Aamu aloittaa päivän; ”Tänään on hyvä päivä!” -mantra toistuu mielessäni ja kertailen samalla, mitä päivän aikana on tiedossa.
Sytytän kynttilät hiljaisuuden kera.
Muistelen aikaa, kun kiireiset aamulähdöt lasten kanssa aloittivat päivän…
Enää ei ole kiire, ellen itse sitä aiheuta.
Olen oppinut pitämään aamuista; uusi mahdollisuus kaikkeen hyvään!
Vapaapäivät täyttyvät kotitöistä, lukemisesta ja neulomuksista. Työpäivien jälkeen on edelleen pakko torkkua pienet unet, vartti tai puoli tuntia riittää ja sitten onkin jo ilta.
Illat hämärtyvät nopeaan, pienillä valoilla saa tunnelmaa aikaan.
Mietin, oliko tänään hyvä päivä? Olihan se hyvä päivä tosiaan…
Joskus tulee peräti hetki, ettei millään malttaisi käydä unille…
Pieniä iloja; asioita, joista tulee hyvä mieli niitä katsoessa.
Päätän, valitsen ja toivon edelleen: Tänään on hyvä päivä!
Syys, syksy, talveen laskeutuminen. Ehdottomasti vuoden parasta aikaa tämä yhä hämärtyvien päivien elo.
Muistelen, miten jo ihan pienestä tytöstä saakka syksyn alkaminen aiheutti jännitystä ja ympäristön muutokset luonnossa iloa. Samoin on tänään ja ehkä jopa toistan itseäni kirjoituksissani, vuodesta toiseen. Syksy vaan on itselleni erittäin tärkeää aikaa, positiivista aikaa.
Ilmojen viileys kesän kuumuuden jälkeen on tervetullutta. Samoin yhä pimentyvät päivät aiempaan valoisuuteen verrattuna. Rakastan hämärää, joka kynttilöiden valossa taittuu salaperäiseksi leikiksi lepattavan liekin avustama.
kuva:samanauringonalla.com
Pidän ajatuksesta, että valmistaudutaan lepoon. Talvi on luonnon aikaa kerätä voimiaan, jotta taas ensivuonna luonnon kukoistus on taattua. Eläimet ja ihmisetkin vaipuvat kukin omalla tavallaan lepoon näin syksyn edetessä.
Opintoja on takana useampi kuukausi, samoin työtä ja huomaan lähes jokainen päivä, miten onkaan mukavaa oppia uutta. Huomaan myös päivittäin ilokseni hyötyväni asiakastyössä laajasta tietämyksestäni monen aihealueen parissa.
Pelkäsin keväällä ehkä turhaankin uusia opintoja. Olin kovin epävarma siitä, oppisinko enää mitään uutta ja onneksi nämä luulot ovat karisseet pois. Etenen itselleni sopivaan, rauhalliseen tahtiin ja edelleen kykenen sisäistämään uutta asiaa. Olen hyvin kiitollinen ylipäänsä uudesta mahdollisuudesta aloittaa työelämä ikäänkuin uudelleen ja vieläpä puhtaasti omien resurssien ollessa etusijalla.
Viimeaikoina olen saanut kokea monia uusia asioita koskien esimerkiksi työssä vietettyä aikaa. Palautuminen työn jälkeen on sekin uutta minulle, enkä tarvitse useampaa vapaapäivää palautuakseni yhdestä työvuorosta.
Odotukseni ovat täyttyneet työn osalta ylikin, tosin en tiennyt vuosi sitten mitä odottaa uudelta työnkuvalta ja nyt minulla on jo hämärä aavistus asiasta. Pidän uudesta työstäni suuresti ja viihdyn erinomaisesti tulevassa työssäni. Mahdollisuudet kehittyä ja kehittää omia taitoja sekä monipuolinen työnkuva pitävät mielenkiintoa yllä positiivisella tavoin. Ennenkokematonta, jos näin voisin sanoa.
