Olin erittäin ahkera tässä eräänä päivänä. Pienestä se ilo sitten tulee, kun on tullakseen. Sain siivoiltua ja järjesteltyä kylppärin vaatehuollon vähän enemmän toimivaksi.
Joskus mietin, miten koko koti on ainaista projektia. Lapset kasvavat ja tarpeet muuttuvat vähän kerrallaan. Eräänä päivänä sitä huomaa, kuinka lapsuus on vääjäämättä jäänyt taakseen ja aikuistumisen pitkä tie on alkanut. Lelut ja muut jäljelle jääneet lapsuuden tavarat on siirtyneet vaivihkaa kaapin kätköihin, sänky ja muut huonekalut tuntuvat jääneen pieniksi. Siinä on yksi projekti, jonka toteuttaminen vaatii hieman pohdintaa niin minulta, kuin nuoreltakin. Suuri kysymys pohdittavana hankkiessa uutta huonekalua ja muita tarvikkeita; mitä ja millaisia haluaa mukaan siihen omaan ensimmäiseen kotiinsa muutaman vuoden kuluttua?
Meillä on jo pari lasta lentänyt pesästä omilleen, ja kuukausista puhutaan seuraavankin kohdalla. Valmistuminen häämöttää opintojen ollessa loppusuoralla, samoin virallinen täysi-ikäisyys. Vastuu omasta hyvinvoinnista on siirtymässä nuorelle itselleen, käytännössä sitten näemme, miten hyvin elämänhallinnan taidot on sisäistettynä. Nyt edellisen suhteen näyttää hyvältä, ja nuori kykenee toimimaan hyvinkin itsenäisesti, kuten pitääkin tässä vaiheessa elämää.
Kaikki ajallaan, sanovat vanhat ja viisaat. Niin, on turhaa kiirehtiä asioiden edelle. Kiire loppuu odottamalla. Elämässä yleensä varmaa on vain muutos. Mikä muuttuu ja miten? Sitä ei voi tietää ennakolta ja jos kovin murehtii jo etukäteen, ilo katoaa elämästä.
Vaikka tavoitteet elämälle olisikin kovin selvät ja yksioikoiset, pitää kuitenkin muistaa yksi tärkeä seikka. Elämä tapahtuu tässä ja nyt. Pienet, mitättömiltäkin tuntuvat hetket ovat elämää, vaikkei sitä aina ehtisi arjen kiireessä ajattelemaan.
Olen siinä hetkessä elämääni, kun aikoinaan ruuhkavuosien, uhma-ikäisten ja vaipparallin keskellä mietin, milloin kaikki helpottaa? Takana alkaa olla se hektisin osuus vanhemmuudesta lasten kasvun myötä. Elämä alkaa kaikinpuolin rauhoittua. Aikaa jää itsellekin ihan riittävästi toisinaan. Vastuu elämästä siirtyy pikkuhiljaa lapsille itselleen ja äitiyden rooli on muuttuva vastakin.
Vanhimmat lapseni, nuorinta lukuunottamatta, käyvät kukin oman alansa töissään ja huolehtivat tahoillaan elämästään. Olen jossakin määrin osannut siirtää hyvän elämänhallinnan taidot eteenpäin ja todella toivon, että lapseni kehittävät taitojaan edelleen.
Elämä on vuoroin kuin vuoristorataa, seikkailua ja syvissä vesissä kulkemista. Ylä,-ja alamäkeä kompastuen polulla milloin mihinkin. Joskus paistaa aurinko ja lempeä tihkusade huuhtoo matkan rasituksia yltämme. Kohtaamme elämämme aikana lukuisia muitakin elämän matkalaisia, jokainen kulkee tiensä yksin loppujen lopuksi. Hetken, jos toisenkin voi matka käydä samaa tietä, toinen toistaan tukien, mutta jokaisella on se oma tiensä, oma määränpäänsä.
Kaikessa elämässä tuntuu olevan tarkoituksensa ja itsestä riippuu, ottaako oppia vaiko ei. Jokaisen on saatava ne omat kokemuksensa elämänsä aikana. Koko ajan teemme isoja tahi pieniä valintoja arjessamme ja näin ollen tämän hetkinen elämä on seurausta omista valinnoistamme. Muutoksia halutessa pitää alkaa tehdä uusia valintoja, ehkä toisenlaisia ja parempia valintoja.
On myös ymmärrettävä, mitkä asiat ovat omissa käsissä ja mihin asioihin emme voi parhaalla tahdollakaan vaikuttaa. Silloin ainoa keino on yrittää jollainlailla hyväksyä ja opetella elämään asioiden kanssa, joihin ei voi itse vaikuttaa.