Onnellisuus – Saman auringon alla

Heinäkuun kuulumisia

Heinäkuu alkoi vihdoin ja odotettu loma myös. Kuopuksenkin loma alkoi kesätöiden jälkeen ja elokuussa opinnot jatkuvat meillä molemmilla.

Arki on kovin seesteistä, ellei juhlien valmisteluja lasketa lukuun. Tulee kerrankin siivoiltua kotia hieman paremmin ja edelleen jatkan tavarasta luopumista. Vieläkin säilytyksessä on näköjään sellaista, jota emme enää käytä aktiivisesti tai tarvitse ollenkaan.

Eteisen järjestelin uudelleen, hieman paremmin toimivaksi. Tähän asti olen kärsinyt eteisen tietyn kohdan muuttumisesta kaaokseksi pian siivouksen jälkeen, eikä asiaa auttanut edes jokapäiväinen järjestely, johon myös kyllästyin. Järjestystä muuttamalla sain kaaostaipuksen selätettyä ja voin näköjään lopettaa sen minua ärsyttäneen jokapäiväisen siivoilun eteisessä. Odottelen vielä hyvää hetkeä ja ideaa hankkia kaapisto pitkänmalliseen ja kapeaan eteistilaan.

Toteutin myös vuosien mittaisen haaveeni uudesta ruokailuryhmästä keittiöön. Liikkeessä koin positiivisen yllätyksen saadessani tuotteet saman tien mukaani, ja hintakaan ei kirpaissut yhtään. Budjettini alittui yli puolella ja nyt voisin todeta hankkineeni ruokailutyhmän jopa naurettavan edullisesti. Vanha ryhmä sai uuden kodin toisaalta, oletan sen menneen nuorelle opiskelija-asuntoon?

Kulunut kesä on ollut yllättävän kylmä ja sateinen, takkia on pitänyt pukea päälle ja ne saappaat olisivat hyvät olla olemassa. Luovuin niistä muuttomme yhteydessä, kun eivät ikinä istuneet kunnolla jalkoihin ja ajattelin joskus hankkivani uudet, vaan en ole saanut aikaiseksi. Lenkkareissa piti olla vesikalvo, mutta sukat märkinä olen saanut tallata useimpina päivinä kotiin lenkiltä.

Seesteisyys elämässä on saanut paljon positiivista muutosta aikaan. Kun minun ei tarvitse päivystää 24/7 ja olla koko ajan varuillaan, siitä mitä seuraavaksi tapahtuu; olen päässyt keskittymään ihan uudella tavalla omaan elämääni. Arki sujuu mutkattomasti, rauhallisesti ja siitä olen hyvin kiitollinen. Ei vaatimuksia, ei odotuksia minua kohtaan. Tämä on asia, mitä käsittelen ja puran mielessäni edelleen. HätäapuSannan toimisto/ puhelin on sulkeutunut ja vaikutukset ovat olleet pelkästään positiiviset.

Ei tarvitse enää kannatella, kuunnella pelkkää negatiivista puhetta toisen suusta. Ei tarvitse sietää toisen syyllistämistä omista elämän hyvistä asioista. Ei tarvitse hoitaa ja huolehtia toisen elämän perusjutuista ja kuunnella haukkumista ja joko suoraa tai epäsuoraa vihjailua siitä, kuinka huonosti olen asiat hoitanut.

Hoitakoon ne, se asiat kuntoon, joille asiat oikeasti kuuluvat. Huomaan, viha nousee väistämättäkin pintaan ajatellessani mennyttä; sairastakin kuviota lapsuudenperheeni kodin ja ihmissuhteiden osalta. Oloni on tuota miettiessä kovin hyväksikäytetty.

Olin olemassa ja hyväksytty vain silloin, kun minusta oli jotakin hyötyä; kun passasin, palvelin, selvitin asioita, huolehdin ja tein puolesta jne. No, onneksi tuo kaikki on nyt historiaa ja voin nykyisellään elää ihan omaa elämääni ja hengittää rauhassa.

Juhlat on juhlittu ja ne sujuivat suunnitelman mukaisesti erinomaisesti. Järjestelyt ja tarjoilut onnistuivat myös ja keli suosi lempeällä lämmöllään. Juhlien järjestely vei melkein koko viikon ja onneksi tosiaan aloitettiin ajoissa valmistelut. Ehdimme itsekin hieman seurustella vieraiden kanssa kaiken tarjoilun lomassa.

