Kotimaisuus on häviävää

Muistelen, kuinka joskus 90-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa oli jotenkin noloa ostaa kaupasta kotimaisia tuotteita. Sain itse osakseni kummastelevia katseita ja kysymyksiä erityisesti äitipiireissä, siitä miksi käytin kotimaisia tuotteita lapsillani tai yleensä kotona.

Syy oli ja on edelliseen hyvin yksinkertainen. Kotimainen tuote lisää hyvinvointia kotimaassa. Eli, käyttämällä kotimaista, tukee työllisyyttä nyt ainakin. Sen opin itse 90-luvun laman aikana.

Kotimainen tuote on myös lähituote, jos vertaa asiaa maailman toisella puolen tuotettuun vastaavaan. Sitä en nykyisin tiedä, mikä mielikuva ihmisille tänä päivänä nousee kotimaisista tuotteista?

Ostettu tuote, joka jättää euroset kotimaahan, tukee koko yhteiskunnan hyvinvointia monella alueella. Kotimaassa on huolehdittu ympäristönäkökulmat lain turvin ja on rikos mikäli lakisääteinen valmistus ei onnistu ja toiminta loppuu, jos asioita ei korjata. (Siirtyy pahimmassa tapauksessa toimimaan maahan, jossa ei ole lainsäädäntöä).

Eilen kuulin miehen lukevan illalla jonkin otsikon, joka peräänkuulutti ihmisiä ostamaan koteihinsa kuntopyörän, ja samaan hengenvetoon oli sisällytetty uhkaus, jonka mukaan viimeinen kontti olisi tullut juurikin suomeen. Eikö suomessa ole kuntopyörän valmistusta enää? Kun pitää olla riippuvainen laivalla matkustavista konteista ja niiden sisällöstä? Seuraavaa konttia olisi mahdollista odottaa ensisyksyksi artikkelin mukaan?

Jännä, miten globaali maailmantalous hallitsee ja kykenee saattamaan kokonaisia kansakuntia ahdinkoon pidemmän päälle. Jos kontit eivät kulje, ja maa on täysin riippuvainen kaikessa niiden konttien sisällöstä? Tähän samaan suuntaan on meidänkin kotomaamme ollut menossa jo vuosikymmeniä.

Omavaraisuutta on rajoitettu ihan lainsäädännön turvin, tuotantoja sekä tietotaito on siirretty sinne konttimatkan päähän ja nyt nähdään seuraukset. Jos kontti ei kulje, niin se ei kulje. Tällä hetkellä eräässä tietyssä maassa on kaikki länsimainen tietotaito, ihan vapaa-ehtoisesti sinne siirrettynä, kansa voi hyvin siellä ja teknologia kukoistaa ja kasvu näyttää olevan tasaista. Me kuulemme täällä kotimaassa, kuinka tuotteet on lopussa, eri syistä johtuen. Nykyisin saamme sitä, mitä sattuu yli jäämään muualta, jos saamme.

Itse olin aikoinani kauhuissani yritysten siirtäessä tuotantonsa sekä tietotaitonsa maamme rajojen ulkopuolelle. Tänään näemme jokainen mihin se on johtanut, riippuvuuteen ja omavaraisuuden katoamiseen. Raha ohjautuu helposti ulos maastamme, ylisuuret ylikansalliset merkit eivät jätä euroakaan maamme rajojen sisälle.

Jo aikoinaan, etsiessäni kotimaisia tuotteita, jotka olivat valmistettu maassamme, oli vaikeuksia löytää niitä. Tuotteet myös maksoivat enemmän, kuten nykyäänkin. On edelleen haaste, löytää kotimaisia valmistajia moniin erilaisiin tarpeisiin ja ensisijaisesti pyrin valitsemaan kotimaisen tuotteen.

Ei ne suuret tulot, vaan pienet menot!

Elämässä, arjessa yleensä teemme jokainen kaikenlaisia valintoja. Yksi haluaa kaiken heti tässä ja nyt ja henkilökohtainen maailma kaatuu, mikäli ei saa haluamaansa. Toinen saattaa toimia vähemmän impulsiivisella tavalla harkiten tarkoin, mitä ja milloin haluaa. Kolmas saattaa kieltäytyä kaikista ja kaikesta. Olemme jokainen niin erilaisia tässäkin asiassa ja mikä itselle sopii, ei ole välttämättä toisen juttu ollenkaan.

Oma valintani on käytännössä kaikesta säästäminen. Meillä on ihan yleinen vitsi siitä, miten minä en hanki mitään kallista. Edellinen tarkoittaa käytännössä sitä, että monet tarpeelliset asiat olen tehnyt hyvinä löytöinä joko käytettynä tahi sitten hyvällä alennusprosentilla uutena kaupasta. Malttaa hieman odotella ja tuumailla tarpeen tullen, eikä suunapäänä ryntäämässä ostoksille.

Joskus säästäväisyys on tarpeen ja joskus taasen ei ole. Silloinkin, kun ei olisi tarvetta varsinaiseen säästämiseen, nuukailen ihan automaattisesti ja voisin opetella hieman hellittämään enemmänkin. Suomaan myös itselleni joskus jotakin? Toisinaan koen suoranaista inhoa kuluttamista kohtaan ja välttelen viimeiseen asti ostoksille menoa. En koskaan lapsuudessani/nuoruudessani oppinut kuluttamisen taitoa tai oikeastaan päässyt kokemaan iloa moisesta touhusta. Jokaisesta hankinnasta lapsuudessa ja nuoruudessa piti kokea edes vähän syyllisyyttä ja mietin, olikohan siinä mukana sodan jälkeistä pula-ajan perintoä? Toisaalta ihan hyvä, sillä opittu säästäväinen elämäntapa on pelastanut monilta ahdingoilta myöhemmin elämässä.

