hyvinvointi – Saman auringon alla

Hyvinvointia arjessa

Hyvää huomenta maailma, tänään(kin) on hyvä päivä (kaikesta huolimatta). Hyvä päivä on aamuinen päätös, toive ja peräti uskomus, jos sen niin haluaa ajatella.

Millainen on sinun hyvä päivä?

Omalle kohdalle hyvän päivän toiveeseen kuuluu ennenkaikkea mielialan pysyminen plussan puolella. Hyvään päivään kuuluu myös se kuuluisan resilienssin käyttäminen tietoisesti, jos ja kun sitä tarvittaisiin. Minun hyvään päivään kuuluu oikean asenteen löytäminen jokaiseen hetkeen ja kyky olla itselleen armollinen ja vähemmän vaativa vaikeissa hetkissä, jos niitä sattuisi olemaan. Hyvään päivääni kuuluu myös pienien ilon aiheiden ihan tietoinen, nykyään jo myös tiedostamatonkin löytäminen.

Hyvä päivä on itselleen sopiva rytmi arjessa, sitä kun asiat järjestyvät tai ne laitetaan järjestymään tarpeen niin vaatiessa. Hyvä päivä on perusarkea, sitä samaa tuskastuttavan tylsää ja puuduttavaa arkea isolla aalla. Sitä on hyvä päivä minulle.

Hyvä päivä on ahdistuksen ja mielen painaumien poissa-oloa. Luottamusta käsillä olevaan hetkeen ja siihen, että myös tulevassa asiat järjestyvät.

Hyvä päivä on tahtoa voida hyvin, tänäänkin. Minä, jos kuka tiedän tämän. Olenhan syntynyt masennuksen ja ahdistuksen kurja naru kaulan ympärillä, traumojen kiristäessä silmukkaa aina vaan hieman tiukemmalle läpi koko elämän.

Kaikesta huolimatta olen tässä, vaikka todennäköisyys säilyä hengissä, saatika menettää järkensä on ollut korkea. Silti, niin ei ole käynyt, vaikka olen itsekin pahimmilla hetkillä kuvitellut tulevani hulluksi sietämättömien tilanteiden keskellä. Joskus selviytymiseni elämästä tähän asti on tuntunut suoranaiselta ihmeeltä ja ollakseni rehellinen, ihmehän se onkin.

Aikoinaan päätin haluta elämään myös onnea, positiivisuutta; kaiken sen eletyn ahdistuksen ja kokemani kurjuuden vastapainoksi. Halusin olla aidosti onnellinen, halusin kokea miltä positiivinen elämä tuntuu ja päättelin ehkä lapsellisestikin, että kun olen niin ja niin kauan virunut henkisessä vankilassa, voisiko sitten olla mahdollista elää loppuelämä henkisesti vapaana, päinvastaisien kokemuksien ja tuntemuksien ja olotilojen jne kera?

Luulen omaavani jonkinlaisen ominaisuuden, mikä on suojannut ja suojaa minua. Jo lapsuudesta opittu kyky kulkea elämän pahimpien karikoiden läpi. Olen oppinut elämän kantavan jokatapauksessa, olen oppinut itse kannattelemaan itseäni, kun muista ihmisistä ei siihen ole ollut. Olen oppinut pärjäämään itsekseni, vaikka helppoa se ei ole ollut.

Tänään on hyvä päivä-mantra toimii omalle kohdalle muistuksena ennenkaikkea asenteesta, jonka kerään ylleni ihan jokainen aamu herätessäni. Mantraan kiteytyy oikeastaan kaikki se vastuu itsestä ja omasta hyvinvoinnista, joka minun pitää muistaa myös omalle kohdalle; myös minä olen olemassa ja olemassaoloni tarkoitus ei ole pelkästään muiden hyvinvoinnin varmistaminen tai mahdollistaminen. Myös minä olen tässä, ja kukapa muu kantaisi vastuun minun hyvinvoinnista, kuin minä itse.

Oman itsen voi syrjäyttää, jättää huomiotta jopa vuosikausiksi. Omaa hyvinvointia voi siirtää lähes loputtomiin, odottamaan hamaan tulevaan. Oman itsen ja oman hyvinvoinnin voi unohtaa kokonaan elämän viedessä mennessään erilaisista syistä johtuen. Minut kasvatettiin lapsuudessa unohtamaan omat tarpeet ja oma hyvinvointi. Sanottiin, että on itsekästä ja väärin ajatella omia tarpeita/toiveita asiassa kuin asiassa. Elin vuosikymmeniä ajatellen vain muita, läheisiä ja niitä vähemmän läheisiä ihmisiä. Kasvoin ikäänkuin muiden hyvinvoinnin varmistajaksi, palvelijaksi.

