Positiivisia muutoksia

Muuton myötä moni asia on hieman muuttunut. Yhtenä merkittävänä muutoksena on ollut lenkkipolkujen maisemanvaihdos koiran kanssa.

Käymme aamuisin pidemmällä kävelyllä ja opettelemme reittejä. Olen melkoisen rohkeasti seuraillut jo valmiiksi tallattuja lumisia polkuja metsässä ja pari mukavaa kierrosta onkin jo löytynyt. Perinteiselle pururadallekin pääsee melkein kivenheiton päästä, kunhan lumet ja hiihtokelit sulavat. Koirapuistoon on myös todella lyhyt kävely ja tiedossa saattaapi olla Umalle uusia koirakavereita?

Aika menee todella nopeasti minun touhutessa uudessa kodissa järjestellen ja siivoillen paikkoja. Eilen metsästin hyllypaperia ja sain jälleen todeta, miten tästä kaupungista ei tosiaan löydy sitä, mitä tarvitsisi. Eräskin jättisuuri marketti oli kyllä pullollaan mitä erilaisimpia lahjapaperirullia kalliilla metrihinnalla, vaan ainuttakaan hyllyparirullaa sieltä ei löytynyt. Myyjäparkakin oli hieman ihmeissään, ei ilmeisesti ollut koskaan kuullutkaan hyllypaperista?

Itsekään en ole tosin käyttänyt mokomaa hyllypaperia varmaan pariinkymmeneen vuoteen ja nyt ajattelin tosiaan suojata käytöltä hyllyt. Ainakin siis sellaiset hyllyt, jotka ovat kovalla käytöllä. Onneksi löysin joulupaperia, joka ei ole kuvioinniltaan joulua, ja se saa kelvata hyllyihin toistaiseksi.

Valaisinprojektia

Olen vähän niinkuin salaa haaveillut tietynlaisista lampuista. Nyt on sellainen koti, jossa on olohuoneessa tilaa kunnon kokoiselle valaisimelle ja tosiaan tartuin heti tilaisuuteen hankkia sellaisen kotiini. Pienen puhdistus,-ja kiillotusprojektin jälkeen minulla on viimeinkin ihan oikea kruunu katossa.

Välkehtivät pisarat lampusta irroitin ja ne liotin pölyistä ja rasvasta ja järjestelin huolellisesti kiinnitystä odottamaan. Suurin työ lampun kanssa odottaa vielä aloitusta, eli kiillotus. Mietin hetken, josko olisin ajan patinan jättänyt pintaan, vaan sitten tuumasin, että haluan lamppuun entisajan kiiltoa ja loistoa, kuten se on ollutkin alkujaan ja patinoitukoon katossa sitten uudemman kerran.

Kuvat ovat ennen puhdistusta/kiillotusta

Sisäilman laadulla on todella suuri merkitys yleiseen jaksamiseen ja terveyteen ylipäänsä. Uudessa kodissa herään virkeänä, aivosumu alkaa kadota ja koko kehoa vaivannut nuutunut olokin tuntuu olevan historiaa. Muuttamisesta näyttää olleen paljon positiivista vaikutusta kaikkeen elämään ja ympäristön vaihdos jo itsessään piristää pitkäksi aikaa. En voi oikein sanoin kuvailla sitä, miten kiitollinen olenkaan tällä hetkellä.

Parhainta mahdollista kevään odotusta kaikille teille!

Talvinen metsälenkki

Maisemat on kotimetsässä hurjan kauniita. Olemme saaneet päivittäin nauttia -10asteen pikkupakkasesta lumen kuorruttamissa maastoissa. Jouluinen levollinen tunnelma valtaa mielen ihan väkisinkin näissä maisemissa.

Lumihangessa tarpoessa ja Uman hyppiessä hankeen elämä tuntuu siedettävältä. Ulkona unohtuu arki ja arjen pienet huolet, joista jouluinen stressi ottaa oman osansa. Näissä maisemissa pää tyhjenee tehokkaasti kaikesta ja mieli ikäänkuin nollautuu.

Uman luonne on kultaa, tässäkin kuvassa se kiltisti istahtaa odottamaan, että mamma saa asiansa hoidettua eli kuvat napattua puhelimeensa. Ihan kuin tämä koira ymmärtäisi, että olisi jotakin tärkeää meneillään? Hetkeä aiemmin vastaan polulla tuli kolme isohkoa koirakkoa, väistimme pensaikkoon, josta käsin Uma katseli ohittavia koiruuksia. Onneksi väistimme, koska yhden koira ei pysynyt omistajansa hallinnassa päästen turhan liki meitä. Hyökkäsi meitä päin, jos se kuvaisi parhaiten ohitustilannetta?

Onneksi Uman luonne on kiltti kaikinpuolin ja se ei reagoinut takaisin, vaan antoi ohituksen tapahtua ilman häiriötä, kuten yleensäkin hihnassa ollessa ei välitä muista, ellei saa lupaa.

”Joko hei mennään”? Nyt pitäisi jo liikkua eteenpäin!!! ”Noh, upotan kuonon lumihankeen ja nuuhkin jälkiä sitten”.

Kauempana oli jokin, mikä sai Uman mielenkiinnon heräämään? Peura, jänis, kettu? Susikin on nähty viimeksi syksyllä näissä maisemissa.

Metsäinen ympäristö on minulle tärkeä elementti. On todella luksusta, että pienen pieni pläntti metsää alkaa heti takapihalta ja erikseen ei tarvitse minnekään lähteä. Vaihtelevat maastot, joita kulkea koiran kanssa tuovat arkeen hyvää liikuntaa, raitista ulkoilmaa sekä mieli lepää ja hiljenee luonnossa, jossa kuuluu oikeastaan puiden kahina ja lintujen laulu. Joskus on taasen täysin hiljaista, kuten kuvassa, mikään ei liikkunut, ei pitänyt ääntä.

Hyvää uutta joulukuista viikkoa jokaiselle!

Stressin purkua kirjoittamalla

Aamu valkenee hiljalleen, ulkona on vihdoinkin talvi ja pikkupakkanen. Luntakin on satanut mukavasti kuorruttaen ympäristön kauniiksi talviseksi ihmemaaksi. Hiljaisuuden ulkona rikkoo vain linnun piiperrys silloin, tällöin. Luonto nukkuu.

Koira on nauttinut omasta elementistään, hyppii ja loikkii innoissaan kinokselta toiselle ja uppoaa jälleen puoleen koiraan asti lumeen. Tätä on jo odotettu. Perinteisesti myös koko kuono katoaa lumeen ja ylpeänä pitää luminokaretta nenässään jolkotellen eteenpäin.

