Tavoitteena iloa elämään!

Joskus elämän varrella on ollut aikoja, jolloin on tuntunenut olevansa ikäänkuin jumissa tai paikallaan kaikilla elämän alueilla. Mikään ei ole soljunut eteenpäin, ei ole ollut tavoitteita tai näköalaa tulevaan, tai jos jotakin onkin ollut mielessä, asia on tuntunut liian hankalalta ja ylitsepääsemättömän vaikealta. Otollinen hetki alkaa valua mielessän kohti masennuksen syviä syövereitä siis.

Mitäpä edellisen kaltaisten hetkien kanssa olen tehnyt? Siinä hetkessä, kun olen ymmärtänyt asian? Aikoinaan nuorempana mietin, mitä ja missä olen, vaikkapa kymmenen vuoden kuluttua ja tuolloin selkiintyi mielessä moni asia, elämä lähtikin kulkeutumaan tavoitteita kohti. Vuosia myöhemmin myös tajusin eläväni sellaista elämää, kuin olin silloin nuorena haaveillut.

Myöhemmin sitten tein ”leikkaaliimaa”-periaatteella paperille asioita, joihin halusin muutosta ja viimeksi kirjoitin ihan vain paperille vihkoon jokunen vuosi sitten asioita, joita elämääni toivoin. En tiedä, mikä taika siinä piilee, mutta olen huomannut jumittuneen elämän saavan vauhtia sen jälkeen, kun on itse itselleen listannut asioita, joihin muutosta haluaa. Nyt olisi jälleen minun aikani tehdä jonkinlaiset suuntaviivat elämääni. Muistissa on vielä edelliset; Sain juurikin sitä mitä halusin, eritoten työn ja varsinkin työnkuvan kanssa.

Tunnista, tunnusta ja toimi. Eli ensin tarvitsee tunnistella omassa elämässä ne asiat, jotka eivät ole sellaisia, kuin itse haluaisi niiden olevan. Tai saattaahan olla, että on jokin asia, mitä ei itse vielä näe tai ei halua nähdä vaikkapa ongelmana, mutta muut näkevät kehtaamatta asiaa kuitenkaan sanoa suoraan. Ja silloin pitää itselleen tunnustaa asia.

Toimiminen tulee myöhemmin, vähän niinkuin itsestään, alkuun riittää, kun pitää mielessä tunnistetun asian ja tekee jotakin, vaikka siivoaa sen ikuisuuskaapin, jonka syövereihin on hautaunut koko elämän kirjo.

Itselläni on paljon asioita, joihin pitäisi elämässäni saada jonkinlainen positiivinen muutos. Tosin, vielä useat asiat elämässäni ovat vähän niinkuin vaiheessaan, kesken vielä tai vasta aluillaan. Kirjoittaessa huomaan, että yritän kiirehtiä. Eihän minulla oikeastaan ole kiire mihinkään, joten miksi sitten taas muutoksia? Tunnista, sehän onkin vaikeinta tässä jutussa. Ja onko elämäni kuitenkaan sillä tavoin pysähdyksissä vielä? Niin, ei taida olla. Asiat ovat vain vaiheessaan, järjestäytymässä ja oikeastaan minun pitäisikin vain nyt löytää sopiva kompromissi eri asioiden kesken? Lopputulos, minkä haluan ja koen sopivaksi omaan elämäntilanteeseen lähitulevassa. Yleensä ihminen sen jo tietääkin, ääneen sanominen on vain jostain syystä vaikeaa, eli sen mitä oikeasti haluaa ja toivoo. Niin on itselläkin.

Suuntaviittoja, mitä ja mihin päin lähteä askeltamaan? Eli mitä tavoitteita on tulevassa. Tai ihan vain haaveilla, jos olisi mahdollista niin…Ja kirjoittaa heränneet aatokset ylös paperille, koneelle, ehkä piirtää tai etsiä kuvia ja liimata niitä johonkin vihkoon tai erilliselle paperille.

Omaan elämään kaipaan ainakin lisää iloa, pirskahtelevaa ja kuplivaa iloa, jokaiseen päivään. Sitä toivon myös läheisilleni. Edelliset vuodet on olleet kaikin puolin kovin raskaita itsekullekin, monien itsestä riippumattomienkin asioiden kanssa elämään sopeutumista ja sietämistä ja ilo on toisinaan ollut kovin kaukana meidän jokaisen elämästä. Joten ilo elämään on tervetullutta!

ajatuksia arki asenne elämä elämänhallinta ero harrastus hyvinvointi ilo isovanhemmuus joulu juhlat kasvatus kesä kevät kierrätys kiikkutuoliprojekti kiitollisuus kirjoittaminen kiusaaminen koira kokemuksia koti lapsenlapsi lapset lapsuus lepo luonto masennus mummoilu muuttaminen Onnellisuus onni pohdintaa siivous sisustus sle taapero tavarat terveys tunteet ulkoilu unelmat valokuvaus vanhemmuus

maaliskuu 2024
ma ti ke to pe la su
 123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031

Kuluvana vuonna uskalsin viimein toteuttaa vuosien mittaisen haaveeni oman blogin kanssa. Minulta asian todeksi saattamiseen vaadittiin melkein viisitoista vuotta 🙂 Vuodet ovat hioneet terävät särmät pyöreiksi ja soljuviksi sanoiksi antaen mielikuvitukselle raamit oikeiden kuvien kautta. Kaikella on tarkoituksensa!

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *