joulu – Saman auringon alla

Vuosi takana

Kuluvaan vuoteen on sittenkin mahtunut paljon ja pääosin hyviä asioita. Odotukset ei olleet kovin suuria kodin vaihtoa lukuunottamatta. Ehkä kiitollisuudella ja positiivisen näkökulman valinnalla on jotakin merkitystä kuluneen vuoden tapahtumissa?

Vuosi sitten tiesin tähän samaiseen ajankohtaan tulevasta muutosta ja olinkin jo aloittanut vähäisten tavaroiden karsimisen, ja pakkailun hyvissä ajoin, säästääkseni voimiani. Sain muuttosiivoukset tehtyä, kuten myös itse muutto sujui sen suuremmitta ongelmitta.

Alkuvuosi ja kevät menivät totutellessa uuteen ympäristöön ja tällä hetkellä on ihanaa saapua kotiin. En olisi uskonut kokevani vielä tämmöistä, että kun avaan kotioven, astun todellakin KOTIIN. Ilo ja kiitollisuus kulkevat päivittäin mukanani tepastellessa tässä kotona. Paksut seinät pitävät ulkomaailman loitolla, enää en kärsi ulkoa kantautuvista äänistä sisällä ollessa.

Yleinen vointini kohentui myös kevään aikana huomattavasti ja älytön väsyneisyyskin hävisi ajan mittaan. Kesän kuumuus oli kuitenkin entiseen tapaansa uuvuttavaa, mutta syksyn viileys helpotti eloa jälleen ja pääsimme koirulin kanssa tekemään pidempiä lenkkejä.

Kesä kului ulkohommissa, auttelin aitaprojektissa sen, minkä kykenin ja jaksoin. Syksyn edetessä sitten minun oli pakko jättäytyä pois pihajutuista selkäni ilmoittaessa, että nyt riitti ja siirryin suosiolla sisähommiin miettimään sisustusjuttujani.

Ensi kesänä on vuorossa pienen pihan laattojen paikoilleen asentamista, sekä pihan kalusteiden hankintaa ja muuta pientä laittamista ainakin kasvillisuuden osalta.

Kävimme vanhimman tyttäreni luona kyläilemässä keskikesän hujakoilla, ja hieman harmittaa suuren suuri välimatka; ihan joka kuukausi minun ei ole mahdollista toteuttaa matkoja sinnepäin. Onneksi on olemassa videopuhelut. Kuopus sai toivomansa opiskelupaikan ja syksyn opinnot lähtivät mukavasti käyntiin hänelläkin.

Olen todella kiitollinen aikuisten lasteni hyvästä elämänhallinnasta, joka on kantanut heitä hyvin; lähtökohtien sotiessa kaikkea sitä vastaan. Jokaisella heistä on säännöllinen, raitis elämä, ihmissuhteita sekä vakituiset työpaikat ja sen myötä hyvä toimeentulo. Heille on kehittynyt myös erittäin hyvä resilienssi elämään ja sen erilaisiin hetkiin, ja tästä on ehkä kiittäminen menneisyyttä lapsuudessa.

Kesän kääntyessä syksyyn selkiintyivät myös omat tulevat suunnitelmat uudelleenkouluttautumisen ja työn suhteen. Nyt olenkin ollut jokusen viikon uudessa työnkuvassani ja voin sanoa olevani enemmän kuin tyytyväinen. Työni on kaikinpuolin hyvin kevyttä, vaikka aivoja saa käyttääkin runsaasti. Ei huono juttu ollenkaan…Työllä on ollut myös piristävä ja inspiroiva vaikutuksensa myös vapaa-aikaan, mitä en tosiaan muista kokeneeni juuri koskaan. Tämänkin suhteen ajatukseni ”asioilla on tapansa järjestyä” on eletty todeksi.

