Saa olla onnellinen!
Tapahtui tässä aiemmin syksyllä: Olin tyttären kanssa asioimassa viereisen kylän eräässä tavaratalossa, joka sattui olemaan matkamme varrella kotiin päin. Yleensä käymme toisaalla saman ketjun putiikissa ja päätimme poiketa ohimennen. Tällaiset kauppareissut yleensä hieman venähtävät, koska haluan itse katsella ja haaveilla erityisesti sisustuspuolella kaikenlaisista materialistin tykötarpeista.
Joskus olemme nauraneet hyväntahtoisesti meidän perheen materialismionnellisuudelle. Tämä juontuu tosiaan siitä ajasta, kun olin juuri eronnut ja mihinkään ei ollut taloudellista varaa, ei siis edes tarpeeseen. No, itse en tällä reissulla saanut annosta materialismionnellisuudesta ja en siitä niin välitäkään. Hutiostoksia en mielelläni tee ja kyllä minun pitää tietää jo kauppaan mennessäni, jos jotakin olen vaille, eli en tee heräteostoksia myöskään. Kuitenkin, sen harvan kerran, kun eksyn kauppaan, haluan ottaa ilon irti ja katsella kaikkea, en halua kiirehtiä, ellei ole se pahin ruuhka-aika, jolloin juoksen kaupan läpi niin nopeasti kuin suinkin.
Pääsimme kaupan lävitse, ilman herätteitä ja päädyimme jonottamaan omaa vuoroamme kassajonoon. Hetkisen siinä seurattuamme juuri kassalla asioivaa, tajusimme, että tässähän menee vielä jokunen tovi. Kassalla juuri ollut henkilö halusi yksittäin vielä lopuksi tiskin alta ostoksia ja näin kuinka nuoren kassahenkilön ammatillinen ote oli kovin tiukoilla, itse en olisi ehkä kyennyt enää siinä kohtaa niin kauniiseen asiakaspalveluun.
Siinä jonossa seisoessa taakseni ilmestyi joku, joka tuli aivan liian lähelle. Korona-aika on itselleni ollut helpotus sosiaalisen etäisyyden saadessa uudet mittasuhteet ja pidempi välimatka, vaikka nyt kaupan kassajonossa on muillekin tullut tavaksi. Tuo niskaan ihan kirjaimellisesti hengittävä ihminen osoittautui vanhemmaksi rouvasihmiseksi, omaten hyvin ikävän käytöksen ja äänensävyn.
Jonossa edellämme oli vielä tavaroitaan hihnalle laittava tyyppi, joka odotteli vuoroaan päästä maksamaan. Pidimme väliä tähän tyyppiin; Sen korona-ajan tutuksi tulleen pari metriä ja onhan se kohteliasta noin muutenkin, ettei takana jonossa oleva ole katselemassa vaikkapa pankkikortin näppäilyjä yms. heti selän takana. Sellainen niskaan hengittäminen on kiusallista ja liian lähelle tunkeva vieras ihminen on ällöttävä suorastaan.
Kohteliaasti otimme askeleen eteenpäin ja jäimme jälleen odottamaan, ja tämä takanamme oleva tulee vielä enemmän liki, sitten hän yskii voimakkaasti suoraan niskaani ja vanhan naisen halveksivaan sävyyn kysyy meiltä, olemmeko jonossa vaiko emme ole pyrkien ohittamaan meidät. ”Ei, seisoskelemme tässä ihan huvin vuoksi, ostosten kanssa”,ajattelen ja onneksi tytär avaa suunsa kohteliaaseen vastaukseensa, ”Kyllä, olemme jonossa.” ja vilauttaa nätin hymynsä vanhahkolle huuhkajalle. Itse yritän hillitä omaa oloani tuon huuhkajan ollessa niskassa kiinni tuntien hänen hengityksensä niskassani ja totean hänelle, ”Olemme kyllä jonossa, ja tapoihin ei kuulu hengittää kenenkään niskaan.”
Ottaessani vielä askeleen eteenpäin käännyn rouvaa kohden ja ilmeisesti hän oli kuvitellut minut takaapäin nuoreksi myös, koska reaktio rouvan kasvoilla vaihteli ja ihan kuin olisin kuullut hänen sopertavan jotakin anteeksipyynnöstä nähtyäni kasvoni. Onko tosiaan niin, että nuoret joutuvat kokemaan ikäsyrjintää vanhemmalta väestöltä, kuten nyt tämä tilanne näytti semmoiselta? Olen paljon kuullut kiukkuisesta vanhusväestöstä törmäämättä itse sellaiseen ja kerta se on tämäkin.