Tosiaan, vuosi sitten palaset alkoivat loksahdella kohdilleen ja tällä hetkellä olen kovin kiitollinen uudenlaisesta työnkuvasta, joka sopii täydellisesti minulle ja oikeastaan voisin jopa sanoa, että työnkuva tukee täydellisesti vielä jäljellä olevaa terveyttä.
Melkeinpä olen unohtanut arjessani ne haasteet, mitä on ollut vaikkapa kehon suhteen. Ergonomia on tunnistettu työpaikalla tärkeäksi osaksi ja olenkin saanut opetella käyttämään monipuolisesti erilaisia ”apuvälineitä” esimerkiksi tietokoneen äärellä työskennellessä.
Kotosalla ollessa teen vähän kerrassaan ja palastellen kotityöt. Viimeinkin olen oppinut tasapainottamaan tekemiseni niin, etten uuvuta kehoa heti ensimmäisten tuntien aikana ja tapani toimia on mennyt tuonne jonnekin selkärankaan ja automatisoitunut. Tämän myötä elämänlaatu on kohisten noussut ja energiaa riittää arkeen tasaisemmin ja olen huomannut jopa pientä palautumista tapahtuneen.
Toki monen monta asiaa osiaa on ollut hiljaisessa muutoksessa; ruokavalio on vaihtunut hitaasti toisenlaatuiseen, olen syönyt lisäksi monivitamiiinivalmistetta, jonka hyödyn huomaan lisääntyneessä jaksamisessa. Puutosta on varmasti monien ainesosien kohdalla ollut vuosia, johtuen vääränlaisista valinnoista syömisten osalta.
merinovillaiset sukat päikkyyn pikkumiehelle hänen lempiväreissään
Olen erityisen iloinen elvytettyäni rakasta, vanhaa harrastustani kirjojen parissa ja vaikka äänikirjat ovatkin korvanneet lukemisintoani aiempina vuosina, yhä enemmän olen alkanut lukea fyysisiä kirjoja ja käynyt ahkerasti kirjastossa lainaamassa niitä. En muistanutkaan, kuinka rentouttavaa on lukea ja uppoutua toiseen maailmaan, taikka sitten oppia jotakin uutta tietokirjan parissa.
Toivoisin ehtiväni neuloa enemmän, ja tämän syksyn/talven tavoitteena tai ehkä vielä ajatuksissa olisi opetella neulomaan islantilainen villapaita samalla, kun iltaisin käperryn sohvan nurkkaan seuraamaan jotakin aivotonta sarjaa yhdessä miehen kanssa. Siinäkin on ollut oma opettelunsa; istua ja vaan löhötä sohvalla.
Kiitos kaikista näistä vuosista, rakas karvakaveri!
Tärkeä tehtäväsi päättyi ja aikasi tuli täyteen. Muistin kiittää sinua olemassaolostasi lähes jokainen päivä, kiitos vielä kerran.
Uma jouduttiin lopettamaan perheen (etukäteen mietityllä) yhteisellä päätöksellä, äkillisen voinnin heikentymisen vuoksi. Halusimme välttää ”turhat” tutkimukset, hoidot ja päästää iäkkään mummelin ikiuneen arvokkaasti ja kärsimystä välttäen. Kiitos vielä kerran yhteisestä ajasta ja ilosta, jonka toit meille pelkällä olemassa-olollasi.
On taas aika huokaista ja todeta viilenneiden ilmojen ja hämärtyvien iltojen luoma illuusio alkaneeksi.
Kynttilät, yhä hämärtyvät päivät, ja villavaatteet. Luonnon värien vaihtuminen ja talven odotus. Höyryävä teekupponen iltapäivään…
Ja sitten palataan arkeen 🙂
Unohtuneet kumpparit, läpimärät lenkkarit. Kurainen koiruus ja tassun jälkiä eteisessä, jokainen päiväx3 vähintään.
Kiire, on ehdittävä töihin, on levättävä ja huolehdittava arjen askareet. Muistettava sitä sun tätä syksyn alkajaisiksi. Opinnot.
Ehkä tälle syksylle saan unohtaa suosiolla nuo ihanat tunnelmallisen rauhalliset iltapäiväteet ja keskittyä vaihteeksi toimintaan, siihen että arki rullaa jokseenkin tasaisena?
