Kierteitä elämässä

Välillä paistaa, välistä sataa. Keväiset kelit jatkuvat ja hyvin vähän kerrallaan huomaa lämmön vaikutuksen omassakin pihassa.

Pihasuunnitelma alkaa hahmottua paremmin, nyt kun lumet on sulaneet ja kohta olisi aika aloittaa maanmuokkaus kivilaattojen alle. Helpolla pääsisi, jos vaan laittaisi laatat suoraan nurmikolle, vaan se ei ole kovin kestävä ratkaisu kuitenkaan. Pidemmän päälle laatat painuisivat ja halkeisivat ja ne joutuisi sitten kuitenkin uudemman kerran latomaan ja tekemään pohjat. Tässä kohden ei ole oikotietä onneen…

Illalla vielä ennen nukkumaan menoa havahduin iltaiseen kokemukseeni, jauhelihan ja muiden tuoreiden lihatuotteiden puuttumiseen kauppojen hyllyiltä. Yksi paketti huonolaatuista j.lihaa löytyi vielä erään kaupan hyllyltä, mutta muutoin oli ne muutamat eri kauppojen lihahyllyt tyhjiä. Mielessä jo kävi, että mitä sitten syödään, jos lihaa ei ole saatavilla?

Kasvissyönti on onneksi tuttua, mutta ainakin oman sairastelu-urakan päätteeksi olen joutunut toteamaan, etten kykene saamaan pelkästä kasvisravinnosta tarvittavaa proteiinimäärää, vaan elimistöni tarvitsee myös sitä ihan oikeaa lihaa. Vanhemmiten tämä proteiinien tarve lisääntyy vielä entisestään ja on vaikea koostaa aterioita oikein saadakseen kaiken tarvittavan pelkästään kasvisravinnosta.

Monipuolisuus ravinnon saannissa on kuitenkin tärkeämpää, kuin se että syötäisiin yksipuolisesti, vaikka kyllähän silläkin eläisi jonkin aikaa, ennen erilaisten puutostilojen ilmaantumista.

Ravinto on muuttunut viimeaikoina myös taloudelliseksi haasteeksi yhä useampien ihmisten keskuudessa. Vaatii hurjasti tietoisuutta, aikaa ja perehtyneisyyttä koostaa päivän ateriat erittäin edullisesti ja niin, että välttäisi pidemmältä ajalta heikon ravitsemuksen aiheuttamat puutostilat kehossa.

Onko edes mahdollista ravita itsensä edullisesti ja niin, ettei pääse mikään tärkeä ravintoaine puuttumaan ruokavaliosta?

Sanotaan, ettei nykyaikana puutostiloja voisi saada hyvän ravitsemuksen turvin, jos noudattaa virallisia suosituksia? Tämäkin aihe jakaa ihmisiä ja itsekin omaan monenlaista kokemusta ja näkemystä asiaan. Maailmalla on paljon tutkittua tietoa ja ihmettelen suuresti, miksei niistä suuren maailman tutkituista tiedoista ole paljoakaan keskustelua kuuluvissa.

Olet sitä mitä syöt ja näin ollen olisi hyvin tärkeää myös tietää, mitä suuhunsa laittaa ja millaisissa olosuhteissa ravinto on kasvanut ja mitä/miten sitä on myöhemmin käsitelty.

SIlloin, kun varat on tiukilla, ravintokin joutuu säästöliekille. On pakostakin valittava se edullisin vaihtoehto miettimättä enää esimerkiksi ympäristövaikutuksia, tai sitä, missä ja miten tuote on käsitelty/valmistettu. Rahapussin kaventuessa myös ruokavalio kaventuu ja siitä karsiutuu monipuolisuus pois ajan saatossa.

Kierre alkaa. Epäterveellinen ja nopea ravinto houkuttaa enemmän, koska se on sitä halvinta vatsantäytettä, ilman merkittäviä ravintoaineita, jotka turvaisivat vitamiinit/hivenaineet proteiinista puhumattakaan. Edullinen vatsantäyte on vain vatsantäytettä, jolla nälkäisyys pidetään kurissa.

