Melkein koko syyskuu

Perjantai, ja vieläpä 13. päivä syyskuuta.

Tänään on ensimmäinen oikeasti hämärä aamu, joka todentaa syksyn alkaneen ihan kunnolla. Voi, miten jälleen nautinkaan tunnelmasta. Silmät lepäävät hämärän hyssyssä, ulkona on hiljaista ja edes linnut eivät laula puiden siimeksessä.

Kohta sataa vettä, huomaan, kun pilvimassat tuntuvat laskeutuvan raskaina kohti maan pintaa. Avoimesta ikkunasta puskee viileän raikas ilmavirta ja mietin, pitäisiköhän sulkea se? Ei vielä, vaikka hieman palelen.

Herätessäni oli pitkästä aikaa aistini herkillä ja jouduin pyytämään, ettei toinen kolistelisi tai aiheuttaisi mitään muitakaan ylimääräisiä ääniä. Korviini tuntui sattuvan ihan kaikki, ja vaarana olisi sietokyvyn ylitys ja sitä seuraava hermostuminen.

Sytytin ikkunalaudalle syksyn ensimmäisen tuikkusen. Liekki lepatti vetoisella tavallaan avoimen ikkunan alla ja pohdin mielessäni loppuvuotta. Vakuutusyhtiö näytti vihreää valoa suunnitelmalleni, samoin teki lääkäri, joka arvioi toimintakykyäni mahdollisen tulevan työn kannalta. Siitä lisää sitten joskus myöhemmin.

Ikkunanpesu-urakkani jäi toukokuussa helteisiin, jotka eivät sitten loppuneetkaan ihan heti ja nyt taitaa tulla kiire ennen pakkasia saada lopuilta ikkunapinnoilta vuosien harmaus pois. Jäljelle jäi vain kahdet ikkunat, ja niihin keräilen nyt motivaatiota, saada urakka päätökseen. Tai ”motivaatiota”, keräilen voimia kyseiseen työhön.

21.syyskuuta, lauantai

Viime viikko sujui pikkumiehen kanssa hänen ollessaan meillä jälleen hoidossa useampana päivänä. Muistan hyvin omalta kohdalta, miten kamalan hankalaa oli ilmoittaa viikon varoajalla kaikkien lasteni hoitopäivät vuoropäiväkotiin. Onneksi nykyisin tämä ilmoittaminen onnistuu verkossa, mikäli vain ohjelmisto ei ole kaatunut. Nyt oli ja vuorojen varaaminen ei onnistunut ja niinpä mummo jouti apuun jälleen.

Pikkumiehen kanssa on nykyisin jo kovin helppoa hänen omatoimisuuden lisääntyessä. Toki mielellään hän passuuttaisi, jos siihen antaisi mahdollisuuden ja mummona mielelläni tuen kuitenkin jo opittua osaamista ja joudun aika-ajoin vaatimaan omatoimista tekemistä perusasioissa. Ihan aina en siis ole pikkumiehen mieleen ja joudun olemaan melko tiukkakin hänelle vaatiessani omatoimista suoriutumista.

Meille kahdelle on kuitenkin syntynyt hieno yhteisymmärrys ja hoitopäivät sujuvat totuttuun tapaan rutiinien ympärille. Aikaisin aamusta hetki leikkiä, tai ruutu-aikaa pikkukakkosen tai muumien muodossa. Sitten aamiainen, jonka jälkeen ulkoilemme koiran kanssa vajaan kaksi tuntia. Sisälle syömään ja siitä unille sitten.

Pikkumies yleensä varmistelee, että saahan nukkua sitten pitkään ja minä aina sanon, että nukkuu niin kauan, kuin jaksaa. Toisin on päivähoidossa, hän joutuu yleensä kesken unien nousemaan väsyneenä ylös. Huomaan, kuinka hän on monessa luonteen ominaisuuksista tullut minuun ja joskus se ihan huvittaa, kuinka voikin olla niin samankaltainen pieni ihminen?

Samankaltaisuus aiheuttaa minussa ymmärryksen toista kohtaan ja moni pikkuinen pulma arjessa onkin ratkennut juuri sillä, että tiedän kuinka toimia pikkumiehen kanssa. Olkoon nyt esimerkkinä vaikka keittoruuat. Sellaisenaan keittoruoka kaikkine paloineen on ikävää lusikoitavaa, mutta kun jaksaa pieniä ja pilkkoa melkein muussaten tarjotun annoksen, keitto muuttukin syötäväksi. Ruuan rakenteella on väliä enemmän kuin moni arvaakaan.

Niin, päikkäreiden aikaan torkun itsekin ja kun alkaa olla aika heräillä, menen keittiöön kolistelemaan ja puuhailemaan jotakin. Yleensä jonkin ajan perästä kuuluu ”mummooooo” hiljaisella äänellä ja tästä kuluu noin puoli tuntia kunnon heräämiseen ja välipalapöytään pääsemiseen. Välipalan jälkeen onkin aikaa hetki leikkiä, ja alkaa se kysyminen, koska äiti tulee hakemaan? Siinä kohden onkin mukava sanoa, että ihan kohta. Hyvällä säällä olemme pukeutuneet ulos ja odotelleet äitiä ulkoillen.

Monesti lapsen levottomuus iltaa kohden on silkkaa yliväsymystä. Itse en usko pätkääkään siihen, että päiväunet vaikuttaisivat lapsen iltanukahtamiseen. Ongelma on pikemmin siinä, kun liian väsynyt lapsi ei yksinkertaisesti kykene rauhoittumaan ja nukahtamaaan pitkän ja rasittavan päivän päätteeksi. Alle kouluikäisen unen tarve vuorokaudessa kuitenkin on vielä sen kaksitoista tuntia, aikuisen kahdeksan. Ja lapsi kärsii vajaista unenpuutteen sävyttämistä vuorokausista, ihan samoin kuin aikuinenkin. Yliväsynyt lapsi ei kykene nukahtamaan ja illat voivat levottomia juuri sen vuoksi.

Vanhemmat yleensä tahtoisivat rajoittaa lapsen unta päivähoidossa, perustellen asiaa juurikin tuolla iltahulinalla taikka valvomisella myöhään. Tiedossa on kuitenkin, että lapsi kasvaa ja kehittyy juuri unen ja nukkumisen aikana, aivot tekevät töitään silloin. En tiedä, painotetaanko missään ihmislapsen unen tarvetta eri ikä-kausina riittävästi? Väsynyt lapsi on villi, levoton ja ei kykene nukahtamaan. Ei toisinpäin, vaikka vanhemmat yhdistävätkin päivähoidossa nukutut päiväunet iltojensa vaikeuksiin ja vertaavat kotona vietettyjä päiviä ilman päikkäreitä iltojen helpompaan sujuvuuteen.

