Arjen juhlaa

Kuplassa

On jännä miettiä, miten elämä jakautuu asioihin ennen jotakin ja sitten jälkeen jonkin asian/tapahtuman. Itselläni näitä tilanteita on kertynyt jonkin verran tähän ikään mennessä. Ennen eroa ja eron jälkeen, ennen leikkausta ja sen jälkeen nyt joitakin mainitakseni.

Viimeisin virstanpylväs itselläni on reilun kuukauden takainen muutto ja jälleen on asioita, mitkä elämässäni jakautuvat ennen muuttoa/muuton jälkeen. Terveyteni ja oman voinnin kohentuminen on yksi sellainen merkittävä asia. Taidan tätä asiaa nyt kirjoittaa kyllästymiseen asti, mutta se on oikeasti todella suuri positiivinen muutos ja kaikella kiitollisuudella jaksan asiaa ajatella itsekseni.

Ennen muuttoa olotilani oli hyvin nuutunut, nihkeä ja voimaton kaikkeen elämiseen. Pääni sain pidettyä kasassa tietoisella aivopesulla positiivisen kautta sekä ymmärrettyäni viimein, etten voisi vaikuttaa mihinkään muuhun, kuin omaan asenteeseen. Ja sillä asenteella sinnittelinkin viimeiset pari vuotta.

Oli erittäin hyvä aikanaan, etten alkanut pienessä paniikissa etsimään ja mahdollisesti muuttamaan johonkin väliaikaiseen asuntoon, (tosin ei ollut kyllä voimiakaan) saati, että ajatus olisi kulkenut sillätavoin normaalisti. Mutta, että siis en toiminut pelosta, taikka paniikista käsin harkitsemattomasti ja myöhemmin katuen äkkipikaisia päätöksiä.

Maltoin odottaa. Rauhassa ja ikäänkuin hyväksyen olemassaolevan tilanteen ja eläen sen mukaisesti. Toimin vasta, kun hetki oli omasta mielestä oikea ja tuleva koti tuntuisi oikeasti omalta. Luotin intuitioon ja se todella kannatti. Useamman vuoden siis tavallaan odotin uuden kodin ilmaantumista elämääni ja se todella kannatti, kaikin puolin olen iloinen ja tyytyväinen nyt.

On ihan uskomatonta, miten jokainen hetki kotona ja kotiin saapuessa ja jopa aamulla herätessä, saattaa tuntua pieneltä ihmeeltä. Enää minun ei tarvitse katsella kaihoisasti toisten koteja pohtien samalla, miltä elämä tuntuisi jossakin muualla. Elämä tuntuu nyt oikein hyvältä, kotona. Vihdoin ja viimein!

Virkistyminen lisääntyy näköjään päivä päivältä. Lähteminen on helppoa, liikkuminen ja muut kodin toimet ovat helppoja ja eivät enää vaadi tähtitieteellisiä voimanponnistuksia. Päiväunet on jääneet historiaan. Yritin äskettäin käydä päivätorkuille, kuten ennenkin lapsenlapsen ollessa hoitopäivällä meillä ja huomasin, etten tarvitse parin tunnin päiväunia. Nousin ylös keittiöön touhuamaan tiskien pariin odotellen samalla pikkuisen heräämistä. Jaksaminen on kertakaikkiaan parantunut ja saman huomaan lenkillä ollessa myös. Ylämäet sujuvat koko ajan paremmin ja rivakammin.

On mahtavaa huomata tervehtymistä, ennenkaikkea tuo väsyneisyyden vähentyminen tuntuu kaikkein parhaimmalta. Olen kaivannut niin pitkään terveempää olotilaa ja todellakin osaan olla hyvin kiitollinen tästä kaikesta.

Hyvää kevään alkua ja aurinkoisia päiviä!

Kodin tuntua

Mummoilua taas vähäsen

Aika, se kulkee taas nopeasti ja perässä en meinaa pysyä. Tarvitseeko edes? Ei välttämättä, mutta olisihan se mukavaa elää hieman hitaamminkin.

Meilläpäin ei ole vielä tullut ensilumia, joitakin hiutaleita satoi jäätyneeseen maahan ja seuraavassa hetkessä tiellä olikin jo pääkallokelit, vesisade jäätyi pinnoille kerrokseksi.

Koululaisten syysloma tuli ja meni ihan tarpeeseen sekin. Meillä huilattiin, pelattiin, käytiin elokuvissa ja yhtenä päivänä syömässä ulkona. Ei mitään sen ihmeellisempää, kuten ei ennenkään muksujen lomien aikaan.

Tällä viikolla olen saanut parina päivänä hoitaa pikkuista äitinsä työpäivän ajan ja samalla muistellut, miten ihmeessä olen jaksanut omien lasteni kanssa arjen aikoinaan?

No, nykyisin omaan jaksamiseen tosiaan vaikuttaa sairaudet ja lääkitykset, joten pitää olla itselleen ”armollinen” ja en voi todellakaan vertailla aikaa silloin ja nyt. Pääasia, että tällä hetkellä selviän arjestani ja voin sillointällöin toimia myös hoitoapuna pikkuiselle.

