Hyvinvointia

En muista, olisinko pohtinut kirjoituksissani kovinkaan paljoa ravinnosta, painosta tai tavoitteestani saada ylimääräisiä kiloja pudotettua?

Aikoinaan olin reippaasti alipainoinen ja kärsin siitä itse. Muiden ihmettely ja painostus lihomiseen oli valtavaa ja osa päivittäistä elämää. Painoni ei noussut mitenkään, vaikka söin paljon ja liikuin vähän.

Tällä hetkellä tilanne on korjaantunut, alipaino on vaihtunut päinvastaiseen ja vaikka tein mitä, paino ei vain pudonnut.

Ihmettelin vuosia syytä yhtäkkiseen lihomiseen. Lääkitys, liian runsas syöminen, liikunnan puute, turvotukset, ikääntyminen ja hormonaaliset muutokset? Mikään ei tuntunut selittävän tasaista painonnousua ja vaatekoon suurentumista xxs—>xl:ään.

Mikään ei ollut muuttunut omasta mielestäni mitenkään. Liikunnan määrä oli lisääntynyt, stressi vähentynyt, syömisten määrä pienentynyt ja elämäntavat olivat muutoinkin kaikinpuolin kunnossa.

Ainoa muuttunut tekijä oli saattoi kuitenkin olla työpaikkaruokailu/eväät. Oli erittäin helppoa kantaa kaupasta se valmiskeitto, valmisateria ja sillä porskuttaa päivästä toiseen. Valikoimasta löytyi paljon vaihtoehtoja ja en kovin paljoa miettinyt, mitä suuhuni laitoin päivittäin töissä ollessa. Jotakin piti saada vatsantäytteeksi.

Ihmettelin, kun paino vain nousi nousemistaan ja vatsanseudulle ilmestyi raskautta muistuttava pömppis. Mittasin vyötärönympäryksen ja se näytti hälyttävää lukemaa, 110cm. Järkytyin tuosta lukemasta. Tiesinhän olevani ylipainoinen, tiesin lihonneeni, mutta että niin paljon. Ikäänkuin koko aineenvaihduntani olisi pysähtynyt, hidastunut olemattomiin.

Omalla kohdalla stressi, huono ruoka sekä homeasunto saivat aikaan kierteen, jossa pääosaa näytteli väsymys, yleinen huonovointisuus ja jaksamattomuus. Kaikki edellä mainitut aivosumun lisäksi pahensivat kierteen omaisesti olotilaa ja tuolloin en millään ymmärtänyt missä vika oikein oli.

Hieman ennen tämän blogin perustamista päätin yrittää muuttaa niitä asioita, joihin saatoin vaikuttaa edes jollain lailla ja silläkin matkalla olen edelleen.

Tietoisuuteni kauppojen tarjoamasta ”ravinnosta” on lisääntynyt huimasti ja suorastaan järkytyin luettuani ” Chris van Tulleken kirjoittaman ”Ultraprosessoitua”-teoksen.  Kuvittelin tätä kirjaa ennen olevani tietoinen lisäaineista ja ruuan muokkauksesta, mutten osannut odottaa mitään, mikä oikeasti selittäisi esimerkiksi oman painonnousun.

Vaan, nyt olen enemmän tietoinen ja kun kyseessä on oma kroppa, sen hyvinvointi, niin mikäpä sen mukavampaa, kuin testata kirjan esittämiä väitteitä omassa elämässä.

Olen hämmästynyt ja mittanauhan lukema vyötärön kohdalla on kaventunut kokeiltuani hieman toisenlaista ravintoa pidempään ja jättäen ultraprosessoidun ”ruuan” kauppaan palaten pikkuhiljaa takaisin omien periaatteideni pariin.

Kirjaa lukiessa en voinut olla miettimättä, kuinka salakavalasti kaikenlaiset valmiseväät ovat hiipineet meidänkin perheeseen, pikkuhiljaa syrjäyttäen monta muuta asiaa siinä samalla. Yhteiset ruokaan liittyvät hetket, esimerkiksi suunnittelusta ja valmistuksesta lähtien.

Ruokailu on valitettavasti ja iloksi muutakin, kuin pelkkää vatsan täyttämistä mahdollisimman edullisesti ja vaivattomasti. Joskus se on toki sitäkin, en kiellä lainkaan. Tilanne muuttuukin oleellisesti ultraprosessoinnin siirtyessä osaksi normaalia arkea, kuten meille kävi ja olisiko siinä myös yksi selittävä tekijä mysteeriksi jääneen sydänongelman syyksi? En tiedä, en uskalla sanoa varmasti kunhan vain pohdin aiempaa enemmän tietoisena siitä, mitä suuhunsa jatkossa laittaa.

Kirjan lukemisesta on nyt vierähtänyt joitakin viikkoja, ehkä vajaa pari kuukautta pyöreästi. Vyötärön ympärykseni on nyt siinä ajassa kaventunut ollen 85cm. Tuo lukema on edelleen liian suuri, naisilla vyötärön ympäryksen mitta ei saisi ylittää 80cm ja keskiverto olisi se 75cm. Tavoitteeseen on siis matkaa jonkin verran, ja nyt kun tiedän syyn lihomiseeni, siihen on helpompi vaikuttaa ja tehdä asialle jotakin.

