Heränneitä aatoksia pakkaamisen lomassa

Löysin edellisen muuton jäljiltä laatikon, johon olin huolellisesti pakannut lasteni kanssa käyttämät askartelu,- ja muut tarvikkeet liittyen kyseiseen teemaan. Iso laatikko, hankala siirrellä ja nostella ja siis täysin unohdettuna komeron nurkkaan. Tyhjentäessä komeroa, kävin laatikon sisällön tiheällä kammalla niin sanoakseni ja kylläpä olin ollut huolellinen; mitään turhaa tai ylimääräistä siellä laatikossa ei edelleenkään ollut ja niin samat kamat kulkevat edelleen uuteen kotiin. Kirjoitin kanteen isolla, ”käytä pois!”.

Olen vuosia hillonnut askartelutarvikkeita komerossa, yhtenä syynä hankala sijoittelu säilytyksen suhteen ja siis käyttöönotto ollut mahdotonta. Osan laatikon sisällöstä lahjoitan lapsenlapselle ja toki toivon itsekin jaksavani askarrella hänen kanssaan jotakin. Samasta laatikosta löysin myös kadonneeksi luulemani kirjasen, jossa neuvotaan koirankarvojen kehräys langaksi asti…Karvaa riittää, se on sopivaa laatua ja ja..

Meillä on yksitoista isoa varsinaista muuttolaatikkoa käytössä. Tällä hetkellä niistä kahteen olen saanut joitakin juttuja pakatuksi. Olen nyt tyhjentänyt, pessyt ja pakannut eteisten kaapistot ja niiden tavarat. Tv- taso on tyhjä irtotavaroista sekä lipastojen sisältö on paketoitu. Seinät alkavat olla tyhjiä kelloja lukuunottamatta ja komeron pakkaus ja pölyjen pyyhintä jatkuupi vielä.

Sellaista irtosäläksi kutsumaani tavaraa olen poistanut lisää, vaikka koko ajan huomaankin oppineeni lapsuudesta ajatuksen ”Josko tätä vielä joskus tarvitsis?” Varmaan joo joskus kaikkea tarvitsee, ennemmin tai myöhemmin, muttei sen vuoksi kannata säilyttää vuositolkulla tavaraa nurkissaan. Onneksi tuota irtosälää on vähän ja kaikki tavarat on kuitenkin sellaista, mikä on jatkuvassa käytössä.

Pidän kiinni edelleen omasta säännöstäni eli noin kahden vuoden aikarajasta ja joissakin asioissa vuoden säilössä olleet tavarat saavat poistua. Ainoa poikkeus tästä on näköjään ne askartelujutut; saksia, erikoispapereita, huopaa ja erilaisia sabluunoita. Olin ennen innokas askartelemaan lasten kanssa, vaan nyt sekin on jo jäänyt ja onko säilytykseen nyt syynä ne muistot, vaiko mahdollinen tuleva tarve?

Luopumisen tuskaa en enää koe, samoin ns. tunnesiteet tavaroihin on pääosin poissa ja enemmän mietin poisheittäessä, miten jokin lajitellaan oikein? Joidenkin tavaroiden kohdalla saatan miettiä, olisiko siitä vielä iloa jollekulle muulle immeiselle, vaan sitten totean kokemuksen syvällä äänellä, ettei kannata myydä, saati lahjoittaa eteenpäin, koska tilanteet tavaran luovutuksessa saavat niin helposti surkuhupaisia käänteitä ja itselleni on yksinkertaisesti helpointa viedä jäteasemalle turhat tavarat.

Tälläkin hetkellä voisin antaa pois täysin käyttämättömän toppa-asun kouluikäiselle, vaan kun se on markettivaate, niin se ei valitettavasti kelpaa edes lahjoitettavaksi järjestöille. Järjestöt toivovat uusia, ja niitä merkillisiä vaatekappaleita, mikä on ihan ymmärrettävää sen lapsen näkökulmasta ajatellen. Sama juttu harrastusvälineiden kanssa, nekin joudun viemään suoraan jäteasemalle, koska käytettyinä ja vanhoina ja ehkä eimerkillisinä niitä ei voi käyttää. Joissakin lajeissa on myös turvallisuus,- yms vaatimukset välineistöön ja sekin on erittäin ymmärrettävää, ettei vuosia vanhoilla välineillä saa harrastetoiminnassa toimia.

