Kuukausi: maaliskuu 2025

Hyvä päivä

Tänäänkin on hyvä päivä!

Valitsen tietoisesti ajatukseni, mantran. Toistan ylläolevaa ajatusta ja vahvistan toivettani, asennetta. Tänään on hyvä päivä!

Riippumatta siitä, mitä ympärillä tapahtuu, toive hyvästä päivästä kantaa pitkälle iltaan. Itseasiassa, omalla asenteella voi vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen myös.

Selailin aamusella oman puhelimen muistiota, johon olen tehnyt jo vuosia sitten listan asioista, joiden tahtoisin olevan totta jonakin päivänä.

Hämmennyin lukiessa listaani; niin moni asia on tullut osaksi elämääni. Osa ihan viimeaikoina, osa jo paljon aiemmin. Jännittävää, ja uskomatonta miten toiveista, haaveista voi tulla osa arkea ennemmin tai myöhemmin.

Tälle keväälle ja alkukesälle yksi suurempi arjen toiveeni olisi saattaa pieni terassin alku siihen kuntoon, että ulkokalusteiden hankinta olisi mahdollista, niin pian kuin mahdollista. Nurmikolle on hieman turha kalusteita laitella, koska meidän runsaalla käytöllä nurmikko olisi tampattua mutavelliä jo muutaman viikon kuluttua ja sehän ei ole tarkoituksenmukaista.

Jännityksellä odotan myös, kuinka siirtämäni kasvisto on talven yli pärjäillyt ja lähteekö perenna lisääntymään samanlaiseen kukoistukseen, kuin mitä se oli ennen siirtoa vanhassa paikassaan? Jos eivät menesty uudessa paikassaan, sekään ei haittaa. Sitten mietitään jotakin muuta tilalle.

Pihan suunnitelma on valmiina. Toteutus on hieman vielä hakusessaan, haastavan pohjan vuoksi. Peruskallio pilkistää paikoitellen suunnitellun terassinpohjan kohdilla ja mielellään laittaisin lattiaksi betonilaattaa. Puu vaatii jatkuvaa huolenpitoa ja se on ehkä este materiaalivalinnalle, jos helppohoitoisuutta ajattelen ja ehkä kuitenkin haluan keskittyä tekemään jotakin muuta jokakeväisen pinnansutimisen sijaan?

Aamuinen ulkoilu oli hyvin virkistävä ja kotiin päästyä piti tarkistaa ulkolämpötila ihan varjon puolelta ja +11 näytti mittarissa olevan. Lumipeite on kadonnut ja Umppa raukka käy köllimässä siellä, missä vain pienikin pläntti lunta on jäljellä.

Ilma oli tuulesta raikas, talven hiekoituksia on viime viikolla pesty kaduilta ja sen huomaa heti ilmanlaadun parantumisena. Kadulla oli yllättävän mukava tallustella vaihteeksi. Koirankakkojakaan ei näkynyt harmiksi asti, kuten yleensä. Pientareet vaikuttivat siisteiltä.

Aurinkoinen ilma sinisellä taivaalla höystettynä antoi lenkkeilyynkin uutta puhtia ja keväiset lintujen sirkutukset kuuluvat jälleen sisälle asti. Kotipihan yli lensi ensimmäisten kaakattajien parvi, isohkoja lintuja, vaan en ehtinyt tunnistaa mistä lajista oli kyse.

Arvostan suuresti ja edelleen lähiluonnon tarjoamaa ympäristöä, metsäplänttejä, polkuja joiden rauhaan pääsee hyvin pienellä kävelyllä ja luontoon pääsen oikeastaan jo kotipihalta puistoalueen alkaessa tien toiselta puolen.

Jokatapauksessa, kevät on edennyt reippaasti ja kohta pääsen aloittelemaan ikkunoiden pesua, josko ehtisin ennen helteitä saada urakan valmiiksi?

Mukavaa kevään edistymistä!

