Arkinen elämä ja hallinta

Arki sanana kuulostaa kovin kolkolta ja jotenkin muuttumattomaltakin. Ja sitähän se oikeastaan onkin, kun tarkemmin mietin. Arki on elämän perusraamit, se tietty kuvio, joka toistuu päivästä toiseen jokseenkin samankaltaisena.

Sujuvasta arjesta käsin on helpompi kohdata myös ne elämän muutostilanteet, joita väistämättä ihmisen elon eteen silloin tällöin tipahtelee. Yllättäviä tilanteita, ehkä pitkään odotettuja ja toivottujakin sekä sitten niitä vähemmän mukavia asioita.

Toimivasta arjesta muodostuu kokemus elämänhallinnasta; siitä, että ainakin oman elämän ja mahdollisesti niiden elämä, joista olemme vastuussa asiat sujuvat pääosin moitteetta ja elämä kotona on siedettävää.

Siedettävä elämä koetaan monesti tylsänä elämänä. Mitään erikoista ei tapahdu ja jokainen päivä tuntuu toisensa kopiolta. Se on sitä arkea, puuduttavaa ja tylsää harmoniassa olevaa arkea, johon mieluusti ottaisi loman taikka jotakin muuta kivaa katkaisemaan sitä samana toistuvaa kuviota?

Jotkut saattavat piristää tylsää arkeaan epätervein keinoin ja sitten ovat entistä väsyneempiä arjessaan jatkossa. Oikeanlainen lepo jää toteutumatta esimerkiksi viihteen viedessä kaikki energian ja sitä ei enää riitäkään arjen perussuorittamiseen. Tällainen kierre syntyy todella nopeaan ja saa aikaan jo lyhyellä aikavälillä tuhoisia seurauksia. Väsymistä, uniongelmia, arjen rytmin vääristymiä ja pahimmillaan seurauksena kaikista kasautuneista ongelmista seuraakin sitten masennusta ja muita terveydellisiä ongelmia.

Elämänhallinnan yhtenä kulmakivenä tylsän perusarjen sietämisen lisäksi koen tärkeänä osana ennakoinnin. Ei tarvitse olla ennustaja tai mikään poppamies, löytääkseen syitä ja niiden seurauksia omassa elämässä. Kun vaikkapa valvoo viihteen parissa, silloin kun pitäisi nukkua, tekee ihan tietoisesti valinnan, josta on seurauksensa seuraaviin viikkoihin väsymisen muodossa. Se, mikä on elämässä tärkeää, ohjaa meidän kaikkien valintoja arjessa ja valintojemme kautta muodostuu perusarki, jossa meidän pitää sietää elää.

Valintoja teemme jatkuvasti, kokoajan joko tiedostamatta tai sitten tietoisesti. Ennakointi on hyvin pitkälti tietoisten valintojen tekemistä kaikessa arjessamme. Kaupassa teemme valintoja monien eri tarpeiden määrittäessä ostospäätöksiä, kotona valitsemme tekemisemme tai tekemättä jättämiset ja niilläkin on omat seurauksensa. Se, mikä on tärkeää itselle, näkyy jokaisen arjessa jollakin lailla. Valinnoista seuraa elämänhallinta tai sen puute.

Olen itse sitä mieltä, että kaikelle on olemassa jokin syy ja siihen seuraus. Kun havahtuu etsimään syytä jollekin, joutuu eräänlaiselle tutkimusmatkalle ja vastuu omasta hyvinvoinnista alkaa näyttäytymään oikeastaan kaikessa tämän jälkeen. Valinnoilla on seurauksia.

Esimerkiksi taloudellisessa tiukassa tilanteessa ei välttämättä ole kaikkein järkevintä tehdä jatkuvia valintoja, jotka pidemmän päälle aiheuttavat terveydellistä haittaa muodossa tai toisessa, taikka muutoin aiheuttaa lisää kustannuksia elämään?

Ennakointi elämän eri tilanteissa helpottaa arkea, lisää elämänhallinnan tunnetta ja sitä kautta luo myös jonkinlaista turvallisuuden ja pärjäämisen kokemista.

Olen omalla kohdalla ihmetellyt koko ikäni persoonassani ja elossani tiettyjä erikoisuuksia ja selviä poikkeamia verrattuna suureen osaan ”muita”. Olen ihmetellyt sitä valtavaa työmäärää, jonka joudun tekemään pitääkseni esimerkiksi arjen hallittavana pakettina ja huomaan keksiväni pyörää aina uudelleen ja uudelleen.

Arjen ja yleensä elämän hallittavuus on muodostunut itselle kovin tärkeäksi tekijäksi jo nuoresta saakka. Ehdottomuus tietyissä asioissa on ennenkaikkea itseni hallintaa tilanteissa, joissa kaaos meinaa vallata niin mielen, kuin ympäristönkin. Lasten ollessa pieniä sanoin joskus leikillään, että koko perheellä taitaa olla adhd ja en olisi oikeampaan voinut osua omalla kohdallani.

Sain diagnoosini hieman yllätyksenä, kuin kirsikaksi kakun päälle kruunaamaan kaiken jo olemassa olevan. Minä, joka en tarkalleen ottaen oikein edes uskonut kirjainyhdistelmähaasteisiin, ja pidin neuropsykiatrisia diagnooseja vähän niinkuin muotijuttuina ja osin keksittyinäkin ongelmina selittämään arjen vaikeuksia.

