Kääk, aika kuluu edelleen ihan käsittämättömällä vauhdilla. Viikot vierivät silmien edessä ja kohta on jo lokakuukin eletty. Parina aamuna on jo ollut pakkasyön jäljiltä kuuraa maassa lenkille lähtiessä. Seitsemältä aamulla on vielä pimeää, kello kahdeksan hämärtää edelleen. Iltapäivisin myöhään huomaan, kuinka hämärä alkaa päivä päivältä aiemmin ja pimeä tulee nopeasti auringon laskiessa mailleen. Haikeaa, samalla jotenkin lohdullista ja niin tuttua.
Olen ihan opettelemalla opetellut pitämään aamuista. Aamut on olleet koko elämäni ajan kauhistuksia, väsykiukkuja, pakkoja. Aamut oli jossakin vaiheessa sama, kuin unessa nähty paha painajainen. Vielä nykyisinkin, meillä kukaan ei puhu toinen toisilleen ennenkuin on kunnolla herätty. Vaikeat aamuheräämiset on periytyneet myös jälkikasvuun ja hiljaisuus aamuisin on ehdoton edellytys sille, ettei päivä ala negatiivisten tunteiden vyöryessä yli koko kodin.
Miesystävä on ollut positiivinen esimerkki aamunvirkeydestä ja hyväntuulisuudesta ja häntä saankin kiittää kärsivällisyydestään meidän kiukkujen kanssa aamuisin. Muistissa varmaan on ne ikävät aamut, kun joku tai joskus kaikki räjähtävät jo ennenkuin edes on ehtinyt sängystä nousta ylös. Näinä aamuina saattoi tv aueta, ehkä radio ja valot loistivat liian kirkkaina iloisen höpötyksen kera toivottaen hyvää huomenta. Kaikki eivät ole aamuihmisiä ja tämän on miesystäväni saanut huomata kovin selkeästi ja valitettavasti hän on joutunut opettelemaan hiljaisuutta aamuisin.
Olen iltavirkku, ollut sitä ihan pienestä asti. Hitaasti, mutta varmasti yritykseni kääntää sisäistä kelloa alkaa tuottaa tulosta ja herään melkoisen tarkkaan puoli seitsemältä viimeistään, vaikka voisinkin nukkua pitkään. Liekö ikää tullut tarpeeksi ja unta ei vain tarvitse enää niin paljoa? Heräämiseen tarvitsen jokatapauksessa aikaa, kahvikupeissa mitattuna kolme, tunneissa kaksi.
Oman hyvinvoinnin opettelu ja kaikenlainen vastuunotto ja huolehtiminen itsestä tapahtuu hitaasti. Askel kerrallaan. Lapsesta asti opin huolehtimaan muista, ja vain muista ihmisistä. Näin jälkeenpäin ajateltuna olen ollut itse itselleni näkymätön ninni, kuten monille ihmisillekin. Vielä nykyisinkin saatan herätä huomaamaan syyllisyyden kipinän omien tarpeideni edessä, ja saatan ihan automaattisesti ohittaa omat tarpeeni muiden ihmisten vuoksi.
Kuinka aamuheräämiset sitten liittyvät mihinkään? Ei oikeastaan mitenkään ja kuitenkin tiiviisti kaikkeen elämään. Olen kuunnellut ja lukenutkin paljon erilaisia selfhelpitsehoitokirjoja, ja kaikissa niissä on korostettu juuri aamujen tärkeyttä, erityisesti aikaisten aamujen tärkeyttä. Olen myös sivusta seurannut mielenkiinnolla miesystävääni, joka on siis erityisen hyväntuulinen ja aikainen virkku ja muutoinkin hyvin positiivinen ihminen aamusta iltaan. Sellainen on ihailtavaa, miten ihmeessä joku voikin olla niin huoleton heti aamusta?
Olen tullut päätelmään, jossa aikainen lintu nappaa madon. Olen tiedostanut oman ongelmani unen ja rytmin kanssa ja teen ahkerasti työtä itseni eteen saadakseni joskus huomata, kuten tänään, pitäväni aikaisista aamuista. Toivon, luotan ja odotan sitä aamua, kun herään mieli virkeänä valmiina ja innokkaana päivän touhuihin. Nykyisellään se hieman jähmeää tuo aamujen aloitus.
Hyvä on alku kuitenkin, nyt olen saanut luotua itselleni orastavan rytmin aloittaakseni aamuni aikaisin eli herään omineni ajoissa ja nousen ylös, vaikka voisin ihan hyvin kääntää kylkeä ja nukahtaa uudelleenkin. Hyvä minä! Unen hyvään laatuun on vielä pitkä matka, rentouttavasta ja lataavasta unesta voin vielä vain haaveilla, mutta se on sitten taas ihan eri tarina. Tärkeintä onkin, että olen saanut nyt aamuni aloitukset paremmalle tolalle ja en enää mieti ensimmäisenä sitä, miten olisin viellä halunnut nukkua. Miettimisen aloitankin kahvin äärellä, samalla toivoen ja osin päättäen ”Tästä tulee hyvä päivä!” eli valitsen oman asenteeni entisen automaationajatuksen (en halua nousta) sijaan.
Onko kaikella edellisellä ollut mitään vaikutusta elämääni? On, ainakin omaan asenteeseen ja sehän se on ainoa, minkä voimme valita jokainen hetki riippumatta siitä, mitä ympäristössä tapahtuu. Oman asenteen tietoinen muuttaminen ei sekään tapahdu yhdessä hetkessä, jos on keikautettava koko oma ajatusmaailma nurin ja tai mieli on kovin turtunut niihin omiin ajatusmalleihin, joiden kanssa on mahdollisesti elänyt koko ikänsä.
Minulle kävi niin, että kyllästyin omaan jatkuvaan ikävyyteeni, joka siis alkoi jo ennen kuin ehdin avata silmiäni ja samalla ärsyynnyin toisen ilosta herätä aina vaan uuteen päivään. En ymmärtänyt, en käsittänyt miten se oli edes mahdollista herätä levänneenä, iloisena vihellen, koko päivä mahdollisuuksia täynnä. Oma asenteeni oli lievästi sanottuna pyllystä ja tiedostin asian joka aamu, aina vaan selkeämmin ja siitä se ajatus sitten lähti.
Vieläkään en kykene hihhkumaan ilosta herätessäni, mutta muistan jo useimpina aamuina tavoitteeni, mahdollisuuden uuteen ja upeaan päivään ja oma asenteeni todellakin määrittää hyvin pitkälle sitä, millaiseksi koko päivä muodostuu.
Tänään on hyvä päivä!
Valkoinen villamatto, koira ja täytetty ”luu” sekä hieman kuolaa ja kuvasta hämärästi lopputulos. Onneksi on vuosien kokemus kaikenlaisista tahroista ja niiden onnistuneesta poistamisesta.