Kuukausi: joulukuu 2023

Vuosi vaihtuu

Vuosi lähenee loppuaan ja meidänkin perheessä tiedossa on uuden alkuja, sopivasti uuteen vuoteen. Olen tosiaan kokenut elämäni olleen pysähdyksissä, ikäänkuin jumissa. Muutos nykyiseen elämään on tervetullut ja oikeastaan odotettukin.

Jännityksellä mietin, millaiseksi elämä muotoutuu uudessa kodissa. Täytyy tähän todeta, miten tuntuukaan hyvältä tämä tulossa oleva elämänmuutos.

Muuton yhteydessä saa jälleen karsia elettyä elämää tavaroiden muodossa, vaikkei meillä paljoa ylimääräistä olekaan. Huomaan silti käydessäni säilytystiloja läpi, että työtä on edelleen. Suuren suuri kysymys, mitä haluan kantaa mukanani uuteen kotiin? Muistoja? Jos joskus jotakin tarvitsee tavaraa?

Noh, aloitin heti pyhien jälkeen tiivistämällä jouluiset koristukset yhteen ja ainoaan laatikkoon. Hyvin mahtui kaikki, kun hieman luovuin ajatuksesta, että näin on tehty (säilytetty) aina jokin asia/asiat. Esimerkkinä nyt kuusen pallot. Ne olivat hankalasti ylitsepursuavassa myyntipakkauksessaan ja vihdoinkin sain pallukat ja itseasiassa kaikki kuuseen menevät koristeet samaan laatikkoon sillätavoin järkevästi tilaa säästäen.

Parina iltana olen myös pienesti laittanut pakettiin särkyviä esineitä ja tyhjentänyt ne parit seinähyllyt, mitä meillä on. Nyt voin jälleen olla tyytyväinen tavaramäärän vähyydestä. Illalla miesystävä toi kotiin kymmenkunta muuttolaatikkoa ja hänkin alkoi perata omia juttujaan kaapeista yllättäen minut todella positiivisesti aktiivisuudellaan ja oma-aloitteisuudellaan.

Olen muuttanut jokseenkin monta kertaa elämäni aikana, yleensä aina isompaan kotiin lasten kasvavan lukumäärän ja tilantarpeen saattelemana. Pari edellistä muuttoa on tapahtunut toiseen suuntaan, tilantarpeen vähentyessä.

Aikaa on nyt reilusti tehdä tarvittavat siivoilut, joudun aloittamaan kaiken jo hyvissä ajoin, tietäen oman rajallisen jaksamisen sekä kyvyn ylipäänsä tehdä raskaita, fyysisyyttä vaativia asioita.

Onnekseni olen jo koko edellisen vuoden ennakoinut muuttoa, kaikessa siivouksessa ja tavaramäärän karsimisessa. Vähän paremmin ja vähän enemmän on oikeastaan ollut koko edellisen vuoden teema siivousten kanssa, ikäänkuin olisin aavistanut muuttoa ennakkoon. No, ajatus on ollut ilmoilla jo pitkään, toista vuotta itseasiassa.

Aiempien muuttojen tuoman vankan kokemuksen pohjalta todellakin kannattaa aloittaa pakkailut ja siivoukset hyvissä ajoin. Minusta on kerrankin erittäin mukavaa tehdä muuttoa, koska saan valmistautua ajan kanssa rupeamaan. Toisin kuin ennen, jolloin lapset vaativat oman osansa ajankäytöstä ja yritin sitten kaiken arjen ja työssäkäynnin ohessa kiireellä, väsyneenä yötä myöden tehdä pakkailuja ja muuttoa kodista toiseen.

Tähän mennessä olen saanut pakettiin seinätaulut, suurimman osan lasi,-ja koriste-esineistä. Pölyjen pyyhintä tauluista, jonka jälkeen kotitalouskelmulla pyöräytin muutamat taulut päällekkäin. Taulujen väliin heitin talouspaperia naarmuuntumisen välttämiseksi. Kelmutetut taulupaketit kulkevat jossakin laatikossa yhdessä nipussa leviämättä sikinsokin ja vaikka sataisi, kelmu estää niin naarmut, kuin sadevahingotkin.

Lasisia esineitä olen pakkaillut pieniin pahvilootiin. Niitä meiltä löytyi niin kenkälaatikoina, kuin muinakin pakkauslaatikoina. Pienet pahvilootat on sitten taas helppoa kuljettaa isommassa erässä muuttolaatikossa. Esineiden pakkausvaiheeseen käytin ohuita kotoa löytyviä pöytäliinoja, pitsiset on ihan parhaita tähän tarkoitukseen, kuten myös keittöpyyheliinat suojaamaan särkymiseltä ja myöhemmin pyyhkeet ja muut puhtaat tekstiilit kannattaa käyttää arkojen asioiden suojaamiseen kuljetuksen aikana. Lautaskasan ympärille kiedoin liikkumisesteeksi kelmua, ennen varsinaista pakkaamista pahvilootaan. Tällaiseen luksukseen minulla ei ole ollut aikaa ennen, sovitella asiat laatikoihin ja purkaa uudelleen, jos näyttää, että toisinkin voisi saada mahtumaan jne.

