Avainsana: kiikkutuoliprojekti

Vuoden projekti vihdoin valmis

Kiukkutuoli on valmis. Vain kuusi ruuvia kiinni koneella ja se on siinä sitten. Tein sen, vaikka pari kertaa teki mieli luovuttaa koko projekti. Kaiken kaikkiaan aikaa projektin parissa vierähti melkein kokonainen vuosi.

Vuosi sitten juhannuksen iltahämärissä ajatuksiini putkahti kokeilla kyseisen tuolin uudistamista. Vanha mummo oli itse sitä mieltä, että uuninpesään joutaa koko höskä, hän ei sitä tarvitse ja minä ajattelin, kuinka mahtavaa tuolissa onkaan istuskella. Juuri sopiva minun keholle ja olin etsinyt vastaavaa jo hyvän tovin. Siitä se ajatus sitten lähti.

Puisten osien irroitus ja istuinosan ottaminen paikoiltaan sujui nopeasti, siinä samalla, kun olimme seuraavan kerran mummon luona kyläilemässä. Kotiinkiin osat pääsivät pienen hionnan jälkeen.

Ensimmäinen ongelma tuli verhuilun niittien poiston kanssa. Yritin ja muutamia sainkin pois, käyttäen apuna kotoista ruokailuveistä. Homma tuntui jo alkuunsa erittäin raskaalta noin toimien ja viitisenkymmentä niittiä poistaneena tuumasin, etten kykene enempään. Ulkona alkoi olla kylmä ja työ eteni aina vaan hitaammin. Pakkasen purressa en tarjennut ulkotyöhön ollenkaan ja unohdin koko projektin. Sisällä en päällysteitä voinut purkaa saamatta oireita homeitiöistä, jotka siis kuivuessaan leviävät ympäristöön.

Eräänä päivänä postin toi mukanaan paketin sisältäen niitinirroitustyökalun ja verhoilun irroitus alkoi saada vauhtia. Naureskelin, että tätä vauhtia työ on juhannukseksi valmis, jos sittenkään. Niittikerroksia oli useita, jokaisen verhoilunosan jälkeen ilmestyi aina vaan uusi kierros niittejä. Turhautti melkoisen paljon, mutten halunnut antaa periksi enää tässä vaiheessa.

Kuvasin istuinosan päällustekerrokset, jotta saisin tehtyä samoin uusien päällysteiden kanssa. Kotoa löytyi sisuksiin kaikki tarvittava ja vain päällinen piti tilata. Päällistä ommellessa kävi selväksi, miksi kyseinen keinonahka oli niin edullinen ja edelleen mietin, miksi säästin väärässä paikassa? Noh, kyseinen keinonahka on laadultaan heikoin, mitä olen ikinä tähän mennessä työstänyt ja sain nyt hyvän kokemuksen tästäkin.

Kohta on juhannus, kiukkutuoli on valmis ja olen itse monta kokemusta rikkaampi nyt. Lopputulos ei ole ammattilaisen jälkeä, eikä sen pidäkään olla. Onhan kyseessä kuitenkin ihan uusi asia itselleni ja kädenjälki on sen mukaista, harjoittelua omatoimisesti.

Toki, olisin voinut edes googlettaa tiettyjä juttuja, vaan en kokenut tarpeelliseksi. Työ opetti tekijäänsä tällä kertaa ja olen kiitollinen, että ylipäänsä sain tuolin valmiiksi, juurikin juhannukseksi. Seuraavaksi jo tiedän, missä järjestyksessä on järkevintä mitäkin tehdä. Maalauksen jätin suosiolla viimeiseksi, vaikka sen homman olisi voinut hoitaa jo hyvissä ajoin vaikka talvella. Mietin kuitenkin pitkään väriä ja lopullinen päätös mustasta syntyi vasta ihan viime metreillä.

Aloituksia

Saa olla onnellinen!

Vihdoin ja viimein sain käyttööni myös virallisen sähköposti-osoitteen. Käyttöönottoon vierähti tovi, koska asia oli minulle täysin uusi ja näköjään vasta nyt oli oikea aika perehtymiseen. Mikähän siinä oikein on, että joidenkin asioiden pitää hautua hetki, ja ne pitää unohtaa toviksi?

Onnistuin siinä, minkä ajattelin olevan kovin toivotonta ja olen asiasta hyvin iloinen. Monta mutkaa oikeni, vai oikeniko sittenkään? Vielä pientä opiskelua, jonka jätän taas hautumaan hetkeksi, jotta saan postit myös yhdistettyä tälle sivustolle. Sähköposti kuitenkin toimii ja hyvä niin.