Minusta tuli myös toisen kerran mummo, esikoisen saadessaan ensimmäisen lapsensa. Toivottavasti pääsemme piakkoin matkustamaan tuoreen perheen luokse vierailulle ja toivottamaan uuden tulokkaan tervetulleeksi maailmaan.

Hyviä heinäkuun hetkiä kaikille!

Aidosti aihetta kiitollisuuteen

Pienestä sitä onkin onnellinen? Ei vain ja kyllä on paljon asioita elämässä, joista saan olla kiitollinen. Vielä kymmenisen vuotta sitten perussävy mielenlaadussa oli enemmän negatiivinen ja synkkä, kuin valoisa ja positiivinen.

Päättelin ehkä kovin lapsellisestikin, että kun ensimmäiset 35 vuotta elämästä on kurjaa ja onnetonta, niin ehkäpä sitten ne seuraavat vuosikymmenet voisivat olla päinvastaisia.

Halusin kokea, millaiselta elämä tuntuu, kun perussävy on positiivinen. Halusin tietää, millaista on kokea onnea ja onnellisuutta aidosti. Sillä tiellä olen edelleen.

Eräänä aamuna sain huomata, että elämäni perussävy oli muuttunut, minä olin muuttunut ja ajatukseni olivat muuttuneet täysin päinvastaisiksi, kuin ennen.

Alla oleva teksti kuvaa hyvin lähes kymmenen vuoden takaista mielentilaani; hämmennystä, masennusta, toivoa, epätoivoa ja oikeastaan kaikkea sitä muutosta, mikä lähti liikkeelle vierivän kiven tavoin.

Etsin jotakin, en tiedä mitä.

Kenties itseäni? Kenties rakkautta?

Itsestäni rakkautta?

Mikä on se, joka peilistä katsoo, en tunnista kuvaani.

Vain silmät suljettuina olen elossa.

Olenko sittenkään, mitä jos kaikki on yhtä suurta virhettä?

Mitä jos sittenkin olen virhe, virheiden joukossa?

Huutava vääryys, hiljainen huuto.

Elän, hengitän, mutten elä. En elämästä saa kiinni koskaan.

Tänään kaipaan rakkauden tunnetta eniten koskaan, janoan rakkautta, jota en saa.

Uusi seikkailu, liisa ihmemaassa?

Mistä sekin tuli, tulipahan vaan.

Ajattelen ja en ole. Toisinaan olen ja en ajattele. Kuinka ristiriitaista ja niin totta.

Kirjoitan kaipuutani, en kaipaakseni.

Kirjoitan ja pakenen. Todellisuus on väärä, minulle.

Mikä on se oikea todellisuus? Hajoanko tänään, vaiko vasta huomenna?

Milloin on aika?” 16.11.2016

Nyt olen tässä, takana on paljon elämää, lisää kokemusta ja tietoisuutta. Kiitollisuus on kasvanut vuosien myötä, samoin kokemukseni onnellisuudesta.

Moni asia on saanut syynsä, selityksensä edellisten vuosien aikana ja tekstin otsikkona ollut kysymysmerkkikin on saanut vastauksia.

Olisinpa tiennyt tuolloin olevani neuroepätyypillinen adhd, c-pttsd:n oireista kärsivä ihminen? Olisiko elämäni suunta ollut toisenlainen, helpompi? Ehkäpä ei, olisin voinut kadota kaikkien diagnoosieni taakse ja käyttää niitä tekosyinä kaikkeen kaikessa.

Nyt hallitsen elämääni itse, sitä ei määritä kirjainyhdistelmät, ei diagnoosit. Kaikista ja kaikesta elämästä olen tarponut yksin eteenpäin. Olen noussut sängynpohjalta jokainen päivä, kantanut vastuuni aikuisena, äitinä lapsilleni ja selviytynyt lapsesta lähtien, yksin.

Saan todellakin olla iloinen, onnellinen ja luottaa edelleen elämään.

Kaikella on tarkoituksensa, syynsä, seurauksensa!

Valmista tuli

Piha alkaa olla valmiina ja ihmettelen, kuinka nopeasti se sitten loppujenlopuksi valmistuikaan? Ihan pieniä asioita pitää vielä laitella ja suunnitella, mutta ne voi tehdä tässä pitkin kesää ja vähän kerrallaan.

Pihan suunnitelman tein keväällä ihan paperille piirrellen ja uskomatonta, kuinka lopputulos on jopa parempi, kuin osasin kuvitella. Viime kesänähän perkasin kasvillisuuden tulevan terassin alta pois, jättäen osan villiviiniköynnöstä kahteen paikkaan ajatuksena, että niistä kasvaa sitten hieno näkösuoja.

