Edellisten päivien kiireet on ohitse ja paluu tuikitavalliseen ja tylsähköön arkeeni koittaa jälleen. Tai, no; Arki nyt harvemmin on tylsää omalla kohdallani ja niinä päivinä, kun ei tapahdu mitään, elo on suorastaan luksusta.
Viimeviikolla toinen wc-pönttö alkoi vuotaa, oli tuottanut lattialle lätäkön sitä itseään huuhdeltaessa ja aiheutti minulle suuremman työn kuin yleensä putsatessa pönttöä. Otin kuvan huoltoa varten ja lähetin netissä pyynnön asiaa varten. Useampi päivä meni odotellessa ja perjantaina viimein selvisi, että koko pönttö oli irti alustastaan, jotenkin noussut pois paikoiltaan ja sen vuoksi vuoto. Asia on nyt onneksi korjattu ja elämä jatkuu jälleen normisti.
Lauantaina mummolan piha sai taas elämää, nurimmaiseni jatkoi puunpilkontaa kirveeen kanssa ja täytyy myöntää, että hän on tehnyt kesän aikana todella suuren työn ison koivun kanssa ja taskurahoja tienannut mukavasti. Minä pääsin kokeilemaan käytettynä hankittua vedettävää ruoholeikkuria ja ehkäpä se homma siitä iloksi vielä muuttuupi, kun ei tarvitse koko lihasvoimaa käyttää työntämiseen. Se on yksi (h….tin) työmaa, se mummolan piha ja aina, kun sinne piipahtaa kylään, on jokin odottamassa tai jotakin pitää tehdä. Nykyisin itse olen lauantaipäivien jälkeen niin väsynyt, että kotona en meinaa jaksaa omia kotipuuhiani.
Sunnuntaina kuljetin lapsia autolla isälleen kera pyörän takatelineessään ja ihmetys oli suuri niin lapsella, kuin itselläkin huomatessani puhelimeni takaluukun päällä alkaessani ottaa pyörää pois kyydistä. Siinä se puhelin oli koko matkan matkustanut ja pysynyt onneksi paikoillaan juuri samassa kohdassa, mihin olin sen jättänytkin.
Maanantai-illasta sain yökylään pikkumiehen, joka tosin nukkui suurimman osan aikaa kiltisti. Ensin pitkät 20-07 yöunet ja sitten siihen aamupäivästä parin tunnin päikkärit päälle. Pikkumies suoritti keväällä loistavin arvosanoin unikoulua ja hienosti hän osaa nukahtaa omaan rauhaansa. Päiväunilleen rauhoittui myös yhtä hienosti. Tissitakiainen pärjää siis ainakin vajaan vuorokauden ilman vanhempiaan. Ehdimme tiistaina ulkoilla parisen tuntia käppäillen koirapuistoon ja takaisin tullessa lastenleikkipuiston kautta kotipihalle.
Oli jännä olo siinä vaiheessa, kun tajusin vanhempien unohtaneen jättää poikasen rattaat pihaan. No, Uman piti päästä jokatapauksessa aamuisille tarpeilleen, ja päätin kävellä sinne koirapuistoon (500m) yhdessä taaperon kanssa. Hienosti reissu menikin, juuri kävelemään oppinut on todella innokas harjoittelemaan uutta taitoaan ja kiirehän meillä ei ollut. Matkan varrelle osui monta jännittävää juttua; hienoja kukkia nurmikolla, liikennemerkkejä, muurahaisia ja muita ötöjä sekä mopo. Onneksi Uma on tottunut kulkemaan vetovyössä ja se jättää minulle molemmat kädet vapaiksi ja tällä reissulla huomasin, kuinka Uma osaa huomioida taaperon todella taitavasti liikkuessaan ja korvatkin olivat kuulolla hienosti.
Tervetuloa toistekin yökylään, pikkuinen!
Tänään olen ihan vain huilannut, tai siis olen yrittänyt ottaa rennommin. Nukuinkin peräti seitsemään asti. Koko kesän olen palloillut ylhäällä jo viidestä saakka ja illat on venyneet tarpeettoman myöhäisiin kellonaikoihin todella usein. Univaje kolkuttelee ovella, mikäli sama rytmi vielä jatkuu ja sitä en riesaksi mielelläni huoli.
Uman kanssa olikin miellyttävä ilma ulkoilla, pitkästä aikaa teimme hieman pidemmän lenkin ja koirapuistossakin piti käväistä.
Kotiin tullessa minulle tuli kovin omituinen tunne, ihan kuin jokin asia olisi muuttumassa tai jotakin hyvää tapahtuisi piakkoin. Yleensä koen asian toisinpäin, eli aavistelen jotakin ikävää. Vaihteeksi siis on ihanaa sukeltaa vaaleanpunaisten lasien taakse kokemaan positiivisia aatteita ja tunteita.
Tunteet jäävät usein arjessa taka-alalle, kaikenlaisen tekemisen viedessä huomion toisaalle. Ei ikäänkuin ehdi jäädä kokemaan ja mutustelemaan, miltä tuntuu ja sitten iltaisin on jo liian väsynyt pohtimaan omaa tunnemaailmaansa. Olenkin nyt iloinen, kun tunteet ehtivät tänään ensin, ja kotityötkin sujuvat makustellessa hyvää oloa, joka kumpuaa jostakin..Olisikohan meillä nyt fengshuit sitten kohdillaan 🙂 .