Hoitaessa pikkuista, meillä on selkeä ja samanlainen rytmi, kuin omillakin lapsilla oli minun ollessa kotona. Aamupuuroa, aamutoimia ja sen jälkeen ulkoillaan. Lounas ja päälle parin tunnin päikkärit, jonka jälkeen onkin välipalan vuoro ja sitten onkin jo äidin aika saapua töistään. Mummoillessa en ole kylläkään tehnyt lounasta valmiiksi ennen ulkoilua, kuten tapani oli omien lasten aikana hoitaessani heitä kotona.

Ulkona tulee hyvä nälkä sekä päiväunet maistuvat paremmin liikunnan ja raittiin ulkoilman seurauksena. Pikkuisen kasvaessa, myös ulkoilun kesto on kasvanut ja viimeksi hämmennyin hieman, koska poikanen pyysi päästä metsään kävelylenkin päätteeksi. Hyvä niin, koska itsekin viihdyn siellä ja pihasta pääsee suoraan polkua pitkin metsään. Kantojen ja kivien päältä pieni hyppi innoissaan ja polkuja pitkin kulkeminen näytti olevan jännittävää; ”Mistä pääsee takaisin mummon kotiin?”

Olen tyytyväinen matkasängyn hankintaan, tuiki tarpeellinen kapistus näin mummolan olosuhteisiin. Pikkuinen rauhoittuu unilleen omien rutiiniensa saattelema ja itsekin nukahdan hetkeksi hiljaisuuden vallatessa kodin keskelle päivää. Yökyläilyt sujuvat myös hyvin pikkuisen nukkuessa omassa pedissään.

Matkasänky on viimeaikoina saanut toimia myös porttina rajaten koiran ja pikkuisen tilat erilleen. Poikanen alkaa olla rohkea ja uskaltautuu jopa kokeilemaan miten koira reagoi erilaisiin ärsykkeisiin ja saattaa ärähtää varoituksen saatuaan tarpeekseen. Molempia on vahdittava tiukasti ja yleensä olen Uman vienyt turvaan parkekkeelle liian innokkaan taaperon edestä.

Onneksi koira on kärsivällinen ja kiltti heikompiaan kohtaan, pikkuinen vielä opettelee ja uhmaikäisenä myös saattaa kyseenalaistaa ja hakea rajoja myös koiran kanssa ja olenkin todennut parhaimmaksi pitää heidät toistaiseksi erillään, jos ja kun en ole jokaisessa hetkessä vieressä vahtimassa.

En ole ollut koskaan mitenkään pullantuoksuinen äippä, ja sitä en näköjään ole myöskään mummona. Arki ja arjen rutiinit kaikkineen on se minun tapani olla vanhempi. Muistelen, kuinka omat lapseni aikoinaan kyselivät, miksi en ollut samanlainen kuin kuin muiden lasten vanhemmat ja tuolloin ihmettelin kovin kysymystä. Nyt melkein kahdenkymmenen vuoden jälkeen tähänkin kysymykseen on tulossa vastauksia.

Marraskuu, ja ajatus kääntyy jo joulun puolelle. Ensimmäinen paketti on hankittuna ja kohta saa laitella loppuvuoden/talvisen sisustuksen uusiksi. En taida enempää malttaa odotella lunta tahi pakkasia, vaihdan ne matot seuraavan siivouksen yhteydessä ja yritän puhdistaa tassuja paremmin sisään tullessa.

Hyvää marraskuun alkua ihan jokaiselle!

Henkareita ei voi koskaan olla liikaa?

Ja muita ihan yhtä hirvittäviä ajatuksia tähän.

Investoin siis tänään pakon sanelemana henkareihin. Oma vaatesäilytykseni sijaitsee eteisen naulakossa, siinä mihin yleensä ulkovaatteet jätetään sisälle tultaessa. On siellä toki ne perheen takitkin ja osa miehen vaatteista. Eli minulla on noin puolet käytössäni eli tarkalleen ottaen noin 70cm tilaa henkareille/omille vaatteille.

Kaappitilaa minulla on kaksi hyllyä yhdestä kaapista, jaamme sen puoliksi miehen kanssa. Olen haaveillut jo vuosia omasta paikasta vaatteilleni, vaan vielä en ole bongannut meidän kotiin sopivaa kaappia tai vastaavaa. Kaappi saisi siten toimia myös tilan rajaajana ja näköesteenä nukkumiseen käytettyyn nurkkaukseen.

Pyykkihuolto meni uusiksi, kuivausrumpu ilmoitti jälleen haluavansa uusia osia ja niiden saapuminen maailmalta kestää aikansa. Tilaa meillä ei ole missään, että saisi kuivaustelineen johonkin oleskelemaan. Tällä hetkellä pieni teline on jo valmiiksi ahtaassa kylppärissä ja sitä joutuu siirtämään edestakaisin päästäkseen liikkumaan sen pari askelta paikasta toiseen. Miten hankalaa ja ärsyttävää.

Pakon sanelemana, tuumasta toimeen sitten ja henkarille on pyykit laitettava kuivumaan toistaiseksi. No, siinä sitten etsin ja etsin turhaan ylimääräisiä henkareita kotoa ja oli ihan pakko kauppareissulla ostaa uusia, jotta perheen pyykki saadaan kuivaksi. Toteutin samalla pitkäaikaisen toiveeni ja hankin vihdoinkin kahteen oveen lakanankuivaustelineet.

