Kuulumisia

Arkinen elämä ja hallinta

Arki sanana kuulostaa kovin kolkolta ja jotenkin muuttumattomaltakin. Ja sitähän se oikeastaan onkin, kun tarkemmin mietin. Arki on elämän perusraamit, se tietty kuvio, joka toistuu päivästä toiseen jokseenkin samankaltaisena.

Sujuvasta arjesta käsin on helpompi kohdata myös ne elämän muutostilanteet, joita väistämättä ihmisen elon eteen silloin tällöin tipahtelee. Yllättäviä tilanteita, ehkä pitkään odotettuja ja toivottujakin sekä sitten niitä vähemmän mukavia asioita.

Toimivasta arjesta muodostuu kokemus elämänhallinnasta; siitä, että ainakin oman elämän ja mahdollisesti niiden elämä, joista olemme vastuussa asiat sujuvat pääosin moitteetta ja elämä kotona on siedettävää.

Siedettävä elämä koetaan monesti tylsänä elämänä. Mitään erikoista ei tapahdu ja jokainen päivä tuntuu toisensa kopiolta. Se on sitä arkea, puuduttavaa ja tylsää harmoniassa olevaa arkea, johon mieluusti ottaisi loman taikka jotakin muuta kivaa katkaisemaan sitä samana toistuvaa kuviota?

Jotkut saattavat piristää tylsää arkeaan epätervein keinoin ja sitten ovat entistä väsyneempiä arjessaan jatkossa. Oikeanlainen lepo jää toteutumatta esimerkiksi viihteen viedessä kaikki energian ja sitä ei enää riitäkään arjen perussuorittamiseen. Tällainen kierre syntyy todella nopeaan ja saa aikaan jo lyhyellä aikavälillä tuhoisia seurauksia. Väsymistä, uniongelmia, arjen rytmin vääristymiä ja pahimmillaan seurauksena kaikista kasautuneista ongelmista seuraakin sitten masennusta ja muita terveydellisiä ongelmia.

Elämänhallinnan yhtenä kulmakivenä tylsän perusarjen sietämisen lisäksi koen tärkeänä osana ennakoinnin. Ei tarvitse olla ennustaja tai mikään poppamies, löytääkseen syitä ja niiden seurauksia omassa elämässä. Kun vaikkapa valvoo viihteen parissa, silloin kun pitäisi nukkua, tekee ihan tietoisesti valinnan, josta on seurauksensa seuraaviin viikkoihin väsymisen muodossa. Se, mikä on elämässä tärkeää, ohjaa meidän kaikkien valintoja arjessa ja valintojemme kautta muodostuu perusarki, jossa meidän pitää sietää elää.

Valintoja teemme jatkuvasti, kokoajan joko tiedostamatta tai sitten tietoisesti. Ennakointi on hyvin pitkälti tietoisten valintojen tekemistä kaikessa arjessamme. Kaupassa teemme valintoja monien eri tarpeiden määrittäessä ostospäätöksiä, kotona valitsemme tekemisemme tai tekemättä jättämiset ja niilläkin on omat seurauksensa. Se, mikä on tärkeää itselle, näkyy jokaisen arjessa jollakin lailla. Valinnoista seuraa elämänhallinta tai sen puute.

Olen itse sitä mieltä, että kaikelle on olemassa jokin syy ja siihen seuraus. Kun havahtuu etsimään syytä jollekin, joutuu eräänlaiselle tutkimusmatkalle ja vastuu omasta hyvinvoinnista alkaa näyttäytymään oikeastaan kaikessa tämän jälkeen. Valinnoilla on seurauksia.

Esimerkiksi taloudellisessa tiukassa tilanteessa ei välttämättä ole kaikkein järkevintä tehdä jatkuvia valintoja, jotka pidemmän päälle aiheuttavat terveydellistä haittaa muodossa tai toisessa, taikka muutoin aiheuttaa lisää kustannuksia elämään?

Ennakointi elämän eri tilanteissa helpottaa arkea, lisää elämänhallinnan tunnetta ja sitä kautta luo myös jonkinlaista turvallisuuden ja pärjäämisen kokemista.