Paino lähtee nousuun, monista eri syistä ja ravintoaineiden vajausta kohossa ei voi pelkästään syyttää. Mieliala vaikuttaa ja eihän se ravitsemuksellisesti köyhä ravinto kenenkään mieltä hivele? Monissa lisäainepitoisissa edullisissa tuotteissa on myös aivoihin vaikuttavia ainesosia, jotka saavat kehon vääristyneesti kokemaan nälkää ja annoskooot kasvavat ajan saatossa- seuraa itsetunto-ongelmia, kun mukaan on astunut myös väsyneisyys ja jaksamattomuus. Masennukseksi sitä yleensä kutsutaan.

Masennus sitten itsessään pitää mielialaa matalalla, mihinkään muutoksiin elämässä on enää vaikea uskoa ja lohtua haetaan yllättäin jälleen syömisestä ja lepäämisestä, koska energiaa ei enää riitä muuhun toimintaan.

Toki vähemmälläkin pärjää, ihminen sopeutuu niukkoihin aterioihin ajan saatossa ja ehkäpä elimistö oppisi käyttämään tehokkaasti hyödykseen kaiken sen vähän, minkä sisuksiinsa saisi, jos siinä olisi ravitsemukselliset asiat kunnossa?

Kuinka sitten voisi negatiivista kierrettä katkoa omin voimin? Monesti esimerkiksi taloudelliseen tilanteeseen on vaikea saada muutosta, mikäli syvä negatiivinen kierre on päässyt ujuttautumaan elämään. Sivusta on melkoisen helppoa huudella, että pitää mennä töihin, pitää tehdä sitä tai tätä. On helppoa jaella ohjeita, joiden käytännön toteutus on kuitenkin hyvin hankalaa ihmiselle, joka on kierteeseen joutunut.

Ravitsemuksesta aiheutuvia puutostiloja ei suomessa tunneta, ja jos jokin asia pääsee niin sanotusti otsikoihin, se leimataan heti jonkinlaiseksi muoti-ilmiöksi ja asian vakavasti otettavuus katoaa samoin tein. Kuinka kävi perusraudanpuutteelle ja sen aiheuttamille seurauksille?

Kyllähän ihminen haluaa perusoletetusti olla normaalin jaksava, tehdä mielekkäitä asioita ilman suurta jatkuvaa väsymistä ja kun sitten havahtuu omaan oloonsa ja yrittää hakea apua, seurauksena on yleensä mitätöintiä, vähättelyä ja kyseenalaistamista. Kuitenkin oireisiin on aina jokin syy taustalla ja suuri tekijä voi olla juurikin siinä, mitä suuhumme laitamme pitkällä ajanjaksolla. Tai olemme laittamatta.

Motivaatio muutokseen saattaa alkaa tiedon lisääntymisen myötä. Ajatus avartuu ja ihminen voi nähdä mahdollisuuden omien elämäntapojen tarkastelun kautta muutokseen.

Omien ajatusmallien muuttaminen ei sekään käy ihan kädenkäänteessä. Omien uskomusten ja negatiivisen puheen itselle on muututtava myös. Muutos alkaa aina pienestä mahdollisuuden tajuamisesta. Siitä, että vaikka asiat olisivatkin juuri nyt ikävällä tolalla, niiden ei sitä tarvitse aina olla.

Tulevassa asiat voivat olla paremmin, vaikkei sitä tällä hetkellä itse näkisikään. Mutta jo pelkkä ajatus siihen suuntaan antaa sen tarvittavan siemenen muutoksen mahdollisuuteen.