Hieman kauhulla ajattelen viikkoja, kun lapset ovat luonani. Pyykin määrä on edelleen suuri, vaikka korin pohja onkin jo saavutettu. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun kaksi muksuista muutti omilleen. Kyllähän sitä pyykkiä tosiaan pesee, vaikka kuinka paljon. Eri asia on, miten saada kuivaksi ja karvattomaksi vaatteet. Koko pyykkihuollon toimivuus perustuu meillä juuri kuivausrumpuun.

No, eiköhän me tästäkin suoriuduta ihan kunnialla ja kekseliäisyydellä sen muutaman viikon, minkä kuivuri on käytöstä poissa.

Kauppareissu sujui odotusten mukaisesti ja koulutarvikkeet nuorelle tuli hankituksi. Vaateosastolle en häntä saanut sentään enää mukaan ja ehkä jonain toisena hetkenä sitten kokee tarvitsevansa vaatettakin. Kauppareissut tarkoittavat itselleni kidutusta ja vältän niin pitkälle kuin mahdollista kaikkea kauppailua. Valot, äänet, ihmiset jne saavat jokaikisen aistin ylikuormittuneeksi ja varsinkin isossa kaupassa jo pelkkä käveleminen käy urheilusuorituksesta, eli olen ihan takki tyhjänä kaupasta poistuessani.

Kello lähentelee jo yhtätoista illalla, mehunkeiton aloittaminen hieman venähti muutamalla tunnilla ja väsy on melkoinen. Odottelen vielä viimeiset marjat ämpärin pohjalta höyrystymään kattilaan, mehun pullotus ja huomiseen saa jäädä pakastus. Mehua tuli taas ihan hyvä määrä, melkein kymmenen litraa kahdesta ämpärillisestä.

Suunnitelmat muuttuvat lennosta ja elämä etenee aina tilanteiden mukaisina. Aamusta ei voi tosiaan tietää, mitä päivä tuo tullessaan ja aiottu siivouspäivä muuttui lennosta mummoiluun. Pikkuinen onnistui jälleen sulattamaan tämän mummon sydämen tullessaan halaamaan heti sisälle päästyään. Alan päästä jo jyvälle, mistä tässä mummona olemisesta onkaan kyse.

Kesän loppuja

Kulunut viikko on ollut kovin pilvinen, tuulinen ja sateinen. Porottava aurinko tuntuu jääneen historiaan alkavan syksyn myötä. Tänäänkin on kovin pilvistä ja tuuli riepottelee puita. Ilma on hyvin raikasta hengittää. Ulkona on erittäin miellyttävää käydä lenkkeilemässä.

Alkuviikosta kävin kirpparikierroksella tyttären kanssa ja ajatus siitä, miten kierrätys esimerkiksi vaatteiden osalta on siirtynyt osaksi luontevaa kulutusta lapsilleni, lämmitti mieltäni kovasti. Löysin itsekin jälleen pienesti pari astiaa rikkoontuneiden tilalle. Tytär teki myös hyviä löytöjä, ja sai sen, mitä lähtikin etsimään.

Loppuviikosta suuntasimme nuorimmaisten kanssa pääkaupunkiseudulle retkelle, kohteena Suomenlinna. Otimme mukaamme myös meillä hoitopäivää viettävän mummon pikkuisen poikasen ja koira pääsi päivän ajaksi toisaalle hoitoon. Päivä oli matkoineen kaikkineen mukava, mutta raskas.

Söimme miehen tekemiä herkkueväsleipiä parkkipaikalla, ennen siirtymistä julkisiin kulkupeleihin, alkaen metrosta ja päätyen lopulta Suomenlinnan lauttaan. On se helppoa ja nopeaa liikkumista paikasta toiseen siellä Helsingin päässä. Meilläpäin ei ilman omaa autoa voi edes kuvitella elävänsä, julkista käyttäen esimerkiksi töihin meneminen kestäisi ikuisuuden ja silti ei vuorotyöläinen ehtisi ajoissa perille, kauppareissusta puhumattakaan. Välimatkat on pelkälle pysäkille usein kilometrejä.

Ihmisvilinä, vaikkei ollutkaan mikään pahin ruuhka-aika, kävi koko porukan aistien päälle ja totesimme jokainen, ettemme voisi elää siinä ympäristössä eli pääkaupungin tohinassa. Liikenteen kova meteli yhdistettynä ihmisistä lähteviin ääniin tuntui ylittävän sietorajan monessa kohdin. Kykenimme silti kaikesta huolimatta nauttimaan päivästämme, pikkuinenkin unohti uhma-ikänsä kotiin ja nautti parivuotiaan tavoin uusista jännittävistä kokemuksista eri liikennevälineiden kyydeissä sekä jahdatessa mm. lintuja.

Suomenlinnaa kiertelimme omaan tahtiimme ja totesin, ettei yhdessä eikä kahdessa päivässä koko saarta ehdi käydä. Historiaa olisi niin paljon nähtävillä. Itselle tuli siellä ollessa sellainen olo, kuin olisin joskus siellä joskus käynyt. Tiedän kuitenkin, etten ole ja uskon nähneeni vain unta taannoin samoista paikoista.