Marraskuussa perheessä vieraili korona, ja sen tuoma kuume kumma kylläkin, toi minuun uudenlaista potkua ja vireystasoni nousi huomattavasti. Rauhallisesti saamme edelleen näin loppuvuodesta liikunnan suhteen toimia ja mitään hikilenkkejä ei koiran kanssa vedellä.

Pikkuinen lapsenlapsi ei ole enää niin pikkuinen, vaan touhukas leikkijä, hyvällä mielikuvituksella ja loistavalla tarinan kerronnalla varustettu poikanen. Persoonassa näkyy jo hänen omia piirteitään erilaisin yhdistelmin vanhempiaan muistuttaen. Hoksottimet pelaavat joskus liiankin hyvin ja muisti on hirmuisen hyvä. Poikanen tunnisti joulupukin käsistä läheisen ihmisen ja nyt mietimme, meneekö joulupukkitarina enää ensivuonna ”todesta”? Vai muistaako hän aina, että joulupukilla on samanlaiset sormet, kuin xx:llä.

Palatakseni kirjoitukseni alkuun, mietin onko omalla suhtautumisella erilaisiin elämän tapahtumiin merkitystä? Ja kokemuksella voin sanoa, että totta se on. Asenne merkitsee paljon elämässä.

Menneisyydessä en ollut mitenkään ”positiivinen” ihminen, ellei huonoa huumorintajuani lasketa lukuun. Joskus muinoin elin synkkyydessä, vastoinkäymiset lannistivat kerta toisensa jälkeen ja elämän ikävät yllätykset eivät enää edes yllättäneet läheisiä. Aina sattui ja tapahtui, vaikkei itselle, niin vaikutukset jouduin sietämään vähintäänkin. Kannoin sisälläni muidenkin murheet, huolet ja ahdistuksen ja yritin auttaa muita, osaamatta auttaa kuitenkaan itse itseäni.

Pikkuhiljaa päätin muuttua, muuttaa omaa suhtaumista, asennetta ja koettaa nähdä asioita elämässä myös positiivisen linssin läpi. Tähän prosessiin on nyt mennyt useita vuosia. Riittääkö edes viisi vuotta? En muista tarkalleen, mutta sen muistan, kuinka kyllästyin kokemaan aina vaan samaa kakkaa erilaisin paketoinnein. Kyllästyin olemaan surullinen, masentunut ja huonon onnen kohde.

Tietoisesti aloin kiinnittämään huomioni ennenkaikkea arjen pieniin juttuihin, opettelin kiitollisuutta siitä, mitä jo on. Opettelin suurella vaivannäöllä ymmärtämään oman elämän positiivisia asioita ja lopetin ikävien asioiden seurassa märehtimisen. Suurin ja ehkä tärkein muutos tapahtui pari vuotta sitten ymmärtäessäni, etten voinut enää jatkaa muiden auttamista oman hyvinvointini kustannuksella. Minun on pitänyt opetella itse itseni auttamista, omaa hyvinvointia ja mitä se oikein tarkoittaa juuri minun elämässäni.

Se, mihin kiinnität huomion, lisääntyy elämässäsi on kyllä todeksi eletty sekin. Jos aina vaan jaksaa huomioida ikäviä, saat lisää ikäviä juttuja elämääsi. Mutta, jos tietoisesti huomaat ne ihan pikkuriikkiset hyvät asiat elämässä tai etsimällä etsit niitä hyviä juttuja, niin nekin lisääntyvät ja tämä kulunut vuosi on omassa elämässäni tuonut tämän toteen. Kiinnitä siis huomiosi enemmän hyviin asioihin.

Vuosien varrella ymmärrykseni on lisääntynyt, ja tämä vuosi on ollut käänteentekevä siinäkin mielessä, että olen katkaissut välini minua hyväksikäyttäviin ihmisiin, ihmisiin joiden negatiivinen vaikutus omaan elämään on ollut kovin hallitsevaa.