Ihan kuin lunta olisi nyt enemmän, kuin vuosiin näihin samoihin aikoihin? Hyvä niin, olen iloinen siitä, jos ja kun talvi on talvi kaikessa perinteisessä muodossaan eli pakkasta ja lunta; mitä enemmän, sen parempi. Elämä on helpompaa kaikinpuolin lumen kera.

Kirjoittaessa tätä, Uma hiipii uniltaan ja käy kysymässä, josko lähdettäisiin ulos kurkistaen samalla kulman takaa katsoen minua kovin kysyvästi. Kohta mennään, ihan kohta…Itsellekin on jälleen ilo lenkkeillä lämpöisin talvitaminein, ei tarvitse pukea kerroksia kerroksien päälle ja silti hytistä kylmästä. Sain itseäni niskasta kiinni, päästen viimeinkin talvitakkiostoksille. Takki löytyi kovin yllättäen jo ensimmäisestä kaupasta ja vieläpä ensimmäinen, jota päätin sovittaa- harvoin käy siis noin, yleensä joudun tekemään kymmeniä sovituksia ja mikään ei oikein tunnu istuvan päälle, mikään ei näytä omaan silmään hyvältä tai jotakin muuta pientä, mutta häiritsevää.

Löysin myös lämpöiset kengät, joissa jalat ei palellu, vaikka ulkona olisi kuinka kylmä. Villa ja huopa materiaalina vaan yksinkertaisesti toimii näillä leveysasteilla ja minun jaloilla. Muistelen lapsuudessani minulla olleen kiljuvan punaiset huopikkaat, sellaiset missä ei kumipohjia ollut ja muistelen myöskin, miten olivat lämpöiset jalkaan.

Viime viikolla olikin ensimmäiset yli kymmenen asteen pakkaset ja kokemuksesta jo tiedän koiran viihtyvän ulkona paremmin ja pidempään kovalla pakkasella. Lämpimät kengät tekivät tehtävänsä ja minun ei tarvinnut kiirehtiä kotiin varpaiden paleltumisen vuoksi, vaan saatoin kulkea Uman perässä metsässä niin kauan, kuin oli tarpeen ja ulkoilukokemus kirpeässä pakkassäässä oli nautinto tällä kertaa. Puissa kimmelsi jäinen huurre, joka kimalteli matalalla paistavan auringon kanssa kilpaa, painuen hetimiten takaisin näkyvistä.

Syksyllä kaivoin keskenjääneet pitkävartiset villasukat käsiini ja hyvin vähän kerrallaan niitä neulon. Ehkä valmistuvat talven aikana, tai sitten eivät. Kiirus ei onneksi ole ja sukkien kokoa katsellessa, mietin kelle olinkaan niitä oikein tekemässä? Noh, ei silläkään ole väliä, kiire loppui minun osalta kolmen vuoden takaiseen sydämen ohitusleikkaukseen ja sen jälkeen olen opetellut elämään kiireettä ja turhia hötkyilemättä.

Olen myös opetellut helppoa, nopeasti virkaten tehtyä pipoa. Lasten ollessa pieniä, neuloin ja virkkailin heille pipoja ja aina sen hankalimman kautta. Nuorempana ja ennen lasten syntymiä tein paljon erilaisia pöytäliinoja ja muita käsitöitä myöskin. Nyt muistelen uudelleen erilaisia tekniikoita, josko innostuisin uudelleen tekemään vaikkapa pitsisiä pöytäliinoja?

Käsitöissä ohjeiden kääntäminen vasenkätiselle on hieman hankalaa ja monesti joudun soveltamaan ja hyväksymään lopputuloksen olevan hieman erilainen, kuin alkuperäisessä ohjeessa oleva. Olen oppinut niin neulomisen, kuin virkkuunkin silmukat tekemään omalla tavallani ja ulkonäkö niissä poikkeaa yleensä oikeakätisen vastaavista silmukoista.

Vasta nyt ymmärrän peruskoulun käsityönopettajien moitteet siitä, kun en ikinä saanut silmukoita näyttämään samalta, kuin oikeakätisten oikeaoppiset luomukset. Samat opettajat eivät sitten kuitenkaan osanneet opettaa vasenkätisen neulontaa tai virkkuuta ja jättivät minut selviämään yksin ja toivoivat, josko joku vasenkätinen läheinen olisi minua opettanut. Virkkauksen saloihin minut opasti kummitäti, joka omalla taitavalla esimerkillään kannusti yrittämään silmukka kerrallaan. Neulominen on jäänyt perusvillasukkiin, vaikka olisin toivonut oppivani tekemään niitä monimutkaisiakin neuleita,-kuvioita. Ohjekirjasta tosiaan ei ole mitään apua, koska aivoni eivät kykene kääntämään silmukoita vasenkätisyydelle.

Aloitin tosiaan muhkupipon virkkausta ja vaikka kuinka yritin, en saanut samanlaista jälkeä, kuin ohjeessa eli oikean ja nurjan puolen symmetristä samanlaisuutta. Joten, tulossa on vasenkätinen pipo 🙂 .

Huomaan hieman kokevani ylimääräistä stressiä näin joulun lähestyessä, kuten aina ennenkin. Lahjat, syömiset ja muut jouluun liittyvät valmistelut saavat aikaan melkein harmaita hiuksia. Tiedossa on jälleen kaikenmaailman kompromissejä, yritystä pitää ihmiset tyytyväisinä pienellä budjetilla. Samalla kamppailen oman jaksamisen kanssa ja kyllä se niin on meidänkin perheessä, että minun tehtävänä on se joulun luonti. Jos en tee jotakin, ei sitä kukaan muukaan ymmärrä tehdä ja jokainen odottaa kuitenkin, että jouluun kuuluu ne tietyt jutut, mitkä on aina ennenkin olleet. Äiti hoitaa, äiti tekee….

Kuka hoitaisi minua, äitiä? Kuka tekisi minulle, äidille joskus jotakin vastavuoroisesti? Tätä pohdin kaikkein väsyneimpinä hetkinäni, stressin ja liiallisen kuormituksen jälkeen, kun palautuminen on luokkaa nolla ja hektisyys vain elämässä jatkuupi päivästä toiseen tai ikävien sattumusten sarja iskee kapulansa rattaisiin, kuten viime viikkoina on ollut ikäviä tapahtumia yksi toisensa perään.

