Viikonloppuna vietettiin pienimuotoisesti pojan pitämättömät synttärit sekä samalla uuden kodin tupaantuliaiset.
Juhlia juhlimme todella harvoin, ja nyt olikin ihan kiva järjestää kakkukekkerit. Parasta kai jokaisen mielestä oli ne tarjottavat? Leipäkakkua, kermakakkua, suolaisia piiraita ja muffineja tuli tehtyä runsaasti niin, että varmasti jokainen kehtaa ottaa enemmän, kuin sen yhden pienen siivun ja lisää kanssa. Kaupasta valmiita pipareita, karkkia ja limsaa yms.
Voi olla, en lupaa kylläkään, mutta (ehkä) voisimme järjestää juhlia useamminkin? Leipominen ei tuottanut tuskaa, eikä sen koommin muutkaan järjestelyt aiheuttaneet suurta päänvaivaa tällä kertaa.
Juhlien jälkeen iltaa meille jäi viettämään poikanen, odottelemaan iltavuorosta saapuvaa äitiään ja meno rauhoittui kaikilla; sohvalle viltin alle, töllön ääreen, koiraohjelman pariin.
Illan jo hämärtyessä tajusin ulos katsoessa, etten ole nähnyt kotoa käsin auringonlaskua ainakaan kymmeneen vuoteen ja nyt saan siitäkin ilosta jälleen nauttia. Auringonpaistetta ja valoisuutta on tiedossa enemmänkin, verrattuna entiseen vuoren varjossa eloon.
Viikko on alkanut aurinkoisilla ilmoilla ja lievällä kiireellä minun hoidellessa erinäisiä juoksevia asioita ja paperitöitä kuntoon. Olen saanut soitella ja jutustella enemmänkin näiden parin päivän aikana ja hieman liioitellen ihan kuin koko vuoden edestä olisin jälleen puhunut. Sain positiivisia uutisia omaan tulevaisuuteen nähden ja niistä joskus myöhemmin sitten. Hurjan meneväksi on tämä viikko muuttunut kylläkin, osaltaan liittyen niihin tulevaisuuden juttuihin.
Eikä siinä vielä kaikki, vointi jatkaa kohentumistaan ja aamuisella lenkillä lähes juoksin ylämäet, ilman hengästymistä tai puuskutusta. Pitkä, jyrkkä nousu meni samoin, kuin tasamaata kulkiessa ja ehkä hieman järkytyin omasta hyvästä olosta mäen päällä. Jalkoihin ei ottanut kipeää, kuten ennen ja lihakset eivät väsyneet. Matkaa taitoin jälleen koiran kanssa sen reilun viisi kilometriä, ja kotiin päästyä en kaatunut raatona sänkyyn, vaan jatkoin muuta puuhastelua. Hyvä minä!
Mahdollisimman mukavaa viikkoa kaikille teille lukijoille!
On jännä miettiä, miten elämä jakautuu asioihin ennen jotakin ja sitten jälkeen jonkin asian/tapahtuman. Itselläni näitä tilanteita on kertynyt jonkin verran tähän ikään mennessä. Ennen eroa ja eron jälkeen, ennen leikkausta ja sen jälkeen nyt joitakin mainitakseni.
Viimeisin virstanpylväs itselläni on reilun kuukauden takainen muutto ja jälleen on asioita, mitkä elämässäni jakautuvat ennen muuttoa/muuton jälkeen. Terveyteni ja oman voinnin kohentuminen on yksi sellainen merkittävä asia. Taidan tätä asiaa nyt kirjoittaa kyllästymiseen asti, mutta se on oikeasti todella suuri positiivinen muutos ja kaikella kiitollisuudella jaksan asiaa ajatella itsekseni.
Ennen muuttoa olotilani oli hyvin nuutunut, nihkeä ja voimaton kaikkeen elämiseen. Pääni sain pidettyä kasassa tietoisella aivopesulla positiivisen kautta sekä ymmärrettyäni viimein, etten voisi vaikuttaa mihinkään muuhun, kuin omaan asenteeseen. Ja sillä asenteella sinnittelinkin viimeiset pari vuotta.
Oli erittäin hyvä aikanaan, etten alkanut pienessä paniikissa etsimään ja mahdollisesti muuttamaan johonkin väliaikaiseen asuntoon, (tosin ei ollut kyllä voimiakaan) saati, että ajatus olisi kulkenut sillätavoin normaalisti. Mutta, että siis en toiminut pelosta, taikka paniikista käsin harkitsemattomasti ja myöhemmin katuen äkkipikaisia päätöksiä.
Maltoin odottaa. Rauhassa ja ikäänkuin hyväksyen olemassaolevan tilanteen ja eläen sen mukaisesti. Toimin vasta, kun hetki oli omasta mielestä oikea ja tuleva koti tuntuisi oikeasti omalta. Luotin intuitioon ja se todella kannatti. Useamman vuoden siis tavallaan odotin uuden kodin ilmaantumista elämääni ja se todella kannatti, kaikin puolin olen iloinen ja tyytyväinen nyt.
On ihan uskomatonta, miten jokainen hetki kotona ja kotiin saapuessa ja jopa aamulla herätessä, saattaa tuntua pieneltä ihmeeltä. Enää minun ei tarvitse katsella kaihoisasti toisten koteja pohtien samalla, miltä elämä tuntuisi jossakin muualla. Elämä tuntuu nyt oikein hyvältä, kotona. Vihdoin ja viimein!
Virkistyminen lisääntyy näköjään päivä päivältä. Lähteminen on helppoa, liikkuminen ja muut kodin toimet ovat helppoja ja eivät enää vaadi tähtitieteellisiä voimanponnistuksia. Päiväunet on jääneet historiaan. Yritin äskettäin käydä päivätorkuille, kuten ennenkin lapsenlapsen ollessa hoitopäivällä meillä ja huomasin, etten tarvitse parin tunnin päiväunia. Nousin ylös keittiöön touhuamaan tiskien pariin odotellen samalla pikkuisen heräämistä. Jaksaminen on kertakaikkiaan parantunut ja saman huomaan lenkillä ollessa myös. Ylämäet sujuvat koko ajan paremmin ja rivakammin.
On mahtavaa huomata tervehtymistä, ennenkaikkea tuo väsyneisyyden vähentyminen tuntuu kaikkein parhaimmalta. Olen kaivannut niin pitkään terveempää olotilaa ja todellakin osaan olla hyvin kiitollinen tästä kaikesta.
Meilläpäin on ollut todella synkkiä, sumuisia päiviä, aurinkoa ei ole näkynyt aikoihin. Lumi ympäristössä on muuttunut märäksi mustaksi, nollakelien myötä myös tiet on hurjassa kunnossa, jäätä ja jään päällä vettä. Kaikkialla mustaa, likaisen ruskeaa. Ulkona on suorastaan rumaa, kuten niin usein ennenkin keväisin. Kaikki on kosteaa, ja harmaata, värit tuntuvat kadonneen plussakelien myötä.
Liikkuminen on vähän niinkuin arpapeliä, ja saa jännittää pysyykö sitä pystyssä seuraavalla askeleella. Metsässä tiiviiksi tallatut polut antavat periksi ja jalka uppoaa syvälle vetiseen lumihankeen. Olisi nyt saanut talven pakkaset jatkua muutaman viikon vielä.
