Nyt, kun kiukkutuolini on valmis, jopa ne viimeiset ruuvit on paikoillaan, on aika alkaa vauhdittamaan muita isompia projekteja kotona.
Yksi näistä projekteista on jo hieman aluillaan, ollut jo loppukeväästä saakka.
Sain ideani pohtiessani ratkaisua jokakesäiseen ongelmaan kotona. Ikkunanäkymä keittiössä antaa suoraan naapuritalon pihoille sekä parkkipaikalle, aurinko helottaa suuren osan päivää sisääntuloon, keittiöön ja kaikki kukkaset etupihalla vuosien varrella tähän mennessä ovat kokeneet kuivuuskuoleman kasteluista huolimatta ja kotiin tullessa näkymä on aika masentava.
Mietin, kuinka saisin muutosta yllämainittuihin asioihin ja idean kehkeytymiseen meni jokunen tovi, kunnes sitten välähti.
Ikkunanäkymään voin vaikuttaa, samoin voin saada hieman varjoa kukille, joita mielelläni katselisin ikkunastani ja samalla kotinäkymä tullessa kotiin olisi itselle mieluisampi eli eikun sisustamaan.
Mieleni maalasi keväällä mukavan näkymän; ikkunan edessä roikkuisi tulenpunainen kukka vihreillä höysteillä. Vaalea päivänvarjo varjostaisi näkymän pihalle oikein aseteltuna ja kaiken kruunaisi metallinen siro pieni pöytä kahdella tuolilla. Pöydän päällä olisi valkoinen kukkaruukku ja siinä jokin punainen kesäkasvi.
Oven luo voisi harkita roikkuvaa, paahdetta ja kuumuuden sietävää kasvia ja lattialle uutta mattoa. Kotiin olisi paljon miellyttävämpi saapua, kun ilo silmälle valtaisi mielen…
Pöytäryhmä on nyt hankittuna, tuolien kanssa joudumme ehkä vielä hieman askaroimaan värin suhteen, mutta pöytä itsessään on täydellinen. Jotta kalusteet sopivat paikoilleen siististi ikkunan alle, meidän on siistittävä hieman maata jalkojen alle.
Nyt olen saanut jo kivenmurikat siirrettyä pois kohdalta mihin tuolit ja pöytä tulevat . Paljastunut maa olisi seuraavana tasoitusvuorossa ja sitten pitäisi tehdä asiaankuuluvat pohjatyöt ennen laattojen laittoa. Hieno hiekka toisi kyllä sellaista lomatunnelmaa pelkästäänkin, mutta kalusteet tuppaa uppoamaan pehmeään maahan ja tarkoitus olisi ihan käyttääkin istuimia illanvarjon aikaan, kun parvekkeelle porottaa vaihteeksi aurinko.
Valkoinen kukkaruukku löytyi jo keväällä, samoin valmiina olisi istutusastiat kukkasille, jotka pitäisi löytää loppukesäksi. Myös päivänvarjo on hakusessa ja harmittelen, etten keväällä sitä napannut kaupasta mukaani, kun sellainen mieleni mukainen varjo tuli kaupassa vastaan. Nyt oli juuri se kyseinen malli loppunut ja etsintä jatkuu uudemman kerran.
Hiljaa hyvä tulee, hitaasti hyvä tulee. Jaksan hyvin vähän kerrallaan ja useimmiten on sellainen päivä, ettei tule kuuloonkaan tehdä mitään ylimääräistä arjen askareiden päälle, jotka nekin tuntuvat toisinaan ylivoimaisen raskailta. Pidän silti toivoa yllä, että saan myös etupihan mieleisekseni, vaikka siihen jälleen vierähtäisi se vuosi, kuten kiikkustuolinkin kanssa.
Edelleen en osaa pyytää apua, ja monesti läheisilläni on muutakin tekemistä kuin auttaa minua. Heillä on oikeutensa omaan elämäänsä ja tiedän kokemuksesta, miten ”jonkun auttaminen” on pois sitten niistä omista asioita ja tekemisistä. Ihan heti ja aivan pienestä en ketään kehtaa vaivata kysyäkseni apua.
Kiikkustuolissa on aivan valtavan hyvä istuskella, sain istuinosan tehtyä samanlaiseksi sisuksiltaan, kuin mikä alkuperäinenkin oli. Haaveilen nyt syksyyn kiikkutuolin viereen jonkinlaista pöytää sekä valoa. Siinä on sitten tämän mummon mukava yrittää neuloa villasukkaa ja hörppiä teetä vesisateen vihmoessa ulkosalla.
Sisustuksellisia asioita pohdin hieman lisääkin. Kuopuksen huoneeseen olisi löydettävä järkevänkokoinen nukkumapaikka, nykyinen nuorisolainen peti ei enää ole sopiva missään mittasuhteissa. Kertaalleen jo mokoma sänky vahvistettu ja kohta on tiedossa lattiamajoitusta. Meillä alkaa ihmiset olla aikuisenkokoisia jokainen, ellei pikkuista vierailijaa lasketa taikka karvakaveria.
En muista, olenko aiemmin maininnut kiinnostuksestani taulujen maalaamiseen. Omalla kohdalla en voi puhua taiteen tekemisestä, yksikään maalaus ei ole vielä säästynyt roskiin päätymiseltä. Mutta, aion silti jatkaa harjoituksia. Pääasia onkin, että itse nautin silloin, kun jotakin yritän maalata, lopputuloksella ei niin väliä. Lapsena ja nuoruudessa luovuuttani ei tuettu, päinvastoin. Ymmärsin vasta hyvin myöhään aikuisena esimerkiksi kykyni piirtämiseen ja hyvään värisilmään eli erotan erittäin hyvin kaikenlaisia vivahteita eri värisävyissä ja saan värin kuin värin kopioitua kankaalle perusvärien avulla. Yritänkin, mikäli jää aikaa ja voimia myös paneutua maalaamisen opetteluun.
Viimeisin, vaan ei vähäisin oma pikku projekti on oman lihaskunnon ja keskivartalon lihasten toimintakyvyn harjoittaminen, jotta osa kokemistani kivuista alkaisi edes vähän helpottaa. Motivaatio alkaa pikkuhiljaa löytyä, enemmän nyt, kun jaksamista on paremmin ja kivut alkavat olla jotenkuten hallinnassani. Pystyuinti, uintikävely sekä pyöräilyn uudelleen aloittaminen vuosien tauon jälkeen olisi pitkän ajan tähtäimessä tällä hetkellä kävelyn lisäksi.