Masennukseen liittyy vahvasti alentunut tai kokonaan poissa-oleva kyky positiivisiin tunteisiin, ajatuksiin ja elämän mahdollisuuksiin. Elämä on selviytymistä päivästä, hetkestä ja minuutista toiseen hengittämistä. Mieti siinä sitten jotakin tulevaa tai ota itseäsi niskasta kiinni, kuten sanoo sellainen, jolla ei ole kokemusta synkkyydestä. Syvällä masennuksen kiemuroissa katoaa myös kyky fyysiseen toimintaan ja ajatteluun. Oman elämänhallinnan puute masennuksen kourissa aiheuttaa jälleen lisää negatiivista tunnetta ja positiivisia kokemuksia etsitään sitten nopeasti ja helposti vaikkapa syömisestä tai jostain muusta toiminnasta, mistä palaute tulee nopeasti ja kemiallisesti aivojen välittämänä.

Syöminen on yksi elämän alkukantaisista tarpeista ja siitä saatu välitön hyvänolontunne on osaltaan kemiallista perää, hormonien ja muiden vaikuttaessa jo suussa syömisen alettua. Sokerikoukku on aivoille vihuliainen ja sitä voisi verrata jopa päihteisiin ja niiden tuomaan hetkelliseen mielihyvään.

Syömällä voi vaikuttaa hurjan paljon omaan eloon. Sillä on merkitystä, millaista ravintoa popsit pitkällä tähtäimellä.

Keväisiä puuhia

Uskomatonta, en ihan heti olisi uskonut kitkeväni rikkaruohoja saati haravoivani samana päivänä. Nyt sekin on tehty viikonloppuna ja kaiken päätteeksi sain myös sisällä imuroitua.

Opiskelin myös hieman puutarhakirjoja; hain vinkkejä ja ohjeita tulevaan pieneen pihaamme. Ihan pelkällä sisustamisella emme nyt pääse pälkähästä, pohjatyöt on tehtävä, mikäli hyvän haluaa… Lumet on sulaneet ja vielä pitää hieman odottaa maan sulamista roudasta.

Eilen Illalla kävin haravoimassa lopun pihamaan ja olipahan lämmintä, yli 15 näytti mittari illan varjossa vielä. Aamulla sää oli tihkusateinen ja pilvet roikkuivat hyvin matalalla. Lämpimämpi ilma teki kävelystä mieluisan ja lintujen keväinen kuoro täytti metsän. Mielessäni pohdin ja suunnittelin pihaa, mitä siihen nyt sitten keksisi?

Ajatus mukavasta oleskelutilasta ulkosalla, katoksen kera. Se on se tavoite, ja syksyllä sitten tiedetään toteutuiko toiveeni?

Joka keväisiin puuhiin kuuluu kodin tavaroiden karsiminen ja järjestely. Käyn ajatuksella läpi niitä tavaroita, joita pitää säilyttää ja olen opetellut kylmästi heittämään pois kaiken sellaisen, jolle ei ole ollut käyttöä edellisen vuoden aikana.

Olen ulottanut tämän karsimisen nyt myös huonekaluihin ja kiikutin kierrätyspisteelle mm. muksun pieneksi jääneen koulupöydän, jota ajattelin vielä muuton yhteydessä itse hyödyntää. No en hyödyntänyt ja se sai siis lähteä tilaa viemästä.

Karsimisisessa ajattelen jo lapsiani ja tulevaa, ettei heille jäisi kovin paljoa rojua pois heitettäväksi, kun sen aika joskus on. Omasta kokemuksesta tiedän, kuinka ikävää puuhaa toisen kodin läpikäyminen ja siivoaminen on ja haluan lapsilleni jättää mahdollisimman vähän tavaroita, joista pitää hankkiutua eroon aikanaan.

Itselläni on tiedossa sisaruksieni kanssa mahdoton työmaa tulevaisuudessa ja se ahdistaa jo nyt. Tulee kalliiksi hävittää vuosikymmeniä vanhaa arvotonta tavaraa, roskaa ja suurin osa kaikesta tavarasta on kierrätyskelvotonta joten se ei sovellu edes uudelleen käyttöön. Aiempina kesinä olen hieman yrittänyt tyhjentää vanhan mummon vintillä lojuvaa tavaravuorta, vaan toivoton työ se on yksin ollut tehdä.