Aidosti aihetta kiitollisuuteen

Etsin jotakin, en tiedä mitä.

Kenties itseäni? Kenties rakkautta?

Itsestäni rakkautta?

Mikä on se, joka peilistä katsoo, en tunnista kuvaani.

Vain silmät suljettuina olen elossa.

Olenko sittenkään, mitä jos kaikki on yhtä suurta virhettä?

Mitä jos sittenkin olen virhe, virheiden joukossa?

Huutava vääryys, hiljainen huuto.

Elän, hengitän, mutten elä. En elämästä saa kiinni koskaan.

Tänään kaipaan rakkauden tunnetta eniten koskaan, janoan rakkautta, jota en saa.

Uusi seikkailu, liisa ihmemaassa?

Mistä sekin tuli, tulipahan vaan.

Ajattelen ja en ole. Toisinaan olen ja en ajattele. Kuinka ristiriitaista ja niin totta.

Kirjoitan kaipuutani, en kaipaakseni.

Kirjoitan ja pakenen. Todellisuus on väärä, minulle.

Mikä on se oikea todellisuus? Hajoanko tänään, vaiko vasta huomenna?

Milloin on aika?” 16.11.2016

Nyt olen tässä, takana on paljon elämää, lisää kokemusta ja tietoisuutta. Kiitollisuus on kasvanut vuosien myötä, samoin kokemukseni onnellisuudesta.

Moni asia on saanut syynsä, selityksensä edellisten vuosien aikana ja tekstin otsikkona ollut kysymysmerkkikin on saanut vastauksia.

Olisinpa tiennyt tuolloin olevani neuroepätyypillinen adhd, c-pttsd:n oireista kärsivä ihminen? Olisiko elämäni suunta ollut toisenlainen, helpompi? Ehkäpä ei, olisin voinut kadota kaikkien diagnoosieni taakse ja käyttää niitä tekosyinä kaikkeen kaikessa.

Nyt hallitsen elämääni itse, sitä ei määritä kirjainyhdistelmät, ei diagnoosit. Kaikista ja kaikesta elämästä olen tarponut yksin eteenpäin. Olen noussut sängynpohjalta jokainen päivä, kantanut vastuuni aikuisena, äitinä lapsilleni ja selviytynyt lapsesta lähtien, yksin.

Saan todellakin olla iloinen, onnellinen ja luottaa edelleen elämään.

Kaikella on tarkoituksensa, syynsä, seurauksensa!

Kierteitä elämässä

Välillä paistaa, välistä sataa. Keväiset kelit jatkuvat ja hyvin vähän kerrallaan huomaa lämmön vaikutuksen omassakin pihassa.

Pihasuunnitelma alkaa hahmottua paremmin, nyt kun lumet on sulaneet ja kohta olisi aika aloittaa maanmuokkaus kivilaattojen alle. Helpolla pääsisi, jos vaan laittaisi laatat suoraan nurmikolle, vaan se ei ole kovin kestävä ratkaisu kuitenkaan. Pidemmän päälle laatat painuisivat ja halkeisivat ja ne joutuisi sitten kuitenkin uudemman kerran latomaan ja tekemään pohjat. Tässä kohden ei ole oikotietä onneen…

Illalla vielä ennen nukkumaan menoa havahduin iltaiseen kokemukseeni, jauhelihan ja muiden tuoreiden lihatuotteiden puuttumiseen kauppojen hyllyiltä. Yksi paketti huonolaatuista j.lihaa löytyi vielä erään kaupan hyllyltä, mutta muutoin oli ne muutamat eri kauppojen lihahyllyt tyhjiä. Mielessä jo kävi, että mitä sitten syödään, jos lihaa ei ole saatavilla?

Kasvissyönti on onneksi tuttua, mutta ainakin oman sairastelu-urakan päätteeksi olen joutunut toteamaan, etten kykene saamaan pelkästä kasvisravinnosta tarvittavaa proteiinimäärää, vaan elimistöni tarvitsee myös sitä ihan oikeaa lihaa. Vanhemmiten tämä proteiinien tarve lisääntyy vielä entisestään ja on vaikea koostaa aterioita oikein saadakseen kaiken tarvittavan pelkästään kasvisravinnosta.

Monipuolisuus ravinnon saannissa on kuitenkin tärkeämpää, kuin se että syötäisiin yksipuolisesti, vaikka kyllähän silläkin eläisi jonkin aikaa, ennen erilaisten puutostilojen ilmaantumista.

Ravinto on muuttunut viimeaikoina myös taloudelliseksi haasteeksi yhä useampien ihmisten keskuudessa. Vaatii hurjasti tietoisuutta, aikaa ja perehtyneisyyttä koostaa päivän ateriat erittäin edullisesti ja niin, että välttäisi pidemmältä ajalta heikon ravitsemuksen aiheuttamat puutostilat kehossa.

Onko edes mahdollista ravita itsensä edullisesti ja niin, ettei pääse mikään tärkeä ravintoaine puuttumaan ruokavaliosta?