Olen hankkimassa lisää joitakin kannellisia säilytyslaatikoita, joihin saan sitten suurimman osan sellaisesta ”irtosälästä”, jotka ovat kaapeissa majailleet. Lautapelit, kynttilät, jne. Laatikot on sitten helppo vain laittaa paikoilleen uuteen kotiin.

Näissä tunnelmissa vaihtuu meidän vuosi, kodin vaihtoa ajatellen ja mikäli en tämän vuoden puolella enää ehdi kirjoitella, toivottelen jo nyt kaikille parhainta mahdollista uutta vuotta 2024!

Hyviä joulun aikoja jokaiselle!

Vietän jouluja vuorovuosin lasten kanssa. Nyt on vuorossa lasten kanssa vietetty joulu ja poikkeuksena aikaisempiin vuosiin, lapset päättävät itse, milloin siirtyvät isäviikolleen joulun jälkeen. Tai siis yksi heistä. Käytännössä juuri aikuisuuteen astunut murkula on jo vuoden päivät asunut pelkästään meillä kokiessaan jatkuvan kodin vaihtamisen vaikuttaneen negatiivisesti mm. opiskeluihinsa.

Tänä vuonna pienen perheemme joulupöydässä istuu noin seitsemän ihmistä ja tietysti pöydän alla päivystää koira herkkupaloja pikkuiselta. Viimeinen tässä kodissa vietetty joulu, ensi vuonna jossakin toisaalla.

Joulustressi on yrittänyt hiipiä takaraivoon, vaan olen onnistunut torjumaan sen tehokkaalla järkeistämisellä. Takana on jo niin paljon yksin järkättyjä jouluja, että luotan saavani kaiken tekemisen tehtyä kunnialla loppuun saakka. Yksi asia kerrallaan ja maailma ei enää kaadu, vaikka jotakin jäisi tekemättä, hankkimattakin. Tärkeintä on se yhteinen aika ja ehkä se hyvä ruoka, mitä saa vain kerran vuodessa.

Niinä jouluina, kun lapset ovat isällään, olen oppinut hölläämään kaikista valmisteluista ja menemään sieltä, mistä aita matalin. Ateriaksi riittää kaupan valmiit einekset, koska en näe mitään järkeä tehdä niin pieniä määriä kaikkea, kuin mitä pari ihmistä syö joulun pyhinä. Joulu tulee, vaikkei tekisi mitään ja sekin on ihan ok.

Vanha mummo on myös vuorotellut jouluja lastensa luona ja tänä jouluna mummo kyläilee toisaalla.

Kirjoittelen tätä valmistelujen lomassa, istahdan hetkeksi huilaamaan jalkoja ja selkää. Aamu alkoi riisipuuron ja kiisseleiden keittämisellä. Meillä on karpalo,-ja luumukiisselit tarjolla vain jouluisin. Riisipuuroa keitinkin sen verran enemmän, että sain porkkanalaatikkoonkin samalla energialla puurot ja pakastaminen jäi välistä tällä kertaa. Huomenna ei tarvitse kuin kypsentää ja lämmittää laatikot kinkun seuraksi.

Katselen kotia, perussiivous riittää tänäkin jouluna ja pari jouluista pöytäliinaa tuomaan juhlan tuntua. Kynttilöitä en asettele pikkuisen miehen kiusaksi tälle vuodelle, ne kiinnostavat kovasti ja aattona ainakin touhua on niin paljon, etten itse ehdi valvoa joka huonetta ja vikkelää leikki-ikäistä.

Ruokapuoli alkaa olla kinkun paistoa vaille valmis, jotakin pientä vielä pitää valmistaa, kuten luumurahkaa illaksi sekä uutena piparirahkaa kokeiluun. Kovin perinteisellä menyyllä ollaan tänäkin vuonna. Kuiva lohi, graavi sekä silli itsetehdyn rosollin kanssa höystävät seuraavien päivien ateriat. Karjalanpaisti perunoilla on myös varattuna heille, jotka eivät niin paljoa muista tarjottavista pidä.

Glogiä, suklaata ja pipareita sekä natsitorttuja on herkkusuille välipaloiksi, mikäli raskaan aterian jälkeen enää mikään maistuu? Paketeissa on mukana oma perinteeni, eli jokaiselle jouluherkut pyhiä varten.

Kahdentoista kilon kinkkunen paistuukin koko yön ja aamulla saapi lapsoset heräillä perinteiseen tapaan mehevään kinkun tuoksuun. Aamupuuron jälkeen lämpiää sauna ja siitä se aatto jatkuu syömisten ja jännittävän vieraan odottelussa…

Mahdollisimman hyvää ja rauhaisaa joulun aikaa kaikille!

Me muutetaan!!!

