Avainsana: muutokset

Kevät edistyy

Tällä viikolla on ollut jo paljon tekemistä, menoja ja muistettavaa. Toisinaan tuntuu siltä, etten ehdi levätä päiväseltään ollenkaan, kun koko ajan on jotakin hoidettavaa velvollisuutta, puuhaa ja muistettavaa.

Alkuviikko on kulunut hyvin nopeasti ja vähän tuntuu, etten meinaa perässä pysyä. Asiat tapahtuvat nopeasti, tilanteet vaihtuvat hetkessä. Aamu vaihtuu iltaan ihan huomaamatta.

Vaarana näissä hetkissä on kuormittua liikaa. Arjen muutokset nopeassa tahdissa tuovat mukavaa vaihtelua, mutta myös tietynlaista stressiä elämään.

Positiivista stressiä kylläkin. Omassa elämässä tapahtuu isoja asioita askel kerrallaan otettuna ja olen hyvin kiitollinen jokaisesta pienestä kuljetusta matkasta eteenpäin. Tämä kevät tuo tullessaan ja vie vanhaa mennessään. Toipumiseni terveydellisten ongelmien parissa on jo niin pitkällä, että pääsen pohtimaan omaa ammatillista tulevaisuutta miettien, mitä teen mahdollisesti seuraavat vuosikymmenet?

Siinä sitä onkin miettimistä, pohtimista ja pähkäilyä kerrakseen, jos toiseen ja kolmanteenkin. Pääsiäinenkin tuli ja meni. Aika tuntuu hujahtavan ohi, vuosi vuodelta nopeammassa tahdissa. Kohta siintää jo juhannus…

Maaliskuu on vain meni ohitse omalla kohdalla. Olen totutellut uuteen ympäristöön ja osin uusiin rutiineihin arjessa. Sellainen vie yllättävän paljon ylimääräistä huomiota ja mietinkin, mitä olen ehkä unohtanut? Ehkä en vielä mitään oleellista?

Parasta kuitenkin tässä ja nyt on se, miten oma olo virkistyy edelleen ihan fyysisesti ja se tokikin vaikuttaa myös mielialaan positiivisesti. Kaipaan jo töihinkin, mikä on pienoinen ihme viime kesän toivottomuuden jälkeen, kun tuntui siltä, etten enää ikinä kykene työskentelemään kaikkien sairauksieni vuoksi.

Vähän kerrallaan ja hiljaa hyvä tulee. Liian nopeasti ei saa tehdä päätöksiä suuntaan, taikka toiseen ja onneksi olen saanut apua tulevaisuuteni työn pohtimiseen, mitä se sitten ikinä onkaan?

Takatalvikin yllätti, ja onneksi emme ehtineet vaihtaa autoon kesärenkaita, en vielä kaapistoinut talvivaatetusta taikka kenkiä. Hassua, koska yhtenä päivänä ulkolämpömittari hätyytteli +20 asteita ja vartin auringossa olon jälkeen ihoni suorastaan kiehui, kuin vampyyrilla konsanaan ja olihan se pikaiseen haettava apteekin aurinkorasvat ja hattukin olisi hyvä löytää pipon tilalle. Harvennut hiuspehko ei enää suojaa auringolta päänahkaa.

Koti kylpee nykyisin auringon valoa, ja enhän itsekään muistanut edellisten hämärien kotivuosien aikana tuota auringon vaikutusta vanhassa kodissa. Ikkunoiden läpi tuleva paiste on jotenkin jatkossa estettävä, paksuilla verhoilla todennäköisesti ihon palamisen estämiseksi.

Mukavia kevään hetkiä jokaiselle!

Miltä minusta tuntuu

Meilläpäin on ollut todella synkkiä, sumuisia päiviä, aurinkoa ei ole näkynyt aikoihin. Lumi ympäristössä on muuttunut märäksi mustaksi, nollakelien myötä myös tiet on hurjassa kunnossa, jäätä ja jään päällä vettä. Kaikkialla mustaa, likaisen ruskeaa. Ulkona on suorastaan rumaa, kuten niin usein ennenkin keväisin. Kaikki on kosteaa, ja harmaata, värit tuntuvat kadonneen plussakelien myötä.

Liikkuminen on vähän niinkuin arpapeliä, ja saa jännittää pysyykö sitä pystyssä seuraavalla askeleella. Metsässä tiiviiksi tallatut polut antavat periksi ja jalka uppoaa syvälle vetiseen lumihankeen. Olisi nyt saanut talven pakkaset jatkua muutaman viikon vielä.

Havahduin yhtenä hetkenä siihen, etten ole tässä kaikessa elämän tiimellyksessä ehtinyt pysähtyä omien tunteideni äärelle ollenkaan. Olen touhunnut koko ajan jotakin, ikäänkuin paennut mahdollisuutta pysähtymiseen ja olen vältellyt kohtaamasta itseäni. Toki tekemistä on ollut paljon sattuneesta syystä ja minun pitäisi jo pikkuhiljaa osata höllätä, etten ihan uupuisi pelkästä kotona touhuamisesta.

Mikä tunne on sellainen nyt, mitä en halua kohdata ja mikä haluaa välttämättä tulla kohdatuksi? Epävarmuus? Epätietoisuus? Jokin negatiivinen tunne se kuitenkin on, mikä pitäisi käsitellä ja kohdata.