Suurin muutos tähän vuoteen tulikin marraskuussa ja koko loppuvuoden olen saanut ihmetellä sisäisen ahdistuksen poissaoloa. Se taakka, mitä olen kantanut syyllisyyden tunteen kanssa on poissa. Oloni on kevyen kevyt, iloinen jopa. En kanna enää toisen ihmisen taakkoja, en ota toisen syyllisyyttä vastaan. Minun ei tarvitse kokea häpeää, syyllisyyttä omista elämäni positiivista asioista, unelmista, toiveista jne.

Kulunut vuosi on siis ollut enemmän, kuin osasin tammikuun alkaessa aavistaa. Pelkkä positiivisuus, kiitollisuus eivät itsessään vielä riitä tuomaan muutoksia elämään. On opeteltava omaa hyvinvointia laajemminkin, on osattava huolehtia itsestä samoin, kuin huolehtisit muista. On opeteltava olemaan ystävä itse itselleen ja toimittava samoin, kuin toimisi ystävänkin kanssa. On opeteltava olemaan itselleen se aikuinen, jota ehkä olisi lapsuudessa tarvinnut, ja se tarkoittaa ennenkaikkea itselleen armollisena olemista.

Vuosi on hujahtanut erittäin nopeasti, ja olen kiitollinen vuoden jokaisesta päivästä.

Olkoon tuleva vuosi yhä mielenkiintoinen, positiivisesti yllättävä, rauhallinen, taloudellisesti parempi, terveempi, ja ennenkaikkea rakkaudellinen ja täynnä ilonaiheita ja kiitollisuutta!!!!

Hyviä joulun aikoja jokaiselle!

Vietän jouluja vuorovuosin lasten kanssa. Nyt on vuorossa lasten kanssa vietetty joulu ja poikkeuksena aikaisempiin vuosiin, lapset päättävät itse, milloin siirtyvät isäviikolleen joulun jälkeen. Tai siis yksi heistä. Käytännössä juuri aikuisuuteen astunut murkula on jo vuoden päivät asunut pelkästään meillä kokiessaan jatkuvan kodin vaihtamisen vaikuttaneen negatiivisesti mm. opiskeluihinsa.

Tänä vuonna pienen perheemme joulupöydässä istuu noin seitsemän ihmistä ja tietysti pöydän alla päivystää koira herkkupaloja pikkuiselta. Viimeinen tässä kodissa vietetty joulu, ensi vuonna jossakin toisaalla.

Joulustressi on yrittänyt hiipiä takaraivoon, vaan olen onnistunut torjumaan sen tehokkaalla järkeistämisellä. Takana on jo niin paljon yksin järkättyjä jouluja, että luotan saavani kaiken tekemisen tehtyä kunnialla loppuun saakka. Yksi asia kerrallaan ja maailma ei enää kaadu, vaikka jotakin jäisi tekemättä, hankkimattakin. Tärkeintä on se yhteinen aika ja ehkä se hyvä ruoka, mitä saa vain kerran vuodessa.

Niinä jouluina, kun lapset ovat isällään, olen oppinut hölläämään kaikista valmisteluista ja menemään sieltä, mistä aita matalin. Ateriaksi riittää kaupan valmiit einekset, koska en näe mitään järkeä tehdä niin pieniä määriä kaikkea, kuin mitä pari ihmistä syö joulun pyhinä. Joulu tulee, vaikkei tekisi mitään ja sekin on ihan ok.

Vanha mummo on myös vuorotellut jouluja lastensa luona ja tänä jouluna mummo kyläilee toisaalla.

Kirjoittelen tätä valmistelujen lomassa, istahdan hetkeksi huilaamaan jalkoja ja selkää. Aamu alkoi riisipuuron ja kiisseleiden keittämisellä. Meillä on karpalo,-ja luumukiisselit tarjolla vain jouluisin. Riisipuuroa keitinkin sen verran enemmän, että sain porkkanalaatikkoonkin samalla energialla puurot ja pakastaminen jäi välistä tällä kertaa. Huomenna ei tarvitse kuin kypsentää ja lämmittää laatikot kinkun seuraksi.