Luovuutta kotiinkin asti

Vihreä on uusi lempparivärini, näköjään. Vaatetus on muuttunut siihen suuntaan jo pitkään ja nyt vuorossa on kodin värien vaihto kohti vihreämpää.

Nuorena pidin kovasti sinisen ja lilan eri sävyistä, myöhemmin oli vuorossa punainen, musta ja valkoinen. Ja nyt sitten tuo vihreä on astumassa elämääni.

Väreillä on väliä ja eri väreillä on omanlaisensa vaikutukset myös hyvinvointiin. Vihreä virkistää levollisella tavalla, se on hyvin luonnollinen runsaissa sävyissään . Vihreä on hyvin luonnollinen väri, maanläheinen tuoden luontoa kotiin myös sisustuksessa ja esimerkiksi kasveissa.

Maanläheisyys on tullut tärkeäksi osaksi elämää, erityisesti kestävän kehityksen mukaiset valinnat hankkiessa jotakin tarpeellista. Jo vuosia olen tuskaillut ainakin muovin kanssa; sitä on kaikessa piilotettuna. Jopa teepussien muka paperissa kääreissä.

Kävin tänään eräässä kaupassa tutustumiskierroksella, ja valikoima oli minulle suoranainen pettymys. Muovia, muovia ja muovia. Kokonainen kauppa täynnä muovia. Halpaa muovia, kallista muovia. Muovia muovin päälle. Ja mitä luki kylteissä? ”Haluamme vähentää ja olemme vähentäneet muovin käyttöä tuotteissamme”… Itselle tuli hieman epäuskoinen ahaa-elämys ja ristiriitainen olo, juuri kun olin todennut olevani jonkinlaisessa muovikaupassa.

Meille siunaantuu jonkin verran pahvia, jota on hyvin ärsyttävää kuskata kierrätyspisteelle. Sain ahaa idean, jota jo kokeilinkin pienesti eli valmistin itsetehtyä paperia. (Samalla sain ikäväkseni tietää, ettei käyttämäni teemerkin teepussien ”paperi”kääreet olekaan pelkkää paperia, vaan niissä on ohuen ohut muovikerros pussin sisäpinnassa. ) Paperi onnistui hienosti, ja sitä ei ollut mitenkään työläs tai vaikea tehdä ja materiaaliksi käy samanmoinen pakkausmateriaali, mitä biojätteeseen voi laittaa. Idea pääsee jatkoon ja ehkäpä kortti tai pari valmistuu kotitekoisesta paperista joskus?

Niin, ja taas on perjantai. Elämäni on yhtä perjantaita. Viikko vierähtää ihan käsittämätöntä vauhtia nykyisin. Tiedossa on jälleen viikonloppuvapaa, jollaista luksusta ei hoitotyössä ollut, kuin ehkä kerran kuussa, sen mitä katselin vanhoja työvuorolistojani. Jos oikein huonosti kävi, niin saattoi olla joka viides viikonloppu vapaata.

Kaikki lasten lomat ja viikonloput piti olla töissä, ja kun itsellä oli vihdoin vapaa, niin lapset olivat opinnoissaan ja tyovuorotoiveita jos yrittikin laittaa tiedoksi, niin kettuilua siitä tuli takaisin. Lapset saattoivat vain haaveilla yhteisestä viikonlopusta, koska minun tuurilla kävi yleensä niinkin, että oma viikonloppuvapaa osui siihen, kun lapset olivat isäviikollaan. Kadun elämässäni ehkä eniten omaa ammatinvalintaani nuorena, sillä jos olisin tiennyt todellisuuden, en olisi ikinä, en ikinä opiskellut hoitajaksi.

Vuosien kuluessa elämänarvoni ja periaatteni ovat muotoutuneet toisenlaisiksi, enemmän ja enemmän kohti luonnollista ja luontoa. Ympärillä maailma muuttuu yhä enemmän luonnottomaksi oikeastaan kaikessa ja se ihmetyttää pienesti. Viimeisinä vuosina työskennellessäni hoitajana, omat arvoni alkoivat näyttäytyä kovin ristiriitaisina myös työssä.

