Kiltteyden teema on toistunut elämässäni tasaisin väliajoin, olen saanut hyvin kouriintuntuvan koulutuksen kiltteyteen itsekin ja on ollut vuosikymmeniä kestävä matka pois tällaisesta aivopesusta.
Liian kiltti ihminen tekee parhaansa, jotta muilla olisi kaikki hyvin. Ihan sama, ketä ne muut ihmiset ovat. Töissä, perheessä, vapaa-ajalla kiltti luotaa ihmisiä lähellään ja ennakoi, varmistaa ja ennenkaikkea toimii ennenkuin kohteena olevat edes ehtivät itse ymmärtää, mitä kulloinkin tarvinnevat. Liian kiltin ihmisen läsnäollessa sinun ei tarvitse pyytää, kiltti tietää sanomattakin toiveesi, tarpeesi.
Luontaisestihan lapsi haluaa ja pyrkii miellyttämään vanhempiaan, ainakin mikäli miellyttämisestä seuraava ”palkinto” on positiivinen. Palkinto voi olla vanhemman huomio, jota ei muutoin saa. Palkinto voi olla jokin positiivinen sana, katse, tai sitten ihan vain lapsen toive näistä asioista.
Kiltti ihminen on ikäänkuin ohjelmoitu toimimaan miellyttämään muita.
Kiltti ihminen on alistanut itsensä, myyden itseään saadakseen muiden positiivista huomiota, ollakseen olemassa muille.
Mitä sitten tapahtuu, kun kiltti ihminen ymmärtää tämän ohjelmoinnin sisimmässään? Erityisesti, kun tuo kiltteyden sisäinen ohjelmointi kääntyy itseään vastaan? Mitä tapahtuu, kun kiltti ihminen pyrkii eroon kiltteyden taakastaan? Mitä tapahtuu, kun kiltin ”kyllä”-sana muuttuukin ”ei”-sanaan?
Kommentit -”Sinä olet muuttunut!”, -”Ethän sinä nyt noin voi sanoa/tehdä!” -”mitä sinä nyt?” -”Kyllä sinun täytyy…” ja lukemattomia muita ihmetyksen täyttämiä kysymyksiä muiden ihmisten tahoilta.
Epäusko ja pettymys muiden taholta, tulevat hyvinkin nopeasti kiltin ihmisen kokemusmaailmaan. Loppujen lopuksi kiltti jää yksin alkaessaan hahmottamaan omaa ongelmaansa, kiltteyttään.
Yhteisö, jossa kiltti ihminen on vaikuttanut ja antanut kaikkensa ihan luonnostaan, kääntää selkänsä ja entisestä ahkeraliisasta tuleekin yhteisön sylkykuppi, syntipukki pahimmillaan.
Alkuun yhteisö, oli se sitten perhe, työyhteisö, kaveriporukka tai jokin vastaava alkaa ihmetellä ja puhua kiltin ihmisen selän takana mikä toiseen on mennyt, kun se ei enää tee sitä, tätä taikka palvele yhteisöä samoin kuin ennen.
Yhteisö yrittää painaa ja painostaa kiltin takaisin omalle paikalleen, sillä kukapa nyt pitäisi muutoksista ja varsinkin epäedullisista muutoksista? Usein kiltti saakin kuulla, miten hänen tulisi palata sijoilleen olemaan se oma kiltti itsensä, joka palvelee koko yhteisöä kuin ajatus konsanaan.
Kiltti ihminen herätessään tästä ohjelmoinnista huomaa hyvin nopeasti muiden ihmisten negatiiviset reaktiot, kukaan ei ymmrrä häntä ja vielä vähemmän kukaan haluaa enää olla tekemisissä muuttuneen ihmisen kanssa, joka ei toimikaan samoin, kuin aina ennenkin, palvellen muita pyytettömästi.
Kiltin ympärillä käy kato, kun ihmiset yksi kerrallaan jättävät palvelijansa, joka ei enää toimi yhteisön kirjoittamattomien sääntöjen mukaisesti antaen itsestään kaiken saamatta takaisin mitään.
