Erityisherkkyys, se on kuulemma muodissa ollut jo pidempään. Samoin introverttius. Tunnustan molempia suuntauksia itsekin ja somessa on joskus hauska törmätä meemeihin näistä asioista saaden hymyn huulilleni. Se kaikki on niin tuttua ja on hauskaa, että on muitakin samankaltaisia ihmisiä, jotka mieluummin laittavat ovensa visusti säppiin linnoittautuen kotiin, kuin juoksevat päätä pahkaa sosiaalistumaan ihmisten pariin.
Lieko sitten juuri erityisherkkyyttä, vaiko introvertin ominaisuutta sekin, kun jo pelkkä sana juhlat saa omat karvani pystyyn ja epämääräinen ahdistuksenomainen tunne alkaa virrata vuolaana sisuksissa. Ihmisiä, juhlissa on muitakin ja heidän kanssaan pitää olla sosiaalinen, kyetä vuorovaikutukseen jne.
Kyllähän kaikki yllämainittu onnistuu, sitä on harjoiteltu koko ikä ja olen saanut lapsuudessa kuulla ihan tarpeeksi, kuinka on epäkohteliasta olla minä, kadoten ihmisvilinästä omaan rauhaani. Suodatuskykyni esimerkiksi ympäristön äänille on heikko. Äänimaailma, missä yhdistyy epämääräiset puheensorinat kaikkine persoonallisuuksineen, on juhlissa tai ylipäänsä ihmisten kokoontuessa yhteen minulle jonkinasteinen kärsimys, lisättynä yhtälöön kaikki muut ympäristön äänet.
Pitkään luulin kärsiväni sosiaalisten tilanteiden pelosta, se olikin lähin kuvaava nimitys ololleni ja sitten törmäsin tähän erityisherkkyyteen ja introverttiyteen ja sain oikean nimen omalle kokemukselleni. Ääniyliherkkyys on kulkenyt kanssani niin kauan, kuin saatan muistaa. Ihmiset itsessään, niin osaan olla halutessani ja jaksaessani sosiaalinen, harvemmin kylläkin.
Juhliin valmistautuessa minun täytyy siis virittää myös itseni sopivaan sietotilaan, valmistautua ennakkoon tilanteeseen, jossa minun sietokykyni on ääritilassaan kaikkien aistien kautta tulevan informaation vuoksi. Ihmiset ei niinkään ole se ikävä asia, pidän ihmisistä oikeasti, vaikka olen joskus muutakin luullut.
Toinen asia, mikä juhlissa iskee kuin puukko rintaani on ihmisten erilaiset tunnetilat. Vaistoan ja tunnen kehossani eri ihmisten erilaiset tunnelmat ja siihen en ole vielä keksinyt minkäänlaista keinoa suojautua. Juhlien aikana käyn läpi erilaisia vaihtelevia skaaloja tunteita, mielialoja sen ollessa todella uuvuttavaa ja huomioni kiinnittyykin aina ensimmäisenä ihmisen tavatessa hänen tunnetilaansa. Paikassa, missä on väkeä paljon samassa tilassa, skaala on laaja ja yritykseni pystyttää muuria itseni ja muiden väliin onnistuu erittäin harvoin. Tämä on yksi syy, miksi en niin mielelläni viihdy suurissa ihmisjoukoissa pienehkössä tilassa.
Ihmisten parissa oloani hankaloittaa myös se, etten kykene lukemaan toisesta ihmisestä sanattomia viestejä, olen siis pelkän puheen varassa ja nykyisin jo tiedän, että se mitä toinen sanoo, ei välttämättä pidä ollenkaan paikkaansa. Sama on toisinpäin, vaikka olisin iloinen ja onnellinen, joku saattaa ohimennen kysyä, onko kaikki hyvin ja miksi näytän niin vihaiselta, surulliselta jne. Ja se kysyjä ei meinaa sitten millään uskoa, kertoessani minulla olevan kaiken hyvin. Olenkin vuosien aikana opettelemalla opetellut ottamaan kasvoilleni sellaisen virneen, jonka muut voivat tulkita hymyntapaiseksi, ollakseni vähemmän pelottava muille.