Onneksi uuden ammatin arvopohja vastaa paremmin tähänkin aiemmin kokemaani ristiriitaan ja selvästi huomaan vaikutukset itsessäni. Energiaa vapautuu ja jaksan aiempaa paremmin toteuttaa omia luovia taipumuksianikin ja myöhemmin opintojen edetessä sama luovuus saa kukkia myös työelämän puolella.

Kevään alkua

Kevät alkoi, nyt huomaan ihan arjessa valoisuuden lisääntyvän hurjaa vauhtia ja kotiinkin kaipaan jo lisää valoa. Jälleen on selvitty yhdestä yhdestä talvesta, pimeästä ajanjaksosta.

Tiedossa on opintoja; pääsin siis opiskelemaan uutta tutkintoa. Nyt se on virallista ja vihdoin voin jättää entisen ammatti-identiteetin taakse.

Opiskelen tutkinnon ammatillisena kuntoutuksena koulutussopimuksella eli olen samaan aikaan myös työssäoppimassa työpaikalla. Ammatin vaihto on edennyt siis virallisia reittejä pitkin, työeläkevakuutusyhtiön kautta.

Kohdallani useampi terveydellinen syy puolsi uuden ammatin hankkimista ja hieman jännittää menestyminen opinnoissani jatkossa. Kaikki uusi ja vieras kun tuppaa olemaan minulle pienen kriisin paikka noin ihan yleisestikin.

Vuosi sitten näihin aikoihin aloitin valmentajan avulla pohdinnan tulevasta. Lähtökohta oli aika tyhjä, koska minulla ei ollut aavistustakaan omista vahvuuksista ja kyvyistä, joita voisin hyödyntää jatkossa. Koin, ettei hoitajan koulutuksella ja työkokemuksella oikein tehnyt mitään, ja voi miten väärässä olinkaan.

Jo nyt huomaan, miten koko elämäni kulku on ikäänkuin valmentanut minua seuraavien vuosien ja vuosikymmenien työhöni.

Olen kuvannut uusia työolosuhteitani luksuksena. Itse työkin on näyttäytynyt luksustyöltä entiseen verrattuna ja voi miten kiitollinen olenkaan nykyisestä tilanteestani. Oman työn arvostaminen on huippua ja onkin ihanaa, kun voi löytää ja käyttää niitä erilaisia omia vahvuuksia työssä, joita löytyy ihan jokainen päivä uusia ja unohdettuja. Lähden hyvin mielelläni aamuisin työn ääreen.

Teen edelleen töitä ihmisten parissa, mutta lähtökohdat ja tarpeet ovat työssä erilaisia verrattuna hoitotyöhön. Kaikkein mullistavin tunne onkin päällimmäisenä ollut se, ettei virhe maksa ihmishenkiä. Kaiken voi siis määrittää rahassa ja pahimmillaankin vain asiakkaan mielipahalla, jos sattuisi tulevassa työssä virheen tekemään ja yleensä tehdyn virheen voi myös korjata, joka sekin on kovin helpottava ajatus.

Opintojen aloitus kutkuttaa, uusi alani on kaikin puolin vierasta, ellei muutaman kuukauden työkokeilua lasketa lukuun. Opinnoissa avartuu sitten se valtava määrä tietopuolta, joka pitää omaksua ja sisäistää.

Kiitollisuus on jälleen kovasti pinnalla. Muistelen vuoden takaista hämmennystäni siitä, miten ihmeessä ikinä löytäisin sen oman juttuni työelämän puolella. Asioilla on tapansa järjestyä, kuten jälleen saan todeta tämänkin asian suhteen.

Elämä on kaikinpuolin tällä erää kovin tasaista ja mutkatonta. Ehkä ensimmäistä kertaa koko elämäni aikana? Ei ole draamaa, ei kriisejä taikka huolia, joista pitäisi osata ottaa koppeja, kuin paraskin pesäpallon pelaaja.

