Toukokuun arkea

Ulkona on edelleen hyvin viileää ja sisälläkin saa kääriytyä vilttiin iltaisin tuijottelemaan sarjoja sohvan pohjalle.

Vielä saa pukeutua ulos lämpimästi, pipot ja hanskat ja väliasu ulkoilupuvun alla ja reipas askel pitävät mielen virkeänä ja kylmyyden loitolla ulkoillessa.

Millainen onkaan kesän sää? Lämmin, viileä vaiko sateinen?

Odottelen edelleen pihahommiin pääsyä, mutta vasta kaivinkoneen käytyä mylläämässä osan pihaa. Urakka olisi lapiolla tehtynä tullut turhan raskaaksi, joten päädyimme koneelliseen ratkaisuun ja siihen, että saamme kerralla tehtyä hyvän pohjan terassille/patiolle. Maa osoittautui hyvin tiiviisti painuneeksi ja koneellinen apu asiaan on paikallaan.

Edelleen kylmät kelit siirtävät ikkunanpesua, sen verran mukavuuden haluiseksi olen vanhemmiten tullut, etten halua palella, kun ulkopuolelta jynssään ikkunoita. Ehkä käy, kuten vuosi sitten ja viimeiset ikkunat pesen vasta syksyllä?

Kesälle olisi tiedossa ainakin yksi reissu pohjoiseen, muutoin vietämme lomamme pihan tekemisen äärellä. Parit isommat juhlat loppukesästä ja siinähän se sitten kesä vierähtääkin. Ilman sen kummempia suunnitelmia. Päivä kerrallaan.

Havahduin jälleen siihen, kuinka elämä on tasoittunut ja hiljentynyt nuorison omilleen muuttamisen jälkeen. Kotosalla on enää kuopus, joka vuorostaan saa opetella ottamaan vastuuta omasta elämästään ja elämänhallinnasta asia kerrallaan joka toinen viikko. Vuoroviikkoasuminen kuopuksen kohdalla toimii edelleen, onhan hän niin elänyt elämäänsä lähes koko ikänsä.

Kotitöiden määrä on vähentynyt minimiin ja sen huomaa oikeastaan kaikessa. Pyykkiä tulee pestyä pari koneellista viikossa (ennen vähintään kaksi koneellista päivässä) ja kauhukseni joudun pesemään vajaitakin koneellisia.

Kauppa-reissuja ei hirmuisesti tarvitse suunnitella etukäteen, ei enää. Lasten asuessa kotosalla, suunnittelin yleensä parin viikon ruokalistan yhdessä lasten kanssa ja sitä noudattamalla myös kauppa-reissut sujuivat melkoin yhdellä käynnillä per viikko.

Ruokaa teemme edelleen liikaa, ja sitten syömme samaa ateriaa useamman päivän. Siivous on nykyisin yksinkertaista, koska tavarat pysyvät siellä, missä niiden on tarkoitus pysyäkin. Aiemmin sain etsiä, järjestellä ja hermoilla kaiken tavaran edessä. Yllättävän paljon lapsiperheessä tarvitsee kaikenlaista isompaa ja pienempää materiaa ja järjestyksen pito kotona vaati työtä.

On ollut helpottavaa siivoilla kotia tavaramäärän vähentyessä ja edelleen sitä ”rojua” vähentelen. Eteisen säilytystilaa suunnitellessani mietin pitkään, kuinka maksimoida järkevästi säilytystilaa ja sitten tulikin se ahaa-hetki, ettemme todellakaan enää tarvitse mitään suuria säilytystiloja jatkossa. Sitä vaan miettii automaattisesti edelleen lasten tarpeiden kautta monia asioita elämässä, vaikka voi jo ihan hyvin miettiä pelkästään omien tarpeiden kautta elämäänsä. Kylppärin jälkeen vuorossa on siis kodin eteisen järkeistäminen meidän käyttöön sopivaksi.