Meilläpäin kirpparipöytähinnat ovat liian tyyristä lystiä työhön nähden ja vaatisi ainakin minulta kokopäiväisen sitoumisen asiaan, joten se on myös poissuljettu vaihtoehto. Uutta on pöytäviikkohinnan lisäksi laskutettava provisio kaikista myydyistä tavaroista, niin itseäni ei houkuttele ollenkaan suunnaton työ plusmiinusmiinus-palkalla. En halua ostaa itselleni työtä ja itseni tuntien jäisin miinukselle koko kirpparihommasta, sillä hinnoittelisin hinnat erittäin alhaisiksi.

Hankin muutaman uuden pahvilaatikon, joilla saa kevyemmät tavarat siirrettyä siististi uuteen kotiin. Välimatka ei kovin suuri ole uuden ja vanhan kodin välillä, joten joutaa ajella edestakaisin muutamana päivänä ja tyhjentää osa laatikoista uuden kodin siivousten lomassa. Onneksi uuden kodin pinnat vaikuttivat puhtailta käydessämme tutustumassa asuntoon ja se heti helpottaa urakkaa.

Muuttolaatikoita on alkanut kertyä seinustoille, ja seuraavat viikot ennen varsinaista muuttoa niitä laatikoita on vain pakko sietää ja katsella. Varsinainen koetus itselleni, vaan enköhän siitäkin selviä. Alkuviikosta sain tehtyä muuttoilmoituksia eri tahoille sekä uusittua sopimukset uuteen osoitteeseen. Toistaiseksi siis muuttoon liittyvät asiat alkavat olla kunnossa. Ainoa, mikä on vielä huolehtimatta, on muuttoapu painavien kodinkoneiden kanssa. Toki toivon, että lapsista olisi apua myöskin, mutta siihen en voi luottaa ollenkaan. Jos nuorimman kohdalle osuu isäviikot, niin hän ei pääse muuttoon ollenkaan mukaan.

Osa vanhoista lasten huonekaluista menee suoraan jäteasemalle, koska jatkokäyttäjiä ei omasta takaa enää löydy ja edelleen itselleni on suuren suuri ongelma alkaa mitään myydä, taikka lahjoittaa eteenpäin. Pääsen helpommalla, kun vien meiltä käytöstä pois jäävät asiat jäteasemalle.

Pakkaset tällä erää aiheuttavat meidänkin perheelle ylimääräistä kulkemista vanhan mummon kotiin. Putket jäässä, puita pitää viedä sisälle, pattereita käydä vahtimassa, ettei mummo niitä pienentele kylmiksi ja niin edelleen. Alkaa se vanhan mummon omakotiasuminen olla jo todella hankalaa, ainakin näin kovilla pakkasilla ja samat jutut siedettävänä jokaikinen talvi.

Vanha mummo ei tunnu ymmärtävän, kuinka hänen elämänlaatunsa paranisi huomattavasti kerros,-rivitalossa asuessa lähempänä palveluja ja keskustassa asuminen saattaisi tuoda myös lisää sosiaalista elämääkin? Joka talvi mummo kuitenkin tuumaa, että josko vielä tämän talven selviäisi mökissään, vaikka sitten jaksaakin valittaa ja odottaa, että joku huolehtisi hänen talonsa ongelmat pois päiväjärjestyksestä ilmaiseksi.

Omakotiasuminen vaatii omistajaltaan myös toimenpiteitä ja se tunnetusti maksaa vähintäänkin hankintojen osalta ja mikäli työt joutuu teettämään ulkopuolisella, niin siitäkin tulee kustannuksia. Vanha mummo tuntuu unohtaneen tämän seikan aivan täysin odottaessaan lastensa juoksevan heti avuksi, kun puhelin pirahtaa.

