Positiivisia muutoksia

Muuton myötä moni asia on hieman muuttunut. Yhtenä merkittävänä muutoksena on ollut lenkkipolkujen maisemanvaihdos koiran kanssa.

Käymme aamuisin pidemmällä kävelyllä ja opettelemme reittejä. Olen melkoisen rohkeasti seuraillut jo valmiiksi tallattuja lumisia polkuja metsässä ja pari mukavaa kierrosta onkin jo löytynyt. Perinteiselle pururadallekin pääsee melkein kivenheiton päästä, kunhan lumet ja hiihtokelit sulavat. Koirapuistoon on myös todella lyhyt kävely ja tiedossa saattaapi olla Umalle uusia koirakavereita?

Aika menee todella nopeasti minun touhutessa uudessa kodissa järjestellen ja siivoillen paikkoja. Eilen metsästin hyllypaperia ja sain jälleen todeta, miten tästä kaupungista ei tosiaan löydy sitä, mitä tarvitsisi. Eräskin jättisuuri marketti oli kyllä pullollaan mitä erilaisimpia lahjapaperirullia kalliilla metrihinnalla, vaan ainuttakaan hyllyparirullaa sieltä ei löytynyt. Myyjäparkakin oli hieman ihmeissään, ei ilmeisesti ollut koskaan kuullutkaan hyllypaperista?

Itsekään en ole tosin käyttänyt mokomaa hyllypaperia varmaan pariinkymmeneen vuoteen ja nyt ajattelin tosiaan suojata käytöltä hyllyt. Ainakin siis sellaiset hyllyt, jotka ovat kovalla käytöllä. Onneksi löysin joulupaperia, joka ei ole kuvioinniltaan joulua, ja se saa kelvata hyllyihin toistaiseksi.

Valaisinprojektia

Olen vähän niinkuin salaa haaveillut tietynlaisista lampuista. Nyt on sellainen koti, jossa on olohuoneessa tilaa kunnon kokoiselle valaisimelle ja tosiaan tartuin heti tilaisuuteen hankkia sellaisen kotiini. Pienen puhdistus,-ja kiillotusprojektin jälkeen minulla on viimeinkin ihan oikea kruunu katossa.

Välkehtivät pisarat lampusta irroitin ja ne liotin pölyistä ja rasvasta ja järjestelin huolellisesti kiinnitystä odottamaan. Suurin työ lampun kanssa odottaa vielä aloitusta, eli kiillotus. Mietin hetken, josko olisin ajan patinan jättänyt pintaan, vaan sitten tuumasin, että haluan lamppuun entisajan kiiltoa ja loistoa, kuten se on ollutkin alkujaan ja patinoitukoon katossa sitten uudemman kerran.

Kuvat ovat ennen puhdistusta/kiillotusta

Sisäilman laadulla on todella suuri merkitys yleiseen jaksamiseen ja terveyteen ylipäänsä. Uudessa kodissa herään virkeänä, aivosumu alkaa kadota ja koko kehoa vaivannut nuutunut olokin tuntuu olevan historiaa. Muuttamisesta näyttää olleen paljon positiivista vaikutusta kaikkeen elämään ja ympäristön vaihdos jo itsessään piristää pitkäksi aikaa. En voi oikein sanoin kuvailla sitä, miten kiitollinen olenkaan tällä hetkellä.

Parhainta mahdollista kevään odotusta kaikille teille!