Olen omalla kohdalla ihmetellyt koko ikäni persoonassani ja elossani tiettyjä erikoisuuksia ja selviä poikkeamia verrattuna suureen osaan ”muita”. Olen ihmetellyt sitä valtavaa työmäärää, jonka joudun tekemään pitääkseni esimerkiksi arjen hallittavana pakettina ja huomaan keksiväni pyörää aina uudelleen ja uudelleen.

Arjen ja yleensä elämän hallittavuus on muodostunut itselle kovin tärkeäksi tekijäksi jo nuoresta saakka. Ehdottomuus tietyissä asioissa on ennenkaikkea itseni hallintaa tilanteissa, joissa kaaos meinaa vallata niin mielen, kuin ympäristönkin. Lasten ollessa pieniä sanoin joskus leikillään, että koko perheellä taitaa olla adhd ja en olisi oikeampaan voinut osua omalla kohdallani.

Sain diagnoosini hieman yllätyksenä, kuin kirsikaksi kakun päälle kruunaamaan kaiken jo olemassa olevan. Minä, joka en tarkalleen ottaen oikein edes uskonut kirjainyhdistelmähaasteisiin, ja pidin neuropsykiatrisia diagnooseja vähän niinkuin muotijuttuina ja osin keksittyinäkin ongelmina selittämään arjen vaikeuksia.

Noh, tässä sitä ollaan ja pureskellaan asia kerrallaan tietoa kirjainyhdistelmähaasteista, jotka kylläkin on ihan tuttuja juttuja itselle. Samaan aikaan en voi olla miettimättä sitä, miten selviytyminen elämässä/arjessa on sujunut hyvin, vaikka hinta siitä onkin maksanut terveyteni uupumisten ja korkean stressin ja sen aiheuttamien ongelmien muodossa. Motivaationa omalla kohdalla on ollut halu kyetä toimimaan elämässä normaalisti, vaikka sen onkin vaatinut hitokseen ylimääräistä työtä ja energiaa.

Mahdollisimman mukavaa viikonvaihdetta!

Kevät edistyy

Tällä viikolla on ollut jo paljon tekemistä, menoja ja muistettavaa. Toisinaan tuntuu siltä, etten ehdi levätä päiväseltään ollenkaan, kun koko ajan on jotakin hoidettavaa velvollisuutta, puuhaa ja muistettavaa.

Alkuviikko on kulunut hyvin nopeasti ja vähän tuntuu, etten meinaa perässä pysyä. Asiat tapahtuvat nopeasti, tilanteet vaihtuvat hetkessä. Aamu vaihtuu iltaan ihan huomaamatta.

Vaarana näissä hetkissä on kuormittua liikaa. Arjen muutokset nopeassa tahdissa tuovat mukavaa vaihtelua, mutta myös tietynlaista stressiä elämään.

Positiivista stressiä kylläkin. Omassa elämässä tapahtuu isoja asioita askel kerrallaan otettuna ja olen hyvin kiitollinen jokaisesta pienestä kuljetusta matkasta eteenpäin. Tämä kevät tuo tullessaan ja vie vanhaa mennessään. Toipumiseni terveydellisten ongelmien parissa on jo niin pitkällä, että pääsen pohtimaan omaa ammatillista tulevaisuutta miettien, mitä teen mahdollisesti seuraavat vuosikymmenet?

Siinä sitä onkin miettimistä, pohtimista ja pähkäilyä kerrakseen, jos toiseen ja kolmanteenkin. Pääsiäinenkin tuli ja meni. Aika tuntuu hujahtavan ohi, vuosi vuodelta nopeammassa tahdissa. Kohta siintää jo juhannus…

Maaliskuu on vain meni ohitse omalla kohdalla. Olen totutellut uuteen ympäristöön ja osin uusiin rutiineihin arjessa. Sellainen vie yllättävän paljon ylimääräistä huomiota ja mietinkin, mitä olen ehkä unohtanut? Ehkä en vielä mitään oleellista?

