Hyviä joulun aikoja jokaiselle!

Mahdollisimman hyvää ja rauhaisaa joulun aikaa kaikille!

Vuosipäivä ja joulu nyt

Eron jälkeiset joulut

Jouluihin on tullut uusi sävy perheessämme. Jotenkin kaikki ulkoinen ja muu hömpötys on jääneet taka-alalle. Ihan kuin ei aikoinaan eron myötä jo olisi tullut tarpeeksi muutoksia myös joulun ajan perinteisiin, tapoihin ja tottumuksiin. Useat minun ja lasten perinteiset jutut jäivät erossa pois vuoroviikkojen särkiessä arkea tasaiseen tahtiinsa. Itsetehty joulukalenteri menetti merkityksensä, kiireellä yhden viikon aikana piti yrittää tehdä sitten niitä juttuja, mitä olimme perinteiksikin jo luoneet. Jossain vaiheessa vuosien kuluessa sitten lapsille tuli itselleen omat ikänsä, jolloin ei huvittanut, ei kiinnostanut enää ne ”lapselliset” perinteet ja niinpä ne on jääneet pois yksi kerrallaan. Nuorimman kanssa teimme sentään pipareita vielä ennen aattoa ja jatkossa taidan päästä piparitalkoisiin pikkuisen kanssa.

Jouluaatto pari vuotta sitten

Kaksi vuotta sitten jouluaaton vietto päättyi päivystyksen sydänvalvontaan monitoreihin ja siitä matka jatkui seuraavana päivänä sydänteho-osastolle ja sieltä muutaman lepopäivän jälkeen taasen suureen sairaalaan pariksi päiväksi odottamaan leikkausta. Uudenvuoden pauketta heräsin hetkeksi kuulostelemaan, oltuani leikkauksen jälkeen useamman vuorokauden tajuttomana teholla ja sieltä sitten siirtyessäni toipumaan jälleen uudelle osastolle. Kaikkineen sairaalassa vierähti parisen viikkoa ja kotiin pääsin nopeammin kuin oli odotettu.

Koen edelleen olevani jossakin määrin toipilas, henkisesti sydänasioiden kanssa. Olen myös kovin yksin sairauteni kanssa. Korona puski päälle kotiutuessani leikkauksen jälkeen, ilman mitään tietoa oikeastaan mistään; jatkoista, vertaistuesta yms. Onneksi minulla on kuitenkin perhe ympärillä, sekä aivan mahtava Uma, joka kärsivällisesti jaksoi viikko viikon perään kulkea kanssani ulkoillen hitaasti, mutta varmasti ja ilman koiraa toipumiseni olisi ollut hyvin hidasta juurikin sen liikunnan aloittamisen vaikeuden kanssa.

Tänään

Juuri nyt olen kiitollinen, olen edelleen tässä ja hengissä. Jouluaattona paikalla oli hetkisen verran melkein koko perheeni, vanhinta lasta lukuunottamatta. Hänen kanssaan puhuimme videopuhelulun välityksellä ja onneksi oma lapsuuden haaveeni on nyt totta edellisen suhteen eli juurikin nuo videopuhelut.

Aamu alkoi riisipuurolla ja hitaalla heräämisellä, ei ollut mihinkään kiire. Ulkoilimme ennen jouluaaton ateriaa ja kävimme sen jälkeen saunomassa. Kaksi nuorinta lasta poikkesivat myös ja pääsivät aterialle kanssamme samaan aikaan. Kahdessa kodissa on lasten näkökulmasta etunsa; kahdet lahjat, kahdet erilaiset ateriat jne.

Lahjat oli tuotu aattona ruokailun jälkeen kuusen alle, olikohan ollut joku tonttu asialla? Taisi olla mieleisiä paketteja jokaiselle, ainakin yhdet toiveet toteutuivat niin isoilla kuin pienelläkin. Mopoja ja autoja löytyi kahdesta taaperon paketista sekä pari vaatekappaletta. Niiden kanssa piti illalla myös nukahtaa mummolan matkasänkyyn.

Jouluiset tunnelmat jatkuvat nyt ainakin uuteenvuoteen saakka, rakastan kynttilöiden tuomaa tunnelmaa ja niitä sytyttelen pitkin kotia, kuten kuvistakin näkyy. Tämä joulu on ollut siitä kovin erikoinen, ettei ole ollut kiirettä yhtään minnekään ja stressikin on loistanut poissa-olollaan. Levollinen ja rauhallinen olo on vielä kovin vieras tuttavuus, saatika kiireettömyys tai se, ettei tarvitse ravata kylästä kylään vieraisilla yms. Ensimmäinen jouluni ihan vain kotona on nyt totta. Noh, tänään käymme tervehtimässä isoamummoa kaupan kautta. Huomiselle ei taida enää olla aterianrippeitä.