Karsiminen on samalla oman elämän päällekkäistä läpikäymistä ja arvottamista. Mistä luovun, miksi luovun ja jos jokin jää, miksi sitä kannattaa säilyttää? Kodissa tavara on säilytyksessä ja/tai käytössä.

On tavaraa, jota tarvitaan vain harvoin, sitten on silloin tällöin käytettävät ja päivittäin käytössä olevat tavarat. Sitten on ne, joita ei käytetä, mutta niitä vain säilytetään ilmeisesti säilyttämisen ilosta? En tosin tiedä, kuka oikeasti saisi iloa tavaran säilytyksestä? Minä ainakin saan harmaita hiuksia jo pelkästä sanasta säilytys.

Meillä on arkeen ihan mukavasti tavaroille löytynyt omat paikat, vaikka alkuun uuden kodin niukat säilytystilat nostivatkin karvat pystyyn; nyt olen ihan tyytyväinen siitä, etten ole hankkinut lisää säilytystilaa. Karsiminen on helppoa ja uuden hankinta on jäänyt todelliseen tarpeeseen ja sitäkin pitää miettiä hyvin harkiten.

Koti pysyy siistinä, kun tavaraa on vain tarpeeseen ja jokaiselle asialle on oma harkittu paikkansa, jonne se on käyttämisen jälkeen helppo kiikuttaa takaisin. Säilytystilaakaan ei tarvitse paljoa, kun unohtaa ajatuksen ”Mitä, jos tätä joskus tarvitsen?”

Järjestelen tavarat sinne, missä niitä yleensä eniten tarvitaan/käytetään ja niin vältän myös turhaa paikasta toiseen ramppaamista kotona ja tavaroiden edestakaisin kiikuttelua. Pölytkin tulee pyyhittyä useammin, kun liina on käden ulottuvilla jokaisessa huoneessa valmiina.

Opin itse aikoinaan hyvin tiukkaan ja vanhanaikaiseen järjestyksenpitoon kodissa. Siihen kuuluivat suursiivoukset, kuin myös tavaroiden tarkka säilytyskin tietyissä, epätarkoituksenmukaisissa, hankalissa ja vaikeasti hallittavissa olevissa paikoissa ja se ei sopinut omalle kohdalle ollenkaan ja kaaos oli pikemminkin lopputuloksena, kuin hyvä mieli, saati hyvä järjestys.

Nykyisin, kun olen saanut hallintaan tuon kaaostaipumukseni, saan olla todella iloinen järjestyksessä pysyvästä kodista sekä siitä, että tavarat todellakin pääsevät käytön jälkeen paikoilleen, eikä jää sinne, minne käsi ne sattuu laskemaan. Adhd on taltutettu tämänkin suhteen. hmj

Mukavia, keväisiä päiviin!

Kevään alkua

Kevät alkoi, nyt huomaan ihan arjessa valoisuuden lisääntyvän hurjaa vauhtia ja kotiinkin kaipaan jo lisää valoa. Jälleen on selvitty yhdestä yhdestä talvesta, pimeästä ajanjaksosta.

Tiedossa on opintoja; pääsin siis opiskelemaan uutta tutkintoa. Nyt se on virallista ja vihdoin voin jättää entisen ammatti-identiteetin taakse.

Opiskelen tutkinnon ammatillisena kuntoutuksena koulutussopimuksella eli olen samaan aikaan myös työssäoppimassa työpaikalla. Ammatin vaihto on edennyt siis virallisia reittejä pitkin, työeläkevakuutusyhtiön kautta.

Kohdallani useampi terveydellinen syy puolsi uuden ammatin hankkimista ja hieman jännittää menestyminen opinnoissani jatkossa. Kaikki uusi ja vieras kun tuppaa olemaan minulle pienen kriisin paikka noin ihan yleisestikin.