Parasta kuitenkin tässä ja nyt on se, miten oma olo virkistyy edelleen ihan fyysisesti ja se tokikin vaikuttaa myös mielialaan positiivisesti. Kaipaan jo töihinkin, mikä on pienoinen ihme viime kesän toivottomuuden jälkeen, kun tuntui siltä, etten enää ikinä kykene työskentelemään kaikkien sairauksieni vuoksi.

Vähän kerrallaan ja hiljaa hyvä tulee. Liian nopeasti ei saa tehdä päätöksiä suuntaan, taikka toiseen ja onneksi olen saanut apua tulevaisuuteni työn pohtimiseen, mitä se sitten ikinä onkaan?

Takatalvikin yllätti, ja onneksi emme ehtineet vaihtaa autoon kesärenkaita, en vielä kaapistoinut talvivaatetusta taikka kenkiä. Hassua, koska yhtenä päivänä ulkolämpömittari hätyytteli +20 asteita ja vartin auringossa olon jälkeen ihoni suorastaan kiehui, kuin vampyyrilla konsanaan ja olihan se pikaiseen haettava apteekin aurinkorasvat ja hattukin olisi hyvä löytää pipon tilalle. Harvennut hiuspehko ei enää suojaa auringolta päänahkaa.

Koti kylpee nykyisin auringon valoa, ja enhän itsekään muistanut edellisten hämärien kotivuosien aikana tuota auringon vaikutusta vanhassa kodissa. Ikkunoiden läpi tuleva paiste on jotenkin jatkossa estettävä, paksuilla verhoilla todennäköisesti ihon palamisen estämiseksi.

Mukavia kevään hetkiä jokaiselle!

Pienet ilon hetket keväisissä tunnelmissa

Ulkoilu, luonto ja vuodenaikojen vaihtuminen tuovat suuresti iloa elämään. Taas on käsillä aika, kun maisemat vaihtavat ulkoasuaan nopeassa tahdissa. Toisaalla on lunta reilustikin, toisaalla kevät on jo pitkällä.

Vihreys yllätti iloisesti kaiken ympäröivän harmauden keskellä.

Kevääsen kuuluu tietenkin pajunkissat, ainakin luonnossa.

Neiti hienohelman ikävin vuodenaika on tuloillaan. Lumet sulavat kohinalla, märkää ja likaa on kaikkialla. Puistossa paras paikka ympäristön tarkkailuun on edelleenkin penkki. Kotipihalle päästyämme lumipenkassa piehtaroiva koiruus oikein surkealla äänellä valitti lumien katoamista ja ihan kävi sääliksi lunta rakastavaa koiraa.

Ulkona tuoksuu jo keväinen ilma; sekoitus kosteaa maata, hiekkaa, maatuvia lehtiä, sadetta ja lupaus kesää!

Mahdollisimman mukavia hetkiä tulevaan viikkoon!

Miltä minusta tuntuu

Kodin tuntua

Positiivisia muutoksia

Muuton myötä moni asia on hieman muuttunut. Yhtenä merkittävänä muutoksena on ollut lenkkipolkujen maisemanvaihdos koiran kanssa.

Käymme aamuisin pidemmällä kävelyllä ja opettelemme reittejä. Olen melkoisen rohkeasti seuraillut jo valmiiksi tallattuja lumisia polkuja metsässä ja pari mukavaa kierrosta onkin jo löytynyt. Perinteiselle pururadallekin pääsee melkein kivenheiton päästä, kunhan lumet ja hiihtokelit sulavat. Koirapuistoon on myös todella lyhyt kävely ja tiedossa saattaapi olla Umalle uusia koirakavereita?

Aika menee todella nopeasti minun touhutessa uudessa kodissa järjestellen ja siivoillen paikkoja. Eilen metsästin hyllypaperia ja sain jälleen todeta, miten tästä kaupungista ei tosiaan löydy sitä, mitä tarvitsisi. Eräskin jättisuuri marketti oli kyllä pullollaan mitä erilaisimpia lahjapaperirullia kalliilla metrihinnalla, vaan ainuttakaan hyllyparirullaa sieltä ei löytynyt. Myyjäparkakin oli hieman ihmeissään, ei ilmeisesti ollut koskaan kuullutkaan hyllypaperista?

