Meilläpäin on ollut todella synkkiä, sumuisia päiviä, aurinkoa ei ole näkynyt aikoihin. Lumi ympäristössä on muuttunut märäksi mustaksi, nollakelien myötä myös tiet on hurjassa kunnossa, jäätä ja jään päällä vettä. Kaikkialla mustaa, likaisen ruskeaa. Ulkona on suorastaan rumaa, kuten niin usein ennenkin keväisin. Kaikki on kosteaa, ja harmaata, värit tuntuvat kadonneen plussakelien myötä.
Liikkuminen on vähän niinkuin arpapeliä, ja saa jännittää pysyykö sitä pystyssä seuraavalla askeleella. Metsässä tiiviiksi tallatut polut antavat periksi ja jalka uppoaa syvälle vetiseen lumihankeen. Olisi nyt saanut talven pakkaset jatkua muutaman viikon vielä.
Havahduin yhtenä hetkenä siihen, etten ole tässä kaikessa elämän tiimellyksessä ehtinyt pysähtyä omien tunteideni äärelle ollenkaan. Olen touhunnut koko ajan jotakin, ikäänkuin paennut mahdollisuutta pysähtymiseen ja olen vältellyt kohtaamasta itseäni. Toki tekemistä on ollut paljon sattuneesta syystä ja minun pitäisi jo pikkuhiljaa osata höllätä, etten ihan uupuisi pelkästä kotona touhuamisesta.
Mikä tunne on sellainen nyt, mitä en halua kohdata ja mikä haluaa välttämättä tulla kohdatuksi? Epävarmuus? Epätietoisuus? Jokin negatiivinen tunne se kuitenkin on, mikä pitäisi käsitellä ja kohdata.
Lenkillä ollessa vältän kokemasta mitään tunnetta, samoin kotosalla ollessa. Mitä siis pelkään? Kokemuksesta tiedän tunteideni olevan melko voimakkaitakin ja niiden läpi kulkeminen on raskasta. Pelkäänkö väsyväni kenties? Kurkkiiko masennuksen synkkä huntu jossakin?
Vai onko niin, että aavistelen muutoksia elämääni alitajuisesti ja mahdolliset muutokset saavat aikaan tiedostamatonta pelkoa? Ulkoinen keli ja muutto myös muistuttavat minua eräästä samankaltaisesta elämäntilanteesta vuosikymmeniä sitten. Silloinkin olin juuri muuttanut, kevät oli pitkä ja synkkä ja elämässä tapahtui siihen aikaan paljon, tai oikeastaan siitä keväästä kaikki suurempi ikävä vasta alkoi, kun tarkemmin asiaa mietin.
Nyt kuitenkin, elämässäni on asiat ihan eri mallilla, olosuhteet myös. Lapseni ovat aikuisia tai melkein ja itsekin saan nauttia mummona olemisesta. Tulevien muutosten myötä myös pienenpieni jännitys kuplii pintaan ja en tiedä, kuinka reagoisin siihen?
On erikoista ajatella, että istun tässä ja kirjoitan pohtien elettyä ja koettua. Mieleen hiipii väistämättäkin ajatus, siitä mitä lähtisin seuraavaksi tavoittelemaan? Ammatin vaihto siintää edessäpäin ja nyt minulla voimia pohtia sitäkin asiaa tarkemmin. Mitä haluan? Mihin riitän ja kykenen?
Iltapäivä on jo pitkällä, kello on yli neljän kirjoittaessani tätä ja valoisaa aikaa riittää vielä tunnin verran. Päivä on pidentynyt ja talven pimeys alkaa kadota. Kohta koittaa kevät, aurinkoiset maaliskuun kelit tuovat toivottavasti iloa ulkoiluun koiran kanssa ja pikkupakkanen pitäisi lumet vielä hetken maassa.
Elämässä on välillä kiireitäkin, jopa meillä ja kirjoittelu on hieman jäänyt taka-alalle. Jokunen viikko takaperin minusta tosiaan tuntui kaiken elämän ikäänkuin pysähtyneen niille sijoilleen. Nyt, kun mietin aikaa taaksepäin, elämä (ennen muuttoa) näkyy ikäänkuin unenomaisena, harsomaisena hengähdystaukona ja nyt on aika jälleen herätä tuosta horroksesta.