Vuosi sitten näihin aikoihin aloitin valmentajan avulla pohdinnan tulevasta. Lähtökohta oli aika tyhjä, koska minulla ei ollut aavistustakaan omista vahvuuksista ja kyvyistä, joita voisin hyödyntää jatkossa. Koin, ettei hoitajan koulutuksella ja työkokemuksella oikein tehnyt mitään, ja voi miten väärässä olinkaan.

Jo nyt huomaan, miten koko elämäni kulku on ikäänkuin valmentanut minua seuraavien vuosien ja vuosikymmenien työhöni.

Olen kuvannut uusia työolosuhteitani luksuksena. Itse työkin on näyttäytynyt luksustyöltä entiseen verrattuna ja voi miten kiitollinen olenkaan nykyisestä tilanteestani. Oman työn arvostaminen on huippua ja onkin ihanaa, kun voi löytää ja käyttää niitä erilaisia omia vahvuuksia työssä, joita löytyy ihan jokainen päivä uusia ja unohdettuja. Lähden hyvin mielelläni aamuisin työn ääreen.

Teen edelleen töitä ihmisten parissa, mutta lähtökohdat ja tarpeet ovat työssä erilaisia verrattuna hoitotyöhön. Kaikkein mullistavin tunne onkin päällimmäisenä ollut se, ettei virhe maksa ihmishenkiä. Kaiken voi siis määrittää rahassa ja pahimmillaankin vain asiakkaan mielipahalla, jos sattuisi tulevassa työssä virheen tekemään ja yleensä tehdyn virheen voi myös korjata, joka sekin on kovin helpottava ajatus.

Opintojen aloitus kutkuttaa, uusi alani on kaikin puolin vierasta, ellei muutaman kuukauden työkokeilua lasketa lukuun. Opinnoissa avartuu sitten se valtava määrä tietopuolta, joka pitää omaksua ja sisäistää.

Kiitollisuus on jälleen kovasti pinnalla. Muistelen vuoden takaista hämmennystäni siitä, miten ihmeessä ikinä löytäisin sen oman juttuni työelämän puolella. Asioilla on tapansa järjestyä, kuten jälleen saan todeta tämänkin asian suhteen.

Elämä on kaikinpuolin tällä erää kovin tasaista ja mutkatonta. Ehkä ensimmäistä kertaa koko elämäni aikana? Ei ole draamaa, ei kriisejä taikka huolia, joista pitäisi osata ottaa koppeja, kuin paraskin pesäpallon pelaaja.

Voin jopa luottaa siihen, että omat suunnitelmat myös pitävät päivien mittaan ja ylipäänsä voin tehdä jonkinlaisia suunnitelmia viikoille, ilman että joudun huomioimaan muidenkin tarpeita, jotka sitten menisivät omieni edelle. Tämä tilanne on kovin vieras, sillä koko elämäni ajan olen huolehtinut muiden tarpeista, auttanut muita minkä ehdin ja se kaikki on maksanut minulle omien tarpeiden laiminlyöntinä.

Jostain syystä olen saanut lisää energiaa touhuamiseen niin töissä, kuin kotonakin. Epätietoisuus on näköjään vienyt suuren osan kaikesta käytettävissä olevasta energiasta ja kun asiat on vihdoin selkiytyneet, ylimääräistä virtaa riittää ehkä liiaksikin asti.

Noh, ei pidä nuolaista….Jatkaessani tätä kirjoitusta parin tunnin tauon jälkeen, sain todeta että huh huh taas…Minulla oli suunnitelma tälle vapaapäivälleni…

Kymmenen minuutin aikana asiat muuttuivat ja kaikki suunnitelmat menivät uusiksi.

