Uman kanssa kävimme aattona lenkillä jo hyvissä ajoin ennen kuutta, itseasiassa jo neljän jälkeen. Lähistöllä joku räjäytteli ja kohti koirapuistoa jolkotellessa vesijään liukastuttamaa tietä järkytys sai pienen sijan jälleen sisimmässäni. Näin, kuinka noin kymmenen vanhat pojat sytyttivät meidän nenän edessä jotakin sähisevää ja pysähdyin…
Onneksi Uma-koira on ääniin tottunut, samoin ei ihan helpolla pelästy näkemiään erikoisia asioita, joten pääsimme jatkamaan matkaa poikien sammuttaessa juuri sytyttämänsä paukun maassa. Talon sisältä tuli ulos aikuinen muka ohjaamaan lapsia. Talon vierelle päästyäni huomasin ilmeisesti isän? olevan ulkosalla ja hälle totesin, ettei ihan vielä taida olla kello kuutta. Aikuinen katseli vähän sinne ja tänne ja katse maassa totesi, ettei taida juu olla kello vielä kuutta ja porukka hävisi siitä taloon sisälle poikien matkiessa lausettani ikävällä äänensävyllä mennessään. Luuliko lapset, etten kuullut, mutten kuullut myöskään talon aikuisen ohjaavan lapsia käytöksessään, joka oli melkoisen tökeröä minua kohtaan, kun uskalsin väärin tekemisestä mainita ja pilata heidän leikkinsä. Moinen käytös olisi omassa perhepiirissä melkoisen ala-arvoista käytöstä ja olisi voinut lapset olla varmoja, että heidän uudenvuoden viettonsa olisi sellaisen käytöksen jälkeen ollut toisenlaista. Jäin miettimään, miksi ensinnäkin selvästi kovin pieniltä vaikuttaville lapsille annetaan tänäkin päivänä ilotulitteita omaan käyttöön? Sekä miksi lapset oppivat olemaan kunnioittamatta ihmisiä, eläimiä ja elämää yleensä? Säälitti hieman näiden lasten puolesta heidän tulevaisuus, koska selkeästi kasvatuksessa oli puutteita heidän urputtaessaan minua matkien tilanteesta, joka oli kaikin puolin väärin ja syy oli pojista vastuussa olevien aikuisten.
Vuoden eka päivä alkoi rauhallisesti ja hitaalla tahdilla jo ennen seitsemää. Meillä olikin uutta vuotta vastaanottamassa useampia yökyläilijöitä ja sopu sijaa antoi. Vanha mummo joutui olohuoneen sohvalle ja aamusella kertoi, ettei oikein ollut osanut nukkua kunnolla siinä. Ymmärrän, en osaa itsekään nukkua vieraissa paikoissa mitenkään hyvin ja tämän vuoksi osaltaan välttelen kaikenmoisia yön yli kyläilyjä.
Pikkuinen oli illalla ihmeissään rakettien väreistä ja pamauksista. Hienosti ilmaisi monien näkemiensä kohdalla ”vau!” . Vanha mummokin jaksoi ihastella ilotulitusta puolille öin ja perheen muut nuoret ja aikuiset keskittyivät ampumistalkoisiin ja roskien keräämiseen. Entisaikaan uudenvuoden kynnyksellä on perinteisesti metelöity, jotta pahat henget jatkaisivat matkojaan toisaalle. Meillä ei nyt pitäisi pahoja henkiä liikuskella lähistöllä, oli sen verran paljon ääntä muuallakin.
Jotain erikoista on mielestäni tapahtunut lasten kasvatuksessa tänä päivänä. Uskaltaako vanhemmat olla lapsilleen aikuisia ja sanoa sitä viimeistä sanaa kuitenkaan? Pelkääkö nykyiset ”kasvattajat” lapsiaan, jos erehtyvät yrittämään sanomaan sen kuuluisan ein lapsilleen? Entäpä, millaisen mallin vanhempi antaakaan lapselleen, jos vanhempi itse ei kykene noudattamaan yhteisiä lakeja, säädöksiä ja sovittuja normeja? Tässäkin tapauksessa, minkä itse koin uudenvuodenaattona kulkiessa ulkona todistaen nimenomaan aikuisen vastuuttomuutta ja välinpitämättömyyttä sovituista normeista. Millaisia lapsia kasvaakaan heistä, jotka on opetettu ja nostettu aikuisten taholta lakien ja säädöksien yläpuolelle? Lapset oppivat jo pienestä, ettei heidän kohdallaan päde yhteiskunnan rajat ja velvollisuudet. Se on väärin ja todella pelottavaa. Nämäkin lapset ovat joskus aikuisia itse ja heidän tulisi omalta osaltaan kyetä joskus olemaan ennenkaikkea luotettavia ja turvallisia aikuisia.
Aina sanotaan, ettei vanhempia saisi syyllistää mistään lapsiinsa liittyvästä, mutta omasta mielestäni toisinaan see pitäisi tehdä. Viimekädessä juuri vanhemmat ovat vastuussa lapsistaan ja ennenkaikkea siitä, millaisen aikuisen mallin he omalla käytöksellään antaa lapsilleen. Jos vanhempi tai kasvattaja ei kunnioita muita ihmisiä, sellaista on vaikea lapsen oppia mistään muualtakaan ja sitten eri instituutioissa ihmetellään, kun lapsi ei pärjää muiden kanssa. Elämää ja ihmisyyttä olisi hyvä oppia kunnioittamaan ihan kansalaistaitona, on pelottavaa ajatella vaikkapa tulevaisuuden hoitajaa ammatissaan, joka ei osaa kunnioittaa ihmisyyttä, elämää, inhimillisyyttä jne. Tai opettajaa, tai mitä tahansa yhteiskuntaa pyörittävää ammattia.