Aikansa kutakin. Aika näyttää miten vanhan mummon mökin käy? Nykyaikaiseen asumiseen mökki ei ole sellaisenaan kelvollinen, ja talo vaatisi suuremman peruskorjauksen kokonaisuudessaan. Vanhan mummon rahkeet eivät riitä remonttiin ja läheisten apu alkaa olla riittämätöntä juurikin sen vuoksi, että talon ongelmien ratkaisemiseksi tarvittaisiin jo ammattilaista ja isoa remonttia, johon mummon lapsilla ei kenelläkään ole halua, taikka mahdollisuutta.

Virkeyttä ilmassa

Edellisestä kirjoituksesta innostuneena tai ehkä oikeammin sanottuna lannistuneena aloin tutkailla netin syövereistä kuvia. Ei mennyt oikeastaan kauaakaan aikaa, kun olin jo työn touhussa, inspiroituneena laittamaan meidän talouden kierrätysasiat kuntoon.

Vaikka roskiskaapin tila on rajallinen, sain mahdutettua järkevästi ovien taakse useamman erillisen keräysastian. Muoville ja pahveille/maitotölkeille isot astiat, koska nämä jätteet edustavat suurinta osaa syntyvästä jätteestä. Sekajäte, jota siis tulisi kierrätyksen onnistuessa hyvin minimaalinen määrä sai väistyä sivuun uuteen paikkaansa.

Biojäte-astia myös löysi paikkansa roskiskaapista. Järjestelyn lomassa huomasin biopussien päässeen loppumaan ja harmittelin hetken aikaa, ettei kierrätys toimi ilman biojätepusseja. Biojätepusseja teinkin kokeeksi sanomalehdestä. Samoin lehti,-paperiroskakeräys mahtui kaapin pikku hyllylle. Lasi,-ja metallijätteet saivat oman paikkansa viereisen kaapin alahyllyltä ja sinne on helppo viskellä sen laatuiset jätteet.

Pullonpalautuskeräyspussisysteemi siirtyi keittiöstä eteiseen, verhon taakse piiloon käyttämättömäksi jääneeseen korkeaan kannelliseen pyykkikoriin. Pyykkikoriin on helppo sujauttaa muovipussiin palautuspullot/tölkit ja pussin täyttyessä se on vaivatonta napata mukaan kauppaan mentäessä.

Sittemmin jouduin jo kuitenkin roskispoliisin toimeen erotellen roskia oikeisiin paikkoihinsa. Ilmeisesti asiaa pitää vielä kerrata perheenjäsenten (korjaan vanhusten) kesken? Mikä roska kuuluu minnekin astiaan, vaikka ohjekin löytyy. Noh, katsotaan kuinka kierrätys lähtee jälleen sujumaan?

Ja hyvinhän se on lähtenyt, vaikka omat odotukseni ei sen suurempia olleet. Muutamia kertoja olen joutunut poimimaan väärän roskan väärästä astiasta. Nuorisolla tämä homma on hallussa, kunhan on selkeästi opastettu asiaan ja kiitokset heille hyvästä toiminnasta jo nyt.

Uma pyörälenkillä

Valjaat on laitettaessa Umalle kauhistus, hän piiloutuu, eikä millään haluaisi niitä päälleen. Uma ei siis vedä, vaan jolkottelee pyörän edellä pysähtyen vähän väliä haistelemaan. Tämä on myös yksi syy, miksi Uma meille muutti.

Kävimme pitkästä aikaa pienehköllä lenkillä pyöräillen Umaliinin kanssa. Jäätelö maistui hyvin kaupan pihalla kaikille, myös Umalle.

Takaisin päin kotia kohti menimmekin melkein koko matkan kävellen, oli ehkä vähän liian lämmin ilma moiseen hommaan.

Siinä pyörän selässä istuessa Uman kulkiessa nätisti ohjaksissa, mietin miksi en useammin käy pyöräilemässä? Syksyn viilentäessä ilmoja, toivon saavani itseni useammin pyörän selkään, koska myös Uma selkeästi nauttii reippaammasta liikkeestä.