Voin jopa luottaa siihen, että omat suunnitelmat myös pitävät päivien mittaan ja ylipäänsä voin tehdä jonkinlaisia suunnitelmia viikoille, ilman että joudun huomioimaan muidenkin tarpeita, jotka sitten menisivät omieni edelle. Tämä tilanne on kovin vieras, sillä koko elämäni ajan olen huolehtinut muiden tarpeista, auttanut muita minkä ehdin ja se kaikki on maksanut minulle omien tarpeiden laiminlyöntinä.

Jostain syystä olen saanut lisää energiaa touhuamiseen niin töissä, kuin kotonakin. Epätietoisuus on näköjään vienyt suuren osan kaikesta käytettävissä olevasta energiasta ja kun asiat on vihdoin selkiytyneet, ylimääräistä virtaa riittää ehkä liiaksikin asti.

Noh, ei pidä nuolaista….Jatkaessani tätä kirjoitusta parin tunnin tauon jälkeen, sain todeta että huh huh taas…Minulla oli suunnitelma tälle vapaapäivälleni…

Kymmenen minuutin aikana asiat muuttuivat ja kaikki suunnitelmat menivät uusiksi.

-Uimahalli suljettiin äkillisen korjaustarpeen vuoksi, joten emme lähteneet polskimaan tyttären ja lapsenlapsen kanssa. Onneksi tästä tiedotettiin nopeasti. Harmi oli kuitenkin suuri, pikkuinen oli koko aamupäivän odottanut uimareissua ihan kiukkuun saakka.

-Samaan aikaan nuorin lapseni soitti ja kertoi avaimiensa kadonneen. Mopedi jäi parkkiin ja kävelymatka kotiin ja vara-avainkin hukassa. Pahasti näytti uuden lukon hankinnalta tilanne ja niinhän siinä sitten kävi, ettei vara-avaimen tilanteesta tullut selvyyttä.

-Nuorin tytär soitti samaan aikaan matkaltaan kampaajalta takaisin kotiin. Kampaaja oli pilannut hänen hiuksensa, vaaleat raidat olivat tuhkanharmaata mössöä ja edes lapsi ei olisi kotona saanut niin kamalaa lopputulosta aikaiseksi. Kuullessani hinnan tälle ”raidoitukselle”, kauhistuin. Edes kampaajan tarjoama korjaus ei pelastanut hiuksia ja entinen niin kaunis tukka on nyt pilalla. Noh, hiukset ovat uusiutuva luonnovara, vaikkei se harmistusta ja mielipahaa ja rahanmenoa korvaakaan.

Miehellä päivä venyi, venyi ja venyi. Muksun avaimia olisi pitänyt lähteä etsimään vielä kertaalleen, mutta auto oli miehen alla. Joten päivä venähti yhdeksi odotuksekseksi. Pikkuinen saapui meille pariksi tunniksi hoitoon, koira piti käyttää tarpeillaan ja kun vihdoin sain auton käyttöön, niin siinä ajellessa vierähti useampi tunti.

Oli kyllä kaikenlaista muutakin pientä arjen ongelmaa koko päivälle, vaan kyllä sitä sai olla kiitollinen siitä, että loppujen lopuksi mielenpahoitus oli ja on hyvin pientä seurausta. Ihmettelimme porukassa vain sitä, miksi kaikki tapahtui noin sumpussa, yhtäaikaa ja koko perheen jokaiselle jäsenelle jotakin?

Väärässä kaupassa

Joskus sitä erehtyy väärään jonoon kaupan kassalla, ehkä?

Harvoin närkästyn. Yleensä minua vain huvittaa ihmisten käytös, mikäli se kovin poikkeaa tavanomaisesta.

Pikaisesti tehdyt ostokset jättimarketissa, pieni kori käsivarsilla ja vain tarpeellinen seuraaville päiville.

Kansio, se oli nyt se tärkein asia muistettavaksi. Paljon olisi koneella tietoja, mutten selviäisi ilman paperia ja kynää lähiopetuspäivistäni. Se löytyi ihan pienellä etsimisellä.