Havahduin yhtenä hetkenä siihen, etten ole tässä kaikessa elämän tiimellyksessä ehtinyt pysähtyä omien tunteideni äärelle ollenkaan. Olen touhunnut koko ajan jotakin, ikäänkuin paennut mahdollisuutta pysähtymiseen ja olen vältellyt kohtaamasta itseäni. Toki tekemistä on ollut paljon sattuneesta syystä ja minun pitäisi jo pikkuhiljaa osata höllätä, etten ihan uupuisi pelkästä kotona touhuamisesta.
Mikä tunne on sellainen nyt, mitä en halua kohdata ja mikä haluaa välttämättä tulla kohdatuksi? Epävarmuus? Epätietoisuus? Jokin negatiivinen tunne se kuitenkin on, mikä pitäisi käsitellä ja kohdata.
Lenkillä ollessa vältän kokemasta mitään tunnetta, samoin kotosalla ollessa. Mitä siis pelkään? Kokemuksesta tiedän tunteideni olevan melko voimakkaitakin ja niiden läpi kulkeminen on raskasta. Pelkäänkö väsyväni kenties? Kurkkiiko masennuksen synkkä huntu jossakin?
Vai onko niin, että aavistelen muutoksia elämääni alitajuisesti ja mahdolliset muutokset saavat aikaan tiedostamatonta pelkoa? Ulkoinen keli ja muutto myös muistuttavat minua eräästä samankaltaisesta elämäntilanteesta vuosikymmeniä sitten. Silloinkin olin juuri muuttanut, kevät oli pitkä ja synkkä ja elämässä tapahtui siihen aikaan paljon, tai oikeastaan siitä keväästä kaikki suurempi ikävä vasta alkoi, kun tarkemmin asiaa mietin.
Nyt kuitenkin, elämässäni on asiat ihan eri mallilla, olosuhteet myös. Lapseni ovat aikuisia tai melkein ja itsekin saan nauttia mummona olemisesta. Tulevien muutosten myötä myös pienenpieni jännitys kuplii pintaan ja en tiedä, kuinka reagoisin siihen?
On erikoista ajatella, että istun tässä ja kirjoitan pohtien elettyä ja koettua. Mieleen hiipii väistämättäkin ajatus, siitä mitä lähtisin seuraavaksi tavoittelemaan? Ammatin vaihto siintää edessäpäin ja nyt minulla voimia pohtia sitäkin asiaa tarkemmin. Mitä haluan? Mihin riitän ja kykenen?
Iltapäivä on jo pitkällä, kello on yli neljän kirjoittaessani tätä ja valoisaa aikaa riittää vielä tunnin verran. Päivä on pidentynyt ja talven pimeys alkaa kadota. Kohta koittaa kevät, aurinkoiset maaliskuun kelit tuovat toivottavasti iloa ulkoiluun koiran kanssa ja pikkupakkanen pitäisi lumet vielä hetken maassa.
Elämässä on välillä kiireitäkin, jopa meillä ja kirjoittelu on hieman jäänyt taka-alalle. Jokunen viikko takaperin minusta tosiaan tuntui kaiken elämän ikäänkuin pysähtyneen niille sijoilleen. Nyt, kun mietin aikaa taaksepäin, elämä (ennen muuttoa) näkyy ikäänkuin unenomaisena, harsomaisena hengähdystaukona ja nyt on aika jälleen herätä tuosta horroksesta.
Edelleen, saapuessani kotiin ja avatessani ulko-ovet, hengähdän tyytyväisyyttä. Koti, vihdoinkin. Mitä pidempälle aikaa kuluu, niin sen paremmin huomaan esimerkiksi huonekaluissa muutostarpeita. Kiirus ei ole kuitenkaan, yksi asia kerrallaan ja ihan rauhassa miettien.
Keittiönpöytä eriparituoleineen on seuraavana uusintalistalla. Sitten olisi eteisen kalusteet ja viimeisenä olohuoneen puolella on myöskin tarvetta uudistaa kalustus sopimaan paremmin ympäristöönsä. Vain nuoren tyypin huoneen kalustus taitaa jäädä entiselleen.
Nuori kertoi pitävänsä uudesta huoneestaan, ja tuntui siellä viihtyvän näin äidinkin näkökulmasta. Verhojen uusimisen myötä muksu sai toivomansa mustat pimentävät verhot ja tulipa oikein tyylikkään näköinen kokonaisuus siitäkin ikkunasta. Nuoren huone jaetaan kahteen, joten itselleni saan ihan pienen tilan käyttööni ja ajattelin jonkinlaista vaatehuoneen ja harrastustilan yhdistelmää? Tyyppi hämmästytti äidin sanoillaan tuumaten, ettei tarvitse niin isoa tilaa itselleen ja ehdotti itse huoneen puolittamista. Mikäpä siinä, sopii oikein hyvin minullekin.
Kuinkahan osaisin käsitellä, kuvailla kodin tunnelmaa? Niitä asioita, mitkä tuovat sen kodin tunnun? Monet pienet ulkoiset seikat? Vaiko se oma hyvä olo kodin seinien sisällä? Molemmat varmaankin. Kylässä käyvät vanhemmat lapset alkuun ihmettelivät kodin valintaa, vaan nyt ovat jo ymmärtäneet valintani ja ilmeisesti ovat nähneet piristymiseni ja selkeän tervehtymisen ja innostukseni kodin parissa. Hieman jo pelkään, piristynkö jopa liikaa aiemman totaaliväsymisen vastapainoksi? Melkein kymmenen vuotta menikin taistellessa päivittäistä väsyä ja muita harmituksia vastaan.
Kodin tuntu tulee itselleni niin monesta seikasta ja se mikä puuttui edellisestä, löytyy ilmeisesti nyt uudesta. Kaikki on oikeastaan päinvastoin nyt, verrattuna entiseen. Ahtaus muuttui tilavaan tilaan ja mahdumme kaikki samaan paikkaan yhtäaikaa, varsinkin keittiöön. Vanhan kodin hämäryys ja valon puute ovat historiaa ja valo tulvii kotiin suurista ikkunoista. Ympäristö on vanhaa ja luonnon keskellä, mutta kuitenkin kaupungin palvelut on kävelymatkan päässä ja autoa ei tarvitse päästäkseen kauppaan tms.
Ehkä tuo fyysinen tila on se asia, mitä olen kaivannut kaikki nämä vuodet? Ehkä se on se tunnelma, mikä huokuu vanhoista ikkunanpuitteista ja seinistä? Narisevat lattiat? Ehkä se on se pieni täydellinen rosoisuus, mikä on kestänyt aikaa ja tulee kestämäänkin? Ehkä kodin tuntu tulee historian havinasta? Paksut, kiviseinät pitävät ulkomaailman loitolla ja kotona saa olla tietämättä äänistä ulkona, vain pisaroiden ja tuulen voi kuulla ikkunaan osuvien oksien kautta. Öisin kirkkaalla ilmalla näkyy jopa tähdet ikkunaan kurkistaessa ihan omasta sängystä käsin.
