Tervehtymisiä

Sisäilma; asia mitä ei tule ajatelleeksi, mikäli se on kunnossa. Sisäilma, asia mihin ei monikaan tarpeeksi kiinnitä huomiotaan, paitsi sitten, kun on jo vähän liian myöhäistä?

Mitä sitten, jos ja kun sisäilma saa sairaaksi? Sitähän ei voi myöntää ainakaan ensimmäisenä vaihtoehtona. Ei yleensä edes viimeisenä. Kodin vaihto hyvässä lykyssä parantaa, ajan kanssa?

Omalla kohdalla aloin epäillä todenteolla kodin sisäilmaa, kun lääkärin vastaanotolla asia tuli puheeksi muutamia vuosia sitten. Kaikki oireeni täsmäävät myöskin altistumiseen huonolle sisäilmalle ja asiaan olen saanut lievää vahvistusta vajaan kuukauden ajalta uudessa kodissa.

Miesystävä totesi aamusella, että hänen krooninen nuhansa on alkanut helpottaa myöskin. Ja voin sanoa ärsyyntyneeni vuosien saatossa useampaan kertaan hänen jatkuvaan pieneen ”flunssaansa”.

Olisiko huonolla sisäilmalla voinut olla osasyy molempien vakaviin sairastumisiin? Ihan törkeään väsymiseen kaikilla perheenjäsenillä ja lukuisilla muilla omituisilla oireilla?

Oma olotilani on nyt erikoisen hyvä positiivisella tavoin. Herään aamuisin aiempaa virkeämpänä, ja en ole kovin jumissa (pää mukaan lukien) heti aamusta. Olen jaksanut elää kokonaisia päiviä ilman pakottavaa päiväunien tarvetta ja jaksan entistä virkeämmin touhuta kaikenlaista.

Aiemmin yksi yksittäinen asia/tekeminen päivässä on vienyt voimat ihan kokonaan ja olen joutunut kovasti pähkäilemään, ja arpomaan mitä ja milloin teen, etten väsy liikaa ja joudu petiin useammaksi päiväksi. Nyt saan tehtyä useampia asioita yhdessä päivässä, jopa niitä raskaampia asioita, mitkä olen joutunut teettämään jo pitkään muilla. Eilen ravistelin mattoja illalla, mikä on todella epätavallista minulle, vielä pitkän päivän päätteeksi.

Jaksan tällä hetkellä ulkoilla koiran kanssa, enemmän kuin aikoihin, lenkkimatkat on pidentyneet ja vauhtikin on kasvanut. Kävellessä paineen tunne hengitysteissä on kadonnut jotenkin mystisesti ja tunnen miten happi kulkee keuhkoihin. Aiemmin pienikin ylämäen tapainen on saanut minut hiljentämään vauhtia reippaasti ja nyt mäkinen kävely ei tuota suuremmin vaikeuksia.

Yskä on myös kadonnut, kun vielä hetki sitten yskin vähän väliä. Iltaisin yskä oli pahimmillaan ja häiritsi kaikkein eniten. Roskan tunne silmissä on myös poissa ja juuri ehdin ostaa uuden putelin kallista silmätippaa. Kaikenkattava väsymys ja uupumus sekä sellainen outo aivosumu ja kykenemättömyys ajatteluun tuntuvat katoavan jotenkin mystisesti.

Ulkoilin koiran kanssa, siihen päälle tein lumityöt ja siitä vielä uimaan pikkuisen ja äitinsä kanssa. Kotiin päästyä jaksoin vielä lähteä asioille; käymään vanhan mummon luona ja kävinpä vielä kaupassakin. Toki edellisen rupeaman jälkeen maistuikin hetken unet, vaan se hetki riitti palauttamaan voimat ja loppupäivä,-ilta meni edelleen kotitöitä tehdessä. Olen yhdessä päivässä tehnyt asioita, mihin aiemmin minulla on mennyt oikeasti koko viikko eli yksi asia per päivä. Olo on tällä hetkellä melkoisen epäuskoinen, koska en meinaa millään uskoa virkeyteni palaavan takaisin! Onko minussa vielä virtaa, kuten aikoinaan?

Kaikkeen tottuu, keho on ihmeellinen sopeutuja. Asiat muuttuvat tavanomaisiksi, normaaleiksi omassa elämässä ja niihin ei osaa enää kiinnittää huomiotaan. Edellinen pätee muuten ihan kaikkeen/kaikkiin asioihin elämässä ja vasta sivullisen kommentointi saattaa herättää, taikka laittaa puolustuskannalle ? Eihän nyt minulla, eihän nyt meillä voi olla…..

Toinen ääripää voisi olla liian voimakas reagointi asioihin; syyttely, syyllisten etsintä, oikeutuksen hakeminen jne. kantamatta omaa vastuuta ja toimia asioiden eteen?

Itse en oikeastaan reagoinut sen kummemmin epäilykseen huonosta sisäilmasta. Toiveeni hyvän sisäilman suhteen olikin pelkkä tuuleen kuiskattu ajatus. Muuttaessa aikoinaan aavistelin ja toivoin aavistuksen olevan vain omaa mielikuvitusta, kuten niin monesti vuosien aikana myöhemminkin. Olisiko minun pitänyt vaatia tutkimuksia? Olisko pitänyt aiemmin ymmärtää muuttaa pois? Juu, kyllä mutta… Käytännössä ja elämässä asiat eivät mene aina niinkuin itse haluaisi?

Sairastuin hyvin vakavasti ja kaikki energia on mennyt pääosin toipumiseen useammasta sairaudesta, jotka kaikki tuntuivat hyökyvän päälle yksi kerrallaan. Suurin osa oireista rytmihäiriöitä myöden on ollut mahdollisesti huonon sisäilman aiheuttamaa ? Miehen vakava sairaus saattaa sekin olla seurausta? En tiedä, kukaan ei tiedä varmaksi ja kirjoitus on vain omaa pohdintaani asian vierestä, omien kokemusten kautta.

Väsymiseni oli aivan jäätävää, ihan tolkutonta, kuten myös se, ettei ajatus kulkenut sen enempää, kuin yhden asian kerrallaan. Toki asiaan vaikutti myös työssä tapahtunut uupuminen ja ne sairaudet, mutta kuitenkin. Taisi olla olo monien asioiden summa?

Voi olla, että kuvittelen, mutta koirakin on pirteämpi ja jaksavampi liikkumaan? Miesystävä on ehkä virkeämpi myös?