Keväällä saimme suihku,-wc-tilan kuosiinsa. Pieneen alle 4 neliöön mahtui mukavasti säilytystilaa ja ihan itse suunnittelin ja mies toteutti toiveeni. Kylpyhuonekalusteet löytyivät uudenveroisina paikkakunnalta todella edullisesti, kalusteiden mittasuhteiden ollessa sopivan pienet kyseiseen tilaan. Korkea huonekorkeus antoi mahdollisuuden myös pyyhe,-pesuainepurkkihyllyjen kiinnitykseen. Lopputulos on käytännöllinen, hyvin toimiva pieni kylppäri, jossa myös mahtuu pesemään pyykit ja osin myös kuivattamaankin henkarilla. Enempää tilaa emme tarvitsekaan.

Jonain päivänä koti hiljenee sitten kokonaan. Tälläkin hetkellä, kun nuorin on isänsä luona, saamme aavistuksen tulevasta. Hiljaisuus täyttää koko talon ja ei ole velvollisuuksia mihinkään suuntaan kotona. Voi vaan olla ja möllöttää.

Keskityn opintoihini, sekä työssä oppimiseen. Itsenäisen opiskelun määrä on oikeastaan rajaton ja vieläkin hieman hapuilen sen suhteen, mihin suuntaan opinnoissani kallistunkaan.

Olen tähän mennessä opinnoissani huomannut, kuinka paljon helpompaa tämän uuden alan opiskelu on, kuin verraten parin vuosikymmenen takaisiin hoitaja-opintoihin. Hoitaja-opinnoissa muistelen tehneeni todella paljon kirjallisia, todella laajoja ja moniselitteisiä tehtävänantoja. Silloin opiskelu oli todella kiireistä, aikataulupainoitteista ja raskasta.

Hieman keväällä pelkäsin, kuinka saan yhdistettyä työssäkäynnin ja opinnot elämääni sujuvaksi kokonaisuudeksi, vaan onneksi kaikki on sujunut yllättävän kivuttomasti ja ei ole kaduttanut uuden ammatinvalinnan suhteen lainkaan. Päinvastoin, inspiroidun ja iloitsen lähes päivittäin ja todellakin saan olla onnellinen. Oma tavoitteeni on toteutumassa opintokokonaisuus kerrallaan.

Onhan tässä nyt kuitenkin tekemistä ja puuhaa pitkäksi aikaa, kun tarkemmin mietin. Pihahommat, eteisen ehostus ja niin, edellisen kodin tavaroiden hävitystä. Homeessa ovat, sen sain huomata yhtenä päivänä, kun avasin erästä laatikkoa ottaakseni käyttöön tekstiilejä.

Onneksi muuttoa tehdessä ja pakatessa asiaa aavistelin tätä ja hankin kaikille tavaroille erillisiä muovisia säilytyslaatikoita. On se nyt uskottava, etten voi ottaa käyttöön mitään, mikä on ollut edellisessä kodissa ja jäteasemalle on vietävä loputkin ja uusittava paljon käyttötavaraa tekstiileistä alkaen.

Keväisiä puuhia

Uskomatonta, en ihan heti olisi uskonut kitkeväni rikkaruohoja saati haravoivani samana päivänä. Nyt sekin on tehty viikonloppuna ja kaiken päätteeksi sain myös sisällä imuroitua.

Opiskelin myös hieman puutarhakirjoja; hain vinkkejä ja ohjeita tulevaan pieneen pihaamme. Ihan pelkällä sisustamisella emme nyt pääse pälkähästä, pohjatyöt on tehtävä, mikäli hyvän haluaa… Lumet on sulaneet ja vielä pitää hieman odottaa maan sulamista roudasta.

Eilen Illalla kävin haravoimassa lopun pihamaan ja olipahan lämmintä, yli 15 näytti mittari illan varjossa vielä. Aamulla sää oli tihkusateinen ja pilvet roikkuivat hyvin matalalla. Lämpimämpi ilma teki kävelystä mieluisan ja lintujen keväinen kuoro täytti metsän. Mielessäni pohdin ja suunnittelin pihaa, mitä siihen nyt sitten keksisi?

Ajatus mukavasta oleskelutilasta ulkosalla, katoksen kera. Se on se tavoite, ja syksyllä sitten tiedetään toteutuiko toiveeni?

