arki – Sivu 4 – Saman auringon alla

Toimiva keino kodin viilennykseen

Kuinka selvitä mahdottomasta eli estää asunnon sisälämpötilan kohoamisen?

Me olemme kärsineet jokainen kesä liiallisesta kuumuudesta sisällä, lämpötilan kohotessa reilusti yli 30 asteeseen ja voin sanoa, että tukalaa on ollut, koska kerran kohonnut lämpötila ei ole laskenut sitten enää edes yöaikaan.

Useampana kesänä kärsimme ja kuumuus kävi erityisesti minun keholle niin sietämättömäksi, etten oikein ollut enää viikon jälkeen toimintakykyinen ja asiaa ei auttanut myöskään meidän aikuisten fyysiset sairastumiset pari vuotta takaperin.

Kotimme ongelmana on aina ollut jostain käsittämättömästä syystä juurikin huonosti toimiva ilmanvaihto. Keväällä otin asiakseni ihmetellä tätä hieman tarkemmin ja onnistuin löytämään viimein keinon, jolla saan koko kotiin läpivedon, mitä ei ole ollut ikinä tässä asuessamme. Meillä on siis vain koneellinen ilmanpoisto, jonka täytyy olla koko ajan täysillä päällä. Se on tarkoittanut kylmään aikaan sitä, että korvausilmaventtiilit on pitänyt pitää kiinni vedon estämiseksi sekä asunnon liiallisen jäähtymisen estämiseksi. Lämmitys kun tuppaa olemaan täälläkin liian pienelle säädetty ja olemme muutosta asti saaneet palella kylmään aikaan.

Varsinainen ongelma oli kuitenkin läpivedon puuttuminen, ilma ei kulkenut sisään, eikä ulos ovien ja ikkunoiden auki pitämisestä huolimatta. Ilmanvaihdon säädöillä ei ollut mitään merkitystä ja kodissamme oli seisova tukahduttava ilma yötä päivää. Keväällä huomasin myös, miten vanhoista ikkunankarmeista sekä korvausilmanventtiileistä tuli sisälle pelkkää pölyä pintojen kuorruttuessa hetkessä kerrokseen epämääräistä mujua. Harmistuin suuresti pyyhkiessäni koko ajan pintoja kotona, mutta se oli myös osa ratkaisua kesää ajatellen.

Ikkunoiden tiiviyteen en voi vaikuttaa, karmit ovat vanhat ja päästävät läpi ulkoa tulevan ilman mukana pienhiukkaset ja asia vain korostuu kodin koneellisen poistoilman poiston tehdessä kotiin alipainetta. Alipainetta käytinkin hyväksi saadakseni ilman kiertämään ja tämän hoksasin ikäänkuin vahingossa laittaessani suodattimia korvausilma-aukkoihin keväällä.

Olen ollut muutostamme asti ymmälläni tämän kodin toimimattomaan ilmanvaihtoon (asiaa oli tutkittu jo edellisen asukkaan aikana ihan ammattilaisten voimin tuloksetta) ja sitten onnistuin ratkaisemaan yhtälön vähän niinkuin vahingossa ja sain aikaan läpivedon kokeilemalla kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja aukoen ja sulkien ovia niissä tiloissa, joissa poistoilmaventtiilit sijaitsevat, ikkunoita/ovia eri asennoissaan jne.

Läpivedon ilmestyminen kotiimme oli jotakin ihmeellistä, sitä kun ei ole ollut ikinä tässä huushollissa. Olin kuulevinani oikein humahduksen, kun ilma lähti liikkumaan. Ja sitten asiaan…

Kuinka saada asunto pysymään viileänä?

Hanki pimennysverhot tai vaaleat paksut, peittävät verhot ikkunoihin ja pidä ne tiukasti kiinni koko vuorokauden. Rullaverho tai oikeinpäin/väärinpäin? käännetty sälekaihdin myös kiinni. Käytä läpivetoa yöllä, mikäli ilma on edes hieman viilempää, kuin sisällä. Pidä ikkunoita auki vain varjon puolella ja sulje nekin heti, kun ilma lämpiää liiaksi aamusta. Läpiveto tehostuu selvästi, kun ovi tai ikkuna ei olekaan apposen auki. Esimerkiksi meillä nykyisin riittää ihan pieni, alle sentin rakonen saamaan ilman kiertoon ikkunoissa ja parvekkeen ovessa.

Meillä ilma nyt liikkuu vihdoin ja viimein ja ilmeisesti yöllisen läpivedon ja verhojen avulla sisälämpö on nyt tämän kesän aikana pysynyt max. 24 asteessa koko päivän. Pari kertaa olen unohtanut keittiön ikkunan auki rakosilleen ja iltapäivästä kuuma ilma on vyörynyt sisälle. Eli ikkunat kiinni ajoissa.

Valot ja laitteet lämmittävät myös tarpeettomasti ilmaa sekä keittiössä erityisesti hellan ja uunin käyttö. Nopeasti valmistuvat ja mikrossa lämmitettävät ruuat onkin olleet suosiossa viimeaikoina tästä syystä.

En olisi ikinä uskonut, että jo pelkkien verhojen kiinnipitämisen avulla kodin lämpötilan saa pidettyä aisoissa, vaikka aurinko paistelee suoraan ikkunoihin. Hankimme uudemman ilmanviilentimen täksi kesäksi ja melko tarpeettomaksi se on nyt jäänyt meillä, kun läpiveto toimii yö,-aamuaikaan ja tosiaan ikkunat ja verhot pysyvät kiinni koko päivän ja jos on ihan pakko hellaa käyttää, niin vasta ilta-aikaan, jolloin voi avata ikkunan tarvittaessa. Yöllinen läpiveto on myös ihan huippujuttu, aamulla sisälämpö on ollut alle 20asteessa.

Parvekkeella on ollut varjoa tekemässä roikkuvia kukkia sekä ”säleverhot” jo muutamia vuosia. Tämä ja ikkunoiden kiinni olevat verhot ihan selvästi estävät huoneilman kuumentumisen, vaikka kotona onkin siten kovin hämärää. Vaan, siedän mieluummin hämärän, kuin liiallisen kuumuuden.

Vuoden projekti vihdoin valmis

Kiukkutuoli on valmis. Vain kuusi ruuvia kiinni koneella ja se on siinä sitten. Tein sen, vaikka pari kertaa teki mieli luovuttaa koko projekti. Kaiken kaikkiaan aikaa projektin parissa vierähti melkein kokonainen vuosi.