Sanotaan, ettei nykyaikana puutostiloja voisi saada hyvän ravitsemuksen turvin, jos noudattaa virallisia suosituksia? Tämäkin aihe jakaa ihmisiä ja itsekin omaan monenlaista kokemusta ja näkemystä asiaan. Maailmalla on paljon tutkittua tietoa ja ihmettelen suuresti, miksei niistä suuren maailman tutkituista tiedoista ole paljoakaan keskustelua kuuluvissa.

Olet sitä mitä syöt ja näin ollen olisi hyvin tärkeää myös tietää, mitä suuhunsa laittaa ja millaisissa olosuhteissa ravinto on kasvanut ja mitä/miten sitä on myöhemmin käsitelty.

SIlloin, kun varat on tiukilla, ravintokin joutuu säästöliekille. On pakostakin valittava se edullisin vaihtoehto miettimättä enää esimerkiksi ympäristövaikutuksia, tai sitä, missä ja miten tuote on käsitelty/valmistettu. Rahapussin kaventuessa myös ruokavalio kaventuu ja siitä karsiutuu monipuolisuus pois ajan saatossa.

Kierre alkaa. Epäterveellinen ja nopea ravinto houkuttaa enemmän, koska se on sitä halvinta vatsantäytettä, ilman merkittäviä ravintoaineita, jotka turvaisivat vitamiinit/hivenaineet proteiinista puhumattakaan. Edullinen vatsantäyte on vain vatsantäytettä, jolla nälkäisyys pidetään kurissa.

Paino lähtee nousuun, monista eri syistä ja ravintoaineiden vajausta kohossa ei voi pelkästään syyttää. Mieliala vaikuttaa ja eihän se ravitsemuksellisesti köyhä ravinto kenenkään mieltä hivele? Monissa lisäainepitoisissa edullisissa tuotteissa on myös aivoihin vaikuttavia ainesosia, jotka saavat kehon vääristyneesti kokemaan nälkää ja annoskooot kasvavat ajan saatossa- seuraa itsetunto-ongelmia, kun mukaan on astunut myös väsyneisyys ja jaksamattomuus. Masennukseksi sitä yleensä kutsutaan.

Masennus sitten itsessään pitää mielialaa matalalla, mihinkään muutoksiin elämässä on enää vaikea uskoa ja lohtua haetaan yllättäin jälleen syömisestä ja lepäämisestä, koska energiaa ei enää riitä muuhun toimintaan.

Toki vähemmälläkin pärjää, ihminen sopeutuu niukkoihin aterioihin ajan saatossa ja ehkäpä elimistö oppisi käyttämään tehokkaasti hyödykseen kaiken sen vähän, minkä sisuksiinsa saisi, jos siinä olisi ravitsemukselliset asiat kunnossa?

Kuinka sitten voisi negatiivista kierrettä katkoa omin voimin? Monesti esimerkiksi taloudelliseen tilanteeseen on vaikea saada muutosta, mikäli syvä negatiivinen kierre on päässyt ujuttautumaan elämään. Sivusta on melkoisen helppoa huudella, että pitää mennä töihin, pitää tehdä sitä tai tätä. On helppoa jaella ohjeita, joiden käytännön toteutus on kuitenkin hyvin hankalaa ihmiselle, joka on kierteeseen joutunut.

Ravitsemuksesta aiheutuvia puutostiloja ei suomessa tunneta, ja jos jokin asia pääsee niin sanotusti otsikoihin, se leimataan heti jonkinlaiseksi muoti-ilmiöksi ja asian vakavasti otettavuus katoaa samoin tein. Kuinka kävi perusraudanpuutteelle ja sen aiheuttamille seurauksille?

Kyllähän ihminen haluaa perusoletetusti olla normaalin jaksava, tehdä mielekkäitä asioita ilman suurta jatkuvaa väsymistä ja kun sitten havahtuu omaan oloonsa ja yrittää hakea apua, seurauksena on yleensä mitätöintiä, vähättelyä ja kyseenalaistamista. Kuitenkin oireisiin on aina jokin syy taustalla ja suuri tekijä voi olla juurikin siinä, mitä suuhumme laitamme pitkällä ajanjaksolla. Tai olemme laittamatta.

Motivaatio muutokseen saattaa alkaa tiedon lisääntymisen myötä. Ajatus avartuu ja ihminen voi nähdä mahdollisuuden omien elämäntapojen tarkastelun kautta muutokseen.

Omien ajatusmallien muuttaminen ei sekään käy ihan kädenkäänteessä. Omien uskomusten ja negatiivisen puheen itselle on muututtava myös. Muutos alkaa aina pienestä mahdollisuuden tajuamisesta. Siitä, että vaikka asiat olisivatkin juuri nyt ikävällä tolalla, niiden ei sitä tarvitse aina olla.

Tulevassa asiat voivat olla paremmin, vaikkei sitä tällä hetkellä itse näkisikään. Mutta jo pelkkä ajatus siihen suuntaan antaa sen tarvittavan siemenen muutoksen mahdollisuuteen.