-Uimahalli suljettiin äkillisen korjaustarpeen vuoksi, joten emme lähteneet polskimaan tyttären ja lapsenlapsen kanssa. Onneksi tästä tiedotettiin nopeasti. Harmi oli kuitenkin suuri, pikkuinen oli koko aamupäivän odottanut uimareissua ihan kiukkuun saakka.

-Samaan aikaan nuorin lapseni soitti ja kertoi avaimiensa kadonneen. Mopedi jäi parkkiin ja kävelymatka kotiin ja vara-avainkin hukassa. Pahasti näytti uuden lukon hankinnalta tilanne ja niinhän siinä sitten kävi, ettei vara-avaimen tilanteesta tullut selvyyttä.

-Nuorin tytär soitti samaan aikaan matkaltaan kampaajalta takaisin kotiin. Kampaaja oli pilannut hänen hiuksensa, vaaleat raidat olivat tuhkanharmaata mössöä ja edes lapsi ei olisi kotona saanut niin kamalaa lopputulosta aikaiseksi. Kuullessani hinnan tälle ”raidoitukselle”, kauhistuin. Edes kampaajan tarjoama korjaus ei pelastanut hiuksia ja entinen niin kaunis tukka on nyt pilalla. Noh, hiukset ovat uusiutuva luonnovara, vaikkei se harmistusta ja mielipahaa ja rahanmenoa korvaakaan.

Miehellä päivä venyi, venyi ja venyi. Muksun avaimia olisi pitänyt lähteä etsimään vielä kertaalleen, mutta auto oli miehen alla. Joten päivä venähti yhdeksi odotuksekseksi. Pikkuinen saapui meille pariksi tunniksi hoitoon, koira piti käyttää tarpeillaan ja kun vihdoin sain auton käyttöön, niin siinä ajellessa vierähti useampi tunti.

Oli kyllä kaikenlaista muutakin pientä arjen ongelmaa koko päivälle, vaan kyllä sitä sai olla kiitollinen siitä, että loppujen lopuksi mielenpahoitus oli ja on hyvin pientä seurausta. Ihmettelimme porukassa vain sitä, miksi kaikki tapahtui noin sumpussa, yhtäaikaa ja koko perheen jokaiselle jäsenelle jotakin?

Vähempi on parempi

Lajittelun uusi tuleminen, vihdoin

Arki alkaa

Kesä on meillä mennyt pihalla ulkohommissa. Terassi on valmistunut aitojen osalta ja eilen taisi olla viimeiset maalaukset meidän pihan osalta. Itse olen siirrellyt ja istuttanut kasveja uusille paikoille, hitaasti mutta varmasti ja tehnyt tilaa oleskelulle. Seinän vierusta on nyt näkyvillä ja seuraavana suunnitelmissa on tasoittaa ja hiekoittaa kivilaatoille pohjaa. Kalusteiden hankinta jää todennäköisesti ensikesään, ainakin näillä näkymin.

Jälleen olen saanut etsiä ja kantaa erikokoisia kiviä seinän viereen sekä asetella niitä sitten paikoilleen. Hassua sinällään, että tämä on jo kolmas koti, johon teen saman työn.

Kohta pääsen miettimään lyhtyjen paikkaa pihalla, iltojen hämärtyessä kynttilät tuovat tunnelmaansa ja meille on nyt siunaantunut useampi iso lyhty, joista riittää pari myös pihalle.

Odotan syksyä, sateita ja harmautta. Odotan, että voin käpertyä vilttiin, juoda kupillisia höyryävää teetä katsellen kynttilöistä liekehtivää tunnelmaa, loimuavaa valoa. Odotan vaikutelmia, joihin syksy minut kietoo kaiken keskellä. Odotan kirpeitä aamuja, punaisia auringonlaskuja. Sateita, pimeyttä. Syksy on aina vaan se minun aikani.

Ensimmäinen syksy täysin uudessa ympäristössä ja kaikki vuodenajat tuntuvat uudelta lähtiessä ulos koiran kanssa lenkille. Kohta kulunut puoli vuotta muutosta ja elämä uudessa kodissa on pikkuhiljaa muotoutunut uomiinsa.