Kiltti alkaa myös jossakin kohden vaatia itelleen sitä samaa, mihin muut ovat tottuneet ja huomaa joutuvansa pettymään niihin ihmisiin, joita hän on kaikessa kiltteydessään palvellut ehkä vuosikausia väsymättä ja valittamatta.
Alkaa kuulua selittelyjä ja arvailuja yhteisössä, -”Se nyt on sellainen ja tällainen, sillä on jokin ongelma…”? Hetken päästä selittely-yritykset vaihtuvat suoraan seläntakana haukkumiseen ja parjaamiseen, kun kiltistä ihmisestä on tullut arvaamaton ja tottelematon.
Kiltti ei sovi enää yhteisönsä pariin, muutoin kuin olemalla entisenlainen kiltti, jota on helppo hyväksikäyttää joko tietoisesti tai tiedostamatta. Orja ja palvelija on lakannut olemasta ja yhteisö on pulassa.
Kuka nyt kantaa vastuun, kun myös kiltin vastuunkantamisen aika on ohi? Kuka hoitaa käytännön juoksevat asiat. kun kiltti ei sitä automaattisesti tee? Oletushan on ollut, että kiltti tekee kaiken pyytämättä, automaattisesti ja tuo pöydälle vielä kiitokseksi ruusupuskan siitä hyvästä, että saa raataa toistenkin edestä uhraten koko elämänsä muiden ihmisten hyvinvoinnin vuoksi.
KIltin syyllistäminen on erikoinen yritys palauttaa ihminen ruotuun, omaan paikkaansa takaisin. Ja kun yritykset jäävät ilman vastakaikua, kiltillä ihmisellä ei enää ole arvoa yhteisössäaan ja niinpä kiltin on parempi poistua takavasemmalle kaikessa hiljaisuudessa. Hyvästä palvelijasta/orjasta on tullut käyttökelvoton ja sellaisesta pitää päästä eroon. Kiltistä tuleekin yhteisössään ärsyttävä taakka, jota on melkein mahdoton sietää, mokomakin muuttuja. Kiltti saa osakseen kiusantekoa, häirintää ja hyljeksintää.
Yhteisö voi olla mikä tahansa; työ, harraste,- koti,-ystäväpiiri? Kaiken muun ihminen voi valita, muttei sitä perhettä, jossa on sattunut syntymään. Kun omat lapsuudenperheen jäsenet kääntävät selkänsä kiltille, sille vastuunkantajalle, se avaa silmiä ja paljastaa samalla sen, millaisia nämä lapsuuden perheenjäsenet oikeasti ovat ihmisinä.
Kaikki on hyvin niinkauan, kun kiltti pysyy ruodussaan kyseenalaistamatta yhtään mitään, ketään ja hyväksyy sen tosiasian, että hänestä pidetään vain silloin, kun palvelee yhteisöään. Jopa sairaana pitää kyetä olemaan toimintakykyisenä, vaikka muilta ei samaa vaadittaisikaan.
Ennenpitkää kiltin ainoa mahdollisuus säilyttää mielenterveytensä on jäädä pois yhteisöstä, jota on tottunut miellyttämään kaikella kiltteydellään. Lapsuuden perhe, ja sen ihmiset siellä, siinä yhteisössä on jotakin mystistä ja todella moni luottaa siihen, ettei siitä irtauduta ihan niin heppoisesti, jos ollenkaan.
Kiltille yhteisöstä irtautuminen on todella kova paikka, oli se sitten minkälaatuinen tahansa. Yleensä irtaantuminen on todellakin ainoa vaihtoehto kiltille ihmiselle. Muutos entiseen verrattuna on kuin yö ja paivä. On anteeksiantamatonta sille kiltille muuttua. Kaikille muille muutos ihmisenä on sallittua, muttei kiltille itselleen.