Mummoilu on lähtenyt muuton jälkeen pikkuhiljaa sujumaan sekin. Muuton tiimellyksessä en oikein ehtinyt keskittyä, kun muuttokaaosta piti olla selvittämässä ja tavaroita laitella paikoilleen. Ihanaa, kun keittiössäkin on nyt tilaa lapsenlapsen omalle istuimelle, ja ei ole ahdasta ja näinollen myös vaaranpaikat on tilanahtauden vuoksi poissa. Lapsenlapsi saa liikkua vapaammin, ilman vaaraa jatkuvasta törmäämisestä/kompastumisesta johonkin ja koiran voin ”eristää” vartioimaan luutaan oven taakse.
Pikkuinen oli ensimmäistä kertaa yökylässä uudessa kodissa ja itsekin nautin eritavoin mummoilusta, kun moni elämää hankaloittanut este on poissa. Tiedättehän sen tunteen, kun koko ajan saa olla silmät selässäkin ja varoittelemassa ja muistuttelemassa ja vahtimassa kaikkea tekemistä, koska vaaranpaikkoja on näkyvillä liikaa. Nyt uudessa kodissa meno on rennompaa myös mummoilun kannalta ja minun ei tarvitse jatkuvasti vahtia jokaista askelta silmä tarkkana, vaan voin toisen antaa kulkea leikkien mukaisesti. Ulkoilimme uudessa metsässä, jossa lumikökköjen heittely mäkeä alas viihdytti pitkään ja polkua pitkin kävelykin sujui hyvin. Tällä hetkellä kaikenlaiset kepit ovat se juttu ja niitä pitikin keräillä kourallinen mukaan otettavaksi.
Vielä on joitakin juttuja ratkaistavana kodin säilytyksen suhteen, ja sen vuoksi osa tavaroista on laatikoissaan odottamassa omaa paikkaansa. En vain jotenkin jaksa enää hötkyillä ja ajan kanssa löydän ne parhaimmat ratkaisut asiaan, kuin asiaan. Edelleen, kiire ei ole minnekään. Tein väliaikaisia säilytyslaatikoita päällystämällä paperilla muutossa käytettyjä pahvilaatikoita ja oma silmä kestää näin paremmin katsella niitä laatikoita kaapin päällä.
Tämä kuluva vuosi taitaakin olla eräänlainen vanhasta irtipäästämisen teemavuosi ja on aika alkaa sulkea ovia enemmänkin takana, jotta uudet ovet voivat avautua jossakin toisaalla. Aamuisella lenkillä tajusin, että olen vähän kuin jumissa myös ammatillisen olemukseni kanssa ja en pääse asiassa eteenpäin, ennenkuin olen jättänyt hyvästit vanhalle identiteetilleni hoitajana.
Sisäilma; asia mitä ei tule ajatelleeksi, mikäli se on kunnossa. Sisäilma, asia mihin ei monikaan tarpeeksi kiinnitä huomiotaan, paitsi sitten, kun on jo vähän liian myöhäistä?
Mitä sitten, jos ja kun sisäilma saa sairaaksi? Sitähän ei voi myöntää ainakaan ensimmäisenä vaihtoehtona. Ei yleensä edes viimeisenä. Kodin vaihto hyvässä lykyssä parantaa, ajan kanssa?
Omalla kohdalla aloin epäillä todenteolla kodin sisäilmaa, kun lääkärin vastaanotolla asia tuli puheeksi muutamia vuosia sitten. Kaikki oireeni täsmäävät myöskin altistumiseen huonolle sisäilmalle ja asiaan olen saanut lievää vahvistusta vajaan kuukauden ajalta uudessa kodissa.
Miesystävä totesi aamusella, että hänen krooninen nuhansa on alkanut helpottaa myöskin. Ja voin sanoa ärsyyntyneeni vuosien saatossa useampaan kertaan hänen jatkuvaan pieneen ”flunssaansa”.
Olisiko huonolla sisäilmalla voinut olla osasyy molempien vakaviin sairastumisiin? Ihan törkeään väsymiseen kaikilla perheenjäsenillä ja lukuisilla muilla omituisilla oireilla?
Oma olotilani on nyt erikoisen hyvä positiivisella tavoin. Herään aamuisin aiempaa virkeämpänä, ja en ole kovin jumissa (pää mukaan lukien) heti aamusta. Olen jaksanut elää kokonaisia päiviä ilman pakottavaa päiväunien tarvetta ja jaksan entistä virkeämmin touhuta kaikenlaista.
Aiemmin yksi yksittäinen asia/tekeminen päivässä on vienyt voimat ihan kokonaan ja olen joutunut kovasti pähkäilemään, ja arpomaan mitä ja milloin teen, etten väsy liikaa ja joudu petiin useammaksi päiväksi. Nyt saan tehtyä useampia asioita yhdessä päivässä, jopa niitä raskaampia asioita, mitkä olen joutunut teettämään jo pitkään muilla. Eilen ravistelin mattoja illalla, mikä on todella epätavallista minulle, vielä pitkän päivän päätteeksi.
Jaksan tällä hetkellä ulkoilla koiran kanssa, enemmän kuin aikoihin, lenkkimatkat on pidentyneet ja vauhtikin on kasvanut. Kävellessä paineen tunne hengitysteissä on kadonnut jotenkin mystisesti ja tunnen miten happi kulkee keuhkoihin. Aiemmin pienikin ylämäen tapainen on saanut minut hiljentämään vauhtia reippaasti ja nyt mäkinen kävely ei tuota suuremmin vaikeuksia.
Yskä on myös kadonnut, kun vielä hetki sitten yskin vähän väliä. Iltaisin yskä oli pahimmillaan ja häiritsi kaikkein eniten. Roskan tunne silmissä on myös poissa ja juuri ehdin ostaa uuden putelin kallista silmätippaa. Kaikenkattava väsymys ja uupumus sekä sellainen outo aivosumu ja kykenemättömyys ajatteluun tuntuvat katoavan jotenkin mystisesti.
Ulkoilin koiran kanssa, siihen päälle tein lumityöt ja siitä vielä uimaan pikkuisen ja äitinsä kanssa. Kotiin päästyä jaksoin vielä lähteä asioille; käymään vanhan mummon luona ja kävinpä vielä kaupassakin. Toki edellisen rupeaman jälkeen maistuikin hetken unet, vaan se hetki riitti palauttamaan voimat ja loppupäivä,-ilta meni edelleen kotitöitä tehdessä. Olen yhdessä päivässä tehnyt asioita, mihin aiemmin minulla on mennyt oikeasti koko viikko eli yksi asia per päivä. Olo on tällä hetkellä melkoisen epäuskoinen, koska en meinaa millään uskoa virkeyteni palaavan takaisin! Onko minussa vielä virtaa, kuten aikoinaan?
Kaikkeen tottuu, keho on ihmeellinen sopeutuja. Asiat muuttuvat tavanomaisiksi, normaaleiksi omassa elämässä ja niihin ei osaa enää kiinnittää huomiotaan. Edellinen pätee muuten ihan kaikkeen/kaikkiin asioihin elämässä ja vasta sivullisen kommentointi saattaa herättää, taikka laittaa puolustuskannalle ? Eihän nyt minulla, eihän nyt meillä voi olla…..
