Asumisen menot pienentyvät

Edellisen kerran tehdessäni muuttoa, olin hieman omituisessa tilanteessa ja minun oli tavallaan pakko ottaa vastaan asunto, mikä ensimmäisenä sopi silloiseen elämäntilanteeseeni. Minun oli hyväksyttävä suhteellisen korkeat asumismenot kalliin vuokran lisäksi, ei ollut oikein muuta vaihtoehtoa lasten vuoroviikkoasumisen jatkumisen takaamiseksi.

Tällä kertaa tilanne on toisenlainen ja iloisena saan jättää tämän vanhan kodin kalliine kustannuksineen jollekin muulle. Veden osuus on ollut ryöstöhintaista aina ja nyt kun senkin hintaa vielä nostettiin lisää, muuton jälkeen ei todellakaan tule ikävä tähän asuntoon. Sain juuri edellisen puolen vuoden vesimaksun ja vaikka kulutus on pysynyt samana kuutiometrilleen, laskuun oli hintojen korotuksen jälkeen tullut lisää vajaa sata euroa. Vuokran osuus asumiskustannuksista nousi myös vuoden alussa sadalla eurolla ja se olikin viimeinen niitti kaiken muun lisäksi.

Laskin kädessä ynnäilin käsillä olevan muuton vaikutuksia ja pelkkä taloudellinen säästö on huomattava, saatika kuinka paljon elämänlaatu nousee, sekä hermoparkani säästyvät jatkossa uuden kodin seinien sisäpuolella. Uskoisin myös fyysisen terveydentilan kohentuvan huomattavasti muuton myötä. Tiesin jo muuttaessa aikanaan ”pienestä” sisäilmaongelmasta, jonka syytä ei kukaan ollut löytänyt.

Ensimmäinen tavara viety ja kuva otettu uudessa kodissa

Kävimme viikonloppuna hakemassa uuden kodin avaimia ja oli ihan pakko viedä samalla kuvan maljakko sylissä, ikkunalaudalle toivottamaan tervetulleeksi uuteen kotiin. Maljakko on sen verran suuri, etten pakannut sitä ollenkaan särkymisen välttämiseksi. Kylläpä kutistui maljakon olemus tuossa paikallaan ikkunasyvennyksessään. Ympäristönkin mittasuhteilla on näköjään vaikutusta, ja vanhassa paikassaan kuvan maljakko on ikäänkuin vienyt paljon tilaa ympäriltään ja maljakko on tuntunut todella isokokoiselta ja raskaalta.

Avaimet uuteen kotiin saatuani muutto ikäänkuin tuli todelliseksi. Me todellakin muutetaan ja olen siitä koko ajan enemmän innoissani.

Tällä viikolla pikkuinen on tulossa neljäksi päiväksi äitinsä työvuorojen mukaisesti hoitoon, pari aamua ja pari iltaa. Muuttotouhuja tehdään sitten pikkuisen rytmin mukaisesti, jos tehdään? Tai siis on pakko tehdä, koska olemme sopineet yhdelle päivälle pikkukaverin hoidon kanssa peräkärryvuokrauksen, jotta ylimääräiseksi jäävät huonekalut ja muut ”rojut” pääsevät viimeiselle kierrokselleen kierrätysasemalle.

Elämänmuutos maistuu nyt mukavalle. Uskon koko vuoden olevan yhtä posiitiivista elämänmuutosta, vaikken vielä välttämättä tiedäkään, mitä missä ja milloin. Olen kuitenkin ottanut sen ensimmäisen askeleen kohti parasta mahdollista.

Parhainta mahdollista viikkoa myös sinulle!

Muutosten vuosi 2024

Kello 9:15 olemme koiran kanssa pääsääntöisesti lähdössä ulos. Ihan sama, heräänkö viideltä vaiko seitsemältä, niin ulkona huomaan olevani aina samaan aikaan. Vielä on hämärää, mutta melko pian näkyy auringon nousu ja hämäryys katoaa hetkeä ennen.

Rakastan rutiineita, ne muotoutuvat vähän niinkuin vahingossa, toimet tulevat automaattisiksi ja sitten niiden rikkoontuminen saattaa aiheuttaa pienimuotoisen sisäisen katastrofin.

Vuosi 2024 on itselläni positiivisten muutosten vuosi kaikessa elämässä. Muutos parempaan alkaa siis käsillä olevasta kodin vaihdoksesta ja uskoisin vuoden 2024 päättyvän opintojen alkutaipaleelle. Väliin mahtuu rakkautta, iloa, onnea, hyvää tuuria, asioiden järjestymisiä parhaalla mahdollisella tavalla, terveyttä, Elämää isolla eellä.

On melkoisen uskaliasta kirjoittaa ylläolevalla tavalla, mutta jotenkin olen luottavainen ja toiveikas. Uskon ihan tosissani ansainneeni vaihteeksi hyviä ja positiivisia asioita elämääni, miettiessäni mennyttä aikaa. Joskus olen kuullut sanonnan, sitä saa mitä tilaa ja minä tilaan kaikkea mahdollista parhainta parasta elämääni. Kaikkea hyvää ja positiivista!

Olen rypenyt menneinä vuosikymmeninä ihan tarpeeksi suossa, käynyt väsytystaistelua itseni ja elämän kanssa ja se saa olla nyt takanapäin ihan suosiolla. Olen saanut kärsiä, elämä on kiduttanut ihan huolella lapsuudesta saakka kaikenlaisilla tapahtumilla ja asioilla, joihin en ole kyennyt vaikuttamaan itse mitenkään ja se tie on loppuun asti nyt kuljettu. Selvisin, vaikkakaan en ehjin nahoin. Seurauksia kannan mukana kehossani, ajatuksissani, tunteissani hyväksyen ne osaksi omaa tarinaani ja nykyisin pystyn halutessani olemaan jopa ällöpositiivinen, oikeasti.