Lähes valmiina on myös koiran peti, enää siitä puuttuu varsinainen irroitettava päällyste, jahka viitsisin lähteä varta vasten kangasta hankkimaan kylälle. Peti on valmistettu ylimääräisestä ja tilaa vieneestä sängyn petarista ja on tehty yhtä pehmeäksi, kuin sohvakin on ja minä niin toivon Uman hyväksyvän pesänsä. Mikään ei ole niin kamalaa, kuin karvainen sohva ja tahtoisin toki itsekin nauttia joskus sohvailusta.

Iltapäivät alkavat hämärtyä ja on ihana sytyttää kynttilät myös keittiöön. Pieni asia, joka saa oman mielen levolliseksi ja jollain lailla myös turvalliseksi. On ihana istahtaa pöydän ääreen ja ottaa se teekuppi käteen ja todeta kaiken olevan hyvin. Joudun itseäni tuosta edellisestä usein muistuttamaan. Ainahan niin ei ole ollut ja teekupillinen on silloinkin ollut hyppysissä. Tee on kulkenut kanssani ihan pienestä saakka ja tänään myös pikkuinen sai ensimmäistä kertaa mummon tykönä maistaa teetä, itseasiassa aika tarkalleen kellon viiden teetä keksin kera 🙂

Aloitin vihdoin myös hitaasti kiikkutuoliprojektia ja ensimmäiset kappaleet on hiottu. Ajattelin, etten pidä kiirettä ollenkaan ja en ota mitään stressiä valmistumisesta. Kankaaksi istuinosaan tulee sitten samaa, kuin Uman petiin ja myös verhot olisi toiveissa samasta, vaan saa nyt nähdä kuin hommat menevät, meillähän ne ei koskaan mene, niinkuin on ajateltu/suunniteltu 🙂

Syyssateet alkoivat, se tarkoittaa useampina päivinä metsäisiä reissuja Uman kanssa. Siellä vastapestypuhdas koira pysyy siistimpänä ja kuivempana pidempään. Seuraavan kerran on Umalla tiedossa lumipesut, mikäli sitä tänne kulmille saadaan. Edelliset talvet on onneksi olleet lumisia ja kurakelejä ei kovin montaa viikkoa ole kärsitty.

Niitä, näitä mielenpäällä

Kukkaset pöydässä piristävät aina ja ne ovat ilo silmälle pitkään. Nämä kukat ovat itseasiassa tyttärelle annettuja ja hän halusi ne sijoittaa keittiöön muidenkin iloksi. Kiitos!

Olen odottanut jo hieman alkavia syyssateita ja edelleen viileneviä kelejä. Edelliset päivät on lämpötilan puolesta tuoneet mieleen kesän, ja hyvin lämmintä on ollut vielä, joten ulkoiluun olen laittanut turhan paljon päälle katsomatta lämpömittaria. Lenkiltä tulenkin sitten hiki hatussa ihan kirjaimellisesti ja kotona tuntuu olevinaan liian kuuma.

Toivottavasti oma pelkoni on turha ajatellen talven kovempia pakkasia ja kotimme lämpöä. Laskimme hieman leikkiä ja totesimme, että aina voimme mennä mummolaan lämmittelemään, mikäli emme tarkenisi täällä. Mummolassa on niin lämmintä vanhanaikaisen puulämmityksen vuoksi ja ikävässä säässä sinne onkin ihana piipahtaa jo ihan pelkästään takkalämmön eteen juomaan kupillinen kahvetta.

Mummolan lämmityksestä tosin aiheutuu meillekin hieman tekemistä puushown muodossa. Kesällä kuivumaan halotut koivut olisi tarkoitus saada liiteriin sateelta suojaan ja siellä ne jatkavat kuivumistaan syksyn yli. Pihakoivusta halotut klapit pitää saada liiteriin ensin, jotta ne käytetään viimeisinä. Onneksi liiteri on melkoisen tyhjä ja vielä pitäisi jaksaa pihalta kantaa syli kerrallaan koivut sinne liiteriin.