Joka keväisiin puuhiin kuuluu kodin tavaroiden karsiminen ja järjestely. Käyn ajatuksella läpi niitä tavaroita, joita pitää säilyttää ja olen opetellut kylmästi heittämään pois kaiken sellaisen, jolle ei ole ollut käyttöä edellisen vuoden aikana.

Olen ulottanut tämän karsimisen nyt myös huonekaluihin ja kiikutin kierrätyspisteelle mm. muksun pieneksi jääneen koulupöydän, jota ajattelin vielä muuton yhteydessä itse hyödyntää. No en hyödyntänyt ja se sai siis lähteä tilaa viemästä.

Karsimisisessa ajattelen jo lapsiani ja tulevaa, ettei heille jäisi kovin paljoa rojua pois heitettäväksi, kun sen aika joskus on. Omasta kokemuksesta tiedän, kuinka ikävää puuhaa toisen kodin läpikäyminen ja siivoaminen on ja haluan lapsilleni jättää mahdollisimman vähän tavaroita, joista pitää hankkiutua eroon aikanaan.

Itselläni on tiedossa sisaruksieni kanssa mahdoton työmaa tulevaisuudessa ja se ahdistaa jo nyt. Tulee kalliiksi hävittää vuosikymmeniä vanhaa arvotonta tavaraa, roskaa ja suurin osa kaikesta tavarasta on kierrätyskelvotonta joten se ei sovellu edes uudelleen käyttöön. Aiempina kesinä olen hieman yrittänyt tyhjentää vanhan mummon vintillä lojuvaa tavaravuorta, vaan toivoton työ se on yksin ollut tehdä.

Karsiminen on samalla oman elämän päällekkäistä läpikäymistä ja arvottamista. Mistä luovun, miksi luovun ja jos jokin jää, miksi sitä kannattaa säilyttää? Kodissa tavara on säilytyksessä ja/tai käytössä.

On tavaraa, jota tarvitaan vain harvoin, sitten on silloin tällöin käytettävät ja päivittäin käytössä olevat tavarat. Sitten on ne, joita ei käytetä, mutta niitä vain säilytetään ilmeisesti säilyttämisen ilosta? En tosin tiedä, kuka oikeasti saisi iloa tavaran säilytyksestä? Minä ainakin saan harmaita hiuksia jo pelkästä sanasta säilytys.

Meillä on arkeen ihan mukavasti tavaroille löytynyt omat paikat, vaikka alkuun uuden kodin niukat säilytystilat nostivatkin karvat pystyyn; nyt olen ihan tyytyväinen siitä, etten ole hankkinut lisää säilytystilaa. Karsiminen on helppoa ja uuden hankinta on jäänyt todelliseen tarpeeseen ja sitäkin pitää miettiä hyvin harkiten.

Koti pysyy siistinä, kun tavaraa on vain tarpeeseen ja jokaiselle asialle on oma harkittu paikkansa, jonne se on käyttämisen jälkeen helppo kiikuttaa takaisin. Säilytystilaakaan ei tarvitse paljoa, kun unohtaa ajatuksen ”Mitä, jos tätä joskus tarvitsen?”

Järjestelen tavarat sinne, missä niitä yleensä eniten tarvitaan/käytetään ja niin vältän myös turhaa paikasta toiseen ramppaamista kotona ja tavaroiden edestakaisin kiikuttelua. Pölytkin tulee pyyhittyä useammin, kun liina on käden ulottuvilla jokaisessa huoneessa valmiina.

Opin itse aikoinaan hyvin tiukkaan ja vanhanaikaiseen järjestyksenpitoon kodissa. Siihen kuuluivat suursiivoukset, kuin myös tavaroiden tarkka säilytyskin tietyissä, epätarkoituksenmukaisissa, hankalissa ja vaikeasti hallittavissa olevissa paikoissa ja se ei sopinut omalle kohdalle ollenkaan ja kaaos oli pikemminkin lopputuloksena, kuin hyvä mieli, saati hyvä järjestys.

Nykyisin, kun olen saanut hallintaan tuon kaaostaipumukseni, saan olla todella iloinen järjestyksessä pysyvästä kodista sekä siitä, että tavarat todellakin pääsevät käytön jälkeen paikoilleen, eikä jää sinne, minne käsi ne sattuu laskemaan. Adhd on taltutettu tämänkin suhteen. hmj

Mukavia, keväisiä päiviin!