Vuosi sitten juhannuksen iltahämärissä ajatuksiini putkahti kokeilla kyseisen tuolin uudistamista. Vanha mummo oli itse sitä mieltä, että uuninpesään joutaa koko höskä, hän ei sitä tarvitse ja minä ajattelin, kuinka mahtavaa tuolissa onkaan istuskella. Juuri sopiva minun keholle ja olin etsinyt vastaavaa jo hyvän tovin. Siitä se ajatus sitten lähti.

Puisten osien irroitus ja istuinosan ottaminen paikoiltaan sujui nopeasti, siinä samalla, kun olimme seuraavan kerran mummon luona kyläilemässä. Kotiinkiin osat pääsivät pienen hionnan jälkeen.

Ensimmäinen ongelma tuli verhuilun niittien poiston kanssa. Yritin ja muutamia sainkin pois, käyttäen apuna kotoista ruokailuveistä. Homma tuntui jo alkuunsa erittäin raskaalta noin toimien ja viitisenkymmentä niittiä poistaneena tuumasin, etten kykene enempään. Ulkona alkoi olla kylmä ja työ eteni aina vaan hitaammin. Pakkasen purressa en tarjennut ulkotyöhön ollenkaan ja unohdin koko projektin. Sisällä en päällysteitä voinut purkaa saamatta oireita homeitiöistä, jotka siis kuivuessaan leviävät ympäristöön.

Eräänä päivänä postin toi mukanaan paketin sisältäen niitinirroitustyökalun ja verhoilun irroitus alkoi saada vauhtia. Naureskelin, että tätä vauhtia työ on juhannukseksi valmis, jos sittenkään. Niittikerroksia oli useita, jokaisen verhoilunosan jälkeen ilmestyi aina vaan uusi kierros niittejä. Turhautti melkoisen paljon, mutten halunnut antaa periksi enää tässä vaiheessa.

Kuvasin istuinosan päällustekerrokset, jotta saisin tehtyä samoin uusien päällysteiden kanssa. Kotoa löytyi sisuksiin kaikki tarvittava ja vain päällinen piti tilata. Päällistä ommellessa kävi selväksi, miksi kyseinen keinonahka oli niin edullinen ja edelleen mietin, miksi säästin väärässä paikassa? Noh, kyseinen keinonahka on laadultaan heikoin, mitä olen ikinä tähän mennessä työstänyt ja sain nyt hyvän kokemuksen tästäkin.

Kohta on juhannus, kiukkutuoli on valmis ja olen itse monta kokemusta rikkaampi nyt. Lopputulos ei ole ammattilaisen jälkeä, eikä sen pidäkään olla. Onhan kyseessä kuitenkin ihan uusi asia itselleni ja kädenjälki on sen mukaista, harjoittelua omatoimisesti.

Toki, olisin voinut edes googlettaa tiettyjä juttuja, vaan en kokenut tarpeelliseksi. Työ opetti tekijäänsä tällä kertaa ja olen kiitollinen, että ylipäänsä sain tuolin valmiiksi, juurikin juhannukseksi. Seuraavaksi jo tiedän, missä järjestyksessä on järkevintä mitäkin tehdä. Maalauksen jätin suosiolla viimeiseksi, vaikka sen homman olisi voinut hoitaa jo hyvissä ajoin vaikka talvella. Mietin kuitenkin pitkään väriä ja lopullinen päätös mustasta syntyi vasta ihan viime metreillä.

Kesä, ihana kesä

Kesä alkaa olla mielessäni vuoden parhainta aikaa. Tai ainakin nyt tuntuu siltä. Olen jo useampana vuonna oppinut nauttimaan lämpöisistä ilmoista, linnunlaulusta, tuoksuista ja vehreydestä. Kesä tarjoaa kaikille aisteille elämyksiä, jos niitä vain haluaa vastaanottaa. Kuumuudenkin voi oppia selättämään itselle sopivin keinoin ja asenne tässäkin asiassa ratkaisee jo paljon.

Vihreän eri sävyt ojanpientareella; aurinko paistaa vielä matalalla, luoden pieniä säteitään korostaen varjoisia kohtia ”pusikossa”. Jälleen, yksi hetki elämässä, kun koen iloa hyvin pienestä.

Onnea on: Vihreä luonto!

Mikä asenne? Niin, se juuri. Itse taisin mokata oikein perusteellisesti äskettäin oman fyysisen olotilani kanssa. Kuumuus itsessään jo aiheuttaa minulle tavallistakin uupuneemman voinnin ja mitä menin tekemään? Aamuisen seitsemän jälkeen kuljetun lenkin jälkeen otin tavanomaiset päikkärit parvekkeen riippukeinussa ja kuulostelin oloni jokseenkin hyväksi ja se tarkoitti minulle sitä, että pääsin aloittamaan kiukkutuolin maalausta. Osasin hiljakseen tehdä työni ja energiaa jäi vielä roimasti yli (mikä on tätä nykyä hyvin harvinaista). Hetkellisen mielenhäiriön saattelema käytin Umpan pikapissillä puolenpäivän jälkeen ja kiinnitin koiran varjoon ja painuin itse siirtelemään kiviä ja repimään rikkaruohoja jäljellä olevalta noin neliön kokoiselta alalta. En yhtään ajatellut maalikerros kakkosta, mikä pitää parin tunnin sisällä laittaa rungon päälle ja jalat huusivat kyykkimisestä hoosiannaansa vapisten kuin haavanlehdet. Hyvä minä! Innostun energiasta, ja ja ja sitten en osaa säästellen sitä käyttää.

Niin, se asenne tosiaan. Valitus kuumuudesta ja ikävästä olosta ei tunnetusti auta yhtään, päinvastoin. Valittaminen saa asian kuin asian tuntumaan vieläkin ikävämmältä ja kurjemmalta. Mitä sitten, jos ei saa valittaa? Järkeily on yksi hyvä keino hakea oikeanlaista asennetta; Kesä ja kuumaa on vuodesta vain muutamia viikkoja pahimmillaankin. Haluaako joku oikeasti pilata nämä muutamat viikot itseltään valituksen kera ? Voisiko miettiä, mitä hyvää tulisi valittamisen tilalle, taikka mitä hyvää ja positiivista lämmin ilma mahdollistaa?