Arvata saattaa, niin en pitänyt kiirettä omien pikkuostojeni kanssa. Päästin tyttäreni edelleni, hän maksoi omansa ensin ja vilkaisin aika murhaavasti takanani ollutta, joka näytti kovin kärsimättömältä jonossa odotellessaan. Olisikohan pissi lirahtanut housuun, kun niin kovin oli kiukkuinen?
Onko niin, että vanhuudessa saa unohtaa ne hyvät käytöstavat ja sitten saa ruveta tiuskimaan ja olemaan epäkohtelias toisille? Onko vanhuudessa valloillaan ajatus, ettei ole mitään menetettävää enää ja oikeuttaa näin käytöksensä? Unohtuuko opitut käytöstavat vanhetessa?
Meilläpäin myös liikenteessä erityisesti autoilijat tuntuvat unohtavan kovin usein perusliikennesäännöt erityisesti suojateillä. Mitä koreampi auto, sen varmemmin jätetään noudattamatta nuo turvallisuuden takaavat säännöt.
Saa olla onnellinen, se autoilija, joka tuli takaani ja ohitti minut vastaantulevien kaistalta pienen pyöräilijän ehtiessä juuri ja juuri ylittämään suojatien, jonka eteen itse pysähdyin antamaan turvallisen ylityksen. Vaan, eipä siinä olisi itse mitään mahtanut, jos pikkuinen olisi jäänyt alle toisen autoilijan törttöilyn vuoksi. Onneksi ehti juuri ja juuri alta pois. Toivon kyseisen kuskin tajunneen tehneensä typerästi.
Meilläpäin liikenteessä aiheutat vaaratilanteen, jos erehdyt pysähtymään suojatielle antaen jalankulkijalle mahdollisuuden ylittää tietä. Edellinen tilanne oli jo kaiken törttöilyn yläpuolella, kuka on niin idiootti, että lähtee ohittamaan suojatien eteen pysähtyneen auton vastaantulijan kaistalta? Ihan kuin siihen huvikseen olisin pysähtynyt? Huh. ja tämä tapahtui vielä asuinalueella, jossa on 30 rajoitus jo noin muutenkin. Omat lapseni olen opettanut paikalliseen liikennekulttuuriin, eli sinä väistät ja odotat suojatiellä, kunnes on turvallista ylittää tie eli ,kun autoja ei ole näkyvissä.
Viime viikolla ajattelin pitää lomaa itsekin. Vanhalle mummolle kerroin, ettemme ole viikonloppuna tulossa saunaa lämmittämään ja että lomailemme. No, kuinkas ollakaan, aina kun on lomasta puhe, kun loma koittaa vihdoinkin niin yllätys yllätys, sairastun.
Tämä viikko onkin mennyt kurkkukivun ja kuumeen kourissa. Viikonlopun suunnitelmat uhkaavat kaatua tähän olotilaan ja harmitus on suurta, koska näin tuntuu käyvän jokaikinen kerta suunniteltaessa jotakin. No, tämähän ei ole uutta meidän perheelle, huono tuuri tuntuu ja näkyy milloin missäkin hetkessä.
Kääntöpuolena voin tosin mainita, miten yleensä asia kääntyy onneksi onnettomuudessa, eli nyt koettu suunnitelmien peruminen osoittautuu suureksi onneksi sittenkin. Katsotaan ja ihmetellään..
Kaikesta huolimatta, saa olla onnellinen! On omalla vastuulla oma asenne ja tapa suhtautua ympäröivään maailmaan kaikkine koukeroineen.
Oman asenteen voi joka hetki valita ihan itse, sitä ei voi kukaan muu tehdä puolestasi. On itsestä kiinni, suhtautuako negatiivisesti aina kaikkeen ja kaikkiin vaiko positiivisesti etsien sen hyvän sieltäkin, mistä sitä ei uskoisi löytävän?
Onni tulee elämän pienistä murusista, ne pitää vain oppia huomaamaan. Varsinkin silloin, kun mikään ei tunnu miltään ja mikään ei kiinnosta, on hyvä hieman pienentää omaa vaatimustasoa onnesta ja katsoa mitä ihan läheltä löytyy.