Katselen kotia, perussiivous riittää tänäkin jouluna ja pari jouluista pöytäliinaa tuomaan juhlan tuntua. Kynttilöitä en asettele pikkuisen miehen kiusaksi tälle vuodelle, ne kiinnostavat kovasti ja aattona ainakin touhua on niin paljon, etten itse ehdi valvoa joka huonetta ja vikkelää leikki-ikäistä.

Ruokapuoli alkaa olla kinkun paistoa vaille valmis, jotakin pientä vielä pitää valmistaa, kuten luumurahkaa illaksi sekä uutena piparirahkaa kokeiluun. Kovin perinteisellä menyyllä ollaan tänäkin vuonna. Kuiva lohi, graavi sekä silli itsetehdyn rosollin kanssa höystävät seuraavien päivien ateriat. Karjalanpaisti perunoilla on myös varattuna heille, jotka eivät niin paljoa muista tarjottavista pidä.

Glogiä, suklaata ja pipareita sekä natsitorttuja on herkkusuille välipaloiksi, mikäli raskaan aterian jälkeen enää mikään maistuu? Paketeissa on mukana oma perinteeni, eli jokaiselle jouluherkut pyhiä varten.

Kahdentoista kilon kinkkunen paistuukin koko yön ja aamulla saapi lapsoset heräillä perinteiseen tapaan mehevään kinkun tuoksuun. Aamupuuron jälkeen lämpiää sauna ja siitä se aatto jatkuu syömisten ja jännittävän vieraan odottelussa…

Mahdollisimman hyvää ja rauhaisaa joulun aikaa kaikille!

Vuosipäivä ja joulu nyt

Eron jälkeiset joulut

Jouluihin on tullut uusi sävy perheessämme. Jotenkin kaikki ulkoinen ja muu hömpötys on jääneet taka-alalle. Ihan kuin ei aikoinaan eron myötä jo olisi tullut tarpeeksi muutoksia myös joulun ajan perinteisiin, tapoihin ja tottumuksiin. Useat minun ja lasten perinteiset jutut jäivät erossa pois vuoroviikkojen särkiessä arkea tasaiseen tahtiinsa. Itsetehty joulukalenteri menetti merkityksensä, kiireellä yhden viikon aikana piti yrittää tehdä sitten niitä juttuja, mitä olimme perinteiksikin jo luoneet. Jossain vaiheessa vuosien kuluessa sitten lapsille tuli itselleen omat ikänsä, jolloin ei huvittanut, ei kiinnostanut enää ne ”lapselliset” perinteet ja niinpä ne on jääneet pois yksi kerrallaan. Nuorimman kanssa teimme sentään pipareita vielä ennen aattoa ja jatkossa taidan päästä piparitalkoisiin pikkuisen kanssa.

Jouluaatto pari vuotta sitten

Kaksi vuotta sitten jouluaaton vietto päättyi päivystyksen sydänvalvontaan monitoreihin ja siitä matka jatkui seuraavana päivänä sydänteho-osastolle ja sieltä muutaman lepopäivän jälkeen taasen suureen sairaalaan pariksi päiväksi odottamaan leikkausta. Uudenvuoden pauketta heräsin hetkeksi kuulostelemaan, oltuani leikkauksen jälkeen useamman vuorokauden tajuttomana teholla ja sieltä sitten siirtyessäni toipumaan jälleen uudelle osastolle. Kaikkineen sairaalassa vierähti parisen viikkoa ja kotiin pääsin nopeammin kuin oli odotettu.