Kuumaa on, varsinkin kun tekee jotakin fyysistä työtä tai työhön verrattavaa. Minua ei myöskään oma valitukseni auta tippaakaan, itse mokasin ja itse myöskin kärsin ja yritän löytää tasapainoa edelleen levon ja fyysisen tekemisen välimaastosta. Joskus kantapään kautta saatu oppi on se parhain oppi. On etsittävä niitä toimivia ratkaisuja aktiivisesti, uskallettava kokeilla, hakea itselle sopivia juttuja, juuri siihen omaan elämään, myös kuumuuden kanssa eläessä. Öitä hieman helpottaa, kun vielä toistaiseksi yöt on olleet viileitä ja saa nukkua ovet ja ikkunat auki.

Mamma nukkuu ylhäällä omassa pesässään ja Umppa on kotiutunut muutaman vuoden kokemuksella omaan paikkaansa partsilla. Vielä on viileää aamupäivisin varjossa ja illalla auringon painuessa vuoren taakse.

Millaisia tavaroita meille on siunaantunut isovanhemmuuden myötä

Mitä tarvitaan isovanhempien kotona, jotta pikkuisen kyläilyt ja hoitamiset sujuvat mahdollisimman mukavasti?

Pienen vauvan vierailut sujuvat useimmiten mukavammin, kun vanhemmat itse huolehtivat mukaansa kaiken tarvittavan, ja ehkä ainoa mitä isovanhempien tarvitsee huolehtia, on rauhallinen tila vauvan ruokintaan ja mahdollisiin päiväuniin. Nopeasti arkeen tulee mukaan myös jonkinlainen viltti tai peitto, jossa vauva voi pötkötellä ja liikuskella myös lattialla.

Matkasänky

Meille parhain ratkaisu pikkuisen kasvaessa, oli hankkia kotiin uutukainen kasaanlaitettava matkasänky, joka varmistaa turvalliset unet alakerrassa. Unikoulun ansiosta yökyläilyt meillä mahdollistuivat ja matkasänky on ollut sillointällöin tarpeen. Pikkuisen unet on sujuneet hyvin matkasängyssä ja olen kovan alusen päälle taiteillut vaahtomuovisen patjan pehmentämään. Paikkakuntamme toimimaton ja joustamaton vuorohoito, sekä liian myöhään vanhemmalle tietoon annetut työvuorot ovat aiheuttaneet pikkuiselle hoitopäiviä myös meillä ja päiväunia on myös päässyt matkasängyssään nukkumaan. (On hieman harmi, kun päiväkodilta pyydetään vanhempaa hankkimaan lapsensa hoito muualta, koska yhtä lasta varten eivät haluaisi iltaa, taikka viikonloppua pitää päiväkotia avoinna, tämä erityisesti juhlapäivinä).

Syöttötuoli ja ruokailut

Syömiset vauvavuonna sujuvat hyvin vieraisilla ollessa aikuisen sylissäkin, ja pitkään meilläkin pärjättiin ilman syöttötuolia. Ajankohtaiseksi oman tuolin hankinta meille tuli oikeastaan siinä kohden, kun lapsi halusi itse huolehtia lusikan viemisen suuhun ja se onnistui jokseenkin sujuvasti. Löysimme käytettynä sopivan värisen istuimen pikkuiselle ja hyvää siinä on se, että tuolista sai otettua pois turvakaaren pidentäen syöttötuolin käyttöaikaa myös taapero,-ja leikki-ikään asti. Tällä hetkellä uhmaikäisen kehitystä tukee omatoiminen pääsy omaan tuoliinsa istumaan ja pikkuisesta tämä on vain hauskaa, kiipeillä luvan kanssa.

Ruokailuvälineet ovat kasvaneet lapsen mukana. Alkuun meillä oli vanhempien tuomana lapsen käteen sopiva, tuttu oma lusikkansa sekä kannelliset juoma-astiat. Nykyisin harjoitellaan jo lusikan sijasta käyttämään haarukkaa ja veistä ja täytyy tässä hieman kehua, miten hienosti pikkuinen jo ruokailun isojen tapaan alkaa hallita. Kannelliset juoma-mukit ovat jääneet pois käytöstä aikaa sitten ja lasinen pieni käteensopiva muki on pikkuisen suosikki meillä. Ehdoton hankinta isovanhemmille kotiin on jonkinlainen ruokalappu, jos ei halua jokaisen ruokailutuokion jälkeen olla vaihtamassa uutta vaatekertaa pikkuiselle.

Meillä on varalle hankittu pikkuisen lempipurkkiruokia, ja aika monesti ovat pelastaneet äkillisessä hoidontarpeessa lapsen sairastuessa yllättäen. (Työnantajalta tuli jossakin vaiheessa kovastikin noottia, siitä ettei äiti voi olla pois työstään niin paljoa, mitä lapsen sairastelu olisi vaatinut). Jokainen pikkuisen vanhempi tietää sairastelukierteen lapsen aloittaessa päivähoidon päiväkodissa ja tutuksi se on tullut meillekin. Nykyisin on helpompaa minun lähteä, kuin kipeää lasta raahata hoitoon meille.

Lapsen kanssa on mukavaa ja kiireetöntä ruokailla, kun on oikeanlaiset välineet turvaamassa ruokahetkeä. Yleensä arkisin olemme olleet kahden ruokapäydän äärellä ja pikkuinen on ollut rohkea halutessaan maistaa, mitä minun lautaselle on eksynyt. Voin mainita esimerkiksi pinaatti,- ja tomaattikeitot, jotka ovat pikkuisen herkkua nykyisin, samoin vaikka maksalaatikko tai piimä. Silliä on maistellut vaarin kanssa ja minusta aina yhtä hauskaa nähdä lapsen uskaltavan maistaa uusia makuja, omasta tahdostaan.

Lelut ja muut viihdykkeet

Pikkuvauvan viihdykkeet, jos niitä kokee tarvitsevansa kyläillessä, voi vanhemmat tuoda tullessaan jonkin lelun yms. Lapsen kasvaessa ja liikkumisen lisääntyessä voi olla erittäin järkevää hankkia isovanhempien luokse niitä lapselle sopivia leluja ja sopivaa tekemistä. Meillä lelujen määrä on ollut vähäinen ihan käytännönkin syystä säilytystilan ollessa rajallinen. Tällä hetkellä poikanen leikkii meillä ollessaan legoilla sekä vaihtelevasti autoilla ja muilla lelulaatikossa olevilla leluillaan. Isovanhempien luona pikkuinen saa tehdä myös niitä spessujuttuja, eli yhdessä aikuisen kanssa ja luvalla. Eräs tällainen on meillä portaikossa kulkeminen, taikka kattilakaapin aarteiden tutkiminen. Saa nähdä, millaisia tavaroita meille vielä eksyykään lapsen kasvaessa? Paljoa leluja ei välttämättä tarvitse isovanhemmille, lapsella on todennäköisesti kotona jo niin paljon kaikkea, että luova mielikuvituksen vapaus on toisenkautta ihan hyväksi lapselle, vaikkapa isovanhempien luona.