Uskomatonta, kuinka nopeasti tämä toimii. Pari kuukautta sitten päätin mielessäni, että elämä tässä kodissa on nyt tiensä päässä. Vielä tuolloin hieman epäröin, puntaroin ja kävin läpi kaikki hyvät puolet tässä asunnossa. Epäröin ennenkaikkea ympäristön ja luonnon menettämistä, maisemia ikkunoista. Kaikkeen muuhun sitten onkin mittari tullut täyteen.

Oma elämä on ikäänkuin ollut jumissa, pysähdyksissä. Päivät ovat alkaneet käydä pitkiksi, ajatus isommasta muutoksesta elämässä on käynyt yhä houkuttelevammaksi. Mikään ei tunnu oikein muuttuvan, hyvällä tavalla ja päättelin, ettei muutukaan, ellen itse tee asialle jotakin. Samaan syssyyn toinen nuorista ilmoitti kevään korvilla muuttavansa omilleen, heti kun valmistuminen koittaa tai siis onhan asiasta ollutkin puhetta jo pitkään. Syksyllä myös saimme ilmoituksen vuokrankorotuksesta vuodenvaihteeseen, joka katkaisi minun kamelinselän tämän kodin suhteen.

Ajatus muuttamisesta jäi kytemään ja yhä useammin selailin läpi tarjontaa mahdolliseksi uudeksi kodiksi. Pohdin, millaisia elementtejä uuden kodin kanssa pitäisi olla vähintään. Luonto, ympäristön rauha poissulkivat kerrostaloasumisen, toive omasta sisäänkäynnistä piti koiran vuoksi. Asunnon pitäisi olla myös riittävän tilava ja edullinen kustannuksiltaan ja oma autopaikka olisi myös tarpeellinen. Mielikuvissani olen aina toivonut salaisesti ne ikkunasyvennykset, sekä erittäin paksut kiviseinät ja korkeat huoneet ympärilleni. Niitä lapsuuteni elementtejä…

Mutta siis, selailin jälleen tarjontaa ja silmiini osui ilmoitus, jonka ensialkuun meinasin skipata katsomatta ohi. Tunnistin kuitenkin alueen ja joskus olen ohi ajaessa tuumannut, että tuossapa alueella olisi joskus kiva asua, puistossa ikäänkuin. Uskaltauduin laittamaan viestiä asunnosta eteenpäin.

Kävimme katsomassa mahdollista uutta osoitetta kahteen kertaan. Olen siinä mielessä kovin otettu, koska uusi osoitteemme löytyy metsän rajasta eli pääsen jatkossakin koiran kanssa minulle niin tärkeään luontoon ihan kotipihalta. Jätänkin loput kertomatta, vielä.

Elämänmuutos tapahtuu nyt sitten muuttamisen kautta. Yön yli nukuttua päätös tuntuu hieman epätodelliselta. Seuraavaan kahteen kuukauteen ei todella tarvitse miettiä, mitähän tekisi? Tiedossa on pakkailua, siivousta, pakkailua ja edelleen tavaran karsintaa. Hirmuisesti ei ole enää karsittavaa, olen pikkuhiljaa vähentänyt tavaroiden määrää jo ennestään vähästä ja se helpottaa muuttohommaa huomattavasti, kun kaapit eivät ole täynnä erilaista tavaraa.

Siivoushommia helpottaa se, että nykyinen koti on paljon siistimpi/puhtaampi nyt, kuin muuttaessamme aikoinaan tänne, joten hirmuisesti ei ole omien jälkienkään siivousta. Niin, ja minun perussiivous/siisteys nyt tarkoittaa jatkuvaa muuttosiivoamista, vaikkemme ole edes olleet muuttamassa.

Edelliset päivät on menneet joulun kannalta vähän niinkuin ohi, ajatukseni ja koko kehoni on käynyt ylikierroksilla tulevan muuton kanssa. Olen mielessäni stressannut kaikenlaisia käytännön hoidettavia asioita, kuten nykyisen asunnon irtisanomista ja tulevaa puhelinrumbaa uusien sopimusten ja muiden käytännön hoidettavien asioiden vuoksi.

Kirjoituksesta käy siis selville, että päätös osoitteenvaihdosta on tehty. Elämän pysähtyneisyys katosi sillä sekunnilla, kun sain päätöksen tehtyä. Olen iloinen tulevasta muutosta, vaikka raskasta se tuleekin olemaan. Tykkään tehdä kaikenlaisia suunnitelmia, miettiä asiat ennakkoon jo hyvissä ajoin ja niin nytkin siirsin mielessäni pyörivät asiat paperille muuttosuunnitelmaksi.

Muutto on selkeästi uuden alku elämässäni. Vanha jää taakse ihan kirjaimellisesti, sillä myös paikkakunta vaihtuu (tosin rajalla ollaan nytkin asuttu). Vanha jää todellakin taakse kaikinpuolin ja muutto näköjään aloittaa jotakin uutta omaan elämääni, olen vihdoin uskaltanut antaa itselleni luvan olla kaiken hyvän arvoinen, mitä elämällä on tarjota ja tästä se alkaa.