Koen edelleen olevani jossakin määrin toipilas, henkisesti sydänasioiden kanssa. Olen myös kovin yksin sairauteni kanssa. Korona puski päälle kotiutuessani leikkauksen jälkeen, ilman mitään tietoa oikeastaan mistään; jatkoista, vertaistuesta yms. Onneksi minulla on kuitenkin perhe ympärillä, sekä aivan mahtava Uma, joka kärsivällisesti jaksoi viikko viikon perään kulkea kanssani ulkoillen hitaasti, mutta varmasti ja ilman koiraa toipumiseni olisi ollut hyvin hidasta juurikin sen liikunnan aloittamisen vaikeuden kanssa.

Tänään

Juuri nyt olen kiitollinen, olen edelleen tässä ja hengissä. Jouluaattona paikalla oli hetkisen verran melkein koko perheeni, vanhinta lasta lukuunottamatta. Hänen kanssaan puhuimme videopuhelulun välityksellä ja onneksi oma lapsuuden haaveeni on nyt totta edellisen suhteen eli juurikin nuo videopuhelut.

Aamu alkoi riisipuurolla ja hitaalla heräämisellä, ei ollut mihinkään kiire. Ulkoilimme ennen jouluaaton ateriaa ja kävimme sen jälkeen saunomassa. Kaksi nuorinta lasta poikkesivat myös ja pääsivät aterialle kanssamme samaan aikaan. Kahdessa kodissa on lasten näkökulmasta etunsa; kahdet lahjat, kahdet erilaiset ateriat jne.

Lahjat oli tuotu aattona ruokailun jälkeen kuusen alle, olikohan ollut joku tonttu asialla? Taisi olla mieleisiä paketteja jokaiselle, ainakin yhdet toiveet toteutuivat niin isoilla kuin pienelläkin. Mopoja ja autoja löytyi kahdesta taaperon paketista sekä pari vaatekappaletta. Niiden kanssa piti illalla myös nukahtaa mummolan matkasänkyyn.

Jouluiset tunnelmat jatkuvat nyt ainakin uuteenvuoteen saakka, rakastan kynttilöiden tuomaa tunnelmaa ja niitä sytyttelen pitkin kotia, kuten kuvistakin näkyy. Tämä joulu on ollut siitä kovin erikoinen, ettei ole ollut kiirettä yhtään minnekään ja stressikin on loistanut poissa-olollaan. Levollinen ja rauhallinen olo on vielä kovin vieras tuttavuus, saatika kiireettömyys tai se, ettei tarvitse ravata kylästä kylään vieraisilla yms. Ensimmäinen jouluni ihan vain kotona on nyt totta. Noh, tänään käymme tervehtimässä isoamummoa kaupan kautta. Huomiselle ei taida enää olla aterianrippeitä.

Joulun taikaa etsien

Arkikuulumisia

Vuosia kotiimme on eksynyt jouluksi yksi joulutähti koristamaan keittiön pöytää. Tänä vuonna monilatvainen sellainen.

Edelliset pari viikkoa on olleet kovin kiireisiä minun mittapuulla. Lääkäriä, röntgeniä ja kovien pakkasten myötä lasten kouluihin viemistä ja hakemista. Viikonlopusta näyttää myös muodostuvan autoiluralli ympäri pitäjiä ja olen hyvin iloinen saatuani siivoiltua kotia jouluun yhden kokonaisen päivän. Puhtaat matot lattialle ja vielä aion laitella jouluisia liinoja ja vähän kuitenkin jotakin jouluun liittyvää koristelua. Kuusikin meille laitettiin jo ajoissa. Olen kiitollinen saatuani vihdoin ihan oikean lääkkeen kipuihini ja se on tämän joulun paras lahja itselleni. En ollut ymmärtänytkään, kuinka kipeä koko kroppani on ollut, en ennenkuin sain kokea kivuttomuuden lempeän olotilan. On todella mukava kokemus olla omassa kehossa sillain normaaliolotilalla, liikkuminen on helpompaa ja nyt ei mene aamujäykkyydessä koko päivää tuskaillessa. Kaikkinainen liike kehossa on paljon enemmän normaalia ja se mahdollistaa taasen paljon tekemisiä, jotka on väistämättä jääneet vähemmälle viimeaikoina.