Suuri kivi odottaa paikoilleen pääsyä, kesäkukkia pitää muutama hankkia ja pari pensasta istuttaa sekä tietysti vielä jonkinmoiset lyhdyt syksyn iltoihin. Villiviineille teemme kehikot, etteivät mokomat enää kiipeile hallitsemattomasti pitkin talon seinustaa.

Kaasulla toimivan grillin haemme jonakin päivänä tähän omaan pihaan, kun se on jokusen vuoden palvellut toisaalla meidän perhettä. Mukava ajatus päästä vihdoinkin grillaamaan myös kotioloissa, eikä tarvitse erikseen mihinkään lähteä.

Alkuviikosta vietimme jo yhden illan ulkosalla kokeillen pientä tulisijaa ja kyllähän siinä ne makkarat/vaahtikset saa paistettua. Elävä tuli toi mukavasti lämpöä, ulkoilman ollessa hieman sateinen ja viileä n.+12astetta vain. (Hrrr, kuinka kylmää on tähän asti ollut ja ulkoilussa saa edelleen pukea kausivaatetta päällensä.)

Kotona, sisällä järjestelin olohuoneen uudelleen, silmälläpitäen viilennyskoneen paikan ikkunan eteen. Siinä huonekalujen siirtelyssä menikin pari päivää, koska mikään järjestys ei tuntunut hyvältä ja viimein sitten löytyi sopiva kompromissi uudelle järjestykselle. Onneksi vielä ei ole ollut viilennyskoneelle tarvetta.

Olen iloinen myös siitä, kuinka opintoni edistyvät suunnitellusti. Ensimmäinen näyttö on ohi onnistuneesti ja suuri määrä osaamispisteitä rapsahti tehdyksi. Ihan huikeaa, kun mietin vaikkapa vielä vuoden takaisia pohdintojani, kun en tiennyt ollenkaan mitä isona haluaisin tehdä. Ja nyt suunta on selvillä.

Asioillansa on tapansa järjestyä parhain päin!

Kohta valmista

Terassia tekemässä, vol 2. Nopeasti on pihan teko edennyt. Enää uupuu reunakivet erottamaan laatat ja nurmikon toisistaan. Sitten olisi sisustuksen vuoro ja nurmikon leikkuu, joka on odottanut parisen viikkoa vuoroaan.

Säilöin nurmikolle mullan seasta löytyneitä kiviä ja kohta kivet pääsevät uimaan betoniin talon kivijalan viereen. Pientä puuhaa siis edelleen riittää. Sovittelimme jo päivänvarjoa hieman kohdilleen ja ai, että, kun olemme iloisia uudesta kesähuoneesta jo nyt. Itse tehden, suunnitellen käyttäen vanhaa, kierrätettyä materiaalia saimme kustannukset minimiin.

Ensiviikolla olisi tarkoitus sitten kasata kalusteet sekä rakentaa pieni tulisija, jossa voipi pitää minitulia elokuun hämärtyvissä illoissa ja tunnelmoida ihan huolella.

Elämääni on tullut ihan eritavoin lisää energiaa tehdä asioita, joista ennen vain haaveilin, jaksamatta toteuttaa käytännössä. Edelleen vahingollisten ihmissuhteiden rajauksella on ollut kovin positiivinen vaikutus ja nyt sen huomaa ihan käytännön elämässä.

Stressi, mikä on aiheutunut kahden kodin pihapiirin huonosta hoitamisesta ja taloudellisista kustannuksista on poissa. Aika, energia ja rahat tulee käytettyä ihan omaan hyvinvointiin, omaan kotiin ja jaksan toteuttaa kotosalla suunnitelmiani.

Omista tekemisistä ja omasta ilosta ei enää tule huonoa omaatuntoa, kuten aiemmin koin. Minun iloni oli pois siltä toiselta, ja en olisi saanut kokea onnea, koska hänkään ei sitä kokenut/saanut itselleen. Ja omaksi surukseni olen ymmärtänyt, että sitä olen hyvitellyt tuolle ihmiselle koko elämäni ja kantanut syyllisyyttä myös omasta hyvinvoinnista.

Saa olla onnellinen, saa voida hyvin ja nauttia siitä myös

(ilman musertavaa syyllisyyden tunnetta).

