Vaarallisia ajatuksia?

Syksyn alku on aina, yhä vaan rakas aika vuodesta. Ilmat piristyvät kaiken helteisen kuumuuden jälkeen ja tuuli tuivertaa omaa säveltään aiempaa enemmän. Jääkaapin oveen ilmestyy lukujärjestyksiä, tai no meillä enää se yksi, joka määrittää jonkin verran eloamme.

Tiedon välittäjä wilma

Wilma laulaa useamman kerran päivässä ilmaisten toiveensa sivustolle kirjautumisesta, (aina en jaksa, en viitsi tyhjänpäiväisiä tiedotteita lukea) sähköpostissa onneksi näkyy kuka viestii ja mitä asiaa :). Onneksi alku on tärkeiden ja huomionarvoisten viestien kanssa ollut erittäin positiivista ja toivon saman jatkuvan koko lukuvuoden.

Joskus kaipaan vanhanajan paperilappuja, reissuvihkoa ja puhelinsoittoja. Ihan siitä syystä, että wilma aiheuttaa niin paljon turhia ja joskus jopa epätodelliselta tuntuvia tunteita ja mielikuvia. Asiaa siellä on harvemmin tai asiasta on jotenkin tullut erilaista, kuin ennen wilma-sovellusta. Olenkin todennut parhaimmaksi ihan vaan keskustella lapseni kanssa ja yleensä hän jo kertookin samointein, mikäli wilmaan on odotettavissa epämääräiseltä kuulostavia merkintöjä.

Wilma on aina silloin tällöin antanut erikoisen kuvan ns. amattilaisista, joiden vastuulle joudun lapseni jättämään useammaksi tunniksi ja luottamaan heidän kykyynsä täyttää heille kuuluva vastuu.

Erikoiseksi mielikuvani ihmisistä siis tekee se, miten viestintää hoidetaan koulusta kotiin päin, ikäänkuin vanhemmat kävisivät peruskouluaan uudelleen, eikä kyseinen lapsi. Wilman merkinnät voivat saada aikaan jopa täydellisen hermoromahduksen tai niin olen ainakin kuullut. Liekö sitten liioiteltua? Keväällä olen jo ihan korviani myöden täynnä koko wilmaa, ja mieleni on tehnyt poistaa koko sovellus käytöstä.

Muutosten alku on aina hankalaa

Joskus mietin, tuhoaako mahdollinen korkea sivistys/koulutus ihmisen kyvyn normaaliin ymmärtämiseen/ajatteluun ja perusempatiaan ja tilannetietoisuuden häviämiseen ja ihan peruselämän ymmärtämiseen, vai mikä ihme siellä joskus mättää?

Toki vika on yhtälailla minussa itsessäni, myönnän. Olen siinä mielessä vanhanaikainen ollut vielä tähän asti, etten ole ihan loppuun asti ymmärtänyt esimerkiksi uuden opetussuunnitelman merkitystä ja sitä, millaista tukea uuden opetussuunnitelman noudattaminen minulta vanhempana vaatii.

Sen olen huomannut, ettei mikään vanha ja minulle tuttu asia asia toimi opetuksessa, vaikka se ehkä toimisi oman lapseni kohdalla oikein loistavasti? En vain osaa nykysysteemin mukaisesti tukea kotona kaikkeen siihen mihin ehkäpä pitäisi? Tarvitsisiko vanhemmatkin oman koulutuksensa oppivelvollisuuden piiriin siirtyneen lapsen tukemiseksi? Iltalehtien otsikoita tyyliin ”Oletko tehnyt näitä virheitä tukiessasi lastasi koulun käynnissä?” ”Oletko aina tukenut lastasi koulun parissa väärin?”

Koulumotivaation häviäminen peruskoulun aikana

Yhtä kaikki, jokainen varmasti tekee parhaansa ja on mahdotonta huomioida kaikenkarvaiset immeiset ja heidän tarpeensa edes saman lukukauden aikana. Joku saattaa opettaa omalla tehottomalla tavallaan ja vaatia, että joku oppiikin sillä tavoin jotakin ja ihmetellä, mihin hävisi se lapsen luontainen kiinnostus eri asioihin, kuten meillä kävi. Motivaatio katoaa jotenkin salaperäisesti ja koulun käynnin merkitys hämärtyy kohti yhdeksättä luokkaa mentäessä. Yläkoulun luokat on jokainen lapsi kärsinyt läpi jotenkuten, ja myöhemmin on sitten löytynyt kyky, motivaatio ja into oppimiseen.