Viimeiset pari vuotta minulla oli tapana, sään niin salliessa, pitää ikkunaa/ovea auki, jotta ilma kulki paremmin, kun tuntui kotona ollessa siltä, kuin happi loppuisi ja ilma ei kiertäisi ollenkaan asunnossa. Nyt uudessa kodissa jo pelkkä painovoimainen ilmakierto toimii erinomaisesti ja tämän sain huomata puhdistaessani liesituuletinta, joka luonnollisesti oli poissa päältä ja ilmaa kulki itsestäänkin pihalle. Arvostan suuresti tätä uuden asunnon selvästi terveellistä sisäilman laatua. Olen hyvin kiitollinen elämässäni tapahtuneesta positiivisesta ja toivotusta muutoksesta kodin suhteen.

Niin, olisiko auttanut valittaa vuokranantajalle/isännöitsijälle jatkuvasti ja pahimmillaan aiheuttaa lisää stressiä niin omalle perheelle, kuin muillekin? Mitä kukaan olisi asialle voinut tehdä? Ilmanvaihtoa oli tietojeni mukaan tutkittu ja se siitä. Ilmanvaihto toimi kuulemma normaalisti ja siihen oli luottaminen.

Asuntoon oli parikymmentä vuotta sitten tehty ”kylpyhuoneremontti”, joka oli ilmeisesti vain kosteusvaurion peittelyä, koska tämä ”uusi” lattiamatto jaksoi vaihtaa väriään laajentuen tasaiseen tahtiin ja tästä kävi huoltomies alkuvuosina tekemässä kosteusmittauksen, ja tulos oli selvä; kosteutta oli runsaasti maton alla, muttei tämä toimenpide johtanut mihinkään toimenpiteisiin. Mainitsin myös kyseiselle huoltomiehelle kylpyhuoneen omituisesta hajusta, ja hän tuumasi ykskantaan, että parikymmentä vuotta sitten uusittu muovimatto haisee vielä uutuuttaan. Onhan se luotettava siihen, mitä sanotaan.

Kalusteiden, ja muiden kodin asioiden uusiminen on nyt muutoinkin ajankohtaista, joten minua ei harmita luopua vanhassa kodissa olleista jutuista. Suurin osa tavaroista on täysin väärän kokoista, väärän väristä ja epäsopivaa nykyiseen ympäristöönsä.

Hieman uuden kodin värimaailman hahmottelua eteisen osalta, jotain sinnepäin tai sitten ei?

Mukavia loppuviikon hetkiä kaikille!

Kuvia ja arkea

Ylläolevassa kuvaa näkyy erään perheenjäsenen uusi lempipaikka. Uskoisin tietäväni syyn, miksi juuri tuo kohta valikoitui parhaaksi paikaksi? Oven välistä ja alta tulee mukavasti viileää ilmaa ja paksun turkin kanssa sisällä olo voi olla ajoittain tukalaakin.

Pikkuhiljaa kodin jutuille on löytynyt ja löytyy se oma paikka ja arki pääsee rullaamaan. Tällä kertaa en ole ottanut minkäänlaista stressiä muuton jälkeiseen elämään ja siihen, että pitäisi olla valmista heti paikalla ja tavarat omilla paikoillaan.

Tärkeintä itselleni oli ja on edelleen oma olo ja jaksamisen rajat. Toki voisin touhuta tehokkaastikin sen pari päivää, saaden sitten levätä määräämättömän ajan pedin pohjilla ja sehän ei ole vaihtoehto enää. Pikkuhiljaa ja vähän kerrallaan hyvä tulee, vaikka sietokykyni epäjärjestyksen kanssa onkin koetuksella. ”Kyllä se siitä”, on jo tavaksi tullut sanonta.

Huonekalut tuntuvat kovin pieniltä suuressa olohuoneessa ja kovin paljoa ei tarvinnut tetristä pelata sohvan ja sänkyni kanssa. Taso, jossa tv on sijoitettuna, on hyvin painava ja muuton yhteydessä kiinnitimme pohjaan rullat helpottamaan tason siirtelyä. Vaihdan kodissa huonakalujen paikkoja jokseenkin usein ja onkin ihme, jos sama järjestys säilyy yli puoli vuotta.

Huonekasvit tuntuvat viihtyvän uudessa kodissa, ehkä lisääntyneen valon vuoksi? Valoa olen itsekin kaivannut kotiin ja nyt sitä riittää…

Verhot ikkunoihin-projektia pitäisi seuraavaksi miettiä ja sitten myös toteuttaa. Verhotangot sijaitsevat jokseenkin ylhäällä, useamman metrin korkoudessa ja tikkaita tarvitaan jatkossa verhojen vaihtoon. Vaikka koti onkin vielä pitkään keskeneräinen, se saa olla sitä ihan rauhassa ja iloitsen joka päivä jostakin pienestä jutusta, mikä on toisin verrattuna vanhaan kotiin.

Vanhan kodin viimeisiä yksittäisiä tavaroita ja koiraparka odottelivat muuttopäivänä siirtymistä uuteen kotiin. Ja tietysti evästauko meneillään kuvanottohetkellä.

Tällä hetkellä perheen koko on pienentynyt taas yhdellä jäsenellä, lapset kasvavat ja aikuistuvat ja sitten muuttavat omilleen. Kotona on enää yksi kappale jälkikasvua ja ihmettelen, mihin se aika taas menikään? Muistan joskus puhuneeni nuorimman kanssa tästä ajasta, kun vanhemmat sisarukset aikuistuvat ja muuttavat omilleen ja hän jää ikäänkuin ainoaksi lapseksi kotiin. Tilanne on siis jokaiselle perheenjäsenelle uusi, ja varmasti sopeutumiseen menee oma aikansa jälleen?

Parhainta mahdollista loppuviikon aikaa kaikille!

Muutto on nyt takanapäin

Työtä kotona riittää rauhallisen ja onnistuneen muuton jälkeen; ennenkuin kaikki tavarat löytävät omille paikoilleen. Päivät sujahtavat niin nopeaan ohitse, etten perässä pysy.

Vanha asunto on tyhjä ja siivottu. Kun viimeisen kerran eteisestä katselin kätteni jälkiä, totesin miten olisikaan ollut mukava aikoinaan muuttaa yhtä siistiin kotiin? Aikoinaan siivosin pelkästään pintoja viikon verran, ennenkuin pääsin edes purkamaan muuttolaatikoita ja harmitus oli voimakasta. Syksyllä sain viimein kodin siihen kuntoon, että minusta tuntui valmiilta ja muuttohan siitäkin seurasi. Niin oli myös sitä edellisessä kodissa; heti muutin pois, kun sain kodin ns. valmiiksi.

Kannatti pakata moni asia muoviin ja kääriä tiiviisti pakettiin sohvaa/patjoja myöten. Nyt ei harmita, ettäkö olisi tullut jälkiä arkoihin materiaaleihin jne. Muovi suojasi ja antoi liikeltavuutta ja tässä muutossa jätesäkit kävivät tarpeettomiksi. Vain pikkutyynyt säkitin.