Masennukseen liittyy vahvasti alentunut tai kokonaan poissa-oleva kyky positiivisiin tunteisiin, ajatuksiin ja elämän mahdollisuuksiin. Elämä on selviytymistä päivästä, hetkestä ja minuutista toiseen hengittämistä. Mieti siinä sitten jotakin tulevaa tai ota itseäsi niskasta kiinni, kuten sanoo sellainen, jolla ei ole kokemusta synkkyydestä. Syvällä masennuksen kiemuroissa katoaa myös kyky fyysiseen toimintaan ja ajatteluun. Oman elämänhallinnan puute masennuksen kourissa aiheuttaa jälleen lisää negatiivista tunnetta ja positiivisia kokemuksia etsitään sitten nopeasti ja helposti vaikkapa syömisestä tai jostain muusta toiminnasta, mistä palaute tulee nopeasti ja kemiallisesti aivojen välittämänä.

Syöminen on yksi elämän alkukantaisista tarpeista ja siitä saatu välitön hyvänolontunne on osaltaan kemiallista perää, hormonien ja muiden vaikuttaessa jo suussa syömisen alettua. Sokerikoukku on aivoille vihuliainen ja sitä voisi verrata jopa päihteisiin ja niiden tuomaan hetkelliseen mielihyvään.

Syömällä voi vaikuttaa hurjan paljon omaan eloon. Sillä on merkitystä, millaista ravintoa popsit pitkällä tähtäimellä.

Ylös, ulos ja haahuilemaan

Tasapainoilua

Suunnitelmat uusiksi


Työ tuntuu ainakin vielä kevyeltä, kuten oli tarkoituskin ja olen hyvin kiitollinen kiireettömästä rytmistä sekä ennenkaikkea uudesta mahdollisuudesta päästä takaisin työelämään sairauksista huolimatta.

Lasten piti olla vuorollaan isänsä luona tulevan joulun ja minulle ilmoitettiin, että isukki on lähdössä ulkomaille vaimokkeensa kera (perusteluna se, kun isukki on aina ollut vaan kotona jouluna) ja nyt nuori tarvitsee hoitopaikan, joten joulun suunnitelmat uusiutuivat kertaheitolla ja vietämme tänäkin vuonna joulun yhdessä meillä- vanhinta lastani lukuunottamatta, joka asuu niin kaukana. Ymmärrän nuorta, ettei hän halua jouluksi kahden vieraan aikuisen matkaan linnoittautumaan hotellihuoneeseen, jonnekin euroopan kaupungeista, vaan olla perheen kanssa.

Melkein koko syyskuu

Perjantai, ja vieläpä 13. päivä syyskuuta.

Tänään on ensimmäinen oikeasti hämärä aamu, joka todentaa syksyn alkaneen ihan kunnolla. Voi, miten jälleen nautinkaan tunnelmasta. Silmät lepäävät hämärän hyssyssä, ulkona on hiljaista ja edes linnut eivät laula puiden siimeksessä.

Kohta sataa vettä, huomaan, kun pilvimassat tuntuvat laskeutuvan raskaina kohti maan pintaa. Avoimesta ikkunasta puskee viileän raikas ilmavirta ja mietin, pitäisiköhän sulkea se? Ei vielä, vaikka hieman palelen.

Herätessäni oli pitkästä aikaa aistini herkillä ja jouduin pyytämään, ettei toinen kolistelisi tai aiheuttaisi mitään muitakaan ylimääräisiä ääniä. Korviini tuntui sattuvan ihan kaikki, ja vaarana olisi sietokyvyn ylitys ja sitä seuraava hermostuminen.

Sytytin ikkunalaudalle syksyn ensimmäisen tuikkusen. Liekki lepatti vetoisella tavallaan avoimen ikkunan alla ja pohdin mielessäni loppuvuotta. Vakuutusyhtiö näytti vihreää valoa suunnitelmalleni, samoin teki lääkäri, joka arvioi toimintakykyäni mahdollisen tulevan työn kannalta. Siitä lisää sitten joskus myöhemmin.

Ikkunanpesu-urakkani jäi toukokuussa helteisiin, jotka eivät sitten loppuneetkaan ihan heti ja nyt taitaa tulla kiire ennen pakkasia saada lopuilta ikkunapinnoilta vuosien harmaus pois. Jäljelle jäi vain kahdet ikkunat, ja niihin keräilen nyt motivaatiota, saada urakka päätökseen. Tai ”motivaatiota”, keräilen voimia kyseiseen työhön.

21.syyskuuta, lauantai

Viime viikko sujui pikkumiehen kanssa hänen ollessaan meillä jälleen hoidossa useampana päivänä. Muistan hyvin omalta kohdalta, miten kamalan hankalaa oli ilmoittaa viikon varoajalla kaikkien lasteni hoitopäivät vuoropäiväkotiin. Onneksi nykyisin tämä ilmoittaminen onnistuu verkossa, mikäli vain ohjelmisto ei ole kaatunut. Nyt oli ja vuorojen varaaminen ei onnistunut ja niinpä mummo jouti apuun jälleen.