Noh, tässä sitä ollaan ja pureskellaan asia kerrallaan tietoa kirjainyhdistelmähaasteista, jotka kylläkin on ihan tuttuja juttuja itselle. Samaan aikaan en voi olla miettimättä sitä, miten selviytyminen elämässä/arjessa on sujunut hyvin, vaikka hinta siitä onkin maksanut terveyteni uupumisten ja korkean stressin ja sen aiheuttamien ongelmien muodossa. Motivaationa omalla kohdalla on ollut halu kyetä toimimaan elämässä normaalisti, vaikka sen onkin vaatinut hitokseen ylimääräistä työtä ja energiaa.

Mahdollisimman mukavaa viikonvaihdetta!

Aika kulkee etiäpäin

Kevät edistyy

Tällä viikolla on ollut jo paljon tekemistä, menoja ja muistettavaa. Toisinaan tuntuu siltä, etten ehdi levätä päiväseltään ollenkaan, kun koko ajan on jotakin hoidettavaa velvollisuutta, puuhaa ja muistettavaa.

Alkuviikko on kulunut hyvin nopeasti ja vähän tuntuu, etten meinaa perässä pysyä. Asiat tapahtuvat nopeasti, tilanteet vaihtuvat hetkessä. Aamu vaihtuu iltaan ihan huomaamatta.

Vaarana näissä hetkissä on kuormittua liikaa. Arjen muutokset nopeassa tahdissa tuovat mukavaa vaihtelua, mutta myös tietynlaista stressiä elämään.

Positiivista stressiä kylläkin. Omassa elämässä tapahtuu isoja asioita askel kerrallaan otettuna ja olen hyvin kiitollinen jokaisesta pienestä kuljetusta matkasta eteenpäin. Tämä kevät tuo tullessaan ja vie vanhaa mennessään. Toipumiseni terveydellisten ongelmien parissa on jo niin pitkällä, että pääsen pohtimaan omaa ammatillista tulevaisuutta miettien, mitä teen mahdollisesti seuraavat vuosikymmenet?

Siinä sitä onkin miettimistä, pohtimista ja pähkäilyä kerrakseen, jos toiseen ja kolmanteenkin. Pääsiäinenkin tuli ja meni. Aika tuntuu hujahtavan ohi, vuosi vuodelta nopeammassa tahdissa. Kohta siintää jo juhannus…

Maaliskuu on vain meni ohitse omalla kohdalla. Olen totutellut uuteen ympäristöön ja osin uusiin rutiineihin arjessa. Sellainen vie yllättävän paljon ylimääräistä huomiota ja mietinkin, mitä olen ehkä unohtanut? Ehkä en vielä mitään oleellista?

Parasta kuitenkin tässä ja nyt on se, miten oma olo virkistyy edelleen ihan fyysisesti ja se tokikin vaikuttaa myös mielialaan positiivisesti. Kaipaan jo töihinkin, mikä on pienoinen ihme viime kesän toivottomuuden jälkeen, kun tuntui siltä, etten enää ikinä kykene työskentelemään kaikkien sairauksieni vuoksi.

Vähän kerrallaan ja hiljaa hyvä tulee. Liian nopeasti ei saa tehdä päätöksiä suuntaan, taikka toiseen ja onneksi olen saanut apua tulevaisuuteni työn pohtimiseen, mitä se sitten ikinä onkaan?

Takatalvikin yllätti, ja onneksi emme ehtineet vaihtaa autoon kesärenkaita, en vielä kaapistoinut talvivaatetusta taikka kenkiä. Hassua, koska yhtenä päivänä ulkolämpömittari hätyytteli +20 asteita ja vartin auringossa olon jälkeen ihoni suorastaan kiehui, kuin vampyyrilla konsanaan ja olihan se pikaiseen haettava apteekin aurinkorasvat ja hattukin olisi hyvä löytää pipon tilalle. Harvennut hiuspehko ei enää suojaa auringolta päänahkaa.

Koti kylpee nykyisin auringon valoa, ja enhän itsekään muistanut edellisten hämärien kotivuosien aikana tuota auringon vaikutusta vanhassa kodissa. Ikkunoiden läpi tuleva paiste on jotenkin jatkossa estettävä, paksuilla verhoilla todennäköisesti ihon palamisen estämiseksi.

Mukavia kevään hetkiä jokaiselle!

Kuplassa

On jännä miettiä, miten elämä jakautuu asioihin ennen jotakin ja sitten jälkeen jonkin asian/tapahtuman. Itselläni näitä tilanteita on kertynyt jonkin verran tähän ikään mennessä. Ennen eroa ja eron jälkeen, ennen leikkausta ja sen jälkeen nyt joitakin mainitakseni.

Viimeisin virstanpylväs itselläni on reilun kuukauden takainen muutto ja jälleen on asioita, mitkä elämässäni jakautuvat ennen muuttoa/muuton jälkeen. Terveyteni ja oman voinnin kohentuminen on yksi sellainen merkittävä asia. Taidan tätä asiaa nyt kirjoittaa kyllästymiseen asti, mutta se on oikeasti todella suuri positiivinen muutos ja kaikella kiitollisuudella jaksan asiaa ajatella itsekseni.

Ennen muuttoa olotilani oli hyvin nuutunut, nihkeä ja voimaton kaikkeen elämiseen. Pääni sain pidettyä kasassa tietoisella aivopesulla positiivisen kautta sekä ymmärrettyäni viimein, etten voisi vaikuttaa mihinkään muuhun, kuin omaan asenteeseen. Ja sillä asenteella sinnittelinkin viimeiset pari vuotta.