Toinen ääripää voisi olla liian voimakas reagointi asioihin; syyttely, syyllisten etsintä, oikeutuksen hakeminen jne. kantamatta omaa vastuuta ja toimia asioiden eteen?
Itse en oikeastaan reagoinut sen kummemmin epäilykseen huonosta sisäilmasta. Toiveeni hyvän sisäilman suhteen olikin pelkkä tuuleen kuiskattu ajatus. Muuttaessa aikoinaan aavistelin ja toivoin aavistuksen olevan vain omaa mielikuvitusta, kuten niin monesti vuosien aikana myöhemminkin. Olisiko minun pitänyt vaatia tutkimuksia? Olisko pitänyt aiemmin ymmärtää muuttaa pois? Juu, kyllä mutta… Käytännössä ja elämässä asiat eivät mene aina niinkuin itse haluaisi?
Sairastuin hyvin vakavasti ja kaikki energia on mennyt pääosin toipumiseen useammasta sairaudesta, jotka kaikki tuntuivat hyökyvän päälle yksi kerrallaan. Suurin osa oireista rytmihäiriöitä myöden on ollut mahdollisesti huonon sisäilman aiheuttamaa ? Miehen vakava sairaus saattaa sekin olla seurausta? En tiedä, kukaan ei tiedä varmaksi ja kirjoitus on vain omaa pohdintaani asian vierestä, omien kokemusten kautta.
Väsymiseni oli aivan jäätävää, ihan tolkutonta, kuten myös se, ettei ajatus kulkenut sen enempää, kuin yhden asian kerrallaan. Toki asiaan vaikutti myös työssä tapahtunut uupuminen ja ne sairaudet, mutta kuitenkin. Taisi olla olo monien asioiden summa?
Voi olla, että kuvittelen, mutta koirakin on pirteämpi ja jaksavampi liikkumaan? Miesystävä on ehkä virkeämpi myös?
Viimeiset pari vuotta minulla oli tapana, sään niin salliessa, pitää ikkunaa/ovea auki, jotta ilma kulki paremmin, kun tuntui kotona ollessa siltä, kuin happi loppuisi ja ilma ei kiertäisi ollenkaan asunnossa. Nyt uudessa kodissa jo pelkkä painovoimainen ilmakierto toimii erinomaisesti ja tämän sain huomata puhdistaessani liesituuletinta, joka luonnollisesti oli poissa päältä ja ilmaa kulki itsestäänkin pihalle. Arvostan suuresti tätä uuden asunnon selvästi terveellistä sisäilman laatua. Olen hyvin kiitollinen elämässäni tapahtuneesta positiivisesta ja toivotusta muutoksesta kodin suhteen.
Niin, olisiko auttanut valittaa vuokranantajalle/isännöitsijälle jatkuvasti ja pahimmillaan aiheuttaa lisää stressiä niin omalle perheelle, kuin muillekin? Mitä kukaan olisi asialle voinut tehdä? Ilmanvaihtoa oli tietojeni mukaan tutkittu ja se siitä. Ilmanvaihto toimi kuulemma normaalisti ja siihen oli luottaminen.
Asuntoon oli parikymmentä vuotta sitten tehty ”kylpyhuoneremontti”, joka oli ilmeisesti vain kosteusvaurion peittelyä, koska tämä ”uusi” lattiamatto jaksoi vaihtaa väriään laajentuen tasaiseen tahtiin ja tästä kävi huoltomies alkuvuosina tekemässä kosteusmittauksen, ja tulos oli selvä; kosteutta oli runsaasti maton alla, muttei tämä toimenpide johtanut mihinkään toimenpiteisiin. Mainitsin myös kyseiselle huoltomiehelle kylpyhuoneen omituisesta hajusta, ja hän tuumasi ykskantaan, että parikymmentä vuotta sitten uusittu muovimatto haisee vielä uutuuttaan. Onhan se luotettava siihen, mitä sanotaan.
Kalusteiden, ja muiden kodin asioiden uusiminen on nyt muutoinkin ajankohtaista, joten minua ei harmita luopua vanhassa kodissa olleista jutuista. Suurin osa tavaroista on täysin väärän kokoista, väärän väristä ja epäsopivaa nykyiseen ympäristöönsä.
Työtä kotona riittää rauhallisen ja onnistuneen muuton jälkeen; ennenkuin kaikki tavarat löytävät omille paikoilleen. Päivät sujahtavat niin nopeaan ohitse, etten perässä pysy.
Vanha asunto on tyhjä ja siivottu. Kun viimeisen kerran eteisestä katselin kätteni jälkiä, totesin miten olisikaan ollut mukava aikoinaan muuttaa yhtä siistiin kotiin? Aikoinaan siivosin pelkästään pintoja viikon verran, ennenkuin pääsin edes purkamaan muuttolaatikoita ja harmitus oli voimakasta. Syksyllä sain viimein kodin siihen kuntoon, että minusta tuntui valmiilta ja muuttohan siitäkin seurasi. Niin oli myös sitä edellisessä kodissa; heti muutin pois, kun sain kodin ns. valmiiksi.
Kannatti pakata moni asia muoviin ja kääriä tiiviisti pakettiin sohvaa/patjoja myöten. Nyt ei harmita, ettäkö olisi tullut jälkiä arkoihin materiaaleihin jne. Muovi suojasi ja antoi liikeltavuutta ja tässä muutossa jätesäkit kävivät tarpeettomiksi. Vain pikkutyynyt säkitin.
Eiköhän muuttojutut ala väistymään, jahka tässä pääsee kiinni siihen omaan rytmiin ja omiin normiarjen juttuihin. Tänään olisi vuorossa eteisen laittaminen kuosiinsa, ja se onnistuu, mikäli en anna puuttuvan maton häiritä ajatustyötä. Eteisessä tulee olemaan koko lattiapinta-alan peittävä matto. Pienen pieni verhonpalanenkin olisi mukava löytää, tai itseasiassa kaksi oven ikkunan suojaksi.
Puuhaa siis riittää pitkälle tulevaan ja ainakin nyt minusta tuntuu, että kodin sisäilmaongelmat ovat poissa. Tämä näkyy aamujen helpottumisena monin tavoin jo nyt, sekä lenkillä askel on oikeasti kevyempi. Sellainen raskas ja tunkkainen olo häviää näköjään ja jännityksellä odotan, kuinka paljon paremmaksi olo tästä vielä kohenee. Nyt ei lastenkaan tarvitse nukahtaa paikoilleen kahden tunnin kotonaolon jälkeen.
Jäät mieleemme monessa. Maisemat ikkunoissa, vaihtuva vuodenaikataulu milloin keltaisena, milloin luminen vuoristo, kesän varjoisat sävyt. Ymmärrän, miksi korpisana on alueella niin voimakkaana läsnä näiden vuosien jälkeen. Tänne vanhaan kotiin ei paista aurinko ja metsä on joskus ollut kovin tiheää ja vanhaa puustoa. Ympärillä on paljon vuoria, maanpainanteita, luontoa. Olen kaivannut auringonlaskuja, ja jatkossa näen ne omasta ikkunastani.
Eläimet luonnossa, lintujen viserrys kesäisin.