Moni perhe ei kuitenkaan ymmärrä, miten raskas lapsen päivä on esimerkiksi päivähoidossa. Lapsen elämä on päivähoidossa säädelty kellonaikojen ja jatkuvien siirtymien muodossa tapahtuvana toimintana. Päivähoidossa on läsnä kaikkine tunteineen ne muutkin lapset, joista lähtee kaikenlaisia ääniä;puheesta kiukkuun ja kaikkea siltä väliltä. Samoin siellä on erilaiset aikuiset tasoittamassa lasten elämää ja yrittävät pitää lapset jokseenkin kunnossa päivän ajan. En puhu hoitamisesta, enkä kasvattamisesta, kun siihen ei ole enää resursseja, ei aikaa eikä mahdollisuutta. Se, että lapsi selviää päivästään ehjin nahoin, on suoranainen ihme ja hattua nostan parhaansa tekeville aikuisille kaikkien lakipykälien ja vanhempien tahtojen viidakossa. Lapset kyllä osaavat, jos kotona on vaadittu tietyt asiat, mutta….

Kuitenkin, lapsen päivä hoidossa on raskas. Ikävä kotiin, pukemiset, riisumiset, vessatukset, ja täyttävät päivän, kuten myös eri tilanteissa odottelut ja leikit joutuu toistuvasti keskeyttämään, jos niitä edes ehtii aloittaa, kun jo pitää siirtyä seuraavaan vaiheeseen, joko ulos/sisälle/nukkumaan/pukemaan/syömään. Lasta helposti jännittää ja ihan pienikin voi kärsiä vaikkapa yksityisyyden puutteesta hoitaessaan henkilökohtaisia tarpeitaan. Päivähoidossa ei yksityisyydelle ole tilaa, kun useampi lapsi viettää aikaansa esimerkiksi potalla, odottaen että vaipat saadaan vaihdettua toisille. Nukkumaan mennessä on riisuuduttava, ja sekin tapahtuu samassa tilassa kuin ulos mennessä. Monesti lapset eivät uskalla sanoa toiveistaan ja tarpeistaan ja jos sanovat, sitä ei huomioida resurssien puutteesta taikka sitten huomion kuitataan turhana huomion hakemisena.

Päivähoito on vuosien saatossa lapsen näkökulmasta muuttunut aina vain raskaammaksi. Jo pelkkä aistien kuormitus, sekä yleinen hälinä kuormittavat pientä. Harvassa on ne aikuiset, jotka eivät reagoi mitenkään, vaikkapa satapäiseen kokousväkeen pienessä tilassa? Ihminen iästä riippumatta kuormittuu ja väsyy ollessaan ympäristön hälyssä pitkään, useita päiviä putkeen jne.

Niin, onhan aikuisenkin ihmisen vaikea rauhoittua hälyisen päivän jälkeen ja kierrokset nousevat iltaa kohden, kun pitäisi unille käydä? Aikuinen saattaa napsia unilääkettä helpottaakseen tilaansa, lapset juoksevat ja temuavat huoneissaan. Aikuinenkin tekee samaa, mutta hieman jalostuneemmin.

Itselläni on omakohtaiset kokemukset tästä lasten univajeesta, mutta myös siitä, kun lapset saavat riittävästi vuorokaudessa unta. Ensimmäisten lasten kohdalla kuvittelin itsekin, että hoidossa nukuttu uni oli syypää lasten iltavilliin, vaikka kyse olikin vain univajeesta. En muista tarkkaan, miten itse ymmärsin asian, mutta riittävästä unen määrästä vuorokaudessa tuli minulle tärkeä asia ja lasten iltavilli jäi pois kokonaan sen jälkeen, kun vuorokauteen tuli lisää unta ja unen tarpeeseen kiinnitin tietoisesti huomioni.

Kouluikäinenkin tarvitsee vielä sen kymmenen tuntia vuorokaudessa unta. Ja unen puute näkyy ensimmäisenä levottomuutena, sekä vaikeutuneena kykynä nukahtaa, kehon ja mielen käydessä ylikierroksilla. Stimulaatiota lisää vielä ne laitteet, joita käytetään eli kaikenlaiset pelit, puhelimet, tabletit, tv jne. Toki joissain tilanteissa pieni musiikki taustalla saattaa helpottaa uneen siirtymistä ja rauhoittumista ylipäätään, vaan se on sitten jo toinen juttu. Yksinkertaisimmillaan lapsen illat tulisi ihan vain rauhoittaa kotiin, tuttujen rutiinien pariin rauhoittuen jokainen kiireisestä päivästä?

26. syyskuuta 2024

Kun asiat alkavat järjestymään, ne menevätkin paikoilleen hujauksessa. Aloitan vielä tämän vuoden puolella kevyet työt soveltuvuustyökokeilulla ja jatkan siitä opintoihin täysin uudelle alalle, mikäli soveltuvuudessani/terveydentilassani ei ilmene estettä alalle. Ihan huippua ja olen tätä tietoa nyt makustellut itsekseni ja läheisteni kera jonkin aikaa. Olen hyvin iloinen asioiden järjestymisestä, sillä epätietoisuus tulevasta on tosiaankin kalvanut sisintäni melkoisesti. Nyt täytyy vain pitää peukkuja pystyssä, että terveydentilani säilyy tai peräti kuntoutuu vielä paremmaksi. Uusi ala on kaikessa kiinnostavuudessaan ollut osa elämääni oikeastaan aina, ja en ole oikein koskaan ajatellut asiaa niin, että siitä voisi muuksi kuin harrastukseksi, vaan nyt intohimoni muuttuu myös työksi. Se, mikä se on, jää vielä toistaiseksi pimentoon.

Olen käytännön elämässäni huomannut, miten kateus vie kalatkin vedestä ja tätä tulevaa työtä en nyt samasta syystä halua vielä paljastaa. Olen ihan tarpeeksi elämäni aikana kuunnellut mitätöintiä, lyttyynlyömistä omien haaveideni ja toiveideni ja elämäni suhteen niiltä, joiden oletin aikanaan olevan tuki ja turva niin hyvässä, kuin pahassakin. Enää en jaksa, en halua kuunnella sellaisia seläntakana puhuttuja juttuja, ja iloitsen niiden kanssa, jotka siihen kykenevät kanssani.