Edelleen, saapuessani kotiin ja avatessani ulko-ovet, hengähdän tyytyväisyyttä. Koti, vihdoinkin. Mitä pidempälle aikaa kuluu, niin sen paremmin huomaan esimerkiksi huonekaluissa muutostarpeita. Kiirus ei ole kuitenkaan, yksi asia kerrallaan ja ihan rauhassa miettien.
Keittiönpöytä eriparituoleineen on seuraavana uusintalistalla. Sitten olisi eteisen kalusteet ja viimeisenä olohuoneen puolella on myöskin tarvetta uudistaa kalustus sopimaan paremmin ympäristöönsä. Vain nuoren tyypin huoneen kalustus taitaa jäädä entiselleen.
Nuori kertoi pitävänsä uudesta huoneestaan, ja tuntui siellä viihtyvän näin äidinkin näkökulmasta. Verhojen uusimisen myötä muksu sai toivomansa mustat pimentävät verhot ja tulipa oikein tyylikkään näköinen kokonaisuus siitäkin ikkunasta. Nuoren huone jaetaan kahteen, joten itselleni saan ihan pienen tilan käyttööni ja ajattelin jonkinlaista vaatehuoneen ja harrastustilan yhdistelmää? Tyyppi hämmästytti äidin sanoillaan tuumaten, ettei tarvitse niin isoa tilaa itselleen ja ehdotti itse huoneen puolittamista. Mikäpä siinä, sopii oikein hyvin minullekin.
Kuinkahan osaisin käsitellä, kuvailla kodin tunnelmaa? Niitä asioita, mitkä tuovat sen kodin tunnun? Monet pienet ulkoiset seikat? Vaiko se oma hyvä olo kodin seinien sisällä? Molemmat varmaankin. Kylässä käyvät vanhemmat lapset alkuun ihmettelivät kodin valintaa, vaan nyt ovat jo ymmärtäneet valintani ja ilmeisesti ovat nähneet piristymiseni ja selkeän tervehtymisen ja innostukseni kodin parissa. Hieman jo pelkään, piristynkö jopa liikaa aiemman totaaliväsymisen vastapainoksi? Melkein kymmenen vuotta menikin taistellessa päivittäistä väsyä ja muita harmituksia vastaan.
Kodin tuntu tulee itselleni niin monesta seikasta ja se mikä puuttui edellisestä, löytyy ilmeisesti nyt uudesta. Kaikki on oikeastaan päinvastoin nyt, verrattuna entiseen. Ahtaus muuttui tilavaan tilaan ja mahdumme kaikki samaan paikkaan yhtäaikaa, varsinkin keittiöön. Vanhan kodin hämäryys ja valon puute ovat historiaa ja valo tulvii kotiin suurista ikkunoista. Ympäristö on vanhaa ja luonnon keskellä, mutta kuitenkin kaupungin palvelut on kävelymatkan päässä ja autoa ei tarvitse päästäkseen kauppaan tms.
Ehkä tuo fyysinen tila on se asia, mitä olen kaivannut kaikki nämä vuodet? Ehkä se on se tunnelma, mikä huokuu vanhoista ikkunanpuitteista ja seinistä? Narisevat lattiat? Ehkä se on se pieni täydellinen rosoisuus, mikä on kestänyt aikaa ja tulee kestämäänkin? Ehkä kodin tuntu tulee historian havinasta? Paksut, kiviseinät pitävät ulkomaailman loitolla ja kotona saa olla tietämättä äänistä ulkona, vain pisaroiden ja tuulen voi kuulla ikkunaan osuvien oksien kautta. Öisin kirkkaalla ilmalla näkyy jopa tähdet ikkunaan kurkistaessa ihan omasta sängystä käsin.
Mummoilu on lähtenyt muuton jälkeen pikkuhiljaa sujumaan sekin. Muuton tiimellyksessä en oikein ehtinyt keskittyä, kun muuttokaaosta piti olla selvittämässä ja tavaroita laitella paikoilleen. Ihanaa, kun keittiössäkin on nyt tilaa lapsenlapsen omalle istuimelle, ja ei ole ahdasta ja näinollen myös vaaranpaikat on tilanahtauden vuoksi poissa. Lapsenlapsi saa liikkua vapaammin, ilman vaaraa jatkuvasta törmäämisestä/kompastumisesta johonkin ja koiran voin ”eristää” vartioimaan luutaan oven taakse.