Isot legot olivat jääneet varastoon ja niille tuli käyttöä vuosikymmenten jälkeen.

Mielenkiintoisimmat leikit taitaa syntyä ihan oikeilla välineillä isovanhempien luona.

Vaatteet, hygienia

Meille jää aina sillointällöin pesuun lapsenlapsen vaatekertoja ja olen huomannut, että se on oikeastaan oikein toimiva ratkaisu. Näin toimien meillä on aina jokin vaatekappale puhtaana ja tarvittaessa käyttöön. Olipa kerran äidiltä unohtunut kotiin villapuku ja onneksi meillä oli varalla kerrospukemiseen tarpeeksi vaatekertoja ja niin pääsimme ulkoilemaan kylmästä huolimatta.

Ihan pienenä vauvana vanhemmat itse kuljettavat mukanaan vierailuille mm. vaipat, yms tuotteet ja he itse tietävät parhaiten millä ja miten ja millaisia tuotteita haluavat käyttää lapsellaan ja sitä on mielestäni kunnioitettava. Kuten kaikessa muussakin lapseen liittyvässä. Vanhemmat tekevät kaikenlaiset ratkaisut ja päätökset suhteessa omaan lapseensa ja on kohteliasta isovanhemmilta tukea ja kunnioittaa vanhempien ratkaisuja, vaikka ne kuinka sotisivat omia (vanhentuneita 🙂 )ajatusmalleja vastaan.

Nykyisin meiltäkin jo löytyy lapsen käyttämä vaippa-paketti, ihan käytännön helpottamiseksi, mutta myös potta, jossa harjoituksia pikkuinen tekee oman halunsa mukaisesti. Ólen ottanut itse käyttöön elämää helpottavat ”waipsit”, eli kertakäyttöiset vauvanpuhdistuspyyhkeet ja todennut niiden olevan mukava lisä hygienian ylläpidossa ja helpottaa pikkuisen kanssa toimintaa.

Saa nähdä, joskus tulevaisuudessa meiltä ehkä löytyy pikkuisen oma hammasharja, ja muitakin yökyläilytarvikkeita valmiina niin, ettei kaikkea tarvitse aina erikseen pakkailla mukaan. Vaikka, onhan pakkaaminenkin osa yökylään liittyvää jännitystä pikkuisen elämässä?

Potta on ehdoton kapistus siellä, missä pikkuväkeä vierailee ja sen suosittelen hankkimaan ainakin isovanhempien luo.

Olemme pärjäänneet omasta mielestäni melkoisen vähällä tavaramäärällä ja se on ihan hyvä niin. Loppujen lopuksi taitaa olla lapsen vanhempien asiana huolehtia myös isovanhemmille tarvittavat jutut mukaan. (lukuunottamatta ehkä isoja hankintoja, kuten syöttötuolia, joka vaikuttaa sisustukseen taikka matkasänkyyn). Olen kuullut, että joissakin tapauksissa isovanhemmat ovat hankkineet rattaista lähtien kaikenlaista kotiinsa; odottamaan käyttöä ja osa hankinnoista onkin ollut ihan turhaa rahanmenoa.

Viimeisin iso hankinta meidän kotiin lapsenlapselle oli autooni turvaistuin. Paino,-ja pituusrajan lähestyessä kaukalosta oli meidän käytössä luovuttava ja halusin kuitenkin mahdollisuuden liikkua autoillen tarvittaessa lapsen kanssa ja onneksi löytyi sopiva vähän käytössä ollut hyvä istuin meidän autoon. Hankintaa en ole katunut hetkeäkään, ja minusta on kovin hauskaa katsella pikkuisen innostuneisuutta hänen päästessään mummon auton kyytiin, omaan istuimeen. Oma istuin mahdollistaa minun hakevan lapsen myös päivähoidostaan, jos tarve joskus niin vaatisi ja pari kertaa olen päässytkin hakemaan, äitinsä joutuessa jäämään ylitöihin yllättäen.

Luonnossa on hyvä olla

Iltakävelyllä harvemmin enää jaksan kiinnittää huomiotani ympäristööni ja harvemmin siis huomaan mitään ihmeellistä, tai erikoista. Menneenä viikonloppuna sain valokuvaan erikoisen otuksen, joka harvemmin kenenkään kuvissa esiintyy.

Kävelin jo ohikin, muttei otus reagoinut minuun mitenkään ja palasin takaisin pari askelta ottaakseni kuvan. Siinä se vaan istui takertuneena puunrunkoon ja antoi minun häärätä ihan likellä reagoimatta läsnäolooni.

Mietin, oliko lintu jotenkin rikki, kun poseerasi kamerani edessä, kuin vanha tekijä, pörhenteli ja käänteli päätään puolelta toiselle.

Elämässäni tapahtuu tällä hetkellä paljon ja montaa asiaa on selvityksen alla terveyden puolesta. Olisin päässyt elämässäni ehkä hieman helpommalla, mikäli samat asiat olisi olleet tiedossa jo aiemmin. Yritän tsempata ja miettiä, että parempi myöhään, kuin ei milloinkaan.

Tosiaan, kroppa on antanut kaikkensa työelämälle hoitoalalla ja nyt se on myös virallista. Näin ei olisi käynyt, jos työnkuvani olisi ollut toisenlainen alusta alkaen ja fyysisesti työ olisi ollut kevyttä jne. Mutta, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Työn ääreen ei kuitenkaan itseään saa tappaa, vai kuinka?

Luonnossa, ihan jo omassa lähiympäristössä, on paljon silmäniloa. Luonnosta kannattaa nauttia ja opetella huomioimaan sitä eri aistein. Luonto muuttuu jatkuvasti, oman kiertonsa mukaisesti ja kahta samanlaista hetkeä on liki mahdotonta kokea.

Mihin asioihin itse kiinnität huomion kulkiessasi ulkona? Väreihin, eri sävyihin? Ääniin, hajuihin vai tunnelmiin? Lämpötilaan, ympäristössä tapahtuviin liikkuviin asioihin kuten pilviin, kasvustoihin, tuuleen?

Suosittelen ulkoillessa herkistämään eri aistikanavien kautta tulevaa informaatiota ja ulkoilusta tulee enemmän rentouttavaa ja voipi iloakin löytää ihan pienenpienistä huomioista.