Punaiset viinimarjat tuli kerättyä lauantaina ja hämmästelin, kuinka isoja terttuja olikin pensaikon suojiin päässyt kasvamaan. Keräys sujui nopeaan ja pääsen mehustushommiin. Pusikoihin jäi vielä useampi ämpärillinen ja hieman harmittelen, ettei meille pakkaseen mahdu yhtään enempää mehua talveksi.

Pienesti jäämme jännittämään, toteutuuko säätieteilijöiden ennustukset alkuviikon myräkästä. Iltalenkillä aurinkokin pilkahti juuri ennen painumistaan vuoren taa ja ulkona tunnelma oli jotenkin odottava. Ympäristön hiljaisuus ja matalalla kulkevat pilvilautat loivat hyvin erikoisen tunnelman, jopa hieman pelottavan fiiliksen, ihan kuin jonkun kauhuelokuvan alkutunnelmat tai jotakin.

Puuhaa on riittänyt koko edelliselle viikolle ja ensi viikolla alkaakin jo koululaisilla uusi lukuvuosi. Koulun alku tarkoittaa meilläkin pienesti erinäisiä hankintoja, jotta koulussa käynti mahdollistuu suht kivuttomasti. Vanha reppu antoi vetoketjustaan periksi keväällä, joten sellainen ainakin pitäisi löytää. Kynät ja muut pikku tilpehöörit tuppaavat katoamaan koulussa ja niitäkin pitää uusia tasaiseen tahtiin. Ehkä pitää etsiä myös jotakin vaatetta, vaikka kyseinen nuori ei niin hirmuisesti (ainakaan vielä) välitä vaatekaupoissa ravaamisesta.

Hyvää alkavaa viikkoa!

Kesä, ihana kesä

Kesä alkaa olla mielessäni vuoden parhainta aikaa. Tai ainakin nyt tuntuu siltä. Olen jo useampana vuonna oppinut nauttimaan lämpöisistä ilmoista, linnunlaulusta, tuoksuista ja vehreydestä. Kesä tarjoaa kaikille aisteille elämyksiä, jos niitä vain haluaa vastaanottaa. Kuumuudenkin voi oppia selättämään itselle sopivin keinoin ja asenne tässäkin asiassa ratkaisee jo paljon.

Vihreän eri sävyt ojanpientareella; aurinko paistaa vielä matalalla, luoden pieniä säteitään korostaen varjoisia kohtia ”pusikossa”. Jälleen, yksi hetki elämässä, kun koen iloa hyvin pienestä.

Onnea on: Vihreä luonto!

Mikä asenne? Niin, se juuri. Itse taisin mokata oikein perusteellisesti äskettäin oman fyysisen olotilani kanssa. Kuumuus itsessään jo aiheuttaa minulle tavallistakin uupuneemman voinnin ja mitä menin tekemään? Aamuisen seitsemän jälkeen kuljetun lenkin jälkeen otin tavanomaiset päikkärit parvekkeen riippukeinussa ja kuulostelin oloni jokseenkin hyväksi ja se tarkoitti minulle sitä, että pääsin aloittamaan kiukkutuolin maalausta. Osasin hiljakseen tehdä työni ja energiaa jäi vielä roimasti yli (mikä on tätä nykyä hyvin harvinaista). Hetkellisen mielenhäiriön saattelema käytin Umpan pikapissillä puolenpäivän jälkeen ja kiinnitin koiran varjoon ja painuin itse siirtelemään kiviä ja repimään rikkaruohoja jäljellä olevalta noin neliön kokoiselta alalta. En yhtään ajatellut maalikerros kakkosta, mikä pitää parin tunnin sisällä laittaa rungon päälle ja jalat huusivat kyykkimisestä hoosiannaansa vapisten kuin haavanlehdet. Hyvä minä! Innostun energiasta, ja ja ja sitten en osaa säästellen sitä käyttää.

Niin, se asenne tosiaan. Valitus kuumuudesta ja ikävästä olosta ei tunnetusti auta yhtään, päinvastoin. Valittaminen saa asian kuin asian tuntumaan vieläkin ikävämmältä ja kurjemmalta. Mitä sitten, jos ei saa valittaa? Järkeily on yksi hyvä keino hakea oikeanlaista asennetta; Kesä ja kuumaa on vuodesta vain muutamia viikkoja pahimmillaankin. Haluaako joku oikeasti pilata nämä muutamat viikot itseltään valituksen kera ? Voisiko miettiä, mitä hyvää tulisi valittamisen tilalle, taikka mitä hyvää ja positiivista lämmin ilma mahdollistaa?

Kuumaa on, varsinkin kun tekee jotakin fyysistä työtä tai työhön verrattavaa. Minua ei myöskään oma valitukseni auta tippaakaan, itse mokasin ja itse myöskin kärsin ja yritän löytää tasapainoa edelleen levon ja fyysisen tekemisen välimaastosta. Joskus kantapään kautta saatu oppi on se parhain oppi. On etsittävä niitä toimivia ratkaisuja aktiivisesti, uskallettava kokeilla, hakea itselle sopivia juttuja, juuri siihen omaan elämään, myös kuumuuden kanssa eläessä. Öitä hieman helpottaa, kun vielä toistaiseksi yöt on olleet viileitä ja saa nukkua ovet ja ikkunat auki.