Itsekään en ole tosin käyttänyt mokomaa hyllypaperia varmaan pariinkymmeneen vuoteen ja nyt ajattelin tosiaan suojata käytöltä hyllyt. Ainakin siis sellaiset hyllyt, jotka ovat kovalla käytöllä. Onneksi löysin joulupaperia, joka ei ole kuvioinniltaan joulua, ja se saa kelvata hyllyihin toistaiseksi.

Valaisinprojektia

Olen vähän niinkuin salaa haaveillut tietynlaisista lampuista. Nyt on sellainen koti, jossa on olohuoneessa tilaa kunnon kokoiselle valaisimelle ja tosiaan tartuin heti tilaisuuteen hankkia sellaisen kotiini. Pienen puhdistus,-ja kiillotusprojektin jälkeen minulla on viimeinkin ihan oikea kruunu katossa.

Välkehtivät pisarat lampusta irroitin ja ne liotin pölyistä ja rasvasta ja järjestelin huolellisesti kiinnitystä odottamaan. Suurin työ lampun kanssa odottaa vielä aloitusta, eli kiillotus. Mietin hetken, josko olisin ajan patinan jättänyt pintaan, vaan sitten tuumasin, että haluan lamppuun entisajan kiiltoa ja loistoa, kuten se on ollutkin alkujaan ja patinoitukoon katossa sitten uudemman kerran.

Kuvat ovat ennen puhdistusta/kiillotusta

Sisäilman laadulla on todella suuri merkitys yleiseen jaksamiseen ja terveyteen ylipäänsä. Uudessa kodissa herään virkeänä, aivosumu alkaa kadota ja koko kehoa vaivannut nuutunut olokin tuntuu olevan historiaa. Muuttamisesta näyttää olleen paljon positiivista vaikutusta kaikkeen elämään ja ympäristön vaihdos jo itsessään piristää pitkäksi aikaa. En voi oikein sanoin kuvailla sitä, miten kiitollinen olenkaan tällä hetkellä.

Parhainta mahdollista kevään odotusta kaikille teille!

Muutosten vuosi 2024

Kello 9:15 olemme koiran kanssa pääsääntöisesti lähdössä ulos. Ihan sama, heräänkö viideltä vaiko seitsemältä, niin ulkona huomaan olevani aina samaan aikaan. Vielä on hämärää, mutta melko pian näkyy auringon nousu ja hämäryys katoaa hetkeä ennen.

Rakastan rutiineita, ne muotoutuvat vähän niinkuin vahingossa, toimet tulevat automaattisiksi ja sitten niiden rikkoontuminen saattaa aiheuttaa pienimuotoisen sisäisen katastrofin.

Vuosi 2024 on itselläni positiivisten muutosten vuosi kaikessa elämässä. Muutos parempaan alkaa siis käsillä olevasta kodin vaihdoksesta ja uskoisin vuoden 2024 päättyvän opintojen alkutaipaleelle. Väliin mahtuu rakkautta, iloa, onnea, hyvää tuuria, asioiden järjestymisiä parhaalla mahdollisella tavalla, terveyttä, Elämää isolla eellä.

On melkoisen uskaliasta kirjoittaa ylläolevalla tavalla, mutta jotenkin olen luottavainen ja toiveikas. Uskon ihan tosissani ansainneeni vaihteeksi hyviä ja positiivisia asioita elämääni, miettiessäni mennyttä aikaa. Joskus olen kuullut sanonnan, sitä saa mitä tilaa ja minä tilaan kaikkea mahdollista parhainta parasta elämääni. Kaikkea hyvää ja positiivista!