Omalle kohdalle näyttää tämä viikko tuoneen positiivista energiaa. Syynä taitaa olla toisen sydänlääkkeen lopetus. Ilmeisesti tuo kyseinen pikkupilleri on ollut vetämääni kivirekeen syynä ja vaikutuksen poistuessa kroppa on alkanut toimia uudella teholla. Verenpainetta mittailen tiheämmin, mutta kaikenkaikkiaan olo parempi kuin aiemmin.

Parempi jaksaminen näkyy omassa tekemisessä ja minusta tuntuu, kuin olisin saanut palasen vanhaa takaisin jaksaessani touhuta pikkuruisia kodin juttuja kuosiinsa. Yhtenä päivänä sain mausteet järjestykseen sekä keittiön kuiva-aineiden kaaoksen taltutettua, hyvä minä!

Vasta nyt, kun sydänlääkkeen vaikutus poistuu, huomaan, kuinka ikävällä tavalla lääke on rajoittanut jarrun lailla olemistani, ajattelua ja kunnon kohentumista. Pulssini ei noussut ollenkaan ja jo se itsessään rajoitti liikkumista. Todellakin, kuin olisin kivirekeä vetänyt perässäni.

Kokeilevaa näpertelyä 🙂

Keittiön uudelleenjärjestelyprojekti näyttää jatkuvan. Juomme jonkin verran teetä ja erilaisten teepussipakettien kanssa on ollut ongelmaa. Erityisesti niiden säilytyksen kanssa ja siinä ei ole ollut mitään järkeä ja tilaa vieneet mokomat paketit kaapissa, joka tarvitaan tärkeämpään käyttöön. Meillä oli myös sellainen puinen teelaatikko, vaan siinäkin oli hyvin hankalaa säilyttää teetä, koska ne vajaat paketit veivät saman tilan kaapista..

Joten, tuumasta toimeen. Hankin kolmihyllyisen metallisen hökötyksen keittiön tason nurkkaan ja siihen perustin pienen teenurkkauksen. Yhtenäisen ilmeen aikaan saamiseksi teepaketit tosin pitää naamioida johonkin laatikkoon, pakettiin tai jotenkin muuten saada teet kauniisti esille. Olen huomannut, että teen juonti vähenee huomattavasti, jos ja kun teet on piilossa kaapissa ja niitä on hankalaa edes ottaa esille.

Kokeeksi olen väkertänyt kuvioidusta pahvista pieneen hyllyyn sopivia laatikoita ja ihan hyvältä alkaa näyttää meidän uusi teepiste. Sekin kaaos alkaa olla järjestettynä. Ja laatikoiden värit vaihtuvat vielä tuosta..

kokeilevaa askartelua laatikoiden muodossa.

Kierrätystä

Menneessä elämässäni kierrätys tuli osaksi pakollista elämää. Kahden viikon välein tyhjentyvä pieni roska-astia ei vetänyt suurperheemme jätteitä ja jotakin piti tehdä.

Nopeasti sitä myös oppi minimoimaan ostetun jätteen määrän jo kaupassa ja kompostikin alkoi olla toivelistan ykkösenä….

Alkoi lajittelu ja jätepisteellä ravaaminen kauppa-reissujen yhteydessä. Iltaisin kävelylenkki lasten kanssa, viemään lajiteltuja roskia jätepisteelle oli myös hyväksi havaittu liikunnan muoto.

Kierrätyksestä ehti muodostua tiivis osa minun ja lasten arkea. Lajittelu sujui oikein hyvin pieniltäkin ja oli itsestään selvyys, ettei kodin jäteastiaa täytetty sellaisella, minkä pystyi lajittelemaan.

Muoville ei tuohon aikaan ollut omaa astiaansa, vaan se meni sekajätteisiin ja sitähän tuli ostettua paljon erilaisten purkkien ja pakkauksien muodossa. Muovit, vaipat ja ruokajäte tuntuivat täyttävän nopeasti tyhjennettävän jäteastiamme ja tuntui, että sitä poisheitettävää roskaa tulee ovista ja ikkunoista asti sisälle.

Sittemmin muutettuani kierrätys jäi aina vain vähemmälle huomiolle, ei tarvinnut itse huolehtia ja erikseen maksaa jäteastian tyhjennyksestä ja elämä sen suhteen oli muuttunut huolettomaksi. Toki edelleen lasit, metallit yms. menivät omiinsa ja siitä roskakatokseen omiin astioihinsa. Tällä hetkellä koko perheen pitäisi opetella uudelleen kierrätys.

