Kuulumisia?

Mitä kuuluu? Niin, pitkästä aikaa on hyvä hetki miettiä myös itse omalle kohdalle, mitä kuuluu?

Tällä hetkellä tuntuu itseni kanssa, kuin työskentelisin ahkeraan; sisäinen motivaatio on korkealla jostain syystä. Ja nyt, kun lapset ovat isällään, minulla on aikaa ja mahdollisuus myös keskittyä omaan sisäiseen työskentelyyni kunnolla.

Arkeni on pääosin melkein kivutonta, mikä on ihan huippuhieno kokemus jo itsessään. Muutamia kertoja olen unohtanut kellontarkan lääkkeenottoajankohdan lähtiessäni koiran kanssa aamulla ulos ja en unohda enää, seurauksien ollessa hyvinkin kivuliaat. Hyvät yöunet ovat parantaneet oloani päivisin ja erityisesti aamut on helpottuneet hurjasti.

Edellinen mahdollistaa siten myös ajattelun. Aiemmin kipu eli kehossa niin voimakkaana, etten oikein voinut kunnolla edes ajatella mitään.

Uma nauttii elostaan jälleen lumen ympäröimänä ja itsekin olen sitä mieltä, että talveen kuuluu suuri määrä lunta. Mitä enemmän lunta, sen mukavampaa ja talvisempaa on. Mikä onkaan talvessa se pointti, jos ei lunta ole? Pimeää ja märkää? Lumi pehmentää kaiken ympärillään ja peittää synkän luonnon alleen, kuin pehmeä pumpuli. Mikä onkaan sen ihanempaa, kuin astua kotiin lumituiskuisen lenkin jälkeen juomaan kuumaa teetä tai kaakaota ja ihastella ikkunasta lumisen tuulen peittämää maisemaa kynttilän lepattaessa pöydällä?

Talviseen vuodenaikaan mahtuu paljon positiivisia asioita, mikäli niitä haluaa kokea ja nähdä, ihan vain astumalla ovesta ulos. (En itsekään pidä lumitöistä tai auton putsaamisesta metrin paksuisen kerroksen alta jne elämän sujuvuutta haittaavista tekijöistä, mutta vastapainoksi olen löytänyt paljon niitä asioita, jotka tekevät talvesta siedettävän ja keskityn niihin. )

Niin, mitä kuuluu? Kierrän aihetta kuin kissa leikkii hiirellään. Itseasiassa on aika vaikea vastata yksiselitteisesti tuohon, mitä kuuluu- kysymykseen. Se perusvastaus, ihan hyvää, on melkoisen tylsä vastaus ja ei kerro yhtään mitään mistään. Mitä kysymykseen kukakin vastaa ja mitä todellisuudessa haluaisi vastata, jos ylipäänsä joku olisi oikeasti kiinnostunut kuulemaan rehellisen vastauksen?

Parina iltana huilasin sohvan nurkassa viltin alla ja totesin, että vaihteeksi sekin on kannattavaa, heittää aivot narikkaan ja vaan tuijottaa netflix-sarjaa ja käydä erittäin ajoissa nukkumaan. Viikolla olikin paljon käveltyjä kilometrejä, pitkiä päikkäreitä ja pikkupuuhaa kotosalla. Toipumista edellisen viikon rasituksista.

Tällä erää minussa on meneillään jonkinlainen suojamekanismi, joka on jälleen herännyt jostakin syystä. Nyt puhun trauman jälkeisistä ”oireista” . Tämä valloillaan oleva suojamekanismi aiheuttaa minulle vaikeutta muistaa/painaa mieleen/säilyttää edellisten päivien tapahtumia ja siis yön aikana unohdan edellisen päivän, uuden aamun sarastaessa edessäni on aina täysin uusi päivä. Perusasiat joo muistan ja tiedän, ainoastaan tapahtumat edellisiltä päiviltä katoavat, en saa palautettua mieleeni, vaikka kuinka yritän, ellen ole kirjoittanut jotakin ylös.

Tunnistin tuossa jokin aika takaperin hetken, kun jokin muuttui minussa. Tilannetta tai aiheuttajaa en valitettavasti saanut kiinni, vain sen, että jokin muuttui minussa ja tunnistin itsessäni myös sen aikakauden, jota olen elänyt, kun traumat on syntyneet eli koin tiedostamattomia,ilmeisen useita triggereitä lyhyen ajan sisällä ja ne triggerit ovat sellaisia, joita en ole vielä tunnistanut.

Hieman harmittelen päivien katoamista, olin jo päässyt kovin pitkälle ja en osannut edes kuvitella enää, miltä tämä tällainen puhtaalta pöydältä joka päivä aloittaminen tuntuikaan.