Tänä vuonna ympäristön vehreys on näyttäytynyt minulle täysin uusilla sävyillä ja runsaudellaan. Olen hämmästyneenä ulkoillessa miettinyt, enkö ole aikaisempina vuosina nähnyt ympäristöni vehreyttä, eli siis kiinnittänyt huomiotani vihreään runsauteen? Luonnontilainen rehevyys on kaunista katseltavaa ja uskoisin eri lajien viihtyvän ja lisääntyvän mainiosti, erityisesti pölyttäjät, joiden selviytyminen alkaa sekin olla kiinni ihmisen tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Luonto kuuluu kaikille.

Mahdollisimman hyviä hetkiä toivottelen jokaiselle lukijalle!

Ulkoisia ja vähemmän tärkeitä seikkoja

Autostamme hajosi ilmastointi juuri sopivaan aikaan. Viilennykselle ei ole ollut tarvetta näillä keleillä, onneksi. Auto on siis korjaamolla muutaman päivän ja heti on kovin orpo olo, ilman mahdollisuutta liikkua sujuvasti. Onneksi suurimmalla osalla lapsia on mahdollisuus kuskailla minua, jos tarve niin vaatisi.

Tulevaan kesään mahtuisi parit juhlat, joihin joudun hankkimaan valitettavasti uuden asun. Kävin hieman vakoilemassa tarjontaa ja yllätyin positiivisesti käsillä olevaan valikoimaan. Tyttären kanssa kiertelimme liikkeitä ja minulle tuli monessa kohtaa sellainen mummo-olo. Katselin siis jo selvästi varttuneemman väen vaatteita, osin siitäkin syystä, kun vatsani pömpöttää ikävästi ja isompien vaatekokojen rekeissä on huomioitu keskivartalolihavuus ihan mukavasti ja istuvuus on unohdettu asiallisesti. Tiedän nyt mistä löydän tämän kesän juhlamekon, joka peittää asiallisesti.

Ostoskeskuksessa olisi oikein mukava pikkuliike tarjonnan perusteella, mutta siellä on todella ikävä tunnelma asioida. Myyjät ilmaisevat ilmein ja elein ja sananpainoin hyvin selvästi ulkonäköä arvioiden, ettemme ole heidän näkökulmasta katsottuna toivottuja asiakkaita. Heti liikkeeseen astuttaessa tulee itselle sellainen kovin vaivautunut olo ja vaikka kyseisestä putiikista olenkin vuosien varrella hankkinut useita asuja, en asioi siellä mielelläni edellä mainituista kokemuksista johtuen. Asiakasprofilointi on toisinaan sieltä jostakin, ja selvästi on oppi mennyt myyjille perille. Käytetään sitä ammattitaitoa/energiaa vain niihin asiakkaisiin, jotka sopivat etukäteen valikoituun profiiliin. Valitettavasti se karkoittaa ainakin minut, joka en mahdu tavallisena arkena heidän profiiliinsa. Voihan sekin olla tietty yksi syy, että liikkeellä menee erittäin hyvin taloudellisesti ja heillä on oikeasti varaa valikoida asiakkaansa. Se on tosin aika epätodennäköistä tässä kaupungissa.

Vaan annas olla, kun menet liikkeisiin laittautumatta, pelkät arkiset vermeet päällä, samalla kun poikkeaa ruoka-ostoilla tai pikaisesti muuten jossakin jotakin asiaa toimittamassa. Myyjät liikkeissään katsovat silloin pitkin nenänvarttaan ja eivät edes tervehdi, menettäen varman ja maksavan asiakkaan siinä nyrpistellessään. Joidenkin liikkeiden hienous voisi näkyä siinä asiakaspalvelussakin ja olen tällaisiä liikkeitä oppinut varomaan ja vien varani sinne, missä asiakkaan ulkoinen olemus ei määritä palvelualttiutta. Ulkonäön tai vaatetuksen perusteella arvioimalla menettää asiakkaita, valitettavasti. Jos palvelua ja hyvää kohtelua saa vain laittautuneena viimeisen päälle, on tässä yhteiskunnassa jokin pahasti vinksallaan.

On kurjaa, miten pitäisi laittautua viimeisen päälle johonkin #x###xxx### ostoskeskukseen, pelkästään sen vuoksi, että saisi ikävän katseen pois iholta. Joskus olen ollut laittautuneena ja kyllä silloin myyjät juoksivat perään samaisessa putiikissa kysellen, miten voi palvella ja voi hitto sitä pokkurointia. Koin jotenkin ikäväksi myös sen mielistelyn, ja ”palvelualttiuden”.

Itse olen luopunut meikkaamisesta lähestulkoon kokonaan. Itseäni ei mokoma toimenpide kiinnosta tippaakaan ja en osaa olla niin kohtelias, jotta ehostaisin itseäni edes toisten vuoksi. En elä elämääni toisten vuoksi, ja miksi siis miellyttää muita, jos ja kun itselle asia on merkityksetön? Olen ihan sinut itseni kanssa, ilman kerrosta pakkelia kasvoilla.

Meikkaamattomuus on itselleni valinta, tietoinen valinta olla tekemättä kyseistä asiaa. Valinnan ansiosta säästyy euroset ja energia johonkin muuhun, itselleni mieluisampaan asiaan tai säästöön. Samoin on vaikkapa hiusten värjäämisen kanssa. Väri on melkoista myrkkyä keholle ja harvalla on enää tänäpäivänä oma luonnollinen hiusten sävy näkyvissä. Värjääminen/meikkaaminen on monelle osa jokapäiväistä elämää ja yksi osa identiteettiä, jolla saadaan iloa omaan elämään. Sekin on ihan ok. Juhliin on sitten ihan mukava minustakin laittautua, se nostaa hieman tunnelmaa ja saa tilanteen tuntumaan jännittävältä. Olen myös töissä ollessani pyrkinyt siistimään kuontaloni tietäen hyvin yleisen mielipiteen. Naisille itsensä ehostaminen tarkoittaa lähestulkoon samaa asiaa, kuin itsestä huolen pitäminen ja jos et meikkaa, et pidä itsestäsi huolta. Vaikka asiahan ei niin ole todellisuudessa. Olen työelämässäkin joutunut puolustautumaan omalta meikkaamattomuudeltani ihan samoin, kuin lapsena joistakin ominaisuuksistani ulkonäössäni.