Mamma nukkuu ylhäällä omassa pesässään ja Umppa on kotiutunut muutaman vuoden kokemuksella omaan paikkaansa partsilla. Vielä on viileää aamupäivisin varjossa ja illalla auringon painuessa vuoren taakse.

Millaisia tavaroita meille on siunaantunut isovanhemmuuden myötä

Mitä tarvitaan isovanhempien kotona, jotta pikkuisen kyläilyt ja hoitamiset sujuvat mahdollisimman mukavasti?

Pienen vauvan vierailut sujuvat useimmiten mukavammin, kun vanhemmat itse huolehtivat mukaansa kaiken tarvittavan, ja ehkä ainoa mitä isovanhempien tarvitsee huolehtia, on rauhallinen tila vauvan ruokintaan ja mahdollisiin päiväuniin. Nopeasti arkeen tulee mukaan myös jonkinlainen viltti tai peitto, jossa vauva voi pötkötellä ja liikuskella myös lattialla.

Matkasänky

Meille parhain ratkaisu pikkuisen kasvaessa, oli hankkia kotiin uutukainen kasaanlaitettava matkasänky, joka varmistaa turvalliset unet alakerrassa. Unikoulun ansiosta yökyläilyt meillä mahdollistuivat ja matkasänky on ollut sillointällöin tarpeen. Pikkuisen unet on sujuneet hyvin matkasängyssä ja olen kovan alusen päälle taiteillut vaahtomuovisen patjan pehmentämään. Paikkakuntamme toimimaton ja joustamaton vuorohoito, sekä liian myöhään vanhemmalle tietoon annetut työvuorot ovat aiheuttaneet pikkuiselle hoitopäiviä myös meillä ja päiväunia on myös päässyt matkasängyssään nukkumaan. (On hieman harmi, kun päiväkodilta pyydetään vanhempaa hankkimaan lapsensa hoito muualta, koska yhtä lasta varten eivät haluaisi iltaa, taikka viikonloppua pitää päiväkotia avoinna, tämä erityisesti juhlapäivinä).

Syöttötuoli ja ruokailut

Syömiset vauvavuonna sujuvat hyvin vieraisilla ollessa aikuisen sylissäkin, ja pitkään meilläkin pärjättiin ilman syöttötuolia. Ajankohtaiseksi oman tuolin hankinta meille tuli oikeastaan siinä kohden, kun lapsi halusi itse huolehtia lusikan viemisen suuhun ja se onnistui jokseenkin sujuvasti. Löysimme käytettynä sopivan värisen istuimen pikkuiselle ja hyvää siinä on se, että tuolista sai otettua pois turvakaaren pidentäen syöttötuolin käyttöaikaa myös taapero,-ja leikki-ikään asti. Tällä hetkellä uhmaikäisen kehitystä tukee omatoiminen pääsy omaan tuoliinsa istumaan ja pikkuisesta tämä on vain hauskaa, kiipeillä luvan kanssa.

Ruokailuvälineet ovat kasvaneet lapsen mukana. Alkuun meillä oli vanhempien tuomana lapsen käteen sopiva, tuttu oma lusikkansa sekä kannelliset juoma-astiat. Nykyisin harjoitellaan jo lusikan sijasta käyttämään haarukkaa ja veistä ja täytyy tässä hieman kehua, miten hienosti pikkuinen jo ruokailun isojen tapaan alkaa hallita. Kannelliset juoma-mukit ovat jääneet pois käytöstä aikaa sitten ja lasinen pieni käteensopiva muki on pikkuisen suosikki meillä. Ehdoton hankinta isovanhemmille kotiin on jonkinlainen ruokalappu, jos ei halua jokaisen ruokailutuokion jälkeen olla vaihtamassa uutta vaatekertaa pikkuiselle.

Meillä on varalle hankittu pikkuisen lempipurkkiruokia, ja aika monesti ovat pelastaneet äkillisessä hoidontarpeessa lapsen sairastuessa yllättäen. (Työnantajalta tuli jossakin vaiheessa kovastikin noottia, siitä ettei äiti voi olla pois työstään niin paljoa, mitä lapsen sairastelu olisi vaatinut). Jokainen pikkuisen vanhempi tietää sairastelukierteen lapsen aloittaessa päivähoidon päiväkodissa ja tutuksi se on tullut meillekin. Nykyisin on helpompaa minun lähteä, kuin kipeää lasta raahata hoitoon meille.

Lapsen kanssa on mukavaa ja kiireetöntä ruokailla, kun on oikeanlaiset välineet turvaamassa ruokahetkeä. Yleensä arkisin olemme olleet kahden ruokapäydän äärellä ja pikkuinen on ollut rohkea halutessaan maistaa, mitä minun lautaselle on eksynyt. Voin mainita esimerkiksi pinaatti,- ja tomaattikeitot, jotka ovat pikkuisen herkkua nykyisin, samoin vaikka maksalaatikko tai piimä. Silliä on maistellut vaarin kanssa ja minusta aina yhtä hauskaa nähdä lapsen uskaltavan maistaa uusia makuja, omasta tahdostaan.