Oli erittäin hyvä aikanaan, etten alkanut pienessä paniikissa etsimään ja mahdollisesti muuttamaan johonkin väliaikaiseen asuntoon, (tosin ei ollut kyllä voimiakaan) saati, että ajatus olisi kulkenut sillätavoin normaalisti. Mutta, että siis en toiminut pelosta, taikka paniikista käsin harkitsemattomasti ja myöhemmin katuen äkkipikaisia päätöksiä.

Maltoin odottaa. Rauhassa ja ikäänkuin hyväksyen olemassaolevan tilanteen ja eläen sen mukaisesti. Toimin vasta, kun hetki oli omasta mielestä oikea ja tuleva koti tuntuisi oikeasti omalta. Luotin intuitioon ja se todella kannatti. Useamman vuoden siis tavallaan odotin uuden kodin ilmaantumista elämääni ja se todella kannatti, kaikin puolin olen iloinen ja tyytyväinen nyt.

On ihan uskomatonta, miten jokainen hetki kotona ja kotiin saapuessa ja jopa aamulla herätessä, saattaa tuntua pieneltä ihmeeltä. Enää minun ei tarvitse katsella kaihoisasti toisten koteja pohtien samalla, miltä elämä tuntuisi jossakin muualla. Elämä tuntuu nyt oikein hyvältä, kotona. Vihdoin ja viimein!

Virkistyminen lisääntyy näköjään päivä päivältä. Lähteminen on helppoa, liikkuminen ja muut kodin toimet ovat helppoja ja eivät enää vaadi tähtitieteellisiä voimanponnistuksia. Päiväunet on jääneet historiaan. Yritin äskettäin käydä päivätorkuille, kuten ennenkin lapsenlapsen ollessa hoitopäivällä meillä ja huomasin, etten tarvitse parin tunnin päiväunia. Nousin ylös keittiöön touhuamaan tiskien pariin odotellen samalla pikkuisen heräämistä. Jaksaminen on kertakaikkiaan parantunut ja saman huomaan lenkillä ollessa myös. Ylämäet sujuvat koko ajan paremmin ja rivakammin.

On mahtavaa huomata tervehtymistä, ennenkaikkea tuo väsyneisyyden vähentyminen tuntuu kaikkein parhaimmalta. Olen kaivannut niin pitkään terveempää olotilaa ja todellakin osaan olla hyvin kiitollinen tästä kaikesta.

Hyvää kevään alkua ja aurinkoisia päiviä!

Tervehtymisiä

Sisäilma; asia mitä ei tule ajatelleeksi, mikäli se on kunnossa. Sisäilma, asia mihin ei monikaan tarpeeksi kiinnitä huomiotaan, paitsi sitten, kun on jo vähän liian myöhäistä?

Mitä sitten, jos ja kun sisäilma saa sairaaksi? Sitähän ei voi myöntää ainakaan ensimmäisenä vaihtoehtona. Ei yleensä edes viimeisenä. Kodin vaihto hyvässä lykyssä parantaa, ajan kanssa?

Omalla kohdalla aloin epäillä todenteolla kodin sisäilmaa, kun lääkärin vastaanotolla asia tuli puheeksi muutamia vuosia sitten. Kaikki oireeni täsmäävät myöskin altistumiseen huonolle sisäilmalle ja asiaan olen saanut lievää vahvistusta vajaan kuukauden ajalta uudessa kodissa.

Miesystävä totesi aamusella, että hänen krooninen nuhansa on alkanut helpottaa myöskin. Ja voin sanoa ärsyyntyneeni vuosien saatossa useampaan kertaan hänen jatkuvaan pieneen ”flunssaansa”.

Olisiko huonolla sisäilmalla voinut olla osasyy molempien vakaviin sairastumisiin? Ihan törkeään väsymiseen kaikilla perheenjäsenillä ja lukuisilla muilla omituisilla oireilla?

Oma olotilani on nyt erikoisen hyvä positiivisella tavoin. Herään aamuisin aiempaa virkeämpänä, ja en ole kovin jumissa (pää mukaan lukien) heti aamusta. Olen jaksanut elää kokonaisia päiviä ilman pakottavaa päiväunien tarvetta ja jaksan entistä virkeämmin touhuta kaikenlaista.

Aiemmin yksi yksittäinen asia/tekeminen päivässä on vienyt voimat ihan kokonaan ja olen joutunut kovasti pähkäilemään, ja arpomaan mitä ja milloin teen, etten väsy liikaa ja joudu petiin useammaksi päiväksi. Nyt saan tehtyä useampia asioita yhdessä päivässä, jopa niitä raskaampia asioita, mitkä olen joutunut teettämään jo pitkään muilla. Eilen ravistelin mattoja illalla, mikä on todella epätavallista minulle, vielä pitkän päivän päätteeksi.

Jaksan tällä hetkellä ulkoilla koiran kanssa, enemmän kuin aikoihin, lenkkimatkat on pidentyneet ja vauhtikin on kasvanut. Kävellessä paineen tunne hengitysteissä on kadonnut jotenkin mystisesti ja tunnen miten happi kulkee keuhkoihin. Aiemmin pienikin ylämäen tapainen on saanut minut hiljentämään vauhtia reippaasti ja nyt mäkinen kävely ei tuota suuremmin vaikeuksia.

Yskä on myös kadonnut, kun vielä hetki sitten yskin vähän väliä. Iltaisin yskä oli pahimmillaan ja häiritsi kaikkein eniten. Roskan tunne silmissä on myös poissa ja juuri ehdin ostaa uuden putelin kallista silmätippaa. Kaikenkattava väsymys ja uupumus sekä sellainen outo aivosumu ja kykenemättömyys ajatteluun tuntuvat katoavan jotenkin mystisesti.