Joulun taikaa etsien

Arkikuulumisia

Vuosia kotiimme on eksynyt jouluksi yksi joulutähti koristamaan keittiön pöytää. Tänä vuonna monilatvainen sellainen.

Edelliset pari viikkoa on olleet kovin kiireisiä minun mittapuulla. Lääkäriä, röntgeniä ja kovien pakkasten myötä lasten kouluihin viemistä ja hakemista. Viikonlopusta näyttää myös muodostuvan autoiluralli ympäri pitäjiä ja olen hyvin iloinen saatuani siivoiltua kotia jouluun yhden kokonaisen päivän. Puhtaat matot lattialle ja vielä aion laitella jouluisia liinoja ja vähän kuitenkin jotakin jouluun liittyvää koristelua. Kuusikin meille laitettiin jo ajoissa. Olen kiitollinen saatuani vihdoin ihan oikean lääkkeen kipuihini ja se on tämän joulun paras lahja itselleni. En ollut ymmärtänytkään, kuinka kipeä koko kroppani on ollut, en ennenkuin sain kokea kivuttomuuden lempeän olotilan. On todella mukava kokemus olla omassa kehossa sillain normaaliolotilalla, liikkuminen on helpompaa ja nyt ei mene aamujäykkyydessä koko päivää tuskaillessa. Kaikkinainen liike kehossa on paljon enemmän normaalia ja se mahdollistaa taasen paljon tekemisiä, jotka on väistämättä jääneet vähemmälle viimeaikoina.

Joulun taikaa etsien

Joulunvieton mielekkyys ja syy on ollut hakusessa jo pidempään. Lasten ollessa pieniä, en kyseenalaistanut perinteitä (uskonnollisia) tai tapoja viettää joulua. Meille se oli ja on edelleen lasten juhla pääasiassa.

Tällä hetkellä tiedän enemmän kuin silloin joskus. On hauskaa miettiä mennyttä siltä osin, että ymmärrän kuinka ”silmät kiinni” olenkaan elänyt aikanaan. Nykyisin uskallan jo kyseenalaistaa paljon enemmän ja jo pelkästään se tieto, että joulua on juhlittu paljon aiemmin; Jo ennen kristinuskon saapumista täällä pohjolassa.

Talvipäivän seisauksen aikana pimeys täyttyy ympäröivässä luonnossa äärimmilleen ja tämän jälkeen alkaa päivät pidentyä, sekä valoisa aika lisääntyä. Joulu on sekoitus monenlaisista uskomuksista ammoisilta ajoilta ja monet meidänkin perinteet sisältävät pakanallisia ja ei niin kristillisiä piirteitä. Pyhä on pyhää riippumatta siitä, missä viitekehyksessä se koetaan. Joulu ei siis ole pelkästään ja vain ja ainoastaan kristillinen juhla.

Joulun merkityksellisyyden etsintä jatkuu omalla kohdallani, se mikä joskus vuosikymmeniä sitten alkoi.

Aikuisen vastuun merkitys

Lapsuudessani opin joulun olevan stressaava ja voimia syövä suoritus kaikkineen elementteineen ja viimehetkillä tekemättä jääneiden asioiden kiireellä tekemisineen. Vieläkin huomaan itsessäni nousevan hienoisen stressin, ahdistuksen kaikesta siitä, mitä muka olisi vielä tekemättä ja hoitamatta jouluksi. Niin moni lapsuuteni joulun aatonaatto ja aatto meni siivotessa kiireellä lattioita pesten ja pölyjä pyyhkien, koristellessa kotia, leipoen, käyden apuna kaupassa ruoka,-lahjaostoilla viimehetkillä joulurauhan julistus päättyen kotiin käveltäessä, kuusen koristelussa, huolehtien ja paapoen ja rauhoitellen pienempiä sisaruksia, paketoiden lahjoja vielä pari tuntia ennen niiden avaamista ja kokien huonoa omaatuntoa, kun en kyennyt aikuisen mittapuihin tekemisissäni saadessani moitetta ja yrittäessäni parhaani. Ymmärrän, etten saanut olla lapsi, en tosin tiennyt muustakaan tavasta olla ja elää. Kannoin suurta taakkaa huolehtien, että jouluksi kaikki olisi ollut hyvin ja niinkuin piti olla, pitkälle aikuisuuteen asti.