Ensin on kyettävä huolehtimaan omasta hyvinvoinnista, ja jos sen jälkeen on vielä rahkeita, auttaa muita. Oman elämän laiminlyönnin kustannuksella ei kannata ryhtyä leikkimään hyväntekijää.

Näissä mietteissä kasasin kiviä talon seinustalle, ajelin ylipitkää nurmikkoa ja olin ehkä hieman vihainenkin kaikesta siitä menetystä ajasta, jolloin orjan lailla hyppäsin toisen ihmisen toiveista ja tarpeista käsin sivuuttaen oman elämän toisen hyvinvoinnin eteen.

No, se on menneisyyttä nyt ja olen todella iloinen omasta jaksamisestani ja energiasta pihan eteen. Lopputuloksena on jotakin näkyvää yhdessä miehen kanssa tehtynä. Vähän kerrallaan, pala kerrallaan.

Terassipohjaa tekemässä

Pienestä sitä saakin ilon itselleen. Pihasuunnitelman toteutus pyörähti viimein käyntiin kaivinkoneen käytyä poistamassa painuneen maakerroksen. Pääsin lapiohommiin itsekin ja oikealla tekniikalla selkä pysyi jokseenkin kuosissaan. Hiekkaa on nyt lapioitu suuri kasa ja hyvää multaakin olisi reilusti, joten on hieman sääli heitellä se maantäytöksi toisaalle.

Illalla myöhään pohdimme vielä laatoituksen toteuttamista ja vanhojen laattojen riittävyyttä. Käytämme siis vanhoja, tämän talon pihapiirin jo purettuja laattoja ja toivomme, ettei uutta laattaa tarvitse ostaa.

Suureksi ilokseni ja hämmästykseksi nurmikon alta ja kaiken mullan seasta alkoi löytyä kiviä, siellä täällä isoja ja pieniä kiviä. Sain tulevalle uudispihalle myös aina toivomani ison kivenkin, jonka kone kaivoi maasta. Kiviäkään ei nyt tarvitse hankkia erikseen, mikä helpottaa omaa työnosuutta tässä projektissa. Löytyneet kivet tulevat tarpeeseen, ja ajattelin rakennella niistä maahan jonkinmoisen istutuspaikan mm. saniaisille, joita terassin yhdessä kulmauksessa kasvaa jo valmiina.

Hämmästelen, kuinka saan olla iloisena toteamassa vähän väliä, kuinka olen aina toivonut/halunnut jotakin ja niitä asioita vain putkahtee milloin mistäkin esiin. Viimeisinpänä nyt nuo kivet ja erityisesti se yksi suuri maan alta kaivettu järkäle.

Villiviinikasvusto näyttää selvinneen maanpoistosta ja sitä olen jo viime kesästä asti varjellut, tarkoituksena juurikin saada siitä hieman näköestettä, sekä helppohoitoista kasvillisuutta terassille. Myöhemmin meidän on tarkoitus askarrella villiviinille jonkinlainen kehikko, jota pitkin saa kasvaa rauhassa. Aiemmin se oli villiintyneenä peittona talon seinustalla ja viime kesänä sen poistimme, jättäen vain muutamia alkuja jäljelle tulevan terassin nurkkiin.

Tekemistä ja puuhaa siis riittäisi pitkäksi aikaa. Tällä hetkellä pihaan on jo tuotu, levitettty ja tampatukin tiiviiksi karkea hiekka. Seuraavana sitten laattojen alle tulee pehmeämpi asennushiekka sekä viimein itse laatat ja luonnon omat kivet kiertämään laatoitusta. En millään malttaisi odottaa, että pääsen sisustamaan kesäolohuoneen mieleiseksi. Siitä on tulossa hieno ja mikä parasta, käytämme erittäin paljon jo pihapiiristä löytyviä tarvikkeita ja valmiina jo olevia kasvustoja.

Kesän alku

Se olisi vappu, aatto. Hedelmällisyyden, uuden alun ja kasvun ja ilon juhla muinaisessa perinteessä. Siemenet itävät, maa lähtee viheriömään ja luonnon kasvu alkaa alusta. Luonnon ja hedelmällisyyden juhla siis. Kelttiläisessä perinteessä juhla tunnetaan nimellä beltaine ja kokkojen polttaminen oli yksi juhlan tunnusmerkeistä ihan samoin, kuin muinaisen suomenkin kevään juhlassa, hela,-helkajuhlassa.

