Edelliset viikot on menneet jotenkin nopeasti ja aika kuluu taas ihan käsittämättömällä nopeudella. Samalla huomaan, kuinka en taas pääse kiinni rutiineihin, väsyttää liikaa ja olo on henkisesti melkoisen tahmea.Ulkona on sumuisen sateaa ja niin on omassa päässäkin taas sellainen aivosumu, että huhheijaa vaan. Hyvin alkaneen syksyn myötä mukaan tuli joku ihme flunssa ja sen jälkeen oloni on kurjistunut entisestään jatkuvien lihas,-nivelkipujen ja väsymyksen ja kaiken mahdollisen oireen kera. Peti kutsuu puoleensa huilaamaan useasti päivän aikana ja tätä nyt taas kestää jonkin aikaa ja oma sietokyky on kovilla, olisi paljon muutakin tekemistä, kuin huilata sängynpohjalla. Monta asiaa jäi nyt odottamaan parempia päiviä ja kyllähän se kismittää vietävästi. Syksy on itselleni monesta syystä tärkeää aikaa. Syksyyn on liittynyt läpi elämäni tapahtumia, joiden vaikutukset elävät edelleen minussa niin hyvässä kuin pahassakin. Keho muistaa, vaikkei mieli muistaisi ja se taitaa tuntua nyt myös huonontaen oloani entisestään. Viikonloppuna eksyimme kävelyllä tyttäreni ja hänen pienensä kanssa minun lapsuuteni maisemiin. Kävin itsekseni kulkemassa samaa metsäistä polkua, jota olin ihan pikkuisena tallustellut leikkiessäni ulkona aamusta iltaan. Yritin katsella ympärilleni, kuin pikkuinen minä olisi ollut jälleen siinä..On helpottavaa olla aikuinen, minä ja katsella maailmaa hieman laajemmin, kulkea hetken käsi kädessä sen pienen tytön kanssa..
Olen tätä tekstiä kirjoittanut nyt useamman päivän, aloittanut lauseen ja lopettanut jonkun pätkän. Hiljaa hyvä tulee, pitää malttaa joskus odottaa. Kärsivällisyys, sitä olen opetellut koko ikäni ja kyllä tuo ominaisuus alkaa olla minussa huippuunsa hiottua. Joskus on hyvä vain olla hiljaa, ilman sanoja voi sanoa enemmän kuin tarpeeksi. Tänään, keskiviikkona vihdoin kortisonikuurin voimin elämä alkaa voittaa, olo tuntuu kohenevan ja mietin heräänkö aamuyöstä ottamaan särkylääkkeen, jotta se ehtii vaikuttamaan siihen hetkeen, kun nousen ylös sängystä? Kokeilemisen arvoinen idea, ehkä ja voisin olettaa heräämisen sujuvan hieman ripeämmin? Tänään en nukkunut päiväunia, ajatus kulkee jälleen paremmin ja se omituinen kokemus aivosumusta helpottaa myös. Vastuu omasta voinnista on ihan itselläni, aloitan kortisonikuurin aiempien ohjeiden mukaisesti ja vointi kohenee sillä, niin kävi nytkin. Viikossa olo on kohentunut huomattavasti. Uman kanssa olen edistynyt vähän eteenpäin ulkoilun saralla. Tähän mennessä en siis ole uskaltanut pitää Umaa vapaana metsässä käydessämme ja koirapuisto onkin ollut ainoa paikka omaehtoiselle liikkumiselle. Yhteistyö meillä on aina ollut hyvää ja tänään siis kävimme paikassa, jossa vapaana liikkuminen on mahdollista ja siellä Uma on siis ennenkin rallitellut. Voi, mikä ilo näkyi koirasta ja selkeästi Uma halusi miellyttää (saada herkkuja) luoksetulon merkeissä. Kovin kauas ei minusta juoksennellut ja ikäänkuin jäi aina odottamaan pienen matkaan päähän, että tulemme perästä polkua pitkin. Maastoutuminenkin näköjään onnistui hyvin korkeaan heinikkoon ja siellä "piilossa" odotteli minun pyyntöä herkkujen luo. Kuvassa alempana on rallittelusta väsynyt, mutta tyytyväinen hauva, ja uskallan toistekin samaisessa paikassa päästää Uman vapaaksi juoksentelemaan.