Olen ollut positivisesti yllättynyt , jättäessäni myös hiusvärin pois elämästäni useampi vuosi sitten. Lapsesta asti kuvittelin, luulin oman värini hiuksissa olevan ruman ja mitättömän värisen. Poikkeaahan oma luonnollinen väri hiuksissani ja muistan saaneeni hiusteni väristä palautetta jo alakoulun ”kavereilta”, jotka asiaa ihmettelivät ja oikeastaan heidän takiaan aloinkin jo hyvin nuorena värjäämään hiuksiani lopettaakseni sen iänikuisen ihmettelyn ja kommentoinnin oikeasta väristäni. Muistan joidenkin todenneen, ettei kenellekäkään voi olla sen väristä hiusta luontaisesti ja, että minun oli pakko heidän mielestään värjätä sitä salaa kotona ja näin siis alakouluikäiset väittivät minulle. Riitahan siitäkin sitten aina syntyi, minun ja muiden välille.

Punainen pigmentti minussa on ja pysyy yhdessä pisamien kanssa vuodesta toiseen ja sille en mahda mitään. Lapsena muistan, kuinka joku kertoi minulle, että pisamista pääsee eroon sammakonkutua sivelemällä iholle ja minähän sitten hyväuskoisena lapsena keväisin yritin karkottaa ominaisuuttani pois, kyllästyneenä erityisesti muiden ihmisten kommentteihin ulkonäöstäni. Häpesin hiuksiani ja kasvoille auringossa ilmestyviä pisamia aina siitä asti, kun ”kaverit” keksivät niistä alkaa huomauttamaan ja kyselemään, mitä ne ovat ja aikuiset tekivät samaa, muka ihastellen ja kertoen, miten ovat kivan näköisiä kasvoilla. Varmasti yrittivät tarkoittaa vain hyvää, vaan ominaisuuksilleen ei voi mitään itse ja jatkuva huomauttelu saa aikaan sen, että alkaa itse inhoamaan niitä asioita, joihin muut kiinnittävät toistuvasti huomionsa.

Ei otsikkoa

Vireyden lisääntyessä päiviin alkaa tulla enemmän aktiviteettia. Päiväunet muuttuvat enää pieniksi huilihetkiksi ja tarve nukahtamiselle on jälleen toistaiseksi historiaa.

Yhtä hiljaa muutos tapahtuu virkeyteen, kuin hidas nuutuminenkin. Täysin huomaamatta. Nuutuessa elämästä jää yksi asia kerrallaan pois päivittäisistä arjen to-do-tehtävistä, kunnes koko päivä kulkee ohitse väsymisen kanssa, pää sumussa ja keho voimattomana toimimaan. Virkistyminen on pitkän nuutuneisuuden jälkeen erikoista. Sitä oikein päivän päättyessä ihmettelee, teinkö ja jaksoinko tänään kaiken sen, mitä nyt sitten tulikaan tehtyä ja touhuttua.

Pari edellistä viikkoa olenkin tehnyt kotosalla asioita, jotka ovat jääneet vähemmälle, minun ollessa pitkään väsyneenä. Edellisistä jaksoista oppineena pyrin siihen, etten kuitenkaan väsytä ja rasita itseäni liikaa, ja yritän rajoittaa tietoisesti toimintaani, jotta välttyisin seuraavan päivän totaaliväsymyksestä eli tilasta, jossa en sitten jaksa eväänikään liikauttaa.

Alan olla tietoinen paremmin omista fyysisen jaksamisen rajoista, ja en lähde uuvuttamaan itseäni sellaisilla raskaimmilla hommilla enää ollenkaan. Yksi tällainen, mistä nyt luovuin suosiolla on painavien/suurten mattojen pesu. Vaikka kuinka rakastaisinkin pestä omat mattoni kesäisellä järvivedellä matonpesupaikalla, hinta uupumisesta on liian suuri maksettavaksi ja kiikutan mieluummin matot pesulaan.

Valitsen ja ehkä joudun opettelemaankin arkeani vähemmän kuormittavia tapoja toimia, elää. Mahdutan arkeen enemmän huilaamista ja tietoista palautumista, yrittäen rentoutua ja päästää irti hetkeksi käsillä olevista jutuista.

Suorittaminen, pää kolmantena jalkana on historiaa omalle kohdalleni. Fyysistä liikarasitusta opettelen vielä vuosienkin jälkeen välttämään, vaikka jaksamista saattaisikin olla sen jokusen hetken. Liikarasitus vain oman kokemukseni mukaan tuppaa kostautumaan, sillä seurauksella, että olen toimintakyvytön.

Viikonloppuna sain hyvin onnellisen koiran koirapuistosta, jossa oli mahdollista kastautumiseen. Uma silminnähden nautti puistosta, ja jalkojensa uittamisesta helteisenä päivänä. Vielä, kun puistoiluun yhdistyi kevyt pieni kävely, huilitauko auton takatilassa, yhdessä mamman kanssa istuskellen….

Uupuneisuuden ollessa pahimmillaan sellainen normaali-elämä jää pois. Päivät menevät sängynpohjalla valtavan fyysisen väsymisen kourissa, ja jo pelkkä hengitys tuntuu raskaalta. Voi, miten itse inhoankaan sellaisia hetkiä, vaan on tässä ollut aikaa sopeutua muutama vuosikymmen. Joten mistään uudesta asiasta ei ole kyse kuitenkaan.

Niin, jaksan jälleen patistella perheen muitakin jäseniä tekemään osuutensa kotosalla. Patistelua jokainen vielä tarvitsee ja vähintään ainakin muistuttelua. Moni keskeneräinen projekti kotona näyttää viimein valmistuvan, nekin joihin olen tarvinnut miehen apua. Kylpyhuoneen kaapin osat ovat nyt sitä vaille valmiina, että josko ne kohta myös saisi paikoilleenkin? Miehessä näyttää olevan luontaista taipumusta kiireettömyyteen ja pitkään mietintä-aikaan asioissa, jotka eivät häntä suoranaisesti kosketa.

Aluillaan on myös ulko-oven edusta, joka tosin ei valmistu näillä näkymin ainakaan tänä kesänä. Miehelle olikin helppoa hankkia ensin kalusteet, mutta niiden tarvitseman paikan tekeminen kanssani nyt sitten takkuaa pahemman kerran ja ihan vielä minusta ei niin paljoa energiaa irtoa, että jaksaisin asiasta mitenkään erikseen motkottaa. Minulle riittää, että pääsen nauttimaan siivotusta parvekkeesta ja muistan/jaksan kastella siellä kasvit ja kukkaset.