Joulun taikaa etsien

Joulunvieton mielekkyys ja syy on ollut hakusessa jo pidempään. Lasten ollessa pieniä, en kyseenalaistanut perinteitä (uskonnollisia) tai tapoja viettää joulua. Meille se oli ja on edelleen lasten juhla pääasiassa.

Tällä hetkellä tiedän enemmän kuin silloin joskus. On hauskaa miettiä mennyttä siltä osin, että ymmärrän kuinka ”silmät kiinni” olenkaan elänyt aikanaan. Nykyisin uskallan jo kyseenalaistaa paljon enemmän ja jo pelkästään se tieto, että joulua on juhlittu paljon aiemmin; Jo ennen kristinuskon saapumista täällä pohjolassa.

Talvipäivän seisauksen aikana pimeys täyttyy ympäröivässä luonnossa äärimmilleen ja tämän jälkeen alkaa päivät pidentyä, sekä valoisa aika lisääntyä. Joulu on sekoitus monenlaisista uskomuksista ammoisilta ajoilta ja monet meidänkin perinteet sisältävät pakanallisia ja ei niin kristillisiä piirteitä. Pyhä on pyhää riippumatta siitä, missä viitekehyksessä se koetaan. Joulu ei siis ole pelkästään ja vain ja ainoastaan kristillinen juhla.

Joulun merkityksellisyyden etsintä jatkuu omalla kohdallani, se mikä joskus vuosikymmeniä sitten alkoi.

Aikuisen vastuun merkitys

Lapsuudessani opin joulun olevan stressaava ja voimia syövä suoritus kaikkineen elementteineen ja viimehetkillä tekemättä jääneiden asioiden kiireellä tekemisineen. Vieläkin huomaan itsessäni nousevan hienoisen stressin, ahdistuksen kaikesta siitä, mitä muka olisi vielä tekemättä ja hoitamatta jouluksi. Niin moni lapsuuteni joulun aatonaatto ja aatto meni siivotessa kiireellä lattioita pesten ja pölyjä pyyhkien, koristellessa kotia, leipoen, käyden apuna kaupassa ruoka,-lahjaostoilla viimehetkillä joulurauhan julistus päättyen kotiin käveltäessä, kuusen koristelussa, huolehtien ja paapoen ja rauhoitellen pienempiä sisaruksia, paketoiden lahjoja vielä pari tuntia ennen niiden avaamista ja kokien huonoa omaatuntoa, kun en kyennyt aikuisen mittapuihin tekemisissäni saadessani moitetta ja yrittäessäni parhaani. Ymmärrän, etten saanut olla lapsi, en tosin tiennyt muustakaan tavasta olla ja elää. Kannoin suurta taakkaa huolehtien, että jouluksi kaikki olisi ollut hyvin ja niinkuin piti olla, pitkälle aikuisuuteen asti.

Tämän huomatessani, (onneksi siis huomaan) pysäytän itseni, istun alas ja hengitän syvään todeten, ettei mikään tai kukaan velvoita minua tekemään (enää) täydellistä joulua. Kukaan ei sanele, ei pyydä, ei vaadi tekemäään mielenpahoituksen uhalla jotakin. Maailma ei kaadu siihen, jos pyhänä pesenkin koneellisen pyykkiä, jokin asia jää kokonaan unohduksiin tai tekemättä, kaupasta unohtui jokin ainesosa yms.

Joulu ei ole riippuvainen siitä, mitä tekee tai mitä hankkii tai on hankkimatta, tekemättä. Tärkein on rento ja rauhallinen yhteinen oleminen perheen kanssa, oli kokoonpano suuri tai pieni. Kiire, alkava stressi ja ahdistus loppuvat siinä paikassa, kun istahtaa alas ja miettii hetken, mikä olikaan se tärkein asia elämässä yleensä.