Kaikessa ja kaikella on elämässä tarkoituksensa, kasvaa ja kehittyä ainakin ihmisenä parempaan suuntaan. Voimakkaat kokemukset jättävät voimakkaan jäljen, oppi elämästä siirtyy suoraan selkärankaan.

Yritän pitää tämän vuoden teemana positiivista hyvinvointia oikeastaan kaikessa elämässä, kaikilla elämänalueilla. Kukaan muukaan ei huolehdi hyvinvoinnista, ellei sitä itse tee. Haluaisin olla kovin lapsilleni parempi roolimalli tässä asiassa ja näyttää omalla esimerkilläni, että asenne voi muuttua. Tässä suhteessa olen saanut paljon lapsiltani ajateltavaa, jotka osaavat paljon paremmin huolehtia omasta hyvinvoinnistaan, kuin minä tähän asti koskaan olen osannut. Olenhan oppinut liiankin hyvin pitämään huolen muista, unohtaen itseni.

Tällaisia mietteitä tähän päivään ja toivon kaikille teille lukijoille positiivisia hetkiä tälle tammikuiselle viikolle!

Muuttolaatikoiden keskellä elämistä

Ulkoillessa on hyvin raitis ilma, yli kahdenkymmenen pakkaset tuntuvat piristävän koiran ulkoilua. Sisälle ei koira malttaisi millään, kävellessä haluaisi pitkittää lenkkejään, vaan vaikka kuinka puen lämpimästi päälle, reilu puolen tunnin ulkonaolon jälkeen varpaat alkavat kylmetä ja on pakko hipsiä kotia päin.

Päivät menevät nopeasti kodin tavaroita laitellessa pakettiin. En malta olla sanomatta jo toistamiseen, kuinka mukavaa on tehdä muuttoa rauhassa ja omaan tahtiin. Vieläkin selkärangassa on muisto ajasta, jolloin tenavat olivat pieniä ja muutot piti hoitaa kaiken muun hektisen elämän ohella. Mietin, kuinka ihmeessä sitä on silloin jaksanut? No, nuorena kai jaksaa paremmin?

Nuorena tavaraakin oli enemmän, mietin mennyttä ja vertaan tähän hetkeen. Toki monen pienen lapsen tavarat ja huonekalut teettivät pakostakin enemmän työtä muuttaessa ja nyt ei ole enää kuin kolmen ihmisen tavarat pakattavana.

Sressi alkaa pikkuhiljaa hiipiä aivolohkoihin ja se näkyy ulospäin. Yritin kassalla maksaa kauppa-ostoksia vanhentuneella kortilla useamman kerran, ennenkuin tajusin kuukauden vaihtuneen. Onneksi sentään uusi kortti oli rahapussissa mukana; en ole ehtinyt niinkin pientä asiaa tekemään, kuin vanhan kortin silppuaminen, muuttoon valmistautuessa.

Pakkaillessa olen karsinut edelleen ja kerään samankaltaisia asioita yhteen, ja sitten mietin, mikä menee muuttokuormaan ja mikä poistoon. Edelleen olen iloinen tekemästäni aiemmasta työstä kotona tavaroiden suhteen ja en saata olla hehkuttamatta vieläkin, miten kannattavaa on pyrkiä vähentämään tavaran määrää kotona. Eräs mukula oli ikionnellinen saatuaan koko takkivarantonsa yhteen naulakkoon läpi käytäväksi. Löytyipä sieltä sellainenkin takki, minkä oli luullut kadottaneen jonnekin.

Säiliöpakastimen sisältöä olisi alettava syömään vähemmäksi, jottei hirmuisesti tule tyhjennettävää ja kannettavaa paikasta paikkaan. Samoin kuiva-ainekaappien sisältöä voisi hieman enemmän tyhjennellä. Viimeksi muuttaessa heittelin surutta pois avattuja paketteja ja enää en samaa virhettä tee toiste. Minulta meni edellisessä muutossa todella pitkään hankkia toimiva kuiva-aine”varasto” kaappeihin ja tuntuu, ettei kierto vieläkään oikein toimi, kuten aikoinaan? Osaltaan tähän on kylläkin vaikuttanut sairastumiseni ja vähentynyt ruuanlaittoni, aina en pysy kärryillä mitä kaapeista puuttuu tms.

Tästä tulikin mieleeni oma vointini, kaksi vuotta on kulunut toipuessa pahimmasta uupumisesta sekä sle:n pahenemisjaksosta ja alkaa pikkuhiljaa ajatukset kääntymään tulevaan. Selän oireilun kanssa olen myöskin oppinut pärjäämään jotenkuten ja ainakin tiedän, mitkä asiat provosoivat oireilua ja kun rasituksen saan pidettyä rajoissa, myös kipu ja muut oireet lievittyvät.

Fyysisen ja kaikenlaisen muun rasituksen kanssa joudun nyt olemaan tarkkana, etten saata itseäni päiväkausiksi petiin. Olo voi olla vaikka kuinka jaksava ja virkeä, mutta jos rajoittamatta teen kaiken heti kerralla, seuraukset ovat kovin ikävät voimakkaan väsymisen suhteen. Siksi olen aloittanut kaappien tyhjentämisenkin hyvissä ajoin, jotta voin ilman kiirettä tehdä oman jaksamisen mukaisesti. Itse muuttopäivä vie voimat kuitenkin ja todennäköinen kunnon romahdus tuleekin heti tavaroiden kantamisen jälkeen, uudessa kodissa.