Vuodenkierrossa juhla osuu kevätpäiväntasauksen ja kesäpäivänseisauksen puoliväliin ja aikoinaan kesän alku on ajateltu alkavan tästä juhlasta.

Omassa lapsuudessa vappu oli omituinen sekoitus ilmapalloja, poliittisia kulkueita, vappupuheita, serpentiiniä, typeriä ääntä päästäviä leluja ja humalaisia aikuisia örveltämässä suu vaahdossa. Oli simaa, munkkeja ja ihmetystä karkeloista, joissa ei tuntunut olevan päätä, ei häntää. Vappu oli aikuisten kännäysjuhla lapsen silmin katsottuna. Vappumarkkinat erilaisine arvontoineen, krääsäkojuineen ja ilmapalloineen.

Luonnossa ei ole ideologioita, ei aatteita. Luonto vain on ja toimii oman kiertonsa mukaisesti ja sopeutuu muuttuviin olosuhteisiin. Luonnon kiertokulku tuntuu nykyisin olevan asia, mitä monikaan ei juuri ajattele tai kunnioita? Ja kuitenkin elämme edelleen luonnon ehdoilla, luonnossa. Vapun juhlinta onkin oiva tapa muistutella luonnon ihmeestä, kasvun ja uudistumisen ihmeestä, joka toistuu meillä vuosittain.

Mukavaa (muinaista) kesän alkamista!

Keväinen juhla-aika

On mennyt jälleen hyvin pitkä aika, kun edes täytyy muistaa pitkittyneen traumaattisen stressihäiriön olemassaoloa. Siellä se kuitenkin jossakin edelleen lymyää ja kevät on sen pahinta aikaa, varsinkin nämä pyhien ajat ovat aina olleet kovin vaikeita.

Ihmissuhteissa myös huomaan olevani kovin herkillä edelliseen viitaten, vaikkakin paljon on jo työtä tehty päästäkseni kohti normaaliutta. Normaaliin en tule koskaan pääsemään, se on selvää jo ollut hyvin pitkään ja minun ei ole kuin auttanut hyväksyä se tosiasia.

Olen edellisen vuosikymmenen päästänyt irti lähestulkoon kaikista vanhoista ihmissuhteista huomatessani niiden pitävän minua pahanolon kierteessä. Aikoinaan syyllistin itseäni. Nykyisin olen jo saanut paljon toisenlaisiakin kokemuksia ihmisistä ja ihmissuhteista ja voin tässä kohtaa todeta olleeni itselleni vääränlaisten ihmisten seurassa.

Niiden, joiden seurassa olen joutunut esittämään jotakin muuta, kuin mitä todellisuussa olen, niiden, joiden seurassa aitojen tunteiden ilmaiseminen on tukahdutettu, niitä joiden seurassa minut on alennettu, mitätöity, puhuttu musta valkoiseksi jne. Niitä, joiden seura on saanut minut etsimään hyväksyntää, olemaan ylimalkaisen kiltti ja hyväksikäytettävä.

Aikoinaan, ilmaistessa itseäni aidosti, minut on painettu takaisin sinne rooliini, joka en ollut minä itse, vaan se jona muut halusivat minut nähdä. Vuosien myötä unohdin itseni, sen kuka todellisuudessa olin ja mitä tunsin oikeasti. Kamalaa.

Elämän edetessä kovetuin ja lakkasin tuntemasta, yhtään mitään ja nyt huomaan, kuinka jälleen olen oppinut tuntemaan. Ihan vähän, mutta riittävästi. Aavistelen tunteiden heräämisen aiheuttavan minussa pieniä kriisejä, enhän vielä osaa oikein ilmaista niitä ulospäin. Ehkä varoen sanallisesti, mutta se miten voin kokea tunteet aidosti, antaa keholle luvan ilmaista niitä on utopiaa vielä toistaiseksi tai ehkä en tunnista tapoja. Alkaa uusi ajanjakso, uuden oppiminen. Tai vanhan, tunteiden herättely ja niiden tunteminen ja ilmaisu.

Ajatukseni sopinee pääsiäisen teemaan; kuolema ja uuden syntymä. Irtipäästäminen vanhasta ei ole ollut mikään hetken juttu. Se on oikeasti vaatinut kymmeniä vuosia. Ehkä saman ajan, missä ajassa kaikki aikanaan muodostuikin? Irtipäästäminen on vaatinut hiljaisuutta, rauhaa ja aikaa olla täysin itsekseen, kenenkään häiritsemättä. Se on vaatinut omanlaistaan yksinäisyyttä, vuosien mittaista yksinäisyyttä ja nyt hieman arveluttaa, olenko vieläkään valmis? Tuskin, mutta riittävän valmis? Ehkä?