Miten siinä onkin eroa, peruskoulun ja toisen asteen opetuksen kesken? Voisiko toisen asteen opetuksesta ottaa mallia sinne peruskouluun kaikessa opetuksessa? Tai sitten vain palata aikaan ennen suurta opetussuunnitelman muutosta? Ei lapsi/nuori kykene itseohjautumaan kaikessa ja kaikenaikaa, kuten nykyisin vaaditaan. Ihan jo kehitysbiologinenpsykologinen seikka estää kehittyvien lasten kohdalla sen, että oman toiminnan järkeistäminen ja ohjaus voisi toimia, kuten aikuiselta odotetaan. Useimmiten lapsi/nuori toimii parhaiten, kun on selkeät ohjeet, toimintatavat riittävän yksinkertaisesti esitettynä.

Kuka tietää mihin raha oikeasti menee

Vai onko tarkoituskin murentaa suomalaisten erinomainen sivistys, kouluttautuneisuus ja sitä kautta myös koko yhteiskunnan rakenne hyvinvointivaltiosta anarkistiseen suuntaan? Tyhmiä ihmisiä on kyllä helpompi alistaa ja hallita, se vaan tuo mukanaan rikollisuuden lisääntymisen ja yleisen epäjärjestyksen.

Tähän mennessä edellisinä vuosikymmeninä on tehty paljon koko yhteiskuntaa horjuttavia ratkaisuja, huonoja päätöksiä ja viimeisimmät ovat vasta tuloillaan eri tulonsiirtojen muodossa. Kuinka pitkälle päättäjät ovat valmiita menemään näiden heikennyksiensä kanssa, ennenkuin kansa oikeasti herää ruususen unestaan ymmärtämään, mitä ympärillä tapahtuu? Ja niin, valtiotasolla rahaa pitää saada kasaan eri instansseihin, kuten nyt jäsenmaksuihin ollaksemme osa eurooppalaista yhteisöä sekä viimeisimpänä erääseen tuoreeseen liittoon, jonka jäsenyys maksaa maltaita. Heikennetään siten vaivalla kasattua sosiaaliturvaa, jotta kaikenmaailman valtiotason maksut saadaan kuitatuksi.

Kyllä jaksetaan taivastella sitä ja tätä ilmiötä otsikoinnin tuoman ”tiedon” perusteella ja luotetaan sokeasti siihen, että siellä lukee se viimeinen ehdoton totuus, vaikkei asia aina niin ole. Kuka uskaltaa luottaa omaan näppituntumaan ja vaikka ihan oman kokemuksen suomaan käytännön tietoon/näkemykseen? Minäkin voisin tilata oman mieleni mukaisen tieteellisen tutkimuksen riittävän rahan turvin ja voisin siten tutkimuksien nojalla väittää mustan valkoiseksi. Siihen ei tarvita kuin riittävä numeromäärä pankkitilillä – ja saat sitä mitä haluat. Uskottavuutta saadaan, jos halutaan.

Opetussuunnitelmien piilotarkoituksellisuus

Mihin nykyisen muotoisissa opinahjoissa sitten tähdätään? Kansalaiseen, joka on riittävän tyhmä uskoakseen kaiken sen, mikä silmien eteen saatetaan? Kansalaiseen, joka on sekaisin kuin seinäkello, tietämättä mihin luottaa ja lopulta ei mihinkään? Tämän jälkeen pelotellaan ja uhkaillaan, kiristetään ja pakotetaan toimimaan ylhäältä käsin, kuin orjaa konsanaan.

Kouluistakin on tullut yhä enemmän sellaisia paikkoja, joissa käydään tosiaan vain hengailemassa, paikassa jossa on pakko viettää vaaditut tunnit ilman tietoa ja motivaatiota siitä,mitä pitää tehdä milloinkin tai miksi on tärkeää haalia yleistä sivistystä ja oppia monista eri elämänalueista, jatko-opintoja unohtamatta.

Logistiikan ymmärrys tuo mukanaan ymmärryksen monien valtioiden omavaraisuuden häviämisestä. Omavaraisuuden kato (ruuan tuotannossa esimerkiksi, maaperän/vesien/pölyttäjien häviämisen ja saastuneisuuden vuoksi) aiheuttaa riippuvuuden jälleen muista, laajemmista maailman tapahtumista ja ja…Käydäänkö tällaisia läpi asioita opetuksessa, vaiko sivutaanko niitä vain erilaisten teemapäivien yhteydessä? Pidetäänkö vielä oletuksena, että meillä oppilaat edelleen jatkavat maan viljelyä luonnollisesti ja että tämä pitää maamme omavaraisena kaiken muun teknologian ohella?