Niin, millaista onkaan asua vanhassa talossa? Yksi tekijä, mistä olen suunnattoman kiitollinen, on hiljaisuus sisällä. Se, ettei ulkomaailman äänet pääse häiritsemään, on ehkä omalle rauhalle se suurin asia. Poikkeuksen tekee sateen ropina ikkunoihin sekä kovalla tuulella pienoinen humina, joka luo kodin tuntua myös sateisiin päiviin.

Lattiat narisevat kodikkaasti, joka huoneessa on muutama kohta, joiden alla askeleista kuuluu ääni. Lattian narina paljastaa kaikenlaiset liikkujat sisällä. Huoneesta toiseen ei voi huudella, koska ääni häviää matkalla ja onkin mentävä kasvokkain jutulle, mikäli haluaa saada asiansa kuulluksi.

Ulko-ovesta ei voi saapua huomaamattomasti, mikä onkin ihan hyvä juttu. Ovi pitää oman metallisen kolahduksensa avautuessaan ja olen ripustanut oveen myöskin vienoäänisen tuulikellon, joka ilmoittaa jonkun saapumisesta/lähtemisestä. Muutoin äänimaailma sisällä on olematon.

Vanhassa talossa on siis tunnelmansa, ja talvella totesimme paksujen verhojen olevan tarpeelliset ikkunoissa, ne pitävät melkoisen hyvin ikkunan rakosista puhaltelevan ilman.

Tykästyin ikkunoihin ja leveisiin ikkunalautoihin heti käytyämme tutustumassa ensimmäisen kerran tähän vanhaan taloon. Niin kauan kuin muistan, olen haaveillut paksuista seinistä, pienistä ikkunasyvennyksistä sekä ennenkaikkea tilavista ja valoisista huoneista.

Olen kiitollinen siitä, miten oma toiveeni toteutui kaikessa tarpeellisessa tämän uuden asunnon myötä. Oma sisäänkäynti helpottaa elämää koiran kanssa, eteinen on vanhaan tapaan tilava ja ihan toista mallia, kuin aiemmissa kodeissa.

Toiveenani oli myös vähäinen naapurien määrä ja sekin toteutui. On aivan ihanaa elää tarvitsematta kohdata ketään, jos ei itse niin halua.

Arki alkaa koulujen alkamisen myötä meilläkin. Kesä on ollut tekemisen täyteinen ja puuhaa riittää vielä pitkälle syksyyn tuossa pihalla. Myöhemmin syksyn kuluessa toivon pääseväni sisällä sisustuksen kimppuun, joka menee pikkuhiljaa uusiksi oikeastaan kaikkien huonekalujen osalta, vastaamaan paremmin ympäröivää tilaa ja tarvetta.

Toki perhekoko on jälleen pienentynyt yhdellä, toiseksi nuorimman muutettua omilleen asumaan ja siinäkin on omat haasteensa minulle äitinä, kun elämää ei tarvitse enää suunnitella ja järjestellä suurperheen tarpeita vastaavaksi . Huomaan meinaan edelleen miettiväni kotia ja muuta arjen asiaa niin, että kotona olisi edelleen paljon enemmän ihmisiä asumassa.

Lämpöisiä loppukesän kelejä toivon jokaiselle!

Lomailua

Arkeen tuli edellisellä viikolla pieni kaivattu tauko, miniloman merkeissä tyttäreni ja hänen miehensä luona. Meidät oli kutsuttu jo hyvissä ajoin talvella juhlistamaan kihlajaisia heidän kanssaan.

Menomatkaa pohjoiseen sulostutti pienen pieni, rohkea pentunen, nukkuen suurimman osan aikaa omassa laatikossaan ja matkaa taitettiin pienen ehdoilla pysähtyen parin tunnin välein jaloittelemaan. Oma koiruutemme on tottunut pitkän matkantaittaja ja rauhallisesti pötkötteli omassa paikassaan auton takaosassa jaloitellen hänkin aina, kun auto pysähtyi.