Ulkoilin koiran kanssa, siihen päälle tein lumityöt ja siitä vielä uimaan pikkuisen ja äitinsä kanssa. Kotiin päästyä jaksoin vielä lähteä asioille; käymään vanhan mummon luona ja kävinpä vielä kaupassakin. Toki edellisen rupeaman jälkeen maistuikin hetken unet, vaan se hetki riitti palauttamaan voimat ja loppupäivä,-ilta meni edelleen kotitöitä tehdessä. Olen yhdessä päivässä tehnyt asioita, mihin aiemmin minulla on mennyt oikeasti koko viikko eli yksi asia per päivä. Olo on tällä hetkellä melkoisen epäuskoinen, koska en meinaa millään uskoa virkeyteni palaavan takaisin! Onko minussa vielä virtaa, kuten aikoinaan?

Kaikkeen tottuu, keho on ihmeellinen sopeutuja. Asiat muuttuvat tavanomaisiksi, normaaleiksi omassa elämässä ja niihin ei osaa enää kiinnittää huomiotaan. Edellinen pätee muuten ihan kaikkeen/kaikkiin asioihin elämässä ja vasta sivullisen kommentointi saattaa herättää, taikka laittaa puolustuskannalle ? Eihän nyt minulla, eihän nyt meillä voi olla…..

Toinen ääripää voisi olla liian voimakas reagointi asioihin; syyttely, syyllisten etsintä, oikeutuksen hakeminen jne. kantamatta omaa vastuuta ja toimia asioiden eteen?

Itse en oikeastaan reagoinut sen kummemmin epäilykseen huonosta sisäilmasta. Toiveeni hyvän sisäilman suhteen olikin pelkkä tuuleen kuiskattu ajatus. Muuttaessa aikoinaan aavistelin ja toivoin aavistuksen olevan vain omaa mielikuvitusta, kuten niin monesti vuosien aikana myöhemminkin. Olisiko minun pitänyt vaatia tutkimuksia? Olisko pitänyt aiemmin ymmärtää muuttaa pois? Juu, kyllä mutta… Käytännössä ja elämässä asiat eivät mene aina niinkuin itse haluaisi?

Sairastuin hyvin vakavasti ja kaikki energia on mennyt pääosin toipumiseen useammasta sairaudesta, jotka kaikki tuntuivat hyökyvän päälle yksi kerrallaan. Suurin osa oireista rytmihäiriöitä myöden on ollut mahdollisesti huonon sisäilman aiheuttamaa ? Miehen vakava sairaus saattaa sekin olla seurausta? En tiedä, kukaan ei tiedä varmaksi ja kirjoitus on vain omaa pohdintaani asian vierestä, omien kokemusten kautta.

Väsymiseni oli aivan jäätävää, ihan tolkutonta, kuten myös se, ettei ajatus kulkenut sen enempää, kuin yhden asian kerrallaan. Toki asiaan vaikutti myös työssä tapahtunut uupuminen ja ne sairaudet, mutta kuitenkin. Taisi olla olo monien asioiden summa?

Voi olla, että kuvittelen, mutta koirakin on pirteämpi ja jaksavampi liikkumaan? Miesystävä on ehkä virkeämpi myös?

Viimeiset pari vuotta minulla oli tapana, sään niin salliessa, pitää ikkunaa/ovea auki, jotta ilma kulki paremmin, kun tuntui kotona ollessa siltä, kuin happi loppuisi ja ilma ei kiertäisi ollenkaan asunnossa. Nyt uudessa kodissa jo pelkkä painovoimainen ilmakierto toimii erinomaisesti ja tämän sain huomata puhdistaessani liesituuletinta, joka luonnollisesti oli poissa päältä ja ilmaa kulki itsestäänkin pihalle. Arvostan suuresti tätä uuden asunnon selvästi terveellistä sisäilman laatua. Olen hyvin kiitollinen elämässäni tapahtuneesta positiivisesta ja toivotusta muutoksesta kodin suhteen.

Niin, olisiko auttanut valittaa vuokranantajalle/isännöitsijälle jatkuvasti ja pahimmillaan aiheuttaa lisää stressiä niin omalle perheelle, kuin muillekin? Mitä kukaan olisi asialle voinut tehdä? Ilmanvaihtoa oli tietojeni mukaan tutkittu ja se siitä. Ilmanvaihto toimi kuulemma normaalisti ja siihen oli luottaminen.

Asuntoon oli parikymmentä vuotta sitten tehty ”kylpyhuoneremontti”, joka oli ilmeisesti vain kosteusvaurion peittelyä, koska tämä ”uusi” lattiamatto jaksoi vaihtaa väriään laajentuen tasaiseen tahtiin ja tästä kävi huoltomies alkuvuosina tekemässä kosteusmittauksen, ja tulos oli selvä; kosteutta oli runsaasti maton alla, muttei tämä toimenpide johtanut mihinkään toimenpiteisiin. Mainitsin myös kyseiselle huoltomiehelle kylpyhuoneen omituisesta hajusta, ja hän tuumasi ykskantaan, että parikymmentä vuotta sitten uusittu muovimatto haisee vielä uutuuttaan. Onhan se luotettava siihen, mitä sanotaan.

Kalusteiden, ja muiden kodin asioiden uusiminen on nyt muutoinkin ajankohtaista, joten minua ei harmita luopua vanhassa kodissa olleista jutuista. Suurin osa tavaroista on täysin väärän kokoista, väärän väristä ja epäsopivaa nykyiseen ympäristöönsä.

Hieman uuden kodin värimaailman hahmottelua eteisen osalta, jotain sinnepäin tai sitten ei?