Ikävin esimerkki nyt muistuu mieleen joutuessani päivystykseen sydämen vuoksi, kun kuulin arvostelua itsestäni, kuinka tilanne oli vain niitä minun metkujani ja kotkotuksiani ja pilasin kuulemma monen juhlan sinä iltana. Loppujen lopuksi palasin kotiin avosydänleikattuna reilun kanhden viikon päästä. Että, sellaisia minun metkuja.

Joten, saan nyt tässä ja nyt olla iloinen, onnellinen asioiden järjestymisestä parhain päin. Jotenkin sen vain tietää siinä kohdin, kun oikea aika ja paikka jne. osuu kohdilleen ja itse tartuin hetimiten kiinni mahdollisuuteen ja päätin tosiaan, etten kerro asioista enää, en ennenkuin ne ovat varmaa. Tunne oli kuitenkin hyvin vahva, että tämä on se minun juttuni, minun uusi alani ja kykenin myös kuvittelemaan itseni kyseiseen työhön.

Ehkä joku tunnistaa omalle kohdalle tilanteen, missä on iloinnut tavallaan liian aikaisin ja sitten onkin tapahtunut jotakin, mikä on perunut suunnitelmat totaalisesti itsestä riippumattomista syistä? Omalle kohdalle niin on käynyt joskus. Useimmiten olen sitten itse alkanut epäroidä, ja vetää suunnitelmia takaisinpäin uskoessani muiden puheita ja jopa alkanut häpeämään omia suunnitelmia kuunnellessani muita. Ei ehkä olisi pitänyt? Mutta, mitäpä nuorempi minä olisi muuta voinut kuin luottaa toisiin, heihin jotka tiesivät paremmin?

Ettei nyt vallan synkistelyksi mene kirjoittelut, niin arki rullaa edelleen omalla painollaan. Huomioni kiinnittyy jälleen vaihtuvaan vuodenaikaan, väreihin, tuoksuihin ja lähenevään pimeään aikaan. Mieli on kovin toiveikas tällä hetkellä ja jälleen on syksy, kun muutoksia saapuu elämääni.

Selkäparkani on kuntoutunut nyt niin hyvin, että kykenin jopa uimaan normaalisti käydessämme hallissa polskuttelemassa. Viime kerrasta on jo aikaa; jo ihan siitä syystä, etten kyennyt uimaan muutoin, kuin pysty-asennossa ja sekin koski valtavasti. Aikaa, aikaa ja aikaa parantumiselle.

Kärsivällisyyttä ja kivun sietoa on koeteltu monesti edellisten kahden vuoden aikana, ja koen juuri nyt suoranaisena ihmeenä tämän tilanteen, tässä ja nyt. Selkä ei tule koskaan olemaan kunnossa, ja toistaiseksi hoitolinja on konservatiivinen. Olen hyväksynyt kivun osaksi elämääni ja käytössäni on toimiva kipulääke sekä tukivyö pahimpien jaksojen ajaksi. Olen myös oppinut kantapään kautta, mitkä omat toimet aiheuttavat selän kipujen pahentumisen ja mikä vastaavasti hieman helpottaa, kuten tukivyön käyttö. Saunomisen poisjättäminen helpotti tulehdukselliseen kipuun ja kaikenlaiset nostamiset ja kumartelun välttäminen ovat tuoneet helpotusta mekaaniseen kipuun.

Katson ulos keittiön ikkunasta, aurinko laskee puiden siimekseen ja oloni on levollinen, kiitollinen. Asioilla on tapansa järjestyä, yleensä parhain päin. Viimeiset auringonsäteet värjäävät puiden oksiston sateen jälkeen kimalteleviksi pisaroiksi, kuin helmiä olisi satanut. Ilta saapuu hämärän hyssynä aina vain aikaisemmin, kohta pääsen sytyttämään ulos lyhdyt ja sisälle pikkuvalot. Kauempana ikkunasta näkyy tummien pilvien uhkaava nouseminen, pitää ehtiä ulos ennen sadetta.

Kiitos, kiitos, kiitos!

Syksyinen muisto

Tapahtumia yhdelle viikolle

Kuulumisia

Keväisiä kuulumisia

Kuvia ja arkea

Ylläolevassa kuvaa näkyy erään perheenjäsenen uusi lempipaikka. Uskoisin tietäväni syyn, miksi juuri tuo kohta valikoitui parhaaksi paikaksi? Oven välistä ja alta tulee mukavasti viileää ilmaa ja paksun turkin kanssa sisällä olo voi olla ajoittain tukalaakin.

Pikkuhiljaa kodin jutuille on löytynyt ja löytyy se oma paikka ja arki pääsee rullaamaan. Tällä kertaa en ole ottanut minkäänlaista stressiä muuton jälkeiseen elämään ja siihen, että pitäisi olla valmista heti paikalla ja tavarat omilla paikoillaan.

Tärkeintä itselleni oli ja on edelleen oma olo ja jaksamisen rajat. Toki voisin touhuta tehokkaastikin sen pari päivää, saaden sitten levätä määräämättömän ajan pedin pohjilla ja sehän ei ole vaihtoehto enää. Pikkuhiljaa ja vähän kerrallaan hyvä tulee, vaikka sietokykyni epäjärjestyksen kanssa onkin koetuksella. ”Kyllä se siitä”, on jo tavaksi tullut sanonta.

Huonekalut tuntuvat kovin pieniltä suuressa olohuoneessa ja kovin paljoa ei tarvinnut tetristä pelata sohvan ja sänkyni kanssa. Taso, jossa tv on sijoitettuna, on hyvin painava ja muuton yhteydessä kiinnitimme pohjaan rullat helpottamaan tason siirtelyä. Vaihdan kodissa huonakalujen paikkoja jokseenkin usein ja onkin ihme, jos sama järjestys säilyy yli puoli vuotta.

Huonekasvit tuntuvat viihtyvän uudessa kodissa, ehkä lisääntyneen valon vuoksi? Valoa olen itsekin kaivannut kotiin ja nyt sitä riittää…

Verhot ikkunoihin-projektia pitäisi seuraavaksi miettiä ja sitten myös toteuttaa. Verhotangot sijaitsevat jokseenkin ylhäällä, useamman metrin korkoudessa ja tikkaita tarvitaan jatkossa verhojen vaihtoon. Vaikka koti onkin vielä pitkään keskeneräinen, se saa olla sitä ihan rauhassa ja iloitsen joka päivä jostakin pienestä jutusta, mikä on toisin verrattuna vanhaan kotiin.

