Positiivisten asioiden viikko

Ulkona näyttää olevan reilu viisi astetta lämmintä, aamu valkenee aina vaan myöhäisemmin ja kohta alkaa se ajanjakso vuodesta, kun voi miettiä, milloin aurinko viimeksi pilkistikään pilvenrakosesta.

Viime päivinä olen kokenut positiivisten tunteiden vuoristoradan ja olen saanut jälleen todistaa sitä, kun asioilla on tapansa järjestyä parhain päin.

Epävarmuus tulevasta hellittää ja tämä on itselleni kovin merkittävä asia. Työeläkelaitos antoi positiivisen hyväksynnän tulevaan suunniteltuun ammatinvaihdokseen ja ensivuoden puolella pääsen aloittamaan opintoni.

Jännittävää ja tuleva alani näyttäytyy persoonaa tukevana sekä kohdentuu yhteen mieliharrastuksistani. Siitä joskus toiste sitten.

Toivoa sopii edelleen lisääntyvää hyvinvointia elämän kaikilla osa-alueilla!

Yksi suuri ilonaiheeni menneellä viikolla oli, kun tapasin uudenvanhan sukulaisen isän puolelta. Jutustelua riitti useammalle tunnille, ja oli hienoa saada tietää juuristaan taas hieman enemmän.

Lapsuudessa ja vielä aikuisenakin ehdin hyväksyä ajatuksen, etten koskaan tulisi tuntemaan isän puoleisia sukulaisia.

Toisin kuitenkin kävi, ja olen monesti miettinyt, oliko jollakin sattuman tapaisella osansa löytäessämme lapsuudessani katkenneen yhteyden uudelleen?

Juurettomuus ja sen kokeminen aiheuttavat elämän varrella paljon erinäisiä tunteita, arvailuja ja pohtimista, sekä identiteetistä osa jää muodostumatta väkisinkin.

Tunne, että kuuluu johonkin, korostuu iän tuomien vuosien mukana ja mikäli laillani on joutunut kokemaan elämän ilman sukulaisten läsnäoloa, sitä tuntee olevansa melkoisen yksin tässä maailmassa.

Omien lasten kysymykset heidän aikuistuessa ja kiinnostuessa omista juuristaan aiheuttivat melkoista hämmennystä, kun en oikein kyennyt vastailemaan heidän esittämiinsä kysymyksiin; ihan alkaen jo perusasioista, kuka kukin oli, mistä päin jne. Äidiltäni kysyessä sukulaisuuksista, vastaus oli, ettei hän tiedä, ei muista ja vastakysymys ”Miksi sinä aina kyselet tuollaisia”. Isäni kuoli minun ollessa vielä lapsi, joten sinnekään suuntaan en ole päässyt kysymyksiä esittämään.

Lapsuudessa tietämättömyys edes omista isovanhemmista aiheutti kovasti häpeää yrittäessäni vastailla toverien kiusallisiin kysymyksiin. Kavereilla oli vähintäänkin ne mummolat, joissa viettivät aikaa ja isovanhemmat osallistuivat synttäreille ja olivat muutoin jollain lailla elämässä mukana.

Kuolemalle ei tietenkään mitään voi, ja omien isovanhempien kohdalla näin kävi jo ennen syntymääni ja siteet isän puolen sukuun katkesivat vanhempien erotessa, jolloin muistan nähneeni isänikin viimeisen kerran ennen kuolemaansa.

Olen kuitenkin kovin kiitollinen, iloinen menneellä viikolla tapahtuneesta yllättävästä tapaamisesta, minulle se merkitsi paljon ja odotan jo kovasti uutta näkemistä.

Asioilla on tapansa järjestyä, sen olen saanut todistaa niin monesti elämäni aikana. Joskus aikanaan päätin luottaa tuohon lauseeseen, ja se on kohdallani ollut kuin ihme. Erityisesti silloin, kun tuntuu, ettei jollekin asialle ole mitään tehtävissä, ja on vain annettava asioiden mennä omalla painollaan.

Syksyn edetessä kohti pimeää talven aikaa, on meilläkin alettu etsiä villasukkia jalkaan, kynttilöitä mieltä lämmittämään ja suoratoiston kautta löytyi sateisiin iltoihin vanha mielenkiintoinen sarja, joka ennen tuli tvstä kerran viikossa ja on hassua, että nyt voi katsoa, vaikka koko sarjan putkeen, jos aikaa olisi sellaiseen.

Syksyisen oloisia hetkiä toivottelen kaikille!