Kuka, mitä, missä, milloin? – Saman auringon alla

Kuka Olen?

Kuka olen? Siinäpä kysymys, joka askarruttaa myös itseänikin toisinaan. Faktat tiedän hyvinkin, siis ne perusjutut, kuten ikä kohta 45- vuotta, nainen, äiti neljälle, nykyisin mummo kahdelle lapsukaiselle sekä laumalle siperianhyskyja, anoppikokelas kahdelle, naisystävä miesystävälle nyt näin alkuun. Opiskelen uutta alaa ja työskentelen samanaikaisesti kevyeen, toimistotyötyyppiseen ammattiin.

Muistoissa kulkee mukana vielä pitkään ”terapiakoirani” Uma, jonka kärsivällisellä avustuksella toivuin vaikeasta ja yllättävästä sairastumisesta. Niin ja nimeni on Sanna.

Mitä kirjoitan?

Arki on oikein mukava sana kuvaamaan kysymystä ”mitä?” Kirjoitan siis lähestulkoon ja ainoastaan arjestani, ehkä joskus arjestamme monikossa, mikäli saan luvan asianosaisilta. Olen opetellut isovanhemman roolia jo yli neljä vuotta ja kesällä 2025 myös vanhimman lapseni perheeseen syntyi kauan odotettu pienokainen. Arki on jälleen muutoksessa, ja opettelen elämää ja ulkoilua ilman karvakaveria. Uma, siperianhuskymummokoira nukkui ikiuneen syyskuun alkupäivillä. Kaikella on aikansa, kuuluu jonkinlainen sanonta ja kohta puoliin kaikki lapseni ovat aikuisia. Lapsiperhe-elämä ja ruuhkavuodet elävät muistoissa ja minä ihmettelen, että mitäpä nyt sitten tekisi jatkossa? Mihin keskittyisin ehkä paremminkin?

Edelliset vuodet olen yksinkertaistanut elämääni niin tavaroiden, kuin työnikin puolesta, eikä ihmisetkään ole säästyneet elämän siivousurakassa. Seesteisyys, hyvinvointi kaikessa elämässä on ollut tavoite, johon olen päässyt askel kerrallaan ja muistelen havahtuneeni hyvinvoinnin kaipuuseen ensimmäisen kerran jo vuonna 2005. Tuosta vuosiluvusta on jo aikaa, eli takana on hyvin, hyvin pitkä, antoisa ja kivuliaskin tie tähän elämään, mitä parhaillaan elän.

Miksi?

Huomasin jo nuorena pitäväni kirjoittamisesta, ja aikuisuuden kynnyksellä, pikkuhiljaa kirjoittamisesta muodostui tapa purkaa tuntoja ja ajatuksia. Kirjoittaminen on minulle ollut paras ja ainoa keino pitää itseni jokseenkin kuosissa elämän viedessä mennessään. Suomeksi sanottuna järjissäni ja arjessani kiinni. Kirjoittaen saan myös sanottua paremmin asiani, olen aina ollut huono kommunikoimaan suusanallisesti, eikä ikä ole tuonut muutosta asiaan.

Arki itsessään ja siitä kiinni pitäminen kynsin ja hampain on myös ollut keino selviytyä elämän vaikeiden asioiden keskiössä. Elämänkokemukseni eivät ole sieltä helpoimmasta päästä ja vasta ihan viime vuosina olen oppinut tavalla ja toisellakin suhtaututumaan kaikkeen siihen kuormaan, minkä kannettavakseni olen saanut tähän elämään.

Synkkyyteen ei pidä vaipua, (vaikka sitäkin toisinaan on ilmassa) arki ja siinä olevat hyvät asiat pitää joskus kaivamalla kaivaa näkyviin ja perusluonteeseeni kuuluu nähdä kaikkien asioiden positiivinen puoli, niistä synkistäkin. Viljelisin mustaa huumoria enemmänkin..

Leppoisampi arki

Nyt olen joutunut opettelemaan entistä enemmän rentoilua, elämän realiteettien toteamista ja itseni kuuntelemista ja oman hyvinvointini etusijalle laittamista. Edellämainittuja en ole oikein ikään osannut, vaan olen aina huolehtinut muista ja muiden ihmisten hyvinvoinnista itseni kustannuksella. Niin työssä kuin kotonakin.

Kotini on linnani, on joku joskus sanonut ja arki pyörii nykyisin hyvin rauhallista tahtiaan aiempaan verrattuna. Koti on minulle yksi tärkeimmistä asioista elämässäni ja paikka, mihin voin paeta kamalaa maailmaa piiloon. Kotona saa ja pitää voida hyvin.

Arki on arkea ja olen opetellut ottamaan lomailun kannalta kotona viettämäni ajan nauttien pienen pienistä arjen hetkistä. Nämä hetket haluankin jakaa kaikille, elämä on juuri tässä hetkessä!