Vanhan kodin viimeisiä yksittäisiä tavaroita ja koiraparka odottelivat muuttopäivänä siirtymistä uuteen kotiin. Ja tietysti evästauko meneillään kuvanottohetkellä.

Tällä hetkellä perheen koko on pienentynyt taas yhdellä jäsenellä, lapset kasvavat ja aikuistuvat ja sitten muuttavat omilleen. Kotona on enää yksi kappale jälkikasvua ja ihmettelen, mihin se aika taas menikään? Muistan joskus puhuneeni nuorimman kanssa tästä ajasta, kun vanhemmat sisarukset aikuistuvat ja muuttavat omilleen ja hän jää ikäänkuin ainoaksi lapseksi kotiin. Tilanne on siis jokaiselle perheenjäsenelle uusi, ja varmasti sopeutumiseen menee oma aikansa jälleen?

Parhainta mahdollista loppuviikon aikaa kaikille!

Heränneitä aatoksia pakkaamisen lomassa

Löysin edellisen muuton jäljiltä laatikon, johon olin huolellisesti pakannut lasteni kanssa käyttämät askartelu,- ja muut tarvikkeet liittyen kyseiseen teemaan. Iso laatikko, hankala siirrellä ja nostella ja siis täysin unohdettuna komeron nurkkaan. Tyhjentäessä komeroa, kävin laatikon sisällön tiheällä kammalla niin sanoakseni ja kylläpä olin ollut huolellinen; mitään turhaa tai ylimääräistä siellä laatikossa ei edelleenkään ollut ja niin samat kamat kulkevat edelleen uuteen kotiin. Kirjoitin kanteen isolla, ”käytä pois!”.

Olen vuosia hillonnut askartelutarvikkeita komerossa, yhtenä syynä hankala sijoittelu säilytyksen suhteen ja siis käyttöönotto ollut mahdotonta. Osan laatikon sisällöstä lahjoitan lapsenlapselle ja toki toivon itsekin jaksavani askarrella hänen kanssaan jotakin. Samasta laatikosta löysin myös kadonneeksi luulemani kirjasen, jossa neuvotaan koirankarvojen kehräys langaksi asti…Karvaa riittää, se on sopivaa laatua ja ja..

Meillä on yksitoista isoa varsinaista muuttolaatikkoa käytössä. Tällä hetkellä niistä kahteen olen saanut joitakin juttuja pakatuksi. Olen nyt tyhjentänyt, pessyt ja pakannut eteisten kaapistot ja niiden tavarat. Tv- taso on tyhjä irtotavaroista sekä lipastojen sisältö on paketoitu. Seinät alkavat olla tyhjiä kelloja lukuunottamatta ja komeron pakkaus ja pölyjen pyyhintä jatkuupi vielä.

Sellaista irtosäläksi kutsumaani tavaraa olen poistanut lisää, vaikka koko ajan huomaankin oppineeni lapsuudesta ajatuksen ”Josko tätä vielä joskus tarvitsis?” Varmaan joo joskus kaikkea tarvitsee, ennemmin tai myöhemmin, muttei sen vuoksi kannata säilyttää vuositolkulla tavaraa nurkissaan. Onneksi tuota irtosälää on vähän ja kaikki tavarat on kuitenkin sellaista, mikä on jatkuvassa käytössä.

Pidän kiinni edelleen omasta säännöstäni eli noin kahden vuoden aikarajasta ja joissakin asioissa vuoden säilössä olleet tavarat saavat poistua. Ainoa poikkeus tästä on näköjään ne askartelujutut; saksia, erikoispapereita, huopaa ja erilaisia sabluunoita. Olin ennen innokas askartelemaan lasten kanssa, vaan nyt sekin on jo jäänyt ja onko säilytykseen nyt syynä ne muistot, vaiko mahdollinen tuleva tarve?

Luopumisen tuskaa en enää koe, samoin ns. tunnesiteet tavaroihin on pääosin poissa ja enemmän mietin poisheittäessä, miten jokin lajitellaan oikein? Joidenkin tavaroiden kohdalla saatan miettiä, olisiko siitä vielä iloa jollekulle muulle immeiselle, vaan sitten totean kokemuksen syvällä äänellä, ettei kannata myydä, saati lahjoittaa eteenpäin, koska tilanteet tavaran luovutuksessa saavat niin helposti surkuhupaisia käänteitä ja itselleni on yksinkertaisesti helpointa viedä jäteasemalle turhat tavarat.

Tälläkin hetkellä voisin antaa pois täysin käyttämättömän toppa-asun kouluikäiselle, vaan kun se on markettivaate, niin se ei valitettavasti kelpaa edes lahjoitettavaksi järjestöille. Järjestöt toivovat uusia, ja niitä merkillisiä vaatekappaleita, mikä on ihan ymmärrettävää sen lapsen näkökulmasta ajatellen. Sama juttu harrastusvälineiden kanssa, nekin joudun viemään suoraan jäteasemalle, koska käytettyinä ja vanhoina ja ehkä eimerkillisinä niitä ei voi käyttää. Joissakin lajeissa on myös turvallisuus,- yms vaatimukset välineistöön ja sekin on erittäin ymmärrettävää, ettei vuosia vanhoilla välineillä saa harrastetoiminnassa toimia.

Meilläpäin kirpparipöytähinnat ovat liian tyyristä lystiä työhön nähden ja vaatisi ainakin minulta kokopäiväisen sitoumisen asiaan, joten se on myös poissuljettu vaihtoehto. Uutta on pöytäviikkohinnan lisäksi laskutettava provisio kaikista myydyistä tavaroista, niin itseäni ei houkuttele ollenkaan suunnaton työ plusmiinusmiinus-palkalla. En halua ostaa itselleni työtä ja itseni tuntien jäisin miinukselle koko kirpparihommasta, sillä hinnoittelisin hinnat erittäin alhaisiksi.

Hankin muutaman uuden pahvilaatikon, joilla saa kevyemmät tavarat siirrettyä siististi uuteen kotiin. Välimatka ei kovin suuri ole uuden ja vanhan kodin välillä, joten joutaa ajella edestakaisin muutamana päivänä ja tyhjentää osa laatikoista uuden kodin siivousten lomassa. Onneksi uuden kodin pinnat vaikuttivat puhtailta käydessämme tutustumassa asuntoon ja se heti helpottaa urakkaa.