Tärkeintä ei ole täydellinen joulu kuitenkaan, miellyttäen ja välttäen pahoittamasta mieliä. Saa sitä joulunakin pahoittaa mielensä, jos on aihetta. Turha on pelätä tunteita—Eri asia sitten, kuinka asian/tunteen näyttää tai tuo esille, vaiko kostautuuko asia jotenkin läheisille?

Vuorovuosin joulua

Lapset ovat viettäneet vuorovuosin joulua molemmissa kodeissaan. Ensimmäinen joulu eron jälkeen oli itselleni kaikkein vaikein. Olinhan juuri repinyt itseni irti kaikesta tutusta, koko elämä oli heittänyt kuperkeikkaa yhdessä yössä eron myötä.

Joulu tuli sinä vuonna nopeaan, minulla ei ollut mitään, ei kerrassaan mitään joulua varten. Kaikki piti jättää lasten isälle, ja vieläkin korpeaa suunnattomasti, ihan jokainen kerta, kun joulunaika lähestyy. Kaikki muistot, kaikki meidän perheen sekä minun omat lapsuuteni muistot ja muodostuneet perinteet eri juttujen muodossa.

Minulla ei ollut mitään, millä olisin voinut joulua tuoda näkyviin sinä ensimmäisenä vuonna ja niinpä lapset viettivät eron jälkeisen ensimmäisen joulunsa isänsä kanssa. Niin oli parempi. Ensimmäisen lapsettoman jouluni vietin yksin, hiljaisuudessa kääriytyneenä sohvalle viltin alle, lukien kirjaa. Ei ollut rahaa ostaa syötävää, ei ollut rahaa käydäkseni tankkaamassa autoa, jotta olisin päässyt mummolle yms. Söin näkkileipää ja vettä sekä viikolta jääneitä lasten aterioiden jämiä.

Vuosien vieriessä olen yrittänyt hankkia joululaatikkoon täytettä ja jokainen marraskuun loppu osoittaa, että jostain kumman syystä sinne jemmatut tavarat ovat ottaneet jalat alleen ja vaikka kuinka niitä yritän etsiä, en löydä niitä sieltä, mihin ne laitoin säilöön. Lopetin kaiken jouluisen tavaran hankkimisen jo useampi vuosi sitten, kävelköön ulos, jos eivät meillä viihdy, mutta päätin, etten ala jokainen vuosi samoja asioita hankkimaan uudestaan ja uudestaan kuten vuosia tein sitäkin. Nyt mennään sillä, mitä on ja uutta en enää yritä hankkia.

Ei oma talous kestä semmoista, joka vuosi uuden hankkimista, kun pitäisi niitä lahjoja saada kasaan ja syödäkin jotakin. Toki olen ollut päätöksestäni harmissani, koska ennen olin kovin jouluihminen.

Rakastin joulun aikaa, valmistautumista siihen ja ja. ..Kaikkeen edelliseen liittyi ne lapsuudesta asti mukana kulkeneet muistot ja tunnelmat sekä ne omien lasten kanssa muodostuneet tavat, perinteet ja tunnelmat ja muistot ja eräänä päivänä olin niistä joutunut luopumaan. Toivon mukaan lapseni ovat päässeet isänsä luona niistä nauttimaan?

Nykyisin en enää pidä joulusta. En samoin, kuin ennen. Joulu oli joskus tärkeä asia, monien asioiden summa. Viime jouluna oli lasten vuoro viettää joulu minun luona. Työyhteisön vaatimuksesta pakotettuna ja painostettuna olin kuitenkin koko joulun töissä, ja kyllä suututti lasten viettäessä joulua keskenään mieheni kanssa. Muistikuvia minulla ei ole viime joulusta, ei työssä, eikä kotona ja olikin aikamoinen sotku päässä miettiä, kenen luona lapset tämän tulevan joulun viettävät.