Käytännössä kotimme pienenee 80 neliöstä noin kuuteenkymmeneen neliöön. Saunaa emme tarvitse, ja sitä ei uudessa kodissa onneksi olekaan. Saan sen oman eteisen, missä ei tarvitse kenkätelineeseen kompuroida. Huoneet suurenevat ja tilan tuntu on varmaan alkuun kovin outoa, kun ei joka käänteessä tarvitse olla törmäämässä milloin mihinkin kulmaan, huonekaluun taikka tuoliin jne. Elämä tapahtuu jatkossa yhdessä tasossa ja jää se portaiden edestakainen kulkeminen pois. Selkävaivaisena en hirveästi ole arvostanut portaikkoja, saatika vaikkapa painavan imurin edestakaista kantamista.

Olen myös alitajuisesti ennakoinut muuttoa pitkin edellistä vuotta, juuri siivousten kannalta, sekä tavaroiden karsimisen myötä. Olen ennakoinut taloudellista tilannetta ihan muuttoa ajatellen ja säästänyt pikkuhiljaa sivuun kuluihin, joita muutosta aiheutuu. Talouden ennakointi niin pitkälle, kuin kykenee on pelkästään järkevää, säästäminen yllättävien asioiden varalle tuo tietynlaista turvaa elämään.

Muuttaminen on aina yhtä jännää. Yritän kuvitella itseni uudessa kodissa, miettien millainen onkaan tunnelma ja arki siellä? Tällä hetkellä näen korkeiden ikkunoiden edessä lamppuja, kauniit pitkät valkoiset verhot kehystämässä näkymää. Sisällä on lämmin, rauhallinen tunnelma. Maalaustelineeni mahtuu nyt varmasti johonkin nurkkaan, ilman tarvetta piilottaa sitä kaappiin. Kaikki on mahdollista, kunhan vain uskaltaa antaa ajatuksilleen siivet…Tuleva uusi kotimme on ihana jo nyt.

Mahdollisimman rauhaisaa jouluista viikkoa ja mahdollisimman hyvää joulua jo nyt kaikille!

Yllätyksiä ja arkea

Ihania uutisia kantautui kaukaa, ja kovin odotettu lapseni valmistuminen varmistui illalla. Opinnäytetyönsä hyväksyttiin ja arvioitiin melkein kiitettäväksi, mikä oli lapselle itselleen todella positiivinen yllätys. Voi, miten olenkaan äitinä helpottunut ja onnellinen. Mutkia lapsen opintopolulla oli enemmän, kuin tarpeeksi ja korona-aika teki myös omat ongelmansa. Paikkakunnan vaihto ja pakoksi muodostunut työnteko elämän ylläpidossa eivät myöskään helpottaneet opiskelua. Kuitenkin, kaikista hidasteista huolimatta lukion jälkeen suoritettu ammattikorkeakoulu ja sieltä valmistuminen on mahtava juttu. Onneaaaa!!!!!

Pakkailin pakettia lähetysvalmiiksi, toivottavasti kaukana asuva lapseni puolisoineen saa lahjansa ennen aattoa. Minulla on mennyt ihan ohi mahdollinen lakko, joka vaikuttaa myös meihin tavaraliikenteen kautta. Olisin mielelläni lähtenyt itse viemään paketteja vierailulle, vaan on mahdotonta järjestää tähän hetkeen niin pitkää matkaa. Paketti matkasikin nopeasti, parissa päivässä oli jo perillä.

Jouluiset valmistelut on meilläkin aloitettu. Sinappia on tehty ensimmäinen erä, kuusi on koristeltu, ja loputkin vähäiset koristeet on kaivettu komerosta esiin odottamaan, että saan niitä aseteltua paikoilleen. Sopivan kokokoinen possu löytyi yllättäen kaupan pakaste-altaasta jo nyt, emmekä jättäneet sen hankintaa tänä vuonna viime tippaan. Suunnittelun asteella on laatikoiden valmistus raaka-pakasteeksi, ja on kätevä aattona ja muina pyhinä sitten kypsentää laatikko kerrallaan ja ei jää ylimääräisiä tähteitä.

Viimeistään porkkanalaatikon, lanttulaatikon valmistaminen saa aikaan hyvin jouluisen olon. Jotenkin niiden tuoksu muistuttaa vain ja ainoastaan joulusta, koska muutoinhan niitä ei tule tehtyä. Vaikka, olisi ihan soveliasta ruokaa arkeenkin.

Olen aina ennen tehnyt piparitaikinan ja olemme muksujen kanssa pipareita leiponeet. Edellisen vuoden kokemuksia ajatellen, taidan jättää tuon perinteen ihan suosiolla pois. Kaupasta saa myös piparia, vähemmällä vaivalla. Nuorisolaisilla on enemmän muuta tekemistä, kuin leipoa ja itsekseni en todella jaksa alkaa vääntämään taikinaa pipareiksi. Jostain on pakko luopua, silloin kun omat rahkeet ei kaikkeen riitä.

