Palautuminen on tärkeää ja itsekin sen olen oppinut vasta ihan viime vuosina. Toki elämätilanne on nykyisin täysin erilainen ja lapsiperheen haasteet on jo takanapäin.
Lasten ollessa pienenpiä palautumiseen ei ollut mahdollisuutta, ja koko ajan oli jotakin tekemistä, jotta arki rullasi jokseenkin sujuvasti. Oli pakko jaksaa, vaikkei olisi jaksanutkaan. Nykyisin palautuminen on mahdollista pitkin päivää ja se on helpottanut oman jaksamisen säätelyssä huomattavasti.
Toki omat sairaudet ovat vaikuttaneet paljon myös jaksamiseen ja nyt voin ilokseni todeta pahenemisvaiheen olevan ohitse ainakin Sle:n osalta. Selkäoireilut ovat vähentyneet myös, tiedostamalla oireita ylläpitävät mekanismit sekä hyväksymällä pitkin hampain joka aamu sen, että kipu on osa elämää ja sen kanssa on elettävä tavalla tai toisella.
Nykyisin ihmettelen tuota palautumista, sekä ennenkaikkea olen kovin kiitollinen huomatessani olevani oikeanlaisessa työssä erittäin työkykyinen. Hoitajan työhön ei terveyteni enää riitä, liekö se koskaan riittänyt historiaani miettien? Ehkä sekin kertoo jotakin nykyisestä työstäni, kun palaan erittäin mielelläni lomalta takaisin? Samaa ei koskaan voinut sanoa hoitotyössä ollessani.
Hieman kauhistelin loman alkaessa, että miten saan ajan kulumaan ilman sen suurempia suunnitelmia ja hyvinhän tämä aika mennyt kuitenkin. Tekemistä on riittänyt ihan mukavasti ja tähän kohtaan lisäisin ne kuvat kollaasina, ellen olisi jotenkin onnistunut hävittämään niitä tuonne bittiavaruuteen.
Olen tehnyt lomallani pieniä, mutta merkityksellisiä juttuja omaa elämääni silmälläpitäen. Asioita, joita en ole ennen kokeillut, mutta joista olen kuitenkin haaveillut aiempien vuosien aikana.
Kävin nuorimman tyttäreni kanssa poimimasssa mansikoita suoraan pellosta ja hitsi, kuinka kivaa se olikaan. Voi, kun olisin ymmärtänyt viedä lapset aikoinaan keräämään mansikoita pellolle…Ei siinä kauaa mennyt yhden ämpärin täyttämisessä.
Loman alkuun meillä vieraili kaukana asuvan tyttäreni perhe ja sain viettää paljon aikaa pikkuisen kanssa. Kävimme myös päivän reissussa isolla porukalla korkeasaaren eläinpuistossa ja yhtenä päivänä reissasimme huvipuistoon, pääsinpä minäkin laitteisiin pitkästä aikaa pyörimään. Vierailimme vastavuoroisesti myöhemmin myös heillä viettämässä ensimmäistä synttäripäivää viikonlopun mittaisella pikavisiitillä. Rohkenin uimaan, parin vuoden tauon jälkeen ja en olisi ikinä uskonut pysyväni suppilaudalla vielä tämän ikäisenä, vaan hyvinhän tuo tasapaino oli hallussa.
Olen askarrellut, ja nikkaroin mm. tason sohvan taakse. Tylsä ilme seinustalla sai heti eloa ja virkisti huoneen ilmettä. Taulut pääsivät pois säilytyksestä parin vuoden takaisen muuttomme jäljiltä.
Olen myös edelleen karsinut tavaroita, niitä joita emme ole tarvinneet edelliseen vuoteen kertaakaan. Karsimisessa ajattelen läheisiäni ennenkaikkea, heidän työmääräänsä, sitten kun minusta joskus aika jättää. En koe reiluna, että jättäisin jälkeeni hirmuisen tavarakuorman, jonka läpikäyminen veisi aikaa, vaivaa ja rahaa jätemaksuina ja muina kuluina.
Omalla kohdalla edessä on tuo hirmuinen työmaa, ja kauhulla ajattelen, miten ihmeessä sellaisesta urakasta selviää, kun monen sukupolven rojut on kerääntyneenä jonnekin. Kauhistuttaa myös, millaiset riidat on tiedossa meidän sisarusten kesken ja jo nyt tiedän, ettemme selviä vanhempamme poismenosta sitten joskus ilman lakiapua. Itse olen miettinyt jopa kokonaan perinnöstä luopumista, mutta sitten se kaikki jää lasteni harteille, ja sitäkään en haluaisi.
Jaa, ehkäpä on aika ohjata ajatukset taasen toisaalle…Iloisempiin ajatuksiin. Kirjoitan monesti tajunnanvirtaa, ajatuksia joiden aiheet polveilevat asiasta toiseen. Koen sen jollain lailla olevan enemmän merkityksellistä, kuin että päättäisi jonkin tietyn aiheen ja pyrkisi pitäytymään siinä sitten.
Kesään on mahtunut myös syntymäpäiviä ja sen myötä uusien ihmisten tapaamisia. Vapaa-ajalla jännitän hirmuisesti tilanteita, joissa joutuu tekemisiin vieraiden ihmisten kanssa ja koen hyvin usein epämukavuutta ja halua poistua paikalta. Tilanteisiin sopeutuminen vie voimavaroja ja olenkin aina ihan loppu juhlien jälkeen. Vielä yhdet ja sitten voi juhlimisen tauottaa joksikin aikaa.
Paljon on siis ollut tekemistä, tapahtumaa ihan omassa lähipiirissä, lasten ja lastenlasten kanssa ja tietty myös sitten kotosalla. Ennen loman alkua mieli meinasi lähteä laskuun ihan huolella, ja aloin huolestua siitä, mitä jos se kaiken nielevä masennus olisi kurkkinut ovella, ehkä se kurkkiikin? En onneksi pelkää sitä, tiedän mitä masennus on pahimmillaan ja tiedän senkin, että joskus helpottaa.
Omalla kohdalla epävarmuus tulevasta on takuuvarma keino saada mieli maahan, samoin taloudellinen epävarmuus ja nyt nuo molemmat kurkkivat syksyä kohti mennessä. Töiden jatkumisesta ei ole mitään tietoa ja sen myötä kaikki muukin muuttuu epävarmaksi. Huoli ja yliajattelu alkavat saada otettaan, mutta myös aivot alkavat miettiä vaihtoehtoisia ratkaisuja. Tällä hetkellä itsellä ei ole mitään suunnitelma b:tä, vaan olen toivonut, uskonut ja luottanut elämän vihdoin kantavan ainakin työn muodossa.