Luovuutta kotiinkin asti

Vihreä on uusi lempparivärini, näköjään. Vaatetus on muuttunut siihen suuntaan jo pitkään ja nyt vuorossa on kodin värien vaihto kohti vihreämpää.

Nuorena pidin kovasti sinisen ja lilan eri sävyistä, myöhemmin oli vuorossa punainen, musta ja valkoinen. Ja nyt sitten tuo vihreä on astumassa elämääni.

Väreillä on väliä ja eri väreillä on omanlaisensa vaikutukset myös hyvinvointiin. Vihreä virkistää levollisella tavalla, se on hyvin luonnollinen runsaissa sävyissään . Vihreä on hyvin luonnollinen väri, maanläheinen tuoden luontoa kotiin myös sisustuksessa ja esimerkiksi kasveissa.

Maanläheisyys on tullut tärkeäksi osaksi elämää, erityisesti kestävän kehityksen mukaiset valinnat hankkiessa jotakin tarpeellista. Jo vuosia olen tuskaillut ainakin muovin kanssa; sitä on kaikessa piilotettuna. Jopa teepussien muka paperissa kääreissä.

Kävin tänään eräässä kaupassa tutustumiskierroksella, ja valikoima oli minulle suoranainen pettymys. Muovia, muovia ja muovia. Kokonainen kauppa täynnä muovia. Halpaa muovia, kallista muovia. Muovia muovin päälle. Ja mitä luki kylteissä? ”Haluamme vähentää ja olemme vähentäneet muovin käyttöä tuotteissamme”… Itselle tuli hieman epäuskoinen ahaa-elämys ja ristiriitainen olo, juuri kun olin todennut olevani jonkinlaisessa muovikaupassa.

Meille siunaantuu jonkin verran pahvia, jota on hyvin ärsyttävää kuskata kierrätyspisteelle. Sain ahaa idean, jota jo kokeilinkin pienesti eli valmistin itsetehtyä paperia. (Samalla sain ikäväkseni tietää, ettei käyttämäni teemerkin teepussien ”paperi”kääreet olekaan pelkkää paperia, vaan niissä on ohuen ohut muovikerros pussin sisäpinnassa. ) Paperi onnistui hienosti, ja sitä ei ollut mitenkään työläs tai vaikea tehdä ja materiaaliksi käy samanmoinen pakkausmateriaali, mitä biojätteeseen voi laittaa. Idea pääsee jatkoon ja ehkäpä kortti tai pari valmistuu kotitekoisesta paperista joskus?

Niin, ja taas on perjantai. Elämäni on yhtä perjantaita. Viikko vierähtää ihan käsittämätöntä vauhtia nykyisin. Tiedossa on jälleen viikonloppuvapaa, jollaista luksusta ei hoitotyössä ollut, kuin ehkä kerran kuussa, sen mitä katselin vanhoja työvuorolistojani. Jos oikein huonosti kävi, niin saattoi olla joka viides viikonloppu vapaata.

Kaikki lasten lomat ja viikonloput piti olla töissä, ja kun itsellä oli vihdoin vapaa, niin lapset olivat opinnoissaan ja tyovuorotoiveita jos yrittikin laittaa tiedoksi, niin kettuilua siitä tuli takaisin. Lapset saattoivat vain haaveilla yhteisestä viikonlopusta, koska minun tuurilla kävi yleensä niinkin, että oma viikonloppuvapaa osui siihen, kun lapset olivat isäviikollaan. Kadun elämässäni ehkä eniten omaa ammatinvalintaani nuorena, sillä jos olisin tiennyt todellisuuden, en olisi ikinä, en ikinä opiskellut hoitajaksi.

Vuosien kuluessa elämänarvoni ja periaatteni ovat muotoutuneet toisenlaisiksi, enemmän ja enemmän kohti luonnollista ja luontoa. Ympärillä maailma muuttuu yhä enemmän luonnottomaksi oikeastaan kaikessa ja se ihmetyttää pienesti. Viimeisinä vuosina työskennellessäni hoitajana, omat arvoni alkoivat näyttäytyä kovin ristiriitaisina myös työssä.