Joulu tulee, vaikkei tekisi yhtään mitään joulun eteen. Menneinä vuosina olen luopunut jo korttien askarteluista, lähettämisistä sekä koko lähisuvun lahjonnasta. Joskus harrastin myös jouluisia muita askarteluja lasten kanssa, vaan nyt nekin on jo historiaa meidän perheessä. Aikansa kutakin ja hyvä niin.

Joulun uskonnollinen merkitys on omalla kohdalla myöskin historiaa, pohdin mieluummin aikaa, ennen uskonnon sekoittumista arkeen ja juhlaan. Pimeän aika taittuu 22.12, talvipäivänseisaukseen, jolloin olisi se ”oikea juhlahetki”. Talvipäivänseisaus, sekä luonnon perusjutut perustuvat todellisuuteen, asioihin mitkä ovat totta ja näkyvissä. Luonnossa ja ympäristössä tapahtuvat havainnoitavat asiat eivät ole uskonvaraisia, ne ovat näkyvillä ja tosia, jokapäiväisiä asioita.

Tuossa eräänä iltana tajusin, miten kotitöiden määrässä on tapahtunut huomattava vajentuminen. Lapset ovat todellakin kasvaneet isommiksi. Kotikin alkaa säilyä jokseenkin mukavasti juuri siinä kunnossa, ettei tarvitse olla koko ajan siivoamassa ja järjestelemässä paikkoja. Se on todella omituista se ja minun on hirmuisen vaikeaa vain ”olla” kotosalla, kun pakollinen jatkuva tekeminen alkaa olla poissa.

Tänä syksynä ja alkutalvesta koiran turkki on myös ilmeisen hyvänä, ja ihmettelenkin, miksei karvaa lähde entiseen malliin? Monesti aiempina vuosina olen saanut tuskailla imuri kourassa jatkuvaa karvavallankumousta vastaan. Ja nyt voisin todeta, ettei meillä näy koiran asuminen muutoin kuin kippona lattialla, sekä tietenkin itse koirana. Sillä on näköjään suuri vaikutus, ettei koiralla ole enää sohvalle mitään asiaa?

Pieneen tuulikaappiin olen yrittänyt vuosien varrella keksiä järkevää käyttökenkien säilytystä. Hyllyn kiinnitys seinään on vähän niin ja näin, koska seinän sisällä kulkee paljon johdotuksia ja oikeiden ruuvien paikkojen arpominen ei innosta. Perinteinen kenkäteline lattialla ei toimi, koska se vie ihan liikaa tilaa ja aiheuttaa kokemuksella melkoisen vaarallisia kompastumisia, niin sisään tullessa, kuin ulos mennessäkin. Olen selannut netistä kaikenlaisia kuvia löytääkseni ratkaisua tähän kenkäongelmaan. Tuulikaapissa on myös kaapisto, eli ovien eteen ei voi sijoittaa, patteri ja seinän sisällä sähköjohdot estävät toiselle puolen kiinnityksiä ja kaiken lisäksi itse ulko-ovi aukeaa väärältä puolen, eli juuri siltä puolen tilaa, mihin olisi tarkoitus jokin uloke saada kengille, eli patterin puolelta. Niin ja syvyyssuunnassa tilaa on vain ovien listoituksen verran, eli noin viisi senttiä. Kenkien kanssa ei sisälle asti voi tulla, koska laminaatti ja oven eteen ei saa sisäpuolelle mattoa, koska oven ja lattian välissä ei ole tilaa. Hankala yhtälö kaikenkaikkiaan.

Monien tekijöiden summana olenkin jälleen alkanut katsella asuntoja hieman enemmän sillä silmällä, että jos tarjolle tulisi meille sopiva, niin voisin jälleen jopa harkita muuttoa? Noh, haaveilla voi aina ja mikäli nyt kävisi niin, että meille sopivat kriteerit täyttävä koti jossakin olisi asukkaita vaille, miettisin asiaa vakavasti. Ihan tässä lähitulevaisuudessahan meiltä on lentämässä pesästä jälleen yksi aikuistunut nuori ja tilan tarve ei ole niin suurta, kuin tähän asti on ollut.

Kaikenlaisia sitä pohtiikin ”ääneen”, juttuja. Isoja ja pieniä arjen asioita. Elämä on muutoksessa jatkuvasti, juuri kun ehtii johonkin ”vaiheeseen” sopeutua, alkaakin jo uusi kolkutella oven takana ja rytinällä siitä paukkaa sisälle.

Mukavia viikonlopun hetkiä!

Talvinen metsälenkki

Maisemat on kotimetsässä hurjan kauniita. Olemme saaneet päivittäin nauttia -10asteen pikkupakkasesta lumen kuorruttamissa maastoissa. Jouluinen levollinen tunnelma valtaa mielen ihan väkisinkin näissä maisemissa.