Mukavia loppuviikon hetkiä kaikille!

Positiivisia muutoksia

Muuton myötä moni asia on hieman muuttunut. Yhtenä merkittävänä muutoksena on ollut lenkkipolkujen maisemanvaihdos koiran kanssa.

Käymme aamuisin pidemmällä kävelyllä ja opettelemme reittejä. Olen melkoisen rohkeasti seuraillut jo valmiiksi tallattuja lumisia polkuja metsässä ja pari mukavaa kierrosta onkin jo löytynyt. Perinteiselle pururadallekin pääsee melkein kivenheiton päästä, kunhan lumet ja hiihtokelit sulavat. Koirapuistoon on myös todella lyhyt kävely ja tiedossa saattaapi olla Umalle uusia koirakavereita?

Aika menee todella nopeasti minun touhutessa uudessa kodissa järjestellen ja siivoillen paikkoja. Eilen metsästin hyllypaperia ja sain jälleen todeta, miten tästä kaupungista ei tosiaan löydy sitä, mitä tarvitsisi. Eräskin jättisuuri marketti oli kyllä pullollaan mitä erilaisimpia lahjapaperirullia kalliilla metrihinnalla, vaan ainuttakaan hyllyparirullaa sieltä ei löytynyt. Myyjäparkakin oli hieman ihmeissään, ei ilmeisesti ollut koskaan kuullutkaan hyllypaperista?

Itsekään en ole tosin käyttänyt mokomaa hyllypaperia varmaan pariinkymmeneen vuoteen ja nyt ajattelin tosiaan suojata käytöltä hyllyt. Ainakin siis sellaiset hyllyt, jotka ovat kovalla käytöllä. Onneksi löysin joulupaperia, joka ei ole kuvioinniltaan joulua, ja se saa kelvata hyllyihin toistaiseksi.

Valaisinprojektia

Olen vähän niinkuin salaa haaveillut tietynlaisista lampuista. Nyt on sellainen koti, jossa on olohuoneessa tilaa kunnon kokoiselle valaisimelle ja tosiaan tartuin heti tilaisuuteen hankkia sellaisen kotiini. Pienen puhdistus,-ja kiillotusprojektin jälkeen minulla on viimeinkin ihan oikea kruunu katossa.

Välkehtivät pisarat lampusta irroitin ja ne liotin pölyistä ja rasvasta ja järjestelin huolellisesti kiinnitystä odottamaan. Suurin työ lampun kanssa odottaa vielä aloitusta, eli kiillotus. Mietin hetken, josko olisin ajan patinan jättänyt pintaan, vaan sitten tuumasin, että haluan lamppuun entisajan kiiltoa ja loistoa, kuten se on ollutkin alkujaan ja patinoitukoon katossa sitten uudemman kerran.

Kuvat ovat ennen puhdistusta/kiillotusta

Sisäilman laadulla on todella suuri merkitys yleiseen jaksamiseen ja terveyteen ylipäänsä. Uudessa kodissa herään virkeänä, aivosumu alkaa kadota ja koko kehoa vaivannut nuutunut olokin tuntuu olevan historiaa. Muuttamisesta näyttää olleen paljon positiivista vaikutusta kaikkeen elämään ja ympäristön vaihdos jo itsessään piristää pitkäksi aikaa. En voi oikein sanoin kuvailla sitä, miten kiitollinen olenkaan tällä hetkellä.

Parhainta mahdollista kevään odotusta kaikille teille!

Muutto on nyt takanapäin

Työtä kotona riittää rauhallisen ja onnistuneen muuton jälkeen; ennenkuin kaikki tavarat löytävät omille paikoilleen. Päivät sujahtavat niin nopeaan ohitse, etten perässä pysy.

Vanha asunto on tyhjä ja siivottu. Kun viimeisen kerran eteisestä katselin kätteni jälkiä, totesin miten olisikaan ollut mukava aikoinaan muuttaa yhtä siistiin kotiin? Aikoinaan siivosin pelkästään pintoja viikon verran, ennenkuin pääsin edes purkamaan muuttolaatikoita ja harmitus oli voimakasta. Syksyllä sain viimein kodin siihen kuntoon, että minusta tuntui valmiilta ja muuttohan siitäkin seurasi. Niin oli myös sitä edellisessä kodissa; heti muutin pois, kun sain kodin ns. valmiiksi.

Kannatti pakata moni asia muoviin ja kääriä tiiviisti pakettiin sohvaa/patjoja myöten. Nyt ei harmita, ettäkö olisi tullut jälkiä arkoihin materiaaleihin jne. Muovi suojasi ja antoi liikeltavuutta ja tässä muutossa jätesäkit kävivät tarpeettomiksi. Vain pikkutyynyt säkitin.

Eiköhän muuttojutut ala väistymään, jahka tässä pääsee kiinni siihen omaan rytmiin ja omiin normiarjen juttuihin. Tänään olisi vuorossa eteisen laittaminen kuosiinsa, ja se onnistuu, mikäli en anna puuttuvan maton häiritä ajatustyötä. Eteisessä tulee olemaan koko lattiapinta-alan peittävä matto. Pienen pieni verhonpalanenkin olisi mukava löytää, tai itseasiassa kaksi oven ikkunan suojaksi.

Puuhaa siis riittää pitkälle tulevaan ja ainakin nyt minusta tuntuu, että kodin sisäilmaongelmat ovat poissa. Tämä näkyy aamujen helpottumisena monin tavoin jo nyt, sekä lenkillä askel on oikeasti kevyempi. Sellainen raskas ja tunkkainen olo häviää näköjään ja jännityksellä odotan, kuinka paljon paremmaksi olo tästä vielä kohenee. Nyt ei lastenkaan tarvitse nukahtaa paikoilleen kahden tunnin kotonaolon jälkeen.