Umppa jo hieman katseli minua ihmeissään, että mitä se mamma nyt on saanut päähänsä purkaessani kaislaseinämää pois paikoiltaan. Voi, kun olisin koiran ilmeen saanut kameraan, se oli niin jännä ilme se ja murahduksen jälkeen koiruus siirtyi kenkäeteiseen pötköttölemään, mitä se ei ole ennen tehnyt. Uman mielestä mamman päivärutiinit on ihan vinksallaan, ja mamma touhuaa aamusta iltaan vain tavaroidensa kanssa.

Kaapit alkavat tyhjiä, pestyjä. Pitkästä aikaa laittelin nuorimman kanssa päivällistä ja totesin hieman pahoillani, että olen jo raastimen kin ehtinyt paketoida innokkaana. Mitä lie ajattelin, vaiko muuta, kuin että raastin oli sopivan kokoinen ja kevyt jo muuten painavaan laatikkoon?

Olen hieman hämmentynyt perheeni vähäisestä irtotavaroiden määrästä, sitä on todella vähän ja voisin ihan huoletta omistaa vielä toisen mokoman tavaraa ja siltikin sitä olisi vähän. Osasyynä tavaran vähyyteen on periaatteni olla ostamatta ilman oikeaa tarvetta sekä sitten säilytystilojen puute. Sama teema jatkuupi uudessa kodissa, itseasiassa siellä on vielä vähemmän tilaa säilytellä mitään ja uskon joutuvani hankkimaan jonkinlaisen huonekalun tähän tarkoitukseen.

Mukavaa viikkoa ihan jokaiselle!

Vuosi vaihtuu

Vuosi lähenee loppuaan ja meidänkin perheessä tiedossa on uuden alkuja, sopivasti uuteen vuoteen. Olen tosiaan kokenut elämäni olleen pysähdyksissä, ikäänkuin jumissa. Muutos nykyiseen elämään on tervetullut ja oikeastaan odotettukin.

Jännityksellä mietin, millaiseksi elämä muotoutuu uudessa kodissa. Täytyy tähän todeta, miten tuntuukaan hyvältä tämä tulossa oleva elämänmuutos.

Muuton yhteydessä saa jälleen karsia elettyä elämää tavaroiden muodossa, vaikkei meillä paljoa ylimääräistä olekaan. Huomaan silti käydessäni säilytystiloja läpi, että työtä on edelleen. Suuren suuri kysymys, mitä haluan kantaa mukanani uuteen kotiin? Muistoja? Jos joskus jotakin tarvitsee tavaraa?

Noh, aloitin heti pyhien jälkeen tiivistämällä jouluiset koristukset yhteen ja ainoaan laatikkoon. Hyvin mahtui kaikki, kun hieman luovuin ajatuksesta, että näin on tehty (säilytetty) aina jokin asia/asiat. Esimerkkinä nyt kuusen pallot. Ne olivat hankalasti ylitsepursuavassa myyntipakkauksessaan ja vihdoinkin sain pallukat ja itseasiassa kaikki kuuseen menevät koristeet samaan laatikkoon sillätavoin järkevästi tilaa säästäen.

Parina iltana olen myös pienesti laittanut pakettiin särkyviä esineitä ja tyhjentänyt ne parit seinähyllyt, mitä meillä on. Nyt voin jälleen olla tyytyväinen tavaramäärän vähyydestä. Illalla miesystävä toi kotiin kymmenkunta muuttolaatikkoa ja hänkin alkoi perata omia juttujaan kaapeista yllättäen minut todella positiivisesti aktiivisuudellaan ja oma-aloitteisuudellaan.

Olen muuttanut jokseenkin monta kertaa elämäni aikana, yleensä aina isompaan kotiin lasten kasvavan lukumäärän ja tilantarpeen saattelemana. Pari edellistä muuttoa on tapahtunut toiseen suuntaan, tilantarpeen vähentyessä.

Aikaa on nyt reilusti tehdä tarvittavat siivoilut, joudun aloittamaan kaiken jo hyvissä ajoin, tietäen oman rajallisen jaksamisen sekä kyvyn ylipäänsä tehdä raskaita, fyysisyyttä vaativia asioita.

Onnekseni olen jo koko edellisen vuoden ennakoinut muuttoa, kaikessa siivouksessa ja tavaramäärän karsimisessa. Vähän paremmin ja vähän enemmän on oikeastaan ollut koko edellisen vuoden teema siivousten kanssa, ikäänkuin olisin aavistanut muuttoa ennakkoon. No, ajatus on ollut ilmoilla jo pitkään, toista vuotta itseasiassa.

Aiempien muuttojen tuoman vankan kokemuksen pohjalta todellakin kannattaa aloittaa pakkailut ja siivoukset hyvissä ajoin. Minusta on kerrankin erittäin mukavaa tehdä muuttoa, koska saan valmistautua ajan kanssa rupeamaan. Toisin kuin ennen, jolloin lapset vaativat oman osansa ajankäytöstä ja yritin sitten kaiken arjen ja työssäkäynnin ohessa kiireellä, väsyneenä yötä myöden tehdä pakkailuja ja muuttoa kodista toiseen.