Lelut ja muut viihdykkeet

Pikkuvauvan viihdykkeet, jos niitä kokee tarvitsevansa kyläillessä, voi vanhemmat tuoda tullessaan jonkin lelun yms. Lapsen kasvaessa ja liikkumisen lisääntyessä voi olla erittäin järkevää hankkia isovanhempien luokse niitä lapselle sopivia leluja ja sopivaa tekemistä. Meillä lelujen määrä on ollut vähäinen ihan käytännönkin syystä säilytystilan ollessa rajallinen. Tällä hetkellä poikanen leikkii meillä ollessaan legoilla sekä vaihtelevasti autoilla ja muilla lelulaatikossa olevilla leluillaan. Isovanhempien luona pikkuinen saa tehdä myös niitä spessujuttuja, eli yhdessä aikuisen kanssa ja luvalla. Eräs tällainen on meillä portaikossa kulkeminen, taikka kattilakaapin aarteiden tutkiminen. Saa nähdä, millaisia tavaroita meille vielä eksyykään lapsen kasvaessa? Paljoa leluja ei välttämättä tarvitse isovanhemmille, lapsella on todennäköisesti kotona jo niin paljon kaikkea, että luova mielikuvituksen vapaus on toisenkautta ihan hyväksi lapselle, vaikkapa isovanhempien luona.

Isot legot olivat jääneet varastoon ja niille tuli käyttöä vuosikymmenten jälkeen.
Mielenkiintoisimmat leikit taitaa syntyä ihan oikeilla välineillä isovanhempien luona.
Vaatteet, hygienia

Meille jää aina sillointällöin pesuun lapsenlapsen vaatekertoja ja olen huomannut, että se on oikeastaan oikein toimiva ratkaisu. Näin toimien meillä on aina jokin vaatekappale puhtaana ja tarvittaessa käyttöön. Olipa kerran äidiltä unohtunut kotiin villapuku ja onneksi meillä oli varalla kerrospukemiseen tarpeeksi vaatekertoja ja niin pääsimme ulkoilemaan kylmästä huolimatta.

Ihan pienenä vauvana vanhemmat itse kuljettavat mukanaan vierailuille mm. vaipat, yms tuotteet ja he itse tietävät parhaiten millä ja miten ja millaisia tuotteita haluavat käyttää lapsellaan ja sitä on mielestäni kunnioitettava. Kuten kaikessa muussakin lapseen liittyvässä. Vanhemmat tekevät kaikenlaiset ratkaisut ja päätökset suhteessa omaan lapseensa ja on kohteliasta isovanhemmilta tukea ja kunnioittaa vanhempien ratkaisuja, vaikka ne kuinka sotisivat omia (vanhentuneita 🙂 )ajatusmalleja vastaan.

Nykyisin meiltäkin jo löytyy lapsen käyttämä vaippa-paketti, ihan käytännön helpottamiseksi, mutta myös potta, jossa harjoituksia pikkuinen tekee oman halunsa mukaisesti. Ólen ottanut itse käyttöön elämää helpottavat ”waipsit”, eli kertakäyttöiset vauvanpuhdistuspyyhkeet ja todennut niiden olevan mukava lisä hygienian ylläpidossa ja helpottaa pikkuisen kanssa toimintaa.

Saa nähdä, joskus tulevaisuudessa meiltä ehkä löytyy pikkuisen oma hammasharja, ja muitakin yökyläilytarvikkeita valmiina niin, ettei kaikkea tarvitse aina erikseen pakkailla mukaan. Vaikka, onhan pakkaaminenkin osa yökylään liittyvää jännitystä pikkuisen elämässä?

Potta on ehdoton kapistus siellä, missä pikkuväkeä vierailee ja sen suosittelen hankkimaan ainakin isovanhempien luo.

Olemme pärjäänneet omasta mielestäni melkoisen vähällä tavaramäärällä ja se on ihan hyvä niin. Loppujen lopuksi taitaa olla lapsen vanhempien asiana huolehtia myös isovanhemmille tarvittavat jutut mukaan. (lukuunottamatta ehkä isoja hankintoja, kuten syöttötuolia, joka vaikuttaa sisustukseen taikka matkasänkyyn). Olen kuullut, että joissakin tapauksissa isovanhemmat ovat hankkineet rattaista lähtien kaikenlaista kotiinsa; odottamaan käyttöä ja osa hankinnoista onkin ollut ihan turhaa rahanmenoa.

Viimeisin iso hankinta meidän kotiin lapsenlapselle oli autooni turvaistuin. Paino,-ja pituusrajan lähestyessä kaukalosta oli meidän käytössä luovuttava ja halusin kuitenkin mahdollisuuden liikkua autoillen tarvittaessa lapsen kanssa ja onneksi löytyi sopiva vähän käytössä ollut hyvä istuin meidän autoon. Hankintaa en ole katunut hetkeäkään, ja minusta on kovin hauskaa katsella pikkuisen innostuneisuutta hänen päästessään mummon auton kyytiin, omaan istuimeen. Oma istuin mahdollistaa minun hakevan lapsen myös päivähoidostaan, jos tarve joskus niin vaatisi ja pari kertaa olen päässytkin hakemaan, äitinsä joutuessa jäämään ylitöihin yllättäen.