Koskaan ei onneksi ole liian myöhäistä alkaa opettelemaan toisenlaista vastuunottoa itsestä, omasta hyvinvoinnista. Minulla on mennyt aikaa ymmärtää, millaista hyvinvointia tarvitsenkaan ja täytyy tunnustaa, että opettelen edelleen asiaa.

Kukaan toinen ei voi, eikä pysty tuomaan sinulle juuri sinun tarvitsemaa hyvinvointia. Vastuu asiasta on ihan itsellä. Tieto lisää tuskaa, kyllä. Mutta tieto lisää myös ymmärrystä ja ymmärrys antaa kykyä myötätuntoon, jota tarvitaan ollakseen itselleen ”armollinen” hetkessä.

Hyvinvointi alkaa hyvin pienistä jutuista, ajatuksista ja toiveista. Kun on riittävän kauan märehtinyt murheissa, sitä alkaa kuin automaattisesti rajaamaan ulkoapäin tulevaa ärsykettä ja käpertyminen omaan oloon ja oman hyvinvoinnin etsimiseen saa tuulta purjeisiin.

Hyvää viikonloppua!

Tee sitä, mitä rakastat

Kokeilemalla erilaisia asioita, menemällä rohkeasti kohti kiinnostavia juttuja, saa selville myös sitä, mistä pitää ja mistä ei.

Sanotaan, että ne asiat lisääntyvät elämässäsi, mihin kiinnität eniten huomiotasi. Tämä on totta, ainakin oman kokemuksen perusteella.

Tuleeko sitä sitten yleensä mietittyä edes, tekeekö elämässään juuri sitä, mitä rakastaa?

Muistelen omalla kohdalla aikaa ennen ensimmäisen lapsen syntymää. Olin luovuttanut jo ajatuksissa mahdollisuuden tulla äidiksi. En ollut raskautunut yli vuoden yrityksistä huolimatta ja tein mielessäni vaihtoehtoisen pitkänajan suunnitelman, ilman lasta/lapsia.

Olin hiljaa hyväksynyt lapsettomuuden vaihtoehtona osana omaa elämää. Hain, pääsin ja ehdin opiskellakin nopeutetussa aikataulussa korkeakoulussa ja tähtäsin yliopistoon tulevaisuudessa. Mielessä oli ollut joko/tai uran ja perheen perustamisen välillä.

Positiivinen raskaustesti oli sittemmin kovin iloinen ja odotettu asia ja tiesin sisimmässäni, että äitiys on minun elämässä se, mihin haluan keskittyä kaikkein eniten. Tein siis valinnan joko ura tai äitiys todella tietoisesti ja vakaasti harkiten. Tiesin, etten voisi keskittyä kahteen suureen asiaan täysipainoisesti yhtä-aikaa ja valitsin elämääni äitiyden ja lapset, koska sain siihen odotuksistani huolimatta mahdollisuuden. Ja valintaani en ole katunut. Uraa ehtii luoda myöhemminkin, jos siihen on tarvetta lasten kasvettua isoiksi.

Olen siis saanut tehdä suuressa mittakaavassa juuri sitä, mitä rakastan. Olen saanut olla äiti ja nyt vielä mummokin. Toki kaikessa on haasteensa, ja niiltä ei säästy edes silloin, kun toteuttaa asioita, jotka ovat itselle niitä kaikkein tärkeimpiä/rakkaimpia asioita.

Kirjoitan tätä nyt, koska olen itse tilanteessa, jossa elämäni suuret suuntaviivat alkavat muotoutua uudelleen lasteni aikuistumisen myötä. Mitä sellaista teen jatkossa, mitä rakastan? Äitiys on tietenkin osana jatkossakin, mutta se ei ole aikuisten lasten määrittämää, hektistä perhe-elämää ja jatkuvaa keskittymistä vaativaa elämää. Niin, sopii kysyä mitä sitten, mitä seuraavaksi?

Sen jälkeen, kun minusta tuli äiti, en ole oman elämäni kannalta asiaa ajatellut sen kummemmin. Oikeastaan en ole ajatellut elämääni pidemmälle, ja nyt olisi jo korkea aika laittaa mietintämyssyä päähän. Mitä sen jälkeen, kun lapset on jokainen vuorollaan lentäneet pesästään?

Kuopuksen syntyessä ajatus kahdeksantoista vuoden päähän oli liian pitkä aika ajateltavaksi. Olen siirtänyt ja siirtänyt kerrasta toiseen oman elämän miettimistä, sitä mihin keskityn sitten, kun nuorinkin lapsista on aikuinen.