Syksyn edetessä pääsemme jälleen koko perheen voimin matkustamaan esikoisen perheen luo pienen nimenantojuhlaan. Matkasta tulee mukava keskeytys jo alkaneeseen arkeen ja odotan jo innolla pikkuisen syliin saamista. Viikot kuluvat hujauksessa ja pieni kasvaa ja kehittyy niin nopeasti.
Toivottavasti pääsen tapaamaan tuoretta perhettä mahdollisimman usein jatkossakin.
Viikolla pääsemme harvemmin koiran kanssa pitkälle aamulenkille, mutta viimeksi käydessämme aamuisella kävelyllä; pilvinen ja harmaa säätila vaihtui pilvettömään, kauniin sinisenä heijastelevaan taivaaseen ja jostain syystä halusin ikuistaa tuon erikoisen hetken.
Aamut ja illat viilentyivät yhdessä yössä. Eräänä päivänä onnistuin nappaamaan kuvan lämpöisestä helteisestä elokuun iltapäivästä, kun valo siivilöityi keittiön ikkunasta mielestäni kovin kauniisti. Seuraava päivä olikin sitten kovin sateinen ja muistutti vääjäämättä syksyn lähestymisestä.
Onpahan ollut pitkän tuntuisia viikkoja, jotka ovat madelleet hitaammin, kuin aikoihin. Yhtenä torstaina havahduin jäljellä oleviin työpäiviin ja tuntui, etten millään jaksaisi kahta päivää töissä. Viikonloput ovatkin sitten menneet, kirjaimellisesti menneet huomaamatta pyykkiä pesten ja viikolla aikaansaatua epäjärjestystä suorien. Väsy työpäivien jälkeen on kaatanut pitkälleen ja pää on ollut yhtä puuroa, joten tekemiset kotosalla on jääneet suosiolla pois työpäivien jälkeen.
Mennyt viikko muistutteli jälleen itselleen armollisena olemisesta. Omalla kohdalla se on tarkoittanut erityisesti fyysisestä tekemisestä irroittautumista ja oman jaksamisen rajojen tunnistamista sekä tekemättömyyden opettelua levon muodossa.
Siinä sitä onkin opettelua, edelleen. Mieli haluaisi kaiken olevan järjestyksessä, tiptop ja raaka todellisuus iskee vasten kasvoja; kun ei kykene, niin ei kykene tekemään kaikkea sitä, mitä tahtoisi.
Hyvin usein käy niinkin, että väsytän itseni jo ihan lenkkeilemällä koiran kanssa ja kotiin palatessa en kykene enää siihen, mitä olin ajatellut tehdä. Se on turhauttavaa ja erityisesti noina hetkinä positiivinen ajattelu on sieltä jostain hyvin syvältä.
On melkoisen raskasta hyväksyä oma rajoittuneisuus, kun se hyväksyminen pitää tehdä jokainen kerta aina vaan uudelleen ja uudelleen. Kun pelkkä tahto ei riitä; kun ei voi vain ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa tekemään.
No, elämä on. Kulunut lausahdus, jonka myötä pyrin päättämään ylläolevan kaltaiset ajatukset ja siirtymään jonkin muun asian miettimiseen. Koira odottaa ulos, pidemmälle lenkille. Vapaapäivä.
Mietin todella pitkään, kuinka aiheesta jatkaisin? Olen erittäin hämmentynyt ja edelleen ihmettelen lukemani kirjan vaikutuksia omassa kehossa.
Mikä on muuttunut tässä edellisten viikkojen aikana?
Ei mikään ja oikeastaan kaikki, kun tarkemmin asiaa pohdin. Entisaikaan valmistin ravinnon pitkälti itse ja arkikäytössä oli lasten ollessa pieniä vain kaksi tai kolme valmista ateriaa kiireisimpiä päiviä helpottamaan.
Olemme palaamassa pikkuhiljaa takaisin alustaloppuun asti itse tehtyyn ravintoon. Toki aikaa menee enemmän, mutta sanon jo nyt, että se kannattaa nähdä se vaiva, ja voida paremmin.