Lumihangessa tarpoessa ja Uman hyppiessä hankeen elämä tuntuu siedettävältä. Ulkona unohtuu arki ja arjen pienet huolet, joista jouluinen stressi ottaa oman osansa. Näissä maisemissa pää tyhjenee tehokkaasti kaikesta ja mieli ikäänkuin nollautuu.

Uman luonne on kultaa, tässäkin kuvassa se kiltisti istahtaa odottamaan, että mamma saa asiansa hoidettua eli kuvat napattua puhelimeensa. Ihan kuin tämä koira ymmärtäisi, että olisi jotakin tärkeää meneillään? Hetkeä aiemmin vastaan polulla tuli kolme isohkoa koirakkoa, väistimme pensaikkoon, josta käsin Uma katseli ohittavia koiruuksia. Onneksi väistimme, koska yhden koira ei pysynyt omistajansa hallinnassa päästen turhan liki meitä. Hyökkäsi meitä päin, jos se kuvaisi parhaiten ohitustilannetta?

Onneksi Uman luonne on kiltti kaikinpuolin ja se ei reagoinut takaisin, vaan antoi ohituksen tapahtua ilman häiriötä, kuten yleensäkin hihnassa ollessa ei välitä muista, ellei saa lupaa.

”Joko hei mennään”? Nyt pitäisi jo liikkua eteenpäin!!! ”Noh, upotan kuonon lumihankeen ja nuuhkin jälkiä sitten”.

Kauempana oli jokin, mikä sai Uman mielenkiinnon heräämään? Peura, jänis, kettu? Susikin on nähty viimeksi syksyllä näissä maisemissa.

Metsäinen ympäristö on minulle tärkeä elementti. On todella luksusta, että pienen pieni pläntti metsää alkaa heti takapihalta ja erikseen ei tarvitse minnekään lähteä. Vaihtelevat maastot, joita kulkea koiran kanssa tuovat arkeen hyvää liikuntaa, raitista ulkoilmaa sekä mieli lepää ja hiljenee luonnossa, jossa kuuluu oikeastaan puiden kahina ja lintujen laulu. Joskus on taasen täysin hiljaista, kuten kuvassa, mikään ei liikkunut, ei pitänyt ääntä.

Hyvää uutta joulukuista viikkoa jokaiselle!

Itsenäisyyspäivää

Meillä ei lapsuudessa itsenäisyyspäivää juhlittu mitenkään. Selityksenä oli, ettei ollut mitään juhlimista. Miksikö?

En välttämättä itsekään juhlisi sellaista, minkä seurauksena olisi koko elämäni ja perusturvallisuuteni murentunut. Kuvittele saavasi sodan kauhut kotiisi jokainen päivä, ja koitahan sitten juhlistaa sitä?

Ne, ketkä taistelivat, toivat kuka mitenkin sodan kotiinsa mikäli hengissä pääsivät pois. Yrittivät jatkaa elämäänsä, miten kykenivät, vammautuneina eriasteisesti. Mielenterveys hukattuna vähintäänkin. Itselääkittynä alkoholilla. Samaan syssyyn on ollut perhe, lapset huolehdittavana.

Kohtalot olivat traagisia, yhtään väheksymättä sodan jälkeistä elämää. Kolmannen sukupolven edustajat kärsivät yhä edelleen vaikutuksista ylisukupolvien kulkevien traumojen muodossa. Elämä ei palautunut koskaan enää normaaliksi.

Olen itse vasta myöhään aikuisena ymmärtänyt melkoisen vihamielisenkin asenteen itsenäisyyspäivän juhlimista kohtaan. Hinta, jonka perheet ovat maksaneet, on ollut kova niin yksilötasolla, kuin perheissäkin.

Itse kuulun siihen kolmanteen sukupolveen ja vasta aikuisena olen saanut kuulla, millaista on ollut elää sotatraumojen kanssa arkea lapsena. Ei ole mitään onnellista lapsuutta ollut sellainen. Joten ymmärrän melkoisen ikävän suhtautumisen juhlintaan itsenäisyyspäivässä. Ei todellakaan ole halua juhlia, koska juhlathan mielletään iloiseksi tapahtumaksi.

HIljainen kunnioitus, ilman karkeloita sopii siis meidänkin perheen itsenäisyyden päivään. Juhla kuuluu iloisiin asioisiin ja taistelu itsenäisyyden puolesta aikanaan ei ole ollut karkeloita ja juhlaa, vaan totista veristä vuodatusta, henkien menetystä ja tappamista. Sitä ei vaan voi juhlia iloisesti, koska itsenäisyyden hinta on ollut kaikenkaikkiaan julma.

Ihmiset rintamalla tekivät suuren ponnistuksen, jonka jälkeen alkoi varsinainen kotimaamme rakentaminen. Nyt se kotimaa on myyty ja kaupallistettu maailman hengessä ulkomaisille toimijoille ja ihmisten kovan työn tulokset valuvat toisaalle. Itsenäisyyskin on enää muisto, symbolinen aate, joka kummittelee korvan takana huutaen kaiken työn valuneen hukkaan.