Tähän mennessä olen saanut pakettiin seinätaulut, suurimman osan lasi,-ja koriste-esineistä. Pölyjen pyyhintä tauluista, jonka jälkeen kotitalouskelmulla pyöräytin muutamat taulut päällekkäin. Taulujen väliin heitin talouspaperia naarmuuntumisen välttämiseksi. Kelmutetut taulupaketit kulkevat jossakin laatikossa yhdessä nipussa leviämättä sikinsokin ja vaikka sataisi, kelmu estää niin naarmut, kuin sadevahingotkin.

Lasisia esineitä olen pakkaillut pieniin pahvilootiin. Niitä meiltä löytyi niin kenkälaatikoina, kuin muinakin pakkauslaatikoina. Pienet pahvilootat on sitten taas helppoa kuljettaa isommassa erässä muuttolaatikossa. Esineiden pakkausvaiheeseen käytin ohuita kotoa löytyviä pöytäliinoja, pitsiset on ihan parhaita tähän tarkoitukseen, kuten myös keittöpyyheliinat suojaamaan särkymiseltä ja myöhemmin pyyhkeet ja muut puhtaat tekstiilit kannattaa käyttää arkojen asioiden suojaamiseen kuljetuksen aikana. Lautaskasan ympärille kiedoin liikkumisesteeksi kelmua, ennen varsinaista pakkaamista pahvilootaan. Tällaiseen luksukseen minulla ei ole ollut aikaa ennen, sovitella asiat laatikoihin ja purkaa uudelleen, jos näyttää, että toisinkin voisi saada mahtumaan jne.

Olen hankkimassa lisää joitakin kannellisia säilytyslaatikoita, joihin saan sitten suurimman osan sellaisesta ”irtosälästä”, jotka ovat kaapeissa majailleet. Lautapelit, kynttilät, jne. Laatikot on sitten helppo vain laittaa paikoilleen uuteen kotiin.

Näissä tunnelmissa vaihtuu meidän vuosi, kodin vaihtoa ajatellen ja mikäli en tämän vuoden puolella enää ehdi kirjoitella, toivottelen jo nyt kaikille parhainta mahdollista uutta vuotta 2024!

Hyviä joulun aikoja jokaiselle!

Mahdollisimman hyvää ja rauhaisaa joulun aikaa kaikille!

Me muutetaan!!!

Uskomatonta, kuinka nopeasti tämä toimii. Pari kuukautta sitten päätin mielessäni, että elämä tässä kodissa on nyt tiensä päässä. Vielä tuolloin hieman epäröin, puntaroin ja kävin läpi kaikki hyvät puolet tässä asunnossa. Epäröin ennenkaikkea ympäristön ja luonnon menettämistä, maisemia ikkunoista. Kaikkeen muuhun sitten onkin mittari tullut täyteen.

Oma elämä on ikäänkuin ollut jumissa, pysähdyksissä. Päivät ovat alkaneet käydä pitkiksi, ajatus isommasta muutoksesta elämässä on käynyt yhä houkuttelevammaksi. Mikään ei tunnu oikein muuttuvan, hyvällä tavalla ja päättelin, ettei muutukaan, ellen itse tee asialle jotakin. Samaan syssyyn toinen nuorista ilmoitti kevään korvilla muuttavansa omilleen, heti kun valmistuminen koittaa tai siis onhan asiasta ollutkin puhetta jo pitkään. Syksyllä myös saimme ilmoituksen vuokrankorotuksesta vuodenvaihteeseen, joka katkaisi minun kamelinselän tämän kodin suhteen.

Ajatus muuttamisesta jäi kytemään ja yhä useammin selailin läpi tarjontaa mahdolliseksi uudeksi kodiksi. Pohdin, millaisia elementtejä uuden kodin kanssa pitäisi olla vähintään. Luonto, ympäristön rauha poissulkivat kerrostaloasumisen, toive omasta sisäänkäynnistä piti koiran vuoksi. Asunnon pitäisi olla myös riittävän tilava ja edullinen kustannuksiltaan ja oma autopaikka olisi myös tarpeellinen. Mielikuvissani olen aina toivonut salaisesti ne ikkunasyvennykset, sekä erittäin paksut kiviseinät ja korkeat huoneet ympärilleni. Niitä lapsuuteni elementtejä…

Mutta siis, selailin jälleen tarjontaa ja silmiini osui ilmoitus, jonka ensialkuun meinasin skipata katsomatta ohi. Tunnistin kuitenkin alueen ja joskus olen ohi ajaessa tuumannut, että tuossapa alueella olisi joskus kiva asua, puistossa ikäänkuin. Uskaltauduin laittamaan viestiä asunnosta eteenpäin.

Kävimme katsomassa mahdollista uutta osoitetta kahteen kertaan. Olen siinä mielessä kovin otettu, koska uusi osoitteemme löytyy metsän rajasta eli pääsen jatkossakin koiran kanssa minulle niin tärkeään luontoon ihan kotipihalta. Jätänkin loput kertomatta, vielä.

Elämänmuutos tapahtuu nyt sitten muuttamisen kautta. Yön yli nukuttua päätös tuntuu hieman epätodelliselta. Seuraavaan kahteen kuukauteen ei todella tarvitse miettiä, mitähän tekisi? Tiedossa on pakkailua, siivousta, pakkailua ja edelleen tavaran karsintaa. Hirmuisesti ei ole enää karsittavaa, olen pikkuhiljaa vähentänyt tavaroiden määrää jo ennestään vähästä ja se helpottaa muuttohommaa huomattavasti, kun kaapit eivät ole täynnä erilaista tavaraa.