Niin, miten on päässyt taito ruostumaan? No, ei kai se taito olekaan hävinnyt. Jos perheessä on yksi ihminen sitä mieltä, että kierrättäminen on turhaa, ja roskat päätyvät jokatapauksessa samaan paikkaan tyhjennyksen jälkeen…Jos yksi ihminen laittaa roskansa aina samaan pussiin, eikä viitsi etsiä tai opetella lajittelua menee koko touhusta idea.

Meillä on hyvin alkuperäinen keittiö ja suhteellisen pienet tilat. Roskiskaappia ei ole suunniteltu kuin kahdelle roska-astialle, ja tilaa ei ole muualla eri roskalaatujen kierrättämiseen. Sellainen syö motivaatiota hurjasti.

Tällä hetkellä meillä on yhdessä kaapissa ämpäri metallille, toisessa kaapissa on pussi lasijätteelle. Paperijäte pyritään viemään samointein jätekatokseen. Muovijäteastia on toisena roskiksena sekajätteen takana roskiskaapissa. Meillä tulee myös biojätettä jonkin verran, ja sen lajitteluun ei ole paikkaa, vaikka taloyhtiössä on myös biojätteen keräys.

Muovipakkausten huuhtelu on kuulemma hankalaa ja sen sijoittaminen omaan astiaan on myös kuulemani mukaan hankalaa. Kuitenkin maitopurkit hän huuhtelee ja jättää ne tiskipöydälle ja siitä sitten minä nakkaan ne sekajätteeseen, koska kartonki,-ja pahvijätteelle ei ole meillä erillistä tilaa. Mihinkään ei enää yksinkertaisesti mahdu mitään säilöttäväksi.

Olen miettinyt pääni puhki, kuinka saisin perheen muut jäsenet motivoitumaan kierrätyksestä. On raskasta kerta toisensa jälkeen muistuttaa ihmisiä erillisistä astioista eri jätelaaduille. Valitettavasti astiat eivät sijaitse kätevästi samassa paikassa, vaan joutuu näkemään hieman enemmän vaivaa avatessaan ja etsiessä oikean paikan . En tosin itsekään aina viitsi lajitella, erityisesti jos on arjessa kiirusta ja kaaos uhkaavasti ilmoittaa tulostaan. On helpompaa ja nopeampaa laittaa kaikki samaan, kuin alkaa pesemään ja huuhtomaan ja kuivattamaan roskia. Meillä ei ole tilaa näiden roskien kuivaamiseen ja vesi on ihan liian kallista roskien pesemiseen.

Ei silloin, kun tätä taloa on suunniteltu, ole kierrätyksestä puhuttu. Silloin on yksi astia kaikelle jätteelle riittänyt ja se siitä. Meidän keittiö on edelleen alkuperäisessä kunnossa ja en ole saanut kierrätystä toimimaan, vaikka olen kaikenlaisia säilytysratkaisuja ja konsteja kokeillut. Kierrätys ei toimi osaltaan sen vuoksi, että peruseläminen tarvitsee nekin kaapit ja nurkat. Nykyaikainen keittiö on jo itsessään suunniteltu mahdollistamaan kierrätys. Jokaiselle roskalaadulle on jäte-astiansa tai ainakin mahdollisuus ja tila.

Tilaksi en voi muuttua, en saa lisää tilaa keittiöön tekemälläkään, olen karsinut sieltäkin kaiken ylimääräisen ja turhan. Olen yrittänyt tehdä tilaa kierrätyksen mahdollistamiseksi, vaan voin todeta yrittäneeni parhaani ja se ei riitä.

Kierrätys ja ekologisuus tulivat aikanaan itselle tärkeiksi asioiksi. Voisin sanoa yhden asian johtaneen toiseen ja toisen toiseen. Ekologisuus voi yksinkertaistaa elämää huomattavasti sekä pitkälle vietynä myös vähentää vaikkapa kemikaalikuormaa kehossa ja ympäristössä yleensä.