Oma mieleni onneksi suojaa minua, ja en muista tapahtumia. Olen onnistunut elämäni aikana luomaan itselleni muistin mustan aukon, jonne voi kipata kaiken ikävän, jotta seuraavana päivänä kykenen toimimaan normaalisti, niinkuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Yön aikana ikävät tapahtumat vain häviävät muistista. Asioiden ja tunteiden käsittely tapahtuu sitten, kun on aikaa ja tilaa prosessoida niitä rauhassa. Tämä oli aikanaan yksi syy oman kirjoittamisen aloittamiselle, jotta muistaisin myöhemmin. Vahvasti traumatisoitunut mieli toimii omalla kohdalla kovin tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti, vaikkei se aina niin mukavalta tunnukaan, kun ei kunnolla eilistä päivää kykene muistamaan.

Kaikesta huolimatta, hyvää loppuviikkoa kaikille!

Kaaoshallinta pähkinän kuoressa

Koti on paikka, jossa vietetään aikaa, tehdään eri toimintoja ja pidetään yllä hyvinvointia. Ainakin noin yleisesti ajatellen. Koti on paikka, jossa pitäisi olla mahdollisuus voida hyvin, kaikinpuolin.

Itselleni on aina ollut tärkeää kodin hyvinvointia lisäävät toimet; Turvallinen ilmapiiri, seesteinen, selkeä ja siisti ympäristö. Tartun toimeen viimeistään siinä kohden, kun johonkin alkaa jatkuvasti kerääntyä jotakin. Tasot oikein houkuttelevat tavaratoita, kutsuvat ja huutavat tyhjänä päälleen kaikenlaista.

Olen selättänyt monia haasteita elämäni aikana ja yksi suurimmista on ollut kodin ja sen eri toimintojen selkiyttäminen sekä kaaoksen välttäminen, joka voisi olla mahdollinen seuraus ilman tietoista toimintaa kodin eteen. Järjestyksen vaihto auttaa hallitsemaan mahdollisia kaaoksen alkuja.

Haluni ja tarpeeni voida hyvin itselleni luontaisessa ympäristössä on ohjannut minua läpi elämän tekemään erilaisia ratkaisuja kodissani. Pienistä teoista on tullut osa automaattista rutiinia, joista kiinnipitäen sain monilapsisen perhearjen toimimaan jokseenkin sujuvasti ja ennenkaikkea ilman kaaosta.

Kaaos kotona olisi voinut ollakin vaihtoehtoinen tilanne kotona, olihan siihen lasten ollessa pieniä kaikki mahdollisuudet. Ja kaikki mahdollisuudet käytin kaaoksen taltuttamiseen ja niin monista tavoistani tuli osa arkea, joka toistui vuodesta toiseen.

Koti on siis paikka, jossa jokaisella jäsenellä on oikeus voida hyvin. Hyvinvointi lähtee aina omasta halusta sekä kyvystä ja tekemisistä hyvinvoinnin eteen. Jos kotosalla ahdistaa tai sinne ei ole mukava palata, voi miettiä miksi asia on niin ja pyrkiä tekemään muutoksia elämäänsä kodin kautta.

Vietämmehän kotona kuitenkin paljon aikaa, ja voisi jopa ajatella kodin olevan koko elämän siivouskomero, viihdekeskus, makuuhuone, ravintola, pesula jne. Kotiin pitää siis mahduttaa eri toimintoja jo pelkän elämän ylläpitoon.

Koti on yleensä höystetty erilaisilla tavaroilla. On niin totta, että mikä tahansa tavara vaatii jonkinlaista huolenpitoa. Pölyt pitää vähintäänkin pyyhkiä, jos kyseessä on pelkkää silmäniloa tuottava esine ja jokainen kotiin tuotu tavara pitää myös säilyttää jotenkin. Yleensä tavaroita hankitaan kotiin jotakin tiettyä käyttötarkoitusta varten, jotakin tarvetta varten. Joskus taasen emme voi vastustaa kiusausta ja sorrumme heräteostoihin sen enempää miettimättä, mitä ja miksi tulikaan jokin tuote hankittua kotiin? Huolenpito kotiin hankittavasta tavarasta on hyvä miettiä jo etukäteen. Missä ja miten tapahtuu säilytys ja käyttö? Miten tavara puhdistetaan ja tuleeko se varmasti käyttöön ja tarpeeseen. Onko kyseiselle tavaralle säilytystila vai pitääkö sitä varten tehdä tilaa johonkin? Oletko valmis huolehtimaan tavarasta jatkossa?

Kaaos kotona ei luo hyvinvointia, päinvastoin. Ympäristön kaoottisuus ja suoranainen sotku ja epäjärjestys aiheuttavat ahdistuksen kaltaisia tuntemuksia, ehkä jopa suoranaisia stressaavia olotiloja ja ne heijastuvat kaikkeen olemiseen ja tekemiseen alitajuisena huolena ainakin.

Ennen jonkin asian hankintaa kannattaa siis todellakin miettiä tarkkaan, onko tavaralle olemassaoleva tila tai paikka säilyttää vai pitääkö ensin esimerkiksi luopua jostakin tai järjestää paikka uudelle tavaralle?

Onneksi jokainen voi vaikuttaa omaan kotiympäristöönsä, niin positiivisesti kuin negatiivisestikin. Valinta on itsellä. Kodin seesteisyys ja mukava tunnelma tukevat kaikenlaista hyvinvointia monin eri tavoin ja sellainen on mahdollista jokaisen saavuttaa omilla toimillaan.

Mieti, mihin kaaos yleensä syntyy kodissasi? Ja miksi se kaaos pääsee syntymään juuri siihen mihin se tulee? Voiko asialle tehdä jotakin? Yleensä kaaos pääsee yllättämään niiden tavaroiden joukkoon, joille ei ole kodissa omaa paikkaansa tai niiden vieminen paikalleen on joko hankalaa tai peräti mahdotonta jonkin muun syyn vuoksi?

On vaikea välttää kaaoksen syntymistä kotona, jos tavaroilla ei ole paikkaa, mihin niitä laittaa. Kaiken seesteyden takana on mietitty paikka kaikelle. Jokaisella asialla on oma ehdoton mietitty paikkansa siellä, missä jotakin asiaa eniten ja useimmiten tarvitsee.

Minulla meni vuosia, ennenkuin ymmärsin avainten ja rahapussin oman paikan merkityksen. Jokainen lähtö kotoa merkitsi minulle ja yleensä muillekin perheenjäsenille töitä etsimisen muodossa ja voin sanoa sen olleen todella ikävää, kun muutoinkin saattoi olla kiirus ja sitten etsittiin avaimia tai jotakin muuta yhtä oleellista. Nykyisin piilota ja etsi avaimet-leikki on todella harvinaista, koska palautan avaimet tms. niille varattuun paikkaan, ellei jää takin taskuun.