Kesän aikana löytyi selkeä syyllinen omaan painonnousuunkin ja nyt, kun syömiseen olen kiinnittänyt enemmän kirjatietoista huomiota, syy-yhteydet ovat selkeät ja painoni on kääntynyt laskuun ja kesän aikana vaatteni ovat muuttuneet teltoiksi päälläni, housut kirjaimellisesti tippuvat vyötäröltä alas ja jopa kengät luistavat jaloissa.
Päiväunen tarpeeni on jäänyt pois melkein kokonaan ja jaksan yleensä samoilla silmillä aamusta iltaan, mikä on erikoista aiempaan verrattuna.
Parasta on kuitenkin se, että vatsan oireilu on jäänyt pois, palaten kuitenkin heti takaisin, mikäli satun syömään vääränlaista evästä; sitä valmista, muoviin käärittyä mössöä, muodossa taikka toisessa.
Aiemmin koin erikoista jatkuvaa nälkää, joka ei oikein helpottanut ja sanonta ”nälkä kasvaa syödessä” piti kohdallani paikkansa pari edellistä vuotta. Kotiruokaa syödessä riittää pienempikin annos ja nälkä taittuu pysyen poissa. Annoskoko on myös pienentynyt ja olen päässyt eroon myös siitä ihan jäätävästä makeannälästä, joka tuntui vaivaavan todella usein. Ei tee enää mieli makeaa ja sokeripitoiset tuotteet on jääneet kokonaan pois.
Ruoka valmistuu siis pääosin itse tehden, pelkistä raaka-aineista ja vihreä salaatti vaihtui myös raasteisiin. Rasvaiset maitotuotteet ovat myös olleet pannassa kesän ajan ja leivän valmistusaineisiin olen kiinnittänyt erityistä huomiota.
Leipä(kään) ei ole leipää enää ja ilman lisäaineita olevia tuotteita on erittäin vaikeaa löytää, kuten oikeaa juustoakin. Monet tuotteet jäävät nykyisin suosilla kauppaan, tietäen omasta kokemuksesta sen, mitä ne aiheuttavat keholle.
Kehoni toiminnot ovat olleet kovin sekaisin useamman vuoden ajan ja tällä hetkellä olen kovin innoissani siitä, kuinka paluu tuttuun/ normaaliin tapahtuu pikkuhiljaa. Ateriarytmi, nälän kokemus, kylläisyyden tunne ja ennenkaikkea se kauhea makeanhimo ovat normalisoitumassa.
Kesä jatkuu, vaikka rentouttava loma loppuukin pian. Olisin voinut lomailla vielä pidempäänkin, vaan kohta se on suunnattava ajatukset kohti opintoja ja työtä.
Lomani on onneksi ollut pelkkää lomaa, aikataulutonta ja tavoitteetonta. Tälle lomalle en asettanut odotuksia, en suunnitellut tekemisiä ja se kyllä kannatti. Olo on levollinen, stressitön ja levännyt.
Tuliaisina reissulta toin kotiin muutaman kiven koristamaan pihaa.
Kesän kohokohta on ollut ehdottomasti kyläily kaukana asuvan lapseni ja hänen perheensä luona. Perheen esikoinen syntyi viimein heinäkuun toisella viikolla ja lähdimme matkaan seuraavalla viikolla.
Ajoimme yötä vasten ikkunat auki ilmastoinnin toimimattomuuden vuoksi ja olisihan se ollut hirveää istua koko kahdeksan tuntia autossa auringon paahteessa. Laina-auton myötä pääsimme ihan oikeaan matkustustunnelmaan, sillä radio ei suostunut yhteistyöhön ja musiikki soi lopulta kännykästä. Koira viihtyi takatilan lattialla nukkuen mennen tullen.
Siinä hän vihdoin on, ensimmäisellä vaunulenkillään
Perhe näytti voivan hyvin, olivat tietenkin väsyneitä sairaalassa vietetyn ajan jälkeen. Poikanen heräili syömään tasaisesti parin tunnin välein jatkaen uniaan ilmeisen tyytyväisenä aterioinnin päälle.