Minulle siis sosiaaliset tilanteet on kaikessa karmeudessaan hankalia, ja koen joutuvani itse esittämään teatteria ja sopeutumaan enemmintön tarpeisiin olematta oma itseni. Ja jokainen tietää, millaista se on, kun tukahduttaa omaa persoonaansa muiden vuoksi tai ”esittää” jotakin, mitä ei oikeasti ole.
Itse joudun olemaan koko ajan todella skarppina, etten vain vahingossa loukkaa ketään ja silti onnistun tahtomattani sillointällöin päästämään sammakon suustani, koska en vain aina osaa esimerkiksi muotoilla sanomaani sosiaalisesti hyväksyttävään muotoon.
Joskus jos olen epävarma, saatankin sanoa jo etukäteen, etten halua loukata, taikka saatan myös miettiä ääneen vähän niinkuin kysyen itseltäni, että mitenkähän nyt muotoilisin lauseeni oikein, ettei minua ymmärretä väärin. En meinaan ole oppinut vielä sanomaan asioita silleen kierrellen ja kaarrellen vihjaillen kauniisti.
En myös ymmärrä, jos joku minulle vihjaa puheessa jotakin ja monesti pyydänkin sanomaan asiansa ihan suoraan, ilman turhia kiertelyjä ja kaarteluja. Saatan ymmärtää toisen ihmisen sanoman hyvinkin väärin, jos puhuja käyttää vihjailuja tai vaikka valehtelee päin kasvoja. Sama toisinpäin ja kuulija saattaa ymmärtää sanomani erilailla, kuin mitä itse alunperin olin tarkoittanut.
Kykenen osallistumaan kuitenkin erinäköisiin juhliin, mikä on jo itsessään suuri saavutus. Vuosikymmenien harjoitus on tehnyt tehtävänsä ja ennenkaikkea olen oppinut varomaan avaamasta suutani, väistelemään taitavasti mahdollisia keskusteluja vieraampien ihmisten kanssa sekä olen oppinut hallitsemaan omaa kehonkieltäni niin, että se vastaa suurinpiirtein muiden käyttämää tapaa ilmaista itseään.
Omalle erikoiselle sosiaalisuudellekin alkaa hahmottua nimi, mikä vapauttaa minut jatkossa olemaan oma itseni, ilman että minun tarvitsee enää ”esittää” muuta, kuin mitä olen synnyinlahjaksi saanut. Toki tiedostaen, oppien ja kunnioittaen yleisesti hyväksyttyjä normeja. Josko juhlat ja muut isommat tilaisuudet alkaisivat olla minulle kaiken uuden tiedon valossa hieman vähemmän kuormittavia?
Korvatulpat olisi itselleni se ensimmäinen asia, mitä voisin alkaa käyttää vaimentamaan ympäristön hälyäänien aiheuttamaan stressiin, johon keho reagoi voimakkaasti. Aurinkolasit olisi myös hyvät, jos niitä joskus olisin oppinut käyttämään. Tai lasit, missä on vain pieni näkökenttä, ja silmä joutuisi erikseen tarkentamaan siihen, mitä haluan nähdä. Tai ehkä kokonaan jonkinlainen suojarakennelma, jonka sisään ei pääsisi mitään aistiärsykkeitä ilman tahtoani ja pitäisi ihmiset tietyn välimatkan päässä itsestäni. Olisi kommunikointiväline, joka tulkkaisi minulle luotettavasti toisen ihmisen puheen ja kääntäisi minun käyttämän kielen toiselle osapuolelle. Laite myös kertoisi minulle, milloin toinen tarkoittaa sanomaansa, ja milloin olisi kyse vitsistä, valheesta ja tulkitsisi sanattoman viestinnän, mitä en ole tähän ikään mennessä oppinut havainnoimaan.
Alkeet osaan kyllä, mutta sillähän ei kovin pitkälle pötkitä sivistyneessä ihmisyhteisössä. No, juu yritin olla hauska miettiessäni kuinka suojautua, välttäen aistien kautta tulevaa yli-informaatiota. Kaikki edellämainittu aiheuttaa myös uupumisen. Olen aina tiennyt omasta kokemuksesta, että kaikenlaiset sosiaaliset tilanteet väsyttävät ja yleensä olen juhlienkin jälkeen niin poikki, ettei edes ajatus kulje. Pidän juhlista kuitenkin omalla tavallani, vaikka osallistuminen, taikka järjestäminen on rankkaa kaikinpuolin.
Hyvää kesää!