Eiköhän muuttojutut ala väistymään, jahka tässä pääsee kiinni siihen omaan rytmiin ja omiin normiarjen juttuihin. Tänään olisi vuorossa eteisen laittaminen kuosiinsa, ja se onnistuu, mikäli en anna puuttuvan maton häiritä ajatustyötä. Eteisessä tulee olemaan koko lattiapinta-alan peittävä matto. Pienen pieni verhonpalanenkin olisi mukava löytää, tai itseasiassa kaksi oven ikkunan suojaksi.

Puuhaa siis riittää pitkälle tulevaan ja ainakin nyt minusta tuntuu, että kodin sisäilmaongelmat ovat poissa. Tämä näkyy aamujen helpottumisena monin tavoin jo nyt, sekä lenkillä askel on oikeasti kevyempi. Sellainen raskas ja tunkkainen olo häviää näköjään ja jännityksellä odotan, kuinka paljon paremmaksi olo tästä vielä kohenee. Nyt ei lastenkaan tarvitse nukahtaa paikoilleen kahden tunnin kotonaolon jälkeen.

Mahdollisimman mukavaa viikkoa kaikille!

Kiitos vanhalle kodille

Jäät mieleemme monessa. Maisemat ikkunoissa, vaihtuva vuodenaikataulu milloin keltaisena, milloin luminen vuoristo, kesän varjoisat sävyt. Ymmärrän, miksi korpisana on alueella niin voimakkaana läsnä näiden vuosien jälkeen. Tänne vanhaan kotiin ei paista aurinko ja metsä on joskus ollut kovin tiheää ja vanhaa puustoa. Ympärillä on paljon vuoria, maanpainanteita, luontoa. Olen kaivannut auringonlaskuja, ja jatkossa näen ne omasta ikkunastani.

Eläimet luonnossa, lintujen viserrys kesäisin.

Kiitos vanhalle kodille, olet tehtäväsi tehnyt näiden vuosien aikana ja nyt on tullut aika vaihtaa maisemia. Annoit kokemuksen siitä, mitä en enää jatkossa kodissani toivo olevan. Kuntoilun kannalta portaikko sisällä on ihan ok, vaan kun selkä sanoo yhteistyösopimuksen irti, portaikosta muodostuukin päivittäinen selviytymistaistelu.

Kiitos kaikesta, vanha koti. Jotenkin minusta tuntuu, ettei jää ikävä. En koskaan tuntenut oloani kovin kotoisaksi täällä, ehkäpä seinien sisällä on liikaa asioita, joiden kanssa en tullut sinuiksi? Ehkäpä toivottomuus valtasi liikaa alaa mielessäni, toivottomuus kaiken rapistumisesta käsiin, ilman mahdollisuutta korjata tilannetta mitenkään? Loppusiivousta tekiessäni totesin, etten jää ollenkaan ikävöimään, en kokenut koskaan olevani kotona.

Kodilla on yllättävän suuri vaikutus kaikkeen elämään niin sisäisesti, kuin ulkoisestikin. Meille on ollut kovin hankalaa perheenä mahtua ylipäänsä vanhaan kotiin, keittiöön ei ole mahtunut kuin korkeintaan kaksi kerrallaan ja silloinkin on varmaa toinen toisiinsa törmäily ja jatkossa siitä ei ole pelkoa. Keittiössä mahtuu nyt touhuamaan useampi kerrallaan.

Jatkossa voimme liikkua kotona ilman jatkuvaa törmäilyä seiniin, kulmiin, huonekaluihin. Ei tarvitse väistää, kun kaksi on samassa tilassa. On hassua ajatella muuttavansa pienempään kotiin, mutta kuitenkin käytännössä suurempaan. Uudessa kodissa on näin ollen paljon turvallisempaa liikkua. Ja sitä liikkumisen turvallisuutta ihminen tarvitsee vanhetessaan.

Niin tosiaan, enemmän voisin kirjoittaa siitä, mitä en jää kaipaamaan sinusta vanha asunto, vaan sitä en tee. Kiitän ja se on siinä sitten.

Elämänlaatuun ja hyvinvointiin seinät ympärillä, siis koti missä oleskelee suuren osan ajasta, vaikuttaa ratkaisevasti. Sisustuksella voi jonkin verran vaikuttaa siihen, mitä silmä näkee ja tuulettamisella voi vaikuttaa siihen, miten ilma vaihtuu jos vaihtuu. Monia asioita olisi pitänyt tarkistaa ennenkuin päätimme muuttaa vanhan kodin seinien sisäpuolelle ja jokapäiväiset harmitukset saivat melkein yliotteen elämästäni ihan vain kodissa olevien puutteiden ja epäkohtien muodossa. No, se siitä nyt sitten. Kiitos, vanha koti.

Hei vaan, uusi koti!

Ensimmäinen yö on takana uuden kodin seinien suojissa. Vaikka talo on vanha, se oli yllättävän hiljainen yöaikaan ja johtuiko peräti suuren suuresta väsymyksestä, ettei yöllä mitkään äänet herättäneet? Voisi sanoa, etten ole aikoihin nukkunut niin hyvin koko yötä, kuin mitä ensimmäisenä yönä uudessa kodissa.

Touhua on riittänyt ja riittää vielä pitkäksi aikaa tavaroiden paikoilleen saattamisen myötä. Kaaos kotona on hyvä sana kuvaamaan tilannetta, mikä juuri nyt vallitsee meillä. Siivoilen ja suunnittelen, ihan rauhassa. Tuntuu, kuin elämäni alkaisi aivan alusta ja niinhän se tavallaan sen tekeekin.

Uudessa kodissa on lukematon määrä positiivisia asioita. Luonto on lähellä tässäkin, pääsen koiran kanssa metsään ihan kotipihalta ja siinä riittää tutustumista pitkäksi aikaa molemmille. Ikkunanäkymät on luontoon, puihin. Sisäilma tuntuu olevan puhdasta ja ilma ainakin vaihtuu. Hankimme sisäilman puhdistimen uuteen kotiin ja se on jo toista viikkoa pöheltänyt menemään. Niin, ja en ole riittävän montaa kertaa vielä maininnutkaan tilan tunnusta, mikä nyt vallitsee kaaoksesta huolimatta.

Ps.Meille paistaa vihdoin aurinko sisälle! Mukavaa loppuviikkoa!

Koti isolla K:lla

Irtotavarat, huonekalujen purku, lamppujen irroitusta, matot pesulaan, pyykinpesu,-kuivauskoneet sekä astianpesukone viimeisinä muuttotavaroina sekä ruuanvalmistukseen tarvittavat jutut kuivakaapin sisältöineen, sekä pesutilan tyhjennys. Huh, yhden päivän rutistus tai korkeintaan kahden riippuen omasta ja muiden jaksamisesta. Loppusiivous ja avainten palautus.