Kiitos vanhalle kodille, olet tehtäväsi tehnyt näiden vuosien aikana ja nyt on tullut aika vaihtaa maisemia. Annoit kokemuksen siitä, mitä en enää jatkossa kodissani toivo olevan. Kuntoilun kannalta portaikko sisällä on ihan ok, vaan kun selkä sanoo yhteistyösopimuksen irti, portaikosta muodostuukin päivittäinen selviytymistaistelu.
Kiitos kaikesta, vanha koti. Jotenkin minusta tuntuu, ettei jää ikävä. En koskaan tuntenut oloani kovin kotoisaksi täällä, ehkäpä seinien sisällä on liikaa asioita, joiden kanssa en tullut sinuiksi? Ehkäpä toivottomuus valtasi liikaa alaa mielessäni, toivottomuus kaiken rapistumisesta käsiin, ilman mahdollisuutta korjata tilannetta mitenkään? Loppusiivousta tekiessäni totesin, etten jää ollenkaan ikävöimään, en kokenut koskaan olevani kotona.
Kodilla on yllättävän suuri vaikutus kaikkeen elämään niin sisäisesti, kuin ulkoisestikin. Meille on ollut kovin hankalaa perheenä mahtua ylipäänsä vanhaan kotiin, keittiöön ei ole mahtunut kuin korkeintaan kaksi kerrallaan ja silloinkin on varmaa toinen toisiinsa törmäily ja jatkossa siitä ei ole pelkoa. Keittiössä mahtuu nyt touhuamaan useampi kerrallaan.
Jatkossa voimme liikkua kotona ilman jatkuvaa törmäilyä seiniin, kulmiin, huonekaluihin. Ei tarvitse väistää, kun kaksi on samassa tilassa. On hassua ajatella muuttavansa pienempään kotiin, mutta kuitenkin käytännössä suurempaan. Uudessa kodissa on näin ollen paljon turvallisempaa liikkua. Ja sitä liikkumisen turvallisuutta ihminen tarvitsee vanhetessaan.
Niin tosiaan, enemmän voisin kirjoittaa siitä, mitä en jää kaipaamaan sinusta vanha asunto, vaan sitä en tee. Kiitän ja se on siinä sitten.
Elämänlaatuun ja hyvinvointiin seinät ympärillä, siis koti missä oleskelee suuren osan ajasta, vaikuttaa ratkaisevasti. Sisustuksella voi jonkin verran vaikuttaa siihen, mitä silmä näkee ja tuulettamisella voi vaikuttaa siihen, miten ilma vaihtuu jos vaihtuu. Monia asioita olisi pitänyt tarkistaa ennenkuin päätimme muuttaa vanhan kodin seinien sisäpuolelle ja jokapäiväiset harmitukset saivat melkein yliotteen elämästäni ihan vain kodissa olevien puutteiden ja epäkohtien muodossa. No, se siitä nyt sitten. Kiitos, vanha koti.
Hei vaan, uusi koti!
Ensimmäinen yö on takana uuden kodin seinien suojissa. Vaikka talo on vanha, se oli yllättävän hiljainen yöaikaan ja johtuiko peräti suuren suuresta väsymyksestä, ettei yöllä mitkään äänet herättäneet? Voisi sanoa, etten ole aikoihin nukkunut niin hyvin koko yötä, kuin mitä ensimmäisenä yönä uudessa kodissa.
Touhua on riittänyt ja riittää vielä pitkäksi aikaa tavaroiden paikoilleen saattamisen myötä. Kaaos kotona on hyvä sana kuvaamaan tilannetta, mikä juuri nyt vallitsee meillä. Siivoilen ja suunnittelen, ihan rauhassa. Tuntuu, kuin elämäni alkaisi aivan alusta ja niinhän se tavallaan sen tekeekin.
Uudessa kodissa on lukematon määrä positiivisia asioita. Luonto on lähellä tässäkin, pääsen koiran kanssa metsään ihan kotipihalta ja siinä riittää tutustumista pitkäksi aikaa molemmille. Ikkunanäkymät on luontoon, puihin. Sisäilma tuntuu olevan puhdasta ja ilma ainakin vaihtuu. Hankimme sisäilman puhdistimen uuteen kotiin ja se on jo toista viikkoa pöheltänyt menemään. Niin, ja en ole riittävän montaa kertaa vielä maininnutkaan tilan tunnusta, mikä nyt vallitsee kaaoksesta huolimatta.
Ps.Meille paistaa vihdoin aurinko sisälle! Mukavaa loppuviikkoa!
Maisemat on kotimetsässä hurjan kauniita. Olemme saaneet päivittäin nauttia -10asteen pikkupakkasesta lumen kuorruttamissa maastoissa. Jouluinen levollinen tunnelma valtaa mielen ihan väkisinkin näissä maisemissa.
Lumihangessa tarpoessa ja Uman hyppiessä hankeen elämä tuntuu siedettävältä. Ulkona unohtuu arki ja arjen pienet huolet, joista jouluinen stressi ottaa oman osansa. Näissä maisemissa pää tyhjenee tehokkaasti kaikesta ja mieli ikäänkuin nollautuu.
Uman luonne on kultaa, tässäkin kuvassa se kiltisti istahtaa odottamaan, että mamma saa asiansa hoidettua eli kuvat napattua puhelimeensa. Ihan kuin tämä koira ymmärtäisi, että olisi jotakin tärkeää meneillään? Hetkeä aiemmin vastaan polulla tuli kolme isohkoa koirakkoa, väistimme pensaikkoon, josta käsin Uma katseli ohittavia koiruuksia. Onneksi väistimme, koska yhden koira ei pysynyt omistajansa hallinnassa päästen turhan liki meitä. Hyökkäsi meitä päin, jos se kuvaisi parhaiten ohitustilannetta?
Onneksi Uman luonne on kiltti kaikinpuolin ja se ei reagoinut takaisin, vaan antoi ohituksen tapahtua ilman häiriötä, kuten yleensäkin hihnassa ollessa ei välitä muista, ellei saa lupaa.
”Joko hei mennään”? Nyt pitäisi jo liikkua eteenpäin!!! ”Noh, upotan kuonon lumihankeen ja nuuhkin jälkiä sitten”.
Kauempana oli jokin, mikä sai Uman mielenkiinnon heräämään? Peura, jänis, kettu? Susikin on nähty viimeksi syksyllä näissä maisemissa.
Metsäinen ympäristö on minulle tärkeä elementti. On todella luksusta, että pienen pieni pläntti metsää alkaa heti takapihalta ja erikseen ei tarvitse minnekään lähteä. Vaihtelevat maastot, joita kulkea koiran kanssa tuovat arkeen hyvää liikuntaa, raitista ulkoilmaa sekä mieli lepää ja hiljenee luonnossa, jossa kuuluu oikeastaan puiden kahina ja lintujen laulu. Joskus on taasen täysin hiljaista, kuten kuvassa, mikään ei liikkunut, ei pitänyt ääntä.
Koti on paikka, jossa vietetään aikaa, tehdään eri toimintoja ja pidetään yllä hyvinvointia. Ainakin noin yleisesti ajatellen. Koti on paikka, jossa pitäisi olla mahdollisuus voida hyvin, kaikinpuolin.
