Tosiaan, kevät on ehtinyt vaihtua kesäksi ja lomakin häämöttelee parin viikon päästä. Suunnitelmia ei oikein ole; aikataulujen yhteensovittaminen on hieman haastavaa ja tänäkään vuonna ei onnistu yhteiset, koko porukalla tehtävät suunnitelmat.
Lapsosilla alkaa olemaan ne omat elämänsä vuorotöineen ja omine perheineen ja huomaan, miten olisi opeteltava jälleen uutta omaan elämään. Olisi opeteltava pois ajatuksesta, ”entäpä ne lapset?”
Ei tarvitse enää ottaa huomioon jälkikasvua omien menojen ja tekemisten suunnittelussa . Silti, olen jämähtänyt kotiin, vaikka maailma olisi avoin mennä ja tulla vapaasti. En ole oikein sisäistänyt tätä kuviota, en vielä. Lapset ovat todellakin aikuisia nyt.
Olen saanut itseni kiinni pohtimasta, mitä ikäiseni tekevät kaikella vapaa-ajallaan ? Ne asiat, joista olisin ollut aikoinaan kiinnostunut, ovat auttamatta jääneet menneeseen ja uusiakaan kiinnostavia asioita ei ole ilmaantunut. Koskaan en ole osannut unelmoida, en haaveilla asioista, joita tiedän tuskin koskaan saavuttavani. Pää lyö vähän niinkuin tyhjää ja olen hämmentynyt. Tätäkö tämä nyt sitten on loppuun saakka?
Vaivat lisääntyvät, koti on liian mukava paikka ja pelkkä yöpymisen ajatus muualla, kuin omassa pedissä tuntuu kammottavalta. Lomailu? Niin, mitä se on käytännössä? Hävettää ihan tunnustaa, mutta en ole koskaan elämäni aikana ollut oikealla lomalla, sellaisella miten useimmat käsittävät loman.
En ole koskaan nukkunut yötäni hotellissa, en matkustanut lentokoneella. En ole käynyt 20 vuoteen mökillä, tai ylipäänsä mitään muutakaan, mitä ihminet nyt yleensä tekevät lomillaan. Lomani ovat olleet kyläilyä lapsen luona, normaalia kotoilua tehden koko vuoden kotityöt siinä samalla.
On niitä haaveitakin ollut, toteutumattomia sellaisia. Lapsena unelmoin pääseväni etelän lämpöön, kokemaan meren ja hiekkarannan simpukoineen ja kivineen. Teininä muistelen haaveilleeni Islannin ympäristöstä; kuumista lähteistä ja tulivuorista.
Myöhemmin typistin haaveiluani ja toivoin pääseväni lappiin, pohjoiseen norjaan aina jäämerelle saakka, kun olin ensin toivonut euroopan läpi ajamista retkeillen. Sitten tuli korona ja nyt epävakaa maailmantilanne.
On hieman ehkä ikävääkin todeta, miten en ole kyennyt toteuttamaan omia pieniä haaveitani lomieni suhteen ja tulevaisuuskaan ei näytä yhtään sen paremmalta. Joudun edelleenkin tyytymään loman viettoon kotosalla, vaikka pieni irtiotto arjesta tekisi niin hyvää.
Elämä on siis yhtä arkea, riippumatta siitä onko vapaata/lomaa vaiko ei ole. Ihmeisiin on hankala uskoa, vaatisi todella paljon asioita tapahtuvaksi, jotta voisin vain lähteä lomalle, pois kotoa.
Onneksi arki on hyvää ja siedettävää. Onneksi viihdyn kotosalla, liiankin hyvin. Minulle riittää vallan mainiosti nuo iänikuiset toistuvat kotityöt, kirja ja viihteenä jokin sarja suoratoistosta. Kevät on mennyt opintojen parissa, keskittyen niihin edelleen hyvällä motivaatiolla. Syksylle on jo valmistumispäivä sovittuna, yksi näyttö jäljellä ennen sitä.
Kesäloma häämöttää parin viikon päässä ja kaikella todennäköisyydellä vietän suurimman osan ajastani edelleen arkisesti kotona.