Pimeys ja valoisuus alkavat saada tasapainoa, ilman toista ei voi olla toista.

Keväisiä puuhia

Uskomatonta, en ihan heti olisi uskonut kitkeväni rikkaruohoja saati haravoivani samana päivänä. Nyt sekin on tehty viikonloppuna ja kaiken päätteeksi sain myös sisällä imuroitua.

Opiskelin myös hieman puutarhakirjoja; hain vinkkejä ja ohjeita tulevaan pieneen pihaamme. Ihan pelkällä sisustamisella emme nyt pääse pälkähästä, pohjatyöt on tehtävä, mikäli hyvän haluaa… Lumet on sulaneet ja vielä pitää hieman odottaa maan sulamista roudasta.

Eilen Illalla kävin haravoimassa lopun pihamaan ja olipahan lämmintä, yli 15 näytti mittari illan varjossa vielä. Aamulla sää oli tihkusateinen ja pilvet roikkuivat hyvin matalalla. Lämpimämpi ilma teki kävelystä mieluisan ja lintujen keväinen kuoro täytti metsän. Mielessäni pohdin ja suunnittelin pihaa, mitä siihen nyt sitten keksisi?

Ajatus mukavasta oleskelutilasta ulkosalla, katoksen kera. Se on se tavoite, ja syksyllä sitten tiedetään toteutuiko toiveeni?

Joka keväisiin puuhiin kuuluu kodin tavaroiden karsiminen ja järjestely. Käyn ajatuksella läpi niitä tavaroita, joita pitää säilyttää ja olen opetellut kylmästi heittämään pois kaiken sellaisen, jolle ei ole ollut käyttöä edellisen vuoden aikana.

Olen ulottanut tämän karsimisen nyt myös huonekaluihin ja kiikutin kierrätyspisteelle mm. muksun pieneksi jääneen koulupöydän, jota ajattelin vielä muuton yhteydessä itse hyödyntää. No en hyödyntänyt ja se sai siis lähteä tilaa viemästä.

Karsimisisessa ajattelen jo lapsiani ja tulevaa, ettei heille jäisi kovin paljoa rojua pois heitettäväksi, kun sen aika joskus on. Omasta kokemuksesta tiedän, kuinka ikävää puuhaa toisen kodin läpikäyminen ja siivoaminen on ja haluan lapsilleni jättää mahdollisimman vähän tavaroita, joista pitää hankkiutua eroon aikanaan.

Itselläni on tiedossa sisaruksieni kanssa mahdoton työmaa tulevaisuudessa ja se ahdistaa jo nyt. Tulee kalliiksi hävittää vuosikymmeniä vanhaa arvotonta tavaraa, roskaa ja suurin osa kaikesta tavarasta on kierrätyskelvotonta joten se ei sovellu edes uudelleen käyttöön. Aiempina kesinä olen hieman yrittänyt tyhjentää vanhan mummon vintillä lojuvaa tavaravuorta, vaan toivoton työ se on yksin ollut tehdä.

Karsiminen on samalla oman elämän päällekkäistä läpikäymistä ja arvottamista. Mistä luovun, miksi luovun ja jos jokin jää, miksi sitä kannattaa säilyttää? Kodissa tavara on säilytyksessä ja/tai käytössä.

On tavaraa, jota tarvitaan vain harvoin, sitten on silloin tällöin käytettävät ja päivittäin käytössä olevat tavarat. Sitten on ne, joita ei käytetä, mutta niitä vain säilytetään ilmeisesti säilyttämisen ilosta? En tosin tiedä, kuka oikeasti saisi iloa tavaran säilytyksestä? Minä ainakin saan harmaita hiuksia jo pelkästä sanasta säilytys.

Meillä on arkeen ihan mukavasti tavaroille löytynyt omat paikat, vaikka alkuun uuden kodin niukat säilytystilat nostivatkin karvat pystyyn; nyt olen ihan tyytyväinen siitä, etten ole hankkinut lisää säilytystilaa. Karsiminen on helppoa ja uuden hankinta on jäänyt todelliseen tarpeeseen ja sitäkin pitää miettiä hyvin harkiten.