Pikkumiehen kanssa on nykyisin jo kovin helppoa hänen omatoimisuuden lisääntyessä. Toki mielellään hän passuuttaisi, jos siihen antaisi mahdollisuuden ja mummona mielelläni tuen kuitenkin jo opittua osaamista ja joudun aika-ajoin vaatimaan omatoimista tekemistä perusasioissa. Ihan aina en siis ole pikkumiehen mieleen ja joudun olemaan melko tiukkakin hänelle vaatiessani omatoimista suoriutumista.

Meille kahdelle on kuitenkin syntynyt hieno yhteisymmärrys ja hoitopäivät sujuvat totuttuun tapaan rutiinien ympärille. Aikaisin aamusta hetki leikkiä, tai ruutu-aikaa pikkukakkosen tai muumien muodossa. Sitten aamiainen, jonka jälkeen ulkoilemme koiran kanssa vajaan kaksi tuntia. Sisälle syömään ja siitä unille sitten.

Pikkumies yleensä varmistelee, että saahan nukkua sitten pitkään ja minä aina sanon, että nukkuu niin kauan, kuin jaksaa. Toisin on päivähoidossa, hän joutuu yleensä kesken unien nousemaan väsyneenä ylös. Huomaan, kuinka hän on monessa luonteen ominaisuuksista tullut minuun ja joskus se ihan huvittaa, kuinka voikin olla niin samankaltainen pieni ihminen?

Samankaltaisuus aiheuttaa minussa ymmärryksen toista kohtaan ja moni pikkuinen pulma arjessa onkin ratkennut juuri sillä, että tiedän kuinka toimia pikkumiehen kanssa. Olkoon nyt esimerkkinä vaikka keittoruuat. Sellaisenaan keittoruoka kaikkine paloineen on ikävää lusikoitavaa, mutta kun jaksaa pieniä ja pilkkoa melkein muussaten tarjotun annoksen, keitto muuttukin syötäväksi. Ruuan rakenteella on väliä enemmän kuin moni arvaakaan.

Niin, päikkäreiden aikaan torkun itsekin ja kun alkaa olla aika heräillä, menen keittiöön kolistelemaan ja puuhailemaan jotakin. Yleensä jonkin ajan perästä kuuluu ”mummooooo” hiljaisella äänellä ja tästä kuluu noin puoli tuntia kunnon heräämiseen ja välipalapöytään pääsemiseen. Välipalan jälkeen onkin aikaa hetki leikkiä, ja alkaa se kysyminen, koska äiti tulee hakemaan? Siinä kohden onkin mukava sanoa, että ihan kohta. Hyvällä säällä olemme pukeutuneet ulos ja odotelleet äitiä ulkoillen.

Monesti lapsen levottomuus iltaa kohden on silkkaa yliväsymystä. Itse en usko pätkääkään siihen, että päiväunet vaikuttaisivat lapsen iltanukahtamiseen. Ongelma on pikemmin siinä, kun liian väsynyt lapsi ei yksinkertaisesti kykene rauhoittumaan ja nukahtamaaan pitkän ja rasittavan päivän päätteeksi. Alle kouluikäisen unen tarve vuorokaudessa kuitenkin on vielä sen kaksitoista tuntia, aikuisen kahdeksan. Ja lapsi kärsii vajaista unenpuutteen sävyttämistä vuorokausista, ihan samoin kuin aikuinenkin. Yliväsynyt lapsi ei kykene nukahtamaan ja illat voivat levottomia juuri sen vuoksi.

Vanhemmat yleensä tahtoisivat rajoittaa lapsen unta päivähoidossa, perustellen asiaa juurikin tuolla iltahulinalla taikka valvomisella myöhään. Tiedossa on kuitenkin, että lapsi kasvaa ja kehittyy juuri unen ja nukkumisen aikana, aivot tekevät töitään silloin. En tiedä, painotetaanko missään ihmislapsen unen tarvetta eri ikä-kausina riittävästi? Väsynyt lapsi on villi, levoton ja ei kykene nukahtamaan. Ei toisinpäin, vaikka vanhemmat yhdistävätkin päivähoidossa nukutut päiväunet iltojensa vaikeuksiin ja vertaavat kotona vietettyjä päiviä ilman päikkäreitä iltojen helpompaan sujuvuuteen.

Moni perhe ei kuitenkaan ymmärrä, miten raskas lapsen päivä on esimerkiksi päivähoidossa. Lapsen elämä on päivähoidossa säädelty kellonaikojen ja jatkuvien siirtymien muodossa tapahtuvana toimintana. Päivähoidossa on läsnä kaikkine tunteineen ne muutkin lapset, joista lähtee kaikenlaisia ääniä;puheesta kiukkuun ja kaikkea siltä väliltä. Samoin siellä on erilaiset aikuiset tasoittamassa lasten elämää ja yrittävät pitää lapset jokseenkin kunnossa päivän ajan. En puhu hoitamisesta, enkä kasvattamisesta, kun siihen ei ole enää resursseja, ei aikaa eikä mahdollisuutta. Se, että lapsi selviää päivästään ehjin nahoin, on suoranainen ihme ja hattua nostan parhaansa tekeville aikuisille kaikkien lakipykälien ja vanhempien tahtojen viidakossa. Lapset kyllä osaavat, jos kotona on vaadittu tietyt asiat, mutta….