Onneksi uuden ammatin arvopohja vastaa paremmin tähänkin aiemmin kokemaani ristiriitaan ja selvästi huomaan vaikutukset itsessäni. Energiaa vapautuu ja jaksan aiempaa paremmin toteuttaa omia luovia taipumuksianikin ja myöhemmin opintojen edetessä sama luovuus saa kukkia myös työelämän puolella.

Väärässä kaupassa

Joskus sitä erehtyy väärään jonoon kaupan kassalla, ehkä?

Harvoin närkästyn. Yleensä minua vain huvittaa ihmisten käytös, mikäli se kovin poikkeaa tavanomaisesta.

Pikaisesti tehdyt ostokset jättimarketissa, pieni kori käsivarsilla ja vain tarpeellinen seuraaville päiville.

Kansio, se oli nyt se tärkein asia muistettavaksi. Paljon olisi koneella tietoja, mutten selviäisi ilman paperia ja kynää lähiopetuspäivistäni. Se löytyi ihan pienellä etsimisellä.

Sitten niihin ruoka-asioihin, niin…Hevi-osastolta sitruunaa ja avokadoa, pussi valmista raastetta. Sitten etsimään piimää, koiralle. Sen täytyy ehdottomasti olla lakton. Maitoa? Ei, sitä on kotona riittävästi. Ai niin, kermaviiliä raasteen kanssa, ja jos löytyisi niitä kasvispullia, kun ollaan täällä tietyssä kaupassa, missä niitä yleensä aina on? Missähän se kasvispullien hyllyväli nyt olikaan? Muksulle vaihteeksi hänen omavalintainen iltapala, joka oli tällä erää jokin kääre täytteellä. Niitä tiettyjä leipiä ei enää ollut, mutta hienosti sieti pettymyksen.

Melkein törmäämme äitiin, joka marmattaa lapselleen siitä, kuinka tämä aina viitsiikiin käyttäytyä, kuin viisi-vuotias. Lapsi oli arvioilta noin seitsemän vanha ja väitti jotakin vastaan, kunnes olimme kuulomatkan ulottumattomissa ja jäi kuulematta, miten asia ratkesi loppupeleissä. ”Mutta kun äiti….” Lapseni naurahti kuullessaan äidin sanat, ja minun oli pakko kysyä, kuulostiko jotenkin tutulta tuo lause ”Kuinka sinä aina viitsitkin käyttäytyä, kuin viisi -vuotias pikkupoika?!” Taisin itsekin aikoinaan syyllistyä samaan ja ihan hyviä lapsia jokaisesta on kuitenkin tullut.

Maailma ei kaadu haluamisiin, vaan onpahan jotakin mitä odottaa jatkossa ja pettymyksien sietokyky ja kärsivällisyys jatkavat nousuaan. Jatkamme matkaa hakemaan huomiset tortilla-ainekset sekä ketsupin. Huomaan näköni hämärtyneen, kun yritän lukea heinz-pullon kyljestä ainesosia. Kai se (kin) on kohta otettava asiaksi ja varailla aikaa lasien uusimiseen/hankintaan. Huomautan siinä ketsuppihyllyllä muksulle sinapista, nyt voisi valita haluamansa. Mukaan tarttuu oikeanlainen sinappi, kun meillä on ihan liian pitkään ollut jääkaapissa vain vääränlaista sinappia.

Ihmettelen kaupan valtavien hyllyjen väliköissä puikkelehtivaa nuortani, joka suunnistaa tottuneesti ja varsin tietävästi juuri oikeille paikoille minun vielä miettiessä, pitäisikö kääntyä tuonne, vai tuonne, vai jatkaa suoraan ja sitten vasta kääntyä? Huomaamattomasti lapseni tönäisee minut useamman kerran oikeasta käytävän päädystä oikeaan hyllyvälikköön ja en malta olla miettimättä, vaivaavo minua kenties dementia?

Ei vaivaa, olen vältellyt kyseistä kauppaa hyvin pitkään ,erityisesti ruoka-ostojen hankintaa ajatellen. Olen ollut itselleni armollinen, ja en ole kiusannut itseäni käymällä tässä kyseisessä kaupassa ruoka-ostoilla.