Kaapistojen ja siellä olevien tavaroiden karsinta jatkuu edelleen. Se on itselläni sellainen vuosien ikuisuusprojekti, joka alkaa aina alusta sen viimeisen siivotun kaapin jälkeen. Näin toimien säästyn ainakin vanhaan tapaan tehdyistä ”suursiivouksista” ennen juhannusta ja joulua. Olen pitänyt sääntönä itselläni, että jos jotakin ei ole pariin vuoteen tarvittu, se asia saa mennä menojaan. Pidän silmällä myös mahdollista muuttoa tulevaisuudessa, ja mitä asioita haluan/jaksan/viitsin kantaa mukanani.

Erityisen iloinen olen jo nyt, kiukkutuoliprojektistani, joka otti jälleen aimo harppauksen edistymisen suuntaan. Verhoilua viimeistelen, eli ompelen käsin tuolin selkänojan taka-osaa ja istuma-osan alapuolta. Tämän ompelu-urakan jälkeen vuorossa on enää puuosien maalaus sekä kokoaminen ja mummon oma istuin olisi valmis käyttöön. Pitäähän sitä nyt joka mummolla olla oma kiikkutuoli.

Kevätpuuhia

Kohta on kesä, ja odotan kovin lämpöisiä kelejä alkavaksi. Sitä, ettei aina tarvitse pukeutua moniin kerroksiin ulkovaatetta tai, ettei aina palele ulkosalla. Odotan, että saisin muutamia kukkia silmäniloksi parvekkeelle ja jopa niitä helteitä. Edellisen talven kylmyys tuntuu vieläkin luissa ja ytimissä.

Viimepäivinä olen puuhastellut pienesti parvekkeen kimpussa. Maalausurakka parvekkeella siirtyi kunnon vesipesusta ja puhtaalle lattialle sain monen vuoden haaveilun jälkeen uuden, vaalean ja pehmeän maton jalkojen alle. Viimekesäksi hankittu kankainen roikkuva istuin pääsi paikoilleen yli vuoden odottelun jälkeen ja tulihan se jo kokeiltua hyväksi hankinnaksi siivousten päättyessä.

Kiukkutuoliprojekti etenee hitaasti, mutta varmasti ja tarveaineet uudelleen päällystämiseen on kasassa. Jännityksellä hieman odotan, tarvitsenko järeämpää välinettä niittien kiinnitykseen? Materiaalit on uusvanhaa eli kierrätysmeininki jatkuu tässäkin projektissa. Tosiaan ainoa uutena ostettu on valkoinen nahka päälliseen. Kaikki muu löytyy kotoa jo valmiina (maalit, tuolin sisukset). Nyt vaan peukut pystyyn, että saan kasattua tuolin käyttöön.

Lämpimän ilman vuoksi Umppa halusi aamulenkiltä oikotietä kotiin aamusella ja siitä hyvästä käytin säästyneet energiani sitten Operaatioon Harjaa Husky, karvat vain pöllysivät sen tunnin ajan. Alkuun yritin keräillä suoraan pussiin karvatuppuja, lopulta keräilin villoja maasta ja omat vaatteeni menivät suoraan koneeseen mustan värin vaihtuessa valkoiseen. Työsarkaa vielä turkin kanssa riittää, tämä oli vasta ensimmäinen harjaussessio ja luulen Uman pääsevän pesullekin lähiviikkojen aikana.

Etupihan kanssa on myös tapahtunut edistystä ja sain markkinoitua idean myös miehelle, jonka apua tarvitsen saadakseni hommat aluilleen. Hieman betonilaattaa jalkojen alle ja idea varjoisasta kahvittelupaikasta ulkosalla saa tuulta siipiensä alle. Samalla sisäänkäynnin ilme muuttuu paremmaksi.

Ikkunoiden pesua olisi tiedossa, vaan vesiämpärin kantaminen ja huonekalujen siirtäminen taitaa tulla esteeksi siihen hommaan. Toisaalta, katsoessani ulos auringon paistaessa ikkunaan, niin noh, pakkohan nuo olisi pestä jokatapauksessa. Toteutus vaatii hieman enemmän mietintää, kuinka selvitä urakasta. Joskus kokeilin käyttää ikkunoiden pesussa oikotietä suihkeen ja pyyhinnän muodossa; lopputulos ei ollut kovin mairitteleva. No, katsellaan tätäkin ja ehkä jonain päivänä ikkunat (kin) on pestyinä.

Olisi niin helppoa, jos voisi raskaimmat kotityöt ulkoistaa jollekin muulle, mutta sellaisesta voin vain haaveilla. Kun kodin kaikki työt on omalla vastuulla, ja kun kroppa tekee tepposiaan, yhtälö ei ole ollenkaan mukava. Mieli tekisi tehdä ajallaan kaikki työt, vaan kun keho ei ole yhteistyössä. Yritän kuitenkin sinnikkäästi olla masentumatta, harva nykyisin saa apua omiin kotitöihinsä, ellei ole kykyä maksaa siitä lystistä. Viimeaikoina olen paljon joutunut miettimään kotia sillä silmällä, että mitä vielä voin tehdä, mistä vielä luopua, jotta saan pidettyä yllä tietyn tason vaikkapa siivouksien tai oman jaksamisen kanssa.

Viimeisin suuri haaste on ilmennyt imuroinnin kanssa, varsinkin mattojen imuroinnista on tullut erittäin kivuliasta ja haastavaa ja joudunkin luopumaan syystä kaikenkarvaisista pehmeistä matoistani, siirtyen johonkin helpommin imuroitavaan mattolajiin. Vaan niin se menee, on tehtävä ratkaisuja oma vointi edellä ja aina ne ratkaisut eivät ole miellyttäviä.

Roikkuva tuoli on jo kokeiltu toimivaksi ja hyväksi selän lepuuttajaksi. Kuvan kukkanen pääsee vielä roikkumaan, jahka aluslautasen saa pysymään jollakin konstilla, ettei multainen vesi heti ensi kastelussa sotke juuri pestyä lattiaa ja uutta mattoa.

Hyvää kesän odotusta kaikille!!!

Vireitä päiviä

Mitäpä meille? Reissun jälkeen olo on ollut hieman pirteämpi ja virkistynyt. Vuoden kestänyt uupuneisuus alkaa todellakin hellittää otettaan ja tämä näkyy omassa tekemisessä. Vielä, kun tuo kroppa tulisi perässä yhtä nopeasti, kuin mieli tekisi touhuilla?

Koiruuden kanssa kävelylenkkien määrä on lisääntynyt, eli nyt olen kyennyt jälleen huolehtimaan melkein kaikki ulkoilutukset. Liekö syynä lämmin keväinen ilma ja auringonpaiste, jotka ovat vetäneet ulos lähes väkisin? Askeleiden määrä päivässä on tuplaantunut siitä, mitä se alimmillaan on ollut pitkään.