Pikkuinen oli ensimmäistä kertaa yökylässä uudessa kodissa ja itsekin nautin eritavoin mummoilusta, kun moni elämää hankaloittanut este on poissa. Tiedättehän sen tunteen, kun koko ajan saa olla silmät selässäkin ja varoittelemassa ja muistuttelemassa ja vahtimassa kaikkea tekemistä, koska vaaranpaikkoja on näkyvillä liikaa. Nyt uudessa kodissa meno on rennompaa myös mummoilun kannalta ja minun ei tarvitse jatkuvasti vahtia jokaista askelta silmä tarkkana, vaan voin toisen antaa kulkea leikkien mukaisesti. Ulkoilimme uudessa metsässä, jossa lumikökköjen heittely mäkeä alas viihdytti pitkään ja polkua pitkin kävelykin sujui hyvin. Tällä hetkellä kaikenlaiset kepit ovat se juttu ja niitä pitikin keräillä kourallinen mukaan otettavaksi.
Vielä on joitakin juttuja ratkaistavana kodin säilytyksen suhteen, ja sen vuoksi osa tavaroista on laatikoissaan odottamassa omaa paikkaansa. En vain jotenkin jaksa enää hötkyillä ja ajan kanssa löydän ne parhaimmat ratkaisut asiaan, kuin asiaan. Edelleen, kiire ei ole minnekään. Tein väliaikaisia säilytyslaatikoita päällystämällä paperilla muutossa käytettyjä pahvilaatikoita ja oma silmä kestää näin paremmin katsella niitä laatikoita kaapin päällä.
Tämä kuluva vuosi taitaakin olla eräänlainen vanhasta irtipäästämisen teemavuosi ja on aika alkaa sulkea ovia enemmänkin takana, jotta uudet ovet voivat avautua jossakin toisaalla. Aamuisella lenkillä tajusin, että olen vähän kuin jumissa myös ammatillisen olemukseni kanssa ja en pääse asiassa eteenpäin, ennenkuin olen jättänyt hyvästit vanhalle identiteetilleni hoitajana.
Sisäilma; asia mitä ei tule ajatelleeksi, mikäli se on kunnossa. Sisäilma, asia mihin ei monikaan tarpeeksi kiinnitä huomiotaan, paitsi sitten, kun on jo vähän liian myöhäistä?
Mitä sitten, jos ja kun sisäilma saa sairaaksi? Sitähän ei voi myöntää ainakaan ensimmäisenä vaihtoehtona. Ei yleensä edes viimeisenä. Kodin vaihto hyvässä lykyssä parantaa, ajan kanssa?
Omalla kohdalla aloin epäillä todenteolla kodin sisäilmaa, kun lääkärin vastaanotolla asia tuli puheeksi muutamia vuosia sitten. Kaikki oireeni täsmäävät myöskin altistumiseen huonolle sisäilmalle ja asiaan olen saanut lievää vahvistusta vajaan kuukauden ajalta uudessa kodissa.
Miesystävä totesi aamusella, että hänen krooninen nuhansa on alkanut helpottaa myöskin. Ja voin sanoa ärsyyntyneeni vuosien saatossa useampaan kertaan hänen jatkuvaan pieneen ”flunssaansa”.
Olisiko huonolla sisäilmalla voinut olla osasyy molempien vakaviin sairastumisiin? Ihan törkeään väsymiseen kaikilla perheenjäsenillä ja lukuisilla muilla omituisilla oireilla?
Oma olotilani on nyt erikoisen hyvä positiivisella tavoin. Herään aamuisin aiempaa virkeämpänä, ja en ole kovin jumissa (pää mukaan lukien) heti aamusta. Olen jaksanut elää kokonaisia päiviä ilman pakottavaa päiväunien tarvetta ja jaksan entistä virkeämmin touhuta kaikenlaista.
Aiemmin yksi yksittäinen asia/tekeminen päivässä on vienyt voimat ihan kokonaan ja olen joutunut kovasti pähkäilemään, ja arpomaan mitä ja milloin teen, etten väsy liikaa ja joudu petiin useammaksi päiväksi. Nyt saan tehtyä useampia asioita yhdessä päivässä, jopa niitä raskaampia asioita, mitkä olen joutunut teettämään jo pitkään muilla. Eilen ravistelin mattoja illalla, mikä on todella epätavallista minulle, vielä pitkän päivän päätteeksi.