Olen rypenyt menneinä vuosikymmeninä ihan tarpeeksi suossa, käynyt väsytystaistelua itseni ja elämän kanssa ja se saa olla nyt takanapäin ihan suosiolla. Olen saanut kärsiä, elämä on kiduttanut ihan huolella lapsuudesta saakka kaikenlaisilla tapahtumilla ja asioilla, joihin en ole kyennyt vaikuttamaan itse mitenkään ja se tie on loppuun asti nyt kuljettu. Selvisin, vaikkakaan en ehjin nahoin. Seurauksia kannan mukana kehossani, ajatuksissani, tunteissani hyväksyen ne osaksi omaa tarinaani ja nykyisin pystyn halutessani olemaan jopa ällöpositiivinen, oikeasti.

Kaikessa ja kaikella on elämässä tarkoituksensa, kasvaa ja kehittyä ainakin ihmisenä parempaan suuntaan. Voimakkaat kokemukset jättävät voimakkaan jäljen, oppi elämästä siirtyy suoraan selkärankaan.

Yritän pitää tämän vuoden teemana positiivista hyvinvointia oikeastaan kaikessa elämässä, kaikilla elämänalueilla. Kukaan muukaan ei huolehdi hyvinvoinnista, ellei sitä itse tee. Haluaisin olla kovin lapsilleni parempi roolimalli tässä asiassa ja näyttää omalla esimerkilläni, että asenne voi muuttua. Tässä suhteessa olen saanut paljon lapsiltani ajateltavaa, jotka osaavat paljon paremmin huolehtia omasta hyvinvoinnistaan, kuin minä tähän asti koskaan olen osannut. Olenhan oppinut liiankin hyvin pitämään huolen muista, unohtaen itseni.

Tällaisia mietteitä tähän päivään ja toivon kaikille teille lukijoille positiivisia hetkiä tälle tammikuiselle viikolle!

Muuttolaatikoiden keskellä elämistä

Ulkoillessa on hyvin raitis ilma, yli kahdenkymmenen pakkaset tuntuvat piristävän koiran ulkoilua. Sisälle ei koira malttaisi millään, kävellessä haluaisi pitkittää lenkkejään, vaan vaikka kuinka puen lämpimästi päälle, reilu puolen tunnin ulkonaolon jälkeen varpaat alkavat kylmetä ja on pakko hipsiä kotia päin.

Päivät menevät nopeasti kodin tavaroita laitellessa pakettiin. En malta olla sanomatta jo toistamiseen, kuinka mukavaa on tehdä muuttoa rauhassa ja omaan tahtiin. Vieläkin selkärangassa on muisto ajasta, jolloin tenavat olivat pieniä ja muutot piti hoitaa kaiken muun hektisen elämän ohella. Mietin, kuinka ihmeessä sitä on silloin jaksanut? No, nuorena kai jaksaa paremmin?

Nuorena tavaraakin oli enemmän, mietin mennyttä ja vertaan tähän hetkeen. Toki monen pienen lapsen tavarat ja huonekalut teettivät pakostakin enemmän työtä muuttaessa ja nyt ei ole enää kuin kolmen ihmisen tavarat pakattavana.

Sressi alkaa pikkuhiljaa hiipiä aivolohkoihin ja se näkyy ulospäin. Yritin kassalla maksaa kauppa-ostoksia vanhentuneella kortilla useamman kerran, ennenkuin tajusin kuukauden vaihtuneen. Onneksi sentään uusi kortti oli rahapussissa mukana; en ole ehtinyt niinkin pientä asiaa tekemään, kuin vanhan kortin silppuaminen, muuttoon valmistautuessa.

Pakkaillessa olen karsinut edelleen ja kerään samankaltaisia asioita yhteen, ja sitten mietin, mikä menee muuttokuormaan ja mikä poistoon. Edelleen olen iloinen tekemästäni aiemmasta työstä kotona tavaroiden suhteen ja en saata olla hehkuttamatta vieläkin, miten kannattavaa on pyrkiä vähentämään tavaran määrää kotona. Eräs mukula oli ikionnellinen saatuaan koko takkivarantonsa yhteen naulakkoon läpi käytäväksi. Löytyipä sieltä sellainenkin takki, minkä oli luullut kadottaneen jonnekin.