Vai onko syynä ollut piilevä apeus, johtuen omasta tulevaisuuden epävarmuudesta ja nyt kun vihdoin alkaa solmut ratketa, voin hengittää vapaammin. Uudelleenkouluttautuminen häämöttää jossakin tuonnempana, jahka kaikki tutkimukset, selvitykset ja hoidot on läpikäyty.

Jokatapauksessa, elämä menee eteenpäin. Askel kerrallaan ja olen kovin iloinen ja hieman ehkä yllättynytkin pitkän ja alavireisen vuoden jälkeen. Oloni on helpottunut, ja lusikkaa ei ihan vielä tarvitse nurkkiin heitellä, onneksi.

Oma lisääntynyt virkeyteni on tarkoittanut lisääntynyttä kykyä tehdä aivotyötä, jonka johdosta pystyn taas tarttumaan tekemisiinkin sillälailla normaalisti. Uupuneisuus aiheuttaa minulle aivosumun, joka estää tehokkaan ja nopean ajattelun esimerkiksi ja toimiin ryhtyminen on äärettömän hidasta, sekä vaatii paljon aikaa ja voimia.

Olemme juhlineet pikkuisen 2-vuotissynttäreitä, juhlapäivän kunniaksi poikanen pääsi mummon ja vaarin kanssa bussiajelulle. Bussilaulu on enemmän ja vähemmän mopojen kanssa kiinnostuksen kohteena ja yllätys oli pienelle helppo järjestää; rattaiden kanssa matkustaminen kylälle ja takaisin sujui hyvin. Kokemus oli toivottavasti mieleenpainuva pikkuiselle, ja hoitopäivä menikin mukavasti ajellen bussilla.Neilikat kävin samalla reissulla hakemassa kukkakaupasta ja pitihän ne heti kuvata.

Yleensä keväällä ja kesällä lämpö aiheuttaa uupumista, nyt on jostain syystä käynytkin toisinpäin. Olen saanut ihan uutta virtaa aurinkoisen lämpöisistä päivistä. Tämä on omituista ja mukavaa kylläkin ja en valita. Kyllä olen uupumisista saanut ihan tarpeeksi jo.

Ja ettei nyt ihan kympillä elämä pääse hellimään, takapakkia tulee tasaiseen tahtiin selän kipuilun kanssa. Heti, kun hieman ”innostun” käyttämään kehoa, saan muistutuksen siitä, miksi niin tai näin ei pitänyt tehdä.

Kaikesta huolimatta ja juuri sen vuoksi, hyvää kevättä kaikille!

Päivän saldo kuvina

Edellisessä postauksessa meni pieleen kuvamuokkaus, jossa piti näkyä ylläoleva muistilista itselleni lähinnä niistä ravinto-aineista, joita on sallittua syödä. Rajoituksia on nyt sen verran paljon, että pitää ihan miettimällä miettiä, kuinka koostan lautaselle eväät.

Päivälliseksi olikin sitten kanaa ja riisiä, ilman tomaattia tällä kertaa. Tomaatista luopuminen on haikeaa, samoin perunasta. Vaihtoehtoja ei nyt taida olla, luotan omaan intuitioon ja kokemukseen tässä asiassa ja odotukseni ovat korkealla tämän ruokavalion suhteen. Lehtikaaliin tutustuin parisen vuotta sitten ja tänään yllätykseksi huomasin oivan makuyhdistelmän sillin, lehtikaalin ja kesäkurpitsan kanssa 🙂 . Avokado on ihan uusin tuttavuus, voisin sanoa maisteluvaiheen olevan ohi hyvällä menestyksellä.

Valmistin päivällistä ja Umppaliini vahti vieressä kiltisti, saadakseen maistiaisia; tuloksetta tällä kertaa. Uskollisesti koiruus päivysti myös pöydän vierellä meidän ruokailua, josko jotain heltiäisi hänellekin. Viimein luovutti onnettomana ja kömpi pää painuksissa ja kovin surullisen oloisena kuvan mukaisesti sohvan alle mököttämään. Huskyt ovat draamaan taipuvaisia, ja tämän episodin aikana koira piti huolen, että varmasti näen ja kuulen hänen ylhäisyytensä kärsimyksen. Voi poloista, illalla saa nappuloiden kanssa pakastelihapullia piimään kuorrutettuna.

Aamusella käveltiin koirapuiston kautta meidän perusnormilenkki ekaa kertaa flunssani jäljiltä ja huomasin toisen talvikenkäni pohjan irronneen puoliksi kotiin tultaessa. En enää tähän talveen viitsisi uusia talvikenkiä hankkia ja täytyy ihmetellä nykykenkiä, jotka eivät näköjään kahta kokonaista talvea kestä. Aiemmat kenkäni kestivät ja olivat jokapäiväisessä käytössä sen 18 talvea ainakin ja pelkkää kyllästymistäni hävitin ne ja ostin uudet. Taisi olla väärä teko?

Kaupan tarjouksessa oli kolme ruukkua kevätkukkia joista kaksi annoin eteenpäin vanhalle mummolle sekä tyttärelle omaan kotiin vietäväksi. Pääsiäisen vietto on meillä laimentunut, sillä joskus aikoinaan sain päähäni, etten välttämättä halua juhlistaa kuolemaa ja kuvitteellista tarinaa henkiin heräämisestä. Kevät on luonnossa elollisen kasvukauden alkamista, uusia alkuja talven levon jälkeen, luonnollinen osa koko vuoden kiertoa ja se on näkyvä osa elämää.

Kevättä ja vuodenajan vaihtumista voi kunnioittaa ihan todellisuuteen ja tähän hetkeen perustuvien (tosi)asioiden pohjalta. Mennyt on mennyttä ja elämää, sekä uskomuksia on ollut olemassa jo ennen ajanlaskunalkua. Muinoin luonto ja siihen liittyvät ilmiöt selitettiin uskomuksin, tarinoin. Uskomukset on nimensä mukaisesti uskomuksia, satuja ja kertomuksia samalla lailla, kuin muutkin vastaavat tarinat. Ei niitä muitakaan satuja palvota ja nosteta jalustalle, ne ovat olemassa viihdykettä varten. Nykyajan sadut ja iltanuotio ovat tänään laitteissa, joissa silmämme ja kätemme valikoivat mitä milloinkin katseltavaksi ja kuunneltavaksi.