Muutamme kyllä niin hyvään aikaan pois asunnosta, joka on todellakin remonttia vaille. Aamusella olin avaamassa vedettävää roskakaapin ovea ulospäin tarkoituksenani laittaa roskaa roskiin, ja kuului vain naps, kun ovi jäi käteeni. Tarkempi tarkastelu osoitti metalliosan kiinnityskohdan pettäneen…mikä harmi juuri tähän hetkeen ja samaisesta kaapista jouduimme aikanaan heti ensitöiksi vaihtamaan roskisastioiden pitopaikan pohjan, koska alkuperäinen murentui käsiin ja oli siis kirjaimellisesti lahonnut/mädäntynyt vuosien käytössä.


Joka kerta käydessäni uudessa kodissa, rakastun siihen yhä vaan enemmän ja enemmän. Koskaan en ole ennen kokenut tulevani kotiin, asuessani jossakin, ja nyt se kokemus on totta. Astuessani ovesta sisään, minusta tuntuu oikeasti siltä, että astun sisälle kotiin. Hymy nousee suupieleen, hengähdän ja en oikein tiedä, kuinka päin olisin kiitollisuuden ja onnen tullessa eteisessä vastaan. En tiennyt, kuinka jo pelkkä asunto voisi saada aikaan onnellisuutta ja nyt siis tiedän senkin.

Vihdoin kotona on tilaa hengittää, paksut punatiilellä vuoratut ulkoseinät pitävät maailman ulkopuolella, korkeiden ikkunoiden takaa pilkistää metsäinen näkymä. Talo on vanha, viime vuosisadan alun alkaessa valmistunut ja jollakin lailla se resonoi kanssani täydellisesti.

Lattia kopisee hieman jalkojen alla, kattokorkeus on ainakin neljässä metrissä ja tilavat huoneet mahdollistavat sisustukseen uusia näkökulmia, ideoita riittää jo nyt runsaasti. Koti, isolla koolla todellakin.


Asumisen menot pienentyvät

Edellisen kerran tehdessäni muuttoa, olin hieman omituisessa tilanteessa ja minun oli tavallaan pakko ottaa vastaan asunto, mikä ensimmäisenä sopi silloiseen elämäntilanteeseeni. Minun oli hyväksyttävä suhteellisen korkeat asumismenot kalliin vuokran lisäksi, ei ollut oikein muuta vaihtoehtoa lasten vuoroviikkoasumisen jatkumisen takaamiseksi.

Tällä kertaa tilanne on toisenlainen ja iloisena saan jättää tämän vanhan kodin kalliine kustannuksineen jollekin muulle. Veden osuus on ollut ryöstöhintaista aina ja nyt kun senkin hintaa vielä nostettiin lisää, muuton jälkeen ei todellakaan tule ikävä tähän asuntoon. Sain juuri edellisen puolen vuoden vesimaksun ja vaikka kulutus on pysynyt samana kuutiometrilleen, laskuun oli hintojen korotuksen jälkeen tullut lisää vajaa sata euroa. Vuokran osuus asumiskustannuksista nousi myös vuoden alussa sadalla eurolla ja se olikin viimeinen niitti kaiken muun lisäksi.

Laskin kädessä ynnäilin käsillä olevan muuton vaikutuksia ja pelkkä taloudellinen säästö on huomattava, saatika kuinka paljon elämänlaatu nousee, sekä hermoparkani säästyvät jatkossa uuden kodin seinien sisäpuolella. Uskoisin myös fyysisen terveydentilan kohentuvan huomattavasti muuton myötä. Tiesin jo muuttaessa aikanaan ”pienestä” sisäilmaongelmasta, jonka syytä ei kukaan ollut löytänyt.

Ensimmäinen tavara viety ja kuva otettu uudessa kodissa

Kävimme viikonloppuna hakemassa uuden kodin avaimia ja oli ihan pakko viedä samalla kuvan maljakko sylissä, ikkunalaudalle toivottamaan tervetulleeksi uuteen kotiin. Maljakko on sen verran suuri, etten pakannut sitä ollenkaan särkymisen välttämiseksi. Kylläpä kutistui maljakon olemus tuossa paikallaan ikkunasyvennyksessään. Ympäristönkin mittasuhteilla on näköjään vaikutusta, ja vanhassa paikassaan kuvan maljakko on ikäänkuin vienyt paljon tilaa ympäriltään ja maljakko on tuntunut todella isokokoiselta ja raskaalta.

Avaimet uuteen kotiin saatuani muutto ikäänkuin tuli todelliseksi. Me todellakin muutetaan ja olen siitä koko ajan enemmän innoissani.

Tällä viikolla pikkuinen on tulossa neljäksi päiväksi äitinsä työvuorojen mukaisesti hoitoon, pari aamua ja pari iltaa. Muuttotouhuja tehdään sitten pikkuisen rytmin mukaisesti, jos tehdään? Tai siis on pakko tehdä, koska olemme sopineet yhdelle päivälle pikkukaverin hoidon kanssa peräkärryvuokrauksen, jotta ylimääräiseksi jäävät huonekalut ja muut ”rojut” pääsevät viimeiselle kierrokselleen kierrätysasemalle.

Elämänmuutos maistuu nyt mukavalle. Uskon koko vuoden olevan yhtä posiitiivista elämänmuutosta, vaikken vielä välttämättä tiedäkään, mitä missä ja milloin. Olen kuitenkin ottanut sen ensimmäisen askeleen kohti parasta mahdollista.

Parhainta mahdollista viikkoa myös sinulle!

Muuttolaatikoiden keskellä elämistä

Ulkoillessa on hyvin raitis ilma, yli kahdenkymmenen pakkaset tuntuvat piristävän koiran ulkoilua. Sisälle ei koira malttaisi millään, kävellessä haluaisi pitkittää lenkkejään, vaan vaikka kuinka puen lämpimästi päälle, reilu puolen tunnin ulkonaolon jälkeen varpaat alkavat kylmetä ja on pakko hipsiä kotia päin.

Päivät menevät nopeasti kodin tavaroita laitellessa pakettiin. En malta olla sanomatta jo toistamiseen, kuinka mukavaa on tehdä muuttoa rauhassa ja omaan tahtiin. Vieläkin selkärangassa on muisto ajasta, jolloin tenavat olivat pieniä ja muutot piti hoitaa kaiken muun hektisen elämän ohella. Mietin, kuinka ihmeessä sitä on silloin jaksanut? No, nuorena kai jaksaa paremmin?