Kaikki tärkeä ruukataan kirjoittaa pienellä präntillä. En nyt sano, että olisi tärkeää mutta…Maailmalla suomi on listattuna yhdeksi yritykseksi muiden joukossa, olikohan peräti nimellä Suomi Ab oy tai jotenkin sinne päin. Paljonkohan yksi suomen osake maksaa maailman markkinoilla? Kuinkahan montaa eri osakkeenomistajaa löytyykään ? Aikamoinen hyppy valtiosta yritykseksi on tapahtunut jossakin vaiheessa.

Mukavaa joulun odotusta myös tähän päivään!

Huonoa onnea?

Voi koiraa, voi mummoa, voi sitä ja voi tätä. Joskus on ihan kivakin vain voivotella eri asioita tai tapahtumia elämässä. Tai no kiva ja kiva, yritän olla hauska useinkaan siinä onnistumatta. Sarkasmia, niin juuri sitäpä sitä. Joku ymmärtää paremmin ja joku huonommin.

Tänään tuli aamusta vaihteeksi voihkaistua ”Voi Umaaa”, heti herättyä.Tyynyjen kääntö sohvan istuinosalle on ehkäissyt koiran kiipeämisen sohvalle tähän asti.

Jotakin on aina keksittävä, kun elämässä alkaa olla liikaa jotakin ja Itse tympäännyin koiran karvoihin sohvalla. Siis siihen jatkuvaan imurointiin, jota en jaksaisi harva se päivä tehdä. Selkäni ottaa kipeää imurin varressa roikkumisesta ja olen sen verran mukavuuden halua tavoitteleva, etten imuroinnin vuoksi välttämättä halua selkääni kipeyttää jatkuvasti. Pidän kivuttomasta olotilasta kuitenkin enemmän, pidän myös karvattomasta sohvasta tavattomasti ja sen myötä karvattomista vaatteista.

Koirakin on mukavuuden haluinen yksilö ja kun oma petinsä on ollut pesun jälkeen kuivumassa, on sohva vetänyt puoleensa erityisesti. Uma oli viiikolla yksin ollessaan käynyt alakerrassa muksujen huoneissa, tällä kertaa oli itse avannut kiinni olevan oven. Kumma koira, kun ei rappusia normaalisti kulje sisätiloissa ja koira ei tule alas pyynnöstä, mutta yksin ollessa näköjään ramppaa niissäkin. Lähtiessäni kotoa en muistanut laittaa portaiden porttia kiinni.

Uman seikkailut nuorison huoneessa päättyi ilmeisen iloiseen herkutteluun ja kuten kelle tahansa karkkia liikaa vetäneelle, huonoon oloon ja oksentamiseen. Onneksi herkut tulivat ulos itsekseen, suklaalaskuri näytti onneksi vähäistä määrää, mutta silti varauduin jo henkisesti kiikuttamaan eläimen lääkäriin.

Kotiin tullessa Uman käytös ja olemus paljasti hänen käyneen tutkimusmatkalla alakerrassa. Siinä kohden taisi jo olla koiralla todella huono olo, ja kun yläkerrassa ei ollut tapahtunut mitään erikoista, alakerrassa paljastui tyhjä karkkipussi sekä suklaalevyn jäänteet. ”Voi Umaaaaa!” kuului useamman kerran suustani sen iltapäivän aikana.

Eipähän unohdu portti auki taas hetkeen ja näyttää siltä, ettei suljettu ovikaan enää pidättele, mikäli on päättänyt johonkin mennä.

Loppu hyvin kuitenkin, Uma toipui seuraavaan päivään ja minä sulattelen tapahtumia edelleen. Pesty peti kuivui patterin edessä useamman päivän ja onpahan sekin nyt puhdas jouluksi sitten.

Elämässä sattuu ja tapahtuu toisinaan, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Varmaa on, että aina tapahtuu jotakin. Olen omassa elämässäni huomannut sen, miten sitten kaikenlaiset tapahtumat ja sattumat alkavat tipahdella eteen ja syliin ikäänkuin kaikki samassa paketissa. Kaikenmoista voi tapahtua ja yleensä ne asiat eivät sitten ole mitenkään mukavia sattumuksia. Kaikki tapahtuu vähän niinkuin yksi kerrallaan, kun alkaa tapahtumaan.

Yleensä tapahtumien vaikutukset sitten ulottuvat minuunkin, vaikkei itselle välttämättä tapahtuisikaan mitään. Kärsin siis muiden mukana ja korjaan, siivoan, harmittelen, lohdutan jne. Autan sen minkä voin vähintäänkin.

Tässä on nyt ollut melkoista tapahtumien sarjaa edellisten viikkojen aikana, sellaista ikävää, josta itsekin olen ottanut osumaa ja pitkäänhän olikin elämässä erityisen hiljaista ja tapahtumatonta aikaa, että melkein jo unohti tämän toisen puolen näistä sattumista ja tapahtumista.