Itselleni on aina ollut tärkeää kodin hyvinvointia lisäävät toimet; Turvallinen ilmapiiri, seesteinen, selkeä ja siisti ympäristö. Tartun toimeen viimeistään siinä kohden, kun johonkin alkaa jatkuvasti kerääntyä jotakin. Tasot oikein houkuttelevat tavaratoita, kutsuvat ja huutavat tyhjänä päälleen kaikenlaista.
Olen selättänyt monia haasteita elämäni aikana ja yksi suurimmista on ollut kodin ja sen eri toimintojen selkiyttäminen sekä kaaoksen välttäminen, joka voisi olla mahdollinen seuraus ilman tietoista toimintaa kodin eteen. Järjestyksen vaihto auttaa hallitsemaan mahdollisia kaaoksen alkuja.
Haluni ja tarpeeni voida hyvin itselleni luontaisessa ympäristössä on ohjannut minua läpi elämän tekemään erilaisia ratkaisuja kodissani. Pienistä teoista on tullut osa automaattista rutiinia, joista kiinnipitäen sain monilapsisen perhearjen toimimaan jokseenkin sujuvasti ja ennenkaikkea ilman kaaosta.
Kaaos kotona olisi voinut ollakin vaihtoehtoinen tilanne kotona, olihan siihen lasten ollessa pieniä kaikki mahdollisuudet. Ja kaikki mahdollisuudet käytin kaaoksen taltuttamiseen ja niin monista tavoistani tuli osa arkea, joka toistui vuodesta toiseen.
Koti on siis paikka, jossa jokaisella jäsenellä on oikeus voida hyvin. Hyvinvointi lähtee aina omasta halusta sekä kyvystä ja tekemisistä hyvinvoinnin eteen. Jos kotosalla ahdistaa tai sinne ei ole mukava palata, voi miettiä miksi asia on niin ja pyrkiä tekemään muutoksia elämäänsä kodin kautta.
Vietämmehän kotona kuitenkin paljon aikaa, ja voisi jopa ajatella kodin olevan koko elämän siivouskomero, viihdekeskus, makuuhuone, ravintola, pesula jne. Kotiin pitää siis mahduttaa eri toimintoja jo pelkän elämän ylläpitoon.
Koti on yleensä höystetty erilaisilla tavaroilla. On niin totta, että mikä tahansa tavara vaatii jonkinlaista huolenpitoa. Pölyt pitää vähintäänkin pyyhkiä, jos kyseessä on pelkkää silmäniloa tuottava esine ja jokainen kotiin tuotu tavara pitää myös säilyttää jotenkin. Yleensä tavaroita hankitaan kotiin jotakin tiettyä käyttötarkoitusta varten, jotakin tarvetta varten. Joskus taasen emme voi vastustaa kiusausta ja sorrumme heräteostoihin sen enempää miettimättä, mitä ja miksi tulikaan jokin tuote hankittua kotiin? Huolenpito kotiin hankittavasta tavarasta on hyvä miettiä jo etukäteen. Missä ja miten tapahtuu säilytys ja käyttö? Miten tavara puhdistetaan ja tuleeko se varmasti käyttöön ja tarpeeseen. Onko kyseiselle tavaralle säilytystila vai pitääkö sitä varten tehdä tilaa johonkin? Oletko valmis huolehtimaan tavarasta jatkossa?
Kaaos kotona ei luo hyvinvointia, päinvastoin. Ympäristön kaoottisuus ja suoranainen sotku ja epäjärjestys aiheuttavat ahdistuksen kaltaisia tuntemuksia, ehkä jopa suoranaisia stressaavia olotiloja ja ne heijastuvat kaikkeen olemiseen ja tekemiseen alitajuisena huolena ainakin.
Ennen jonkin asian hankintaa kannattaa siis todellakin miettiä tarkkaan, onko tavaralle olemassaoleva tila tai paikka säilyttää vai pitääkö ensin esimerkiksi luopua jostakin tai järjestää paikka uudelle tavaralle?
Onneksi jokainen voi vaikuttaa omaan kotiympäristöönsä, niin positiivisesti kuin negatiivisestikin. Valinta on itsellä. Kodin seesteisyys ja mukava tunnelma tukevat kaikenlaista hyvinvointia monin eri tavoin ja sellainen on mahdollista jokaisen saavuttaa omilla toimillaan.
Mieti, mihin kaaos yleensä syntyy kodissasi? Ja miksi se kaaos pääsee syntymään juuri siihen mihin se tulee? Voiko asialle tehdä jotakin? Yleensä kaaos pääsee yllättämään niiden tavaroiden joukkoon, joille ei ole kodissa omaa paikkaansa tai niiden vieminen paikalleen on joko hankalaa tai peräti mahdotonta jonkin muun syyn vuoksi?
On vaikea välttää kaaoksen syntymistä kotona, jos tavaroilla ei ole paikkaa, mihin niitä laittaa. Kaiken seesteyden takana on mietitty paikka kaikelle. Jokaisella asialla on oma ehdoton mietitty paikkansa siellä, missä jotakin asiaa eniten ja useimmiten tarvitsee.
Minulla meni vuosia, ennenkuin ymmärsin avainten ja rahapussin oman paikan merkityksen. Jokainen lähtö kotoa merkitsi minulle ja yleensä muillekin perheenjäsenille töitä etsimisen muodossa ja voin sanoa sen olleen todella ikävää, kun muutoinkin saattoi olla kiirus ja sitten etsittiin avaimia tai jotakin muuta yhtä oleellista. Nykyisin piilota ja etsi avaimet-leikki on todella harvinaista, koska palautan avaimet tms. niille varattuun paikkaan, ellei jää takin taskuun.
Kipupisteitä kodissa on edelleen, joita yritän edelleen ratkoa. Todellinen tilanpuute aiheuttaa ongelman, johon en vielä ole keksinyt toimivaa ratkaisua esimerkiksi eteisessä, johon lipaston päälle kertyy lasten viikoilla mm. koulukirjat, reppua, kypärää, mainokset on helppo väin jättää siihen ensimmäiseksi eteen tulevalle tasolle, kuten myös pahvilaatikot, joita meille tulee tasaiseen tahtiin miesystävän toimesta.
Keittiössä syömme ruokapäydän äärellä, mutta keittiön pöytää joudumme käyttämään kaikkeen muuhunkin, kuin pelkkään syömiseen ja siivous eri toimintojen mahdollistamiseksi käy joskus rasittavaksi. Huonekaluin voisin saada esimerkiksi läppärit pois, seilaamasta edestakaisin pitkin keittiötä, vaan tilanpuute tässäkin tulee vastaan.
Kodin yleisilmeen voi pitää helppohoitoisena, erityisesti jos on taipuvainen saamaan kaaoksen aikaan. Pitää muistaa, ettei tavarat itsestään ilmesty näkyviin ja ne eivät myös mene itsestään omalle paikalleen. Jos erilaisille tasoille ja pinnoille kasaantuu tavaraa huomaamatta, voi huonekalut pyrkiä sijoittelemaan sellaisiin paikkoihin, ettei niiden päälle ole helppoa laskea käsistään asioita ensimmäisen tilaisuuden tullen?