Sitten niihin ruoka-asioihin, niin…Hevi-osastolta sitruunaa ja avokadoa, pussi valmista raastetta. Sitten etsimään piimää, koiralle. Sen täytyy ehdottomasti olla lakton. Maitoa? Ei, sitä on kotona riittävästi. Ai niin, kermaviiliä raasteen kanssa, ja jos löytyisi niitä kasvispullia, kun ollaan täällä tietyssä kaupassa, missä niitä yleensä aina on? Missähän se kasvispullien hyllyväli nyt olikaan? Muksulle vaihteeksi hänen omavalintainen iltapala, joka oli tällä erää jokin kääre täytteellä. Niitä tiettyjä leipiä ei enää ollut, mutta hienosti sieti pettymyksen.

Melkein törmäämme äitiin, joka marmattaa lapselleen siitä, kuinka tämä aina viitsiikiin käyttäytyä, kuin viisi-vuotias. Lapsi oli arvioilta noin seitsemän vanha ja väitti jotakin vastaan, kunnes olimme kuulomatkan ulottumattomissa ja jäi kuulematta, miten asia ratkesi loppupeleissä. ”Mutta kun äiti….” Lapseni naurahti kuullessaan äidin sanat, ja minun oli pakko kysyä, kuulostiko jotenkin tutulta tuo lause ”Kuinka sinä aina viitsitkin käyttäytyä, kuin viisi -vuotias pikkupoika?!” Taisin itsekin aikoinaan syyllistyä samaan ja ihan hyviä lapsia jokaisesta on kuitenkin tullut.

Maailma ei kaadu haluamisiin, vaan onpahan jotakin mitä odottaa jatkossa ja pettymyksien sietokyky ja kärsivällisyys jatkavat nousuaan. Jatkamme matkaa hakemaan huomiset tortilla-ainekset sekä ketsupin. Huomaan näköni hämärtyneen, kun yritän lukea heinz-pullon kyljestä ainesosia. Kai se (kin) on kohta otettava asiaksi ja varailla aikaa lasien uusimiseen/hankintaan. Huomautan siinä ketsuppihyllyllä muksulle sinapista, nyt voisi valita haluamansa. Mukaan tarttuu oikeanlainen sinappi, kun meillä on ihan liian pitkään ollut jääkaapissa vain vääränlaista sinappia.

Ihmettelen kaupan valtavien hyllyjen väliköissä puikkelehtivaa nuortani, joka suunnistaa tottuneesti ja varsin tietävästi juuri oikeille paikoille minun vielä miettiessä, pitäisikö kääntyä tuonne, vai tuonne, vai jatkaa suoraan ja sitten vasta kääntyä? Huomaamattomasti lapseni tönäisee minut useamman kerran oikeasta käytävän päädystä oikeaan hyllyvälikköön ja en malta olla miettimättä, vaivaavo minua kenties dementia?

Ei vaivaa, olen vältellyt kyseistä kauppaa hyvin pitkään ,erityisesti ruoka-ostojen hankintaa ajatellen. Olen ollut itselleni armollinen, ja en ole kiusannut itseäni käymällä tässä kyseisessä kaupassa ruoka-ostoilla.

Syitä on monia ja muistan ne syyt aina siinä kohtaa, kun joku aloittaa hyökkäyksen kauppakärryillen minua kohti, muutama vauva,-taapero aloittaa sen huutoitkukonsertttinsa, taikka ihmismassat mainaavat kulkea kolme,-neljä vierekkäin ja kymmenen peräkkäin, kukin omissa ostosmaailmoissaan miettien ruokaansa.

Vihoviimeisenä kaupasta lähtevät ne omat äänet, hurina ja tasainen sirinä. Kolinaa silloin tällöin, valot häikäisevät silmiä ja nykyisin myös lattia on vaarallisen liukas kaakelilattia. Olen jokainen kerta käydessäni meinannut liukastua johonkin märkään kohtaan heittää nurin. Ja ne kävelymatkat suuressa jättimarketissa, ne vastaavat yhtä koiran kanssa heitettyä lenkkiä.