Sitä edellinen joulu oli lapseton, onneksi. Tai, kävivät lapset silloin luonani, halusivat olla aattona kanssani sen pari tuntia, söimme sekä jaoimme lahjat ja fiilistelimme yhdessä jouluista oloa. Lasten lähdettyä takaisin isälleen, me valmistauduimme miehen kanssa käymään hautuumaalla, sekä mummon luona yhdessä sisarukseni kanssa. Tarkoitus oli muistaakseni lämmitellä joulusaunaa hautuumaalla käynnin jälkeen.

Olin ollut koko sen edeltävän syksyn kummallisen väsynyt, olin kärsinyt erikoisista oireista keväällä sairastetun kamalan, jonkun (koronan?) taudin jälkeen ja rintaa oli nipistellyt pitkin syksyä työvuorojen aikana. Niin aina, jokaisen lentsun jälkeen muutoinkin. Lasten lähdettyä isälleen, minun piti huilata tovi, olin jotenkin niin uupunut ja sain myös kovan närästyskohtauksen ja sitäkin menin huilaaman, ennen Uman vientiä tarpeilleen ulos.

Pääsin vihdoin kävelemään ulos ja Ihmettelin, kun oli niin raskas olo kaiken kaikkiaan. Jouluaatto herkistää mielen noin muutenkin ja koin erikoista, syvää surua siinä kävellessäni illan jo hämärtyessä. Mieleeni siinä kävellessä tulikin, että sydämeni oli särkynyt, ja sen myös tunsin.

Päätin poiketa oikopolulle, jotta pääsisimme nopeammin lähtemään mummolle. Polku nousee rinnettä pitkin jyrkästi ja muutaman kymmenen askeleen jälkeen jouduin pysähtymään hengityksen salpautuessa hengästymisen johdosta. Tuntui siltä, kuin olisin saanut astmakohtauksen ja samalla puristavankipeä tuntemus alkoi levitä rinnasta kaulaan, käsivarsiin ja selkään. Aloin hapuilla puhelinta ymmärtäessäni, etten kyennyt ottamaan askeltakaan ilman jäätävää kipua rinnassa ja henki ei kulkenut. Olin keskellä metsää koiran kanssa ja onneksi en ollut kaukana kodista. Soitin miehelle ja pyysin häntä tulemaan paikalle. Hoipuin alas rinteestä takaisin pyörätielle ja valahdin polvilleni maahan hengenahdistuksen ja kivun vyöryessä uudelleen päälleni. Soitin 112 ja ambulanssi oli paikalla viidessä minuutissa. Jouluaaton vietto vaihtui sairaalan vaatteisiin ja sillä reissulla olinkin sitten kaksi viikkoa. Kolme eri sairaalaa, useampi osasto. Epäonnistunut pallolaajennusyritys seuraavana päivänä, ja lopulta leikkaus, tukoksen ollessa yli 90%, kahden suonen risteyksessä.

Kyllä, silloin aattoillan ajatukseni olivat oikeassa. Aavistin sydämeni olevan rikki, tiesin sen jotenkin. Mieleni oli erityisen apea, surullinen silloin, siinä kävelyllä Uman kanssa. Olin lähellä äkkikuolemaa, sanoi pallolaajennusta yrittänyt spesialisti ja seuraava kohtaus veisi henkeni.

Tuleva joulumme on lapseton, kuten joka toinen joulu tähänkin asti. Viime joulu meni hieman penkin alle, minun ollessa töissä ja tälle joululle en uskalla kovin suunnitella mitään. Otetaanko uusintayritys mummon joulusaunasta aattoiltana kenties? Viimeksi minun osalta lapseton aatto-iltamme jäi vähän keskeneräiseksi.