Muuttolaatikoita on alkanut kertyä seinustoille, ja seuraavat viikot ennen varsinaista muuttoa niitä laatikoita on vain pakko sietää ja katsella. Varsinainen koetus itselleni, vaan enköhän siitäkin selviä. Alkuviikosta sain tehtyä muuttoilmoituksia eri tahoille sekä uusittua sopimukset uuteen osoitteeseen. Toistaiseksi siis muuttoon liittyvät asiat alkavat olla kunnossa. Ainoa, mikä on vielä huolehtimatta, on muuttoapu painavien kodinkoneiden kanssa. Toki toivon, että lapsista olisi apua myöskin, mutta siihen en voi luottaa ollenkaan. Jos nuorimman kohdalle osuu isäviikot, niin hän ei pääse muuttoon ollenkaan mukaan.

Osa vanhoista lasten huonekaluista menee suoraan jäteasemalle, koska jatkokäyttäjiä ei omasta takaa enää löydy ja edelleen itselleni on suuren suuri ongelma alkaa mitään myydä, taikka lahjoittaa eteenpäin. Pääsen helpommalla, kun vien meiltä käytöstä pois jäävät asiat jäteasemalle.

Pakkaset tällä erää aiheuttavat meidänkin perheelle ylimääräistä kulkemista vanhan mummon kotiin. Putket jäässä, puita pitää viedä sisälle, pattereita käydä vahtimassa, ettei mummo niitä pienentele kylmiksi ja niin edelleen. Alkaa se vanhan mummon omakotiasuminen olla jo todella hankalaa, ainakin näin kovilla pakkasilla ja samat jutut siedettävänä jokaikinen talvi.

Vanha mummo ei tunnu ymmärtävän, kuinka hänen elämänlaatunsa paranisi huomattavasti kerros,-rivitalossa asuessa lähempänä palveluja ja keskustassa asuminen saattaisi tuoda myös lisää sosiaalista elämääkin? Joka talvi mummo kuitenkin tuumaa, että josko vielä tämän talven selviäisi mökissään, vaikka sitten jaksaakin valittaa ja odottaa, että joku huolehtisi hänen talonsa ongelmat pois päiväjärjestyksestä ilmaiseksi.

Omakotiasuminen vaatii omistajaltaan myös toimenpiteitä ja se tunnetusti maksaa vähintäänkin hankintojen osalta ja mikäli työt joutuu teettämään ulkopuolisella, niin siitäkin tulee kustannuksia. Vanha mummo tuntuu unohtaneen tämän seikan aivan täysin odottaessaan lastensa juoksevan heti avuksi, kun puhelin pirahtaa.

Aikansa kutakin. Aika näyttää miten vanhan mummon mökin käy? Nykyaikaiseen asumiseen mökki ei ole sellaisenaan kelvollinen, ja talo vaatisi suuremman peruskorjauksen kokonaisuudessaan. Vanhan mummon rahkeet eivät riitä remonttiin ja läheisten apu alkaa olla riittämätöntä juurikin sen vuoksi, että talon ongelmien ratkaisemiseksi tarvittaisiin jo ammattilaista ja isoa remonttia, johon mummon lapsilla ei kenelläkään ole halua, taikka mahdollisuutta.

Hyviä joulun aikoja jokaiselle!

Mahdollisimman hyvää ja rauhaisaa joulun aikaa kaikille!

Kaaoshallinta pähkinän kuoressa

Koti on paikka, jossa vietetään aikaa, tehdään eri toimintoja ja pidetään yllä hyvinvointia. Ainakin noin yleisesti ajatellen. Koti on paikka, jossa pitäisi olla mahdollisuus voida hyvin, kaikinpuolin.

Itselleni on aina ollut tärkeää kodin hyvinvointia lisäävät toimet; Turvallinen ilmapiiri, seesteinen, selkeä ja siisti ympäristö. Tartun toimeen viimeistään siinä kohden, kun johonkin alkaa jatkuvasti kerääntyä jotakin. Tasot oikein houkuttelevat tavaratoita, kutsuvat ja huutavat tyhjänä päälleen kaikenlaista.

Olen selättänyt monia haasteita elämäni aikana ja yksi suurimmista on ollut kodin ja sen eri toimintojen selkiyttäminen sekä kaaoksen välttäminen, joka voisi olla mahdollinen seuraus ilman tietoista toimintaa kodin eteen. Järjestyksen vaihto auttaa hallitsemaan mahdollisia kaaoksen alkuja.

Haluni ja tarpeeni voida hyvin itselleni luontaisessa ympäristössä on ohjannut minua läpi elämän tekemään erilaisia ratkaisuja kodissani. Pienistä teoista on tullut osa automaattista rutiinia, joista kiinnipitäen sain monilapsisen perhearjen toimimaan jokseenkin sujuvasti ja ennenkaikkea ilman kaaosta.

Kaaos kotona olisi voinut ollakin vaihtoehtoinen tilanne kotona, olihan siihen lasten ollessa pieniä kaikki mahdollisuudet. Ja kaikki mahdollisuudet käytin kaaoksen taltuttamiseen ja niin monista tavoistani tuli osa arkea, joka toistui vuodesta toiseen.

Koti on siis paikka, jossa jokaisella jäsenellä on oikeus voida hyvin. Hyvinvointi lähtee aina omasta halusta sekä kyvystä ja tekemisistä hyvinvoinnin eteen. Jos kotosalla ahdistaa tai sinne ei ole mukava palata, voi miettiä miksi asia on niin ja pyrkiä tekemään muutoksia elämäänsä kodin kautta.

Vietämmehän kotona kuitenkin paljon aikaa, ja voisi jopa ajatella kodin olevan koko elämän siivouskomero, viihdekeskus, makuuhuone, ravintola, pesula jne. Kotiin pitää siis mahduttaa eri toimintoja jo pelkän elämän ylläpitoon.

Koti on yleensä höystetty erilaisilla tavaroilla. On niin totta, että mikä tahansa tavara vaatii jonkinlaista huolenpitoa. Pölyt pitää vähintäänkin pyyhkiä, jos kyseessä on pelkkää silmäniloa tuottava esine ja jokainen kotiin tuotu tavara pitää myös säilyttää jotenkin. Yleensä tavaroita hankitaan kotiin jotakin tiettyä käyttötarkoitusta varten, jotakin tarvetta varten. Joskus taasen emme voi vastustaa kiusausta ja sorrumme heräteostoihin sen enempää miettimättä, mitä ja miksi tulikaan jokin tuote hankittua kotiin? Huolenpito kotiin hankittavasta tavarasta on hyvä miettiä jo etukäteen. Missä ja miten tapahtuu säilytys ja käyttö? Miten tavara puhdistetaan ja tuleeko se varmasti käyttöön ja tarpeeseen. Onko kyseiselle tavaralle säilytystila vai pitääkö sitä varten tehdä tilaa johonkin? Oletko valmis huolehtimaan tavarasta jatkossa?