Syitä on monia ja muistan ne syyt aina siinä kohtaa, kun joku aloittaa hyökkäyksen kauppakärryillen minua kohti, muutama vauva,-taapero aloittaa sen huutoitkukonsertttinsa, taikka ihmismassat mainaavat kulkea kolme,-neljä vierekkäin ja kymmenen peräkkäin, kukin omissa ostosmaailmoissaan miettien ruokaansa.

Vihoviimeisenä kaupasta lähtevät ne omat äänet, hurina ja tasainen sirinä. Kolinaa silloin tällöin, valot häikäisevät silmiä ja nykyisin myös lattia on vaarallisen liukas kaakelilattia. Olen jokainen kerta käydessäni meinannut liukastua johonkin märkään kohtaan heittää nurin. Ja ne kävelymatkat suuressa jättimarketissa, ne vastaavat yhtä koiran kanssa heitettyä lenkkiä.

Suuressa marketissa on keskimääräistä enemmän eri tunteen pauloissa kiemurtelevia ihmisiä ja inhoan ylikaiken sitä, kun niitä tunnejuttuja tarttuu minuunkin. Harvoin tulen iloisena kaupasta ulos, ja yleensä olen hermoromahduksen partaalla päästessäni kotiin.

Tähän ikään mennessä en ole oppinut suojaamaan itseäni näkymättömiltä hyökkäyksiltä, ankeuttajilta jotka pörräilevät tarraten kiinni hetimiten, kun tilaisuus siihen koittaa. Kunnon lääkitys ehkä voisi auttaa asiaa pääsemään kaupasta ulos jotenkuten yhtä onnellisena, kuin sinne mennessäkin?

Valitsin kassan jossa oli vain yksi perhe ennen meitä laittamassa hihnalle viimeisiä ostoksiaan kärrystään. Odottelin kohteliaasti ja välimatkaa pitääkseni hihnan tyhjentymistä ja aloin lappamaan hitaasti pieniä ostoksiamme hihnalle. Kaupan kassahenkilöllä ei ollut mikään edellisten kanssa, hän jutteli siinä leppoisaan tahtiin samalla, kun viivakoodi lauloi iloisesti ja viimein sai perhe ostoksensa maksettua ja pakattuakin.

Kassan alkupään hihnasto oli täyttynyt meidän ostoksista ja odottelin vielä, että hihna liikkuisi hieman eteenpäin, jotta voisin sen kapulan mahduttaa merkiksi minun ostoksistani. Seisoskelin paikoillani ja kauhukseni peräämme oli saapunut ostoskärryistä tehty laiva, keinuen niitä ostoja ,kuin myös lapsia pullisteli siellä täällä laivassa sekä ympärillä. Kapteenina laivalle oli väsynyt äippä, joka pelästytti minut hyvin heittämällä ostoksiaan hihnalle niin, että pauke vain kävi. Suljin korvani, sillä en tahtonut kuulla hänen manauksiaan sen enempää ja vain mielessäni harmittelin omaa saamattomuuttani puheen tuottamiseni suhteen.

Olisin halunnut niin kovin sanoa tuolle naiselle, ettei paiskoisi niitä tavaroitaan siihen hihnalle, tai vähintäänkin hän odottaisi omaa vuoroaan, jotta hihnalle tulee enemmän tilaa hänen ostoksilleen. Siirryin siitä sitten askeleen edemmäs, kohti maksupäätettä ja vilautin asiakasetukorttia, ja hitto sentään. Tavaroiden paiskonta oli tarttunut kassaihmiseenkin. Hän heitti kansioni piippauslaitteessa käytettyään sellaisella voimalla, että minun olisi tehnyt mieli heittää kansio takaisin hänen kasvoilleen, ja minä vain hymyilin kiltisti ja autoin muksua pakkaamaan ostoksia oikeassa järjestyksessä kassiin. Maksoin ostokset ja pakenin paikalta.