Pohdin äitiyden jatkamisen mahdollisuutta aikoinaan ammatillisesti ja ihan työksi asti. Nyt se ajatus on kuoppaan kaivettuna, haudattuna oman terveyteni vuoksi. Ei ole realistista edes ajatella ammatillista toimintaa lasten parissa tämän kehon kanssa tietäen omat haasteeni toisinaan jo ihan omassa arjessani.

On mietittävä, pohdittava jäljellä olevaa toimintakykä ja sen mukaisesti sitten toimittava. Aikoinaan kykenin tekemään monia vaihtoehtoisia suunnitelmia elämän varalle. Yksi kerrallaan ne ovat kariutuneet mahdottomina tai aikansa eläneinä pois ”to do-listalta”.

Tee sitä, mitä eniten rakastat? Toiseksi eniten, kolmanneksi eniten jne. On vaihtoehtoja olemassa paljonkin, tiedän sen. Vaan, kuinka saada itselle selvitettyä mahdollisuuksia? Ajatuksia ja ideoita ei niin vain enää tule mieleen, ikäänkuin mielikuvitus olisi poissa pelistä tässä tilanteessa.

Olen itselleni jo pitkään listannut asioita, joista muistan pitäneeni lapsuudessa. Lista on ollut jonkinlainen johtolanka unohtaessani elämän tiimellyksessä itseni ja listaa päivittelen sitä mukaa, kun muistan jotakin oleellista asiaan liittyen.

Lapsuuden kiinnostuksen kohteet, mielenkiinnon kohteet ovat tavallaan sisäsyntyisiä, luonnollisia ja ennenkaikkea aitoa minää, ennen yhteiskunnan ja muiden asioiden, aikuisten alkaessa vääristää ja muuttaa alkuperäistä.

Minua viehättää esimerkiksi edelleen ajatus omasta kukkakaupasta. Muistan tämän vaihtoehdon olleen kolmantena tai neljäntenä mahdollisena nuoruuden ammatinvalintaa koskevissa pohdinnoissani. Miten realistinen ajatus se tällä hetkellä olisi, on suuri kysymysmerkki. Ja en tiedä, haluanko edes selvittää ko. vaihto-ehtoa. Tähän mennessä niin moni vaihto-ehto kaatuu ja kuoppaantuu erilaisiin haasteisiin, joita en näe mielekkääksi alkaa edes selvittämään tai ne ovat perinpohjin ristiriidassa arvojeni kanssa. Haluanko esimerkiksi sitoa itseni tulevaisuudessa yhteen tiettyyn paikkaan esimerkiksi työn takia?

Tiedän, etten halua kiinnittää itseäni tulevaisuudessa mihinkään tiettyyn paikkaan ja olen viimeisen vuosikymmenen saatossa saanut asia kerrallaan irtaantua kaikista niistä sidoksista, jotka fyysisesti pitävät minut yhdessä ja samassa paikassa. Kuljen edelleen elämässäni sinnepäin, mitä lähdin tavoittelemaan havahtuessani muutokseen esimerkiksi omissa arvoissa tai tavoitellen tilaa voida kaikinpuolin hyvin.

Kokeilemalla erilaisia asioita, menemällä rohkeasti kohti kiinnostavia juttuja, saa selville myös sitä, mistä pitää ja mistä ei. Helpommin sanottu kuin tehty.

Kokemuksesta tiedän, kuinka asiat elämässä lähtevät menevät siihen suuntaan, mihin on toivonut; Kunhan ensin tietää varmasti, mitä haluaa. Suuntaviivat kun on selvittänyt ensin itselleen, loppu sujuu sen jälkeen, kuin itsestään.

Hyvinvointia

Saippuakuplia ja vaaleanpunaista hattaraa? Voisihan elämä olla sellaistakin, varmaan jossakin toisessa todellisuudessa? En tiedä, en ole kokenut vielä tähän ikään mennessä suloista ja ihanaa elämää saippakuplien ja hattaran siivittäminä. Eikä niin tarvitse ollakaan, ei sellainen olisi edes elämää?

Siedettävää elämä on kylläkin. Tasaista ja jopa tylsääkin silloin tällöin. Olen tietoisesti pyrkinyt edellisten vuosikymmenien aikana irtaantumaan ihmisistä, joiden ympärillä tuntuu pyörivän jokin draama jatkuvasti, vaikeuttaen myös omaa elämää. Ja voin sanoa onnistuneeni erittäin hyvin siinä asiassa.