Olen viettänyt suurimman osan elämästäni pitäen ”älä osta mitään”-päiviä. Tiukimpina eron jälkeisinä aikoina suunnittelin jopa kuukauden ajalle ruokalistat, kun pahimmillaan piti pärjätä ja ruokkia pesue 20e/viikko. Vieläkään en ymmärrä, miten sen tein? Heti eron jälkeen olin kylläkin kirjaimellisesti syömättä ne viikot, kun lapset olivat isällään, jotta kykenin hankkimaan ruuan lapsille heidän ollessaan minun luona. Opiskelin tuolloin ja siis ainoa tulonlähteeni oli opintolaina sekä opintotuki. Lapsilisä kahdesta lapsesta meni suoraan laskuihin ja lasten ruokiin. Samaan aikaan piti yrittää perustaa kotia, saada neljälle kasvavalle lapselle vaatteet minun kotiin, samoin huonekalut jne ihan kaikki pienempien leluista lähtien.

Se aika oli jotakin kamalaa painajaista ja mikä ilon ja helpotuksen tunne tuli itselleni jokainen kerta, kun yksitellen sain lapsille jonkin asian kotiini. Isommille patjat lattialle, myöhemmin jopa sängyt. Ei ollut kovin paljoa valinnanvaraa, vaan piti ottaa se, mitä mahdollisesti joku ilmaiseksi tarjosi. Lapset eivät arvostaneet samoin, olihan heillä isän luo jäänyt kaikki se mitä tarvitsivat, siellä elämä jatkui kuin mitään vanhempien eroa ei olisi tapahtunut. Vain äiti oli poissa heidän kodistaan.

Ilman hankintoja ei tässä maailmassa pärjää kuitenkaan. Raha on hyvin ikävä ihmisen keksintö silloin, kun sitä ei ole ja pitäisi jotakin tärkeää hankkia. Suomessa emme tule toimeen ilman asianmukaista vaatetusta ja ulkoilma pitkälti määrittelee sen, mitä kulloinkin on laitettava päälle. Koti pitää myös olla ilmaston kestävä, emme pärjää ilman sähköä, jota on ostettava ja talvisin lämmitys kuuluu asiaan. Pakollisia ja elämää ylläpitäviä keinoja on ja niistä on maksettava. Liikkuminen maksaa, kuten ravintokin. Harva asia enää on täysin ilmaista. Itsellä ulkoilut jäivät joksikin aikaa tuolloin kaikkein tiukimpaan aikaan, kun säähän sopivaa vaatetusta ei ollut varaa hankkia. On hankalaa nauttia kävelystä, jos kengät ei ole sellaista laatua, että niillä voisi pidempääkin matkaa tallustella tai pakkanen iskee varpaisiin heti ensimmäisten metrien aikana.

Lapsilleni olen yrittänyt opettaa vanhaa tapaa, kuinka laskut maksetaan ensin ja sitten syödään vasta. Ruuasta on ollut erittäin helppoa säästää itsetehden ja suunnitellen etukäteen mitä kaupasta kärryyn jääpi kauppalapun kanssa. Ainoa valmisruoka taisikin ennenvanhaan olla maksalaatikko, mikä kaikessa edullisuudessaan on edelleen meillä niitä viimeisiä vaihtoehtoisia säästöruokia, kun jostain on tingittävä.

Hyvä ja toimiva tapa vielä tänäkin päivänä on kerätä kaikki ostoksista kertyvät kuitit useamman kuukauden ajalta ja yksitellen käydä ne läpi ostos ostokselta. Sieltä selviää kaikki ne ns. turhat mutta myös välttämättömimmät ostokset hintoineen ja kuittien perusteella voi tehdä jatkoon tietyt taloudelliset raamit, joista pidetään kiinni ostoksia tehtäessä.

Liikkuminen ainakin meilläpäin on hankalaa, jos ei omista autoa. Saattaa olla, että hieman on joukkoliikenteen reitit &kellonajat ehkä parantuneet? Ainakin oma huomio kiinnittyy bussiin, joka tässä meidänkin likellä on alkanut liikennöimään. Oma auto on kuitenkin vielä toistaiseksi ehdoton ja aikoinaan jaksoin nähdä sen vaivan, että etsin edullisimmat ja kattavimmat vakuutukset yms ja sen jälkeen olenkin ollut tyytyväinen, ehkäpä voisi saman tehdä joku päivä uudelleenkin? Auton kulut on siis ainakin vielä pakolliset ja säästöä on, kun ajaa suunnitellen menot eli samalla reissulla samaan suuntaan mahdollisimman moni asia. Ja tämä on vain korostunut nyt tässä kuluvan vuoden aikana.

Olen siinä mielessä onnekas, ettei minulla ole velkaa ollenkaan, jos opintolainan maksuja ei oteta lukuun. Enkä lainaa aio ottakaan. Mikään ei ole niin inhottava tunne, kuin olla naimisissa pankin kanssa ja olo on kuin orjalla tehden pakon edessä työtä, jonka palkka ei riitä normaaliin elämiseen. Se kai se on nyky-yhteiskunnan tarkoitus?

Olin melkoisen kiitollinen päästessäni orjuuttavasta asuntolainanpuolikkaasta eroon aikoinaan, vaikka omaa kotiahan sitä maksoikin. Tällä hetkellä elämässä on kuitenkin tietty vapaus, sellainen valinnanvapaus mikä ei välttämättä sido tiettyyn paikkaan asumaan ja mahdollisuudet avautuvat liikkumaan paremmin tulevaisuudessa. Omistusasunto omana kotina voi olla hyvin rajoittavan sitovaa ainakin pienituloiselle.