Nuorena tavaraakin oli enemmän, mietin mennyttä ja vertaan tähän hetkeen. Toki monen pienen lapsen tavarat ja huonekalut teettivät pakostakin enemmän työtä muuttaessa ja nyt ei ole enää kuin kolmen ihmisen tavarat pakattavana.

Sressi alkaa pikkuhiljaa hiipiä aivolohkoihin ja se näkyy ulospäin. Yritin kassalla maksaa kauppa-ostoksia vanhentuneella kortilla useamman kerran, ennenkuin tajusin kuukauden vaihtuneen. Onneksi sentään uusi kortti oli rahapussissa mukana; en ole ehtinyt niinkin pientä asiaa tekemään, kuin vanhan kortin silppuaminen, muuttoon valmistautuessa.

Pakkaillessa olen karsinut edelleen ja kerään samankaltaisia asioita yhteen, ja sitten mietin, mikä menee muuttokuormaan ja mikä poistoon. Edelleen olen iloinen tekemästäni aiemmasta työstä kotona tavaroiden suhteen ja en saata olla hehkuttamatta vieläkin, miten kannattavaa on pyrkiä vähentämään tavaran määrää kotona. Eräs mukula oli ikionnellinen saatuaan koko takkivarantonsa yhteen naulakkoon läpi käytäväksi. Löytyipä sieltä sellainenkin takki, minkä oli luullut kadottaneen jonnekin.

Säiliöpakastimen sisältöä olisi alettava syömään vähemmäksi, jottei hirmuisesti tule tyhjennettävää ja kannettavaa paikasta paikkaan. Samoin kuiva-ainekaappien sisältöä voisi hieman enemmän tyhjennellä. Viimeksi muuttaessa heittelin surutta pois avattuja paketteja ja enää en samaa virhettä tee toiste. Minulta meni edellisessä muutossa todella pitkään hankkia toimiva kuiva-aine”varasto” kaappeihin ja tuntuu, ettei kierto vieläkään oikein toimi, kuten aikoinaan? Osaltaan tähän on kylläkin vaikuttanut sairastumiseni ja vähentynyt ruuanlaittoni, aina en pysy kärryillä mitä kaapeista puuttuu tms.

Tästä tulikin mieleeni oma vointini, kaksi vuotta on kulunut toipuessa pahimmasta uupumisesta sekä sle:n pahenemisjaksosta ja alkaa pikkuhiljaa ajatukset kääntymään tulevaan. Selän oireilun kanssa olen myöskin oppinut pärjäämään jotenkuten ja ainakin tiedän, mitkä asiat provosoivat oireilua ja kun rasituksen saan pidettyä rajoissa, myös kipu ja muut oireet lievittyvät.

Fyysisen ja kaikenlaisen muun rasituksen kanssa joudun nyt olemaan tarkkana, etten saata itseäni päiväkausiksi petiin. Olo voi olla vaikka kuinka jaksava ja virkeä, mutta jos rajoittamatta teen kaiken heti kerralla, seuraukset ovat kovin ikävät voimakkaan väsymisen suhteen. Siksi olen aloittanut kaappien tyhjentämisenkin hyvissä ajoin, jotta voin ilman kiirettä tehdä oman jaksamisen mukaisesti. Itse muuttopäivä vie voimat kuitenkin ja todennäköinen kunnon romahdus tuleekin heti tavaroiden kantamisen jälkeen, uudessa kodissa.

Umppa jo hieman katseli minua ihmeissään, että mitä se mamma nyt on saanut päähänsä purkaessani kaislaseinämää pois paikoiltaan. Voi, kun olisin koiran ilmeen saanut kameraan, se oli niin jännä ilme se ja murahduksen jälkeen koiruus siirtyi kenkäeteiseen pötköttölemään, mitä se ei ole ennen tehnyt. Uman mielestä mamman päivärutiinit on ihan vinksallaan, ja mamma touhuaa aamusta iltaan vain tavaroidensa kanssa.

Kaapit alkavat tyhjiä, pestyjä. Pitkästä aikaa laittelin nuorimman kanssa päivällistä ja totesin hieman pahoillani, että olen jo raastimen kin ehtinyt paketoida innokkaana. Mitä lie ajattelin, vaiko muuta, kuin että raastin oli sopivan kokoinen ja kevyt jo muuten painavaan laatikkoon?

Olen hieman hämmentynyt perheeni vähäisestä irtotavaroiden määrästä, sitä on todella vähän ja voisin ihan huoletta omistaa vielä toisen mokoman tavaraa ja siltikin sitä olisi vähän. Osasyynä tavaran vähyyteen on periaatteni olla ostamatta ilman oikeaa tarvetta sekä sitten säilytystilojen puute. Sama teema jatkuupi uudessa kodissa, itseasiassa siellä on vielä vähemmän tilaa säilytellä mitään ja uskon joutuvani hankkimaan jonkinlaisen huonekalun tähän tarkoitukseen.

Mukavaa viikkoa ihan jokaiselle!

Vuosi vaihtuu

Vuosi lähenee loppuaan ja meidänkin perheessä tiedossa on uuden alkuja, sopivasti uuteen vuoteen. Olen tosiaan kokenut elämäni olleen pysähdyksissä, ikäänkuin jumissa. Muutos nykyiseen elämään on tervetullut ja oikeastaan odotettukin.

Jännityksellä mietin, millaiseksi elämä muotoutuu uudessa kodissa. Täytyy tähän todeta, miten tuntuukaan hyvältä tämä tulossa oleva elämänmuutos.

Muuton yhteydessä saa jälleen karsia elettyä elämää tavaroiden muodossa, vaikkei meillä paljoa ylimääräistä olekaan. Huomaan silti käydessäni säilytystiloja läpi, että työtä on edelleen. Suuren suuri kysymys, mitä haluan kantaa mukanani uuteen kotiin? Muistoja? Jos joskus jotakin tarvitsee tavaraa?

Noh, aloitin heti pyhien jälkeen tiivistämällä jouluiset koristukset yhteen ja ainoaan laatikkoon. Hyvin mahtui kaikki, kun hieman luovuin ajatuksesta, että näin on tehty (säilytetty) aina jokin asia/asiat. Esimerkkinä nyt kuusen pallot. Ne olivat hankalasti ylitsepursuavassa myyntipakkauksessaan ja vihdoinkin sain pallukat ja itseasiassa kaikki kuuseen menevät koristeet samaan laatikkoon sillätavoin järkevästi tilaa säästäen.

Parina iltana olen myös pienesti laittanut pakettiin särkyviä esineitä ja tyhjentänyt ne parit seinähyllyt, mitä meillä on. Nyt voin jälleen olla tyytyväinen tavaramäärän vähyydestä. Illalla miesystävä toi kotiin kymmenkunta muuttolaatikkoa ja hänkin alkoi perata omia juttujaan kaapeista yllättäen minut todella positiivisesti aktiivisuudellaan ja oma-aloitteisuudellaan.