Säiliöpakastimen sisältöä olisi alettava syömään vähemmäksi, jottei hirmuisesti tule tyhjennettävää ja kannettavaa paikasta paikkaan. Samoin kuiva-ainekaappien sisältöä voisi hieman enemmän tyhjennellä. Viimeksi muuttaessa heittelin surutta pois avattuja paketteja ja enää en samaa virhettä tee toiste. Minulta meni edellisessä muutossa todella pitkään hankkia toimiva kuiva-aine”varasto” kaappeihin ja tuntuu, ettei kierto vieläkään oikein toimi, kuten aikoinaan? Osaltaan tähän on kylläkin vaikuttanut sairastumiseni ja vähentynyt ruuanlaittoni, aina en pysy kärryillä mitä kaapeista puuttuu tms.

Tästä tulikin mieleeni oma vointini, kaksi vuotta on kulunut toipuessa pahimmasta uupumisesta sekä sle:n pahenemisjaksosta ja alkaa pikkuhiljaa ajatukset kääntymään tulevaan. Selän oireilun kanssa olen myöskin oppinut pärjäämään jotenkuten ja ainakin tiedän, mitkä asiat provosoivat oireilua ja kun rasituksen saan pidettyä rajoissa, myös kipu ja muut oireet lievittyvät.

Fyysisen ja kaikenlaisen muun rasituksen kanssa joudun nyt olemaan tarkkana, etten saata itseäni päiväkausiksi petiin. Olo voi olla vaikka kuinka jaksava ja virkeä, mutta jos rajoittamatta teen kaiken heti kerralla, seuraukset ovat kovin ikävät voimakkaan väsymisen suhteen. Siksi olen aloittanut kaappien tyhjentämisenkin hyvissä ajoin, jotta voin ilman kiirettä tehdä oman jaksamisen mukaisesti. Itse muuttopäivä vie voimat kuitenkin ja todennäköinen kunnon romahdus tuleekin heti tavaroiden kantamisen jälkeen, uudessa kodissa.

Umppa jo hieman katseli minua ihmeissään, että mitä se mamma nyt on saanut päähänsä purkaessani kaislaseinämää pois paikoiltaan. Voi, kun olisin koiran ilmeen saanut kameraan, se oli niin jännä ilme se ja murahduksen jälkeen koiruus siirtyi kenkäeteiseen pötköttölemään, mitä se ei ole ennen tehnyt. Uman mielestä mamman päivärutiinit on ihan vinksallaan, ja mamma touhuaa aamusta iltaan vain tavaroidensa kanssa.

Kaapit alkavat tyhjiä, pestyjä. Pitkästä aikaa laittelin nuorimman kanssa päivällistä ja totesin hieman pahoillani, että olen jo raastimen kin ehtinyt paketoida innokkaana. Mitä lie ajattelin, vaiko muuta, kuin että raastin oli sopivan kokoinen ja kevyt jo muuten painavaan laatikkoon?

Olen hieman hämmentynyt perheeni vähäisestä irtotavaroiden määrästä, sitä on todella vähän ja voisin ihan huoletta omistaa vielä toisen mokoman tavaraa ja siltikin sitä olisi vähän. Osasyynä tavaran vähyyteen on periaatteni olla ostamatta ilman oikeaa tarvetta sekä sitten säilytystilojen puute. Sama teema jatkuupi uudessa kodissa, itseasiassa siellä on vielä vähemmän tilaa säilytellä mitään ja uskon joutuvani hankkimaan jonkinlaisen huonekalun tähän tarkoitukseen.

Mukavaa viikkoa ihan jokaiselle!

Heränneitä aatoksia pakkaamisen lomassa

Löysin edellisen muuton jäljiltä laatikon, johon olin huolellisesti pakannut lasteni kanssa käyttämät askartelu,- ja muut tarvikkeet liittyen kyseiseen teemaan. Iso laatikko, hankala siirrellä ja nostella ja siis täysin unohdettuna komeron nurkkaan. Tyhjentäessä komeroa, kävin laatikon sisällön tiheällä kammalla niin sanoakseni ja kylläpä olin ollut huolellinen; mitään turhaa tai ylimääräistä siellä laatikossa ei edelleenkään ollut ja niin samat kamat kulkevat edelleen uuteen kotiin. Kirjoitin kanteen isolla, ”käytä pois!”.