Kipupisteitä kodissa on edelleen, joita yritän edelleen ratkoa. Todellinen tilanpuute aiheuttaa ongelman, johon en vielä ole keksinyt toimivaa ratkaisua esimerkiksi eteisessä, johon lipaston päälle kertyy lasten viikoilla mm. koulukirjat, reppua, kypärää, mainokset on helppo väin jättää siihen ensimmäiseksi eteen tulevalle tasolle, kuten myös pahvilaatikot, joita meille tulee tasaiseen tahtiin miesystävän toimesta.

Keittiössä syömme ruokapäydän äärellä, mutta keittiön pöytää joudumme käyttämään kaikkeen muuhunkin, kuin pelkkään syömiseen ja siivous eri toimintojen mahdollistamiseksi käy joskus rasittavaksi. Huonekaluin voisin saada esimerkiksi läppärit pois, seilaamasta edestakaisin pitkin keittiötä, vaan tilanpuute tässäkin tulee vastaan.

Kodin yleisilmeen voi pitää helppohoitoisena, erityisesti jos on taipuvainen saamaan kaaoksen aikaan. Pitää muistaa, ettei tavarat itsestään ilmesty näkyviin ja ne eivät myös mene itsestään omalle paikalleen. Jos erilaisille tasoille ja pinnoille kasaantuu tavaraa huomaamatta, voi huonekalut pyrkiä sijoittelemaan sellaisiin paikkoihin, ettei niiden päälle ole helppoa laskea käsistään asioita ensimmäisen tilaisuuden tullen?

”Laitan tämän tähän vain hetkeksi, ja vien pois myöhemmin”? Tämä on tuhoisa ajatelma ja teko ajatellen kodin viihtyisyyttä ja kaaoksen hallintaa. Se hetki voi venähtää pitkäksikin ajaksi ja silmä ikäänkuin tottuu tietyssä paikassa olevaan asiaan ja sitten siihen ei enää kiinnitä huomiota, mutta alitajuisesti se häiritsee koko ajan, vieden tilaa muilta aatoksilta. Itselle annettu lupaus toimii taustalla, kuin kiintolevy konsanaan ruksuttamassa. Oma vinkki tällaiseen taipumukseen on se, että ottaa kylmästi itseä niskasta kiinni ja vie heti tavarat omille paikoilleen, oli tilanne mikä tahansa. Vaikeaa toiminta on tosin silloin, jos asialla ei ole sitä omaa paikkaansa jo valmiina. Itse siirrän ne huonekalut uuteen järjestykseen, jos huomaan jonkin mööpelin alkavan kerätä tavaraa päällen. Inhoan ylikaiken tavaraa, mikä on väärässä paikassa tai näkyvillä ja mikä ei johonkin kohtaan kuulu.

Jouduin itse aikoinaan nuorena aikuisena tekemään kotiini muutoksia allergiasiivouksen vuoksi. Samat ohjeet toimivat hyvin kaikille, jotka haluavat mahdollisimman pölyttömän ja siivousten kannalta helppohoitoisen kodin. Yksi parhaista opeista onkin kodin/sisustuksen järjestäminen niin, että siivous on mahdollisimman helppoa ja jokaiseen nurkkaan pääsee käyttämättä yliluonnollista akrobatiaa 🙂 . Siivouksen pitäisi sujua niin, ettei huonekaluja tai tavaroita tarvitse siirrellä edestakaisin imurin ja lastan tieltä pois, pölyt voi pyyhkiä nopeasti ja tehokkaasti koko kodista ja materiaalit kotona on pestäviä, pölyämättömiä ja helppohoitoisia muutoinkin.

Muistelen nuorempana siivonneeni perinteisesti kaksi kertaa vuodessa sellaisen suursiivouksen, koko kodin lattiasta kattoon ja säilytystilat,-kaapit ja komerot tehden juhannus,-ja joulusiivot ikkunoiden pesua unohtamatta. Tein niin, koska olin oppinut, että niin pitää tehdä ja kaikki tekee niin ja urakkaa riitti…Juhannus,-ja joulusiivot taisivat olla ensimmäisiä siivoukseen ja kotiin liittyviä juttuja, jotka kyseenalaistin ja aloin pitkin vuotta käymään läpi säilytystiloja,-kaappeja yhden kerrallaan.

Kertarysäyssiivous jäi nopeasti historiaan omalla kohdalla ja huomasin, miten paljon helpompaa olikaan elää, kun arjessa sai rauhassa ja tarpeen mukaan järjestellä/siivota/karsia tavaroita. Näin tehden koti alkoi tuntua ja näyttää paljon mukavammalta myös ilman hermojen ja terveyden menetystä. Itse siivoustyön määrä vähentyi huomattavasti ja kaapistot ja muut säilytystilat tulee nykyisin siivottua paljon paremmin ja useammin, kuin vanhantavan juhlapyhä siivouksin. Useamman pikkulapsen vanhempana suursiivous kertarysäyksellä on myös vaikeaa järjestää, kaiken muun arjen ja lasten huolenpidon keskelle.

”Jos tarvitsen tätä joskus?” Kuulostaako tutulta ajatukselta samalla, kun siirrät tavaran jonnekin mahdollista tulevaa käyttöä varten? Tämä ajatus tulevasta tarpeesta on jotenkin tuhoisa siinä mielessä, ettei mitään voisi heittää pois, mistään ei voisi luopua mahdollisen tulevan tarpeen vuoksi. Tällä ajatuksella tavaramäärä kasvaa kasvamistaan ja riskinä voi ollakin, ettei kyseistä tavaraa tule ikinä edes tarvittua? Silti se mahdollinen tarve tavaralle kummittelee siellä jossakin säilytyksessä vieden tilaa niiltä asioilta, joita oikeasti tarvitsee arjessa jokapäivä ja näille tavaroille ei ole sitten välttämättä omaa paikkaansa mahdollisen tilanpuutteen takia?

Itselläni sääntönä on vuoden takaraja noin, eli sellaiset asiat saavat poistua kodistani, joita en ole tarvinnut noin vuoteen. Poikkeuksena tästä on joitakin tunnetavaroita, joilla on jokin käsittämätön tunnearvo. Onneksi niitä ei ole kovin montaa, hilloan esimerkiksi lasteni muutamia vauvavaatteita, vaikka kokemus nyt osoitti, ettei niistä iloa ole lapsille. Ei kelpaa heidän päällään/käytössään olleet jutut, vaan uutta pitää saada. Ymmärrän. Joten olen näistäkin luopunut jo suurimmasta osasta. Nykyhyvinvoinnin aikana kaikkea on saatavilla uutena, hinnatkaan eivät päätä huimaa ja pula-aika on siis vain kulkenut perintonä sukupolvelta toiselle.