Päivät soljuvat verkkaiseen tahtiin, kiireettömyys on ehkä parasta mitä tiedän arjessa. Jokainen rauhallinen aamu kahvin äärellä tuntuu kovin luksukselta. Joskus oli sellainenkin aika, kun suorastaan ahdistuin rauhallisina hetkinä ja koko ajan piti olla menossa, tekemässä jotakin. Tietty asiaan saattoi vaikuttaa lapset, pikkulapsiarjessa jokainen liikenevä minuutti oli kullanarvoista ja jotenkin sitä kykeni tekemään kymmentä asiaa samanaikaisesti sujuvan arjen takaamiseksi.

Viimeaikainen uutisointi hoitajien pakkotyöstä ja orjuuttamisesta on huolestuttavaa. Harvoin uutisia luen ja nyt en ole välttynyt tältä aiheelta, joka tuutista näkyy otsikkoa otsikon perään. Ajatella, elämme 2022-lukua, jolloin orjuus nostaa uudelleen päätään rikkoen räikeästi ihmisoikeuksia. Suomessa jopa rikoksista tuomitulla on enemmän ihmisoikeuksia, kuin hoitoalan työntekijällä. Itse en ollut ajatellut poistaa omia oikeuksiani toimia ko. alalla, mutta alan vahvasti harkitsemaan asiaa. No, tämä tästä aiheesta, turhan kuuma peruna sen enempiä pohdittavaksi.

Hieman olen ahkeroinut kotosalla, ja innostuin vihdoin kurkkimaan hellan taakse. Tällä erää yllätyksiä ei ollut, toista se oli lasten ollessa pieniä. Milloin löytyi se kadonnut lomake, joskus jo parhaat päivänsä nähnyt leivänpala, legoja ja kaikenlaista muuta kissanruuista lähtien ja siivoustahtikin oli hieman useammin tapahtuvaa lukuisien pienten käsien harjoitellessa kokkaamista. Nyt on siis keittiön jokainen nurkka koluttu kertaalleen puhtaaksi ja jouluksi ei tarvitse mitään suurempaa siivousta enää tehdä. Itseasiassa olen jo vuosia sitten luopunut suursiivouksista niiden työläyden vuoksi ja pikkuhiljaa vuoden aikana käyn läpi kotia nurkka/kaappi kerrallaan järjestellen tarpeen mukaisesti hävittäen samalla ylimääräisiä kertyneitä asioita pois.

Seuraavana vuorossa olisi yläkertamme parveke, joka tuntuu olevan aina itselleni mysteeri. En ole keksinyt, millä ja miten parvekkeen saisin oman mieleni mukaiseksi ja visio puuttuu kokonaan. Lapset on tykänneet tähän asti, vaan mieluusti sisustaisin sen jotenkin muuten, mikäli jokin visio asiaan löytyisi?

Mummolasta löysin omaksi hämmästykseksi myös pienen projektin, joka jouti meille tai vaihtoehtoisesti tuhottavaksi. Pienen pieni 1976-luvun keinutuoli, jossa on aivan ihana istuskella. Pitkään olen haaveillut itselleni omaa paikkaa kirjanlukuun tai neulomiseen ja sopivaa pientä tuolia en ole löytänyt markkinoilta. Kesäkuumalla, juhannuksen tietämillä sitten keinun kohtalo tuli puheeksi mummon kanssa, joka toivoi tuolia poltettavaksi ja siitä se ajatus sitten lähti tuolilla kiikkuessa. Pinnaksi tulee joko vanha valkoinen, tai musta ja kangasosa saa jäädä vaaleaksi, ainakin näillä näkymin.

Pieni hionta ja maali päälle. Kangasosan meinasin alkuun purkaa ja uusia sisuksenkin, sitten ajattelin viedä uudelleen liikkeeseeen verhoiltavaksi ja nyt pitkän harkinnan jälkeen istuinosa saakin saunoa useamman tunnin ja vain päällystän sen uudelleen tuhdilla kankaalla, joka toivottavasti edullisesti löytää meille jostakin.

Voi olla, että jokin ei mene ihan kuin olin ajatellut, tuoli jäi käyttämättä sen puuosien liitosten irtoillessa ja näitä osia purkaessa liitoksistaan mieleeni kajahti, että kasaamisen kanssa voipi tulla jokin pieni ongelmanpoikanen. Toki toivon, että tämä kiikkustuoliasia sujuisi ongelmitta, vaan oman historian tietäen huokaan jo valmiiksi ja toivon parasta.

Pieniä juttuja arjen vastapainoksi. En ole kokenut huonekalujen uudistaja ja tämä onkin ensimmäinen kokeilu laatuaan. Mielenkiinnolla jään odottamaan lopputulosta ja oman työn jälkeä.