Olen muuttanut jokseenkin monta kertaa elämäni aikana, yleensä aina isompaan kotiin lasten kasvavan lukumäärän ja tilantarpeen saattelemana. Pari edellistä muuttoa on tapahtunut toiseen suuntaan, tilantarpeen vähentyessä.

Aikaa on nyt reilusti tehdä tarvittavat siivoilut, joudun aloittamaan kaiken jo hyvissä ajoin, tietäen oman rajallisen jaksamisen sekä kyvyn ylipäänsä tehdä raskaita, fyysisyyttä vaativia asioita.

Onnekseni olen jo koko edellisen vuoden ennakoinut muuttoa, kaikessa siivouksessa ja tavaramäärän karsimisessa. Vähän paremmin ja vähän enemmän on oikeastaan ollut koko edellisen vuoden teema siivousten kanssa, ikäänkuin olisin aavistanut muuttoa ennakkoon. No, ajatus on ollut ilmoilla jo pitkään, toista vuotta itseasiassa.

Aiempien muuttojen tuoman vankan kokemuksen pohjalta todellakin kannattaa aloittaa pakkailut ja siivoukset hyvissä ajoin. Minusta on kerrankin erittäin mukavaa tehdä muuttoa, koska saan valmistautua ajan kanssa rupeamaan. Toisin kuin ennen, jolloin lapset vaativat oman osansa ajankäytöstä ja yritin sitten kaiken arjen ja työssäkäynnin ohessa kiireellä, väsyneenä yötä myöden tehdä pakkailuja ja muuttoa kodista toiseen.

Tähän mennessä olen saanut pakettiin seinätaulut, suurimman osan lasi,-ja koriste-esineistä. Pölyjen pyyhintä tauluista, jonka jälkeen kotitalouskelmulla pyöräytin muutamat taulut päällekkäin. Taulujen väliin heitin talouspaperia naarmuuntumisen välttämiseksi. Kelmutetut taulupaketit kulkevat jossakin laatikossa yhdessä nipussa leviämättä sikinsokin ja vaikka sataisi, kelmu estää niin naarmut, kuin sadevahingotkin.

Lasisia esineitä olen pakkaillut pieniin pahvilootiin. Niitä meiltä löytyi niin kenkälaatikoina, kuin muinakin pakkauslaatikoina. Pienet pahvilootat on sitten taas helppoa kuljettaa isommassa erässä muuttolaatikossa. Esineiden pakkausvaiheeseen käytin ohuita kotoa löytyviä pöytäliinoja, pitsiset on ihan parhaita tähän tarkoitukseen, kuten myös keittöpyyheliinat suojaamaan särkymiseltä ja myöhemmin pyyhkeet ja muut puhtaat tekstiilit kannattaa käyttää arkojen asioiden suojaamiseen kuljetuksen aikana. Lautaskasan ympärille kiedoin liikkumisesteeksi kelmua, ennen varsinaista pakkaamista pahvilootaan. Tällaiseen luksukseen minulla ei ole ollut aikaa ennen, sovitella asiat laatikoihin ja purkaa uudelleen, jos näyttää, että toisinkin voisi saada mahtumaan jne.

Olen hankkimassa lisää joitakin kannellisia säilytyslaatikoita, joihin saan sitten suurimman osan sellaisesta ”irtosälästä”, jotka ovat kaapeissa majailleet. Lautapelit, kynttilät, jne. Laatikot on sitten helppo vain laittaa paikoilleen uuteen kotiin.

Näissä tunnelmissa vaihtuu meidän vuosi, kodin vaihtoa ajatellen ja mikäli en tämän vuoden puolella enää ehdi kirjoitella, toivottelen jo nyt kaikille parhainta mahdollista uutta vuotta 2024!

Me muutetaan!!!

Uskomatonta, kuinka nopeasti tämä toimii. Pari kuukautta sitten päätin mielessäni, että elämä tässä kodissa on nyt tiensä päässä. Vielä tuolloin hieman epäröin, puntaroin ja kävin läpi kaikki hyvät puolet tässä asunnossa. Epäröin ennenkaikkea ympäristön ja luonnon menettämistä, maisemia ikkunoista. Kaikkeen muuhun sitten onkin mittari tullut täyteen.

Oma elämä on ikäänkuin ollut jumissa, pysähdyksissä. Päivät ovat alkaneet käydä pitkiksi, ajatus isommasta muutoksesta elämässä on käynyt yhä houkuttelevammaksi. Mikään ei tunnu oikein muuttuvan, hyvällä tavalla ja päättelin, ettei muutukaan, ellen itse tee asialle jotakin. Samaan syssyyn toinen nuorista ilmoitti kevään korvilla muuttavansa omilleen, heti kun valmistuminen koittaa tai siis onhan asiasta ollutkin puhetta jo pitkään. Syksyllä myös saimme ilmoituksen vuokrankorotuksesta vuodenvaihteeseen, joka katkaisi minun kamelinselän tämän kodin suhteen.

Ajatus muuttamisesta jäi kytemään ja yhä useammin selailin läpi tarjontaa mahdolliseksi uudeksi kodiksi. Pohdin, millaisia elementtejä uuden kodin kanssa pitäisi olla vähintään. Luonto, ympäristön rauha poissulkivat kerrostaloasumisen, toive omasta sisäänkäynnistä piti koiran vuoksi. Asunnon pitäisi olla myös riittävän tilava ja edullinen kustannuksiltaan ja oma autopaikka olisi myös tarpeellinen. Mielikuvissani olen aina toivonut salaisesti ne ikkunasyvennykset, sekä erittäin paksut kiviseinät ja korkeat huoneet ympärilleni. Niitä lapsuuteni elementtejä…

Mutta siis, selailin jälleen tarjontaa ja silmiini osui ilmoitus, jonka ensialkuun meinasin skipata katsomatta ohi. Tunnistin kuitenkin alueen ja joskus olen ohi ajaessa tuumannut, että tuossapa alueella olisi joskus kiva asua, puistossa ikäänkuin. Uskaltauduin laittamaan viestiä asunnosta eteenpäin.

Kävimme katsomassa mahdollista uutta osoitetta kahteen kertaan. Olen siinä mielessä kovin otettu, koska uusi osoitteemme löytyy metsän rajasta eli pääsen jatkossakin koiran kanssa minulle niin tärkeään luontoon ihan kotipihalta. Jätänkin loput kertomatta, vielä.