Nykyisin pidän sääntönä omassa kodissani tavaran määrän hallintaan liittyvää ajatusta. Kotiin tuotua tavaraa kohden poistan yhden vastaavan ja näin ollen tavaramäärä ei pääse kasvamaan ja viemään tilaa rajallisista tiloista hankinnoista huolimatta. Omassa toiminnassa myös tavaramäärän hallinta on saanut uusia ulottuvuuksia ja nykyisin teen pienimuotoista karsimista tavaroiden suhteen säännöllisesti. Eli, karsi, karsi ja karsi. Näin erityisesti silloin, jos mietit hankkivasi kotiisi lisää säilytystilaa tavaroillesi ja kaaos on ovella tilanpuutteen vuoksi. Mieluummin karsi tavaraa, kuin hanki ylimääräistä säilytystilaa.

Näin joulun aikaan ja muutoinkin elämässä on hetkiä, jolloin on aika antaa ja saada lahjoja. Monesti kotiin tulee tavaroita lahjoina, ja toisinaan lahjat voivat olla peräti ei-toivottua krääsää, mille ei vain löydy käyttöä omassa kodissa ja sitten näitä yrittää säilyttää vain kohteliaisuussyistä, vaikkei tarvetta oliskaan. Aineettomat lahjat ja lahjakortit sekä elämykset ovat oiva tapa muistaa toista, ilman tavaran hankintaa, ellei varmasti tietäisi jonkin olevan tarpeellinen ja toivottu asia jollekin.

Kaikelle oma paikka, oma aika. Järkevä ajatustyö siitä, mitä oikeasti ja vähintään tarvitsee normaalissa elämässä. Vaatteita ei tarvitse kovinkaan montaa, ja sitä myöden säilytystilaa. Sama juttu vaikkapa petivaatteiden osalla. Suuret määrät tekstiilejä kaapissa juontaa juurensa oletettavasti talviseen aikaan ja siihen, kun pyykkiä päästiin pesemään harvemmin. Sama vaatteiden ja muiden tekstiilien kanssa. Mitä vähemmän on käytössä vaikkapa vaatteita, sen helpompaa on myös pyykkihuolto kaikenkaikkiaan.

Olen myös järjestänyt kodissa tavaroita sen mukaisesti, missä niitä käytetään, tarvitaan. Minun on esimerkiksi turhaa kantaa alusvaatetusta edestakaisin vain viedäkseni puhtaita kaappiin yläkertaan, ja sieltä taas takaisin. Turhauduin jatkuvaan pyykinsiirtoon ja järjestelin tilan alusvaatteiden säilytykseen pesukoneiden viereen. Olen ollut todella tyytyväinen ratkaisuuni, ja vähentyi huomattavasti puhtaan pyykin kuljettelu kahdessa kerroksessa.

Tavaroiden käytön miettiminen helpottaa järjestelyä. Missä paikassa jotakin tarvitaan, kuinka usein? Vähällä käytöllä olevat jutut voi siis sijoittaa hieman hankalampiinkin paikkoihin odottelemaan käyttöä, kun taas arjessa jokapäiväiset jutut on hyvä olla helposti saatavilla, sekä helposti sijoitettavissa omaan paikkaansa.

Esimerkiksi minulle toimiva keittiöratkaisuni löytyi kokeilujen kautta. Ennen puhtaat astiat sijaitsivat pitkin keittiötä eri kaapeissa, miten ne mahtuivat minnekin. Tämä 80-lukulainen kaapisto ei oikein palvele nykyaikaa enää kunnon, taikka muidenkaan vaatimusten osalta ja muuttomme jälkeen astiahuolto tuntui vaikeutuvan lähes ylitsepääsemättömäksi pulmaksi. Joitakin vuosia kamppailin toimimattoman keittiön kanssa ennen ratkaisua. Nykyisin meillä on yksi leveä ja pitkä kaappi käytössä kaikille arjen astioille. Astioita, aterimia ja ruuanvalmistukseen käytettyjä juttuja ei siis tarvitse hakea eri kaapeista enää, vaan kaikki mahdollinen sijaitsee yhden oven takana. Toki tämä on mahdollista vain vähäisellä määrällä käyttöastioita, ja vaatii selkeän järjestyksen hyllyille, mutta kyllä voin suositella.

Harvoin käytössä olevat keittiön tarvikkeet on nyt sijoitettu sinne, minne ne sitten mahtuvat ja elämä helpottui huomattavasti. Keittömme pieni koko rajoittaa myös mukavasti halua hankkia kodinkoneita, koska niille ei yksinkertaisesti ole tilaa. Itse kaipaisin esimerkiksi leivänpaahdinta joskus, mutta haaveeksi mokoma jäänyt, koska tilaa ei ole säilytykseen ja tasolle en mitään ylimääräistä halua rumentamaan jo entisestään rumaa keittiön osuutta.

Sisustustuunailua syksyyn

Siinä se vihdoin on, kello. Ja varmasti kuuluu, varmasti herättää koko talon väen alkaessaan tekemään työtään. Osa lapsista on perinyt minun aamu-unisuuden eli mikään ei heitä saa hereille, paitsi ehkä tämä vanhan ajan pirinäkone. Toimii minullekin. Sanoisinko, että muutamia kertoja on syksyn aikana tapahtunut herätyksen ohi nukkumista ja asialle oli tehtävä jotakin…

Sisustusta (jakkaran tuunaus)

Punonnan opettelu (ympyrän) muotoon) sujui yllättävän kivuttomasti. Itsellä ei ollut mitään tietoa, miten oikea-oppisesti homma aloitetaan.

Harmaan sisustuksen aika on meillä näköjään ohi. Luonnolliset värit valtaavat alaa alkaen eteisestä ja, kun tarpeeksi monta kertaa silmää ärsytti, keksin idean harmaan jakkaran tuunaamisesta. Sisal-narua jalkoihin ja muutaman tunnin näprääminen punontaa päällisen virkaa tekemään.

Parasta on, kun saa jotakin valmiiksi asti ja nyt kävi näin. Jee ja hyvä minä!!!

Lopputulos ihan ok, ainakin värien puolesta.

Umppaliini, tuo hassu koira tekee mitä pyydetään ja tällä erää pääsi nuorison viereen seuraamaan pelaamista. Nuo asennot jaksaa aina vaan ihmetyttää ja yllättää ja tämäkin hetki oli kuvattava. Ei sitä ihan joka päivä koiraa pelikaveriksi saa.