Kiltin ihmisen kaikenlaatuinen hyväksikäyttö yhteisöissä on kovin tavallinen ilmiö. Jokainen meistä tietää ainakin yhden kiltin ihmisen, sen, joka ei koskaan sano ei. Sen, joka puurtaa yökaudet toisten hyväksi ilman vaadetta kiitoksista ja joka on helppo unohtaa muiden rientojen edessä, ellei ole tarvetta palveluksille ja touhukkaalle työlle, jota ei kukaan muu halua tehdä.
Yhteisössä kiltin ihmisen hyväksi ei kukaan tee mitään, suunta on aina se yksisuuntainen. Vaikka kiltti joskus pyytääkin apua, hän tyytyy ymmärtämään toisten eitä. Kilttihän ymmärtää muita loputtomiin ja tietää, millaista on, kun omat rahkeet eivät riitä. Kiltti kuuntelee moitteet omatunto soiden, jos yhteisön asiat jäävät hoitamatta vaikka sairastumisen vuoksi ja kiltti toimii omaa hyvinvointiakin vastaan yhteisönsä eteen.
Joskus kuitenkin kilttikin väsyy, kyllästyy, havahtuu, sairastuu ja muuttuu itsekin tarvitsevaksi. Vaan kuinka käy, kun kiltti olettaa saavansa yhteisönsä tuen, esimerkiksi lapsuudenperheen jäseniltä, äidiltä, isältä, sisaruksiltaan tai kumminkaiman kissalta? Yhteisön jäsenet eivät kykene tukemaan, ei kannustamaan, ei auttamaan kilttiä missään muodossa häntä hänen elämässään.
Päinvastoin, kilttiä syyllistetään, häntä epäillään, moititaan ja arvostellaan. Kukaan ei vahingossakaan kysy kiltiltä, tarvitsisiko hän kenties apua arkeensa, kiltti saa jäädä pärjäämään yksinään ja onhan yhteisön jäsenillä ne omatkin ongelmansa, kyllähän kiltti nyt pärjää omineenkin vallan mainiosti.
Kilttiä kaivataan esiin vain silloin, kun häneltä odotetaan jotakin. Muutoin kiltti ihminen saa pysytellä vaikka komerossa odottamassa jonkun tarpeiden täyttämistä.
Eräässä perheessä vanhimmasta tyttärestä äiti kasvatti itselleen palvelijan, sellaisen joka sanatta ymmärsi, mitä milloinkin oli tehtävä, jotta äiti pysyi tyytyväisenä ja iloisena. Myös äidin tunteet olivat lapsen vastuulla. Lapsi kantoi vastuunsa, oli äiti äidilleen jo ennen kouluikää lohduttaen ja ottaen vastaan hänelle annetun vastuun kaikesta sellaisestakin, mikä olisi kuulunut vanhemman vastuulle ja vanhemman kantaa. Vastuulleen lapsi sai myös nuoremmat sisaruksensa ja myös äitinsä henkilökohtaiset asiat ihan käytännössä, kuin tunteinakin. Lapsi ei itse koskaan saanut kokea olevansa pelkkä lapsi, aina vaan se kiltti tyttö yrittäen parhaansa ollakseen hyväksytty, saadakseen murusen rakkautta; turhaan. Aikuisuudessaan, omien lasten rakastamisen kautta, hän ymmärsi, ettei koskaan kokenut vanhempiensa taholta rakkautta, he eivät kyenneet moiseen. Lapsi oppi, että pitää ansaita olemassa-olon oikeutus olemalla mahdollisimman hyvä ja tekevä, kuin palvelija, koska uhkana oli hylkäys, moitteet.
Lasten ei pitäisi tehdä lapsia, kuten ylläolevan perheen eräs lapsista tokaisi kertoessaan kokemuksestaan kiltteytensä lähtökohdista tarkoittaen ilmeisesti äitiään, joka ei oppinut kantamaan aikuiselle kuuluvaa vastuutaan elämästään koskaan. Ilmeisesti tämän äidin kohdalla joku muu oli aina kantanut vastuun tämän puolesta ja vastuuttamisesta ei ole ollut ilmeisesti tietoakaan menneinä vuosikymmeninä?