”Laitan tämän tähän vain hetkeksi, ja vien pois myöhemmin”? Tämä on tuhoisa ajatelma ja teko ajatellen kodin viihtyisyyttä ja kaaoksen hallintaa. Se hetki voi venähtää pitkäksikin ajaksi ja silmä ikäänkuin tottuu tietyssä paikassa olevaan asiaan ja sitten siihen ei enää kiinnitä huomiota, mutta alitajuisesti se häiritsee koko ajan, vieden tilaa muilta aatoksilta. Itselle annettu lupaus toimii taustalla, kuin kiintolevy konsanaan ruksuttamassa. Oma vinkki tällaiseen taipumukseen on se, että ottaa kylmästi itseä niskasta kiinni ja vie heti tavarat omille paikoilleen, oli tilanne mikä tahansa. Vaikeaa toiminta on tosin silloin, jos asialla ei ole sitä omaa paikkaansa jo valmiina. Itse siirrän ne huonekalut uuteen järjestykseen, jos huomaan jonkin mööpelin alkavan kerätä tavaraa päällen. Inhoan ylikaiken tavaraa, mikä on väärässä paikassa tai näkyvillä ja mikä ei johonkin kohtaan kuulu.
Jouduin itse aikoinaan nuorena aikuisena tekemään kotiini muutoksia allergiasiivouksen vuoksi. Samat ohjeet toimivat hyvin kaikille, jotka haluavat mahdollisimman pölyttömän ja siivousten kannalta helppohoitoisen kodin. Yksi parhaista opeista onkin kodin/sisustuksen järjestäminen niin, että siivous on mahdollisimman helppoa ja jokaiseen nurkkaan pääsee käyttämättä yliluonnollista akrobatiaa 🙂 . Siivouksen pitäisi sujua niin, ettei huonekaluja tai tavaroita tarvitse siirrellä edestakaisin imurin ja lastan tieltä pois, pölyt voi pyyhkiä nopeasti ja tehokkaasti koko kodista ja materiaalit kotona on pestäviä, pölyämättömiä ja helppohoitoisia muutoinkin.
Muistelen nuorempana siivonneeni perinteisesti kaksi kertaa vuodessa sellaisen suursiivouksen, koko kodin lattiasta kattoon ja säilytystilat,-kaapit ja komerot tehden juhannus,-ja joulusiivot ikkunoiden pesua unohtamatta. Tein niin, koska olin oppinut, että niin pitää tehdä ja kaikki tekee niin ja urakkaa riitti…Juhannus,-ja joulusiivot taisivat olla ensimmäisiä siivoukseen ja kotiin liittyviä juttuja, jotka kyseenalaistin ja aloin pitkin vuotta käymään läpi säilytystiloja,-kaappeja yhden kerrallaan.
Kertarysäyssiivous jäi nopeasti historiaan omalla kohdalla ja huomasin, miten paljon helpompaa olikaan elää, kun arjessa sai rauhassa ja tarpeen mukaan järjestellä/siivota/karsia tavaroita. Näin tehden koti alkoi tuntua ja näyttää paljon mukavammalta myös ilman hermojen ja terveyden menetystä. Itse siivoustyön määrä vähentyi huomattavasti ja kaapistot ja muut säilytystilat tulee nykyisin siivottua paljon paremmin ja useammin, kuin vanhantavan juhlapyhä siivouksin. Useamman pikkulapsen vanhempana suursiivous kertarysäyksellä on myös vaikeaa järjestää, kaiken muun arjen ja lasten huolenpidon keskelle.
”Jos tarvitsen tätä joskus?” Kuulostaako tutulta ajatukselta samalla, kun siirrät tavaran jonnekin mahdollista tulevaa käyttöä varten? Tämä ajatus tulevasta tarpeesta on jotenkin tuhoisa siinä mielessä, ettei mitään voisi heittää pois, mistään ei voisi luopua mahdollisen tulevan tarpeen vuoksi. Tällä ajatuksella tavaramäärä kasvaa kasvamistaan ja riskinä voi ollakin, ettei kyseistä tavaraa tule ikinä edes tarvittua? Silti se mahdollinen tarve tavaralle kummittelee siellä jossakin säilytyksessä vieden tilaa niiltä asioilta, joita oikeasti tarvitsee arjessa jokapäivä ja näille tavaroille ei ole sitten välttämättä omaa paikkaansa mahdollisen tilanpuutteen takia?
Itselläni sääntönä on vuoden takaraja noin, eli sellaiset asiat saavat poistua kodistani, joita en ole tarvinnut noin vuoteen. Poikkeuksena tästä on joitakin tunnetavaroita, joilla on jokin käsittämätön tunnearvo. Onneksi niitä ei ole kovin montaa, hilloan esimerkiksi lasteni muutamia vauvavaatteita, vaikka kokemus nyt osoitti, ettei niistä iloa ole lapsille. Ei kelpaa heidän päällään/käytössään olleet jutut, vaan uutta pitää saada. Ymmärrän. Joten olen näistäkin luopunut jo suurimmasta osasta. Nykyhyvinvoinnin aikana kaikkea on saatavilla uutena, hinnatkaan eivät päätä huimaa ja pula-aika on siis vain kulkenut perintonä sukupolvelta toiselle.
Nykyisin pidän sääntönä omassa kodissani tavaran määrän hallintaan liittyvää ajatusta. Kotiin tuotua tavaraa kohden poistan yhden vastaavan ja näin ollen tavaramäärä ei pääse kasvamaan ja viemään tilaa rajallisista tiloista hankinnoista huolimatta. Omassa toiminnassa myös tavaramäärän hallinta on saanut uusia ulottuvuuksia ja nykyisin teen pienimuotoista karsimista tavaroiden suhteen säännöllisesti. Eli, karsi, karsi ja karsi. Näin erityisesti silloin, jos mietit hankkivasi kotiisi lisää säilytystilaa tavaroillesi ja kaaos on ovella tilanpuutteen vuoksi. Mieluummin karsi tavaraa, kuin hanki ylimääräistä säilytystilaa.
Näin joulun aikaan ja muutoinkin elämässä on hetkiä, jolloin on aika antaa ja saada lahjoja. Monesti kotiin tulee tavaroita lahjoina, ja toisinaan lahjat voivat olla peräti ei-toivottua krääsää, mille ei vain löydy käyttöä omassa kodissa ja sitten näitä yrittää säilyttää vain kohteliaisuussyistä, vaikkei tarvetta oliskaan. Aineettomat lahjat ja lahjakortit sekä elämykset ovat oiva tapa muistaa toista, ilman tavaran hankintaa, ellei varmasti tietäisi jonkin olevan tarpeellinen ja toivottu asia jollekin.
Kaikelle oma paikka, oma aika. Järkevä ajatustyö siitä, mitä oikeasti ja vähintään tarvitsee normaalissa elämässä. Vaatteita ei tarvitse kovinkaan montaa, ja sitä myöden säilytystilaa. Sama juttu vaikkapa petivaatteiden osalla. Suuret määrät tekstiilejä kaapissa juontaa juurensa oletettavasti talviseen aikaan ja siihen, kun pyykkiä päästiin pesemään harvemmin. Sama vaatteiden ja muiden tekstiilien kanssa. Mitä vähemmän on käytössä vaikkapa vaatteita, sen helpompaa on myös pyykkihuolto kaikenkaikkiaan.