Tunteet ikäänkuin tarttuvat, huomaamatta ja hyvänkin päivän voi pilata käymällä ihan tavallisessa jättisupermarketissa. Ihmiset, nuo merkilliset olennot, jotka keskenkasvuisina ja kömpelöina itseni mukaan lukien opettelevat arjesta selviytymistä ja aina on jokin vaihe meneillään. Aina on jokin kriisi, draama, ikäkausi tai ihan vain asenne-koska voin.

Tänäänkään en nähnyt hymyileviä ihmisiä? Missä he ovat? Eivät he ole ainakaan hypermarketissa illalla klo kuusi? Tai en tiedä. Olen joskus kuullut sanonnan, jonka mukaan ”kyllä se sinunkin hymysi vielä hyytyy jonain päivänä”….

Vilkasta arkea

Lajittelun uusi tuleminen, vihdoin

Tervetuloa syksy


Arki alkaa

Kesä on meillä mennyt pihalla ulkohommissa. Terassi on valmistunut aitojen osalta ja eilen taisi olla viimeiset maalaukset meidän pihan osalta. Itse olen siirrellyt ja istuttanut kasveja uusille paikoille, hitaasti mutta varmasti ja tehnyt tilaa oleskelulle. Seinän vierusta on nyt näkyvillä ja seuraavana suunnitelmissa on tasoittaa ja hiekoittaa kivilaatoille pohjaa. Kalusteiden hankinta jää todennäköisesti ensikesään, ainakin näillä näkymin.

Jälleen olen saanut etsiä ja kantaa erikokoisia kiviä seinän viereen sekä asetella niitä sitten paikoilleen. Hassua sinällään, että tämä on jo kolmas koti, johon teen saman työn.

Kohta pääsen miettimään lyhtyjen paikkaa pihalla, iltojen hämärtyessä kynttilät tuovat tunnelmaansa ja meille on nyt siunaantunut useampi iso lyhty, joista riittää pari myös pihalle.

Odotan syksyä, sateita ja harmautta. Odotan, että voin käpertyä vilttiin, juoda kupillisia höyryävää teetä katsellen kynttilöistä liekehtivää tunnelmaa, loimuavaa valoa. Odotan vaikutelmia, joihin syksy minut kietoo kaiken keskellä. Odotan kirpeitä aamuja, punaisia auringonlaskuja. Sateita, pimeyttä. Syksy on aina vaan se minun aikani.

Ensimmäinen syksy täysin uudessa ympäristössä ja kaikki vuodenajat tuntuvat uudelta lähtiessä ulos koiran kanssa lenkille. Kohta kulunut puoli vuotta muutosta ja elämä uudessa kodissa on pikkuhiljaa muotoutunut uomiinsa.

Niin, millaista onkaan asua vanhassa talossa? Yksi tekijä, mistä olen suunnattoman kiitollinen, on hiljaisuus sisällä. Se, ettei ulkomaailman äänet pääse häiritsemään, on ehkä omalle rauhalle se suurin asia. Poikkeuksen tekee sateen ropina ikkunoihin sekä kovalla tuulella pienoinen humina, joka luo kodin tuntua myös sateisiin päiviin.

Lattiat narisevat kodikkaasti, joka huoneessa on muutama kohta, joiden alla askeleista kuuluu ääni. Lattian narina paljastaa kaikenlaiset liikkujat sisällä. Huoneesta toiseen ei voi huudella, koska ääni häviää matkalla ja onkin mentävä kasvokkain jutulle, mikäli haluaa saada asiansa kuulluksi.

Ulko-ovesta ei voi saapua huomaamattomasti, mikä onkin ihan hyvä juttu. Ovi pitää oman metallisen kolahduksensa avautuessaan ja olen ripustanut oveen myöskin vienoäänisen tuulikellon, joka ilmoittaa jonkun saapumisesta/lähtemisestä. Muutoin äänimaailma sisällä on olematon.

Vanhassa talossa on siis tunnelmansa, ja talvella totesimme paksujen verhojen olevan tarpeelliset ikkunoissa, ne pitävät melkoisen hyvin ikkunan rakosista puhaltelevan ilman.

