Kesä alkoi ilmojen puolesta oikein rytinällä, helteisiä viikkoja! takana useampi ja millään ei uskoisi, että eletään vasta kesäkuun ensimmäisiä päiviä. Viikolla kävin kurkkimassa (ajamassa ylikasvaneen rikkaruohotilkun matalaksi) vanhan mummon pihamaan marjapuskat, ja siellä oli hienot punaherukan tertun alut marjoineen jo kovasti kehittymässä, karviaisissa oli myös jo isot marjat vuodenaikaan nähden. Toivottavasti saadaan taas talveksi hyvät mehut marjoista?
Parin edellisen viikon aikana tapahtumia onkin ollut paljon, mukavia sellaisia. Vanhin lapsista kävi muutaman päivän vierailulla pitkän matkan takaa ja ikävä helpotti hieman. Hän pääsi nauttimaan kesästä/lomastaan tänne etelän +25 asteen helteisiin. Oli todella ihanaa nähdä pitkästä aikaa ihan livenä, johan siitä on vuosi aikaa edellisestä tapaamisesta. Pitkä välimatka vaikeuttaa näkemisiä huomattavasti ja meidän kummankin elämässä on matkustamista hankaloittavia arjen esteitä, joten ikävää vain täytyy sietää aina siihen asti, kunnes matkustamisen mahdollisuus tulee eteen.
Tosiaan, on vaikea uskoa kesän vasta alkaneen kalenteria katsoen. Yöt on olleet heinäkuun kaltaisia ja kotiin piti taas kerran asentaa koneellinen ilmanviilennys. Sitä en tiedä, kumpi meistä (koira vai minä ) tarvitsee enemmän tuota hurisevaa laitetta, mutta olen kiitollinen sen tuomasta helpotuksesta huoneilmaan. Kärvistelimme ja tuskailimme kuumuudessa, joka sisällä lähenteli pahimmillaan yli kolmeakymmentä. Kone oli hienosti kevättalven muuttohässäkässä toisaalla varastoituna, jonka vuoksi sen haku kotiin ei käynyt ihan kädenkäänteessä ja parempi puolisko oli hieman sitä mieltä, ettei laitetta saisi asennettua kotiin ollenkaan. Noh, nyt se kuitenkin jälleen toimii, paremmin kuin olisin osannut arvata ja viileää riittää koko kodin tarpeisiin.
Odotan innolla oman pikku pihan aitaamista, saamme kaivatun näkösuojan ja pääsen tämän jälkeen sisustuspuuhiin ulkona. Edellisen kesän hankinnat eli pieni rautainen pöytä ja pari tuolia istuvat nyt pihallemme kuin nenä päähän, ja olen iloinen niiden löytäessä paikkansa ulkona.
Yllätyin positiivisesti vuorenkilven, saniaisten ja muiden kukkivien kasvien runsaudesta talon vierustalla ja olen jo sanonut useaan otteeseen, miten iloinen olen nähdessäni niitä omassa pihapiirissä. Vuorenkilpien seasta on alkanut kasvaa myös kuunliljaryppäitä ja niistäkin olen vain haaveillut. Olen aina vähän niinkuin salaa toivonut juuri samoja kasveja omaankin pihaan.
Koulut päättyivät ja ansaittu kesälomakin on ehtinyt alkaa tässä kirjoittelujen välissä. Meillä jännitetään nyt nuoren opiskelupaikkaa ja siitä sitten alkaa jälleen uusi elämänvaihe kohti aikuisuutta ja uudenlaisia vastuita opiskelujen myötä. Muiden lasteni elämässä koulut on toistaiseksi käytynä ja jokainen heistä elää tällä hetkellä vuorotyön siivittämää arkeaan omillaan.
Mietin taannoin, onko onnistunut kasvatustehtävässään silloin, kun lapsi saa otteen omasta elämästään, osallistuu työelämään opintojensa päätteeksi ja alkaa suorittaa yhteiskunnallista tehtäväänsä, kuten pitääkin? Omalle kohdalle huoli herää ammatinvalinnasta lasteni kohdalla, kuinka pitkään he jaksavat tuota rooliaan suorittaa tunnollisina, mahdottomien vaatimusten yhä kasvaessa, resurssien koko ajan pienentyessä. Työtä riittää liiaksikin asti, vaan miten kauan oma jaksaminen riittää? Sanonta, ”nuorena sitä jaksaa” ei pidä paikkaansa siinä kohden, kun kuormitetaan liikaa, oli nuori taikka vanha.
En soisi lapsilleni sitä kuuluisaa burnoutiksikin kutsuttua uupumista, vaan se riski on koko ajan olemassa. Sitten tuo salakavala tila on uusiutumisherkkä, vaanii nurkissa hyökäten kimppuun, jos ei osaa olla varuillaan ja tunnistaa riittävän ajoissa niitä uupumiseen johtavia tekijöitä, joista monet on valitettavasti itsestä riippumattomia asioita, joihin ei siten voi edes vaikuttaa mitenkään.
On kuitenkin ihanaa vihdoin viimein päästä toivottamaan
Hyvää Kesän Alkua jokaiselle!