Kuitenkin, lapsen päivä hoidossa on raskas. Ikävä kotiin, pukemiset, riisumiset, vessatukset, ja täyttävät päivän, kuten myös eri tilanteissa odottelut ja leikit joutuu toistuvasti keskeyttämään, jos niitä edes ehtii aloittaa, kun jo pitää siirtyä seuraavaan vaiheeseen, joko ulos/sisälle/nukkumaan/pukemaan/syömään. Lasta helposti jännittää ja ihan pienikin voi kärsiä vaikkapa yksityisyyden puutteesta hoitaessaan henkilökohtaisia tarpeitaan. Päivähoidossa ei yksityisyydelle ole tilaa, kun useampi lapsi viettää aikaansa esimerkiksi potalla, odottaen että vaipat saadaan vaihdettua toisille. Nukkumaan mennessä on riisuuduttava, ja sekin tapahtuu samassa tilassa kuin ulos mennessä. Monesti lapset eivät uskalla sanoa toiveistaan ja tarpeistaan ja jos sanovat, sitä ei huomioida resurssien puutteesta taikka sitten huomion kuitataan turhana huomion hakemisena.

Päivähoito on vuosien saatossa lapsen näkökulmasta muuttunut aina vain raskaammaksi. Jo pelkkä aistien kuormitus, sekä yleinen hälinä kuormittavat pientä. Harvassa on ne aikuiset, jotka eivät reagoi mitenkään, vaikkapa satapäiseen kokousväkeen pienessä tilassa? Ihminen iästä riippumatta kuormittuu ja väsyy ollessaan ympäristön hälyssä pitkään, useita päiviä putkeen jne.

Niin, onhan aikuisenkin ihmisen vaikea rauhoittua hälyisen päivän jälkeen ja kierrokset nousevat iltaa kohden, kun pitäisi unille käydä? Aikuinen saattaa napsia unilääkettä helpottaakseen tilaansa, lapset juoksevat ja temuavat huoneissaan. Aikuinenkin tekee samaa, mutta hieman jalostuneemmin.

Itselläni on omakohtaiset kokemukset tästä lasten univajeesta, mutta myös siitä, kun lapset saavat riittävästi vuorokaudessa unta. Ensimmäisten lasten kohdalla kuvittelin itsekin, että hoidossa nukuttu uni oli syypää lasten iltavilliin, vaikka kyse olikin vain univajeesta. En muista tarkkaan, miten itse ymmärsin asian, mutta riittävästä unen määrästä vuorokaudessa tuli minulle tärkeä asia ja lasten iltavilli jäi pois kokonaan sen jälkeen, kun vuorokauteen tuli lisää unta ja unen tarpeeseen kiinnitin tietoisesti huomioni.

Kouluikäinenkin tarvitsee vielä sen kymmenen tuntia vuorokaudessa unta. Ja unen puute näkyy ensimmäisenä levottomuutena, sekä vaikeutuneena kykynä nukahtaa, kehon ja mielen käydessä ylikierroksilla. Stimulaatiota lisää vielä ne laitteet, joita käytetään eli kaikenlaiset pelit, puhelimet, tabletit, tv jne. Toki joissain tilanteissa pieni musiikki taustalla saattaa helpottaa uneen siirtymistä ja rauhoittumista ylipäätään, vaan se on sitten jo toinen juttu. Yksinkertaisimmillaan lapsen illat tulisi ihan vain rauhoittaa kotiin, tuttujen rutiinien pariin rauhoittuen jokainen kiireisestä päivästä?

26. syyskuuta 2024

Kun asiat alkavat järjestymään, ne menevätkin paikoilleen hujauksessa. Aloitan vielä tämän vuoden puolella kevyet työt soveltuvuustyökokeilulla ja jatkan siitä opintoihin täysin uudelle alalle, mikäli soveltuvuudessani/terveydentilassani ei ilmene estettä alalle. Ihan huippua ja olen tätä tietoa nyt makustellut itsekseni ja läheisteni kera jonkin aikaa. Olen hyvin iloinen asioiden järjestymisestä, sillä epätietoisuus tulevasta on tosiaankin kalvanut sisintäni melkoisesti. Nyt täytyy vain pitää peukkuja pystyssä, että terveydentilani säilyy tai peräti kuntoutuu vielä paremmaksi. Uusi ala on kaikessa kiinnostavuudessaan ollut osa elämääni oikeastaan aina, ja en ole oikein koskaan ajatellut asiaa niin, että siitä voisi muuksi kuin harrastukseksi, vaan nyt intohimoni muuttuu myös työksi. Se, mikä se on, jää vielä toistaiseksi pimentoon.

Olen käytännön elämässäni huomannut, miten kateus vie kalatkin vedestä ja tätä tulevaa työtä en nyt samasta syystä halua vielä paljastaa. Olen ihan tarpeeksi elämäni aikana kuunnellut mitätöintiä, lyttyynlyömistä omien haaveideni ja toiveideni ja elämäni suhteen niiltä, joiden oletin aikanaan olevan tuki ja turva niin hyvässä, kuin pahassakin. Enää en jaksa, en halua kuunnella sellaisia seläntakana puhuttuja juttuja, ja iloitsen niiden kanssa, jotka siihen kykenevät kanssani.