Kaaos kotona ei luo hyvinvointia, päinvastoin. Ympäristön kaoottisuus ja suoranainen sotku ja epäjärjestys aiheuttavat ahdistuksen kaltaisia tuntemuksia, ehkä jopa suoranaisia stressaavia olotiloja ja ne heijastuvat kaikkeen olemiseen ja tekemiseen alitajuisena huolena ainakin.

Ennen jonkin asian hankintaa kannattaa siis todellakin miettiä tarkkaan, onko tavaralle olemassaoleva tila tai paikka säilyttää vai pitääkö ensin esimerkiksi luopua jostakin tai järjestää paikka uudelle tavaralle?

Onneksi jokainen voi vaikuttaa omaan kotiympäristöönsä, niin positiivisesti kuin negatiivisestikin. Valinta on itsellä. Kodin seesteisyys ja mukava tunnelma tukevat kaikenlaista hyvinvointia monin eri tavoin ja sellainen on mahdollista jokaisen saavuttaa omilla toimillaan.

Mieti, mihin kaaos yleensä syntyy kodissasi? Ja miksi se kaaos pääsee syntymään juuri siihen mihin se tulee? Voiko asialle tehdä jotakin? Yleensä kaaos pääsee yllättämään niiden tavaroiden joukkoon, joille ei ole kodissa omaa paikkaansa tai niiden vieminen paikalleen on joko hankalaa tai peräti mahdotonta jonkin muun syyn vuoksi?

On vaikea välttää kaaoksen syntymistä kotona, jos tavaroilla ei ole paikkaa, mihin niitä laittaa. Kaiken seesteyden takana on mietitty paikka kaikelle. Jokaisella asialla on oma ehdoton mietitty paikkansa siellä, missä jotakin asiaa eniten ja useimmiten tarvitsee.

Minulla meni vuosia, ennenkuin ymmärsin avainten ja rahapussin oman paikan merkityksen. Jokainen lähtö kotoa merkitsi minulle ja yleensä muillekin perheenjäsenille töitä etsimisen muodossa ja voin sanoa sen olleen todella ikävää, kun muutoinkin saattoi olla kiirus ja sitten etsittiin avaimia tai jotakin muuta yhtä oleellista. Nykyisin piilota ja etsi avaimet-leikki on todella harvinaista, koska palautan avaimet tms. niille varattuun paikkaan, ellei jää takin taskuun.

Kipupisteitä kodissa on edelleen, joita yritän edelleen ratkoa. Todellinen tilanpuute aiheuttaa ongelman, johon en vielä ole keksinyt toimivaa ratkaisua esimerkiksi eteisessä, johon lipaston päälle kertyy lasten viikoilla mm. koulukirjat, reppua, kypärää, mainokset on helppo väin jättää siihen ensimmäiseksi eteen tulevalle tasolle, kuten myös pahvilaatikot, joita meille tulee tasaiseen tahtiin miesystävän toimesta.

Keittiössä syömme ruokapäydän äärellä, mutta keittiön pöytää joudumme käyttämään kaikkeen muuhunkin, kuin pelkkään syömiseen ja siivous eri toimintojen mahdollistamiseksi käy joskus rasittavaksi. Huonekaluin voisin saada esimerkiksi läppärit pois, seilaamasta edestakaisin pitkin keittiötä, vaan tilanpuute tässäkin tulee vastaan.

Kodin yleisilmeen voi pitää helppohoitoisena, erityisesti jos on taipuvainen saamaan kaaoksen aikaan. Pitää muistaa, ettei tavarat itsestään ilmesty näkyviin ja ne eivät myös mene itsestään omalle paikalleen. Jos erilaisille tasoille ja pinnoille kasaantuu tavaraa huomaamatta, voi huonekalut pyrkiä sijoittelemaan sellaisiin paikkoihin, ettei niiden päälle ole helppoa laskea käsistään asioita ensimmäisen tilaisuuden tullen?

”Laitan tämän tähän vain hetkeksi, ja vien pois myöhemmin”? Tämä on tuhoisa ajatelma ja teko ajatellen kodin viihtyisyyttä ja kaaoksen hallintaa. Se hetki voi venähtää pitkäksikin ajaksi ja silmä ikäänkuin tottuu tietyssä paikassa olevaan asiaan ja sitten siihen ei enää kiinnitä huomiota, mutta alitajuisesti se häiritsee koko ajan, vieden tilaa muilta aatoksilta. Itselle annettu lupaus toimii taustalla, kuin kiintolevy konsanaan ruksuttamassa. Oma vinkki tällaiseen taipumukseen on se, että ottaa kylmästi itseä niskasta kiinni ja vie heti tavarat omille paikoilleen, oli tilanne mikä tahansa. Vaikeaa toiminta on tosin silloin, jos asialla ei ole sitä omaa paikkaansa jo valmiina. Itse siirrän ne huonekalut uuteen järjestykseen, jos huomaan jonkin mööpelin alkavan kerätä tavaraa päällen. Inhoan ylikaiken tavaraa, mikä on väärässä paikassa tai näkyvillä ja mikä ei johonkin kohtaan kuulu.

Jouduin itse aikoinaan nuorena aikuisena tekemään kotiini muutoksia allergiasiivouksen vuoksi. Samat ohjeet toimivat hyvin kaikille, jotka haluavat mahdollisimman pölyttömän ja siivousten kannalta helppohoitoisen kodin. Yksi parhaista opeista onkin kodin/sisustuksen järjestäminen niin, että siivous on mahdollisimman helppoa ja jokaiseen nurkkaan pääsee käyttämättä yliluonnollista akrobatiaa 🙂 . Siivouksen pitäisi sujua niin, ettei huonekaluja tai tavaroita tarvitse siirrellä edestakaisin imurin ja lastan tieltä pois, pölyt voi pyyhkiä nopeasti ja tehokkaasti koko kodista ja materiaalit kotona on pestäviä, pölyämättömiä ja helppohoitoisia muutoinkin.

