Päivitin sivustoa hieman ja tein alkeellisen etusivun. Uusien asioiden oppiminen on mukavaa, varsinkin kun minä ja atk-laitteet/ohjelmistot emme sovi yhteen kovin hyvin. Käytin apuna kuvaa, jonka väreihin ja tunnelmaan tykästyin kovin saatuani sen valmiiksi.
Elämää etsien
Maailmankuva muotoutuu lapsuudessa pikkuhiljaa , alkaen vanhemman sylistä ja lapsuuden kodista laajentuen sitä mukaa, kuin pienen ymmärrys antaa myöden ja lapsi saa turvallisia kokemuksia lähiympäristön laajentuessa yhä etäämmälle tutustuista ympyröistään.
MIllaisen kuvan lapsi muodostaa mielessään maailmasta, ihmisistä yleensä?
Oma maailmankuvani ihmisineen on romuttunut useamman kerran tässä elämäni aikana. Jopa niin, että koen tulleeni aivopestyksi lapsuudessa. Tapani ihmetellä, etsiä ja kyseenalaistaa kaikkea ei ole ollut hukkaan heitettyä aikaa, vaan on antanut suuren mahdollisuuden oppia erilaisia asioita monista eri näkökulmista käsin. Käsitykseni ihmisluonnosta on muotoutunut hyvin erilaiseksi, kuin mihin minun haluttiin uskovan lapsuudessa ja millaiseksi minua kasvatettiin.
Maailmankuvan romuttuminen on ehkä kuitenkin väärä sana kuvaamaan muutosta, jonka parissa myös työskentelen itseni kanssa? Ehkä laajentuminen tai vanhan ajattelun korvautuminen uudella olisi paremmin kuvaava? No, olkoon miten on asian laita, jokainen meistä varmaankin iän mukana kasvaa ja kehittyy edelleen uuden tiedon korvatessa tai täydentäessä jo opittua?
Kyseenalaistaessa kaikkea, ja kysyessä miksi-kysymyksiä, saattaa moniin asioihin saada erilaisiakin näkemyksiä ja oma ajattelu kehittyy ihan huomaamatta. Nykyisin oman ajattelun merkitys mielestäni korostuu, kun joka tuutista lävähtää silmien eteen kovin yksipuolistakin näkökulmaa asioihin. Itselleni esimerkiksi riitti tvstä uutisten katsominen jo vajaa parikymmentä vuotta sitten. Nykyisin tiedän kuitenkin paremmin, mitä maailmassa tapahtuu, vaikken uutisia tai tvtä seuraakaan.
Luen monia asioita jo päiviä ennen, ennen kuin sama uutisointi on ”lööpeissä”. Ihmettelen myös usein, miksi jokin tärkeä asia jää huomioimatta, kuten vaikkapa ne positiiviset tapahtumat ja seuraukset maailmalla? Eikö ihmiset halua positiivisia, iloisia asioita kuulla/nähdä? Vai onko nykyisin ihan se ja sama mitä maailmasta ja ihmisistä kerrotaan, kun ketään ei kuitenkaan kiinnosta? Vai onko ihmiset jo niin turtuneita valmiiksi pureksittuihin pelonsekaisiin juttuihin?
Entäpä erään uhoaminen historiallisiin tapahtumiin vedoten ja niin oikeuttaen tekonsa? Kuinka pitkälle historiaan katsotaan, satoihin vuosiin vaiko tuhansiin vuosiin?
Kysymyksiä itselle
Nykypäivänä elo on hyvin kiireistä, väsyttävää ja uuvuttavaa. Onko sellainen elämän tarkoitus? Ei ole, elämän ei pidä olla jatkuvasti ja vuosikausia näännyttävää ja ilotonta. Onni tulee eläen, juuri siinä hetkessä ja mitä elo sitten loppujen lopuksi onkaan? Se on se perusarki, joka on väistämättä jokaisella ihmisellä ihan omanlaisensa.
Kahta samanlaista kokemusta, näkemystä, elämää ei ole. Missä piilee ongelma silloin, kun omasta arkielämästä ei enää löydä onneaan, iloa? Missä on vika, kun mikään ei tunnu miltään? Onko aistien/tunteiden/kokemusten negatiivinen ylikuorma täyttänyt jokaisen huokosen ja kolon ja kökkö valuu yli äyräiden, koska luonnollista puhdistumaa ei pääse omaan elämään? Mikä tuo elämään raikkautta, mikä puhdistaa ja virkistää omaa elämää juuri silloin, kun koko oma maailma tuntuu raskaalta ja sietämättömältä?
Luonto ojentaa käsivartensa meitä kohti toivottaen meidät tervetulleiksi nauttimaan sen kauneudesta, mutta me pelkäämme sen hiljaisuutta ja ryntäämme ahtaisiin kaupunkeihin ja sulloudumme yhteen kuin julmaa sutta pakenevat lampaat.” -Kahil Gibran-
Se on kyllä totta, että TV:stä tulee vain vanhoja asioita uutisissa. Minulla menee pitkiäkin aikoja ilman niiden katsomista tai kuuntelemista. Pysyy kärryillä ilmankin.