Siivoushommia helpottaa se, että nykyinen koti on paljon siistimpi/puhtaampi nyt, kuin muuttaessamme aikoinaan tänne, joten hirmuisesti ei ole omien jälkienkään siivousta. Niin, ja minun perussiivous/siisteys nyt tarkoittaa jatkuvaa muuttosiivoamista, vaikkemme ole edes olleet muuttamassa.

Edelliset päivät on menneet joulun kannalta vähän niinkuin ohi, ajatukseni ja koko kehoni on käynyt ylikierroksilla tulevan muuton kanssa. Olen mielessäni stressannut kaikenlaisia käytännön hoidettavia asioita, kuten nykyisen asunnon irtisanomista ja tulevaa puhelinrumbaa uusien sopimusten ja muiden käytännön hoidettavien asioiden vuoksi.

Kirjoituksesta käy siis selville, että päätös osoitteenvaihdosta on tehty. Elämän pysähtyneisyys katosi sillä sekunnilla, kun sain päätöksen tehtyä. Olen iloinen tulevasta muutosta, vaikka raskasta se tuleekin olemaan. Tykkään tehdä kaikenlaisia suunnitelmia, miettiä asiat ennakkoon jo hyvissä ajoin ja niin nytkin siirsin mielessäni pyörivät asiat paperille muuttosuunnitelmaksi.

Muutto on selkeästi uuden alku elämässäni. Vanha jää taakse ihan kirjaimellisesti, sillä myös paikkakunta vaihtuu (tosin rajalla ollaan nytkin asuttu). Vanha jää todellakin taakse kaikinpuolin ja muutto näköjään aloittaa jotakin uutta omaan elämääni, olen vihdoin uskaltanut antaa itselleni luvan olla kaiken hyvän arvoinen, mitä elämällä on tarjota ja tästä se alkaa.

Käytännössä kotimme pienenee 80 neliöstä noin kuuteenkymmeneen neliöön. Saunaa emme tarvitse, ja sitä ei uudessa kodissa onneksi olekaan. Saan sen oman eteisen, missä ei tarvitse kenkätelineeseen kompuroida. Huoneet suurenevat ja tilan tuntu on varmaan alkuun kovin outoa, kun ei joka käänteessä tarvitse olla törmäämässä milloin mihinkin kulmaan, huonekaluun taikka tuoliin jne. Elämä tapahtuu jatkossa yhdessä tasossa ja jää se portaiden edestakainen kulkeminen pois. Selkävaivaisena en hirveästi ole arvostanut portaikkoja, saatika vaikkapa painavan imurin edestakaista kantamista.

Olen myös alitajuisesti ennakoinut muuttoa pitkin edellistä vuotta, juuri siivousten kannalta, sekä tavaroiden karsimisen myötä. Olen ennakoinut taloudellista tilannetta ihan muuttoa ajatellen ja säästänyt pikkuhiljaa sivuun kuluihin, joita muutosta aiheutuu. Talouden ennakointi niin pitkälle, kuin kykenee on pelkästään järkevää, säästäminen yllättävien asioiden varalle tuo tietynlaista turvaa elämään.

Muuttaminen on aina yhtä jännää. Yritän kuvitella itseni uudessa kodissa, miettien millainen onkaan tunnelma ja arki siellä? Tällä hetkellä näen korkeiden ikkunoiden edessä lamppuja, kauniit pitkät valkoiset verhot kehystämässä näkymää. Sisällä on lämmin, rauhallinen tunnelma. Maalaustelineeni mahtuu nyt varmasti johonkin nurkkaan, ilman tarvetta piilottaa sitä kaappiin. Kaikki on mahdollista, kunhan vain uskaltaa antaa ajatuksilleen siivet…Tuleva uusi kotimme on ihana jo nyt.

Mahdollisimman rauhaisaa jouluista viikkoa ja mahdollisimman hyvää joulua jo nyt kaikille!

Talvinen metsälenkki

Maisemat on kotimetsässä hurjan kauniita. Olemme saaneet päivittäin nauttia -10asteen pikkupakkasesta lumen kuorruttamissa maastoissa. Jouluinen levollinen tunnelma valtaa mielen ihan väkisinkin näissä maisemissa.

Lumihangessa tarpoessa ja Uman hyppiessä hankeen elämä tuntuu siedettävältä. Ulkona unohtuu arki ja arjen pienet huolet, joista jouluinen stressi ottaa oman osansa. Näissä maisemissa pää tyhjenee tehokkaasti kaikesta ja mieli ikäänkuin nollautuu.

Uman luonne on kultaa, tässäkin kuvassa se kiltisti istahtaa odottamaan, että mamma saa asiansa hoidettua eli kuvat napattua puhelimeensa. Ihan kuin tämä koira ymmärtäisi, että olisi jotakin tärkeää meneillään? Hetkeä aiemmin vastaan polulla tuli kolme isohkoa koirakkoa, väistimme pensaikkoon, josta käsin Uma katseli ohittavia koiruuksia. Onneksi väistimme, koska yhden koira ei pysynyt omistajansa hallinnassa päästen turhan liki meitä. Hyökkäsi meitä päin, jos se kuvaisi parhaiten ohitustilannetta?

Onneksi Uman luonne on kiltti kaikinpuolin ja se ei reagoinut takaisin, vaan antoi ohituksen tapahtua ilman häiriötä, kuten yleensäkin hihnassa ollessa ei välitä muista, ellei saa lupaa.

”Joko hei mennään”? Nyt pitäisi jo liikkua eteenpäin!!! ”Noh, upotan kuonon lumihankeen ja nuuhkin jälkiä sitten”.

Kauempana oli jokin, mikä sai Uman mielenkiinnon heräämään? Peura, jänis, kettu? Susikin on nähty viimeksi syksyllä näissä maisemissa.