Sain nähdä, kuinka kovasti toivottu pienokainen solahti vanhempien elämään ja meidän lähtiessä kotiinpäin, välimatka tuntui erityisen suurelta. Olen tukena puhelimen päässä aina kun tarvitaan, mutta fyysisesti en pääse kovinkaan usein kyläilemään ja avuksi pienen hoitamisessa.
Onnea kovasti tuoreille vanhemmille ja tervetuloa maailmaan pikkuinen!
Matkalla pohjoiseen koimme auringon laskun sekä nousun yön aikana ja oli jännää ajella koko matka lähes tyhjillä teillä. Sama kävi takaisin kotiin päin ajettaessa. Matkan varrelle osui onneksi yksi 24h auki oleva huoltoasema ja totesimme, että vähiin on käyneet taukopaikat.
Reissaaminen on mukavaa, ja tämän reissun teimme ihan kahdestaan miehen kanssa. Tuumailimme, että samoilla kilometreillä etelään päin olisimme jo pitkällä keskisessä euroopassa…ehkäpä joskus niinkin?
Vauvantuoksuisesta kuplasta kotiinpaluu ja arjen haltuunottaminen vie taasen aikaa ja olenkin nukkunut pitkiä päikkäreitä edelliset päivät pyykinpesun lomassa. Ulkona on liian lämmintä ja sydän ilmoittelee olemassaolostaan oltuani pidempään pakahduttavassa kuumuudessa. Mutta
On ihanaa, kun kesä viimein alkoi ilmojen puolesta.
Heinäkuu alkoi vihdoin ja odotettu loma myös. Kuopuksenkin loma alkoi kesätöiden jälkeen ja elokuussa opinnot jatkuvat meillä molemmilla.
Arki on kovin seesteistä, ellei juhlien valmisteluja lasketa lukuun. Tulee kerrankin siivoiltua kotia hieman paremmin ja edelleen jatkan tavarasta luopumista. Vieläkin säilytyksessä on näköjään sellaista, jota emme enää käytä aktiivisesti tai tarvitse ollenkaan.
Eteisen järjestelin uudelleen, hieman paremmin toimivaksi. Tähän asti olen kärsinyt eteisen tietyn kohdan muuttumisesta kaaokseksi pian siivouksen jälkeen, eikä asiaa auttanut edes jokapäiväinen järjestely, johon myös kyllästyin. Järjestystä muuttamalla sain kaaostaipuksen selätettyä ja voin näköjään lopettaa sen minua ärsyttäneen jokapäiväisen siivoilun eteisessä. Odottelen vielä hyvää hetkeä ja ideaa hankkia kaapisto pitkänmalliseen ja kapeaan eteistilaan.
Toteutin myös vuosien mittaisen haaveeni uudesta ruokailuryhmästä keittiöön. Liikkeessä koin positiivisen yllätyksen saadessani tuotteet saman tien mukaani, ja hintakaan ei kirpaissut yhtään. Budjettini alittui yli puolella ja nyt voisin todeta hankkineeni ruokailutyhmän jopa naurettavan edullisesti. Vanha ryhmä sai uuden kodin toisaalta, oletan sen menneen nuorelle opiskelija-asuntoon?
Kulunut kesä on ollut yllättävän kylmä ja sateinen, takkia on pitänyt pukea päälle ja ne saappaat olisivat hyvät olla olemassa. Luovuin niistä muuttomme yhteydessä, kun eivät ikinä istuneet kunnolla jalkoihin ja ajattelin joskus hankkivani uudet, vaan en ole saanut aikaiseksi. Lenkkareissa piti olla vesikalvo, mutta sukat märkinä olen saanut tallata useimpina päivinä kotiin lenkiltä.
Seesteisyys elämässä on saanut paljon positiivista muutosta aikaan. Kun minun ei tarvitse päivystää 24/7 ja olla koko ajan varuillaan, siitä mitä seuraavaksi tapahtuu; olen päässyt keskittymään ihan uudella tavalla omaan elämääni. Arki sujuu mutkattomasti, rauhallisesti ja siitä olen hyvin kiitollinen. Ei vaatimuksia, ei odotuksia minua kohtaan. Tämä on asia, mitä käsittelen ja puran mielessäni edelleen. HätäapuSannan toimisto/ puhelin on sulkeutunut ja vaikutukset ovat olleet pelkästään positiiviset.