Tietokoneosaaminen ei auta, jos maasta loppuu puhdas vesi, taikka ravintoa ei ole luonnollisesti saatavilla. Muistaako ihmiset vielä, mikä oli maamme lähtökohta noin sata vuotta sitten ja miksi lapsia alettiin opettamaan laajasti ja mihin tarkoitukseen suunniteltiin hyvinvointiyhteiskunta? Pitääkö kukaan enää kiinni hyvinvoinnista itsestään vai onko jo kaikkien sielu itsekkyyden runtelema minäminähaamu?

Maamme oli vielä joitakin vuosikymmeniä sitten ihan oikea paratiisi, kuka sitä osasi silloin arvostaa?

Mikä on oikeasti tärkeää?

Kauhistun omaa kirjoitustani, mielikuvaa minkä se tuo silmien eteen? Koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä uudelleenarviointia ja palata vanhaan, ottaen oppia siitä, missä on menty vikaan nyt tässä ajassa. Ympäristölle ystävällisiä elämäntapoja ja luonnollista elämää säilyttävät ratkaisut olisivat enemmän kuin tervetulleita.

Raha ja talous ovat ihmisen keksintöä, ahneen ihmisen keksintöä ja luonto ei vaadi maksua siitä, kasvattaako se omenan syötäväksi vaiko ei. Ihminen vaatii maksua. Mitä, jos jokaisella olisikin kotipihassaan omenapuu, kuka ostaisi kaupasta omenaa? Muistan itse, miten lapsuudessa järvivettä saattoi juoda tulematta kipeäksi, nykyisin se ei ole mahdollista usein edes keitettynä. Vesi pitää ostaa, jos aikoo juoda. Aika hullua, jos luonto ei tarvitse maksua antimistaan?

Samaan aikaan aikamme/ajatuksemme täyttyy karnevaalisirkuksista, teema vaan vaihtuu ajoittain. On muodissa milloin mikäkin teema, on oltava ajan tasalla ja tietoinen siitä, mikä on somessa in, mikä puhututtaa eniten jne.

Mikä on luonnossa in, mikä puhututtaa siellä eniten? Kuka muistaa, minkä määrän työtä ruuantuottaja tekee sinunkin ravintosi eteen? Ai niin, sehän on oikeaa fyysistä työtä, jota ei ole enää vuosiin muodikkaaksi voinut kutsua, rahan saa helpommallakin kuin tuottamalla ravintoa, koska toripäivät on peruttu logistisen,- ja monopolipelin vuoksi.

Tulevaisuuden visio

Toisaalta, palaan opetukseen ja positiiviseen ajatteluun. Josko nykyinen uusi malli on vain välivaihe kohti kestävämpiä ratkaisuja ja oppilaat voisivat omaa luovaa ajatusta käyttäen kehittää yhteiskuntaa entistä parempaan suuntaan?

Ajatuksen vapaus ilman kahlitsevaa ja säännönmukaista ideologiaa voi luoda ihan jotain uutta, hyvää ja luonnollista elämää. Lapsella on kyky kunnioittaa kaikkea luonnollista, elävää ihan luontaisesti. Lapsella on myös rajaton ajattelu, rajaton anti mahdollisuuksia ja uusia innovaatioita, mikäli niitä ei säännönmukaisesti rajoiteta aikuisten taholta. Aikuisena tämä kyky voi luoda entistäkin paremman yhteiskunnan, jos vain henkilö selviää ensimmäiset vuosikymmenensä syrjäytymättä yhteiskunnasta. Aito, kaupallistamaton ympäristöystävällisyys on tulevaisuutta, eheämpi ja yhteisöllisempi kansa, joka pärjää omillaan yhdessä?

Mieluummin toivoisin, itsenäiseen ja rakentavaan ajatteluun kykeneviä ihmisiä, joilla on terve moraalin,- ja oikeudenmukaisuuden taju, sekä kyky toimia luontoa kunnioittaen, sillä luonnosta me olemme kaikki ja terveestä luonnosta riippuu myös ihmisen elämä kaikkineen.

Vielä sata vuotta sitten luonnosta eläminen oli meilläkin itsestäänselvyys, luontoa kunnioitettiin siinä, missä toista ihmistäkin. Otettiin pääosin vain se, mihin oli oikeus. Itsekkyys ei tuonut leipää pöytään siinä määrin, kuin se nykyisin on arvossaan ja olemmekin jo unohtaneet esivanhempiemme tekemän työn tämän hetken eteen. Meillä on juuri nyt kaikki mahdollinen tietotaito ja kokemus voidaksemme ylläpitää hyvinvointiyhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisimman hyvä olla ja elää. Tulevaisuudessa tarvitaan yhä enemmän luovuutta, ihmisiä uusine ideoineen, uskoa asioiden parempaan suuntaan ja luontoa kunnioittavaan kehitykseen.