Ikävin esimerkki nyt muistuu mieleen joutuessani päivystykseen sydämen vuoksi, kun kuulin arvostelua itsestäni, kuinka tilanne oli vain niitä minun metkujani ja kotkotuksiani ja pilasin kuulemma monen juhlan sinä iltana. Loppujen lopuksi palasin kotiin avosydänleikattuna reilun kanhden viikon päästä. Että, sellaisia minun metkuja.

Joten, saan nyt tässä ja nyt olla iloinen, onnellinen asioiden järjestymisestä parhain päin. Jotenkin sen vain tietää siinä kohdin, kun oikea aika ja paikka jne. osuu kohdilleen ja itse tartuin hetimiten kiinni mahdollisuuteen ja päätin tosiaan, etten kerro asioista enää, en ennenkuin ne ovat varmaa. Tunne oli kuitenkin hyvin vahva, että tämä on se minun juttuni, minun uusi alani ja kykenin myös kuvittelemaan itseni kyseiseen työhön.

Ehkä joku tunnistaa omalle kohdalle tilanteen, missä on iloinnut tavallaan liian aikaisin ja sitten onkin tapahtunut jotakin, mikä on perunut suunnitelmat totaalisesti itsestä riippumattomista syistä? Omalle kohdalle niin on käynyt joskus. Useimmiten olen sitten itse alkanut epäroidä, ja vetää suunnitelmia takaisinpäin uskoessani muiden puheita ja jopa alkanut häpeämään omia suunnitelmia kuunnellessani muita. Ei ehkä olisi pitänyt? Mutta, mitäpä nuorempi minä olisi muuta voinut kuin luottaa toisiin, heihin jotka tiesivät paremmin?

Ettei nyt vallan synkistelyksi mene kirjoittelut, niin arki rullaa edelleen omalla painollaan. Huomioni kiinnittyy jälleen vaihtuvaan vuodenaikaan, väreihin, tuoksuihin ja lähenevään pimeään aikaan. Mieli on kovin toiveikas tällä hetkellä ja jälleen on syksy, kun muutoksia saapuu elämääni.

Selkäparkani on kuntoutunut nyt niin hyvin, että kykenin jopa uimaan normaalisti käydessämme hallissa polskuttelemassa. Viime kerrasta on jo aikaa; jo ihan siitä syystä, etten kyennyt uimaan muutoin, kuin pysty-asennossa ja sekin koski valtavasti. Aikaa, aikaa ja aikaa parantumiselle.

Kärsivällisyyttä ja kivun sietoa on koeteltu monesti edellisten kahden vuoden aikana, ja koen juuri nyt suoranaisena ihmeenä tämän tilanteen, tässä ja nyt. Selkä ei tule koskaan olemaan kunnossa, ja toistaiseksi hoitolinja on konservatiivinen. Olen hyväksynyt kivun osaksi elämääni ja käytössäni on toimiva kipulääke sekä tukivyö pahimpien jaksojen ajaksi. Olen myös oppinut kantapään kautta, mitkä omat toimet aiheuttavat selän kipujen pahentumisen ja mikä vastaavasti hieman helpottaa, kuten tukivyön käyttö. Saunomisen poisjättäminen helpotti tulehdukselliseen kipuun ja kaikenlaiset nostamiset ja kumartelun välttäminen ovat tuoneet helpotusta mekaaniseen kipuun.

Katson ulos keittiön ikkunasta, aurinko laskee puiden siimekseen ja oloni on levollinen, kiitollinen. Asioilla on tapansa järjestyä, yleensä parhain päin. Viimeiset auringonsäteet värjäävät puiden oksiston sateen jälkeen kimalteleviksi pisaroiksi, kuin helmiä olisi satanut. Ilta saapuu hämärän hyssynä aina vain aikaisemmin, kohta pääsen sytyttämään ulos lyhdyt ja sisälle pikkuvalot. Kauempana ikkunasta näkyy tummien pilvien uhkaava nouseminen, pitää ehtiä ulos ennen sadetta.

Kiitos, kiitos, kiitos!

Tervetuloa syksy


Arkinen elämä ja hallinta

Arki sanana kuulostaa kovin kolkolta ja jotenkin muuttumattomaltakin. Ja sitähän se oikeastaan onkin, kun tarkemmin mietin. Arki on elämän perusraamit, se tietty kuvio, joka toistuu päivästä toiseen jokseenkin samankaltaisena.

Sujuvasta arjesta käsin on helpompi kohdata myös ne elämän muutostilanteet, joita väistämättä ihmisen elon eteen silloin tällöin tipahtelee. Yllättäviä tilanteita, ehkä pitkään odotettuja ja toivottujakin sekä sitten niitä vähemmän mukavia asioita.

Toimivasta arjesta muodostuu kokemus elämänhallinnasta; siitä, että ainakin oman elämän ja mahdollisesti niiden elämä, joista olemme vastuussa asiat sujuvat pääosin moitteetta ja elämä kotona on siedettävää.