Koti pysyy siistinä, kun tavaraa on vain tarpeeseen ja jokaiselle asialle on oma harkittu paikkansa, jonne se on käyttämisen jälkeen helppo kiikuttaa takaisin. Säilytystilaakaan ei tarvitse paljoa, kun unohtaa ajatuksen ”Mitä, jos tätä joskus tarvitsen?”

Järjestelen tavarat sinne, missä niitä yleensä eniten tarvitaan/käytetään ja niin vältän myös turhaa paikasta toiseen ramppaamista kotona ja tavaroiden edestakaisin kiikuttelua. Pölytkin tulee pyyhittyä useammin, kun liina on käden ulottuvilla jokaisessa huoneessa valmiina.

Opin itse aikoinaan hyvin tiukkaan ja vanhanaikaiseen järjestyksenpitoon kodissa. Siihen kuuluivat suursiivoukset, kuin myös tavaroiden tarkka säilytyskin tietyissä, epätarkoituksenmukaisissa, hankalissa ja vaikeasti hallittavissa olevissa paikoissa ja se ei sopinut omalle kohdalle ollenkaan ja kaaos oli pikemminkin lopputuloksena, kuin hyvä mieli, saati hyvä järjestys.

Nykyisin, kun olen saanut hallintaan tuon kaaostaipumukseni, saan olla todella iloinen järjestyksessä pysyvästä kodista sekä siitä, että tavarat todellakin pääsevät käytön jälkeen paikoilleen, eikä jää sinne, minne käsi ne sattuu laskemaan. Adhd on taltutettu tämänkin suhteen. hmj

Mukavia, keväisiä päiviin!

Ylös, ulos ja haahuilemaan

Kevään merkkien ilmaantuminen ja lämpimämpi sää auringon paisteen kera houkuttelee ulos väistämättä. Kevyempi vaatetus helpottaa liikkumista ja kenkien vaihto lenkkareihin saa askeleen nopeammaksi.

Koirakin ulkoilee jälleen samoin, kuin ei olisi ikinä päässyt ulos; hajuja, joiden perään olisi juostava ja sitten ne itse eläimet metsän reunamilla. Lumessa kieriskely on vaihtunut nuuskutteluun, jokaikinen mahdollinen kuusikko, puu, puska pitää käydä merkkaamassa ja haistelemassa. Joka vuodenajalla on ne omat juttunsa, jopa koiralla.

Luen parhaillaan kirjaa, ”Viritä aivosi hyvään elämään” (Nicole Vignola). Kirjassa mainitaan silmänliikkeisiin perustuva EMDR-terapia, jota käytetään traumaattisten tapahtumien ja pitkittyneen traumaattisen stressihäiriön hoitoon.

Ulkoillessa silmä tekee samankaltaista liikettä, kuin mitä emdr-terapiassa eli silmä liikkuu puolelta toiselle ja terapiassa tämä toimii purkaen traumaattista muistoa yksinkertaistetusti.

Ulkoilun avulla voi tietoisesti hoitaa itseään muutoinkin, kuin pelkästään fyysisestä kunnosta huolehtien. Suosittelen vahvasti ulkoilua, yhtenä keinona ottaa vastuuta omasta hyvinvoinnista.

Kävellessä voi keskittyä kiinnittämään huomionsa tietoisesti vaikkapa ympäristön väreihin, liikkuviin elementteihin, rakennuksiin tai pieniin yksityiskohtiin. Riittää, kun ajatuksen/huomion keskittää johonkin. Tällä tavoin mieli pääsee lepäämään kehää kiertävistä mahdollisista ikävistä ajatuksista ja tunteista ja voi hetkeksi unohtaa omat ongelmansa, joiden kanssa mahdollisesti on painimassa.

Ulkoilu ei siis aina tarvitse liikunnallista tavoitetta, ulos voi lähteä ihan vaan haahuilemaankin, ihmettelemään toisin silmin maailmaa. Suosittelen lämpimästi. Askel lähikauppaan voi toimia samoin, jos tarvitsee ns. syyn menoilleen. Pienet ostokset kulkevat repussa mukana, pyöräillen voi lähteä hieman pidemmällekin?

Suosittelen metsässä kulkemista, ihan vaikka siinä omassa lähimetsässä poikkeamista. Huomio kiinnittyy toisenlaisiin asioihin pakostakin metsässä. Aistit terävöityvät, jokaista askelta on tietoisesti otettava ja varottava puunjuuria, kiviä jalkojen alla.