Lähtökohtana edelliseen oli jonkun viisaan neuvo, että ensin on oma elämä ja koti siivottava ylimääräisestä kuonasta ja sitä olen tehnyt vähän kerrallaan. Jos joskus aiemmin puhelin soi ja auttavahätäaputoimisto (minä) riensin paikalle suuna päänä huolesta ja valmiina avustamaan siinä, mihin omat rahkeet vain riittivät tai kuuntelin puhelimessa ihmisten ongelmat korvat punaisina. Niin, tänään sellainen on poissa ja voin sanoa olevani paljon onnellisempi.

Muistelen joskus aiemmin havahtuneeni siihen ikävään tosiseikkaan, etten kokenut eläväni omaa elämää juuri ollenkaan. Koskaan ei tuntunut olevan edes aikaa oman elämän miettimiseen ja kun iltaisin kaatui lopen uupuneena sänkyyn, niin sitä vain halusi nukkua päivän rasituksia pois. Jopa yöaikaan joku yritti soitella kertoakseen humalanhuuruiset näkemyksensä elämästä.

Eron jälkeen oli sopiva hetki ymmärtää myös ympärillä vaikuttavien ihmisten merkitys omaan hyvinvointiin. Tein paljon sisäistä työtä, joka näkyi myös ulospäin ,minun katkoessa ihmissuhteita laajemminkin. Ensimmäisenä pois jäi pinnalliset ja yksipuoliset ihmissuhteet, ne joissa itse kuormituin eniten.

Yhenäkin minulla olikin aikaa keskittyä miettimään omaa perhettä ja omaa hyvinvointia ja näin jälkikäteen voin todeta ihmisuhdesiivoustalkoiden kannattaneen. En ole katunut, päinvastoin. Olen saanut olla kiitollinen itselleni. Muistelen, kuinka pohdin pitkään, hartaasti ja ennenkaikkea minua pelotti jo pelkkä ajatus; voiko ihminen noin vain katkoa jopa vuosikausia kestäneitä ”ystävyyksiä”?

Jonkin aikaa yritin myös itse syyllistää itse itseäni, mitä jos se ”vika” olikin minussa ja minun toimissani, näissä nyt jälkeenpäin yksipuolisissa ihmissuhteissa. Saman harkinta-ajan puitteissa katsoin peiliin, yritin toimia toisin sillä ajatuksella, josko itse olinkin ollut jotenkin ”vääränlainen” tai olisin toiminut ihmissuhteissa väärin.

Minut oli jo lapsuudessa kasvatettu ennenkaikkea miellyttämään muita, toimimaan vain muiden hyvinvointia ajatellen, unohtaen oman itseni hyvinvoinnin ja elämän mielekkyyden. Koin kokemuksien kautta olevani kuin kynnys, kannake, jota pitkin kaikki muut pääsivät askeltamaan elämässään ylöspäin. Tämän ymmärtäessä otin vastuun itsestäni, elämästäni siinä määrin, että lakkasin olemasta astin muille. Koin, ettei ole minun tehtäväni kannatella ja mahdollistaa muiden autuutta elämässä, varsinkin jos ja kun samaa ei tapahtunut vastavuoroisesti.

Hyvinvointi on muutakin. Se ei pelkästään ole vastuun ottamista vaikkapa omasta terveydestä, syömisistä tahi liikkumisesta. Hyvinvointi on kovin laaja käsitteenä itsessäänkin ja hyvinvoinnista puhuttaessa merkitys on laajempi, kuin ensialkuun ajattelisi. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, on sidoksissa toinen toisiinsa myös hyvinvointia ajatellen ja ei ole olemassa mitään yleispätevää kikkaa, millä ihmiset ylipäänsä voisivat voida hyvin. Se työ on jokaisen itsensä vastuulla, etsiä elämäänsä ne asiat, jotka lisäävät ja vähentävät omaa koettua todellista hyvinvointia. Omalle kohdalle hyvinvoinnin määrittely on edelleen hieman haastavaa, ikäänkuin käsite eläisi kokoajan määrittyen aina uudelleen.

Tavoitteena iloa elämään!

Joskus elämän varrella on ollut aikoja, jolloin on tuntunenut olevansa ikäänkuin jumissa tai paikallaan kaikilla elämän alueilla. Mikään ei ole soljunut eteenpäin, ei ole ollut tavoitteita tai näköalaa tulevaan, tai jos jotakin onkin ollut mielessä, asia on tuntunut liian hankalalta ja ylitsepääsemättömän vaikealta. Otollinen hetki alkaa valua mielessän kohti masennuksen syviä syövereitä siis.