Siedettävä elämä koetaan monesti tylsänä elämänä. Mitään erikoista ei tapahdu ja jokainen päivä tuntuu toisensa kopiolta. Se on sitä arkea, puuduttavaa ja tylsää harmoniassa olevaa arkea, johon mieluusti ottaisi loman taikka jotakin muuta kivaa katkaisemaan sitä samana toistuvaa kuviota?

Jotkut saattavat piristää tylsää arkeaan epätervein keinoin ja sitten ovat entistä väsyneempiä arjessaan jatkossa. Oikeanlainen lepo jää toteutumatta esimerkiksi viihteen viedessä kaikki energian ja sitä ei enää riitäkään arjen perussuorittamiseen. Tällainen kierre syntyy todella nopeaan ja saa aikaan jo lyhyellä aikavälillä tuhoisia seurauksia. Väsymistä, uniongelmia, arjen rytmin vääristymiä ja pahimmillaan seurauksena kaikista kasautuneista ongelmista seuraakin sitten masennusta ja muita terveydellisiä ongelmia.

Elämänhallinnan yhtenä kulmakivenä tylsän perusarjen sietämisen lisäksi koen tärkeänä osana ennakoinnin. Ei tarvitse olla ennustaja tai mikään poppamies, löytääkseen syitä ja niiden seurauksia omassa elämässä. Kun vaikkapa valvoo viihteen parissa, silloin kun pitäisi nukkua, tekee ihan tietoisesti valinnan, josta on seurauksensa seuraaviin viikkoihin väsymisen muodossa. Se, mikä on elämässä tärkeää, ohjaa meidän kaikkien valintoja arjessa ja valintojemme kautta muodostuu perusarki, jossa meidän pitää sietää elää.

Valintoja teemme jatkuvasti, kokoajan joko tiedostamatta tai sitten tietoisesti. Ennakointi on hyvin pitkälti tietoisten valintojen tekemistä kaikessa arjessamme. Kaupassa teemme valintoja monien eri tarpeiden määrittäessä ostospäätöksiä, kotona valitsemme tekemisemme tai tekemättä jättämiset ja niilläkin on omat seurauksensa. Se, mikä on tärkeää itselle, näkyy jokaisen arjessa jollakin lailla. Valinnoista seuraa elämänhallinta tai sen puute.

Olen itse sitä mieltä, että kaikelle on olemassa jokin syy ja siihen seuraus. Kun havahtuu etsimään syytä jollekin, joutuu eräänlaiselle tutkimusmatkalle ja vastuu omasta hyvinvoinnista alkaa näyttäytymään oikeastaan kaikessa tämän jälkeen. Valinnoilla on seurauksia.

Esimerkiksi taloudellisessa tiukassa tilanteessa ei välttämättä ole kaikkein järkevintä tehdä jatkuvia valintoja, jotka pidemmän päälle aiheuttavat terveydellistä haittaa muodossa tai toisessa, taikka muutoin aiheuttaa lisää kustannuksia elämään?

Ennakointi elämän eri tilanteissa helpottaa arkea, lisää elämänhallinnan tunnetta ja sitä kautta luo myös jonkinlaista turvallisuuden ja pärjäämisen kokemista.

Olen omalla kohdalla ihmetellyt koko ikäni persoonassani ja elossani tiettyjä erikoisuuksia ja selviä poikkeamia verrattuna suureen osaan ”muita”. Olen ihmetellyt sitä valtavaa työmäärää, jonka joudun tekemään pitääkseni esimerkiksi arjen hallittavana pakettina ja huomaan keksiväni pyörää aina uudelleen ja uudelleen.

Arjen ja yleensä elämän hallittavuus on muodostunut itselle kovin tärkeäksi tekijäksi jo nuoresta saakka. Ehdottomuus tietyissä asioissa on ennenkaikkea itseni hallintaa tilanteissa, joissa kaaos meinaa vallata niin mielen, kuin ympäristönkin. Lasten ollessa pieniä sanoin joskus leikillään, että koko perheellä taitaa olla adhd ja en olisi oikeampaan voinut osua omalla kohdallani.

Sain diagnoosini hieman yllätyksenä, kuin kirsikaksi kakun päälle kruunaamaan kaiken jo olemassa olevan. Minä, joka en tarkalleen ottaen oikein edes uskonut kirjainyhdistelmähaasteisiin, ja pidin neuropsykiatrisia diagnooseja vähän niinkuin muotijuttuina ja osin keksittyinäkin ongelmina selittämään arjen vaikeuksia.

Noh, tässä sitä ollaan ja pureskellaan asia kerrallaan tietoa kirjainyhdistelmähaasteista, jotka kylläkin on ihan tuttuja juttuja itselle. Samaan aikaan en voi olla miettimättä sitä, miten selviytyminen elämässä/arjessa on sujunut hyvin, vaikka hinta siitä onkin maksanut terveyteni uupumisten ja korkean stressin ja sen aiheuttamien ongelmien muodossa. Motivaationa omalla kohdalla on ollut halu kyetä toimimaan elämässä normaalisti, vaikka sen onkin vaatinut hitokseen ylimääräistä työtä ja energiaa.

Mahdollisimman mukavaa viikonvaihdetta!

Aika kulkee etiäpäin