Mahdollisimman mukavaa viikkoa kaikille!

Muuttolaatikoiden keskellä elämistä

Ulkoillessa on hyvin raitis ilma, yli kahdenkymmenen pakkaset tuntuvat piristävän koiran ulkoilua. Sisälle ei koira malttaisi millään, kävellessä haluaisi pitkittää lenkkejään, vaan vaikka kuinka puen lämpimästi päälle, reilu puolen tunnin ulkonaolon jälkeen varpaat alkavat kylmetä ja on pakko hipsiä kotia päin.

Päivät menevät nopeasti kodin tavaroita laitellessa pakettiin. En malta olla sanomatta jo toistamiseen, kuinka mukavaa on tehdä muuttoa rauhassa ja omaan tahtiin. Vieläkin selkärangassa on muisto ajasta, jolloin tenavat olivat pieniä ja muutot piti hoitaa kaiken muun hektisen elämän ohella. Mietin, kuinka ihmeessä sitä on silloin jaksanut? No, nuorena kai jaksaa paremmin?

Nuorena tavaraakin oli enemmän, mietin mennyttä ja vertaan tähän hetkeen. Toki monen pienen lapsen tavarat ja huonekalut teettivät pakostakin enemmän työtä muuttaessa ja nyt ei ole enää kuin kolmen ihmisen tavarat pakattavana.

Sressi alkaa pikkuhiljaa hiipiä aivolohkoihin ja se näkyy ulospäin. Yritin kassalla maksaa kauppa-ostoksia vanhentuneella kortilla useamman kerran, ennenkuin tajusin kuukauden vaihtuneen. Onneksi sentään uusi kortti oli rahapussissa mukana; en ole ehtinyt niinkin pientä asiaa tekemään, kuin vanhan kortin silppuaminen, muuttoon valmistautuessa.

Pakkaillessa olen karsinut edelleen ja kerään samankaltaisia asioita yhteen, ja sitten mietin, mikä menee muuttokuormaan ja mikä poistoon. Edelleen olen iloinen tekemästäni aiemmasta työstä kotona tavaroiden suhteen ja en saata olla hehkuttamatta vieläkin, miten kannattavaa on pyrkiä vähentämään tavaran määrää kotona. Eräs mukula oli ikionnellinen saatuaan koko takkivarantonsa yhteen naulakkoon läpi käytäväksi. Löytyipä sieltä sellainenkin takki, minkä oli luullut kadottaneen jonnekin.

Säiliöpakastimen sisältöä olisi alettava syömään vähemmäksi, jottei hirmuisesti tule tyhjennettävää ja kannettavaa paikasta paikkaan. Samoin kuiva-ainekaappien sisältöä voisi hieman enemmän tyhjennellä. Viimeksi muuttaessa heittelin surutta pois avattuja paketteja ja enää en samaa virhettä tee toiste. Minulta meni edellisessä muutossa todella pitkään hankkia toimiva kuiva-aine”varasto” kaappeihin ja tuntuu, ettei kierto vieläkään oikein toimi, kuten aikoinaan? Osaltaan tähän on kylläkin vaikuttanut sairastumiseni ja vähentynyt ruuanlaittoni, aina en pysy kärryillä mitä kaapeista puuttuu tms.

Tästä tulikin mieleeni oma vointini, kaksi vuotta on kulunut toipuessa pahimmasta uupumisesta sekä sle:n pahenemisjaksosta ja alkaa pikkuhiljaa ajatukset kääntymään tulevaan. Selän oireilun kanssa olen myöskin oppinut pärjäämään jotenkuten ja ainakin tiedän, mitkä asiat provosoivat oireilua ja kun rasituksen saan pidettyä rajoissa, myös kipu ja muut oireet lievittyvät.

Fyysisen ja kaikenlaisen muun rasituksen kanssa joudun nyt olemaan tarkkana, etten saata itseäni päiväkausiksi petiin. Olo voi olla vaikka kuinka jaksava ja virkeä, mutta jos rajoittamatta teen kaiken heti kerralla, seuraukset ovat kovin ikävät voimakkaan väsymisen suhteen. Siksi olen aloittanut kaappien tyhjentämisenkin hyvissä ajoin, jotta voin ilman kiirettä tehdä oman jaksamisen mukaisesti. Itse muuttopäivä vie voimat kuitenkin ja todennäköinen kunnon romahdus tuleekin heti tavaroiden kantamisen jälkeen, uudessa kodissa.

Umppa jo hieman katseli minua ihmeissään, että mitä se mamma nyt on saanut päähänsä purkaessani kaislaseinämää pois paikoiltaan. Voi, kun olisin koiran ilmeen saanut kameraan, se oli niin jännä ilme se ja murahduksen jälkeen koiruus siirtyi kenkäeteiseen pötköttölemään, mitä se ei ole ennen tehnyt. Uman mielestä mamman päivärutiinit on ihan vinksallaan, ja mamma touhuaa aamusta iltaan vain tavaroidensa kanssa.

Kaapit alkavat tyhjiä, pestyjä. Pitkästä aikaa laittelin nuorimman kanssa päivällistä ja totesin hieman pahoillani, että olen jo raastimen kin ehtinyt paketoida innokkaana. Mitä lie ajattelin, vaiko muuta, kuin että raastin oli sopivan kokoinen ja kevyt jo muuten painavaan laatikkoon?