Uma on pienimuotoisella sairaslomalla kolautettuaan jalkansa puistoillessa, lepo auttaa rasitukseen, vaan painonhallinta vaatisi päivittäiset liikunnat ja toivottavasti piakkoin päästäisiin jo normaaliin lenkkeilyyn.

Omalle kohdalle mietin, voiko ihminen liikkua liikaa päivittäin? Olen jaksanut puuhastella kotona enemmän nyt, kun Uman kanssa lenkkeilyt on vähissä. Tai sitten flunssa alkaa vihdoin ja viimein helpottaa; ei siinä tällä kertaa mennyt kuin kuukausi yskiessä ja niistäessä.

Flunssan myötä minun piti unohtaa jälleen kerran kaikki ylimääräinen rasitus ja suunniteltu tekeminen. Piti mm. pestä pari ikkunaa ennen pakkasia, vaihdella verhoja sekä ravata kaupoilla etsien sitä sun tätä tarpeellista. (Lähinnä säilytysjuttuja sekä kukkasille erillisiä pikku tasoja, ehkä)

Syksyisiä hetkiä kaikille!

Iloa huonekasveista

Nopeasti on syys alkanut ja lisääntyvän hämärän pilvisinä päivinä todella huomaa. Lokakuu on alkamaisillaan tarkoittaen sitä, että syyskauden puoliväliä elellään jokseenkin kesäisissä lämpötiloissa.

Ulkona vihmoo vettä, taivas on harmaana ja puut valmistautuvat muun luonnon tapaan talviunilleen. Tänä vuonna koivut ovat olleet ensimmäisinä pudottamassa lehtiään, jotka eivät ole kunnolla vaihtaneet edes väriään vielä. Muutamia vaahteroita olen nähnyt punertavina, mutta ilmeisen lämpimän sään vuoksi luonnon värileikki antaa vielä odottaa itseään. Sienet tuntuvat villiintyneen kasvuun ja niitä näkyy tienvarsillakin ihan kiitettävän kokoisina rykelminä, monina lajikkeina. Linnut ovat parvina lennelleet kohti eteläisempiä näkymiä kattomme yllä.

Olen laitellut kotiin uusia ja vanhoja huonekasveja, istuttanut ja juurruttanutkin mummon kanssa yhteistuumin molempiin koteihin näitä hyvän mielen tuojia. Onnistuu homma näin syksylläkin, näköjään.

Huonekasveja on nyt paljon enemmän, kuin aikoihin ja niille paikkojen löytäminen teettää taas hieman työtä. Peikonlehti suurimpana sai seinähyllyyn oman paikkansa, samoin toinen samanmoinen pääsi hämärään seinän ja hyllyn välitilaan.

Kultaköynnökselle tein ruukkuun ympyrän mallisen tuen, jota pitkin voi kasvaa, jos kasvaa. Vielä olisi muutama juurrutettu köynnöksen oksa odottamassa istuttamista, kunhan saisin aikaiseksi hankkia sopivan ruukun.

Ajattelin kokeilla amppeliin kultakäynnöstä, josko kasvaisi paremmin siinä? Kasvin sijoittelu ikkunan eteen luonnistuu amppelissa parhaiten. Kultaköynnös on valoa vaativa kasvi ja meillä menestyminen on tämän vuoksi heikkoa kodin yleisen pimeyden vuoksi. Vaikka ikkunoita on, valoa ei riitä tarpeeksi edes ihmisten tarpeiksi. Onneksi emme tästä kärsi kovinkaan paljoa, hämärän hyssy on arkea meillä, meille.

Aaloe on uusin tulokas, ja saa nyt nähdä, miten se meillä menestyy?

Kuvissa olevien muiden kasvien nimiä en tähän hätään valitettavasti saa mieleen. Kasvin nimen tietämisellä ei ole minulle väliä/merkitystä, ja en paina niitä mieleeni mitenkään erityisesti.

Nuorena hoidin huonekasvit varsin hyvällä menestyksellä. Nykyisin en voi sanoa samaa. Unohdan jutella kasveille, unohdan myös kastelun joskus pidemmäksikin aikaa. Lannoitus on hepreaa jne. Altakasteluruukut pelastavat jonkinverran, mutta osa lajikkeista ei tykkää kasvaa niissä. Saan pidettyä yleensä kasvit kitukasvuisina hengissä, toisin kuin mummo. Hänen hoidossaan kasvit kasvavat liiankin hyvin, liian suuriksi lyhyessä ajassa ja toisinaan saan häneltä hävitykseen päätyviä kasveja meille.

Kaikesta huolimatta pidän huonekasveista ja elämä ilman niitä olisi kovin väritöntä ja ja. Huonekasvit ovat ilo elämässä, vaikka sen pienen tahi isomman hetken, minkä ehtivät säilyä hengissä.

Uupumuksesta kohti palautumista

Toivottavasti en kirjoita tätä tekstiä liian aikaisin? Kuten jo otsikkokin kertoo, olen toipumassa monien eri syiden aiheuttamasta uupumuksesta, jonka vuoksi esimerkiksi irtisanouduin työstäni vajaat kaksi vuotta sitten.

Työuupumus, on jo itsessään ja pelkästään raskas taakka harteilla. Lisätään yhtälöön vielä kokonaisvaltaista fyysistä väsymistä/uupumista aiheuttavat perussairaudet, sekä erilaiset kivut sairaudesta itsestään johtuen, sekä mekaaniset vauriot selässä. Perussairauden hoitoon tarkoitettu lääkitys hidastaa myös hieman tahtia ja sosiaalisten kontaktien aiheuttamat uupumiset kruunaavat koko komeuden.

Siinä on uupumista kerrakseen ja kuluneet pari vuotta olenkin elellyt hyvin hiljalleen, rauhoittaen elämää kaikin kuviteltavissa olevin tavoin keskittyen oman jaksamisen ympärille.

Väsyn edelleen helposti, siihen en saa muutosta aikaan hyvistä yrityksistä huolimatta. Fatiikki pitää muistaa, jos haluan säilyä toimintakykyisenä. Sietoikkunan raameja olen opetellut hahmottamaan kaikessa elämässäni ja useampi uupumukseen ja nopeaan väsymiseen johtava syy alkaa olla selvillä.

Tilanteessa ei ole minulle mitään uutta, olen koko elämäni vuoroin kärsinyt uupumuksesta ja sitten taas hitaasti toipunut. Sykleittäin. Vuosia sitten uupumuskaudet olivat lyhyempiä, ja toivuin pääosin kuukausissa ennalleen fyysisen toimintakyvyn muodossa. Tällä hetkellä kaudet tulevat tiheämpään ja kestävät pidempään. Varmaa on vain, että uupumisen kausia tulee tiheämmin ja toipuminen on vaikeampaa sekä pitkäkestoisempaa.