Ei tarvitse enää kannatella, kuunnella pelkkää negatiivista puhetta toisen suusta. Ei tarvitse sietää toisen syyllistämistä omista elämän hyvistä asioista. Ei tarvitse hoitaa ja huolehtia toisen elämän perusjutuista ja kuunnella haukkumista ja joko suoraa tai epäsuoraa vihjailua siitä, kuinka huonosti olen asiat hoitanut.
Hoitakoon ne, se asiat kuntoon, joille asiat oikeasti kuuluvat. Huomaan, viha nousee väistämättäkin pintaan ajatellessani mennyttä; sairastakin kuviota lapsuudenperheeni kodin ja ihmissuhteiden osalta. Oloni on tuota miettiessä kovin hyväksikäytetty.
Olin olemassa ja hyväksytty vain silloin, kun minusta oli jotakin hyötyä; kun passasin, palvelin, selvitin asioita, huolehdin ja tein puolesta jne. No, onneksi tuo kaikki on nyt historiaa ja voin nykyisellään elää ihan omaa elämääni ja hengittää rauhassa.
Juhlat on juhlittu ja ne sujuivat suunnitelman mukaisesti erinomaisesti. Järjestelyt ja tarjoilut onnistuivat myös ja keli suosi lempeällä lämmöllään. Juhlien järjestely vei melkein koko viikon ja onneksi tosiaan aloitettiin ajoissa valmistelut. Ehdimme itsekin hieman seurustella vieraiden kanssa kaiken tarjoilun lomassa.
Minusta tuli myös toisen kerran mummo, esikoisen saadessaan ensimmäisen lapsensa. Toivottavasti pääsemme piakkoin matkustamaan tuoreen perheen luokse vierailulle ja toivottamaan uuden tulokkaan tervetulleeksi maailmaan.
Pienestä sitä onkin onnellinen? Ei vain ja kyllä on paljon asioita elämässä, joista saan olla kiitollinen. Vielä kymmenisen vuotta sitten perussävy mielenlaadussa oli enemmän negatiivinen ja synkkä, kuin valoisa ja positiivinen.
Päättelin ehkä kovin lapsellisestikin, että kun ensimmäiset 35 vuotta elämästä on kurjaa ja onnetonta, niin ehkäpä sitten ne seuraavat vuosikymmenet voisivat olla päinvastaisia.
Halusin kokea, millaiselta elämä tuntuu, kun perussävy on positiivinen. Halusin tietää, millaista on kokea onnea ja onnellisuutta aidosti. Sillä tiellä olen edelleen.
Eräänä aamuna sain huomata, että elämäni perussävy oli muuttunut, minä olin muuttunut ja ajatukseni olivat muuttuneet täysin päinvastaisiksi, kuin ennen.
Alla oleva teksti kuvaa hyvin lähes kymmenen vuoden takaista mielentilaani; hämmennystä, masennusta, toivoa, epätoivoa ja oikeastaan kaikkea sitä muutosta, mikä lähti liikkeelle vierivän kiven tavoin.
Etsin jotakin, en tiedä mitä.
Kenties itseäni? Kenties rakkautta?
Itsestäni rakkautta?
Mikä on se, joka peilistä katsoo, en tunnista kuvaani.
Vain silmät suljettuina olen elossa.
Olenko sittenkään, mitä jos kaikki on yhtä suurta virhettä?
Mitä jos sittenkin olen virhe, virheiden joukossa?
Huutava vääryys, hiljainen huuto.
Elän, hengitän, mutten elä. En elämästä saa kiinni koskaan.
Tänään kaipaan rakkauden tunnetta eniten koskaan, janoan rakkautta, jota en saa.
Uusi seikkailu, liisa ihmemaassa?
Mistä sekin tuli, tulipahan vaan.
Ajattelen ja en ole. Toisinaan olen ja en ajattele. Kuinka ristiriitaista ja niin totta.