Elämänmuutos tapahtuu nyt sitten muuttamisen kautta. Yön yli nukuttua päätös tuntuu hieman epätodelliselta. Seuraavaan kahteen kuukauteen ei todella tarvitse miettiä, mitähän tekisi? Tiedossa on pakkailua, siivousta, pakkailua ja edelleen tavaran karsintaa. Hirmuisesti ei ole enää karsittavaa, olen pikkuhiljaa vähentänyt tavaroiden määrää jo ennestään vähästä ja se helpottaa muuttohommaa huomattavasti, kun kaapit eivät ole täynnä erilaista tavaraa.

Siivoushommia helpottaa se, että nykyinen koti on paljon siistimpi/puhtaampi nyt, kuin muuttaessamme aikoinaan tänne, joten hirmuisesti ei ole omien jälkienkään siivousta. Niin, ja minun perussiivous/siisteys nyt tarkoittaa jatkuvaa muuttosiivoamista, vaikkemme ole edes olleet muuttamassa.

Edelliset päivät on menneet joulun kannalta vähän niinkuin ohi, ajatukseni ja koko kehoni on käynyt ylikierroksilla tulevan muuton kanssa. Olen mielessäni stressannut kaikenlaisia käytännön hoidettavia asioita, kuten nykyisen asunnon irtisanomista ja tulevaa puhelinrumbaa uusien sopimusten ja muiden käytännön hoidettavien asioiden vuoksi.

Kirjoituksesta käy siis selville, että päätös osoitteenvaihdosta on tehty. Elämän pysähtyneisyys katosi sillä sekunnilla, kun sain päätöksen tehtyä. Olen iloinen tulevasta muutosta, vaikka raskasta se tuleekin olemaan. Tykkään tehdä kaikenlaisia suunnitelmia, miettiä asiat ennakkoon jo hyvissä ajoin ja niin nytkin siirsin mielessäni pyörivät asiat paperille muuttosuunnitelmaksi.

Muutto on selkeästi uuden alku elämässäni. Vanha jää taakse ihan kirjaimellisesti, sillä myös paikkakunta vaihtuu (tosin rajalla ollaan nytkin asuttu). Vanha jää todellakin taakse kaikinpuolin ja muutto näköjään aloittaa jotakin uutta omaan elämääni, olen vihdoin uskaltanut antaa itselleni luvan olla kaiken hyvän arvoinen, mitä elämällä on tarjota ja tästä se alkaa.

Käytännössä kotimme pienenee 80 neliöstä noin kuuteenkymmeneen neliöön. Saunaa emme tarvitse, ja sitä ei uudessa kodissa onneksi olekaan. Saan sen oman eteisen, missä ei tarvitse kenkätelineeseen kompuroida. Huoneet suurenevat ja tilan tuntu on varmaan alkuun kovin outoa, kun ei joka käänteessä tarvitse olla törmäämässä milloin mihinkin kulmaan, huonekaluun taikka tuoliin jne. Elämä tapahtuu jatkossa yhdessä tasossa ja jää se portaiden edestakainen kulkeminen pois. Selkävaivaisena en hirveästi ole arvostanut portaikkoja, saatika vaikkapa painavan imurin edestakaista kantamista.

Olen myös alitajuisesti ennakoinut muuttoa pitkin edellistä vuotta, juuri siivousten kannalta, sekä tavaroiden karsimisen myötä. Olen ennakoinut taloudellista tilannetta ihan muuttoa ajatellen ja säästänyt pikkuhiljaa sivuun kuluihin, joita muutosta aiheutuu. Talouden ennakointi niin pitkälle, kuin kykenee on pelkästään järkevää, säästäminen yllättävien asioiden varalle tuo tietynlaista turvaa elämään.

Muuttaminen on aina yhtä jännää. Yritän kuvitella itseni uudessa kodissa, miettien millainen onkaan tunnelma ja arki siellä? Tällä hetkellä näen korkeiden ikkunoiden edessä lamppuja, kauniit pitkät valkoiset verhot kehystämässä näkymää. Sisällä on lämmin, rauhallinen tunnelma. Maalaustelineeni mahtuu nyt varmasti johonkin nurkkaan, ilman tarvetta piilottaa sitä kaappiin. Kaikki on mahdollista, kunhan vain uskaltaa antaa ajatuksilleen siivet…Tuleva uusi kotimme on ihana jo nyt.

Mahdollisimman rauhaisaa jouluista viikkoa ja mahdollisimman hyvää joulua jo nyt kaikille!

Huonoa onnea?

Voi koiraa, voi mummoa, voi sitä ja voi tätä. Joskus on ihan kivakin vain voivotella eri asioita tai tapahtumia elämässä. Tai no kiva ja kiva, yritän olla hauska useinkaan siinä onnistumatta. Sarkasmia, niin juuri sitäpä sitä. Joku ymmärtää paremmin ja joku huonommin.

Tänään tuli aamusta vaihteeksi voihkaistua ”Voi Umaaa”, heti herättyä.Tyynyjen kääntö sohvan istuinosalle on ehkäissyt koiran kiipeämisen sohvalle tähän asti.

Jotakin on aina keksittävä, kun elämässä alkaa olla liikaa jotakin ja Itse tympäännyin koiran karvoihin sohvalla. Siis siihen jatkuvaan imurointiin, jota en jaksaisi harva se päivä tehdä. Selkäni ottaa kipeää imurin varressa roikkumisesta ja olen sen verran mukavuuden halua tavoitteleva, etten imuroinnin vuoksi välttämättä halua selkääni kipeyttää jatkuvasti. Pidän kivuttomasta olotilasta kuitenkin enemmän, pidän myös karvattomasta sohvasta tavattomasti ja sen myötä karvattomista vaatteista.

Koirakin on mukavuuden haluinen yksilö ja kun oma petinsä on ollut pesun jälkeen kuivumassa, on sohva vetänyt puoleensa erityisesti. Uma oli viiikolla yksin ollessaan käynyt alakerrassa muksujen huoneissa, tällä kertaa oli itse avannut kiinni olevan oven. Kumma koira, kun ei rappusia normaalisti kulje sisätiloissa ja koira ei tule alas pyynnöstä, mutta yksin ollessa näköjään ramppaa niissäkin. Lähtiessäni kotoa en muistanut laittaa portaiden porttia kiinni.

Uman seikkailut nuorison huoneessa päättyi ilmeisen iloiseen herkutteluun ja kuten kelle tahansa karkkia liikaa vetäneelle, huonoon oloon ja oksentamiseen. Onneksi herkut tulivat ulos itsekseen, suklaalaskuri näytti onneksi vähäistä määrää, mutta silti varauduin jo henkisesti kiikuttamaan eläimen lääkäriin.

Kotiin tullessa Uman käytös ja olemus paljasti hänen käyneen tutkimusmatkalla alakerrassa. Siinä kohden taisi jo olla koiralla todella huono olo, ja kun yläkerrassa ei ollut tapahtunut mitään erikoista, alakerrassa paljastui tyhjä karkkipussi sekä suklaalevyn jäänteet. ”Voi Umaaaaa!” kuului useamman kerran suustani sen iltapäivän aikana.

