoitajaa, lyö ja potkii aikuisen ihmisen voimalla. Kaikki sattuu osuessaan ja jo pelkkä väkivallan pelko työssä tekee omasta elosta arvaamattoman ja turvattoman. Pahimpia tilanteita ovat eri asein varustautuneet hoidettavat. Teräaseet, ampuma-aseet, esineet voivat viedä hengen yhdessä silmänräpäyksessä ja vammauttaa pysyvästi.
Oma lukunsa on seksuaaliset teot hoidettavan taholta, ja niiden yritykset sekä seksuaaliset asiattomat puheet kohdentuen hoitajaan. Kaikenmaailman perverssit, likaiset hoitajafantasiat ja muka pikkutuhmat nipistelyt takamukseen ja muualle kehoon. Suorat ehdotukset ja kehoitukset seksuaaliseen toimintaan ovat väkivaltaa, jota hoitajat joutuvat myös päivittäin kokemaan tahtomattaan.
Entäpä sitten hoidettavien mahdolliset omaiset ja heidän vähintäänkin henkinen väkivaltansa hoitajaa kohtaan? Huutoa, asiattomia puheita, arvosteluja, haukkumista, ivaa, uhkauksia joskus jopa yhdessä hoidettavan kanssa.
Olen itse ollut sairaslomalla putkeen vammojen vuoksi kolmatta kuukautta asiakkaan pahoinpitelyn seurauksena. Olen ollut viikkoja sairaslomalla lepuuttamassa revähtänyttä selkääni potilastilanteiden jälkeen, olen saanut työssäni ruhjeita, puremia, mustelmia, naarmuja, hoidettavien tekeminä työstä riippuen, joko päivittäin ,taikka silloin tällöin ja kaikkea siltä väliltä. Uhkaavia tilanteita en edes muista, koska mitään ei sitten kuitenkaan tapahtunut. Mieleeni on jäänyt vain ne kerrat, kun hoidettava on päässyt iholleni, eli satuttamaan eli päässyt iholleni ilman lupaani.
Minun rajani tuli vastaan väkivallan kokemisen suhteen vastaan jo vuosia sitten. Hoitotyössä siltä ei voi välttyä ja aina on olemassa väkivallan uhka ainekin. Väkivallasta ja sen uhasta pitäisi saada jonkinlaista palkanlisää hoitajille, aina riskinä työkyvyn menetys väkivallan seurauksena. Onko yhteiskunnalla varaa tässä tilanteessa moiseen?
Toinen lukunsa on hoitajien keskinäinen väkivalta toisiaan kohtaan, joka sekin on aina ahdistanut minua ja häirinnyt omaa työskentelyä jokaisessa työpaikassa, missä olen ollut.