Lenkillä ollessa vältän kokemasta mitään tunnetta, samoin kotosalla ollessa. Mitä siis pelkään? Kokemuksesta tiedän tunteideni olevan melko voimakkaitakin ja niiden läpi kulkeminen on raskasta. Pelkäänkö väsyväni kenties? Kurkkiiko masennuksen synkkä huntu jossakin?

Vai onko niin, että aavistelen muutoksia elämääni alitajuisesti ja mahdolliset muutokset saavat aikaan tiedostamatonta pelkoa? Ulkoinen keli ja muutto myös muistuttavat minua eräästä samankaltaisesta elämäntilanteesta vuosikymmeniä sitten. Silloinkin olin juuri muuttanut, kevät oli pitkä ja synkkä ja elämässä tapahtui siihen aikaan paljon, tai oikeastaan siitä keväästä kaikki suurempi ikävä vasta alkoi, kun tarkemmin asiaa mietin.

Nyt kuitenkin, elämässäni on asiat ihan eri mallilla, olosuhteet myös. Lapseni ovat aikuisia tai melkein ja itsekin saan nauttia mummona olemisesta. Tulevien muutosten myötä myös pienenpieni jännitys kuplii pintaan ja en tiedä, kuinka reagoisin siihen?

On erikoista ajatella, että istun tässä ja kirjoitan pohtien elettyä ja koettua. Mieleen hiipii väistämättäkin ajatus, siitä mitä lähtisin seuraavaksi tavoittelemaan? Ammatin vaihto siintää edessäpäin ja nyt minulla voimia pohtia sitäkin asiaa tarkemmin. Mitä haluan? Mihin riitän ja kykenen?

Iltapäivä on jo pitkällä, kello on yli neljän kirjoittaessani tätä ja valoisaa aikaa riittää vielä tunnin verran. Päivä on pidentynyt ja talven pimeys alkaa kadota. Kohta koittaa kevät, aurinkoiset maaliskuun kelit tuovat toivottavasti iloa ulkoiluun koiran kanssa ja pikkupakkanen pitäisi lumet vielä hetken maassa.

Positiivisia muutoksia

Muuton myötä moni asia on hieman muuttunut. Yhtenä merkittävänä muutoksena on ollut lenkkipolkujen maisemanvaihdos koiran kanssa.

Käymme aamuisin pidemmällä kävelyllä ja opettelemme reittejä. Olen melkoisen rohkeasti seuraillut jo valmiiksi tallattuja lumisia polkuja metsässä ja pari mukavaa kierrosta onkin jo löytynyt. Perinteiselle pururadallekin pääsee melkein kivenheiton päästä, kunhan lumet ja hiihtokelit sulavat. Koirapuistoon on myös todella lyhyt kävely ja tiedossa saattaapi olla Umalle uusia koirakavereita?

Aika menee todella nopeasti minun touhutessa uudessa kodissa järjestellen ja siivoillen paikkoja. Eilen metsästin hyllypaperia ja sain jälleen todeta, miten tästä kaupungista ei tosiaan löydy sitä, mitä tarvitsisi. Eräskin jättisuuri marketti oli kyllä pullollaan mitä erilaisimpia lahjapaperirullia kalliilla metrihinnalla, vaan ainuttakaan hyllyparirullaa sieltä ei löytynyt. Myyjäparkakin oli hieman ihmeissään, ei ilmeisesti ollut koskaan kuullutkaan hyllypaperista?

Itsekään en ole tosin käyttänyt mokomaa hyllypaperia varmaan pariinkymmeneen vuoteen ja nyt ajattelin tosiaan suojata käytöltä hyllyt. Ainakin siis sellaiset hyllyt, jotka ovat kovalla käytöllä. Onneksi löysin joulupaperia, joka ei ole kuvioinniltaan joulua, ja se saa kelvata hyllyihin toistaiseksi.

Valaisinprojektia

Olen vähän niinkuin salaa haaveillut tietynlaisista lampuista. Nyt on sellainen koti, jossa on olohuoneessa tilaa kunnon kokoiselle valaisimelle ja tosiaan tartuin heti tilaisuuteen hankkia sellaisen kotiini. Pienen puhdistus,-ja kiillotusprojektin jälkeen minulla on viimeinkin ihan oikea kruunu katossa.

Välkehtivät pisarat lampusta irroitin ja ne liotin pölyistä ja rasvasta ja järjestelin huolellisesti kiinnitystä odottamaan. Suurin työ lampun kanssa odottaa vielä aloitusta, eli kiillotus. Mietin hetken, josko olisin ajan patinan jättänyt pintaan, vaan sitten tuumasin, että haluan lamppuun entisajan kiiltoa ja loistoa, kuten se on ollutkin alkujaan ja patinoitukoon katossa sitten uudemman kerran.

Kuvat ovat ennen puhdistusta/kiillotusta

Sisäilman laadulla on todella suuri merkitys yleiseen jaksamiseen ja terveyteen ylipäänsä. Uudessa kodissa herään virkeänä, aivosumu alkaa kadota ja koko kehoa vaivannut nuutunut olokin tuntuu olevan historiaa. Muuttamisesta näyttää olleen paljon positiivista vaikutusta kaikkeen elämään ja ympäristön vaihdos jo itsessään piristää pitkäksi aikaa. En voi oikein sanoin kuvailla sitä, miten kiitollinen olenkaan tällä hetkellä.

Parhainta mahdollista kevään odotusta kaikille teille!