Edelliset kuukaudet onkin vierähtäneet selvitellessä jäljellä olevaa työkykyä sekä eri sairauksien kanssa toimeentulemisessa ja erilaisen ominaisuuteni tiedostamisessa. Monen monta asiaa on selvinnyt ihan lyhyehkön ajan sisällä, mitkä jokainen vaikuttavat jollakin tavalla myös uupumiseen ja fyysiseen jaksamiseen.

Työni hoitoalalla on nyt tehty, ja uutta pitäisi lähteä opiskellen oppimaan. On se hyvä näin jälkikäteen todeta, miten väärin sitä voikaan nuorena alansa valita, kun ei ole tiedossa kehon virheet, taikka sinut lapsuudessa ahdettu väkisin tiettyyn muottiin ja aivopesty uskomaan sellaista, mikä ei ole oikeasti edes totta. Lapsena sitä haluaa uskoa ja luottaa aikuisiin. Kannattiko luottaa? No totta helv…ei olisi kannattanut.

Synnynnäinen ja hoitamaton skolioosi olisi ollut yksi este hoitoalan työhön, samoin hoitamaton muu selkävamma, joka nyt kesän aikana paljastui kaikkien muiden rangassa esiintyvien muutoksien ja repeämien/pullistumien kanssa. Suomeksi siis sanottuna selkäni on melkoisen rikki ja nyt pitää vain kuntouttaa ja kuntouttaa, ihan kyllästymiseen asti kuntouttaa, sekä hyväksyä, etten voi elää kivutonta elämää ja kipulääkkeet kuuluvat jatkossakin kiinteästi arkeeni.

Ongelmana on, mitä sitten jatkossa? Ihan noin niinkuin aikuisten oikeasti, eikä vain leikitellen ajatuksella mitä jos-? Siinä mielessä koko elämän mittainen uupuminen on saanut aikaan sen, ettei minulla ole ollut aikaa eikä energiaa enää omien kiinnostuksien pariin. En ole päässyt miettimään, kokeilemaan, tutustumaan asioihin, joista ehkä mahdollisesti pitäisin.

Minulla ei ole sellaista harrastusta, josta olisi mahdollista luoda uutta ammattia, ja en itseasiassa edes tiedä, mikä minua kiinnostaa ajatellen tulevaa kouluttautumista.

Jotakin kevyttä siis, fyysisesti erittäin vähän kuormittavaa ja mielellään ilman jatkuvaa sosiaalista painetta. Eli ihan täysin päinvastaista kuin aiemmin. Jotakin sellaista, mitä jaksaisin tehdä työkseni vielä seuraavat vuosikymmenet?


Hyvää syksyisen viikon alkua kaikille!

Elokuun juttuja

Olemme elokuussa lisänneet koiran kanssa liikkumista niin määrällisesti, kuin laadullisesti. Umppa on laihtunut keväästä paljon . Mittaan koiran paksuimmasta kohdastaan ja tulos tähän mennessä on -7cm. Minun huono liikuntakyky edellisen vuoden aikana näkyi myös koiran lihomisena. Runsaan puistoilun myötä Umasta on kehkeytymässä kelpo sosiaalinen koiruus.

Vähän väriä alkavaan syksyyn kynttilän muodossa. Perjantaisin viikkosiivouksen jälkeen on ihana istahtaa paikoilleen ja vain olla nauttien hetki, jos toinenkin. Olohuoneen puolella järjestys pitäisi vaihtaa ”talviasentoon”, jotta ikkunanäkymä olisi jälleen huoneen pääosassa.

Vaihdan sisustusta jokseenkin usein. Sisustustauluja en samaa tahtia halua ostaa, joten yleensä väsään ne itse. Heinät on kerätty jo useampi vuosi sitten ja edelleen sopivat hienosti syksyiseen olotilaamme.

Tämä on tällainen tulostinkokeilu, ja ei lainkaan hassumpi lopputulos. Saatan harjoitella uudemman kerran kuvien kanssa leikittelyä.

Makuukammarin puolella on myös ensimmäistä kertaa ikinä kehyksiä ja oman silmän mukaista ”tunnelmaa”. Väliaikaiseksi tarkoitettu hyllykkö on nyt etsinyt paikkaansa muutostamme asti eli vuosia, ja nykyisin mööpeli on hieman tarpeeton kaikessa epäkäytännöllisyydessään. Saa nyt kuitenkin vielä hetkisen majailla tuossa, ennenkuin keksin käytännöllisemmän ratkaisun.

Muistilappuja jos tarvitsee, niin voihan ne olla itsetehtyjäkin? Tulostimen kokeilun tulos tämäkin.

Kaikenlaista pientä olen jälleen jaksanut puuhastella, mikä näkyy kotona uusiutumisena, melkein jokaisen huoneen kohdalla. Pään sisäinen sumu hälvenee ja pahin uupuneisuus alkaa olla näköjään takana päin.

Hyvää syksyn alkua!

Pyöräilyä koiran kanssa

Loppukesästä olen päässyt jälleen pyörän selkään ja mikä ilo siitä onkaan tullut.

Koiran kanssa pyöräily on hieman raskaampaa, kuin pelkästään itsekseen ajaisi. Kaikenlaista voi tulla eteen, ihan kirjaimellisesti.

Vauhti ei ole entisensä, Uma jaksaa jolkotella eteenpäin melkein samoin, kuin olisimme kävelyllä ja tuntuu unohtaneen vauhdin kokonaan. Ihmekös tuo, kun koko edellinen vuosi on mennyt minun osalta köpötellen ja kärsien askelien tuottamasta kivusta selässä.

Tukivyön avulla olen päässyt takaisin kohti kivuttomuutta ja pyöräilykin siis onnistuu jälleen. Alkuun tavoitteeni oli käydä kerran viikossa kokeilemassa ja muistelemassa, miten sitä toimitaan liikkuessa. Tavoite on nyt saavutettu ja uskallan lisätä viikottaisen pyöräilyn ainakin kahteen kertaan, ellen sitten innostu ja alakin korvaamaan päivittäin kävelylenkkejä pyöräillen?

Uma on onneksi oppinut pyöräilyn saloihin ja kun hän vielä ymmärtää käskyt ”oikealle, vasemmalle, eteen/suoraan ja reunaan, seis, mennään jne” on melkoisen mukavaa ajella koiran kanssa.