Olen vuosia hillonnut askartelutarvikkeita komerossa, yhtenä syynä hankala sijoittelu säilytyksen suhteen ja siis käyttöönotto ollut mahdotonta. Osan laatikon sisällöstä lahjoitan lapsenlapselle ja toki toivon itsekin jaksavani askarrella hänen kanssaan jotakin. Samasta laatikosta löysin myös kadonneeksi luulemani kirjasen, jossa neuvotaan koirankarvojen kehräys langaksi asti…Karvaa riittää, se on sopivaa laatua ja ja..

Meillä on yksitoista isoa varsinaista muuttolaatikkoa käytössä. Tällä hetkellä niistä kahteen olen saanut joitakin juttuja pakatuksi. Olen nyt tyhjentänyt, pessyt ja pakannut eteisten kaapistot ja niiden tavarat. Tv- taso on tyhjä irtotavaroista sekä lipastojen sisältö on paketoitu. Seinät alkavat olla tyhjiä kelloja lukuunottamatta ja komeron pakkaus ja pölyjen pyyhintä jatkuupi vielä.

Sellaista irtosäläksi kutsumaani tavaraa olen poistanut lisää, vaikka koko ajan huomaankin oppineeni lapsuudesta ajatuksen ”Josko tätä vielä joskus tarvitsis?” Varmaan joo joskus kaikkea tarvitsee, ennemmin tai myöhemmin, muttei sen vuoksi kannata säilyttää vuositolkulla tavaraa nurkissaan. Onneksi tuota irtosälää on vähän ja kaikki tavarat on kuitenkin sellaista, mikä on jatkuvassa käytössä.

Pidän kiinni edelleen omasta säännöstäni eli noin kahden vuoden aikarajasta ja joissakin asioissa vuoden säilössä olleet tavarat saavat poistua. Ainoa poikkeus tästä on näköjään ne askartelujutut; saksia, erikoispapereita, huopaa ja erilaisia sabluunoita. Olin ennen innokas askartelemaan lasten kanssa, vaan nyt sekin on jo jäänyt ja onko säilytykseen nyt syynä ne muistot, vaiko mahdollinen tuleva tarve?

Luopumisen tuskaa en enää koe, samoin ns. tunnesiteet tavaroihin on pääosin poissa ja enemmän mietin poisheittäessä, miten jokin lajitellaan oikein? Joidenkin tavaroiden kohdalla saatan miettiä, olisiko siitä vielä iloa jollekulle muulle immeiselle, vaan sitten totean kokemuksen syvällä äänellä, ettei kannata myydä, saati lahjoittaa eteenpäin, koska tilanteet tavaran luovutuksessa saavat niin helposti surkuhupaisia käänteitä ja itselleni on yksinkertaisesti helpointa viedä jäteasemalle turhat tavarat.

Tälläkin hetkellä voisin antaa pois täysin käyttämättömän toppa-asun kouluikäiselle, vaan kun se on markettivaate, niin se ei valitettavasti kelpaa edes lahjoitettavaksi järjestöille. Järjestöt toivovat uusia, ja niitä merkillisiä vaatekappaleita, mikä on ihan ymmärrettävää sen lapsen näkökulmasta ajatellen. Sama juttu harrastusvälineiden kanssa, nekin joudun viemään suoraan jäteasemalle, koska käytettyinä ja vanhoina ja ehkä eimerkillisinä niitä ei voi käyttää. Joissakin lajeissa on myös turvallisuus,- yms vaatimukset välineistöön ja sekin on erittäin ymmärrettävää, ettei vuosia vanhoilla välineillä saa harrastetoiminnassa toimia.