Tämän huomatessani, (onneksi siis huomaan) pysäytän itseni, istun alas ja hengitän syvään todeten, ettei mikään tai kukaan velvoita minua tekemään (enää) täydellistä joulua. Kukaan ei sanele, ei pyydä, ei vaadi tekemäään mielenpahoituksen uhalla jotakin. Maailma ei kaadu siihen, jos pyhänä pesenkin koneellisen pyykkiä, jokin asia jää kokonaan unohduksiin tai tekemättä, kaupasta unohtui jokin ainesosa yms.

Joulu ei ole riippuvainen siitä, mitä tekee tai mitä hankkii tai on hankkimatta, tekemättä. Tärkein on rento ja rauhallinen yhteinen oleminen perheen kanssa, oli kokoonpano suuri tai pieni. Kiire, alkava stressi ja ahdistus loppuvat siinä paikassa, kun istahtaa alas ja miettii hetken, mikä olikaan se tärkein asia elämässä yleensä.

Tärkeintä ei ole täydellinen joulu kuitenkaan, miellyttäen ja välttäen pahoittamasta mieliä. Saa sitä joulunakin pahoittaa mielensä, jos on aihetta. Turha on pelätä tunteita—Eri asia sitten, kuinka asian/tunteen näyttää tai tuo esille, vaiko kostautuuko asia jotenkin läheisille?

Vuorovuosin joulua

Lapset ovat viettäneet vuorovuosin joulua molemmissa kodeissaan. Ensimmäinen joulu eron jälkeen oli itselleni kaikkein vaikein. Olinhan juuri repinyt itseni irti kaikesta tutusta, koko elämä oli heittänyt kuperkeikkaa yhdessä yössä eron myötä.

Joulu tuli sinä vuonna nopeaan, minulla ei ollut mitään, ei kerrassaan mitään joulua varten. Kaikki piti jättää lasten isälle, ja vieläkin korpeaa suunnattomasti, ihan jokainen kerta, kun joulunaika lähestyy. Kaikki muistot, kaikki meidän perheen sekä minun omat lapsuuteni muistot ja muodostuneet perinteet eri juttujen muodossa.

Minulla ei ollut mitään, millä olisin voinut joulua tuoda näkyviin sinä ensimmäisenä vuonna ja niinpä lapset viettivät eron jälkeisen ensimmäisen joulunsa isänsä kanssa. Niin oli parempi. Ensimmäisen lapsettoman jouluni vietin yksin, hiljaisuudessa kääriytyneenä sohvalle viltin alle, lukien kirjaa. Ei ollut rahaa ostaa syötävää, ei ollut rahaa käydäkseni tankkaamassa autoa, jotta olisin päässyt mummolle yms. Söin näkkileipää ja vettä sekä viikolta jääneitä lasten aterioiden jämiä.

Vuosien vieriessä olen yrittänyt hankkia joululaatikkoon täytettä ja jokainen marraskuun loppu osoittaa, että jostain kumman syystä sinne jemmatut tavarat ovat ottaneet jalat alleen ja vaikka kuinka niitä yritän etsiä, en löydä niitä sieltä, mihin ne laitoin säilöön. Lopetin kaiken jouluisen tavaran hankkimisen jo useampi vuosi sitten, kävelköön ulos, jos eivät meillä viihdy, mutta päätin, etten ala jokainen vuosi samoja asioita hankkimaan uudestaan ja uudestaan kuten vuosia tein sitäkin. Nyt mennään sillä, mitä on ja uutta en enää yritä hankkia.

Ei oma talous kestä semmoista, joka vuosi uuden hankkimista, kun pitäisi niitä lahjoja saada kasaan ja syödäkin jotakin. Toki olen ollut päätöksestäni harmissani, koska ennen olin kovin jouluihminen.

Rakastin joulun aikaa, valmistautumista siihen ja ja. ..Kaikkeen edelliseen liittyi ne lapsuudesta asti mukana kulkeneet muistot ja tunnelmat sekä ne omien lasten kanssa muodostuneet tavat, perinteet ja tunnelmat ja muistot ja eräänä päivänä olin niistä joutunut luopumaan. Toivon mukaan lapseni ovat päässeet isänsä luona niistä nauttimaan?

Nykyisin en enää pidä joulusta. En samoin, kuin ennen. Joulu oli joskus tärkeä asia, monien asioiden summa. Viime jouluna oli lasten vuoro viettää joulu minun luona. Työyhteisön vaatimuksesta pakotettuna ja painostettuna olin kuitenkin koko joulun töissä, ja kyllä suututti lasten viettäessä joulua keskenään mieheni kanssa. Muistikuvia minulla ei ole viime joulusta, ei työssä, eikä kotona ja olikin aikamoinen sotku päässä miettiä, kenen luona lapset tämän tulevan joulun viettävät.