Vireitä päiviä

Mitäpä meille? Reissun jälkeen olo on ollut hieman pirteämpi ja virkistynyt. Vuoden kestänyt uupuneisuus alkaa todellakin hellittää otettaan ja tämä näkyy omassa tekemisessä. Vielä, kun tuo kroppa tulisi perässä yhtä nopeasti, kuin mieli tekisi touhuilla?

Koiruuden kanssa kävelylenkkien määrä on lisääntynyt, eli nyt olen kyennyt jälleen huolehtimaan melkein kaikki ulkoilutukset. Liekö syynä lämmin keväinen ilma ja auringonpaiste, jotka ovat vetäneet ulos lähes väkisin? Askeleiden määrä päivässä on tuplaantunut siitä, mitä se alimmillaan on ollut pitkään.

Vai onko syynä ollut piilevä apeus, johtuen omasta tulevaisuuden epävarmuudesta ja nyt kun vihdoin alkaa solmut ratketa, voin hengittää vapaammin. Uudelleenkouluttautuminen häämöttää jossakin tuonnempana, jahka kaikki tutkimukset, selvitykset ja hoidot on läpikäyty.

Jokatapauksessa, elämä menee eteenpäin. Askel kerrallaan ja olen kovin iloinen ja hieman ehkä yllättynytkin pitkän ja alavireisen vuoden jälkeen. Oloni on helpottunut, ja lusikkaa ei ihan vielä tarvitse nurkkiin heitellä, onneksi.

Oma lisääntynyt virkeyteni on tarkoittanut lisääntynyttä kykyä tehdä aivotyötä, jonka johdosta pystyn taas tarttumaan tekemisiinkin sillälailla normaalisti. Uupuneisuus aiheuttaa minulle aivosumun, joka estää tehokkaan ja nopean ajattelun esimerkiksi ja toimiin ryhtyminen on äärettömän hidasta, sekä vaatii paljon aikaa ja voimia.

Olemme juhlineet pikkuisen 2-vuotissynttäreitä, juhlapäivän kunniaksi poikanen pääsi mummon ja vaarin kanssa bussiajelulle. Bussilaulu on enemmän ja vähemmän mopojen kanssa kiinnostuksen kohteena ja yllätys oli pienelle helppo järjestää; rattaiden kanssa matkustaminen kylälle ja takaisin sujui hyvin. Kokemus oli toivottavasti mieleenpainuva pikkuiselle, ja hoitopäivä menikin mukavasti ajellen bussilla.Neilikat kävin samalla reissulla hakemassa kukkakaupasta ja pitihän ne heti kuvata.

Yleensä keväällä ja kesällä lämpö aiheuttaa uupumista, nyt on jostain syystä käynytkin toisinpäin. Olen saanut ihan uutta virtaa aurinkoisen lämpöisistä päivistä. Tämä on omituista ja mukavaa kylläkin ja en valita. Kyllä olen uupumisista saanut ihan tarpeeksi jo.

Ja ettei nyt ihan kympillä elämä pääse hellimään, takapakkia tulee tasaiseen tahtiin selän kipuilun kanssa. Heti, kun hieman ”innostun” käyttämään kehoa, saan muistutuksen siitä, miksi niin tai näin ei pitänyt tehdä.

Kaikesta huolimatta ja juuri sen vuoksi, hyvää kevättä kaikille!

Laiska töitään luettelee?

Mitä ylläoleva otsikko oikein meinaa? Olen silloin tällöin asiaa ihan miettien miettinyt erityisesti sen jälkeen, kun nuorena sain vanhemmalta ”kollegalta” palautteen kahvipöydässä. Kuulin ensimmäistä kertaa sanonnan ”laiska töitään luettelee”. Olin kertonut tauolla ilmeisesti vapaapäivästä tai aamusta lasten kanssa, ennen iltavuoroon menemistä.

Laiska siis luettelee töitään? Tarkoittaako sanonta siis asioita, joita pitäisi tehdä ja ei vain viitsi niitä aloittaa ja hommat kasaantuvat? Vai tarkoittaako sanonta sitä, että vain laiskat ihmiset näkevät asiakseen kertoilla muille tekemisistään tai siitä, mitä askareita ovat tehneet?

Eikö ihminen saa kertoa niistä asioista, mitä aikoo tehdä? Tai mitä asioita pitäisi tehdä? Eikö tekemisten suunnittelu ja niistä kertominen ole hyväksyttävää? Tai jo tehtyjen askareiden kertaaminen ole sekään hyväksyttävää? Onko minulla mennyt jotakin ohi oppiessani aikoinaan sosiaalista kanssakäymistä ihmisten kanssa?

Jokatapauksessa, oli miten oli, aion tähän nyt kerrata tämän päivän askaresaldoni. Ihan siitä suuresta ja ihmeellisestä syystä, että tänään on ollut pitkiin aikoihin paras päivä jaksamiseni suhteen ja haluan iloita siitä myös näin.

Heräsin aamulla omituisesta unesta ja loikkasin samointein pystyyn ja kampesin itseni alas sängyltä. Pää oli vielä ihan unenpöpperössä, ja uni kummitteli vielä ajatuksissa. Harvoin olen unia nähnyt vanhoista kavereista ja mietinkin, törmäänköhän lähitulevassa kyseiseen tyyppin jollakin tavoin?

