Aamu
Viideltä aamuyöstä kääntyilin ja vääntelin etsien parempaa nukkumisasentoa ja odotin herätystä puoli seitsemäksi. Nukahdin uudelleen, herätäkseni jokseenkin virkeänä aamuun. Pari kupillista kahvia ja suihkuun kiireellä kellon ollessa 7.15. Kävin varmistamassa nuorisoa hereille, toisella normaali koulupäivä ja toisella käynti terveysasemalla klo 9.00 alkaen. Kello 8.10 olin viemässä miesystävää omalle ajalleen terveysasemalle ja ehdin kotiin takaisin noin 8.30 lähteäkseni uudemman kerran viemään nuorta samaiseen paikkaan.
Siinä ajaessani kiireellä kotiin ensimmäiseltä kyyditykseltä, saan puhelun kolmannelta muksulta, joka kertoo jääneensä ulos vähissä vaatteissa, ollessaan lähdössä viemään lastaan neuvolaan ja kodin ulko-ovi oli pamahtanut kiinni, avaimien jäädessä sisälle. Puhelussa totesin, ettei meillä ole heidän vara-avaintaan ja en olisi ehtinyt muutoinkaan avuksi omien kiireideni keskellä. Onneksi oli heidän taloyhtiön ihminen nopea, päästessään avaamaan ovea.
Pääsin kotiin, kiireellä toiselle muksulle sidos jalkaan ja särkylääkettä suuhun ja kehoitus suoriutua kouluun. Ja jälleen menoksi, viemään toista terveysasemalle. Takaisin kotimatkalla muistan, että piti ottaa se mieskin mukaan samasta paikasta ja en pääse enää kääntymäänkään. Miehen kyyti luonnistuu toisella tapaa ja kotiin päästyäni huomaan jalkavaivaisen lapseni olevan niin kipeä, ettei omatoiminen kulku kouluun onnistu. Samalla hetkellä ovesta pelmahtaa sisälle kolmas lapseni poikansa kanssa, hänen tarjoutuessa kyyditsemään sisaruksensa kouluun ja minut apteekkiin hakemaan lääkettä ja kaupassakin olisi käytävä.
Autooni oli jäänyt miehen vaihtovaatteet ja muuta, mitä hän päivänsä aikana tarvitsee ja ne piti viellä samalla reissulla käydä viemässä hälle. Tietysti kodin kautta toistamiseen, koska unohdin juurikin ne vaatteet autooni ja kuljimme siis tyttären autolla.
Apteekki ja kauppa ovat onneksi samassa rakennuksessa ja asiointi sujui jouhevasti ilman ruuhkaa ja iänikuista jonottamista. Pikkumies näytti nauttivan sadepäivän kauppareissusta. Hän ei välittänyt kauppakeskuksen vakioporukasta, joka on pesiytynyt ikävällä tavalla sisätiloihin, vaan iloisena vilkutteli hymyileville ohikulkijoille. Lounasta pikkuihminen söi meillä sillä aikaa, kun vihdoin ja viimein itse pääsin koiran kanssa lyhyelle aamukävelylle metsään.Koira oli ihmeissään, kun koko ajan kodin ulko- ovi kävi edestakaisin.
Päiväunilleen pikkuisen pitikin sitten lähteä omaan kotiin, koska meillä ei ole tilaa rauhalliseen nukkumiseen. Ehdin itsekin pienen hetken istua, ennen jalkavaivaisen hakemista koulustaan. Oli jälleen ihanaa viettää hetki pikkumiehen kanssa, hän yllättää minut lähes jokaisella kerralla jotenkin, kehittyvien taitojen karttuessa huimaa vauhtia.
Kello on nyt 13 ja ensimmäinen kunnon rauhallinen hetki tälle päivälle. En ihan heti muista tällaista aamua olleen, ja vaikka aamun on ollut menoa sinne tänne, kaikki on kuitenkin mennyt hyvin ja vieläpä hymyssä suin.
Loppupäivä menikin sitten melkoisessa ”aivottomuuden” tilassa. Jotenkin ja johonkin se aika kului haahuillen? Pitkästä aikaa, tein päivälliseksi kananmunakastikkeen perunoilla ja punakaaliraasteella. Gluteenittomasti tehty kastike onnistui kerrankin, juhuu!
Lenkkeilin koiran kanssa vielä kahdesti, kuuntelin musiikkia huilatessa ja sulatellessa päivällistä. Yritin katsoa televisiosta ohjelmaa, vain todeten, ettei se kapine ole minua varten. Ennen maate menoa tuumailin vielä aamun kiirusta paikasta toiseen ihmetellen, kuinka jälleen, niin moni asia sattui ja tapahtui lähes yhtäaikaa? Voinen kuitenkin onnitella itseäni, selvisin tapahtumarikkaasta päivästäni hyvillä mielin.