Olen hieman hämmentynyt perheeni vähäisestä irtotavaroiden määrästä, sitä on todella vähän ja voisin ihan huoletta omistaa vielä toisen mokoman tavaraa ja siltikin sitä olisi vähän. Osasyynä tavaran vähyyteen on periaatteni olla ostamatta ilman oikeaa tarvetta sekä sitten säilytystilojen puute. Sama teema jatkuupi uudessa kodissa, itseasiassa siellä on vielä vähemmän tilaa säilytellä mitään ja uskon joutuvani hankkimaan jonkinlaisen huonekalun tähän tarkoitukseen.

Mukavaa viikkoa ihan jokaiselle!

Talvinen metsälenkki

Maisemat on kotimetsässä hurjan kauniita. Olemme saaneet päivittäin nauttia -10asteen pikkupakkasesta lumen kuorruttamissa maastoissa. Jouluinen levollinen tunnelma valtaa mielen ihan väkisinkin näissä maisemissa.

Lumihangessa tarpoessa ja Uman hyppiessä hankeen elämä tuntuu siedettävältä. Ulkona unohtuu arki ja arjen pienet huolet, joista jouluinen stressi ottaa oman osansa. Näissä maisemissa pää tyhjenee tehokkaasti kaikesta ja mieli ikäänkuin nollautuu.

Uman luonne on kultaa, tässäkin kuvassa se kiltisti istahtaa odottamaan, että mamma saa asiansa hoidettua eli kuvat napattua puhelimeensa. Ihan kuin tämä koira ymmärtäisi, että olisi jotakin tärkeää meneillään? Hetkeä aiemmin vastaan polulla tuli kolme isohkoa koirakkoa, väistimme pensaikkoon, josta käsin Uma katseli ohittavia koiruuksia. Onneksi väistimme, koska yhden koira ei pysynyt omistajansa hallinnassa päästen turhan liki meitä. Hyökkäsi meitä päin, jos se kuvaisi parhaiten ohitustilannetta?

Onneksi Uman luonne on kiltti kaikinpuolin ja se ei reagoinut takaisin, vaan antoi ohituksen tapahtua ilman häiriötä, kuten yleensäkin hihnassa ollessa ei välitä muista, ellei saa lupaa.

”Joko hei mennään”? Nyt pitäisi jo liikkua eteenpäin!!! ”Noh, upotan kuonon lumihankeen ja nuuhkin jälkiä sitten”.

Kauempana oli jokin, mikä sai Uman mielenkiinnon heräämään? Peura, jänis, kettu? Susikin on nähty viimeksi syksyllä näissä maisemissa.

Metsäinen ympäristö on minulle tärkeä elementti. On todella luksusta, että pienen pieni pläntti metsää alkaa heti takapihalta ja erikseen ei tarvitse minnekään lähteä. Vaihtelevat maastot, joita kulkea koiran kanssa tuovat arkeen hyvää liikuntaa, raitista ulkoilmaa sekä mieli lepää ja hiljenee luonnossa, jossa kuuluu oikeastaan puiden kahina ja lintujen laulu. Joskus on taasen täysin hiljaista, kuten kuvassa, mikään ei liikkunut, ei pitänyt ääntä.

Hyvää uutta joulukuista viikkoa jokaiselle!

Stressin purkua kirjoittamalla

Aamu valkenee hiljalleen, ulkona on vihdoinkin talvi ja pikkupakkanen. Luntakin on satanut mukavasti kuorruttaen ympäristön kauniiksi talviseksi ihmemaaksi. Hiljaisuuden ulkona rikkoo vain linnun piiperrys silloin, tällöin. Luonto nukkuu.

Koira on nauttinut omasta elementistään, hyppii ja loikkii innoissaan kinokselta toiselle ja uppoaa jälleen puoleen koiraan asti lumeen. Tätä on jo odotettu. Perinteisesti myös koko kuono katoaa lumeen ja ylpeänä pitää luminokaretta nenässään jolkotellen eteenpäin.

Ihan kuin lunta olisi nyt enemmän, kuin vuosiin näihin samoihin aikoihin? Hyvä niin, olen iloinen siitä, jos ja kun talvi on talvi kaikessa perinteisessä muodossaan eli pakkasta ja lunta; mitä enemmän, sen parempi. Elämä on helpompaa kaikinpuolin lumen kera.

Kirjoittaessa tätä, Uma hiipii uniltaan ja käy kysymässä, josko lähdettäisiin ulos kurkistaen samalla kulman takaa katsoen minua kovin kysyvästi. Kohta mennään, ihan kohta…Itsellekin on jälleen ilo lenkkeillä lämpöisin talvitaminein, ei tarvitse pukea kerroksia kerroksien päälle ja silti hytistä kylmästä. Sain itseäni niskasta kiinni, päästen viimeinkin talvitakkiostoksille. Takki löytyi kovin yllättäen jo ensimmäisestä kaupasta ja vieläpä ensimmäinen, jota päätin sovittaa- harvoin käy siis noin, yleensä joudun tekemään kymmeniä sovituksia ja mikään ei oikein tunnu istuvan päälle, mikään ei näytä omaan silmään hyvältä tai jotakin muuta pientä, mutta häiritsevää.

Löysin myös lämpöiset kengät, joissa jalat ei palellu, vaikka ulkona olisi kuinka kylmä. Villa ja huopa materiaalina vaan yksinkertaisesti toimii näillä leveysasteilla ja minun jaloilla. Muistelen lapsuudessani minulla olleen kiljuvan punaiset huopikkaat, sellaiset missä ei kumipohjia ollut ja muistelen myöskin, miten olivat lämpöiset jalkaan.