Ajomatkat sujuivat ruuhkitta ja minun ei tällä kertaa tarvinnut ajaa kilometriäkään koko aikana, mikä on hyvin poikkeuksellista ajatellen elämääni. Olen aina ollut ratin takana ja nyt sain keskittyä ohi vilahtaviin maisemiin, ohjeiden jakamiseen ja vain pelkkään olemiseen. Yllättävän vaikeaa oli keskittyä pelkkään istumiseen..

Perillä vastassa olikin suolainen, lämmin ja kostea meri-ilma, joka vaihtui lähtöpäivän myrskyävän tuuliseen kylmyyteen päivien edetessä. Meren rannalla tuuli oikein ujelsi, ulisi suorastaan ja vaikka yleensä pidänkin myrskyävästä kelistä, tuulesta niin, nyt meni jopa itsellä hieman yli kokemus luonnon raivoisasta puolesta.

Pieni irtiotto tulikin meille kaikille tarpeeseen ja huomata, että on mukava lähteä ja mukava tulla kotiinkin. Meillä jatkuu pihapuuhat aidanteon ja terassin merkeissä. Hieman suunnittelua, mitä/millaisia istuimia terassille tulee, sekä mitä muuta mahdollisesti hankitaan katoksen lisäksi? Onneksi en luopunut muuton yhteydessä parvekkeen kalusteista, nyt niistä saa mukavan lisän pihalle.

Niin, ja pääsen tosiaan istutuksien siirtohommiin, osan kasveista siirrän aidan ulkopuolelle kasvamaan ja vihdoinkin saan myös ne kauan haaveilemani sireenipuskat ilostuttamaan elämää omalle pihalle.

Lämpöisiä kesän päiviä jokaiselle!

Keskellä kesää

Kesän alku

Vanhan mummon omenapuut kukkaloistossaan

Koulut päättyivät ja ansaittu kesälomakin on ehtinyt alkaa tässä kirjoittelujen välissä. Meillä jännitetään nyt nuoren opiskelupaikkaa ja siitä sitten alkaa jälleen uusi elämänvaihe kohti aikuisuutta ja uudenlaisia vastuita opiskelujen myötä. Muiden lasteni elämässä koulut on toistaiseksi käytynä ja jokainen heistä elää tällä hetkellä vuorotyön siivittämää arkeaan omillaan.

Mietin taannoin, onko onnistunut kasvatustehtävässään silloin, kun lapsi saa otteen omasta elämästään, osallistuu työelämään opintojensa päätteeksi ja alkaa suorittaa yhteiskunnallista tehtäväänsä, kuten pitääkin? Omalle kohdalle huoli herää ammatinvalinnasta lasteni kohdalla, kuinka pitkään he jaksavat tuota rooliaan suorittaa tunnollisina, mahdottomien vaatimusten yhä kasvaessa, resurssien koko ajan pienentyessä. Työtä riittää liiaksikin asti, vaan miten kauan oma jaksaminen riittää? Sanonta, ”nuorena sitä jaksaa” ei pidä paikkaansa siinä kohden, kun kuormitetaan liikaa, oli nuori taikka vanha.

En soisi lapsilleni sitä kuuluisaa burnoutiksikin kutsuttua uupumista, vaan se riski on koko ajan olemassa. Sitten tuo salakavala tila on uusiutumisherkkä, vaanii nurkissa hyökäten kimppuun, jos ei osaa olla varuillaan ja tunnistaa riittävän ajoissa niitä uupumiseen johtavia tekijöitä, joista monet on valitettavasti itsestä riippumattomia asioita, joihin ei siten voi edes vaikuttaa mitenkään.

On kuitenkin ihanaa vihdoin viimein päästä toivottamaan

Hyvää Kesän Alkua jokaiselle!

Keväisiä kuulumisia