Suuressa marketissa on keskimääräistä enemmän eri tunteen pauloissa kiemurtelevia ihmisiä ja inhoan ylikaiken sitä, kun niitä tunnejuttuja tarttuu minuunkin. Harvoin tulen iloisena kaupasta ulos, ja yleensä olen hermoromahduksen partaalla päästessäni kotiin.

Tähän ikään mennessä en ole oppinut suojaamaan itseäni näkymättömiltä hyökkäyksiltä, ankeuttajilta jotka pörräilevät tarraten kiinni hetimiten, kun tilaisuus siihen koittaa. Kunnon lääkitys ehkä voisi auttaa asiaa pääsemään kaupasta ulos jotenkuten yhtä onnellisena, kuin sinne mennessäkin?

Valitsin kassan jossa oli vain yksi perhe ennen meitä laittamassa hihnalle viimeisiä ostoksiaan kärrystään. Odottelin kohteliaasti ja välimatkaa pitääkseni hihnan tyhjentymistä ja aloin lappamaan hitaasti pieniä ostoksiamme hihnalle. Kaupan kassahenkilöllä ei ollut mikään edellisten kanssa, hän jutteli siinä leppoisaan tahtiin samalla, kun viivakoodi lauloi iloisesti ja viimein sai perhe ostoksensa maksettua ja pakattuakin.

Kassan alkupään hihnasto oli täyttynyt meidän ostoksista ja odottelin vielä, että hihna liikkuisi hieman eteenpäin, jotta voisin sen kapulan mahduttaa merkiksi minun ostoksistani. Seisoskelin paikoillani ja kauhukseni peräämme oli saapunut ostoskärryistä tehty laiva, keinuen niitä ostoja ,kuin myös lapsia pullisteli siellä täällä laivassa sekä ympärillä. Kapteenina laivalle oli väsynyt äippä, joka pelästytti minut hyvin heittämällä ostoksiaan hihnalle niin, että pauke vain kävi. Suljin korvani, sillä en tahtonut kuulla hänen manauksiaan sen enempää ja vain mielessäni harmittelin omaa saamattomuuttani puheen tuottamiseni suhteen.

Olisin halunnut niin kovin sanoa tuolle naiselle, ettei paiskoisi niitä tavaroitaan siihen hihnalle, tai vähintäänkin hän odottaisi omaa vuoroaan, jotta hihnalle tulee enemmän tilaa hänen ostoksilleen. Siirryin siitä sitten askeleen edemmäs, kohti maksupäätettä ja vilautin asiakasetukorttia, ja hitto sentään. Tavaroiden paiskonta oli tarttunut kassaihmiseenkin. Hän heitti kansioni piippauslaitteessa käytettyään sellaisella voimalla, että minun olisi tehnyt mieli heittää kansio takaisin hänen kasvoilleen, ja minä vain hymyilin kiltisti ja autoin muksua pakkaamaan ostoksia oikeassa järjestyksessä kassiin. Maksoin ostokset ja pakenin paikalta.

Tunteet ikäänkuin tarttuvat, huomaamatta ja hyvänkin päivän voi pilata käymällä ihan tavallisessa jättisupermarketissa. Ihmiset, nuo merkilliset olennot, jotka keskenkasvuisina ja kömpelöina itseni mukaan lukien opettelevat arjesta selviytymistä ja aina on jokin vaihe meneillään. Aina on jokin kriisi, draama, ikäkausi tai ihan vain asenne-koska voin.

Tänäänkään en nähnyt hymyileviä ihmisiä? Missä he ovat? Eivät he ole ainakaan hypermarketissa illalla klo kuusi? Tai en tiedä. Olen joskus kuullut sanonnan, jonka mukaan ”kyllä se sinunkin hymysi vielä hyytyy jonain päivänä”….