Eipähän unohdu portti auki taas hetkeen ja näyttää siltä, ettei suljettu ovikaan enää pidättele, mikäli on päättänyt johonkin mennä.

Loppu hyvin kuitenkin, Uma toipui seuraavaan päivään ja minä sulattelen tapahtumia edelleen. Pesty peti kuivui patterin edessä useamman päivän ja onpahan sekin nyt puhdas jouluksi sitten.

Elämässä sattuu ja tapahtuu toisinaan, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Varmaa on, että aina tapahtuu jotakin. Olen omassa elämässäni huomannut sen, miten sitten kaikenlaiset tapahtumat ja sattumat alkavat tipahdella eteen ja syliin ikäänkuin kaikki samassa paketissa. Kaikenmoista voi tapahtua ja yleensä ne asiat eivät sitten ole mitenkään mukavia sattumuksia. Kaikki tapahtuu vähän niinkuin yksi kerrallaan, kun alkaa tapahtumaan.

Yleensä tapahtumien vaikutukset sitten ulottuvat minuunkin, vaikkei itselle välttämättä tapahtuisikaan mitään. Kärsin siis muiden mukana ja korjaan, siivoan, harmittelen, lohdutan jne. Autan sen minkä voin vähintäänkin.

Tässä on nyt ollut melkoista tapahtumien sarjaa edellisten viikkojen aikana, sellaista ikävää, josta itsekin olen ottanut osumaa ja pitkäänhän olikin elämässä erityisen hiljaista ja tapahtumatonta aikaa, että melkein jo unohti tämän toisen puolen näistä sattumista ja tapahtumista.

Ikävien sattumusten sarjan keskiössä sitä alkaa väistämättä miettiä, mikä ihmeen tarkoitus kaikella sillä on, mitä tapahtuu? Onko se niin, että kun elämä tuntuu mukavalta ja siedettävältä jonkin aikaa, toipuu edellisistä juuri ja juuri ja sitten se elämän pyöritys alkaakin uudelleen? Nuorempana mietin jo melkein tosissani elämäni olleen kirottua jotenkin, kun aina vaan sai kuraa niskaan ilman, että olisin ollut edesauttamassa tilanteita tai tapahtumia mitenkään, ja silti niiden tapahtumien vaikutukset kärsin minä tai läheiseni.

Elämä on mysteeri, josta ei ilmeisesti pääse jäljille mistään suunnasta? Silloin, kun sattuu ja tapahtuu, sitä väistämättä miettii, miten olisi voinut tehdä toisin tai olisko jonkin asian kenties ja ehkä voinut välttää jotenkin? Sitten kun ymmärtää, ettei mitään olisi voinut ennakoida, ei arvata etukäteen; kun tuntuu huonolta tuurilta, epäonniselta sattumalta, joka nyt vain tapahtui.

Niin, kaikkea ei voi ennakoida, kaikkeen ei voi varautua, vaikka kuinka yrittäisi. Onko sattuma olemassa kuitenkin? Huono tuuri, hyvä tuuri? Onni ja epäonni?

Se, miten varsinkin ikäviin tapahtumiin sitten suhtautuu, on asia erikseen. Miten asiat ottaa ja kuinka reagoi mihinkin juttuun? Kuinka katkaista negatiivisten tapahtumien ketju, vai onko se edes omissa käsissä? Kyllä olen itsekin ehtinyt elämäni varrella pohtia pahasta silmästä lähtien kaikenmaailman selityksiä omalle ikävälle tuurilleni, olen ikäänkuin peilin edessä pohtinut mikä vaikutus omalla toiminnalla, ajatuksilla jne. on ollut ja olisko voinut toimia jotenkin erilailla, olisko voinut kenties estää jonkin asian tai muuta.

Loppujen lopuksi sitä sitten aina tulee samaan päätelmään, asiat tapahtuvat, jos tapahtuvat. Ikävien sattumusten sarja käy kylässä säännöllisesti, viime vuosina onneksi yhä harvemmin ja harvemmin, mutta silti jokainen ikävä tapahtuma harmittaa, suututtaakin ja vielä rumempaa sanaa käyttäisin, jos kehtaisin.

Ei voi kun todeta, että elämä on. Tuo loppuunkulunut kaiken kertova lauseen tynkä. Elämä on. Voi vain yrittää suhtautua jotenkin elämässä tapahtuviin juttuihin ja huumorilla, jos yhtään sellaiseen kykenee. Elämä on.

Vai onko sittenkään? Asennettahan voi aina hioa timanttisemmaksi, omaa suhtaumista voi aina muuttaa paremmaksi ja paremmaksi. Mitä se sitten tarkoittaakaan omalla kohdalla?

Kaikki on kuitenkin hyvin nyt ja saan kiinni edelleen elämän positiivisista jutuista kaikesta ikävästä huolimatta. Tässä kohdin olen siis kasvanut jälleen ihmisenä, koko elämäni ei romahda ja mieli ei pääse synkistymään, vaikka asioita tapahtuukin ympärillä itselle ja muille läheisille. Jälleen olisi montaa eri tarinaa kerrottavana, mutta kukaan ei todellakaan uskoisi, että kaikki jutut olisi tapahtuneet yhdelle ja samalle ihmisille ihan muutaman päivän sisällä, joten pysyköön tarinat tässä meillä, seinien sisällä.

Viimeisin olikin, kun onnistuin kylmän maitokahvin kaatamaan syliini, mitä ei ole aikoihin tapahtunut. Kaikkein huvittavinta olikin, että hetkeä aiemmin pohdin, vaihdanko päälleni kotivaatteet, vaiko enkö sen ”pyhäpaidan” tilalle. Olin laiska, en vaihtanut kotivaatteita ja hetken päästä minulla oli valkoisella neuleella maitokahvit sylissäni. Että joo, kyllähän sitä olisi kannattanut vaihtaa hetimiten vaatetus, kun kotiin tullee, eikä vasta sitten myöhemmin. Onneksi koko sylin täyttävä tahra hävisi pesussa kuitenkin.

Tällaisina kausina, kun aina jotakin ikävää tuntuu tapahtuvan koko ajan, sitä alkaa ihan toisella lailla varomaan ja miettimään tekosiaan, hidastamaan tahtia entisestään ja harkitsemaan huolella ja jopa siirtämään erinäisiä päätöksiä myöhemmälle ajankohdalle. Koko elämänmittainen kokemus tekee hieman varovaiseksi, kun surkeiden sattumusten sarja tuntuu iskeneen omaan nilkkaan.

Parempaa tätä viikkoa kaikille!