Meille Uma muutti hieman yllätten, siis niin etten ollut koskaan edes harkinnut ottavani koiraa lemmikiksi. Tänä päivänä olen kuitenkin mahdottoman kiitollinen tuosta suloisesta karvaturrista jokainen päivä.
Uma kulkee pääosin kaikkialla mukana, on siellä missä muukin perhe ja siirtymiset tapahtuvat autoillen. Viime aikoina olemme koko perheenä kärsineet erityisesti autossa suuresta karvaongelmasta, sekä tilanpuutteesta koiran ollessa yksi matkustaja lisää. Jokunen vuosi sitten pääsin vanhasta tila-autostamme eroon kahden lapsen muuttaessa omilleen melkein peräkanaa ja tilalle hankin sellaisen tavallisen kokoisen kulkupelin. Tuolloin en osannut ajatellakaan, että mukaan saattaisi tulla joskus koira.
No, nyt kun olemme toista vuotta, vaiko jo kolmatta? koiran omistajia, oli aika vaihtaa auto semmoiseen malliin, mihin myös Umalla on oma tilansa auton taka-osassa. Matkustamo saa jäädä karvattomaksi ja ihmiset voivat matkustaa normisti mukana ilman pelkoa vaatteisiin jäävistä karvoista ja sade,-räntäkeleillä myös märkä kura tassuissa on jättänyt jälkiään.
Olen säästänyt vähän niinkuin salaa, ja sainkin yhdessä miesystävän kanssa kokoon pienehkön summan, jolla auton vaihto onnistui. Asiasta en kertonut edes lapsille ja heille ”uusi” auto tulikin yllätyksenä ja helpotuksena. He siellä koiran kanssa joutuivat toisinaan matkustamaan kaiken sen koiran aiheuttaman sotkun seassa. No, nyt ei enää tarvitse ja tämä on ollut myös yksi syy, miksi en ole halunnut pidempää matkaa tehdä yksin tai porukalla.
Nyt pääsenkin sitten säästämään reissua varten, toivon todella pääseväni sinne lappiin vanhimman lapseni luo kyläilemään. Nyt ei esteenä ole koiran matkustus, hällä on oikein lokoisat oltavat pitkääkin matkaa ajatellen. Vanhalla autolla jo puolen tunnin matkanteko on ollut kauhistus ja see on jonkin verran rajoittanut intoa lähteä yhtään minnekään. Yksi suuri este on nyt päihitetty, jess.
Mitäpä muuta meille kuuluu? Olemme olleet jokainen vuoronperään hirmuisessa flunssassa, ei kuitenkaan koronaa testien mukaan. Itsellä yritettiin sydänlääkkeitä vaihdella ja tulin siihen tulokseen, että on todella vaarallistaa kotioloissa ruveta moiseen. Oli ihan hilkulla, etten sairaalaan päässyt verenpaineiden ja pulssin kohotessa vaarallisiin lukemiin ja kokeilut saa nyt sitten jäädä sikseen. Mennään niillä mitkä on sopineet jokseenkin hyvin, vaikka keho tuntuukin kovin raskaalta, vaan syystähän ne on silloin leikkauksen jälkeen määrättykin ja kuten itse huomasin, sydän ei taida enää kyetä lyömään ilman tasaavaa lääkettä normaalisti.
Syksy on saapunut meillekin, ilma on viilennyt niin nopeasti ja mittari näyttää enää +8 astetta. Olisi etsittävä pipot ja hanskat ulkoiluun. Ja jotakin lämmintä sen ikivanhan ulkoilutakin alle. Muistelen, että keväällä heitin ko. puvun housut pois, koska ne olivat liitoksistaan repeytyneet niin pahoin, etten saanut niitä korjattua ja uusi puku olisi tarpeen löytää hetimiten.
Sairastelun ja muun aktiviteetin lomassa en ole ehtinyt kunnolla mukaan syksyn tunnelmiin. En siis ole vielä ehtinyt laittaa kynttilöitä tai syksyisiä tunnelmavaloja lainkaan. keittiön ikkunaan vaihdoin verhot ja niillä mennään jouluun saakka.
Tuosta sairastelusta tulikin mieleeni, kuinka äiti-ihmisillä ei ole aikaa sairastamiseen. Arjen on pyörittävä ja lapset hoidettava riippumatta siitä, onko kuinka kipeä tahansa. Kuten olen huomannut, vasta sairaalassa on mahdollista levätä kunnolla saaden täyden ylläpidon. Kotona se ei ole mahdollista, ei silloin kun on perhettä.