Kirjoitan kaipuutani, en kaipaakseni.
Kirjoitan ja pakenen. Todellisuus on väärä, minulle.
Mikä on se oikea todellisuus? Hajoanko tänään, vaiko vasta huomenna?
Milloin on aika?” 16.11.2016
Nyt olen tässä, takana on paljon elämää, lisää kokemusta ja tietoisuutta. Kiitollisuus on kasvanut vuosien myötä, samoin kokemukseni onnellisuudesta.
Moni asia on saanut syynsä, selityksensä edellisten vuosien aikana ja tekstin otsikkona ollut kysymysmerkkikin on saanut vastauksia.
Olisinpa tiennyt tuolloin olevani neuroepätyypillinen adhd, c-pttsd:n oireista kärsivä ihminen? Olisiko elämäni suunta ollut toisenlainen, helpompi? Ehkäpä ei, olisin voinut kadota kaikkien diagnoosieni taakse ja käyttää niitä tekosyinä kaikkeen kaikessa.
Nyt hallitsen elämääni itse, sitä ei määritä kirjainyhdistelmät, ei diagnoosit. Kaikista ja kaikesta elämästä olen tarponut yksin eteenpäin. Olen noussut sängynpohjalta jokainen päivä, kantanut vastuuni aikuisena, äitinä lapsilleni ja selviytynyt lapsesta lähtien, yksin.
Saan todellakin olla iloinen, onnellinen ja luottaa edelleen elämään.
Piha alkaa olla valmiina ja ihmettelen, kuinka nopeasti se sitten loppujenlopuksi valmistuikaan? Ihan pieniä asioita pitää vielä laitella ja suunnitella, mutta ne voi tehdä tässä pitkin kesää ja vähän kerrallaan.
Pihan suunnitelman tein keväällä ihan paperille piirrellen ja uskomatonta, kuinka lopputulos on jopa parempi, kuin osasin kuvitella. Viime kesänähän perkasin kasvillisuuden tulevan terassin alta pois, jättäen osan villiviiniköynnöstä kahteen paikkaan ajatuksena, että niistä kasvaa sitten hieno näkösuoja.
Suuri kivi odottaa paikoilleen pääsyä, kesäkukkia pitää muutama hankkia ja pari pensasta istuttaa sekä tietysti vielä jonkinmoiset lyhdyt syksyn iltoihin. Villiviineille teemme kehikot, etteivät mokomat enää kiipeile hallitsemattomasti pitkin talon seinustaa.
Kaasulla toimivan grillin haemme jonakin päivänä tähän omaan pihaan, kun se on jokusen vuoden palvellut toisaalla meidän perhettä. Mukava ajatus päästä vihdoinkin grillaamaan myös kotioloissa, eikä tarvitse erikseen mihinkään lähteä.
Alkuviikosta vietimme jo yhden illan ulkosalla kokeillen pientä tulisijaa ja kyllähän siinä ne makkarat/vaahtikset saa paistettua. Elävä tuli toi mukavasti lämpöä, ulkoilman ollessa hieman sateinen ja viileä n.+12astetta vain. (Hrrr, kuinka kylmää on tähän asti ollut ja ulkoilussa saa edelleen pukea kausivaatetta päällensä.)
Kotona, sisällä järjestelin olohuoneen uudelleen, silmälläpitäen viilennyskoneen paikan ikkunan eteen. Siinä huonekalujen siirtelyssä menikin pari päivää, koska mikään järjestys ei tuntunut hyvältä ja viimein sitten löytyi sopiva kompromissi uudelle järjestykselle. Onneksi vielä ei ole ollut viilennyskoneelle tarvetta.
Olen iloinen myös siitä, kuinka opintoni edistyvät suunnitellusti. Ensimmäinen näyttö on ohi onnistuneesti ja suuri määrä osaamispisteitä rapsahti tehdyksi. Ihan huikeaa, kun mietin vaikkapa vielä vuoden takaisia pohdintojani, kun en tiennyt ollenkaan mitä isona haluaisin tehdä. Ja nyt suunta on selvillä.