Metsäinen ympäristö on minulle tärkeä elementti. On todella luksusta, että pienen pieni pläntti metsää alkaa heti takapihalta ja erikseen ei tarvitse minnekään lähteä. Vaihtelevat maastot, joita kulkea koiran kanssa tuovat arkeen hyvää liikuntaa, raitista ulkoilmaa sekä mieli lepää ja hiljenee luonnossa, jossa kuuluu oikeastaan puiden kahina ja lintujen laulu. Joskus on taasen täysin hiljaista, kuten kuvassa, mikään ei liikkunut, ei pitänyt ääntä.

Hyvää uutta joulukuista viikkoa jokaiselle!

Marraskuun ajatuksia

Marraskuun hämärä kietoo kaiken ympärilleen. Aurinko on tavattavissa keväällä jälleen. Hämärän ja pimeyden lisääntyessä mielikin kääntyy vähän niinkuin sisäänpäin. Viltti kainaloon ja lepoon velvollisuuksien jälkeen. Joulunajan odotus, kuka keskittyy mihinkin ja mitenkin?

Ilo saapuu lumen muodossa, samoin pimeys helpottaa hieman valkoisen peitteen myötä. Meillä lunta vielä odotellaan, koira taitaa ehkä eniten odottaa lumipesujaan, loikkiaan paksussa hangessa ja kuonon päälle tipahtelevia sulavia hiutaleita. Turkki on jo talvikunnossa ja parvekkeella tuntuu viihtyvän paivätirsojen muodossa.

Kirjoitan yleensä aikaisin aamulla, seurassani kahvikupillinen jos toinenkin. Lenkkeillessä ilokseni yllätyin pilvien raosta pilkistävää aurinkoa ja pitihän se ihme kuvata heti sopivan tilaisuuden tullessa. Olinhan juuri kaipaillut tuota valoa kaiken hämärän keskelle. Aurinkoinen keli jatkuikin sitten koko päivän.

Itseäni vaivaa kylmä ulkona, puuttuvan talvivaatetuksen vuoksi. Kesän aikana takki oli kutistunut entisestään kaapissaan, makkarankuori mokona ei mennyt enää kiinni selkätukivyön kanssa.

Inhoan yli kaiken kaupoilla ravaamista, sovittamisineen kaikkineen ja omalle kohdalle kotiin tilaaminen ei ole vaihtoehto. Mieleisiä ja mukavia ja sopivia vaatteita on hankala löytää liikkeistä ja se onkin yksi syy omalle vastenmielisyydelle hankkia uutta tai edes käytettyä. Kulutan vanhat, hyväksi havaitut tuotteet ihan loppuun asti, niin ettei niistä jää kiertoon enää seuraavalle, yleensä. Noh, lähipäivinä olisi pakko suunnata ajatus ja askeleet kohti takkikauppaa kuitenkin.

Ensiviikolla pääsen jälleen pikkuisen miehenalun kanssa puuhastelemaan ja toivoa sopii, että kuntoni riittää useampaan hoitopäivään ja ,-iltaan. Koiran ja taaperon yhteinen ulkoilu on aina jonkinlaisia kompromissejä suuntaan sekä toiseen. Koira vaatisi pidemmän lenkin ja tai puistoilua. Taapero tahtoo jo itse kävellä osan matkoista, rattaissa istumisen sijaan ja leikkipuistossakin olisi kiva piipahtaa. Jokaiselle siis jotakin, ja toivoa sopii kompromissien olevan riittävästi. Uma saa kävellä mukana lenkin, taapero pääsee metsäpuistoon ja saa raitista ilmaa liikunnan kera. Reitillä metsäpuistoon molemmat vahdittavat saavat myös tepastella turvallisesti ja omaan tahtiinsa, ja kiirehän meillä ei olekaan.

Lähestyvä joulun aika tuo omaankin elämään hieman enemmän pohdittavaa ja tekemistä. Lasten joulun olen pyrkinyt pitämään ennallaan myös eron jälkeisinä vuosina ja tänä jouluna on siis vuorossa äidin joulu. Joulunkin aika on muutoksessa.

Meidän perheessä alkavat lapsuuden joulut olla takanapäin lasten kasvamisten ja aikuistumisten myötä. Arki on muuttunut paljon, on myös juhla-ajat.

Osa lapsista on joulun pyhät töissä, ihan kuten vanhempansakin aikanaan. Vuorotyö ja tietyt ammattialat eivät katso, onko pyhä vai arki, ilta vai aamu ja työt on tehtävä keskeytyksettä myös yöllä. Virka-ajasta voi vain haaveilla.

Vuorotyö ei valikoi, kellä on lapsia taikka muuta, juhlapyhät eivät estä työntekoa ja työntekijöiden lapset joutuvat silloin hoitoon, ellei ole ketään läheistä, joka suostuu omat pyhänsä käyttämään toisten lasten hoitamiseen. Vuorotyön raadollisuus korostuu jotenkin joulun ja muiden pyhien aikaan, ainakin omalle kohdalle sen olen huomannut.

Meilläkin on ollut jouluja, jolloin alle kouluikäiset lapset olivat hoitopaikassa ja kyllä palautetta tuli henkilökunnalta, etteikö lapsille olisi järjestynyt jotakin muuta hoitoa pyhien ajaksi, edes jollekin sukulaiselle tai tuttavalle. Niin, kyllähän sitä olisin itsekin halunnut olla kotona sen joulun, vaan kun jonkun vuoro on aina olla hoitoalalla vuorossa oli pyhä taikka ei.

