Heippa pitkästä aikaa…
Kun keskittyy toisaalla, jää jokin muu väistämättä vähemmälle huomiolle ja tällä kertaa blogi on jäänyt vähän heitteille. Huomioni on kiinnittynyt edellisten päivien ja viikkojen ajan ihan vain kotiin, ihmisiin ja tekemisiin eli arki on pientä kiirusta täynnä. Ei siis mitään ihmeellistä, mutta elämää isolla eellä.
Viimeksi kirjoitellessa, olin jo niin kyllästynyt pitkään talveen ja kylmään kevääseen. Huomasin, kuinka aloin ihan todenteolla kaipailemaan lämpöisiä kelejä, huoletonta pukeutumista ja jopa sitä aurinkoakin.
Siitä on aikaa, kun olen nähnyt metsässä valkoisen kukkamaton. Täälläpäin näky tuntuu olevan kovin tavallinen, siellä täällä laajoja valkoisia täpliä ja pitihän niitä hieman kuvailla. Vanhan kodin lenkkipolkujen varrella näitä kukkia ei ole näkynyt ja ihan tuli oma lapsuus ja äitienpäivät mieleen nähdessäni runsain mitoin valkovuokkoja. Kevät on siis myöhässä, ainakin kukkien perusteella 🙂 . Kielotkin vasta kasvattavat lehtiään, vaikka näihin aikoihin keväästä on jo saanut kimpun maljakkoon.
Koiralle piti ensimmäistä kertaa valutella punkkisuoja selkämykseen, täällä päin punkkien esiintyvyys on näköjään runsasta ja ihan pelkällä asfaltilla en koko kesää aikonut tallustella, kun sopivat lenkkipolut löytyvät luonnollisesta ympäristöstä. Huomasin myös, kuinka kadut on koiralle vaarallisia; Lasinsiruja on runsaasti mitä lähemmäs kaupungin keskustaa kulkee sekä niitä ei toivottuja ”herkkupaloja” milloin minkäkin pusikon juurella.
Ikkunoita olen pessyt vähän kerrallaan, tyyliin yksi ikkuna per viikko sekä sitten olen hakenut uutta rytmiä arjen pyörittämiseen. Tosiaan, nyt se lasten omilleen muuttamisen jälkeinen elämä näyttäytyy kaikenlaisen tekemisen vähentymisenä. Vuoroviikoin kotona on enää nuorimmainen, joka hänkin on jo omatoiminen arjessaan. Pyykkiä tulee edellisiin vuosiin verraten todella vähän, hyvä jos koneellinen, kaksi parheimmillaan viikon aikana. Astianpesukoneen asennuksella ei ole kiire, koska käsitiskillä pärjää vallan mainiosti, tiskiäkin ilmaantuu hyvin vähän. Kaupassa käydessä riittää pääosin kori ostoksille. Arkinen puuhailu on nykyisin hyvin hidastempoista ja vähän aikaa vievää, mikä on todella tervetullutta aiempaan parinkymmenen vuoden hektiseen lapsiperhe-arkeen verrattuna.
Aikansa kutakin, ja nykyisin muistelen asioita, joita olen äitinä kyennyt tekemään yhtäaikaisesti, siis siinä kaiken lapsilauman keskellä? Täytyy myöntää, etten kaipaa sitä aikaa enää takaisin ja tällä hetkellä olen hyvin kiitollinen selvittyäni ruuhkaisista vuosista.
Oma ajatus on kääntymässä tulevaan, omaan elämään työkuvioineen kaikkineen. Uuden alan opiskelu häämöttää jossakin vaiheessa eläkelaitoksen tukemana. Saan vihdoin sanoa hyvästit hoitaja-identiteetilleni ihan luvan kanssa. Keho työvälineenä on siinämäärin rikki monesta kohtaa, etten kirjaimellisesti enää taivu työskentelemään toisen ihmisen avuksi.
Mukavia, kesäisiä hetkiä kaikille!