Viime viikolla olikin ensimmäiset yli kymmenen asteen pakkaset ja kokemuksesta jo tiedän koiran viihtyvän ulkona paremmin ja pidempään kovalla pakkasella. Lämpimät kengät tekivät tehtävänsä ja minun ei tarvinnut kiirehtiä kotiin varpaiden paleltumisen vuoksi, vaan saatoin kulkea Uman perässä metsässä niin kauan, kuin oli tarpeen ja ulkoilukokemus kirpeässä pakkassäässä oli nautinto tällä kertaa. Puissa kimmelsi jäinen huurre, joka kimalteli matalalla paistavan auringon kanssa kilpaa, painuen hetimiten takaisin näkyvistä.

Syksyllä kaivoin keskenjääneet pitkävartiset villasukat käsiini ja hyvin vähän kerrallaan niitä neulon. Ehkä valmistuvat talven aikana, tai sitten eivät. Kiirus ei onneksi ole ja sukkien kokoa katsellessa, mietin kelle olinkaan niitä oikein tekemässä? Noh, ei silläkään ole väliä, kiire loppui minun osalta kolmen vuoden takaiseen sydämen ohitusleikkaukseen ja sen jälkeen olen opetellut elämään kiireettä ja turhia hötkyilemättä.

Olen myös opetellut helppoa, nopeasti virkaten tehtyä pipoa. Lasten ollessa pieniä, neuloin ja virkkailin heille pipoja ja aina sen hankalimman kautta. Nuorempana ja ennen lasten syntymiä tein paljon erilaisia pöytäliinoja ja muita käsitöitä myöskin. Nyt muistelen uudelleen erilaisia tekniikoita, josko innostuisin uudelleen tekemään vaikkapa pitsisiä pöytäliinoja?

Käsitöissä ohjeiden kääntäminen vasenkätiselle on hieman hankalaa ja monesti joudun soveltamaan ja hyväksymään lopputuloksen olevan hieman erilainen, kuin alkuperäisessä ohjeessa oleva. Olen oppinut niin neulomisen, kuin virkkuunkin silmukat tekemään omalla tavallani ja ulkonäkö niissä poikkeaa yleensä oikeakätisen vastaavista silmukoista.

Vasta nyt ymmärrän peruskoulun käsityönopettajien moitteet siitä, kun en ikinä saanut silmukoita näyttämään samalta, kuin oikeakätisten oikeaoppiset luomukset. Samat opettajat eivät sitten kuitenkaan osanneet opettaa vasenkätisen neulontaa tai virkkuuta ja jättivät minut selviämään yksin ja toivoivat, josko joku vasenkätinen läheinen olisi minua opettanut. Virkkauksen saloihin minut opasti kummitäti, joka omalla taitavalla esimerkillään kannusti yrittämään silmukka kerrallaan. Neulominen on jäänyt perusvillasukkiin, vaikka olisin toivonut oppivani tekemään niitä monimutkaisiakin neuleita,-kuvioita. Ohjekirjasta tosiaan ei ole mitään apua, koska aivoni eivät kykene kääntämään silmukoita vasenkätisyydelle.

Aloitin tosiaan muhkupipon virkkausta ja vaikka kuinka yritin, en saanut samanlaista jälkeä, kuin ohjeessa eli oikean ja nurjan puolen symmetristä samanlaisuutta. Joten, tulossa on vasenkätinen pipo 🙂 .

Huomaan hieman kokevani ylimääräistä stressiä näin joulun lähestyessä, kuten aina ennenkin. Lahjat, syömiset ja muut jouluun liittyvät valmistelut saavat aikaan melkein harmaita hiuksia. Tiedossa on jälleen kaikenmaailman kompromissejä, yritystä pitää ihmiset tyytyväisinä pienellä budjetilla. Samalla kamppailen oman jaksamisen kanssa ja kyllä se niin on meidänkin perheessä, että minun tehtävänä on se joulun luonti. Jos en tee jotakin, ei sitä kukaan muukaan ymmärrä tehdä ja jokainen odottaa kuitenkin, että jouluun kuuluu ne tietyt jutut, mitkä on aina ennenkin olleet. Äiti hoitaa, äiti tekee….

Kuka hoitaisi minua, äitiä? Kuka tekisi minulle, äidille joskus jotakin vastavuoroisesti? Tätä pohdin kaikkein väsyneimpinä hetkinäni, stressin ja liiallisen kuormituksen jälkeen, kun palautuminen on luokkaa nolla ja hektisyys vain elämässä jatkuupi päivästä toiseen tai ikävien sattumusten sarja iskee kapulansa rattaisiin, kuten viime viikkoina on ollut ikäviä tapahtumia yksi toisensa perään.

Oma mieleni onneksi suojaa minua, ja en muista tapahtumia. Olen onnistunut elämäni aikana luomaan itselleni muistin mustan aukon, jonne voi kipata kaiken ikävän, jotta seuraavana päivänä kykenen toimimaan normaalisti, niinkuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Yön aikana ikävät tapahtumat vain häviävät muistista. Asioiden ja tunteiden käsittely tapahtuu sitten, kun on aikaa ja tilaa prosessoida niitä rauhassa. Tämä oli aikanaan yksi syy oman kirjoittamisen aloittamiselle, jotta muistaisin myöhemmin. Vahvasti traumatisoitunut mieli toimii omalla kohdalla kovin tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti, vaikkei se aina niin mukavalta tunnukaan, kun ei kunnolla eilistä päivää kykene muistamaan.

Kaikesta huolimatta, hyvää loppuviikkoa kaikille!