Tykästyin ikkunoihin ja leveisiin ikkunalautoihin heti käytyämme tutustumassa ensimmäisen kerran tähän vanhaan taloon. Niin kauan kuin muistan, olen haaveillut paksuista seinistä, pienistä ikkunasyvennyksistä sekä ennenkaikkea tilavista ja valoisista huoneista.

Olen kiitollinen siitä, miten oma toiveeni toteutui kaikessa tarpeellisessa tämän uuden asunnon myötä. Oma sisäänkäynti helpottaa elämää koiran kanssa, eteinen on vanhaan tapaan tilava ja ihan toista mallia, kuin aiemmissa kodeissa.

Toiveenani oli myös vähäinen naapurien määrä ja sekin toteutui. On aivan ihanaa elää tarvitsematta kohdata ketään, jos ei itse niin halua.

Arki alkaa koulujen alkamisen myötä meilläkin. Kesä on ollut tekemisen täyteinen ja puuhaa riittää vielä pitkälle syksyyn tuossa pihalla. Myöhemmin syksyn kuluessa toivon pääseväni sisällä sisustuksen kimppuun, joka menee pikkuhiljaa uusiksi oikeastaan kaikkien huonekalujen osalta, vastaamaan paremmin ympäröivää tilaa ja tarvetta.

Toki perhekoko on jälleen pienentynyt yhdellä, toiseksi nuorimman muutettua omilleen asumaan ja siinäkin on omat haasteensa minulle äitinä, kun elämää ei tarvitse enää suunnitella ja järjestellä suurperheen tarpeita vastaavaksi . Huomaan meinaan edelleen miettiväni kotia ja muuta arjen asiaa niin, että kotona olisi edelleen paljon enemmän ihmisiä asumassa.

Lämpöisiä loppukesän kelejä toivon jokaiselle!

Lomailua

Arkeen tuli edellisellä viikolla pieni kaivattu tauko, miniloman merkeissä tyttäreni ja hänen miehensä luona. Meidät oli kutsuttu jo hyvissä ajoin talvella juhlistamaan kihlajaisia heidän kanssaan.

Menomatkaa pohjoiseen sulostutti pienen pieni, rohkea pentunen, nukkuen suurimman osan aikaa omassa laatikossaan ja matkaa taitettiin pienen ehdoilla pysähtyen parin tunnin välein jaloittelemaan. Oma koiruutemme on tottunut pitkän matkantaittaja ja rauhallisesti pötkötteli omassa paikassaan auton takaosassa jaloitellen hänkin aina, kun auto pysähtyi.

Ajomatkat sujuivat ruuhkitta ja minun ei tällä kertaa tarvinnut ajaa kilometriäkään koko aikana, mikä on hyvin poikkeuksellista ajatellen elämääni. Olen aina ollut ratin takana ja nyt sain keskittyä ohi vilahtaviin maisemiin, ohjeiden jakamiseen ja vain pelkkään olemiseen. Yllättävän vaikeaa oli keskittyä pelkkään istumiseen..

Perillä vastassa olikin suolainen, lämmin ja kostea meri-ilma, joka vaihtui lähtöpäivän myrskyävän tuuliseen kylmyyteen päivien edetessä. Meren rannalla tuuli oikein ujelsi, ulisi suorastaan ja vaikka yleensä pidänkin myrskyävästä kelistä, tuulesta niin, nyt meni jopa itsellä hieman yli kokemus luonnon raivoisasta puolesta.

Pieni irtiotto tulikin meille kaikille tarpeeseen ja huomata, että on mukava lähteä ja mukava tulla kotiinkin. Meillä jatkuu pihapuuhat aidanteon ja terassin merkeissä. Hieman suunnittelua, mitä/millaisia istuimia terassille tulee, sekä mitä muuta mahdollisesti hankitaan katoksen lisäksi? Onneksi en luopunut muuton yhteydessä parvekkeen kalusteista, nyt niistä saa mukavan lisän pihalle.

Niin, ja pääsen tosiaan istutuksien siirtohommiin, osan kasveista siirrän aidan ulkopuolelle kasvamaan ja vihdoinkin saan myös ne kauan haaveilemani sireenipuskat ilostuttamaan elämää omalle pihalle.

Lämpöisiä kesän päiviä jokaiselle!

Tapahtumia yhdelle viikolle