Meilläpäin kirpparipöytähinnat ovat liian tyyristä lystiä työhön nähden ja vaatisi ainakin minulta kokopäiväisen sitoumisen asiaan, joten se on myös poissuljettu vaihtoehto. Uutta on pöytäviikkohinnan lisäksi laskutettava provisio kaikista myydyistä tavaroista, niin itseäni ei houkuttele ollenkaan suunnaton työ plusmiinusmiinus-palkalla. En halua ostaa itselleni työtä ja itseni tuntien jäisin miinukselle koko kirpparihommasta, sillä hinnoittelisin hinnat erittäin alhaisiksi.

Hankin muutaman uuden pahvilaatikon, joilla saa kevyemmät tavarat siirrettyä siististi uuteen kotiin. Välimatka ei kovin suuri ole uuden ja vanhan kodin välillä, joten joutaa ajella edestakaisin muutamana päivänä ja tyhjentää osa laatikoista uuden kodin siivousten lomassa. Onneksi uuden kodin pinnat vaikuttivat puhtailta käydessämme tutustumassa asuntoon ja se heti helpottaa urakkaa.

Muuttolaatikoita on alkanut kertyä seinustoille, ja seuraavat viikot ennen varsinaista muuttoa niitä laatikoita on vain pakko sietää ja katsella. Varsinainen koetus itselleni, vaan enköhän siitäkin selviä. Alkuviikosta sain tehtyä muuttoilmoituksia eri tahoille sekä uusittua sopimukset uuteen osoitteeseen. Toistaiseksi siis muuttoon liittyvät asiat alkavat olla kunnossa. Ainoa, mikä on vielä huolehtimatta, on muuttoapu painavien kodinkoneiden kanssa. Toki toivon, että lapsista olisi apua myöskin, mutta siihen en voi luottaa ollenkaan. Jos nuorimman kohdalle osuu isäviikot, niin hän ei pääse muuttoon ollenkaan mukaan.

Osa vanhoista lasten huonekaluista menee suoraan jäteasemalle, koska jatkokäyttäjiä ei omasta takaa enää löydy ja edelleen itselleni on suuren suuri ongelma alkaa mitään myydä, taikka lahjoittaa eteenpäin. Pääsen helpommalla, kun vien meiltä käytöstä pois jäävät asiat jäteasemalle.

Pakkaset tällä erää aiheuttavat meidänkin perheelle ylimääräistä kulkemista vanhan mummon kotiin. Putket jäässä, puita pitää viedä sisälle, pattereita käydä vahtimassa, ettei mummo niitä pienentele kylmiksi ja niin edelleen. Alkaa se vanhan mummon omakotiasuminen olla jo todella hankalaa, ainakin näin kovilla pakkasilla ja samat jutut siedettävänä jokaikinen talvi.

Vanha mummo ei tunnu ymmärtävän, kuinka hänen elämänlaatunsa paranisi huomattavasti kerros,-rivitalossa asuessa lähempänä palveluja ja keskustassa asuminen saattaisi tuoda myös lisää sosiaalista elämääkin? Joka talvi mummo kuitenkin tuumaa, että josko vielä tämän talven selviäisi mökissään, vaikka sitten jaksaakin valittaa ja odottaa, että joku huolehtisi hänen talonsa ongelmat pois päiväjärjestyksestä ilmaiseksi.

Omakotiasuminen vaatii omistajaltaan myös toimenpiteitä ja se tunnetusti maksaa vähintäänkin hankintojen osalta ja mikäli työt joutuu teettämään ulkopuolisella, niin siitäkin tulee kustannuksia. Vanha mummo tuntuu unohtaneen tämän seikan aivan täysin odottaessaan lastensa juoksevan heti avuksi, kun puhelin pirahtaa.

Aikansa kutakin. Aika näyttää miten vanhan mummon mökin käy? Nykyaikaiseen asumiseen mökki ei ole sellaisenaan kelvollinen, ja talo vaatisi suuremman peruskorjauksen kokonaisuudessaan. Vanhan mummon rahkeet eivät riitä remonttiin ja läheisten apu alkaa olla riittämätöntä juurikin sen vuoksi, että talon ongelmien ratkaisemiseksi tarvittaisiin jo ammattilaista ja isoa remonttia, johon mummon lapsilla ei kenelläkään ole halua, taikka mahdollisuutta.