Rakkaan perheenjäsenen menetys on ottanut ajoittain koville. Alkuun ulkoiluajat ja erityisesti ruokailuajat saivat ikävän nousemaan pintaan. Kotiin tullessa koti on hiljainen, hännänheiluttaja ei ole vastassa kertomassa päivänsä kuulumisia. Säännöllinen ulkoilu on historiaa, säässä kuin säässä. Uma toi elämään hyvin paljon positiivista ja nyt hän elää muistoissa, kauniina kuvina.
Suru helpottaa ajan myötä ja jo lemmikkiä ottaessaan sitä tiedostaa joutuvansa jonain päivänä kohtaamaan menetyksen. Moni on kysellyt, aiommeko vielä joskus etsiä lemmikkiä? En tiedä, en vielä osaa sanoa.
Käytännössä huomaan, kuinka tarvitsisin kaverin ulkoiluun, sen pakottavan syyn lähteä kävelemään ulos. Kovin montaa kertaa en ole ulkoilemalla ulkoillut enää koiran poismenon jälkeen. Koira oli se motivaatio, joka pakotti ylös, ulos ja lenkille.
Sain viimein hankittua pyörän itselleni ja ajatuksena oli, että työmatkoja ainakin liikkuisin pyöräillen ja vapaa-ajalla opettelisin uudelleen tekemään pitkiä lenkkejä, kuten joskus ennenvanhaan. Tapojen muutos tapahtuu hitaasti, mutta toivottavasti varmasti. Pari kertaa olen käynyt töissä pyöräillen, ja muutamia kertoja tekemässä pidemmän pyrähdyksen vapaalla ollessa.
Aika, joka on nyt vapaata ulkoilusta on täyttynyt kotitöillä, neulomuksilla ja muilla vanhoilla harrastuksillani. Lukeminen on lisääntynyt, samoin neulonta. Minulla on kesken nyt kahdet neulomukset pikkuherroille. Toiselle lämmin pipo ja toiselle ohuet villasukat päiväkotiin saappaiden ja myöhemmin talvikenkien kanssa pidettäviksi.
Sain viimein myös pestyä kodin ikkunat ulkoa päin. Yletyin pitkällä varrella, korkealla jakkaralla seisten ylimpäänkin ikkunaan miehen pidellessä jakkaraa tukevasti paikoillaan. Aikaakaan ei kovin kauaa hommaan kulunut ja vielä pitäisi sisäikkunat saada pestyä ennen pakkasien tuloa.
Huomaan, että päivittäisten kilometrien tallaaminen koiran kanssa vei aika paljon energiaa ja palautumista tapahtui valitettavan harvoin. Tässä mielessä olen saanut lisää puhtia arkeen, tehdä eri asioita hieman enemmällä volyymilla ja aikaansaamisen ilo ja parempi fyysinen jaksaminen arjessa on saanut minut myös enemmän empimään mahdollista uutta lemmikkiä.
Haluanko vielä jatkossa väsyttää itseäni fyysisesti päivittäin, kun palautuminen ei ole aina niin itsestään selvää? Koiran kanssa eläessä ei ole vaihtoehtoa, jos ei jaksa, niin on jaksettava jokatapauksessa. Ulos on mentävä, oli oma olo millainen tahansa.
Toistaiseksi lemmikkihaaveet saavat odottaa. Asiassa olisi hyviä, mutta myös niitä huonoja puolia ja tällä hetkellä haluan nauttia siitä ajatuksesta, ettei mikään sido kellonaikoihin, taikka kotiin samoin, kuin lemmikin kanssa eläessä.
Syksy on edennyt ja ensimmäisiä merkkejä vuodenajan vaihtumisesta on näkyvissä, vaikkakin kovin myöhään esimerkiksi lehtien väri puissa on vaihtumassa. Ilmassa tuoksuu jo hienoinen talvi, pakkanen. Tämän huomasin eräänä iltapäivänä ulkoillessani lapsenlapsen kanssa, joka myös ihmetteli talven ja pakkasen enteilevää tuoksua.