Aamusta laitoin pyykinpesukoneen pyörimään, lähdin koiran kanssa ulos ja puistoon saapui myös Uman koirakaveri leikkimään. Puistoilun jälkeen kävelimme vielä jokusen tovin ennen kotiin paluuta. Pyykit olivat ehtineet pyöriä valmiiksi ja ne pääsivät rumpuun kuivumaan. Uusi satsi likaisia koneeseen ja hieman puhtaiden tekstiilien viikkausta ja paikoilleen viemistä ympäri kodin kaappeja. Umppa sai ruokansa, ja yleensä tässä kohdin päivää on voimat loppuneet tyystin ja minun on ollut pakko huilata syömisten jälkeen.

Tänään jätin syömisetkin iltaan huomatessani, ettei väsy iskenyt ja sain tehtyä kodin viikkosiivouksen yhdeltä istumalta, mitä en ole varmaan vuoteen kyennyt tekemään. Eli, imuroin, pesin lattiat. Suorin yleisilmeen ja kiikutin tavaroita paikoilleen. Sohvan siistin karvoista ja ravistelin viltit. Pölyt pyyhin myös yläkerrasta. Tyhjensin astiat koneesta ja tein perinteisen siivouspäivän ruuan (purkista hernekeittoa). Sain myös wc:n pestyä, mitä en ole yleensä kyennyt samalla päivällä tekemään, kun siivoan muutoin. Niin, ja jaksoin myös kyykistellä pesten keittiön kaapistojen pinnat sekä sokkelit (asia, mitä en todellakaan ole voinut tehdä viikosiivouksen yhteydessä aikoihin).

Tälle päivää mahtui myös lisäksi seurustelua ja saunomista pikkuisen sekä äitinsä kanssa, vanhan mummon kanssa seurustelua ja hänen vientiä kotiin, koiran ulkoilutusta kahdesti aamun jälkeen sekä hieman kiikkutuolin kankaan irroitusta tylsyneellä kalulla. Illasta vielä lasten kuulumisia ja paimentamista erilaisiin toimintoihin ennen nukkumaan menoa ja kodin uudelleen siistimistä vierailijoiden jälkeen. Niin, ja kastelin vielä huonekasvit.

Ihan siis käsittämätön päivä, energian ja jaksamisen puolesta siis ollut. Normaalia terveelle tyypille ja siihen päälle vielä se kahdeksan tunnin laskennallinen työpäivä päälle kaikkine työmatkoineen ja kauppakäynteineen. Omalla kohdalla on jokotai nykyisin; joko käyn töissä ja huilaan koomassa lopun päivää, enkä kykene väsymisen vuoksi tekemään kotona mitään. Tai sitten olen kotona ja jaksan hoitaa lapset, kodin askareet, mutta molempia en enää kykene tekemään, siis käymään täysipäiväisesti töissä ja huolehtimaan muusta arjesta/perheestä.

Viimekuukausina olen sinnitellyt ihan pelkästään arjen askareiden kanssa. Halua tehdä olisi, vaan kun keho on toista mieltä ja olen joutunut jakamaan tekemisiä eri päiville, siirtämään aiottuja hommia seuraavaan ja seuraavaan päivään, kun jo pelkkä ulkoilu on vienyt koko päivän energiat. No, tämä on yksi päivä ja kokemuksesta tiedän, että huomenna tilanne on toinen. Tämän päivän ahkerointi kostautuu petipäivällä seuraavana päivänä hyvin todennäköisesti ja lihakset ovat poissa pelistä ja selkä huutaa hoosiannaa.

Se on jännä, miten kaksi vuosikymmentä sitten ihmettelin lääkärille omituisia päiviä, joita saattoi olla yksi tai kaksi päivää kuukaudesta, jolloin en jaksanut tehdä mitään. Vuosien saatossa alkoi olla viikosta se yksi jaksamaton päivä, joskus kaksikin huilipäivää. Nykyisin tilanne on kääntynyt niin, että minulla on tällainen normaali jaksava päivä ehkä kerran pari muutaman kuukauden sisään ja nyt en edes muista milloin vastaava normaali päivä olisi edellisen kerran edes ollut? Ennen joulua? En saata muistaa.

Joka tapauksessa, olen onnellinen juuri nyt. Onnellinen lähes normaalista päivästä. Onnellinen yhdestä melkein normaalista päivästä. Ja laiska töitään luettelee, niinhän se meni? En kuitenkaan luettele tässä niitä asioita, mitä jäi tekemättä, mitä olisin ehkä halunnut tehdä tai mitä jatkossa pitäisi tehdä.

Oliko parempaan jaksamiseen syynä tänään sattumalta uusi ruokavalioni? Vaiko ruokailun väliin jättäminen? Vaiko vitamiinikuuri alkaa vihdoin purra? Vaiko jokin muu minusta riippumaton syy? Iltasella kiinnitin huomioni ilmastoinnin toimintaan. Siinä on yksi asia, mihin ei tässä asunnossa voi vaikuttaa tai sen toimivuuteen paremminkin. Ilmastointi siis kävi täysillä, kun se on ollut jo pitkään ilmeisen rikki.