Jos nyt jotain positiivista pitää ajatella—niin, kevät ja huomattava valon lisääntyminen tuovat energiaa päiviin!
Aamulla töihin lähtiessä on jo valoisaa, samoin töistä päästyä valoa riittää jo pariksi tunniksi, ainakin. Lisääntyvä valoisa aika antaa virtaa tekemiseen ja ennen kaikkea mieli kylpee hyvässä vireessä.
Positiivinen kierre, jossa hyvä mieli ja hyvä jaksaminen tukevat toinen toistaan. Minulla tämä näkyy ennenkaikkea fyysisessä jaksamisessa ja saan aikaan lähes kaiken sen, minkä silloin nuorenakin jaksoi automaattisesti.
Olen erittäin iloinen siitä, kun viikonloppuna vaihdoin vihdoinkin olohuoneeseen verhot ja sitten tuleekin se mutta; tummat oli paremman näköiset ja todennäköisesti vaaleat verhot vaihtuvat vielä tässä jossakin vaiheessa niihin tummiin takaisin.
Viime viikolla istutimme siemeniä ja toivoa sopii, että loppusyksyllä olisi edes muutama tomaatti, paprikaa ja ehkä vielä mansikkaakin ? Useimpina vuosina aiemmin tomaatit ovat jääneet kypsymättä lokakuun ehtiessä kalenteriin ja muut taimet eivät joko kasvaneet ollenkaan tai sitten jo kasvaneet kuolla kupsahtaneet ennenaikaisesti…
Vaihtelin myös joihinkin sisäkasveihin multia ja isompia ruukkuja ja ai niin, järjestelin tavaroita jälleen kerran järkevimpiin paikkoihin ja siivosin eteisen talven jäljiltä ja vielä perussiivoukset ja pyykin pesut. Eli virtaa riittää, hetkeksi ainakin.
Saa olla siis onnellinen!
Ja siis onnellinen siitä, että jaksaa ja kykenee tekemään jotakin myös töiden päälle. Aina näin ei ollut ja työpäivästä en palautunut edes kahdessa vapaapäivässä. Nyt (yleensä) palautumiseen riittää pienet tirsat tai pelkkä lepo pitkällään jonkin aikaa, ellei ole ollut kovin askel-voittoinen työpäivä.
Olen ilmeisesti oppinut lusikoitteni määrän vuorokaudessa sekä sen, mihin rahkeeni riittävät kulloinkin, totaaliset väsypäivät ovat harvenneet niin, etten oikein millään meinaa muistaa, milloin viimeksi olisin vain huilannut koko päivän? Toki edelleen väsyn, mutta ehkpä vähemmissä määrin ja toisenlaiset asiat kuormittavat aiempaa selvemmin.
Ihmiset, nuo kummajaiset tai sellaisiksi muuttuneet. Aikoinaan ympärilläni olleet ihmiset olivat jollakin lailla kovin myrkyllisiä ja opin selviytymään siinä vilinässä. Monipuolisen itseeni kohdentuvan hyväksikäytön oletin normaaliksi tavaksi toimia ihmisten keskuudessa . Luulin, heidänlaisensa edustavan sitä normaalia, vaikka he olivat todellisuudessa kaukana siitä. Sopeuduin helposti joukkoon; rajattomana ja omia tarpeita kunnioittamattomana, liian kilttinä ja sinisilmäisenä olin helposti muovattavissa toisten tarpeisiin ja en ymmärtänyt olevani hyväksikäytön kohteena.
Milloin lakkasin elämästä muille ja muiden tarpeille?
Milloin lopetin sen ihmisten miellyttämisen saadakseni hyväksyntää muilta?
Milloin lopetin esittämisen ollakseni hyväksytty ihminen kaikille?
Olen hakenut rajojani, etsinyt rajani ja niiden löytyessä se tapahtui; yksi ihminen ja yksi asia kerrallaan. Opin sanomaan ei, automaattisen kyllän ja ihmisten suututtamisen pelon väistyessä kohti tervettä ja normaalia itsekunnioitusta.
Ymmärsin, mitä tarkoittaa sanonta ”ettei voi auttaa muita, ennenkuin osaa auttaa itseään”.
Enää en miellytä muita ihmisiä; opettelen olemaan oma itseni sellaisena kuin olen ja voin sanoa, että hurjan vaikeaa se on. Ymmärrän, kuinka elämä on kovettanut minut ja samalla pehmentänyt riittävästi, mustan ja valkoisen väliin mahtuu koko spektri värejä harmaiden sävyjä unohtamatta. Olen oppinut kantapään kautta huomioimaan oman hyvinvointini ensisijaisesti.
Joskus koen, kuinka joku yrittää yrittämällä löytää minusta sellaisen kohdan, josta voi haavoittaa ja näen, miten viha ja katkeruus nousevat ihmisessä hänen yritettyään tökkiä etsien kohtaa, josta päästä käsiksi.
En ole automaattisesti enää käytettävissä, en tekemässä puolesta ja huolehtimassa ja auttamassa; miellyttämässä muita. Luotan siihen, että asiat järjestyvät, ihmiset osaavat toimia itsekin. En lue enää sanattomia vihjeitä toimien auttamisautomaattina ja hyväksikäytettynä. Autan, jos pyydetään ja voin, mutta mikään automaatti en enää ole.
Olen kokenut sen, miten kätkettyjen vihan, katkeruuden ja kateuden tunteiden takaa hyökätään ja pyritään alistamaan, nöyryyttämään ja nolaamaan. Valitettavasti näen ikävän käytöksen taakse, ja onneksi osaan ohittaa sujuvasti nuo hetket. Joku joskus sanoikin ihan suoraan, miten minua on vaikea laittaa ”ruotuun” millään keinolla.
Olen oppinut omat rajani hyvin monessa asiassa ja voin kohauttaa olkani ylös ja alas ihmetellessäni ihmisten loistavaa mielikuvitusta ja sitä, mitä kaikkea ovatkaan valmiita tekemään kokiessaan jonkun uhkana ja esteenä omalle erinomaisuudelleen.
En oikeastaan enää ylläty mistään, mitä tietyntyypin ihmiset tekevät saavuttaakseen mielihyvää muiden alistamisesta. Ja valitettavasti sellaisia tyyppejä on kaikkialla yrittäen polkea toisia kynnysmatoiksi.Nämä tyypit loistavat omaa erinomaisuuttaan, nauttivat huomiosta, siitä miten maailma pyörii vain ja ainostaan heidän ympärillään.
Noh, kirjoituksesta voi päätellä kohdanneeni ikävän ihmistyypin, joka nosti pintaan ajatuksia, tunteita ja vanhoja muistoja. Samalla huomasin ilokseni sen, kuinka ihmisenä voi tosiaan kasvaa, kehittyä sekä ennenkaikkea päästä yli tietynlaisista menneisyyden kivuista.
Parasta oli kuitenkin huomata se, miten immuuniksi olen kasvanut tietynlaiselle käytökselle. Ei paljoa hetkauta. Minulle on ihan sama, mitä tekee tai sanoo, en ole manipuloitavissa taikka hyväksikäytettävissä. Olen oppinut läksyni tässä asiassa.