Lähestymme pikkuhiljaa aikuisten joulua, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan meidän perheessä? Rauhallista yhdessä oloa, hyvää ja monipuolista ruokaa jälkiruokineen, tunnelmaa ja lepoa arjen vastapainoksi? Pikkuinen lapsenlapsi ei ihan vielä ymmärrä tai muista kolmatta jouluaan. Satu joulupukista ja muista juhlan aineksista on odottamassa kokemuksina, jotka toivottavasti jäävät lämmöllä hänenkin mieleen tulevaa ajatellen?

Hyvinvointia arjessa

Hyvää huomenta maailma, tänään(kin) on hyvä päivä (kaikesta huolimatta). Hyvä päivä on aamuinen päätös, toive ja peräti uskomus, jos sen niin haluaa ajatella.

Millainen on sinun hyvä päivä?

Omalle kohdalle hyvän päivän toiveeseen kuuluu ennenkaikkea mielialan pysyminen plussan puolella. Hyvään päivään kuuluu myös se kuuluisan resilienssin käyttäminen tietoisesti, jos ja kun sitä tarvittaisiin. Minun hyvään päivään kuuluu oikean asenteen löytäminen jokaiseen hetkeen ja kyky olla itselleen armollinen ja vähemmän vaativa vaikeissa hetkissä, jos niitä sattuisi olemaan. Hyvään päivääni kuuluu myös pienien ilon aiheiden ihan tietoinen, nykyään jo myös tiedostamatonkin löytäminen.

Hyvä päivä on itselleen sopiva rytmi arjessa, sitä kun asiat järjestyvät tai ne laitetaan järjestymään tarpeen niin vaatiessa. Hyvä päivä on perusarkea, sitä samaa tuskastuttavan tylsää ja puuduttavaa arkea isolla aalla. Sitä on hyvä päivä minulle.

Hyvä päivä on ahdistuksen ja mielen painaumien poissa-oloa. Luottamusta käsillä olevaan hetkeen ja siihen, että myös tulevassa asiat järjestyvät.

Hyvä päivä on tahtoa voida hyvin, tänäänkin. Minä, jos kuka tiedän tämän. Olenhan syntynyt masennuksen ja ahdistuksen kurja naru kaulan ympärillä, traumojen kiristäessä silmukkaa aina vaan hieman tiukemmalle läpi koko elämän.

Kaikesta huolimatta olen tässä, vaikka todennäköisyys säilyä hengissä, saatika menettää järkensä on ollut korkea. Silti, niin ei ole käynyt, vaikka olen itsekin pahimmilla hetkillä kuvitellut tulevani hulluksi sietämättömien tilanteiden keskellä. Joskus selviytymiseni elämästä tähän asti on tuntunut suoranaiselta ihmeeltä ja ollakseni rehellinen, ihmehän se onkin.

Aikoinaan päätin haluta elämään myös onnea, positiivisuutta; kaiken sen eletyn ahdistuksen ja kokemani kurjuuden vastapainoksi. Halusin olla aidosti onnellinen, halusin kokea miltä positiivinen elämä tuntuu ja päättelin ehkä lapsellisestikin, että kun olen niin ja niin kauan virunut henkisessä vankilassa, voisiko sitten olla mahdollista elää loppuelämä henkisesti vapaana, päinvastaisien kokemuksien ja tuntemuksien ja olotilojen jne kera?

Luulen omaavani jonkinlaisen ominaisuuden, mikä on suojannut ja suojaa minua. Jo lapsuudesta opittu kyky kulkea elämän pahimpien karikoiden läpi. Olen oppinut elämän kantavan jokatapauksessa, olen oppinut itse kannattelemaan itseäni, kun muista ihmisistä ei siihen ole ollut. Olen oppinut pärjäämään itsekseni, vaikka helppoa se ei ole ollut.

Tänään on hyvä päivä-mantra toimii omalle kohdalle muistuksena ennenkaikkea asenteesta, jonka kerään ylleni ihan jokainen aamu herätessäni. Mantraan kiteytyy oikeastaan kaikki se vastuu itsestä ja omasta hyvinvoinnista, joka minun pitää muistaa myös omalle kohdalle; myös minä olen olemassa ja olemassaoloni tarkoitus ei ole pelkästään muiden hyvinvoinnin varmistaminen tai mahdollistaminen. Myös minä olen tässä, ja kukapa muu kantaisi vastuun minun hyvinvoinnista, kuin minä itse.

Oman itsen voi syrjäyttää, jättää huomiotta jopa vuosikausiksi. Omaa hyvinvointia voi siirtää lähes loputtomiin, odottamaan hamaan tulevaan. Oman itsen ja oman hyvinvoinnin voi unohtaa kokonaan elämän viedessä mennessään erilaisista syistä johtuen. Minut kasvatettiin lapsuudessa unohtamaan omat tarpeet ja oma hyvinvointi. Sanottiin, että on itsekästä ja väärin ajatella omia tarpeita/toiveita asiassa kuin asiassa. Elin vuosikymmeniä ajatellen vain muita, läheisiä ja niitä vähemmän läheisiä ihmisiä. Kasvoin ikäänkuin muiden hyvinvoinnin varmistajaksi, palvelijaksi.

Koskaan ei onneksi ole liian myöhäistä alkaa opettelemaan toisenlaista vastuunottoa itsestä, omasta hyvinvoinnista. Minulla on mennyt aikaa ymmärtää, millaista hyvinvointia tarvitsenkaan ja täytyy tunnustaa, että opettelen edelleen asiaa.