Jaksan tällä hetkellä ulkoilla koiran kanssa, enemmän kuin aikoihin, lenkkimatkat on pidentyneet ja vauhtikin on kasvanut. Kävellessä paineen tunne hengitysteissä on kadonnut jotenkin mystisesti ja tunnen miten happi kulkee keuhkoihin. Aiemmin pienikin ylämäen tapainen on saanut minut hiljentämään vauhtia reippaasti ja nyt mäkinen kävely ei tuota suuremmin vaikeuksia.
Yskä on myös kadonnut, kun vielä hetki sitten yskin vähän väliä. Iltaisin yskä oli pahimmillaan ja häiritsi kaikkein eniten. Roskan tunne silmissä on myös poissa ja juuri ehdin ostaa uuden putelin kallista silmätippaa. Kaikenkattava väsymys ja uupumus sekä sellainen outo aivosumu ja kykenemättömyys ajatteluun tuntuvat katoavan jotenkin mystisesti.
Ulkoilin koiran kanssa, siihen päälle tein lumityöt ja siitä vielä uimaan pikkuisen ja äitinsä kanssa. Kotiin päästyä jaksoin vielä lähteä asioille; käymään vanhan mummon luona ja kävinpä vielä kaupassakin. Toki edellisen rupeaman jälkeen maistuikin hetken unet, vaan se hetki riitti palauttamaan voimat ja loppupäivä,-ilta meni edelleen kotitöitä tehdessä. Olen yhdessä päivässä tehnyt asioita, mihin aiemmin minulla on mennyt oikeasti koko viikko eli yksi asia per päivä. Olo on tällä hetkellä melkoisen epäuskoinen, koska en meinaa millään uskoa virkeyteni palaavan takaisin! Onko minussa vielä virtaa, kuten aikoinaan?
Kaikkeen tottuu, keho on ihmeellinen sopeutuja. Asiat muuttuvat tavanomaisiksi, normaaleiksi omassa elämässä ja niihin ei osaa enää kiinnittää huomiotaan. Edellinen pätee muuten ihan kaikkeen/kaikkiin asioihin elämässä ja vasta sivullisen kommentointi saattaa herättää, taikka laittaa puolustuskannalle ? Eihän nyt minulla, eihän nyt meillä voi olla…..
Toinen ääripää voisi olla liian voimakas reagointi asioihin; syyttely, syyllisten etsintä, oikeutuksen hakeminen jne. kantamatta omaa vastuuta ja toimia asioiden eteen?
Itse en oikeastaan reagoinut sen kummemmin epäilykseen huonosta sisäilmasta. Toiveeni hyvän sisäilman suhteen olikin pelkkä tuuleen kuiskattu ajatus. Muuttaessa aikoinaan aavistelin ja toivoin aavistuksen olevan vain omaa mielikuvitusta, kuten niin monesti vuosien aikana myöhemminkin. Olisiko minun pitänyt vaatia tutkimuksia? Olisko pitänyt aiemmin ymmärtää muuttaa pois? Juu, kyllä mutta… Käytännössä ja elämässä asiat eivät mene aina niinkuin itse haluaisi?
Sairastuin hyvin vakavasti ja kaikki energia on mennyt pääosin toipumiseen useammasta sairaudesta, jotka kaikki tuntuivat hyökyvän päälle yksi kerrallaan. Suurin osa oireista rytmihäiriöitä myöden on ollut mahdollisesti huonon sisäilman aiheuttamaa ? Miehen vakava sairaus saattaa sekin olla seurausta? En tiedä, kukaan ei tiedä varmaksi ja kirjoitus on vain omaa pohdintaani asian vierestä, omien kokemusten kautta.
Väsymiseni oli aivan jäätävää, ihan tolkutonta, kuten myös se, ettei ajatus kulkenut sen enempää, kuin yhden asian kerrallaan. Toki asiaan vaikutti myös työssä tapahtunut uupuminen ja ne sairaudet, mutta kuitenkin. Taisi olla olo monien asioiden summa?
Voi olla, että kuvittelen, mutta koirakin on pirteämpi ja jaksavampi liikkumaan? Miesystävä on ehkä virkeämpi myös?