Muistelen nuorempana siivonneeni perinteisesti kaksi kertaa vuodessa sellaisen suursiivouksen, koko kodin lattiasta kattoon ja säilytystilat,-kaapit ja komerot tehden juhannus,-ja joulusiivot ikkunoiden pesua unohtamatta. Tein niin, koska olin oppinut, että niin pitää tehdä ja kaikki tekee niin ja urakkaa riitti…Juhannus,-ja joulusiivot taisivat olla ensimmäisiä siivoukseen ja kotiin liittyviä juttuja, jotka kyseenalaistin ja aloin pitkin vuotta käymään läpi säilytystiloja,-kaappeja yhden kerrallaan.

Kertarysäyssiivous jäi nopeasti historiaan omalla kohdalla ja huomasin, miten paljon helpompaa olikaan elää, kun arjessa sai rauhassa ja tarpeen mukaan järjestellä/siivota/karsia tavaroita. Näin tehden koti alkoi tuntua ja näyttää paljon mukavammalta myös ilman hermojen ja terveyden menetystä. Itse siivoustyön määrä vähentyi huomattavasti ja kaapistot ja muut säilytystilat tulee nykyisin siivottua paljon paremmin ja useammin, kuin vanhantavan juhlapyhä siivouksin. Useamman pikkulapsen vanhempana suursiivous kertarysäyksellä on myös vaikeaa järjestää, kaiken muun arjen ja lasten huolenpidon keskelle.

”Jos tarvitsen tätä joskus?” Kuulostaako tutulta ajatukselta samalla, kun siirrät tavaran jonnekin mahdollista tulevaa käyttöä varten? Tämä ajatus tulevasta tarpeesta on jotenkin tuhoisa siinä mielessä, ettei mitään voisi heittää pois, mistään ei voisi luopua mahdollisen tulevan tarpeen vuoksi. Tällä ajatuksella tavaramäärä kasvaa kasvamistaan ja riskinä voi ollakin, ettei kyseistä tavaraa tule ikinä edes tarvittua? Silti se mahdollinen tarve tavaralle kummittelee siellä jossakin säilytyksessä vieden tilaa niiltä asioilta, joita oikeasti tarvitsee arjessa jokapäivä ja näille tavaroille ei ole sitten välttämättä omaa paikkaansa mahdollisen tilanpuutteen takia?

Itselläni sääntönä on vuoden takaraja noin, eli sellaiset asiat saavat poistua kodistani, joita en ole tarvinnut noin vuoteen. Poikkeuksena tästä on joitakin tunnetavaroita, joilla on jokin käsittämätön tunnearvo. Onneksi niitä ei ole kovin montaa, hilloan esimerkiksi lasteni muutamia vauvavaatteita, vaikka kokemus nyt osoitti, ettei niistä iloa ole lapsille. Ei kelpaa heidän päällään/käytössään olleet jutut, vaan uutta pitää saada. Ymmärrän. Joten olen näistäkin luopunut jo suurimmasta osasta. Nykyhyvinvoinnin aikana kaikkea on saatavilla uutena, hinnatkaan eivät päätä huimaa ja pula-aika on siis vain kulkenut perintonä sukupolvelta toiselle.

Nykyisin pidän sääntönä omassa kodissani tavaran määrän hallintaan liittyvää ajatusta. Kotiin tuotua tavaraa kohden poistan yhden vastaavan ja näin ollen tavaramäärä ei pääse kasvamaan ja viemään tilaa rajallisista tiloista hankinnoista huolimatta. Omassa toiminnassa myös tavaramäärän hallinta on saanut uusia ulottuvuuksia ja nykyisin teen pienimuotoista karsimista tavaroiden suhteen säännöllisesti. Eli, karsi, karsi ja karsi. Näin erityisesti silloin, jos mietit hankkivasi kotiisi lisää säilytystilaa tavaroillesi ja kaaos on ovella tilanpuutteen vuoksi. Mieluummin karsi tavaraa, kuin hanki ylimääräistä säilytystilaa.

Näin joulun aikaan ja muutoinkin elämässä on hetkiä, jolloin on aika antaa ja saada lahjoja. Monesti kotiin tulee tavaroita lahjoina, ja toisinaan lahjat voivat olla peräti ei-toivottua krääsää, mille ei vain löydy käyttöä omassa kodissa ja sitten näitä yrittää säilyttää vain kohteliaisuussyistä, vaikkei tarvetta oliskaan. Aineettomat lahjat ja lahjakortit sekä elämykset ovat oiva tapa muistaa toista, ilman tavaran hankintaa, ellei varmasti tietäisi jonkin olevan tarpeellinen ja toivottu asia jollekin.

Kaikelle oma paikka, oma aika. Järkevä ajatustyö siitä, mitä oikeasti ja vähintään tarvitsee normaalissa elämässä. Vaatteita ei tarvitse kovinkaan montaa, ja sitä myöden säilytystilaa. Sama juttu vaikkapa petivaatteiden osalla. Suuret määrät tekstiilejä kaapissa juontaa juurensa oletettavasti talviseen aikaan ja siihen, kun pyykkiä päästiin pesemään harvemmin. Sama vaatteiden ja muiden tekstiilien kanssa. Mitä vähemmän on käytössä vaikkapa vaatteita, sen helpompaa on myös pyykkihuolto kaikenkaikkiaan.

Olen myös järjestänyt kodissa tavaroita sen mukaisesti, missä niitä käytetään, tarvitaan. Minun on esimerkiksi turhaa kantaa alusvaatetusta edestakaisin vain viedäkseni puhtaita kaappiin yläkertaan, ja sieltä taas takaisin. Turhauduin jatkuvaan pyykinsiirtoon ja järjestelin tilan alusvaatteiden säilytykseen pesukoneiden viereen. Olen ollut todella tyytyväinen ratkaisuuni, ja vähentyi huomattavasti puhtaan pyykin kuljettelu kahdessa kerroksessa.

Tavaroiden käytön miettiminen helpottaa järjestelyä. Missä paikassa jotakin tarvitaan, kuinka usein? Vähällä käytöllä olevat jutut voi siis sijoittaa hieman hankalampiinkin paikkoihin odottelemaan käyttöä, kun taas arjessa jokapäiväiset jutut on hyvä olla helposti saatavilla, sekä helposti sijoitettavissa omaan paikkaansa.

