Kuvaan mielelläni taivasta, erityisesti loppukesän auringonlaskujen sävyjä. Puhelimen kameralla ei tule ihan niin hyvejä kuveja, kuin järkkärillä otettaessa, vaikka joskus puhelinkin onnistuu yllättämään. Nyt niin ei käynyt, vaan värit haalistuivat kovin.
Eilen ajellessa kotiapäin matonpesusta/iltauinnilta lasten kanssa, tuumailimme sitä, kun meidän kylällä ei ole uimapaikkaa mitenkään järkevän pyöräilymatkan päässä. Joessa uiminen on vähän niin ja näin kovan virran ja pyörteiden takia ja kelvollisia paikkoja ei oikein ole. Siis turvallisia. Jos haluaa uimaan, on lähdettävä autolla, aina päästäkseen veden äärelle.
Paikkakunnallamme on historian saatossa ollut jokeen rakennettuna uimaloita ainakin kahdessa paikassa ja ihmettelen, miksi niistäkin on luovuttu. Ennen oli edes uimahalli ulkoaltaineen auki kesäisin ja sinne oli mukava viedä lapset hellepäivinä. Nyt ei ole hallit kesäisin avoinna, ulkoallaskin on suljettu, kun se ensin isolla rahalla korjattiin ja sen jälkeen siis suljettiin. Uimaan siis pääsee meiltä, jos autolla liikkuu. Nykyisellä polttoaineen hinnalla on pakko miettiä yhdelle suunnalle niin kauppa-ostokset, kuin vaikka se matonpesukin ja onneksi löytyy uimapaikkoja parikin, missä on matonpesupaikka samalla rannalla.
Tämä toinen kuva otettu puhelimen ”pro”-versiolla ja sekään ei oikein ole minun mieleeni. No, kuvasta jää kuitenkin mieleen tunnelma, lämmin lempeä kesäilta, seesteinen ja rauhallinen olo/tunnelma lasten kanssa. Aikoinaan oli kovin haastavaa lähteä neljän lapsen kanssa rannalle yksin. Isommat kinusivat kavereita mukaan rannalle, vaan en tohtinut useinkaan ketään vierasta lasta ottaa mukaan, koska valvonta oli jo omienkin kanssa hyvin tuskallista näin aikuisen näkökulmalta katsottuna. Pari uimataidotonta sekä sitten jo uimaan oppineet, jotka olisivat sukellelleet itsensä uuvuksiin. Jouduin hyvin tiukkaan pitämään rajat, jotta sain koko lapsilauman hengissä kotiin asti. Itse en tuolloin kyennyt ollenkaan nauttimaan uimareissuista, koko ajan oli oltava valppaana ja pidettävä silmät tiukasti kiinni lapsissa, jotka väliin sukeltaessa hävisivät veden alle pitkäksikin aikaa. Lapsilla oli lasten erimielisyyksiä monista asioista, koska mm. joutuivat jakamaan uimaleluja, heillä oli tiukat säännöt rannalla ja vedessä sisarukset piti huomioida kaikessa.
Nykyisin tilanne on jo ihan eri. Sulassa sovussa näyttävät nuoret toimivan, ja osaan itsekin vain olla ja elää siinä hetkessä. Huilahtaa hetken, jos toisenkin…