Viimeiset pari vuotta minulla oli tapana, sään niin salliessa, pitää ikkunaa/ovea auki, jotta ilma kulki paremmin, kun tuntui kotona ollessa siltä, kuin happi loppuisi ja ilma ei kiertäisi ollenkaan asunnossa. Nyt uudessa kodissa jo pelkkä painovoimainen ilmakierto toimii erinomaisesti ja tämän sain huomata puhdistaessani liesituuletinta, joka luonnollisesti oli poissa päältä ja ilmaa kulki itsestäänkin pihalle. Arvostan suuresti tätä uuden asunnon selvästi terveellistä sisäilman laatua. Olen hyvin kiitollinen elämässäni tapahtuneesta positiivisesta ja toivotusta muutoksesta kodin suhteen.
Niin, olisiko auttanut valittaa vuokranantajalle/isännöitsijälle jatkuvasti ja pahimmillaan aiheuttaa lisää stressiä niin omalle perheelle, kuin muillekin? Mitä kukaan olisi asialle voinut tehdä? Ilmanvaihtoa oli tietojeni mukaan tutkittu ja se siitä. Ilmanvaihto toimi kuulemma normaalisti ja siihen oli luottaminen.
Asuntoon oli parikymmentä vuotta sitten tehty ”kylpyhuoneremontti”, joka oli ilmeisesti vain kosteusvaurion peittelyä, koska tämä ”uusi” lattiamatto jaksoi vaihtaa väriään laajentuen tasaiseen tahtiin ja tästä kävi huoltomies alkuvuosina tekemässä kosteusmittauksen, ja tulos oli selvä; kosteutta oli runsaasti maton alla, muttei tämä toimenpide johtanut mihinkään toimenpiteisiin. Mainitsin myös kyseiselle huoltomiehelle kylpyhuoneen omituisesta hajusta, ja hän tuumasi ykskantaan, että parikymmentä vuotta sitten uusittu muovimatto haisee vielä uutuuttaan. Onhan se luotettava siihen, mitä sanotaan.
Kalusteiden, ja muiden kodin asioiden uusiminen on nyt muutoinkin ajankohtaista, joten minua ei harmita luopua vanhassa kodissa olleista jutuista. Suurin osa tavaroista on täysin väärän kokoista, väärän väristä ja epäsopivaa nykyiseen ympäristöönsä.
Hieman uuden kodin värimaailman hahmottelua eteisen osalta, jotain sinnepäin tai sitten ei?
Ylläolevassa kuvaa näkyy erään perheenjäsenen uusi lempipaikka. Uskoisin tietäväni syyn, miksi juuri tuo kohta valikoitui parhaaksi paikaksi? Oven välistä ja alta tulee mukavasti viileää ilmaa ja paksun turkin kanssa sisällä olo voi olla ajoittain tukalaakin.
Pikkuhiljaa kodin jutuille on löytynyt ja löytyy se oma paikka ja arki pääsee rullaamaan. Tällä kertaa en ole ottanut minkäänlaista stressiä muuton jälkeiseen elämään ja siihen, että pitäisi olla valmista heti paikalla ja tavarat omilla paikoillaan.
Tärkeintä itselleni oli ja on edelleen oma olo ja jaksamisen rajat. Toki voisin touhuta tehokkaastikin sen pari päivää, saaden sitten levätä määräämättömän ajan pedin pohjilla ja sehän ei ole vaihtoehto enää. Pikkuhiljaa ja vähän kerrallaan hyvä tulee, vaikka sietokykyni epäjärjestyksen kanssa onkin koetuksella. ”Kyllä se siitä”, on jo tavaksi tullut sanonta.
Huonekalut tuntuvat kovin pieniltä suuressa olohuoneessa ja kovin paljoa ei tarvinnut tetristä pelata sohvan ja sänkyni kanssa. Taso, jossa tv on sijoitettuna, on hyvin painava ja muuton yhteydessä kiinnitimme pohjaan rullat helpottamaan tason siirtelyä. Vaihdan kodissa huonakalujen paikkoja jokseenkin usein ja onkin ihme, jos sama järjestys säilyy yli puoli vuotta.
Huonekasvit tuntuvat viihtyvän uudessa kodissa, ehkä lisääntyneen valon vuoksi? Valoa olen itsekin kaivannut kotiin ja nyt sitä riittää…
Verhot ikkunoihin-projektia pitäisi seuraavaksi miettiä ja sitten myös toteuttaa. Verhotangot sijaitsevat jokseenkin ylhäällä, useamman metrin korkoudessa ja tikkaita tarvitaan jatkossa verhojen vaihtoon. Vaikka koti onkin vielä pitkään keskeneräinen, se saa olla sitä ihan rauhassa ja iloitsen joka päivä jostakin pienestä jutusta, mikä on toisin verrattuna vanhaan kotiin.