Kukaan toinen ei voi, eikä pysty tuomaan sinulle juuri sinun tarvitsemaa hyvinvointia. Vastuu asiasta on ihan itsellä. Tieto lisää tuskaa, kyllä. Mutta tieto lisää myös ymmärrystä ja ymmärrys antaa kykyä myötätuntoon, jota tarvitaan ollakseen itselleen ”armollinen” hetkessä.

Hyvinvointi alkaa hyvin pienistä jutuista, ajatuksista ja toiveista. Kun on riittävän kauan märehtinyt murheissa, sitä alkaa kuin automaattisesti rajaamaan ulkoapäin tulevaa ärsykettä ja käpertyminen omaan oloon ja oman hyvinvoinnin etsimiseen saa tuulta purjeisiin.

Hyvää viikonloppua!

Mummoilua taas vähäsen

Aika, se kulkee taas nopeasti ja perässä en meinaa pysyä. Tarvitseeko edes? Ei välttämättä, mutta olisihan se mukavaa elää hieman hitaamminkin.

Meilläpäin ei ole vielä tullut ensilumia, joitakin hiutaleita satoi jäätyneeseen maahan ja seuraavassa hetkessä tiellä olikin jo pääkallokelit, vesisade jäätyi pinnoille kerrokseksi.

Koululaisten syysloma tuli ja meni ihan tarpeeseen sekin. Meillä huilattiin, pelattiin, käytiin elokuvissa ja yhtenä päivänä syömässä ulkona. Ei mitään sen ihmeellisempää, kuten ei ennenkään muksujen lomien aikaan.

Tällä viikolla olen saanut parina päivänä hoitaa pikkuista äitinsä työpäivän ajan ja samalla muistellut, miten ihmeessä olen jaksanut omien lasteni kanssa arjen aikoinaan?

No, nykyisin omaan jaksamiseen tosiaan vaikuttaa sairaudet ja lääkitykset, joten pitää olla itselleen ”armollinen” ja en voi todellakaan vertailla aikaa silloin ja nyt. Pääasia, että tällä hetkellä selviän arjestani ja voin sillointällöin toimia myös hoitoapuna pikkuiselle.

Hoitaessa pikkuista, meillä on selkeä ja samanlainen rytmi, kuin omillakin lapsilla oli minun ollessa kotona. Aamupuuroa, aamutoimia ja sen jälkeen ulkoillaan. Lounas ja päälle parin tunnin päikkärit, jonka jälkeen onkin välipalan vuoro ja sitten onkin jo äidin aika saapua töistään. Mummoillessa en ole kylläkään tehnyt lounasta valmiiksi ennen ulkoilua, kuten tapani oli omien lasten aikana hoitaessani heitä kotona.

Ulkona tulee hyvä nälkä sekä päiväunet maistuvat paremmin liikunnan ja raittiin ulkoilman seurauksena. Pikkuisen kasvaessa, myös ulkoilun kesto on kasvanut ja viimeksi hämmennyin hieman, koska poikanen pyysi päästä metsään kävelylenkin päätteeksi. Hyvä niin, koska itsekin viihdyn siellä ja pihasta pääsee suoraan polkua pitkin metsään. Kantojen ja kivien päältä pieni hyppi innoissaan ja polkuja pitkin kulkeminen näytti olevan jännittävää; ”Mistä pääsee takaisin mummon kotiin?”

Olen tyytyväinen matkasängyn hankintaan, tuiki tarpeellinen kapistus näin mummolan olosuhteisiin. Pikkuinen rauhoittuu unilleen omien rutiiniensa saattelema ja itsekin nukahdan hetkeksi hiljaisuuden vallatessa kodin keskelle päivää. Yökyläilyt sujuvat myös hyvin pikkuisen nukkuessa omassa pedissään.

Matkasänky on viimeaikoina saanut toimia myös porttina rajaten koiran ja pikkuisen tilat erilleen. Poikanen alkaa olla rohkea ja uskaltautuu jopa kokeilemaan miten koira reagoi erilaisiin ärsykkeisiin ja saattaa ärähtää varoituksen saatuaan tarpeekseen. Molempia on vahdittava tiukasti ja yleensä olen Uman vienyt turvaan parkekkeelle liian innokkaan taaperon edestä.

Onneksi koira on kärsivällinen ja kiltti heikompiaan kohtaan, pikkuinen vielä opettelee ja uhmaikäisenä myös saattaa kyseenalaistaa ja hakea rajoja myös koiran kanssa ja olenkin todennut parhaimmaksi pitää heidät toistaiseksi erillään, jos ja kun en ole jokaisessa hetkessä vieressä vahtimassa.

En ole ollut koskaan mitenkään pullantuoksuinen äippä, ja sitä en näköjään ole myöskään mummona. Arki ja arjen rutiinit kaikkineen on se minun tapani olla vanhempi. Muistelen, kuinka omat lapseni aikoinaan kyselivät, miksi en ollut samanlainen kuin kuin muiden lasten vanhemmat ja tuolloin ihmettelin kovin kysymystä. Nyt melkein kahdenkymmenen vuoden jälkeen tähänkin kysymykseen on tulossa vastauksia.

Marraskuu, ja ajatus kääntyy jo joulun puolelle. Ensimmäinen paketti on hankittuna ja kohta saa laitella loppuvuoden/talvisen sisustuksen uusiksi. En taida enempää malttaa odotella lunta tahi pakkasia, vaihdan ne matot seuraavan siivouksen yhteydessä ja yritän puhdistaa tassuja paremmin sisään tullessa.

Hyvää marraskuun alkua ihan jokaiselle!