Ikävien sattumusten sarjan keskiössä sitä alkaa väistämättä miettiä, mikä ihmeen tarkoitus kaikella sillä on, mitä tapahtuu? Onko se niin, että kun elämä tuntuu mukavalta ja siedettävältä jonkin aikaa, toipuu edellisistä juuri ja juuri ja sitten se elämän pyöritys alkaakin uudelleen? Nuorempana mietin jo melkein tosissani elämäni olleen kirottua jotenkin, kun aina vaan sai kuraa niskaan ilman, että olisin ollut edesauttamassa tilanteita tai tapahtumia mitenkään, ja silti niiden tapahtumien vaikutukset kärsin minä tai läheiseni.

Elämä on mysteeri, josta ei ilmeisesti pääse jäljille mistään suunnasta? Silloin, kun sattuu ja tapahtuu, sitä väistämättä miettii, miten olisi voinut tehdä toisin tai olisko jonkin asian kenties ja ehkä voinut välttää jotenkin? Sitten kun ymmärtää, ettei mitään olisi voinut ennakoida, ei arvata etukäteen; kun tuntuu huonolta tuurilta, epäonniselta sattumalta, joka nyt vain tapahtui.

Niin, kaikkea ei voi ennakoida, kaikkeen ei voi varautua, vaikka kuinka yrittäisi. Onko sattuma olemassa kuitenkin? Huono tuuri, hyvä tuuri? Onni ja epäonni?

Se, miten varsinkin ikäviin tapahtumiin sitten suhtautuu, on asia erikseen. Miten asiat ottaa ja kuinka reagoi mihinkin juttuun? Kuinka katkaista negatiivisten tapahtumien ketju, vai onko se edes omissa käsissä? Kyllä olen itsekin ehtinyt elämäni varrella pohtia pahasta silmästä lähtien kaikenmaailman selityksiä omalle ikävälle tuurilleni, olen ikäänkuin peilin edessä pohtinut mikä vaikutus omalla toiminnalla, ajatuksilla jne. on ollut ja olisko voinut toimia jotenkin erilailla, olisko voinut kenties estää jonkin asian tai muuta.

Loppujen lopuksi sitä sitten aina tulee samaan päätelmään, asiat tapahtuvat, jos tapahtuvat. Ikävien sattumusten sarja käy kylässä säännöllisesti, viime vuosina onneksi yhä harvemmin ja harvemmin, mutta silti jokainen ikävä tapahtuma harmittaa, suututtaakin ja vielä rumempaa sanaa käyttäisin, jos kehtaisin.

Ei voi kun todeta, että elämä on. Tuo loppuunkulunut kaiken kertova lauseen tynkä. Elämä on. Voi vain yrittää suhtautua jotenkin elämässä tapahtuviin juttuihin ja huumorilla, jos yhtään sellaiseen kykenee. Elämä on.

Vai onko sittenkään? Asennettahan voi aina hioa timanttisemmaksi, omaa suhtaumista voi aina muuttaa paremmaksi ja paremmaksi. Mitä se sitten tarkoittaakaan omalla kohdalla?

Kaikki on kuitenkin hyvin nyt ja saan kiinni edelleen elämän positiivisista jutuista kaikesta ikävästä huolimatta. Tässä kohdin olen siis kasvanut jälleen ihmisenä, koko elämäni ei romahda ja mieli ei pääse synkistymään, vaikka asioita tapahtuukin ympärillä itselle ja muille läheisille. Jälleen olisi montaa eri tarinaa kerrottavana, mutta kukaan ei todellakaan uskoisi, että kaikki jutut olisi tapahtuneet yhdelle ja samalle ihmisille ihan muutaman päivän sisällä, joten pysyköön tarinat tässä meillä, seinien sisällä.

Viimeisin olikin, kun onnistuin kylmän maitokahvin kaatamaan syliini, mitä ei ole aikoihin tapahtunut. Kaikkein huvittavinta olikin, että hetkeä aiemmin pohdin, vaihdanko päälleni kotivaatteet, vaiko enkö sen ”pyhäpaidan” tilalle. Olin laiska, en vaihtanut kotivaatteita ja hetken päästä minulla oli valkoisella neuleella maitokahvit sylissäni. Että joo, kyllähän sitä olisi kannattanut vaihtaa hetimiten vaatetus, kun kotiin tullee, eikä vasta sitten myöhemmin. Onneksi koko sylin täyttävä tahra hävisi pesussa kuitenkin.

Tällaisina kausina, kun aina jotakin ikävää tuntuu tapahtuvan koko ajan, sitä alkaa ihan toisella lailla varomaan ja miettimään tekosiaan, hidastamaan tahtia entisestään ja harkitsemaan huolella ja jopa siirtämään erinäisiä päätöksiä myöhemmälle ajankohdalle. Koko elämänmittainen kokemus tekee hieman varovaiseksi, kun surkeiden sattumusten sarja tuntuu iskeneen omaan nilkkaan.

Parempaa tätä viikkoa kaikille!