Vanhan kodin viimeisiä yksittäisiä tavaroita ja koiraparka odottelivat muuttopäivänä siirtymistä uuteen kotiin. Ja tietysti evästauko meneillään kuvanottohetkellä.
Tällä hetkellä perheen koko on pienentynyt taas yhdellä jäsenellä, lapset kasvavat ja aikuistuvat ja sitten muuttavat omilleen. Kotona on enää yksi kappale jälkikasvua ja ihmettelen, mihin se aika taas menikään? Muistan joskus puhuneeni nuorimman kanssa tästä ajasta, kun vanhemmat sisarukset aikuistuvat ja muuttavat omilleen ja hän jää ikäänkuin ainoaksi lapseksi kotiin. Tilanne on siis jokaiselle perheenjäsenelle uusi, ja varmasti sopeutumiseen menee oma aikansa jälleen?
Muuton myötä moni asia on hieman muuttunut. Yhtenä merkittävänä muutoksena on ollut lenkkipolkujen maisemanvaihdos koiran kanssa.
Käymme aamuisin pidemmällä kävelyllä ja opettelemme reittejä. Olen melkoisen rohkeasti seuraillut jo valmiiksi tallattuja lumisia polkuja metsässä ja pari mukavaa kierrosta onkin jo löytynyt. Perinteiselle pururadallekin pääsee melkein kivenheiton päästä, kunhan lumet ja hiihtokelit sulavat. Koirapuistoon on myös todella lyhyt kävely ja tiedossa saattaapi olla Umalle uusia koirakavereita?
Aika menee todella nopeasti minun touhutessa uudessa kodissa järjestellen ja siivoillen paikkoja. Eilen metsästin hyllypaperia ja sain jälleen todeta, miten tästä kaupungista ei tosiaan löydy sitä, mitä tarvitsisi. Eräskin jättisuuri marketti oli kyllä pullollaan mitä erilaisimpia lahjapaperirullia kalliilla metrihinnalla, vaan ainuttakaan hyllyparirullaa sieltä ei löytynyt. Myyjäparkakin oli hieman ihmeissään, ei ilmeisesti ollut koskaan kuullutkaan hyllypaperista?
Itsekään en ole tosin käyttänyt mokomaa hyllypaperia varmaan pariinkymmeneen vuoteen ja nyt ajattelin tosiaan suojata käytöltä hyllyt. Ainakin siis sellaiset hyllyt, jotka ovat kovalla käytöllä. Onneksi löysin joulupaperia, joka ei ole kuvioinniltaan joulua, ja se saa kelvata hyllyihin toistaiseksi.
Valaisinprojektia
Olen vähän niinkuin salaa haaveillut tietynlaisista lampuista. Nyt on sellainen koti, jossa on olohuoneessa tilaa kunnon kokoiselle valaisimelle ja tosiaan tartuin heti tilaisuuteen hankkia sellaisen kotiini. Pienen puhdistus,-ja kiillotusprojektin jälkeen minulla on viimeinkin ihan oikea kruunu katossa.
Välkehtivät pisarat lampusta irroitin ja ne liotin pölyistä ja rasvasta ja järjestelin huolellisesti kiinnitystä odottamaan. Suurin työ lampun kanssa odottaa vielä aloitusta, eli kiillotus. Mietin hetken, josko olisin ajan patinan jättänyt pintaan, vaan sitten tuumasin, että haluan lamppuun entisajan kiiltoa ja loistoa, kuten se on ollutkin alkujaan ja patinoitukoon katossa sitten uudemman kerran.
Kuvat ovat ennen puhdistusta/kiillotusta
Sisäilman laadulla on todella suuri merkitys yleiseen jaksamiseen ja terveyteen ylipäänsä. Uudessa kodissa herään virkeänä, aivosumu alkaa kadota ja koko kehoa vaivannut nuutunut olokin tuntuu olevan historiaa. Muuttamisesta näyttää olleen paljon positiivista vaikutusta kaikkeen elämään ja ympäristön vaihdos jo itsessään piristää pitkäksi aikaa. En voi oikein sanoin kuvailla sitä, miten kiitollinen olenkaan tällä hetkellä.
Parhainta mahdollista kevään odotusta kaikille teille!