Sitä edellinen joulu oli lapseton, onneksi. Tai, kävivät lapset silloin luonani, halusivat olla aattona kanssani sen pari tuntia, söimme sekä jaoimme lahjat ja fiilistelimme yhdessä jouluista oloa. Lasten lähdettyä takaisin isälleen, me valmistauduimme miehen kanssa käymään hautuumaalla, sekä mummon luona yhdessä sisarukseni kanssa. Tarkoitus oli muistaakseni lämmitellä joulusaunaa hautuumaalla käynnin jälkeen.

Olin ollut koko sen edeltävän syksyn kummallisen väsynyt, olin kärsinyt erikoisista oireista keväällä sairastetun kamalan, jonkun (koronan?) taudin jälkeen ja rintaa oli nipistellyt pitkin syksyä työvuorojen aikana. Niin aina, jokaisen lentsun jälkeen muutoinkin. Lasten lähdettyä isälleen, minun piti huilata tovi, olin jotenkin niin uupunut ja sain myös kovan närästyskohtauksen ja sitäkin menin huilaaman, ennen Uman vientiä tarpeilleen ulos.

Pääsin vihdoin kävelemään ulos ja Ihmettelin, kun oli niin raskas olo kaiken kaikkiaan. Jouluaatto herkistää mielen noin muutenkin ja koin erikoista, syvää surua siinä kävellessäni illan jo hämärtyessä. Mieleeni siinä kävellessä tulikin, että sydämeni oli särkynyt, ja sen myös tunsin.

Päätin poiketa oikopolulle, jotta pääsisimme nopeammin lähtemään mummolle. Polku nousee rinnettä pitkin jyrkästi ja muutaman kymmenen askeleen jälkeen jouduin pysähtymään hengityksen salpautuessa hengästymisen johdosta. Tuntui siltä, kuin olisin saanut astmakohtauksen ja samalla puristavankipeä tuntemus alkoi levitä rinnasta kaulaan, käsivarsiin ja selkään. Aloin hapuilla puhelinta ymmärtäessäni, etten kyennyt ottamaan askeltakaan ilman jäätävää kipua rinnassa ja henki ei kulkenut. Olin keskellä metsää koiran kanssa ja onneksi en ollut kaukana kodista. Soitin miehelle ja pyysin häntä tulemaan paikalle. Hoipuin alas rinteestä takaisin pyörätielle ja valahdin polvilleni maahan hengenahdistuksen ja kivun vyöryessä uudelleen päälleni. Soitin 112 ja ambulanssi oli paikalla viidessä minuutissa. Jouluaaton vietto vaihtui sairaalan vaatteisiin ja sillä reissulla olinkin sitten kaksi viikkoa. Kolme eri sairaalaa, useampi osasto. Epäonnistunut pallolaajennusyritys seuraavana päivänä, ja lopulta leikkaus, tukoksen ollessa yli 90%, kahden suonen risteyksessä.

Kyllä, silloin aattoillan ajatukseni olivat oikeassa. Aavistin sydämeni olevan rikki, tiesin sen jotenkin. Mieleni oli erityisen apea, surullinen silloin, siinä kävelyllä Uman kanssa. Olin lähellä äkkikuolemaa, sanoi pallolaajennusta yrittänyt spesialisti ja seuraava kohtaus veisi henkeni.

Tuleva joulumme on lapseton, kuten joka toinen joulu tähänkin asti. Viime joulu meni hieman penkin alle, minun ollessa töissä ja tälle joululle en uskalla kovin suunnitella mitään. Otetaanko uusintayritys mummon joulusaunasta aattoiltana kenties? Viimeksi minun osalta lapseton aatto-iltamme jäi vähän keskeneräiseksi.

Löysin puhelimen arkistosta aika ennustavan kuvan, hurjaa. Tiedossa puukkoa, kuten kansankielellä vanhempi väki leikkauksista puhuu.
Isoäitimuki ei tullu yllärinä. Tiesin olevani tulossa mummoksi ja aikaa olisi vielä sulatella ajatusta useampi kuukausi.
Ulkona ei ollut lunta, ilmeisesti joku kaipasi lisää valkeutta edes sisälle 🙂
Tätä söimme eräänä kohtalokkaana aattona, melkoisen ällö kuva juuri uunista tulleesta possusta.