Olen myös järjestänyt kodissa tavaroita sen mukaisesti, missä niitä käytetään, tarvitaan. Minun on esimerkiksi turhaa kantaa alusvaatetusta edestakaisin vain viedäkseni puhtaita kaappiin yläkertaan, ja sieltä taas takaisin. Turhauduin jatkuvaan pyykinsiirtoon ja järjestelin tilan alusvaatteiden säilytykseen pesukoneiden viereen. Olen ollut todella tyytyväinen ratkaisuuni, ja vähentyi huomattavasti puhtaan pyykin kuljettelu kahdessa kerroksessa.
Tavaroiden käytön miettiminen helpottaa järjestelyä. Missä paikassa jotakin tarvitaan, kuinka usein? Vähällä käytöllä olevat jutut voi siis sijoittaa hieman hankalampiinkin paikkoihin odottelemaan käyttöä, kun taas arjessa jokapäiväiset jutut on hyvä olla helposti saatavilla, sekä helposti sijoitettavissa omaan paikkaansa.
Esimerkiksi minulle toimiva keittiöratkaisuni löytyi kokeilujen kautta. Ennen puhtaat astiat sijaitsivat pitkin keittiötä eri kaapeissa, miten ne mahtuivat minnekin. Tämä 80-lukulainen kaapisto ei oikein palvele nykyaikaa enää kunnon, taikka muidenkaan vaatimusten osalta ja muuttomme jälkeen astiahuolto tuntui vaikeutuvan lähes ylitsepääsemättömäksi pulmaksi. Joitakin vuosia kamppailin toimimattoman keittiön kanssa ennen ratkaisua. Nykyisin meillä on yksi leveä ja pitkä kaappi käytössä kaikille arjen astioille. Astioita, aterimia ja ruuanvalmistukseen käytettyjä juttuja ei siis tarvitse hakea eri kaapeista enää, vaan kaikki mahdollinen sijaitsee yhden oven takana. Toki tämä on mahdollista vain vähäisellä määrällä käyttöastioita, ja vaatii selkeän järjestyksen hyllyille, mutta kyllä voin suositella.
Harvoin käytössä olevat keittiön tarvikkeet on nyt sijoitettu sinne, minne ne sitten mahtuvat ja elämä helpottui huomattavasti. Keittömme pieni koko rajoittaa myös mukavasti halua hankkia kodinkoneita, koska niille ei yksinkertaisesti ole tilaa. Itse kaipaisin esimerkiksi leivänpaahdinta joskus, mutta haaveeksi mokoma jäänyt, koska tilaa ei ole säilytykseen ja tasolle en mitään ylimääräistä halua rumentamaan jo entisestään rumaa keittiön osuutta.
Marraskuu taitaa olla koko vuoden synkin kuukausi. Ulkona on aamusta iltaan hämärää ja aurinkoa näkyy tuskin ollenkaan.
Meilläkin alkoi kalliin sähkön aikakausi ja opettelemme jälleen nipistämään sähkön kulutusta jo entisestään pienistä lukemista. Itse sähkön käytön osalta ongelmaa meillä ei olekaan, vaan maksammekin harmiksemme laskusta kaiken maailman sähkön käytön sivukuluja, jotka nekin on nousseet tasaiseen tahtiin.
Suurimmat sähkösyöpöt meillä tällä erää ovat kodinkoneet ja laitteet. Jos ennen aikaan valmistin isompia määriä ruokaa uunissa kerralla, niin nyt uunin käyttö todella vähäistä. Samoin on kuivausrummun laita, ja vain koirankarvaiset tekstiilit pääsevät enää rumpuun pyörimään. Itse opettelen sietämään päiväsaikaista hämäryyttä sisällä entisestään ja valojen käyttö on jäänyt hyvin minimiin. Kaiken kaikkiaan pyrin välttämään minkäänlaista ns. turhaa sähkönkäyttöä, jotta laskut pysyisivät maltillisina.
Kulutus kaikessa on vähentynyt tässä vuosien varrella, onneksi. Silti kulutuksen vähentyminen ei ole näkynyt rahapussissa, koska hinnat ovat nousseet samaa tahtia, laatu huonontunut ja määrä pienentynyt esimerkiksi ruokatavaroiden osalta.
Pyykinpesukone käynnistyy meillä yhä harvemmin, entisen neljän koneellisen huippuruuhkavuosiin verrattuna. Kaupasta ei tarvitse enää selkä väärällään kantaa maitoa ja peruselintarvikkeita useamman kerran viikossa, siivouksen tarvekin on vähentynyt sitä mukaa, kun meillä lapsia lentää omilleen asumaan.
Tätä kirjoittaessa odottelen ensimmäistä kalliin sähkön laskua. Hieman hirvittää ja laskun saapumisen jälkeen tiedän, mihin suuntaan katseen kulutuksessa. Mistä pitää vielä nipistää ?
Elämässä on paljon sellaista, mihin onneksi pystyy itse vaikuttamaan, kun vain tavallaan hoksaa ne jutut ja alkaa toimia omien arvojen mukaisesti, vähän kerrassaan. Yksi asia toinen toisensa jälkeen. Omalle kohdalle kaikenlainen riippumattomuus häämöttää tulevaisuudessa, sellainen olemisen ja elämisen vapaus, jahka nuorimmatkin lapset aikuistuvat.
Haaveeksi on noussut mielenperukoilta, millaista olisi ainakin kokeilla, miltä sellainen liikkuva elämäntyyli tuntuisikaan? Saa nähdä, toteutuuko tämä mielikuvani joskus hamassa tulevaisuudessa, sitten joskus, kun en ole sidottuna yhteen paikkaan olosuhteiden ja muiden hyvinvoinnin vuoksi?
Illalla katsoin pitkästä aikaa oikein hersyvän kotimaisen elokuvan ja pitkästä aikaa sai nauraa ihan vedet silmissä huonolle huumorille, joka upposi ainakin meillä. Aihe/ aiheet laittoivat pohtimaan myöskin ilmiöitä, joista tätä nykyä joutuu olemaan yleensä kommentoimatta leimautumatta ja saamatta päälleen vihaa niskaan. Ymmärrän, miksi en ole kuullut kyseisestä komediasta aiemmin, vaan silti hauskalla ja asiallisella tavalla oli käsitelty vaikeita elämän ilmiöitä, totuuksia ja suomalaisten ennakkoluuloja.
Vaikeiden asioiden käsittely huumorin avulla vaatii omanlaisensa kyvyn nauraa vaikkapa itselleen. Muistelen omaa mennyttä kykyäni elokuvan myötä ja voin rehellisesti todeta menettäneeni tuon omanlaisen huumorin jalon taidon. Jossakin kohtaa elämää minusta kuoriutui melkoinen tosikko melkein kaikessa ja tahtoisin löytää huonon huumorini takaisin ilostuttamaan elämää.
Liian tosikko elämässä ei saa olla ja huonolla (mustalla) huumorillakin on sijansa oikeassa paikassa ja ajassa. Muistelen naurun helpottaneen monen ihmisen elämää vaikeassa hetkessä ja jälkeenpäin sain yleensä kuulla, miten oli helpotus nauraa edes se pieni hetki muutoin hankalan tilanteen edetessä.