Ulkona olet luonnossa, riippumatta siitä onko ympäristö rakennettua vaiko enemmän luonnontilaista. Jossakin näkyy puu, pensaita, maa paljastuu asfaltin alta kadun vierellä. Liikenteen melunkin seassa olet kuitenkin luonnossa.

Taivas vaihtaa ulkonäköään jatkuvasti; Milloin näet sinisellä taivaalla pilvenhahtuvia, joinakin päivinä harmaa pilvimatto roikkuu lonkeron värisenä kattona kovin alhaalla. Kahta samanlaista hetkeä ei ole luonnossa. Luonto on muutoksessa koko ajan. Huomion kiinnittäminen luontoon toimii tehokkaana terapiana, vaikka vaan vartin päivässä.

Hyvä päivä

Tänäänkin on hyvä päivä!

Valitsen tietoisesti ajatukseni, mantran. Toistan ylläolevaa ajatusta ja vahvistan toivettani, asennetta. Tänään on hyvä päivä!

Riippumatta siitä, mitä ympärillä tapahtuu, toive hyvästä päivästä kantaa pitkälle iltaan. Itseasiassa, omalla asenteella voi vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen myös.

Selailin aamusella oman puhelimen muistiota, johon olen tehnyt jo vuosia sitten listan asioista, joiden tahtoisin olevan totta jonakin päivänä.

Hämmennyin lukiessa listaani; niin moni asia on tullut osaksi elämääni. Osa ihan viimeaikoina, osa jo paljon aiemmin. Jännittävää, ja uskomatonta miten toiveista, haaveista voi tulla osa arkea ennemmin tai myöhemmin.

Tälle keväälle ja alkukesälle yksi suurempi arjen toiveeni olisi saattaa pieni terassin alku siihen kuntoon, että ulkokalusteiden hankinta olisi mahdollista, niin pian kuin mahdollista. Nurmikolle on hieman turha kalusteita laitella, koska meidän runsaalla käytöllä nurmikko olisi tampattua mutavelliä jo muutaman viikon kuluttua ja sehän ei ole tarkoituksenmukaista.

Jännityksellä odotan myös, kuinka siirtämäni kasvisto on talven yli pärjäillyt ja lähteekö perenna lisääntymään samanlaiseen kukoistukseen, kuin mitä se oli ennen siirtoa vanhassa paikassaan? Jos eivät menesty uudessa paikassaan, sekään ei haittaa. Sitten mietitään jotakin muuta tilalle.

Pihan suunnitelma on valmiina. Toteutus on hieman vielä hakusessaan, haastavan pohjan vuoksi. Peruskallio pilkistää paikoitellen suunnitellun terassinpohjan kohdilla ja mielellään laittaisin lattiaksi betonilaattaa. Puu vaatii jatkuvaa huolenpitoa ja se on ehkä este materiaalivalinnalle, jos helppohoitoisuutta ajattelen ja ehkä kuitenkin haluan keskittyä tekemään jotakin muuta jokakeväisen pinnansutimisen sijaan?

Aamuinen ulkoilu oli hyvin virkistävä ja kotiin päästyä piti tarkistaa ulkolämpötila ihan varjon puolelta ja +11 näytti mittarissa olevan. Lumipeite on kadonnut ja Umppa raukka käy köllimässä siellä, missä vain pienikin pläntti lunta on jäljellä.

Ilma oli tuulesta raikas, talven hiekoituksia on viime viikolla pesty kaduilta ja sen huomaa heti ilmanlaadun parantumisena. Kadulla oli yllättävän mukava tallustella vaihteeksi. Koirankakkojakaan ei näkynyt harmiksi asti, kuten yleensä. Pientareet vaikuttivat siisteiltä.

Aurinkoinen ilma sinisellä taivaalla höystettynä antoi lenkkeilyynkin uutta puhtia ja keväiset lintujen sirkutukset kuuluvat jälleen sisälle asti. Kotipihan yli lensi ensimmäisten kaakattajien parvi, isohkoja lintuja, vaan en ehtinyt tunnistaa mistä lajista oli kyse.

Arvostan suuresti ja edelleen lähiluonnon tarjoamaa ympäristöä, metsäplänttejä, polkuja joiden rauhaan pääsee hyvin pienellä kävelyllä ja luontoon pääsen oikeastaan jo kotipihalta puistoalueen alkaessa tien toiselta puolen.

Jokatapauksessa, kevät on edennyt reippaasti ja kohta pääsen aloittelemaan ikkunoiden pesua, josko ehtisin ennen helteitä saada urakan valmiiksi?

Mukavaa kevään edistymistä!