Mitäpä edellisen kaltaisten hetkien kanssa olen tehnyt? Siinä hetkessä, kun olen ymmärtänyt asian? Aikoinaan nuorempana mietin, mitä ja missä olen, vaikkapa kymmenen vuoden kuluttua ja tuolloin selkiintyi mielessä moni asia, elämä lähtikin kulkeutumaan tavoitteita kohti. Vuosia myöhemmin myös tajusin eläväni sellaista elämää, kuin olin silloin nuorena haaveillut.

Myöhemmin sitten tein ”leikkaaliimaa”-periaatteella paperille asioita, joihin halusin muutosta ja viimeksi kirjoitin ihan vain paperille vihkoon jokunen vuosi sitten asioita, joita elämääni toivoin. En tiedä, mikä taika siinä piilee, mutta olen huomannut jumittuneen elämän saavan vauhtia sen jälkeen, kun on itse itselleen listannut asioita, joihin muutosta haluaa. Nyt olisi jälleen minun aikani tehdä jonkinlaiset suuntaviivat elämääni. Muistissa on vielä edelliset; Sain juurikin sitä mitä halusin, eritoten työn ja varsinkin työnkuvan kanssa.

Tunnista, tunnusta ja toimi. Eli ensin tarvitsee tunnistella omassa elämässä ne asiat, jotka eivät ole sellaisia, kuin itse haluaisi niiden olevan. Tai saattaahan olla, että on jokin asia, mitä ei itse vielä näe tai ei halua nähdä vaikkapa ongelmana, mutta muut näkevät kehtaamatta asiaa kuitenkaan sanoa suoraan. Ja silloin pitää itselleen tunnustaa asia.

Toimiminen tulee myöhemmin, vähän niinkuin itsestään, alkuun riittää, kun pitää mielessä tunnistetun asian ja tekee jotakin, vaikka siivoaa sen ikuisuuskaapin, jonka syövereihin on hautaunut koko elämän kirjo.

Itselläni on paljon asioita, joihin pitäisi elämässäni saada jonkinlainen positiivinen muutos. Tosin, vielä useat asiat elämässäni ovat vähän niinkuin vaiheessaan, kesken vielä tai vasta aluillaan. Kirjoittaessa huomaan, että yritän kiirehtiä. Eihän minulla oikeastaan ole kiire mihinkään, joten miksi sitten taas muutoksia? Tunnista, sehän onkin vaikeinta tässä jutussa. Ja onko elämäni kuitenkaan sillä tavoin pysähdyksissä vielä? Niin, ei taida olla. Asiat ovat vain vaiheessaan, järjestäytymässä ja oikeastaan minun pitäisikin vain nyt löytää sopiva kompromissi eri asioiden kesken? Lopputulos, minkä haluan ja koen sopivaksi omaan elämäntilanteeseen lähitulevassa. Yleensä ihminen sen jo tietääkin, ääneen sanominen on vain jostain syystä vaikeaa, eli sen mitä oikeasti haluaa ja toivoo. Niin on itselläkin.

Suuntaviittoja, mitä ja mihin päin lähteä askeltamaan? Eli mitä tavoitteita on tulevassa. Tai ihan vain haaveilla, jos olisi mahdollista niin…Ja kirjoittaa heränneet aatokset ylös paperille, koneelle, ehkä piirtää tai etsiä kuvia ja liimata niitä johonkin vihkoon tai erilliselle paperille.

Omaan elämään kaipaan ainakin lisää iloa, pirskahtelevaa ja kuplivaa iloa, jokaiseen päivään. Sitä toivon myös läheisilleni. Edelliset vuodet on olleet kaikin puolin kovin raskaita itsekullekin, monien itsestä riippumattomienkin asioiden kanssa elämään sopeutumista ja sietämistä ja ilo on toisinaan ollut kovin kaukana meidän jokaisen elämästä. Joten ilo elämään on tervetullutta!

syyskuu 2024
ma	ti	ke	to	pe	la	su
	1
2	3	4	5	6	7	8
9	10	11	12	13	14	15
16	17	18	19	20	21	22
23	24	25	26	27	28	29
30

Kuluvana vuonna uskalsin viimein toteuttaa vuosien mittaisen haaveeni oman blogin kanssa. Minulta asian todeksi saattamiseen vaadittiin melkein viisitoista vuotta 🙂 Vuodet ovat hioneet terävät särmät pyöreiksi ja soljuviksi sanoiksi antaen mielikuvitukselle raamit oikeiden kuvien kautta. Kaikella on tarkoituksensa!