Ylläolevissa kuvissa näkyy kuitenkin se, miten Umakin on unohtanut, hieman ehkä, pyöräilyn syvintä olemusta ja mielessäni kävi kuvan ottohetkellä; ”Että kuinka meni niinkuin omasta mielestä?” Eli Uma pysähtelee milloin pissille, milloin isommalle hädälle, ja milloin on vaan niin ihana haju pusikossa, että pitää käydä nuuhkimassa ja hakemassa turkkiin hajut. Vähemmän kuitenkin, kuin aloittaessa. Viimeksi heittäytyi kellimään nurmikkoon kesken ajelun ja samalla muistin, miten virtaa täynnä koko koira oli vielä nelisen vuotta sitten; ikä on jo saanut aikaan paljon rauhoittumista.

Olen kuullut joitakin kauhisteluja siitä, kun liikutaan koiran kanssa pyöräillen. Homma ei sovi ihan heikkohermoiselle, myönnän. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on omallekin kohdalle sattunut, mutta niistä pitää päästä yli ja takaisin vain pyörän selkään.

Pahin ja kaikkein vähiten ennakoitavissa oleva tilanne on Uman kanssa luonnossa elävät eläimet. Puput, kauriit, oravat, kissat ja linnut saattavat saada Uman säntäämään 90 asteen kulmassa pöpelikköön ja jos en ole valppaana, voipi tulla pipi kaatumisen seurauksena. Tällä hetkellä vauhti on minimaalinen, joten ehdin oikein hyvin komentaa ja pysähtyä. Vuosia sitten lensin oikein lahjakkaasti sarvien yli Uman bongattua jäniksen juoksemassa nenän edestä ja sitten mentiinkin…

Muiden koirien ja ihmisten ohitukset sujuvat vauhdilla ja Uma ei reagoi ohitettaviin, vaan kiitettävästi pitää katseen kulkusuunnassa. Ilman tätä ominaisuutta en uskaltaisi pyöräillä koiran kanssa.

Oma pyöräilykuntoni kestäisi tällä hetkellä pidemmät ja raskaammatkin ajamiset, mutta Uman tahtiin mennään toistaiseksi, jotta pääsee kasvattamaan vähän kerrassaan rapistunutta kuntoaan. Eräänä iltana huomasin ensimmäistä kertaa, kun koira jolkottelee vauhdilla eteenpäin ja itse yritän juosta perässä. Eli kyllä Uman kunto ja askel vauhdittuu pyörälenkkien seurauksena.

Oma askel ei tosin pitene, eikä näköjään vauhtikaan kasva ja siinä on yksi hyvä syy lisätä Uman kanssa pyöräilyjä. Säästän selkääni, sekä voimiani pyöräillen ja koira saa tarvitsemansa määrän tehokasta liikuntaa minun väsymättä liikaa kävelystä, joka useimmiten vie voimani koko päiväksi. Pyöräily ei ole yhtä raskasta ja kaiken lisäksi se säästää myös aikaa, kun sama matka kuljetaan niin paljon nopeammin, kuin kävellen.

Hurja tavoitteeni olisikin päästä pyöräilemään ehkä peräti joka päivä, kelissä kuin kelissä. Tunnustan, miten olin nuorempana intohimoinen pyörällä kulkija, ja yleensä aina valitsin mieluummin pyörän, kuin autolla ajamisen.

ps. Muistutan, ettei Uma vedä pyörää, eikä mitään muutakaan esinettä ja huomautan, ettei kuvissa näkyvät valjaat sovellu oikean vetävän koiran tarpeisiin millään tavoin.

Hetkiä; ne mitkä jäävät mieleen

Katsahdin eräänä aamupäivänä ylös taivaalle, kotia tultaessa ja siinä se oli; täydellinen taivaan sini sopivan valkoisten pilvien kera. Täydellinen näky ja sain välttävän otoksen juuri siinä taltioiduksi myöhempääkin käyttöä varten. Pienestä se oma ilo syntyykin…

Vastaavasti hetkessä voi jokin mennä pieleen, ihan pienesti vain ja huoli on suurta sen jälkeen. Tämän saimme kokea viikonloppuna, kun koiruus sai lipoa jäätelötikusta loput herkut ja lipoi sitten mennessään koko tikun. Otteeni tikusta herpaantui ja siitä alkoikin vuorokauden mittainen jännitysnäytelmä, tuleeko se tikku nyt sitten itsekseen ulos koirasta vaiko ei ?

Päivälenkillä hieman toisenlaisissa maisemissa

Toimimme ohjeiden mukaisesti ja selailin vielä ihmisten kokemuksia vastaavasta tilanteesta ja totesin, että on aika tavallinen onnettomuus, silti mielessä kaihersi oma huolimattomuus.

Suunnittelimme päivän kulkua Uman ehdoilla. Päivälenkki ohjautui veden äärelle, pienen kosken rantaan. Kalliolta löytyi Uman hajuaistin ohjaamana mm. sukkapari, sisilisko, ongenkoukku siimoineen sekä pusikosta vielä hauenpää, jonka olisi mielellään hotkinut menemäään, jos luvan olisi saanut.

Ympäristöä mainostettiin kyltein roskattomaksi, mutta ihmisten lukutaito tuntuu olevan ruosteessa paikoitellen. Jos on jaksamista viedä luontoon jotakin sinne kuulumatonta, niin pitäisi olla jaksamista kantaa se sieltä poiskin. Ongenkoukku minkä tahansa eläimen kehossa sattuu aivan varmasti, siimasta puhumattamakaan.


Arabia 1962

Samalla reissulla kävimme vielä pienesti ja nopeaan pyörähtämässä kirpputorilla. Mielessä oli, josko lautasia löytyisi ja löytyihän niitä peräti neljä. Kotona vasta huomasin lautasia tarkemmin tutkaillessa, että ovat joo kyllä Arabiaa, mutta että vuosiluku leimassa on vuodelta 1962. Melkoista vuosikertatavaraa tällä kertaa. Innoissani sainkin heittää kaapista roskiin neljä jo pahoin kolhiintunutta /halkeillutta lautasta.


Kakkavaroitus seuraavassa kuvassa, joten älä lue pidemmälle, jos olet herkkä tyyppi!

Illalla saapuikin sitten helpotus koko poppoolle viereisen kuvan mukaisessa muodossa. Huh, tällä erää selvisimme säikähdyksellä ja suurella huolella. Vahinkoja sattuu, sellaista se elämä vaan on. Kaikkeen ei voi etukäteen varautua, mutta olemme jälleen hieman ”viisaampia” ja jatkossa aivan varmasti jää tikut nuolematta eräältä neidiltä.


Loppu hyvin, kaikki hyvin!