Esimerkiksi minulle toimiva keittiöratkaisuni löytyi kokeilujen kautta. Ennen puhtaat astiat sijaitsivat pitkin keittiötä eri kaapeissa, miten ne mahtuivat minnekin. Tämä 80-lukulainen kaapisto ei oikein palvele nykyaikaa enää kunnon, taikka muidenkaan vaatimusten osalta ja muuttomme jälkeen astiahuolto tuntui vaikeutuvan lähes ylitsepääsemättömäksi pulmaksi. Joitakin vuosia kamppailin toimimattoman keittiön kanssa ennen ratkaisua. Nykyisin meillä on yksi leveä ja pitkä kaappi käytössä kaikille arjen astioille. Astioita, aterimia ja ruuanvalmistukseen käytettyjä juttuja ei siis tarvitse hakea eri kaapeista enää, vaan kaikki mahdollinen sijaitsee yhden oven takana. Toki tämä on mahdollista vain vähäisellä määrällä käyttöastioita, ja vaatii selkeän järjestyksen hyllyille, mutta kyllä voin suositella.

Harvoin käytössä olevat keittiön tarvikkeet on nyt sijoitettu sinne, minne ne sitten mahtuvat ja elämä helpottui huomattavasti. Keittömme pieni koko rajoittaa myös mukavasti halua hankkia kodinkoneita, koska niille ei yksinkertaisesti ole tilaa. Itse kaipaisin esimerkiksi leivänpaahdinta joskus, mutta haaveeksi mokoma jäänyt, koska tilaa ei ole säilytykseen ja tasolle en mitään ylimääräistä halua rumentamaan jo entisestään rumaa keittiön osuutta.

Marraskuun ajatuksia

Marraskuun hämärä kietoo kaiken ympärilleen. Aurinko on tavattavissa keväällä jälleen. Hämärän ja pimeyden lisääntyessä mielikin kääntyy vähän niinkuin sisäänpäin. Viltti kainaloon ja lepoon velvollisuuksien jälkeen. Joulunajan odotus, kuka keskittyy mihinkin ja mitenkin?

Ilo saapuu lumen muodossa, samoin pimeys helpottaa hieman valkoisen peitteen myötä. Meillä lunta vielä odotellaan, koira taitaa ehkä eniten odottaa lumipesujaan, loikkiaan paksussa hangessa ja kuonon päälle tipahtelevia sulavia hiutaleita. Turkki on jo talvikunnossa ja parvekkeella tuntuu viihtyvän paivätirsojen muodossa.

Kirjoitan yleensä aikaisin aamulla, seurassani kahvikupillinen jos toinenkin. Lenkkeillessä ilokseni yllätyin pilvien raosta pilkistävää aurinkoa ja pitihän se ihme kuvata heti sopivan tilaisuuden tullessa. Olinhan juuri kaipaillut tuota valoa kaiken hämärän keskelle. Aurinkoinen keli jatkuikin sitten koko päivän.

Itseäni vaivaa kylmä ulkona, puuttuvan talvivaatetuksen vuoksi. Kesän aikana takki oli kutistunut entisestään kaapissaan, makkarankuori mokona ei mennyt enää kiinni selkätukivyön kanssa.

Inhoan yli kaiken kaupoilla ravaamista, sovittamisineen kaikkineen ja omalle kohdalle kotiin tilaaminen ei ole vaihtoehto. Mieleisiä ja mukavia ja sopivia vaatteita on hankala löytää liikkeistä ja se onkin yksi syy omalle vastenmielisyydelle hankkia uutta tai edes käytettyä. Kulutan vanhat, hyväksi havaitut tuotteet ihan loppuun asti, niin ettei niistä jää kiertoon enää seuraavalle, yleensä. Noh, lähipäivinä olisi pakko suunnata ajatus ja askeleet kohti takkikauppaa kuitenkin.

Ensiviikolla pääsen jälleen pikkuisen miehenalun kanssa puuhastelemaan ja toivoa sopii, että kuntoni riittää useampaan hoitopäivään ja ,-iltaan. Koiran ja taaperon yhteinen ulkoilu on aina jonkinlaisia kompromissejä suuntaan sekä toiseen. Koira vaatisi pidemmän lenkin ja tai puistoilua. Taapero tahtoo jo itse kävellä osan matkoista, rattaissa istumisen sijaan ja leikkipuistossakin olisi kiva piipahtaa. Jokaiselle siis jotakin, ja toivoa sopii kompromissien olevan riittävästi. Uma saa kävellä mukana lenkin, taapero pääsee metsäpuistoon ja saa raitista ilmaa liikunnan kera. Reitillä metsäpuistoon molemmat vahdittavat saavat myös tepastella turvallisesti ja omaan tahtiinsa, ja kiirehän meillä ei olekaan.

Lähestyvä joulun aika tuo omaankin elämään hieman enemmän pohdittavaa ja tekemistä. Lasten joulun olen pyrkinyt pitämään ennallaan myös eron jälkeisinä vuosina ja tänä jouluna on siis vuorossa äidin joulu. Joulunkin aika on muutoksessa.

Meidän perheessä alkavat lapsuuden joulut olla takanapäin lasten kasvamisten ja aikuistumisten myötä. Arki on muuttunut paljon, on myös juhla-ajat.

Osa lapsista on joulun pyhät töissä, ihan kuten vanhempansakin aikanaan. Vuorotyö ja tietyt ammattialat eivät katso, onko pyhä vai arki, ilta vai aamu ja työt on tehtävä keskeytyksettä myös yöllä. Virka-ajasta voi vain haaveilla.

Vuorotyö ei valikoi, kellä on lapsia taikka muuta, juhlapyhät eivät estä työntekoa ja työntekijöiden lapset joutuvat silloin hoitoon, ellei ole ketään läheistä, joka suostuu omat pyhänsä käyttämään toisten lasten hoitamiseen. Vuorotyön raadollisuus korostuu jotenkin joulun ja muiden pyhien aikaan, ainakin omalle kohdalle sen olen huomannut.

Meilläkin on ollut jouluja, jolloin alle kouluikäiset lapset olivat hoitopaikassa ja kyllä palautetta tuli henkilökunnalta, etteikö lapsille olisi järjestynyt jotakin muuta hoitoa pyhien ajaksi, edes jollekin sukulaiselle tai tuttavalle. Niin, kyllähän sitä olisin itsekin halunnut olla kotona sen joulun, vaan kun jonkun vuoro on aina olla hoitoalalla vuorossa oli pyhä taikka ei.

Lähestymme pikkuhiljaa aikuisten joulua, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan meidän perheessä? Rauhallista yhdessä oloa, hyvää ja monipuolista ruokaa jälkiruokineen, tunnelmaa ja lepoa arjen vastapainoksi? Pikkuinen lapsenlapsi ei ihan vielä ymmärrä tai muista kolmatta jouluaan. Satu joulupukista ja muista juhlan aineksista on odottamassa kokemuksina, jotka toivottavasti jäävät lämmöllä hänenkin mieleen tulevaa ajatellen?